Ennen kuin ehdit kissaa sanoa…

…niin joulu on jo täällä. Huomenna alkaa joulukuu, eikä aikaakaan niin voi kauhistus, jos saan lainata Agatha Christien murharomaanin nimeä.

Onnettomuudekseni en ole löytänyt ystävyyssuhdetta joulun kanssa. Yritän kyllä joka vuosi kovasti ja viime vuosina olen vaihtanut vähän taktiikkaakin, mutta joka vuosi olen silti kauhusta jäykkänä heti, kun ensimmäiset joulusuklaat ilmestyvät kauppoihin marraskuussa. Silloin tajuan myös sen, että minunhan piti tänäkin vuonna hoitaa kaikki lahjat ja kortit hyvissä ajoin ja stressittä kuntoon jo kauan ennen marraskuuta, jolloin voisin vain keskittyä oleskeluun ja hyvän mielen ja tahdon levittämiseen. PITI. Koska, kuten hyvin kaikki tiedämme, joka vuosi siinä käy silleen, että tämä pieni jouluenkeli istuu pää riipuksissa räntäsateessa ja miettii, miten ihmeessä tästä pinteestä taaskin selvitään, kun mitään valmistelua ei ole edes aloitettu.

Olisi mahtavan kivaa antaa vaikka kaikille itse tehdyt joululahjat! Ja olisi mahtavan kivaa syödä jotain hyviä jouluruokia, jotain uusia, joiden reseptin olisi löytänyt ja hyvissä ajoin ennen joulua jo kokeillut. Ja olisi mukavaa soitella joulumusiikkia kivasti koristellussa kodissa.

Mutta kun lahjojen raaka-aineet ja tarvikkeet (ne harvat jotka on hankkinut) lojuvat koskemattomina käsityökaapissa. Ja kokkailu ottaa päähän. Ja koko joulu ottaa niin paljon päähän, ettei halua edes joulumusiikkia kuunnella. Koristelun lykkää aaton aattoon, ettei joutuisi niitä kauaa katselemaan.

Miksi minä olen jouluvammainen? Tai, ennen kaikkea, miksi ennakkoasenteeni joka vuosi on sama, vaikka itse joulunpyhät sujuisivatkin suht leppoisasti? Suhtaudun jouluun kuin hammaslääkärillä käyntiin. Pakko sinne on mennä, ja helpottunut olen, kun tulen sieltä ulos, ja loppujen lopuksi ajattelen, että ei siellä nyt niin kauheaa ollutkaan.

 

TallennaTallenna

Valonkajoa kaamoksesssa

Yksi näiden pimeiden viikkojen isoimmista iloista on ollut käydä kuuntelemassa Mari-Anna Stålnacken luentosarjaa ”Usko ja elämä” Porin seurakuntakeskuksessa. Mari-Annan blogi ”Flowing Faith” on ilahduttavaa luettavaa sekin, ja kyseinen teologi on myös aktiivinen somen käyttäjä. Blogi löytyy mm. inspiroivimpien kristillisten blogien listalta, enkä ihmettele. Harvoin pääsee kuulemaan ketään näin syvästi ja aidosti positiivista puhujaa.

Luentoja on ollut joka toinen keskiviikko, enkä ole aina päässyt paikalle, ja nyt on jäljellä enää yksi kerta ennen joulua. Ilahduin ihan älyttömästi tänään, kun kuulin, että homma jatkuu keväällä. JESSS! Mä en oikein muista, milloin olisin lähtenyt kerta toisensa jälkeen jostain tilaisuudesta noin perinjuurin virkistyneenä ja voimaantuneena.

Mietin, että mikä Mari-Anna Stålnacken jutuissa niin suuresti puhuttelee. Positiivisuus on ihana asia, silloin kun se on aitoa, eikä päälleliimattua ”asenne ratkaisee” -besserwisseröintiä, eikä sellainen ole ehkä meissä suomalaisissa kovin tavallista. Sitäkin enemmän minua kuitenkin puhuttelee Mari-Annan kaikista puheista huokuva sataprosenttisen luja luottamus Jumalaan ja Hänen hyvään tahtoonsa. Eikä sekään ole tavallista suomalaisissa, ei edes suomalaisissa kristityissä. Suomalaista kristillisyyttäkin leimaa helposti jonkinlainen melankolinen pessimismi siitä, että huonosti käy, ellei varo sitä, tätä ja tota. (Tosin, kun tänä vuodenaikana katsoo ulos ikkunasta, ei tarvitse kauaa miettiä, mistä melankolia ja pessimismi suomalaisiin on pesiytynyt.)

Rankkasateesta huolimatta tuntui tänäkin iltana siltä, kuin kirkas auringonsäde olisi päässyt kaiken pimeyden keskeltä paistamaan suoraan sydämeen. Voin suositella Mari-Annan tilaisuuksia kaikille, joilla on mahdollisuus päästä häntä kuulemaan.

Ihmiskokeen toinen päivä havupuujuoman kanssa sanoo sitä, että mietityttää kovin, onko tämänpäiväinen tilanne sattuma ja onnenkantamoinen, vaiko onko juomalla jotain tekemistä sen asian kanssa, että täyden työpäivän ja sitä seuranneen koulutuksen jälkeen en ollutkaan nääntymässä ja kuollut ja päikkäreitten tarpeessa, vaan jaksoin lähteä aika lailla saman tien Poriin viemään tenavaa harrastukseen ja itse tuonne luennolle. En kyllä kahden päivän käytöllä oikein voi uskoa olevan vielä mitään vaikutusta.

TallennaTallenna

Testing, testing!

Ongelma nro 1: skandinaaviset höyhenet
Eli mitä tehdä, kun ei ole voittanut geenilotossa hiuslaadun(kaan) kohdalla? Kokeillaan tietenkin kaikki markkinoilla olevat ja sinne ilmestyvät tuuheuttavat tuotteet shampoomerkeistä muotoilumoussesuihkegeelitahnoihin. Ja joskus aina törmätään johonkin toimivaan, noin kerran sadasta. Jo ekalla käyttökerralla eli eilisaamuna tiesin, että nyt tuli osuma tuon Batisten volyymisuihkeen kohdalla. Kyseessä ei ole hiuslakka, vaan kuvailisin sitä lähinnä suihkemaiseksi hiuspuuteriksi, jos sellaista nyt voisi kuvitella. Aivan huippukamaa! Taidan ensimmäistä kertaa elämässäni (ilman permiksen apua) kulkea pipokautena ilman, että hiukset ovat liiskantuneet kiinni päälakeeni. Tai, siis, ne höyhenet. Skandinaaviset untuvat. Melkein syntyy illuusio oikeista hiuksista! Wiude!

Ongelma nro 2: tämä infernaalinen kaamos
Eikö siinä muka ole kylliksi, että aurinko laskee muutaman vaivaisen tunnin nousunsa jälkeen? Pitääkö sen nousun ja laskun välisen ajan vielä olla pilvistä, sateista, harmaata, märkää, mustaa ja synkkää? Välillä ihmettelen, että mikä idea on ollut luoda tänne pohjoiseen tällaiset olosuhteet. Että puolet vuodesta on pelkkää surkeutta.

Olen 20 vuotta käyttänyt kirkasvalolamppua ja viimeiset 10 vuotta syönyt jos mitä vitamiineja tämän kaamosajan kestämiseksi, ryhtynyt hölkkäämään ja vetänyt viime vuodet päikkäreitä kuin pieni lapsi. Nyt isännän täti vinkkasi minulle juomasta, josta olin kuullut jossain aiemminkin, Karin havupuu-uutejuomasta. Googlailin huvikseni arvioita ja mietteitä kyseisestä litkusta, ja löysin yllättävän paljon kehuja. Tosin myös yllättävän paljon sellaisia kehuja, että juomaa voisi luonnehtia taikajuomaksi, joka tehoaa kaikkeen jalkasilsasta aidsiin, eli mitä ilmeisimmin tuotteella on aika himmeän huuhaat placebo-vaikutukset.

Mutta yrittänyttä ei laiteta. Tänä aamuna kippasin kitusiini ensimmäisen desin tuota eliksiiriä, joka ei mielestäni maistunut nestemäisiltä havunneulasilta, kuten sitä joku netissä kuvaili, vaan nestemäiseltä havupuun kaarnalta. Eli ihan yhtä herkulliselta kuin voi kuvitella. Nähtäväksi ja raportoitavaksi jää, onko juomalla virkistävää vaikutusta, ja jos, niin missä määrin ja millaisella annostuksella. Mahdollisuudet ovat fifty-sixty. Olen joskus aikoinani kokeillut myös maca-jauhetta, joka ihan oikeasti tehosi, mutta tehosi sitten niin perusteellisesti, että olin koko ajan kuin kymmenen kahvipannullista kitanneena, sydän hakkasi ja kädet tärisivät. Ei ollut mun juttu. Jäämme siis odottamaan havupuujuoman vaikutuksia.

TallennaTallenna

TallennaTallenna