Isäntä, joka kävi talvella mehiläishoitokurssin, hankki tänä keväänä kaksi pesää, jotka sijoitettiin hänen äitinsä luokse. Mä olisin mieluusti ottanut ne takapihalle, mutta, noh, onhan tässä lähiöasumisessa tietysti sikäli omat ongelmansa, että kaikki naapurit eivät ehkä olisi ilahtuneet, ja parvien kanssa saattaa tulla hankalia tilanteita.

Toinen pesistä on lähtenyt toimimaan mukavasti, mutta toisessa on ongelmia, koska sieltä ei ensinnäkään ole löytynyt kuningatarmehiläistä. Voitteko uskoa, mitä silloin on mahdollista tehdä? – Juu, tilata kuningatar netin kautta Mehiläistalosta! Ja vuorokauden sisällä kopsahti jo postilaatikkoon pehmustettu kirjekuori, jonka päällä luki punaisella korostettuna: ”Huom! Eläviä mehiläisiä! Ei aurinkoon!”

Istu ja pala. Luuletteko, että kuningatarmehiläinen matkustaa yksin? Ehei! Pitäähän sitä nyt hovineidot seurana olla, ettei matkalla kuole yksinäisyyteen. Ja oma ruokakammari (vasen yläkulma teipin vieressä, siellä on käyty murkinoimassa). Ja kuningatar reissaa varmuuden vuoksi kruunun kanssa (iso keltainen täplä, oikealta laskettuna toinen mehiläinen), jottei häntä sekoiteta vahingossa hoviväkeensä (rahvaasta nyt puhumattakaan).

Auttakkee! Mun mielestä tää kaikki on niin sympaattista, että sulan justiinsa tähän paikkaan.

Toinen sulamispiste saavutettiin, kun tytär saapui Brittilästä lomalle kotiin. Hieman oli reissussa rähjääntynyt vietettyään välilaskun takia yön Gdanskin mukavuuksistaan tunnetulla ( – Not!) lentokentällä. Voipi olla, että ensi yönä oma kotipeti on kultaakin kalliimpi.