Lomalomalomalomaloma!

godjulnauhaJoulukirkkoaamu. Puuronsyöntiä ja todistustenjakoa. Viimeiset jouluhalit työkavereille. Ja sitten riemullinen tieto siitä, että huomisaamuna EN nouse kuudelta ylös. Enkä maanantainakaan. Enkä tiistaina. LOMA!

Olen tänään hankkinut joulukuusen, ovikranssin, kinkunpaistopussit. Kaksi joululahjaa lisää ja uunilamppuja palaneen tilalle. Maksanut kirjastosakot (taas!), ottanut tunnin päivätorkut ja leiponut yhden satsin joulutorttuja Myllyn Paras -valmistaikinalevyistä. Mä yhtenä jouluna tein suurella vaivalla voitaikinan itse, ja lopputulos oli se, että tenavat vinkui, että ennen meillä oli paljon parempia joulutorttuja, nää maistuu ihan kummalliselta. Seuraavana vuonna käytin taas voitaikinalevyjä, mutta koska tortut tuppaavat nousemaan uunissa aivan muodottomiksi, kaulein taikinalevyjä voimaperäisesti, ja toden totta, paitsi että torttuja syntyi taikinalevystä paljon enemmän, ne olivat todella somia tähtitorttuja vielä tullessaan uunista ulos.

Ja lapset parkuivat, että ennen meillä oli MUHKEITA joulutorttuja, nää on ihan littania.

Luovutin. Nyt vain painelen levyistä muotilla tortut, taittelen tähdiksi ja lätkäisen hillon keskelle. Kaikki ovat täten tyytyväisiä.

 

7 thoughts on “Lomalomalomalomaloma!

  1. Meillä on koulua vielä maanantaina JA tiistaina. Miehet kysyivät, voisko keskiviikoksi vielä saada jonkun opekokouksen tai veson…

    • 😀 tolle miesten kommentille. Meillä oli vielä viime viikon torstaina pakollinen parin tunnin pädikoulutus, mikä olikin oikein loistava sauma siihen, sillä eihän kellään ollut kiire korjata kokeita arvosanojen antamista varten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

17 − 15 =