Mulla ei ole kyllä nyt mitään ruotsalaisuuteen liittyvää mielessäni otsikosta huolimatta. En olis varmaan muistanut koko juttua, ellei työkaveri olisi soitellut vallan muissa asioissa ja toivottanut leikillään hyvää ruotsalaisuuden päivää. Olen päinvastoin lukenut sivukaupalla englanninkielistä tekstiä, koskapa ”The Watchmaker of Filigree Street” on imaissut minut mukaansa (Miten tämä kaikki päättyy ja mihin tarina johtaa??? – Tuskaa!) ja sen lisäksi olen lukenut satakunta sivua jo kesällä Amazonista tilaamastani Timothy Kellerin kirjasta ”Prayer – experiencing awe and intimacy with God”, joka on alkutylsyytensä jälkeen osoittautunut aivan loistavaksi kirjaksi. Tästä saa bestis joululahjan, jos vain löydän sen suomeksi käännettynä. (Ei hätää ystävät, ilmoitin asian jo hänelle itselleen, joten en pilaa täällä blogissani mitään yllätystä.)

I Love Me -messuilta EverShinen kojusta ostamani water decalit pääsivät tänään ensi kertaa käyttöön, ja niistä on todettava kaksi asiaa: 1) ovat aika pienikokoisia, eli nimettömän kynnelle jouduin valitsemaan toiseksi suurimman decalin (!) ja 2) ovat paljon tuhdimpaa tekoa kuin luulin, huomattavasti MILVin decaleja paksumpia. Tuskin tarvitsisi edes valkoista pohjaa alleen. Saas nähdä, miten kestävät arkea. Päälle laitoin, kuten MILVeihinkin, Konadin päällyslakkaa.

Viime viikonlopun kellojen siirron jälkeen olen voinut taas yhtyä Juicen laulun sanoihin ”käy pimeys päälle lailla pommikonelaivueen”. Toivon totisesti, että keskustelu EU:ssa saa ensi vuonna aikaan sen, että tästä pelleilystä luovutaan. Minulle sopisi vallan erinomaisesti, että keväällä siirrymme kesäaikaan ja siihen sitten jäädään. Jos kelloja on rukattava, niin rukataan sitten kerran siihen valoisampaan suuntaan ja jätetään siihen. Ei täällä Pohjolan perukoilla saada talviaikaan palaamisella muuta tehdyksi kuin väsymystä ja surkeutta.

Piti kaivaa kirkasvalolamppu esille. Ja lähteä hölkkälenkille pitkästä aikaa. Tänään raahasin itseni lenksulle kuuden asteen pakkasessa tällä viikolla jo kolmatta kertaa. Nastoja ei vielä onneksi tarvinnut alle, tienpinta ei ollut lenkkarin alla liukas. Ei mun menossani mitään kehumista ole ollut, kun kerran taukoa on enemmän kuin millään tekosyyllä pitäisi, mutta ainakin mä sain itseni ulos ja liikkumaan. Tätä pimeyttä ja kurjuutta ei kyllä muuten taas millään kestä.

Mein tylypahkalainen oli kirjoittanut ekan teatteriarvostelunsa yliopiston lehteen Varsityyn, käynyt katsomassa Guy Fawkesin päivän nuotiota ja ilotulituksia ja kehtasi vielä elvistellä sillä, että heille tulee yhdelle torstaidinnerille puhujaksi Hugh Grant. – Jukopliut, Hugh Grant! Olin niin kateellinen hetioitis että karjuin facetimeen että hajoa sinne keimpritsiis!

Pienimmän palleron kanssa on saanut otella aiheista rehellisyys ja sääntöjen noudattaminen. Yhtä juhlaa tämä äitinä oleminen toisinaan! Torstain lenksulta kun palasin kotiin niin tenava tulee tikkana pois makkarista ja kulkee sädekehä pään päällä. Kysyin, että et kai vaan ollut pelaamassa ilman lupaa iskän koneella sinä aikana kun olin poissa. Arvaatte vastauksen. Ja arvaatte myös totuuden. Augh! Isännän kanssa kyllä rehellisin mielin keskenämme pohdittiin, että mitähän meidän koulunkäynnistä olis tullut, jos olisi ollut kaikki nykyajan teknologiat ja houkutukset silloin käden ulottuvilla. Tuli suoraan sanottuna sellainen fiilis että tietokoneeton, kännykätön ja someton lapsuus oli onnellinen lapsuus.