Jepujee. Perjantaina oli suunnittelupäivä ja tänään saapuivat oppilaat.
Oikeastaan, siis ihmeellistä kyllä, tuntuu jotenkin hyvältä palata taas töihin ja arkeen, mutta sanon tämän tietenkin nyt tilassa, jossa kesäloma on vasta loppunut, olen saanut levätä, ja ennen kaikkea nukkua tarpeeksi yöunilla, niin että päikkärit ovat käyneet tarpeettomiksi.
Tänä aamuna singahdin ihan luonnottoman ripeänä ylös ja herättelin kuopustakin.
Mutta kyllähän minä sen tiedän, ettei tässä kauaakaan mene, ennen kuin näytän aamuisin tältä:
Ja kohta sitä puurtaa taas viikonloputkin sanareiden, verbitestien, kokeiden ja aineiden parissa niin ettei parempaa aikaa edes muista.
Jopa koulun laitteetkin tuntuivat tänään kehräävän onnesta saadessaan taas olla käytössä. Kokemuksesta kyllä tiedän, että tämäkin muuttuu jo ensimmäisen viikon aikana. Veikkaan, että kopiokonekorjaaja saapuu ilahduttamaan meitä läsnäolollaan ennen kuin kaksi viikkoa on mennyt umpeen.
Ja oppilaatkin päällystävät kirjojaan ja tekevät läksyjään, kunnes viikko, pari kuluu, ja reality bites.
Mutta nyt pitää nauttia tästä onnellisesta innostusvaihteesta niin kauan kuin sitä riittää! Ja palauttaa teinien mieleen ykkössääntö:
Nauti alkuhuumasta niin kauan kuin sitä kestää <3
Tack! Sen teen!
16 vuoden siirtolaisuuden jälkeen olen saanut oman luokan. Mulla on punaiset matot ja vihreä jumppapallo, seinät täynnä julisteita ja kortteja, taulu ja bumerangi, lipaston päällyksellinen matkamuistoja, jääkaappimagneetit taulun reunassa. Mulla on eteisessä sarjakuvahylly ja nojatuoli. Mulla ei ole mitään kiirettä kotiin iltaisin, mä rakennan pesää.
Mahtavaa! Onneksi olkoon! Mä niin muistan millaista oli 15 vuoden kiertämisen jälkeen saada oma luokka! Rakastan sitä edelleen <3