Maaliskuista menoa

easternailsSe on nyt kynsillä lisää pilkkuja ja lähestyvän pääsiäisen kunniaksi keväisiä karkkivärejä. Kevät tosin tuntui tänään olevan taas kaukana, kun ajelin töistä kotiin sellaisessa raesateessa että oksat pois. Tuntui vallan unennäöltä eilinen auringonpaiste, jossa käpyttelin Nellan kanssa kuuden kilsan lenkin. – Nella oli meillä viikonlopun verran, mutta anoppi on nyt palannut risteilyltään ja vienyt karvakuonon mukanaan.

Lauantainen veso-päivä on vienyt taas niin mehut meikäläisestä, että huhheijaa. Onneksi on pääsiäiskatko tulossa, muuten en tiedä, mihin mä väsyneenä hatarapäänä mahtaisin vielä päätyä. Kas, kun viikko sitten perstaina olin jo aivan puhkipoikki vimpan tuntini jäljiltä. Keräsin kamani ja sammutin laitteet, raahauduin autoon ja istahdin pelkääjän paikalle, kun ajattelin, että isäntä ajakoon, itse en jaksa. Odottelin siinä ja selailin Instaa kännykällä, ja sitten aloin ihmetellä, kun ei isäntää kuulu eikä näy. Itse asiassa ihmettelin sitä, että ketään ei kuulu eikä näy. Funtsasin, että mitä hittoa siellä nyt on tapahtunut, ja että jotain vakavaa sen täytyy olla. Kunnes vilkaisin rannekelloani ja tajusin, että jukrat, kello oli vasta varttia vaille kaksi ja mulla olisi vielä yksi oppitunti edessä.

Lievästi hölmistyneenä ja äärettömän huvittuneena palasin kamoineni opehuoneeseen ja sanoin työkavereille, että hommatkaa mut hoitoon pliis. Ei siis riittänyt se, että olin aamulla tiskikonetta täyttäessäni mennyt jossain vaiheessa ajatuksissani reverselle ja heräsin todellisuuteen siinä kohtaa, kun laittelin juomalaseja koneesta takaisin hyllyyn. Piimälasi on sen verran julma näky ennen pesua, että se niinkuis hätkäytti.

Mutta mun päiväni olikin jo alkanut sillä, että olin tiputtanut D-vitamiinipurkin kannen suoraan sinne piimälasiin. (Uskokaa tai älkää, mutta on minulla järjellisiäkin hetkiä. Välillä.)

Olen rullaillut vaatteita KonMari-tyylillä valkoisiin Ikea-laatikkoihini, käynyt Club For Fiven ihastuttavassa konsertissa, ostanut superhalvalla hinnalla superpaksun Bible Dictionaryn jenkkilän Amazonista, potenut henkistä tuskaa keskimmäiseni saatua ajokortin (”Varo aitaa! Varo ojaa! Varo puuta! Varo vanhaa äitiparkaasi!”), lukenut Gillian Flynnin hyytävänsairaan trillerin ”Gone Girl” ja sijoittanut viimeinkin 50-vuotissynttärinä työnantajalta saamani lahjan Kalevalan Lumikukka-koruihin. – Vain Tosiope valitsee lahjakseen Kalevala-koruja, joten mä voin nyt sanoa olevani kutsumusammatissa. Vielä pitää hommata kukonaskelkuvioinen pikkujakku ja nuttura niskaan.

lumikukka

 

 

Design by Lindex

lindexkynnetNimittäin paitis on Lindexin. Ja siitä sain idean kynsiin. Pohjalla OPIn Bogota Blackberry, joka omassa putelissani on sellaista paksua töhnää, että koostumuksen kanssa on tulla hulluksi. Onkohan tästä ollut korkki huonosti kiinni siellä kaupan hyllyssä? Isäntä toi tän joskus mulle tuliaisiksi Ideaparkin Kicksistä, eikä kuulemma ollut missään poistoissa vaan ihan hyllyssä muiden putelien mukana. Hmmm.

En tiedä, kannattaako perin väsähtäneenä tehdä mitään, mutta Ikeaan ei kannata lähteä. Olin luvannut heittää frökenin Turkuun, koska sillä oli niin paljon tavaraa ettei se bussissa olisi selvinnyt, ja paluumatkalla halusin käydä hakemassa Ikeasta lisää niitä valkoisia laatikoita à la KonMari. Pääsin kylppäriosastolle asti löytämättä niitä, ja sitten piti pyytää isäntää lähettämään mulle kuvan sieltä lootan pohjasta, että mikä nimi tai numerosarja. Myyjä sitten näpytteli konettansa siinä kylppärikamojen keskellä ja totesi iloisesti, että juu, nämähän ovat Variera-laatikoita ja löytyvät heti sieltä ensimmäiseltä osastolta, keittiötavaroista.

Niin haperoksi olen siis tullut, etten enää muistanut, mistäpäin Ikeaa olin niitä öbaut viikko tai kaksi sitten ostanut. Eikun takaisin vastavirtaan koko reitti, ja siellähän niitä oli, aivan taipaleeni alkumetreillä. Päätin kulkea oikoreittiä pitkin kassalle, mutta luulen, että vain minä pystyn eksymään Ikeassa. En tajunnut kulkea oikoreittiä kahden osaston halki, vaan päädyin jonnekin taulujen ja raamien keskelle kulkemaan jälleen vastavirtaan, kunnes tajusin, että edessäni oleva uusi OIKOTIE-kyltti osoitti tismalleen selkäni taakse eli toiseen suuntaan.

En minä siitäkään vielä olisi masentunut. Mutta kassalla, kun typykkä kysyi, että tarviitko kasseja, niin vakuutin, etten tarvitse, kun autoni on ihan lähellä. Olin nimittäin katsonut, että parkkeerasin jokseenkin tasan uloskäyntiä vastapäätä. Vaan kun pääsin ulos, en muistanut enää kummalle puolelle invapaikkoja olin parkkeerannut, ja kuljin hiki hatussa kantaen valtavaa laatikkopinoa (10 kpl) ja kylmäkassia jonne olin ostanut lihapullia, ja hoipuin pitkin poikin autorivejä painellen raivoisasti avainta, josko jostain jokin ystävällinen harmaa auto mulle vilkuttaisi.

Just lomalla olin telonut selkäni kuntosalilla, eikä se kanniskeluoperaatiostani hyvää tykännyt. Istuin huohottaen auton penkille ja avasin sokereista ja kaloreista välittämättä Bilar-pussin.

En kai minä siitäkään vielä olisi masentunut, mutta paluumatkalla onnistuin vahingossa, väsymyksen ja typeryyden yhteistuloksena, tekemään niin karmean liikennevirheen, että tajuttuani, mitä olin tehnyt, olin valmis ajamaan tien sivuun ja astumaan ammuttavaksi siihen paikkaan. Ei tässä julkisesti kehtaa edes tunnustaa, mitä tuli tehdyksi, mutta voin taata, että chanssit täystuhoon olivat 90-prosenttiset. Kävi sitten se kymmenen prossan tuuri, että olen vielä hengissä.

Viime kerralla, kun olin rättipoikki ja istuin auton rattiin, yritin väkisin tankata dieseliä meidän bensa-autoon. Tällä kertaa olisi voinut käydä todella köpelösti. Arvatkaa, istunko enää ikinä auton rattiin perin juurin väsyneenä. NEVER, mikäli se itsestäni on kiinni.

Ensi kuussa on vappuaatto!

uberchic1Niin se on, että kevät tulee, halusi talvi sitä tai ei. Tämän kuun lopussa vietetään pääsiäistä ja ensi kuussa jo poksautellaan kuohuvia vapunvieton merkeissä. Kohti valoa ja aurinkoa!

Mun tilaukseni ÜberChicBeautylle saapui tänään, eli kyseisen brändin eka laattasetti. Jos viimeisin lakkaukseni ei olisi säilynyt näin täydellisen hyvänä, olisin jo ollut putsaamassa näitä pois ja leimaamassa uusia juttuja ihan intona. Sokkarilta bongasin vielä 12 euron alehintaan satsin OPIn lakkoja, joista itselleni lähti mukaan tummansininen, kimalteella ryyditetty Give Me Space. Huomenna, huomenna…

Ei ole ollut helppoa päästä työvaihteelle hiihtoloman jälkeen. Mulla oli kerrankin niin tehokas koulustairtautumisviikko parin koepinkan korjauksesta huolimatta, että olen vielä ihan aivot hyllyllä. Eilen päästiin keskipäivällä äkillisesti ulkoilemaankin, kun joku onneton oli aiheuttanut palohälytyksen wc:ssä. Ollaan kyllä nyt harjoiteltu tätä poistumista sen verran usein erinäisten hälytysten, vahinkojen ja harjoitussellaisten, takia, että alkaa sujua rutiinilla. Sikäli tietysti hyvä, että mahdollisen tosipaikan tullessa ei mene sitten kellään sormi suuhun.

Mulla on toi sivupalkin kirja nyt tauolla, enkä tiedä, pystynkö jatkamaan. Tiesin toki kirjan lainatessani, että kyseessä on sairaskertomus syövästä, joka ei pääty onnellisesti, mutta että teksti on kuitenkin kirjoitettu harvinaisen valoisassa sävyssä. Siitäpä myöskin kirjan suuri menestys on syntynyt. Mutta nyt, kun olen päässyt siihen vaiheeseen, että potilaaseen tuikataan solumyrkkyjä, tunnen niin suurta fyysistä vastenmielisyyttä, että on ollut pakko pistää kirja sivuun. Vääntelehdin aivan samalla tavalla kuin silloin kun joku kertoo jotain sairaalareissuhorrorstooria, minua vihloo selkäydintä myöten ja käteni ja jalkani ovat aivan hervottomina. Vähän säälittävää yrittää lukea tekstiä viimeisillä voimillaan, pyörtymispisteessä. Niin että taidan ottaa tässä jotain muuta lukemistoa esille. Ainakin toistaiseksi. Ehkä tykkänään.

Jäi muuten kertomatta viime postauksessa se, että se MoccaMasterin vesisäiliön kansi sitten lopulta löytyi. Facessa porukka hieman repesi, kun kerroin, että mistä: meidän Golfin tavaratilasta. Syy on kylläkin yksinkertaisesti se, että olin kerännyt keittimen irtaimet osat erilliseen muovikassiin siltä varalta, että huolto niitä mukaan vaatisi. No, ei vaatinut, joten ajelin niiden kanssa takaisin kotiin, mutta yhtä risteystä ennen omaa kujaamme tajusin, että oikealta on tulossa auto, jolloin löin jarrut pohjaan. Sillä seurauksella että
a) Golfin katolla ollut jääpintainen lumilaatta liukui alas konepellille, jossa se hajosi useaksi kappaleeksi (minkä sekä minä että jälkeläinen havaitsimme) ja
b) tavaratilassa ollut muovikassi kaatui valuttaen sen vesisäiliön kannen syvälle takalootan uumeniin (mitä en sen enempää minä kuin jälkikasvukaan huomannut).

Mutta tärkeintä on, että osa oli tallessa, uusi olisi takuulla maksanut useamman kympin ja sitä olisi joutunut odottamaan aikansa.

Mulla on työkassit ja -paprut nyt jo sekaisin ja järjetön vaatekasa odottaa silittäjäänsä, mutta hihhei, huomenna mulla on myöhäisempi aamu.