Ilmiöitä viikon varrelta

turkuostoksiaKun on juuri lainannut kirjastosta toistamiseen Fredrick Backmanin ”Britt-Marie var här” -romskun, koska oikeesti haluaisi sen itselleen, muttei viimeksikään löytänyt sitä Turun Akateemisesta, niin juurikin seuraavana päivänä sitten löytääkin sen Turun Akateemisesta. Ostaa sen 7 eurolla omakseen ja on niin tyytyväinen edullisesta löydöstään, että ostaa myös Watersin uusimman romskun. Hykertelee.

Tajuaa yhtäkkiä, että KonMari -kirjan lukemisesta alkaa olla sellaiset 9 kuukautta, ja että edelleen kaikki huivit ovat kätevästi rullalla koreissa, vaikka niitä on käyttänyt monen monta kertaa. Rullailu ei ehkä olekaan niin pöljä idea. Kertalaakista löytää aina etsimänsä. Löytää Ikeasta tismalleen samannäköisiä lootia kuin mitä sanomalehdessä komeillut KonMari -konsultti näytti käyttävän ja ostaa niitä kokeeksi kaksi kappaletta. Sopivat Ikean koritornisysteemiin kuin valettu. Haluaa niitä lisää.

Päättää, ettei osta Turun reissulta yhtään kynsilakkaa, mutta ostaa kuitenkin. Keltainen ja IsaDora ei ole lupaava yhdistelmä (edellinen oli sietämätöntä lateksia), mutta jos kumminkin?

Lastaa lähikaupassa viikonlopun ruokaostoksia liukuhihnalle, ja ostoskärry on vielä 2/3 täynnä, kun taakse tuleva mieshenkilö lätkäisee hihnalle Seuraava asiakas -kyltin ja lätkäisee siihen omat ostoksensa. Siirtää hieman huvittuneena kylttiä kymmenisen kertaa taaksepäin kunnes kyllästyy ja lätkäisee kyltin sivuun. Mieshenkilö saa hikan ja siirtyy seuraavalle kassalle äärettömän loukkaantuneen näköisenä. Mulkoilee vihaisena vielä parkkipaikalla kaasuttaessaan autollaan pois.

Käy ensimmäistä kertaa elämässään paikallisella kuntosalilla. Tekee parhaansa, mutta sata kiloa rautaa nostava aviomies vitsailee, että tämähän on kuin Aku Ankasta, jossa toivottomille tapauksille annetaan nosteltavaksi hammastikku ja sen molemmissa päissä yksi oliivi. Grrrr.

Istuu keskimmäisen lapsensa kanssa autoon, mutta itse tällä kertaa pelkääjän paikalle, koska nuori mies on juuri aamupäivällä läpäissyt inssin. Yrittää pysyä rauhallisena. Miettii, että jahka nuorimmainen pääsee ajokortti-ikään, on itse saavuttanut 58 vuoden iän. Jösses.

Hankaa uunin puhtaaksi, koska ei joululomalla viitsinyt eikä jaksanut. Toteaa jälleen kerran, että kostutettuja sokeripaloja ei siinä hommassa voita mikään. Niillä lähtee se vaikeinkin palanut läntti sieltä uuninpohjasta.

Päättää, että nyt pitää ryhtyä sokeriherkkulakkoon, ja ahmii sitten jo kahden päivän kuluttua kitaansa kokonaisen pussillisen Ahlgrenin Bilar-karkkeja ja täydellisen tytisevän palan mangojuustokakkua. Ei hyvä.

Miettii kulunutta viikkoa ja ajattelee, että kaiken kaikkiaan lomaviikko on kuitenkin mennyt reilusti plussan puolelle. Iltalukemistona odottaa vielä kaksi lehteä, joista toinen päätyi ostoskärryyn otsikon ”5 huippuresepetiä joilla pelastat arjen ja juhlan” takia, ja toinen otsikon ”Selätä salikammo” takia.

Loman alkua

milvsydan2Lojuin tänään puolillepäivin sängyssä ”The Bone Clocks” -romskun kanssa. Luin, rentouduin ja ihmettelin, miten joku kirjoittaa 600-sivuisen kirjan, jossa vasta sivulla 400 alkaa tapahtua jotain. Nyt mulla on siitä enää noin 50 sivua jäljellä, ja saatuani ne päätökseen kirja siirtyy tyttären omistukseen. Tätä en takuulla lue enää uudelleen. Best-seller indeed!

Kynsien lakkailuun oli mukavasti aikaa, koskapa ei tarvinnut huolehtia tuntien valmistelusta. Sain viikolla tilaukseni CesarsShopista, mm. muutamat MILVin uudet siirtokuvat, joita tietysti piti päästä heti kokeilemaan. Kun katsoin tuota kuvaa, mietin, mihin vehnäjauhoon oikein olin etusormeni tuhrinut, mutten tullut miettimisestä hullua hurskaammaksi. Ei aavistustakaan, miksi se näyttää kuvassa tuolta.

Kahvinkeittimen vesisäiliön kansi on edelleen hukassa, mutta olen järjestänyt ja mapittanut kaikki koulupaperini, joka on ansiomitalin arvoinen urotyö sekin. Nyt pitäisi vielä korjata pari pinkkaa enkunkokeita ja useammat sanarit, mutten ainakaan tänään ole vielä saanut itseäni tarttumaan kynään. Sen sijaan pesin kaikki pyykit ja vietin parituntisen raamiksessa, jossa meillä oli tänään käsittelyn alla aika riemullinen tekstikappale (Apt 12).

Mä luulen, että loppuillan tavoitteeni on saada toi Luukelloromsku loppuun, sillä mulla odottaa tuolla vino pino (toivottavasti parempaa) luettavaa.

Zombieita joka lähtöön

penkkarijuhoSe oli tänä vuonna sitten tuon keskimmäisen vuoro juhlia penkkareita. Eurajoen abien teemana oli kauhu, ja meillä sonnustauduttiin zombieksi isonsiskon maskeerausohjeiden avulla. Kuumaliimaa, askartelumaaleja, Grimas-värejä, erikeeperiä, talouspaperia, meikkivoidetta… Siitähän se sitten syntyi, penkkarizombie.

Laulut on laulettu, karkit heitelty, jatkot vietetty, tänään kärsitty hiljaa. Tämän koulupäivän valtasivat koulun vanhat, joiden tansseja seurattiin koko koulun ja osin sukulaisvoiminkin tokalla tunnilla. Mitä kaunottaria ja mitä pukuja! Upeita kampauksia, hoikkaa uumaa, hermostuneita hymyjä. Ja ne nuoret miehet frakeissaan. Kyllä ihminen on nätti kun se on nuori!

Mulla oli kyllä tänään sellainen työpäivä ettei työpäiväksi oikein kehtaa edes sanoa, kun oli parit iPad-tunnit, vanhojentanssit ja valinnaisen musiikin 8- ja 9-luokkien konsertti, ja köksänmaikka tarjosi vielä suussasulavaa Brita-kakkua synttäriensä kunniaksi. Mutta jösses että tätä tarvitsinkin, sillä takana on sellainen kaksiviikkoinen etten toivoisi kenellekään. Viime viikolla olin petipotilaana ja tällä viikolla sekä työ- että henk.koht.stressien runtelemana zombiena töissä.

Että miten sitten kaikki meneekin persiilleen kun oikein alkaa mennä? Kuinka monelta teistä on irronnut kahvinkeittimestä virtanappi ihan itsekseen? Minun MoccaMasterista irtosi. Oli vain työpöydällä yks ilta kun menin keittämään kahvia. Siinä lillui, ja sain vakuuden siitä, että olin kuin olinkin nähnyt viimeksi keitintä sammuttaessani valoa reunasta josta sitä EI pitäisi näkyä.

Vein keittimen Giganttiin ja otin osat varmuudeksi mukaan. Napinkin. Paitsi että Gigantissa en enää löytänyt sitä nappia mistään. Huollossa asentavat uuden, vakuutti Gigantin asiakaspalvelija, ja minä palasin kotiin varmana siitä että olin unohtanut sen työpöydälle.

En ollut. Sitä ei ollut missään.

Kunnes maanantaina hukkasin töissä avaimeni (ännännen kerran), ja laitoin käteni farkuntaskuun tarkistaakseni, olinko tunkenut avaimet sinne. Ei siellä tietenkään avaimia ollut, vaan se helkutin virtanappi. Keitin palasi huollosta eilen. Nyt en löydä vesisäiliön kantta mistään. Olenko epähuomiossani tunkenut sen energijätteisiin? Vein jätesäkin keräykseen juuri toissailtana.

Pankki vaihtoi luottokorttini uuteen jonkin tietomurron takia. Nyt sekä EasyPark- että Netlfix-tilini ovat sekaisin ja näpytän joka ostoskerralla ensiksi vanhan kortin tunnusluvun.

Saapikkaisiin piti laitattaa suutarilla uudet kantalaput toisen irrottua, kallis Clear Jelly Stamperini (kynsien koristeluleimasin) murtui parin naarmun takia kuin marmeladi niin että keskellä on nyt mojova monttu, nuorimmaiseni oli tönäissyt yhtenä päivänä hellan vahingossa päälle niin että täällä levy hehkui punaisena kun lukiolainen saapui kotiin, ja minä olen saanut sätkyn nähtyäni Alastoman Totuuden Lindexin sovituskopin peilistä.

Onneksi: Tytär yllätti aamulla olemalla kotona! Oli tullut yöbussilla. Onneksi: Hiihtoloma alkoi TÄNÄÄN. Onneksi: Jääkaapissa oli Baileys-pullo, jossa oli vielä käyttökelpoista likööriä ja laitoin kahden edellisen tapauksen kunniaksi Baileys-kahvit. (Ilman sitä vesisäiliön kantta, tietenkin.)

Mä luulen, että huomisaamuna tämä Zombie lojuu sängyssä kirja kourassa harvinaisen pitkään.

Pinkkiä ja sementtiä

pinkingcementPitää esitellä teille kynnet, jotka ovat onnistuneimmat pitkään aikaan. Johtuen siitä, että nyt nuo onnettomat tyngät ovat hieman taas kasvaneet, niin että niissä lakkaus taas näyttää joltain. OPIn Pink-ing Of You ja harmaa Cement The Deal ovat luottovärejäni, ja kaivoin pitkästä aikaa esille Konadin leimauslaatat, joista löysin kivat abstraktit viivat.

Tammikuu on vaihtunut helmikuuksi, anoppi on palannut Suomeen ja Nella anoppilaan. Nyyh. Minä niin jo tykästin käydä sitä kävelyttämässä. Se kun on maailman innokkain, mutta samalla maailman kiltein koira. Tosin aika surkea metsästyskoiraksi, jos se häviää tuijotuskisan oravalle.

Meitsistä tuli eilen kampaajalla platinablondi. Mä halusin vaaleaksi, juu, mutta ehkä tää on inan vaaleampi kuin olin suunnitellut. Pelästyn kulkiessani peilin ohi ja ajattelen Lucius Malfoyta. Työkavereista osa kyllä tykästi. Tosin lasten suusta kuulee totuuden:
Onni: Äiti, miks sulla on noin vaaleat hiukset?
Minä: Kampaaja laittoi mulle väriä hiuksiin tänään.
Onni: Ei ole kovin hyvä.
Minä: Eikö?
Onni: Ei, kyllä se vanha oli parempi.
No just.

Julia vietti viime viikonlopun Porin Teatterinuorten kanssa Mikkelissä teatteritapahtumassa, jossa heidän näytelmänsä Oivaa hoivaa voitti koko skaban. Kävin itse katsomassa näytelmän Porin Anniksella silloin, kun siitä oli ekat näytökset, ja yllätyin tosi paljon, sillä en ollut odottanut kovin suuria harrastelijaporukalta, joka tekee näytelmän vanhusten hoidosta, mutta esitys oli sekä Juhon että mun mielestä tosi hyvä. Anniksen jengi oli varmasti voittonsa ansainnut.