Maaliskuista menoa

easternailsSe on nyt kynsillä lisää pilkkuja ja lähestyvän pääsiäisen kunniaksi keväisiä karkkivärejä. Kevät tosin tuntui tänään olevan taas kaukana, kun ajelin töistä kotiin sellaisessa raesateessa että oksat pois. Tuntui vallan unennäöltä eilinen auringonpaiste, jossa käpyttelin Nellan kanssa kuuden kilsan lenkin. – Nella oli meillä viikonlopun verran, mutta anoppi on nyt palannut risteilyltään ja vienyt karvakuonon mukanaan.

Lauantainen veso-päivä on vienyt taas niin mehut meikäläisestä, että huhheijaa. Onneksi on pääsiäiskatko tulossa, muuten en tiedä, mihin mä väsyneenä hatarapäänä mahtaisin vielä päätyä. Kas, kun viikko sitten perstaina olin jo aivan puhkipoikki vimpan tuntini jäljiltä. Keräsin kamani ja sammutin laitteet, raahauduin autoon ja istahdin pelkääjän paikalle, kun ajattelin, että isäntä ajakoon, itse en jaksa. Odottelin siinä ja selailin Instaa kännykällä, ja sitten aloin ihmetellä, kun ei isäntää kuulu eikä näy. Itse asiassa ihmettelin sitä, että ketään ei kuulu eikä näy. Funtsasin, että mitä hittoa siellä nyt on tapahtunut, ja että jotain vakavaa sen täytyy olla. Kunnes vilkaisin rannekelloani ja tajusin, että jukrat, kello oli vasta varttia vaille kaksi ja mulla olisi vielä yksi oppitunti edessä.

Lievästi hölmistyneenä ja äärettömän huvittuneena palasin kamoineni opehuoneeseen ja sanoin työkavereille, että hommatkaa mut hoitoon pliis. Ei siis riittänyt se, että olin aamulla tiskikonetta täyttäessäni mennyt jossain vaiheessa ajatuksissani reverselle ja heräsin todellisuuteen siinä kohtaa, kun laittelin juomalaseja koneesta takaisin hyllyyn. Piimälasi on sen verran julma näky ennen pesua, että se niinkuis hätkäytti.

Mutta mun päiväni olikin jo alkanut sillä, että olin tiputtanut D-vitamiinipurkin kannen suoraan sinne piimälasiin. (Uskokaa tai älkää, mutta on minulla järjellisiäkin hetkiä. Välillä.)

Olen rullaillut vaatteita KonMari-tyylillä valkoisiin Ikea-laatikkoihini, käynyt Club For Fiven ihastuttavassa konsertissa, ostanut superhalvalla hinnalla superpaksun Bible Dictionaryn jenkkilän Amazonista, potenut henkistä tuskaa keskimmäiseni saatua ajokortin (”Varo aitaa! Varo ojaa! Varo puuta! Varo vanhaa äitiparkaasi!”), lukenut Gillian Flynnin hyytävänsairaan trillerin ”Gone Girl” ja sijoittanut viimeinkin 50-vuotissynttärinä työnantajalta saamani lahjan Kalevalan Lumikukka-koruihin. – Vain Tosiope valitsee lahjakseen Kalevala-koruja, joten mä voin nyt sanoa olevani kutsumusammatissa. Vielä pitää hommata kukonaskelkuvioinen pikkujakku ja nuttura niskaan.

lumikukka

 

 

4 thoughts on “Maaliskuista menoa

    • Tack. Mä tykästän kans, eikä se oo ihan sellainen mikä ekaksi Kalevala-korusta yleensä tulee mieleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

eighteen + 1 =