Kesäpäivä meren äärellä

mantyluoto

Tänään lähdettiin onkimaan Mäntyluotoon Kallon aallonmurtajalle.
mantyluoto3Kala ei oikein syönyt, mutta maisemat olivat upeat.

Kivenlohkareihin on ilmeisesti niiden siirto/kuljetusvaiheessa lyöty syvälle isot metallilenkit. Ne olivat myös avuksi lohkareilla kiipeillessä, vaikka minun kiipeilyni nyt on tunnetusti sitä, että minua alkaa huimata jo paksulla karvalankamatolla. Nyt oli vielä kantamuksia mukana ja crocksit jalassa. Vähän heikohko suoritus meitsiltä.

mantyluoto2

purjevene

Toisen puoliskon Aulisko kuvaa aina innokkaasti (ja taitavasti) lokkeja. Yritin räpsiä siivekkäistä kuvia, kun ne vaanivat kalamiesten saaliita, mutta osoittautui mokoma tehtävä aika vaativaksi. Nopeita siipiveikkoja!

lokki1

lokki3

lokki2

Näimme myös joutsenäidin pienokaistensa kanssa.

joutsenemo

aallot1

poijut

Kummasti sitä oli tähänkin kalkkihaamunassuun tarttunut onkiretken päätteeksi vähän väriä. Aurinkoisena kesänä ihoni alkaa olla lähes terveen värinen.

2 thoughts on “Kesäpäivä meren äärellä

    • Kiitos, Sissi! Totisesti Suomessa on kesällä kaunista, ja meren äärellä aivan eritoten! Mä olen onnellisimmillani silloin, kun on kuuma kesäpäivä, ja meen uimaan, ja kellun selälläni meressä niin, että yläpuolella on vain huikean sininen taivas ja korvissa kuuluu veden äänet. Ihan kuin siirtyisi toiseen ulottuvuuteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

7 + twelve =