Kuninkaallinen vieras ja lomalainen

Isäntä, joka kävi talvella mehiläishoitokurssin, hankki tänä keväänä kaksi pesää, jotka sijoitettiin hänen äitinsä luokse. Mä olisin mieluusti ottanut ne takapihalle, mutta, noh, onhan tässä lähiöasumisessa tietysti sikäli omat ongelmansa, että kaikki naapurit eivät ehkä olisi ilahtuneet, ja parvien kanssa saattaa tulla hankalia tilanteita.

Toinen pesistä on lähtenyt toimimaan mukavasti, mutta toisessa on ongelmia, koska sieltä ei ensinnäkään ole löytynyt kuningatarmehiläistä. Voitteko uskoa, mitä silloin on mahdollista tehdä? – Juu, tilata kuningatar netin kautta Mehiläistalosta! Ja vuorokauden sisällä kopsahti jo postilaatikkoon pehmustettu kirjekuori, jonka päällä luki punaisella korostettuna: ”Huom! Eläviä mehiläisiä! Ei aurinkoon!”

Istu ja pala. Luuletteko, että kuningatarmehiläinen matkustaa yksin? Ehei! Pitäähän sitä nyt hovineidot seurana olla, ettei matkalla kuole yksinäisyyteen. Ja oma ruokakammari (vasen yläkulma teipin vieressä, siellä on käyty murkinoimassa). Ja kuningatar reissaa varmuuden vuoksi kruunun kanssa (iso keltainen täplä, oikealta laskettuna toinen mehiläinen), jottei häntä sekoiteta vahingossa hoviväkeensä (rahvaasta nyt puhumattakaan).

Auttakkee! Mun mielestä tää kaikki on niin sympaattista, että sulan justiinsa tähän paikkaan.

Toinen sulamispiste saavutettiin, kun tytär saapui Brittilästä lomalle kotiin. Hieman oli reissussa rähjääntynyt vietettyään välilaskun takia yön Gdanskin mukavuuksistaan tunnetulla ( – Not!) lentokentällä. Voipi olla, että ensi yönä oma kotipeti on kultaakin kalliimpi.

5 thoughts on “Kuninkaallinen vieras ja lomalainen

    • Missäs niistä kirjoista se olikaan? Mulla oli kauan sitten joku Christie-lemppari jossa ne seikkaili, mutta nyt en oo varma enää nimestä. Oisko Eipä aikaakaan niinvoi kauhistus?

      • En tiedä oliko kirjassa ollenkaan mutta siinä keväällä näkyneessä pikkusarjassa väittivät. Eka osassa (muita en katsonutkaan).

  1. Jopas nyt jotakin! Meillä vain amppareita, joiden pistokselle olen allerginen. Teille on tulossa makoisaa hunajaa. Onnellista juhannusta!

    • Ihanaista juhannusta sinnekin! Odotan innolla syksyä ja hunajaa, mein työkaverilla on kans mehiläisiä ja niitten hunaja on ihan joltain toiselta planeetalta kuin nuo kaupan ylimakeat mönjät.

Vastaa käyttäjälle Nettimartta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

13 + three =