Villi perjantai-ilta: Neljä koepinoa ja arvostelukirja. Olen tähän mennessä selvittänyt pinoista puolet ja tuntuu siltä, että siihen jämähtää tältä päivältä. Vedin runsaan tunnin päikkärit koulupäivän päälle, mutta voisin näköjään nukkua loputtomasti. Ilahduin vertaistuesta, kun somessa yhden eteläsuomalaisen koulun maikat valittivat väsymystään hekin ja odottivat syyslomaa. Mä en nyt ehkä lomalle vielä kaipaisi, mutta viikonloppu on kyllä tervetullut.

Olen tällä viikolla taas hukannut ja löytänyt avaimeni. Siitä, kun irrotan ne olkalaukussani roikkuvasta kiinnityssysteemistä, kuluu säännöllisesti noin 15 sekuntia, kunnes ne ovat hukassa. Joskus löydän ne minuuteissa, joskus tunneissa, ja joskus, kuten nyt, vasta muutaman päivän kuluttua. Tällä(kään) kertaa en hötkyillyt, sillä tiesin tulleeni niillä avaimilla kotiin ja hukanneeni ne jonnekin tänne. Löytyivät mokomat sitten ysiluokan enkun mapin välistä, juuttuneina niihin metallirenkaisiin. Tsuidaduida.

Olen myös tullut iloiseksi varsin yksinkertaisista asioista, kuten siitä, että olin kuin olinkin muistanut keväällä hoitaa uuden Smartum-tilaukseni, joten  en ollutkaan myöhästynyt koko hommasta tänä syksynä. Työnantaja tarjoaa 400 euroa Smartum-saldoa, jonka upotan joka syksy kokonaisuudessaan (plus pari sataa omasta taskusta päälle) Pilates-vuosikorttiin. Pysyn siis jälleen yhden vuoden poissa kiropraktikon vastaanotolta.

Tai siitä, että sain viimein aikaiseksi tilata ajan kampaajalle. Ensi tiistaina luottokampaajani Tomi saa taas taikoa näistä skandinaavisista höyhenistäni oikeiden hiusten näköiset.Tällä hetkellä muistutan hälyttävästi sitä emun kuvaa, jota perhe naureskeli Whatsapp-ryhmässämme.

Tai siitä, että ostin hiusharjan ja pussillisen uusia korvatulppia. Minähän siis nukun aina tulpat korvissa. Alkaa olla jo tottumiskysymys, vaikka isännän kuorsaus on kyllä alkuperäinen syy tähän käytäntöön. Asianomainen huomautti taannoin, että mä kyllä kuorsaan yhtä usein kuin hänkin. Hmh. Ehdotin, että ehkä nukunkin tulpat korvissa oman kuorsaukseni takia. Tulpista on ollut haittaa vain sen yhden ainoan kerran, kun näin unta vaahtokarkeilla koristellusta kaakaosta ja heräsin siihen, että syljeskelin korvatulppia ulos suustani.

Muutenkin tämä yöelämä menee kyllä aina vain hullummaksi. Minähän olen vuosikausia jo puhunut unissani mutta tällä viikolla lauloin unissani. Sävel oli lainattu jostain vanhasta, tutusta biisistä (en kuolemaksenikaan muista, mikä se oli), mutta sanoitus oli ihan ikioma. Ehkä arvaattekin, että heräsin siihen, että isäntä ravisteli minua turhautuneena hereille. Toivoi mokoma katkeamatonta yöunta. Minä kysyin, että eikö hän lainkaan arvosta sitä, ettei minun kanssani ainakaan tylsää tule.

Nyt täytyy nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta. Huomisaamuna meille saapuu vieraaksi sen verran vilkas tapaus, että päivästä voi tulla varsin vauhdikas; lupasin työkamulleni ottaa heidän koiransa yön yli hoitoon. Jalo vietti meillä jo kerran yhden lauantain, enkä alkanut oirehtia, joten uskalsin luvata tällä kertaa tupla-ajan. Jalolla ei ole aluskarvaa, joten saattaa olla allergikolle sopiva rotu. Vi ska se!