Vuoristorata ilman huvipuistoa

Miehet. Ne eivät tajua, miltä ovat säästyneet. Ja koska ne eivät tajua, miltä ovat säästyneet, ne eivät myöskään ymmärrä, mitä me naiset kärsimme.

Että kun ensin herää kolmena, neljänä aamuna siihen, että päätä jomottaa kuin kolkkaamisen jäljiltä.headacheJa kun yrittää nousta sängystä, siinä käy näin:tumblr_inline_nd0yd1lfFM1rynlhgSiitä yksinkertaisesta syystä, että on niin helkutin väsynyt. Jokainen solu kropassa huutaa, että jää sänkyyn hullu nainen, mutta jotenkin sitä sitten velvollisuudentuntoisena matelee kohti uutta työpäivää.tumblr_n66aboGPvO1simvvzo1_500Olo on kuin rekan alle jäänyt, eikä mikään  – toistan: mikään –  maailman kahvimäärä saa kroppaa hereille. Päänuppi on täynnä usvaa.

fogtumblr_inline_ng2gmtX83K1r79k32Väsymyksen ja päänsäryn lisäksi sitä on ihan helkutin ärtynyt. Ja joka kerta sitä on yhtä ärtynyt ja kiukkuinen tajuamatta ensin, mistä on kyse. Vaikka luulisi, että alkaisi raksuttaa jo pelkästään kalenteria vilkaisemalla. Mutta ei, sitä on täysin oman kiukkunsa sokaisema.Angelina-Jolie-Tomb-Raider-Hated-Everything-Smash-gifVoin vakuuttaa, että tässä tilanteessa yläasteella työskenteleminen on jokseenkin riemukasta.smellEikä se joku onneton, joka onnistuu ylittämään harvinaisen pahasti madaltuneen ärsytyskynnyksen, ehdi edes tajuta, mikä häneen iski.anger-inside-out-gifatomicbombKotona mies yrittää sanoa, että rauhoitu nyt hyvä ihminen, mutta sitä ei itse edes huomaa skitsoavansa.iamcalmKunnes. Raivo väistyy, ja tilalle tulevat kyyneleet.

tumblr_n4e0foK35O1tsg54bo4_250tumblr_inline_mqrrn8oX741qz4rgp

nocontrolJa juuri, kun epäilys on herännyt, että ei kai taas vaan, niin kyllä. Kyllä taas vaan.

tsunaminiagaraJoskin siinä vaiheessa yleensä jo kramppaa niin, että tämä antaa tilanteesta todentuntuisemman kuvan:tumblr_inline_n0clgcNhzW1ruax4aViiden, kuuden päivän kuluttua olet menettänyt noin kuusitoista litraa verta, hemoglobiini on tipahtanut pakkasen puolelle, ja naama kalpeana horjut kohti seuraavaa kymmenen päivän kärsimysnäytelmää, joka alkaa päänsäryllä.

Äitienpäivän tienoilla on muutamana vuonna netissä pyörinyt videoita, joissa miehet kokeilevat synnytyssimulaattoria. Virnunaamat ovat aika äkkiä muuttuneet vinkuviksi ja apua aneleviksi räkänokiksi. Mitenkähän kävisi kuukautissimulaattorin myötä? Veikkaan viikon lakisääteistä saikkua.

2 thoughts on “Vuoristorata ilman huvipuistoa

  1. Väännänpä veistä haavassa… 😉 on myös meitä, joilla oli kellontarkka kierto, puoli päivää jotenkin epämääräisesti ankea olo, pieni, niukka ja kivuton vuoto… Eikä mitään tajua, miksi jotkut kohkasivat kuukautisista! Kunnes gyne kerran laittoi kuparikierukan… Eipä ollut kauan käytössä se! Sitten tuli hormonikierukka ja siihen loppui se vähäinenkin hankaluus. Suosittelen.

    • Tosi moni mun kavereista suositteli sitä, joten kun gyne sitä ehdotti, niin ilman muuta suostuin. Kuuden tai seitsemän viikon jälkeen se poistettiin, koska mulla oli koko sen ajan ollut toi PMS-päänsärky, kiukku plus vuoto, joka loppui välillä ehkä päiväksi tai kahdeksi alkaakseen sitten taas uudestaan. Olin kieltämättä pettynyt, mutta ei kai sekään sitten sovi kaikille.
      Mut hei, mä odotan jo aikaa, jolloin tämä riesa loppuu ihan luontoäidin sanelemana!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

twenty + 12 =