Bileviikonloppu

En ole pikkujoulujen ystävä. En ole jouluruuan, valvomisen tai ryyppäämisen kaveri. Tänä vuonna ilmoittauduin kuitenkin esiintyjien vuoksi isännän kanssa kaksiinkin pikkujouluihin tajuamatta ja huomaamatta ollenkaan, että ne ajoittuvat peräkkäisiin iltoihin. Heh, juu, ja hohhoijaa, siinä oli nyt hiukan tämän tädin jaksut koetuksella, mutta hengissä olen vielä.

jeans

Perjantai alkoi Porin Yyterin kylpylähotellissa OAJ:n Satakunnan alueen kokouksella, ja jatkui järjestön pikkujoulujen merkeissä ravintolan puolella. Hyvää ruokaa, paljon tuttuja, ja illan kruunasi bilebändien kunkku Jean S, jota olisin jaksanut kuunnella loputtomiin. Äijien show on aivan pistämätön!

Lauantaiaamuna tanssikenkää ei vipattanut. Mua ei kyllä taivas paratkoon ole luotu valvomaan. Tai ehkä sitten nuorena nukuin sen verran vähän (olin varsinainen yökyöpeli), että se ottaa nyt vanhempana kaiken takaisin. Joka tapauksessa heräsin kymmeneltä syömään aamupalaa ja nukahdin uudelleen kahteentoista asti. Sitten oli pakko ryhtyä toimiin, koska samana päivänä opeporukan meiningit oli tarkoitus aloittaa syömingeillä jo viideltä Eurassa. Oliko järkeä meikäläisen osalta? – Ei.

Koko illan järkkäämisen lähtökohtana oli Eppu Normaalin konsertti Euran urheilutalolla, jossa lämppärinä toimi telkun Talent-ohjelmastakin tuttu ”Miss Divet” eli Marko Vainio. Olen kerran aiemminkin ollut katsomassa tyypin esiintymistä, ja täytyy sanoa, että kaveri on ihan äärettömän hyvä viihdyttäjä. Hahmoja riittää loputtomasti alkaen Kaija Koosta ja päättyen Cheekiin. Mun kännykuvista nyt tuli mitä tuli, ehkä noi Maaritin, Celine Dionin ja Tina Turnerin kuvat nyt olivat jotakuinkin siedettävimmästä päästä.

missdivet

Divetshow alkoi kasin kieppeissä, mutta Eput saapuivat lavalle vasta kympiltä. Olimme notkuneet eturivissä koko illan, emmekä aikoneet luovuttaa paikkojamme mistään hinnasta, mutta täytyy myöntää, että eturivin paikoilla olisi korvatulpat olleet ihan asiaa, kun Suomirock jyrähti käyntiin. Vieressäni seisoi tuntematon miesjärkäle, jolla tulpat olivatkin, mutta en tiedä, olivatko vähän liiankin tehokkaat, koska järkäle ei kertaakaan hymyillyt, ei jammannut, ei taputtanut käsiä tahdissa, ei laulanut mukana, eikä edes naputtanut jalkaa tahdissa.

eput1

Jossain puolenvälin kieppeillä luovutin paikkani takanani olevalle työkamulle, jotta pääsin ja mahduin vähän jammailemaan. Ja kaikki vanhat kunnon hitit sieltä tulivatkin. Mun lemppari taitaa olla edelleen Kitara, taivas ja tähdet. Sen tahdissa on tullut aikanaan tanssahdeltua kerta jos toinenkin. eput2

Se täyttää välin korvien, siellä soittaa Juha Torvinen!

eput3

Jos eilen olin väsynyt, tänään olen ollut puolikuollut. Pystyin pukeutumaan tossa yhden aikaan iltapäivällä. Isäntä ei ole ollut valvomisista moinaankaan, mutta se onkin aikanaan pystynyt kesäduunissakin vetämään kolmivuorotyötä, mihin en olisi edes nuorempana kyennyt. Mä olen sekaisin kuin seinäkello, ellen saa kunnollisia, pitkiä ja säännöllisiä yöunia. Ei hurjasti tee mieli ajatella, miten mahdan päästä huomisaamuna ylös sängystä duuniin.

2 vastausta artikkeliin ”Bileviikonloppu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

one × 4 =