Ennen kuin ehdit kissaa sanoa…

…niin joulu on jo täällä. Huomenna alkaa joulukuu, eikä aikaakaan niin voi kauhistus, jos saan lainata Agatha Christien murharomaanin nimeä.

Onnettomuudekseni en ole löytänyt ystävyyssuhdetta joulun kanssa. Yritän kyllä joka vuosi kovasti ja viime vuosina olen vaihtanut vähän taktiikkaakin, mutta joka vuosi olen silti kauhusta jäykkänä heti, kun ensimmäiset joulusuklaat ilmestyvät kauppoihin marraskuussa. Silloin tajuan myös sen, että minunhan piti tänäkin vuonna hoitaa kaikki lahjat ja kortit hyvissä ajoin ja stressittä kuntoon jo kauan ennen marraskuuta, jolloin voisin vain keskittyä oleskeluun ja hyvän mielen ja tahdon levittämiseen. PITI. Koska, kuten hyvin kaikki tiedämme, joka vuosi siinä käy silleen, että tämä pieni jouluenkeli istuu pää riipuksissa räntäsateessa ja miettii, miten ihmeessä tästä pinteestä taaskin selvitään, kun mitään valmistelua ei ole edes aloitettu.

Olisi mahtavan kivaa antaa vaikka kaikille itse tehdyt joululahjat! Ja olisi mahtavan kivaa syödä jotain hyviä jouluruokia, jotain uusia, joiden reseptin olisi löytänyt ja hyvissä ajoin ennen joulua jo kokeillut. Ja olisi mukavaa soitella joulumusiikkia kivasti koristellussa kodissa.

Mutta kun lahjojen raaka-aineet ja tarvikkeet (ne harvat jotka on hankkinut) lojuvat koskemattomina käsityökaapissa. Ja kokkailu ottaa päähän. Ja koko joulu ottaa niin paljon päähän, ettei halua edes joulumusiikkia kuunnella. Koristelun lykkää aaton aattoon, ettei joutuisi niitä kauaa katselemaan.

Miksi minä olen jouluvammainen? Tai, ennen kaikkea, miksi ennakkoasenteeni joka vuosi on sama, vaikka itse joulunpyhät sujuisivatkin suht leppoisasti? Suhtaudun jouluun kuin hammaslääkärillä käyntiin. Pakko sinne on mennä, ja helpottunut olen, kun tulen sieltä ulos, ja loppujen lopuksi ajattelen, että ei siellä nyt niin kauheaa ollutkaan.

 

TallennaTallenna

3 vastausta artikkeliin ”Ennen kuin ehdit kissaa sanoa…

  1. Pitäiskö vähentää vaatimustasoa. Tässähän nyt ei kuitenkaan ole kyse kuin parista päivästä. Meillä perheen isä soitti pojalleen ja kysyi ohimennen ”Niin ootko jouluksi tulossa kotiin?” Poikaa nauratti, ei kuulemma aio olla yksin yksiössä jouluna, kun kaikki kaverit on eri puolilla Suomea. Mutta oleellista tässä on se, ettei miehelläkään ole odotuksia. Kinkku piti nyt kuitenkin tilata, kun ruokapöydässä tulee olemaan porukkaa. Joskus harkitsin kyllä kalkkunaa, mutta kun olen niin laiska kokkaamaan, etten viitsi kokeilla.

    • Joo, puhummekin nyt toivetasosta, joskin se tuppaa hiukan tunkeutumaan sinne vaatimustasonkin puolelle. Mutta perimmältään kyse lienee asennevammasta, jolla lienee tekemistä sen kanssa miten kotona aina joulua stressattiin. Meillähän patjat tuuletettiin, verhot pestiin, SEINÄT JA KATOT imuroitiin, kaapit siivottiin, lattiat pestiin… Opi siinä sitten rentoa joulua omaan tulevaisuuteesi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

3 × one =