Ihan vain halusin jakaa teille täydellisen kuvan. Tumblr-sivustolla törmäsin, ja krediitti oli merkitty kuvaajalle nimeltä Ali Cameron, mutta kun googlasin Mr Cameronin ja etsin hänen valokuvaussivustonsa, heräsi kysymys, onko tämä todellakin hänen kuvansa. Ehkä mulla oli väärä A. Cameron? Brisbainen kuvaajakaveri kun ei ihan tämäntyyppisiä otoksia esittele, on enemmänkin hiukan hipahtavampi staili hänellä.

No, mene ja tiedä, mutta kun katsoin tuota kuvaa, niin melkein henki salpautui. Jumprahuiti tuota valoa ja varjoa lattiassa, voisin syödä ne.

Löysin kevään ekat puutarhakotilot lehtien alta, kun olin haravoimassa. Heitin metsikköön, josta fasaanikukko huusi mulle kyykky! Mitä kauemmas metsikön rajalta peräydyin haravoimaan, sitä lähemmäs se hassu fasu tuli mulle huutelemaan. Ajatteli varmaan, että kas kas, kyllä se tuokin eukko tottelee kun tarpeeksi huudan.

Mulla on paha aavistus, että se kukko ajattelee itsestään liikoja. Tulee huutelemaan Nellankin nenän alle silloin, kun koira on meillä hoidossa ja takapihalla. Tietää tasan tarkkaan, mihin asti hihna yltää, ja niin tietää Nellakin, joka epätoivoisena vaikenee ja luo vain anovia katseita ikkunan läpi. ”Tulkaa nyt joku vapauttamaan mut että mää tolle linnulle näytän närhen munat!” – Joku kaunis päivä se fasu vielä menee luuloissaan pullistelemaan väärään paikkaan ja joutuu paistiksi.

Mun viime lauantaina hankkimani korkkarit pääsivät tänään viimein pikasuutarille korkolappujen vaihtoon. Alkuperäiset kun olivat niin jäätävän liukkaat, että tiesin heti kenkiä jo liikkeessä kokeillessani, että tarvitsevat vaihdon heti kättelyssä ennen käyttöönottoa. Kengille tuli täten 13 egeä lisää hintaa, mutta kun korkojen korkeus ja kenkien istuvuus on just oikea, en pidä sitä pahana.

Kaksi keväisempää päivää takana, eilen elohopea kipusi 11 asteeseen ja tänään taisi mittarissa olla 8 astetta. Pelkästään auringonpaiste ja lintujen äänet saavat mielen hyrisemään. Huomasin takapihalla lumikellojen  nostaneen pienet päänsä ylös nurmikosta. Omenapuussa istui närhipariskunta, etupihan vaahteraa takoi tikka kuin konekivääri, ja fasaanikukko kiipeilee tuon tuostakin joko vesialtaan viereiselle kivikasalle tai keinujen viereen pienelle kumpareelle pörhistelemään höyheniään ja kiljumaan kyykky!!! Keittiön ikkunat loistavat kevätvalossa järkyttävällä likaisuudellaan.

Kaupat tulvivat kevätvaatteita ja totesin vain jälleen kerran mielessäni, että painonpudotus olisi poikaa. Lähes samaan syssyyn tungin kitusiini parit joulutortut kahvin kera, niitäkin kun vielä pakkasesta löytyy. Julia mun touhuja katselikin silleen että mitä ihmettä, ensin hihkut keväästä ja sitten juhlit sitä joulutortuilla  –  hyvin loogista.

Eilisen ja tämän päivän aikana minussa on virinnyt pieni toivo siitä, että ehkä valon lisääntymisen myötä sitä jaksaisi taas oikeasti elää. Ehkä jopa lähteä lenkille taas pitkästä aikaa (eihän tuo miesflunssa vienytkään kuin pari kuukautta). Lukea jotain, eikä vain lojua lagaamassa aivot kaurapuurona ja leuka kuolassa. Hengittää ja olla läsnä, istua koko painollaan.

Starttasin lauantaiaamuna Raisioon tyttären kanssa, joka on viettämässä kuukauden kevätlomaa kotimaan kamaralla. Söimme Ikeassa lounaan, minkä jälkeen tein pikakierroksen alakerrassa. Mulla oli oikeastaan vain kaksi hankinnan kohdetta; uusi pastakauha ja uusia tyynyjä meidän sängylle. Meillä pitää olla aina kauhea tyynykasa löhöilyyn, ja useimmista oli sekä päällinen että sisus niin kulahtanut, että oli aika satsata uusiin. Löysin onneksi just ihania kuoseja, passeleita tähän meidän sinisävyiseen ja merihenkiseen makkariimme.

Kerrankin kävin Ikeassa niin, ettei mukaan tarttunut miljoona heräteostosta. Kahden euron raastin ja paketti pussinsulkijoita lähti matkaan tyynyjen ja kauhan lisäksi, mutta siinä kaikki. Tässä vaiheessa reissua saatoin olla oikein ylpeä itsestäni.

Heitin tyttären moikkaamaan sen bestistä Raision keskustaan ja palasin Myllyyn, jossa mulla puolestani oli treffit hyvän ystävän kanssa kahden jälkeen. Ehdin kyllä nuuskia siinä ennen jo yhden jos toisenkin liikkeen. Etukäteen olin päättänyt, että uusi muistikirja ja pullo Inglotin Duralinea on tarpeen, mutta jotenkin sitten eksyin myös Sokokseen, josta ostin huulipunaa ja putsarin… Ja kun ystävätär lähetti viestin, että myöhästyy parikymmentä minsaa, eksyin haahuilemaan DinSkon tiloihin, josta ostin edulliset korkkarit töihin. – Onneksi tapaaminen ei venynyt sen enempää, taivas tietää mihin vielä olisin törsännyt.

Oi, miten terapeuttista istua muutama tunti hyvän kahvin ja herkkujen kera parantamassa maailmaa rakkaan ihmisen kanssa! Siitä oli hyvä lähteä kotimatkalle Julian kanssa, joka hänkin oli jo siinä vaiheessa päätynyt Myllyyn. Meillä oli hyvä ajatus pysähtyä kotimatkalla jonnekin tien poskeen, josta liikenteen äänet kantautuisivat puhelun taustalle, ja säikyttää isäntä aprillipilalla, että ollaan kolaroitu auto, mutta loppujen lopuksi me oltiin niin väsyneitä, että posotettiin vain suoraa soittoa kotiin.

Tänään en ollut aikeissa siirtyä kotitiloista minnekään, mutta jotenkin sitten vain päädyin kuskaamaan Onnin ja tämän kaverin Hoploppiin, jossa istuin kutomassa sukkaa kolme tuntia. Että olinko puhki tämän jälkeen? No, kyllä olin, puhki ja puutunut, ja palasin kotiin laittamaan iltaruokaa, jonka jälkeen totesin, että tässä tämä päivä sitten menikin.