Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2016

Uusiksi, kiitos!

Julkaistu , kirjoittanut
4

lehti

Tämän syysloman ottaisin kovin mielelläni uusiksi. Mä olen ehtinyt messuilla (kuten tiedättekin), haravoida lähes koko etupihan putsiksi (Vaahtera on nyt lehdetön, hahaa! – Ei puhuta takapihasta mitään, jooko?), korjata kolme pinkkaa kokeita, lukea 2 ja puoli kirjaa, shoppailla yhden päivän Turussa systerin kanssa (tietenkin päivään kuului ruokatreffit keskimmäisen kera), käydä loistavassa stand up -illassa (Kummisedät: André Wickström, Riku Suokas ja Ilari Johansson, voin suositella lämpimästi), laittaa pari kertaa ystävättären kynnet, katsoa pienimmän kanssa Tatu ja Patu -leffan, siivota huushollin ja ennen kaikkea: nukkua tarpeeksi.

Paitsi viime yönä. Pienin heräsi keskellä yötä vatsakipuun. Ja niin heräsi sitten koko muukin huusholli. Epäilen, että koko kujan asukkaat heräsivät. Ei ole nimittäin ihan pientä ääntä, mikä tuosta tenavasta silloin lähtee. Kaiken muun se kestää urheasti kuin spartalainen sotilas, luunmurtumat ja koiranpuremat ja putoamiset ja kolhimiset, mutta annas olla, kun tulee vatsakipu, niin jo on maailmanloppu. Pari tuntia valvottiin, jostain puoli kahdesta puoli neljään, sitten helpotti.

Onneksi oli toi talviaikaan palaaminen justiinsa tässä saumassa, että sai nukkua luvan kanssa tunnin kauemmin. Silti olen ollut koko tän päivän kuin perseeseen ammuttu karhu. Tosin ehkä saattaa olla niin, että huomisella työelämään paluulla on silläkin asiassa oma panoksensa. Että nyt niin kuin loppuu rento ja kiva ja aikaansaava ja alkaa taas se kiireinen ja stressaantunut ja väsynyt.

Splendid.

Mutaa ja vaahteranlehtiä

Julkaistu , kirjoittanut
4

Tänään piti haravointirupeaman ja suihkun jälkeen kokeilla messuostoksia. Mutanaamiota! Jösses, on nimittäin kyllä sitten mutaistakin mutaisempaa. Pelkästään purkin aukaiseminen sai kulmakarvat vetäytymään takaraivolle. Haju. Ei tuoksu, vaan haju. Paketissa oli käyttöohjeiden lisäksi erillinen lappu, jossa käyttäjää rauhoiteltiin siitä, että haju on ok ja kuuluu asiaan, ja haihtuu lievemmäksi, jos antaa purkin olla vähän aikaa auki. Ja minähän annoin. Tiedättekö, purkin sisällys vähän pulppusi silleen kuin jokin kunnon mutalätäkkö.

sosarmudmask

Käyttöohjeessa hajusta mainittiin vielä edelleen: ”Mudalle ominaisen tuoksun antavat täysin luonnolliset rikkiyhdisteet.” Jep. Iholle jäi möhnästä hyvä fiilis, mutta kamala haju. Muutaman tunnin kuluttua piti käydä kirjastossa, ja vaikka vedin nassulle Vichyn kosteusvoidetta, tunsin nenässäni rikin katkun. Olen varma, että kirjastonhoitaja ihmetteli poistuttuani, miksi hän yhtäkkiä alkoi ajatella keitettyjä kananmunia.

cuckoo

Toinen testaukseen päässyt messuostos oli OPIn Cuckoo For This Color. Täydellinen. Tästä ei vihreänsävyinen kynsilakka parane.

Kahdelta arkipäivältä saldo on nyt 15 puutarhakärryllistä haravoituja lehtiä, yksi puunattu lastenhuone, neljä koneellista pyykkiä, yksi leffa kotikatsomossa (”The Hours”), monta kupillista Pukka-teetä ja vajaa sata sivua Brysonin ”A Walk In The Woods” -kirjaa, joka on jo kirvoittanut musta useammat röhönaurut. Tänään pitää varmaan katsoa HBO:lta vielä Westworldin uusin jakso.

I Love syyslom… ei kun Me!

Julkaistu , kirjoittanut
4

ilovemessuta

Mä korkkasin syyslomani ensin puolentoista tunnin päikkäreillä perjantaina ja lauantaiaamuna olinkin sitten tikkana jo ennen kahdeksaa astumassa I Love Me -messuille suuntaavaan bussiin. Koska bestis ei päässyt lähtemään ja työkamuilla oli muuta menoa, päätin lähteä reissuun ihan yksikseni ja nauttia siitä, että saisin kulkea tismalleen omaan tahtiini. Katsoa mitä huvittaa, syödä milloin huvittaa, levätä kun huvittaa.

ilovemessutb

Messukeskus oli kyllä niin täynnä väkeä, että vaikka mä en ihan pientä tungosta hätkähdä (ei voi hätkähtää jos tykkää Lontoossa käydä), niin en voinut olla toivomatta vähän pienempää kävijämäärää, jotta päivästä olisi voinut nauttia. Mitä tahansa kojua pysähtyikin katsomaan, niin kylkiluissa oli kymmenen kyynärpäätä kiinni. Mua jo alkoi yhdessä vaiheessa naurattaa, kun ajattelin mein isäntää siihen ruuhkaan! Se olisi kestänyt ehkä max. 10 minuuttia ennen kuin siltä olis verisuoni poksahtanut päästä.

ilovemessutc

Otin sitten vaan sen asenteen, että en edes yritä katsoa koko messualuetta, vaan tungeksin niissä kaikkein kiinnostavimmissa hyperkärsivällisenä. Eli suurimmaksi osaksi kynsijuttujen parissa. Mä kyllä hillitsin itseni ihailtavasti, sillä mukaan lähti vain kaksi pulloa lakkaa (OPIt oli messutarjouksessa 9e puteli!), uusi sivellin putsausta varten, yksi uusi leimauslaatta (aivan tuntematon merkki, Moyra) ja kolmet decalit, joita en raaskinut ostaa enempää himotuksesta huolimatta, sillä tämäkin merkki oli mulle entuudestaan vieras, enkä tiedä miten mahtaa käyttäytyä. Mutanaamioon, aktiivihiileen ja Pukka-teehen hassasin vielä rahani, mutta juurikin sen kauhean tungoksen takia ei edes jaksanut kaikkeen näkemäänsä perehtyä. Informaation ja visuaalisten ärsykkeiden ähky lamautti.

Ehkä kivointa koko päivässä oli käydä kaffetreffeillä ihanan Sissin kanssa, jutella niitänäitä, lepuuttaa jalkoja, vertailla messuostoksia, nähdä ihminen kommenttien ja postausten takana ihan livenä. Hän vietti messuilla jo toista päivää (!), kun taas meikä alkoi jo hyytyä jo muutaman tunnin jälkeen. Sissin innoittamana kävinkin etsimässä käsiini sen kojun, joka myi tuota mutanaamiota.

ilovemessutdMutta hyvä tavaton, katsokaa nyt näitä OPIn lakkoja! Vasemmalla on metallisen taivaansinisenä hohtava Teal The Cows Come Home ja oikealla vielä sitäkin kutkuttavampi vihreään taittava Cuckoo For This Color. Iiiiiiiiihh!!! Cuckoo pääsee tämän kukkuun kynsille tuota pikaa.

Lontoo-kaipuuta ja kirjavaa elämää

Julkaistu , kirjoittanut
4

woolfsitaatti

Työkavereista on neljä viettänyt viikon Lontoossa lukiolaisten kanssa. Soittivat yks ehtoo ja kysyivät, minne iltapäiväteelle. No, tietenkin neuvoin heidät The Wolseleylle, jossa viime joulukuussa nautin aamiaista viiskytvuotisaamunani. Olivat työkamut tykästäneet. Yksi viestitti että oli ”hulppeat puitteet kupposelle teetä”. Heh.

Mulla on tietenkin ollut jäätävä Lontoo-ikävä. Luettuani Virginia Woolfin elämäkerran ja Orlando-romaanin tartuin John Lehmannin kirjaan ”Virginia Woolf And Her World”, jossa törmäsin tänään tuon valokuvan tekstiin. Onneksi ”Mrs Dalloway” on mulla nyt Satakirjastojen seutuvarauksessa. Tuon kuvauksen jälkeen on pakko päästä lukemaan koko kirja. A celebration of London! – Kuten huomaatte, minähän en mitenkään ruoki tätä Lontoo-ikävääni… Mutta aikuisten oikeesti, tässä on viikon joutunut kuolaamaan työkamujen Facekuvia paikan päältä!

On ollut melkoisen kirjava viikko tunneskaalalla. Olen surrut ystävän kanssa ja iloinnut tyttären kanssa ja ällistynyt siitä, että keskimmäiseni alkaa suuresti järkiintyä, ja nauranut liikutuksensekaista naurua pienimmän koulussa virkkaamalle lukutoukalle (tuli ihan mieleen Se Jouluenkeli, jonka otan esille joka joulu). Elämänmakuista menoa.

Kaikkien häsläviikonloppujen jälkeen olisi suloista kuorsata huomisaamuna aamukymmeneen, mutta ehei, meitä on siunattu veso-päivällä. Ta-daa! Formatiivista arviointia ja Pekka Peuraa. Mitäpä muuta sitä lauantaina duunaisikaan.

Good hair and shoe day

Julkaistu , kirjoittanut
4

11102016

Ravasin tänä syksynä Julian kanssa miljoonassa eri Turun kenkäkaupassa löytämättä mieleisiäni syyskenkiä, ja tänään tämä pari suorastaan hyppäsi syliini Porin Andiamossa. Huvittavinta on, että poikkesin kyseiseen liikkeeseen vain tappaakseni aikaa sillä välin, kun pikasuutari laittoi mustiin kiiltonahkakorkkareihini uusia kantalappuja. Kiertelin hyllyjen välissä katselemassa sitä sun tätä, kunnes hokasin nämä, joissa ei ole sitä tänä-syksynä-aivan-totaalisen-pakollista-nilkkurivartta, ja katselin pää kallellaan koron korkeutta. Mutta kun kokeilin jalkaan, tuntui siltä kuin taivas olisi avautunut. Ihanat. Sitten katsoin valmistajaa: Tamaris. Se selittikin kaiken, sillä kyseisen merkin lesti on kuin tehty minun iinesankkaräpylälleni. Palasin hakemaan korkkareitani suutarilta uuden kenkäkassin kanssa.

Niin, ja siistien hiusten. En tiedä, mitä mustaa magiaa se Tomi harjoittaa, mutta joka kerta se saa tästä mun höyhenkasastani hiusten näköiset. Ajoin kampaajalle töistä hirvittävällä kiireellä, jumituin muutamaa kilometriä ennen Poria jonkun seitsemääkymppiä köröttävän Helka-Elviiran taakse enkä päässyt vastaantulijoilta ohittamaan, kaarsin parkkikselle viime minuutilla ja sormenikin olivat niin kohmeessa, etten ollut saada EasyParkia tottelemaan kännykälläni. Mutta. Puolitoista tuntia myöhemmin kampaamosta astuu esiin vallan Uusi Nainen. Rentoutunut, tyytyväinen, onnellinen, valmiina valloittamaan kupillisen kahvia ja kirjakaupan.

Toisin kuitenkin siis kävi. Valloitinkin ne kengät.

Kotona yritin vetää alkuillasta päikkärit, sillä eilisilta oli sattuneesta syystä hieman venähtänyt parannettuani maailmaa ystävättären kanssa teekupin äärellä. Isäntä oli just lähtenyt kuskaamaan Onnimannia teoriatunnille, rauha oli laskeutunut ja meitsi nukahtanut, kun meidän tylypahkalainen soittaa Facetime-puhelua. No, onneksi olin ehtinyt vetäistä edes jonkun kymmenen minsan powernapit. Kuuntelin kippurassa nauraen brittien järjettömistä systeemeistä, luin tyttärelle ääneen Bill Brysonin kommentin brittijärjestelmistä (löytyy tästä postauksesta), ja sitten käkätimme molemmat sille, miten heidän opiskeluviikkonsa alkaa aina torstaista (älkää hei kysykö, ei VOI ymmärtää!) ja miten yliopiston pääkirjasto ei järjestä kirjoja aakkosjärjestyksen mukaan vaan kirjan koon mukaan, mikä tekee jonkin tietyn teoksen etsimisestä täysin mahdotonta, sillä johan nyt on aivan infernaalisen vaikeaa tietää, minkä kokoista kirjaa etsii, jos ei ole sitä elämässään ikinä nähnyt! – Britit! Ne on niin hulluja että mä rakastan niitä.

Nättien hiusten ja kenkien voimin mä taidan jaksaa jopa raivata tuon meidän keittiön lyhyiksi jääneistä päikkäreistä huolimatta. Toimeentuisikohan sitä peräti asentamaan tauluhyllyä isännän kanssa olkkarin seinälle? Vastahan se on kymmenen kuukautta nojaillut tuossa makkarin nurkassa. Ei tässä huushollissa jäniksen selässä olla.

 

Hoitolapsi

Julkaistu , kirjoittanut
4

jalohoidossa

Työkaverimme tanskalais-ruotsalainen pihakoira Jalo oli meillä jo joskus aiemmin hoidettavana yhtenä lauantaina. En saanut Jalosta allergiaoireita, joten kun työkaverimme kysyi, voisimmeko ottaa sen hoitoon jopa yön yli, en ollenkaan epäröinyt vastata myöntävästi. Ja ainakin toistaiseksi, eli 30 tunnin jälkeen ja Jalon jo lähdettyä, olen edelleenkin oireeton.

Tästä voisi nyt päätellä, että ryntäisimme suin päin hankkimaan juuri tanskalais-ruotsalaista pihakoiraa. – Emme ryntää. Niin suloinen ja nätti kuin Jalo onkin, kaipaamme kyllä tod.näk. jotain rauhallisempaa rotua. Tämä on nimittäin ihan hyperaktiivinen. Isäntä sanoi jo viime kerralla, että hän hengästyy pelkästään katsellessaan tuota koiraa, ja täytyy nyt yökyläilyn jälkeen myöntää, että melkoinen adhd-pakkaus tämä on. Ehkä meillä on toisaalta vähän turhankin ”löysät” kokemukset koirasta, koska Nella on niin flegmaattinen, ja kuten Jalon omistaja sanoi, se on kotioloissa asteen rauhallisempi.

Silti, huhhuh. Kävin sen kanssa eilen ensin tunnin lenkillä, sitten puolentoista tunnin lenkillä, ja sitten isäntä lenkitti sen vielä illalla, mutta yhdenkään ulkoilun jälkeen se ei osoittanut mitään halua ottaa iisimmin, vaan kiikutti heti meille leluja näytille, että hei, heitä mulle tää, leiki mun kaa, jooko? Kilpparit hokattuaan se jaksoi tunnin haukkua ja murista niitä, ja joka kerta kun jompikumpi konnista liikautti itseään niin että kilpi kolahti ikkunaa vasten, Jalo ryntäsi vauhkona eteiskäytävään ihan henkensä hädässä, kunnes taas hetken päästä palasi matalana ryömien niitä murisemaan. Mä nauroin kyllä ihan vedet silmissä tätä episodia.

Illalla Jalo ei suostunut nukahtamaan omaan petiinsä, joka hänelle oli kotoa tuotu mukana, vaan kaveri nappasi  koko pedin hampaidensa väliin ja ravisteli sitä vauhkona edestakaisin, aivan kuin pehmoleluaan. Onni oli kovasti odottanut, että Jalo nukkuisi hänen vieressään, mutta koiruus ei rauhoittunut sinnekään. Lopulta otimme pikkukaverin jalkopäähän omaan sänkyymme, ja siihen se nukahti. Mä ajattelin, että jos yöllä iskee astmakohtaus, voin aina piippua vedettyäni siirtyä vaikka Julian huoneeseen, missä koira ei ole käynyt. Mutta ei iskenyt. Nothing at all.

Kuudelta aamulla heräsin siihen, että Jalo oli ryöminyt kokonaan peiton alle ja nuoli pakaroitani. Voi hyvät pyssyt.

Onhan se silti söpö. Ja lutunen. Ja hassu. Mä en vain tän viikonlopun jälkeen ole vakuuttunut siitä, haluanko koiran omistajaksi. Niinku ollenkaan. Totesin parhaalle ystävälleni tänään, että olen iloinen siitä, että se aika, kun muksut herätti mut sika-aikaisin, on ohi, enkä välttämättä halua palata siihen enää uudelleen. Tai lenkittämiseen räntäsateessa. Mutta toisaalta, niin, toisaalta… Huoh, katsotaan nyt mihin tämä kaiken jahkailun jälkeen päätyy, jos päätyy mihinkään.

jalohoidossa2

 

Fredagsmys utan mys

Julkaistu , kirjoittanut
5

arvostelukirja

Villi perjantai-ilta: Neljä koepinoa ja arvostelukirja. Olen tähän mennessä selvittänyt pinoista puolet ja tuntuu siltä, että siihen jämähtää tältä päivältä. Vedin runsaan tunnin päikkärit koulupäivän päälle, mutta voisin näköjään nukkua loputtomasti. Ilahduin vertaistuesta, kun somessa yhden eteläsuomalaisen koulun maikat valittivat väsymystään hekin ja odottivat syyslomaa. Mä en nyt ehkä lomalle vielä kaipaisi, mutta viikonloppu on kyllä tervetullut.

Olen tällä viikolla taas hukannut ja löytänyt avaimeni. Siitä, kun irrotan ne olkalaukussani roikkuvasta kiinnityssysteemistä, kuluu säännöllisesti noin 15 sekuntia, kunnes ne ovat hukassa. Joskus löydän ne minuuteissa, joskus tunneissa, ja joskus, kuten nyt, vasta muutaman päivän kuluttua. Tällä(kään) kertaa en hötkyillyt, sillä tiesin tulleeni niillä avaimilla kotiin ja hukanneeni ne jonnekin tänne. Löytyivät mokomat sitten ysiluokan enkun mapin välistä, juuttuneina niihin metallirenkaisiin. Tsuidaduida.

Olen myös tullut iloiseksi varsin yksinkertaisista asioista, kuten siitä, että olin kuin olinkin muistanut keväällä hoitaa uuden Smartum-tilaukseni, joten  en ollutkaan myöhästynyt koko hommasta tänä syksynä. Työnantaja tarjoaa 400 euroa Smartum-saldoa, jonka upotan joka syksy kokonaisuudessaan (plus pari sataa omasta taskusta päälle) Pilates-vuosikorttiin. Pysyn siis jälleen yhden vuoden poissa kiropraktikon vastaanotolta.

Tai siitä, että sain viimein aikaiseksi tilata ajan kampaajalle. Ensi tiistaina luottokampaajani Tomi saa taas taikoa näistä skandinaavisista höyhenistäni oikeiden hiusten näköiset.Tällä hetkellä muistutan hälyttävästi sitä emun kuvaa, jota perhe naureskeli Whatsapp-ryhmässämme.

Tai siitä, että ostin hiusharjan ja pussillisen uusia korvatulppia. Minähän siis nukun aina tulpat korvissa. Alkaa olla jo tottumiskysymys, vaikka isännän kuorsaus on kyllä alkuperäinen syy tähän käytäntöön. Asianomainen huomautti taannoin, että mä kyllä kuorsaan yhtä usein kuin hänkin. Hmh. Ehdotin, että ehkä nukunkin tulpat korvissa oman kuorsaukseni takia. Tulpista on ollut haittaa vain sen yhden ainoan kerran, kun näin unta vaahtokarkeilla koristellusta kaakaosta ja heräsin siihen, että syljeskelin korvatulppia ulos suustani.

Muutenkin tämä yöelämä menee kyllä aina vain hullummaksi. Minähän olen vuosikausia jo puhunut unissani mutta tällä viikolla lauloin unissani. Sävel oli lainattu jostain vanhasta, tutusta biisistä (en kuolemaksenikaan muista, mikä se oli), mutta sanoitus oli ihan ikioma. Ehkä arvaattekin, että heräsin siihen, että isäntä ravisteli minua turhautuneena hereille. Toivoi mokoma katkeamatonta yöunta. Minä kysyin, että eikö hän lainkaan arvosta sitä, ettei minun kanssani ainakaan tylsää tule.

Nyt täytyy nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta. Huomisaamuna meille saapuu vieraaksi sen verran vilkas tapaus, että päivästä voi tulla varsin vauhdikas; lupasin työkamulleni ottaa heidän koiransa yön yli hoitoon. Jalo vietti meillä jo kerran yhden lauantain, enkä alkanut oirehtia, joten uskalsin luvata tällä kertaa tupla-ajan. Jalolla ei ole aluskarvaa, joten saattaa olla allergikolle sopiva rotu. Vi ska se!

Musacorner

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

avara

Koska meno meitsin elämässä on vähän väliä niin kuin jostain Kummelin sketsistä, Musacorner on oikein sopiva otsikko tälle postaukselle. Oikea vastaus ei tänään kuitenkaan ole Kanada, vaan Avara.

Supertuottelias Pekka Simojoki julkaisi jo kesällä uuden levyn, jonka minä maijamyöhäinen bongasin vasta nyt. Kiitos Radio Dein, joka on soittanut Simojoen tuotantoa ahkerasti, ja ennen kaikkea kiitos heidän soittolistansa , josta voi tsekata, minkä biisin juuri mahtoi kuulla. Kävi nimittäin niin, että ostin levyn oikeastaan yhden kappaleen takia.

Olen itse opiskeluaikoina laulanut Pekan Stemma-kuorossa (jonka jouduimme rekisteröimään St.Emma -nimisenä, koska oli jo olemassa yksi Stemma-kuoro), ja kasvanut seurakuntanuorten ajoista lähtien hänen musiikkinsa parissa. En ole ihan varma, onko ketään toista, joka olisi antanut suomalaiselle gospelmusiikille niin paljon kuin Simojoki. Että puhun nyt miehestä, jota todella arvostan.

Silti Avara-levyn avausbiisi Anna tuulien tulla on mielestäni aivan kauhea. Hirveä gospelhumppa, jonka koko äänimaailma on jotenkin tunkkainen. Haitarilla voi saada aikaan ilmavaa ja letkeää saundia, mutta tässä se vain tukahduttaa viimeisetkin elon rippeet. Kappaleen keskellä viriää yhtäkkiä Titanic /My Heart Goes On -tyylinen pilliviritelmä, joka sai ainakin minut haromaan hiuksiani, että mitä NYT. Kunnes palataan kellarihumppaan. Pahinta on, että Simojoki on taitava luomaan tarttuvia sävelmiä, joten tästä viriää koko päiväksi järkyttävä korvamato. Tämän renkutuksen kuunneltuani funtsasin, että teinkö nyt vikaostoksen.

Albumi ei onneksi jatka avausbiisin meiningillä, vaan siltä löytyy monta kappaletta, jotka varmasti ovat tulleet jäädäkseen. Nyt on se päivä, Siunauksen salaisuus, Toisen maailman ääni ja Sinä olet ovat kaikki lauluja, joita kuuntelee mielellään kerta toisensa jälkeen, ja parin kerran jälkeen jo huomaa laulelevansa mukana.

Ehdottomana helmenä pidän kuitenkin  Minä en ole ensimmäinen -biisiä, jonka kuulin radiosta yhtenä aamuna töihin ajellessa, ja perille päästyäni olin jo hirveällä kiireellä selaamassa soittolistaa ja tilaamassa levyä nettikaupasta. Saatoin olla hieman herkällä mielellä saateltuani tyttären edellisenä päivänä bussiin ja sitä myöten brittilään. Sävellyksen kauneus, sen sanoitus ja se, että Pekka laulaa tämän yhdessä tyttärensä Heidin kanssa, iskivät meitsiin atomipommin voimalla ja totesin parkuvani täyttä häkää auton ratissa.

Linkittäisin kipaleen tänne, jos sen olisin netistä löytänyt, mutta kun ei. Joten lukekaa nyt edes sanat:

Minä en ole ensimmäinen / joka ihmisen polkua käy,
ja kun jälkeni ei enää hiekassa näy / toiset tallaajat löytävät sen
uuden tarinan kirjoittaen.
Minä en ole ensimmäinen / joka sävelen sieluunsa sai.
Tänään lauluni soi, mutta huomenna kai / lapsenlapset jo soittavat sen,
kanssa naurun ja kyyneleiden.

Nyt me uskomme, toivomme, rakastamme / vaikka pisara meressä kaikki on se.
Sukupolvien ketjussa paikkamme on / pieni ja vaatimaton.
Vaikka nimi ei jäisikään historiaan / vaikka kivet vain muistavat mullassa maan,
me kuulumme Jumalan suunnitelmiin / taivaan kansalaisiin.

Minä en ole ensimmäinen / joka kaipauksen lähteestä juo.
Tämä ihmisen ikävä ihmisen luo / on kuin alkua ikuisuuden.
Minä juon vaikka ymmärrä en.
Minä en ole ensimmäinen / jonka talossa murheita on.
Mutta joskus, kun tuska on loppumaton / ilo kolkuttaa ovelle sen,
tulee vieraaksi yllättäen.
Minä en ole ensimmäinen / joka taakkansa ristille vie.
Sieltä aukeaa ainoa elämän tie /polku levon ja lohdutuksen.
Minä en ole ensimmäinen.

Ja tähän biisiin ne irkkusaundit sopivat, ne, jotka jotenkin eksyivät sinne avausbiisin keskelle.

Albumin viimeinen kappale Valon maa jostain syystä ärsyttää minua, siinä on jotain liian pliisua ja kliseistä. Mutta, pelkästään jo tuon yhden kappaleen takia levyn ostaminen kannatti! Mua vaan kismittää sekin, että suomalaiset gospelmuusikot joutuvat raukat tekemään kaiken niin mahdottoman pienillä rahkeilla, että harvassa ovat ne levyt, joita voi ostaa sähköisessä muodossa. Nyt kuunteleminen on kiinni tuosta keittiön radio-cd-vempeleestä, jota ei ihan taskun pohjalle ulos lähtiessään tipauta. Mutta onneksi on sentään auton cd-soitin. Silti tuntuu siltä, että pidellessäni konkreettista cd-levyä kädessäni pitelen siinä palasta katoavaa maailmaa.

Järjetön nainen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

1

En voi ymmärtää, mikä riivasi minut lähtemään aamulla Tampereelle hautajaisreissuun ilman takkia. Haloo, minut, joka palelen heti, jos lämpötila tippuu alle +25 celciusasteen! Jotenkin vaan on ollut niin lämmintä lähipäivinä, ja ajattelin, että nopeastihan siellä sujahtaa autosta kappeliin ja muistotilaisuuteen, kun ei tuhkauksen takia tarvitse haudalla värjötellä.

Hah-hah.

Tampereelle päästyämme mittari näytti +8 astetta (!!! ja mä kun olen aina luullut, että sisämaassa on lämpimämpää kuin rannikolla, kaikki aina väittävät merituulta viheliäisimmäksi mitä on) ja tuuli puhalsi kuin hurrikaanissa. Olin umpijäässä jo kipitettyäni hamosessani hautausmaan parkkipaikalta kappeliin, puhumattakaan seikkailuistamme Tammelantorilla muistotilaisuutta ja parkkipaikkaa etsimässä. Ja kun olimme löytäneet perille, kävi ilmi, että paikka oli vielä kiinni, ja että tilaisuutemme alkaisikin vasta puolen tunnin kuluttua. Uusi kipitys autolle jäätävän tuulen läpi. Ja sitten taas takaisin.

Vedän vuorotellen kamomillateetä, hunajaa, inkivääriä ja buranaa. Kiva lauantai-ilta. Ja ihan itseäni saan kiittää.

Mieltä piristi FaceTime-puhelu Brittilästä. Tytär näytti ostamaansa Tylypahka-kaapua. Ihan totta, siellä käydään syömässä tietynlaiset kaavut päällä, joka collegella on omat värinsä. Ja kaapu oli tietenkin ostettu kaapukaupasta, mistäs muualtakaan, joka näytti siltä kuin olisi ollut pystyssä tuhansia vuosia. Fröken Julie iloitsi myös vaakunakoristeisista serveteistä ja common roomista, jossa on tietenkin takka. Onneksi meilläkin on. Eikun ripaus hormipulveria niin jälkikasvun pää ilmestyy juttelemaan tuonne takkatulen keskelle.

Kahden ekan päivän aikana opiskelijatar oli jo bongannut Steven Hawkingin. Kehoitin häntä pitämään puskia ja pensaita silmällä, josko David Attenborough lymyilisi jossain niistä. Mies oli ollut vierailemassa siellä viikko sitten, mutta mistäs sitä tietää, minkä kerttuhyypän se on sieltä kenties löytänyt ja jäänyt seuraamaan.

Mistä tulikin mieleeni… Pahoittelut kielenkäytöstä, mutta tää on silti ihan hillitön!