Kyllä on riemukasta tämä kevätaika tuolla koulun puolella. Se ratkaiseva taite tapahtuu joka vuosi toukokuun puolella viimeistään siinä vaiheessa, kun sää heittäytyy niin lämpimäksi, että suomalaisen on sitä vaikea vuoden kylmässä kärvistelyn jälkeen taas uskoa. Niin tänäkin vuonna.
Kyllähän minä tiesin jo tänään töihin lähtiessäni, että hommat olisi voinut viilata huomattavasti parempaan malliin, mutta eilisilta meni taas jälkikasvun kevätkonsertissa musiikkiopistolla. Vasta kun toinen oppitunti alkoi, ja ysit alkoivat mitään sanomatta kuin automaationa järjestää pulpettejaan koejärjestykseen, mulla nousivat kulmakarvat takaraivolle.
”Katriina looks confused”, totesi yksi oppilaista, johon vastasin, että totisesti olen confused. Meillähän piti olla koe perjantaina, eikö me se sinne siirretty? ”Joo, niinhän sää sanoit, mutta Wilmassa luki, että se on tänään, niin kaikki on nyt sit lukeneet tälle päivälle.”
Anteeks, MITÄ?
Miten minä satakertainen valopäätumpelonakkisormi olin onnistunut näppäämään kokeen tiistain kohdalle, kun perjantaihin tähtäsin??? Ei aavistustakaan. Onneksi koe oli valmiina, joten äkkiä työhuoneeseen sitä tulostamaan. Työhuoneessa kaikki koneet varattuja, työkamu luovuttaa vuoronsa. Tikunperkeleeltä ei tiedostoa löydy, ei itkemälläkään. Mihin se on kadonnut??? Kokeilen varmuuden vuoksi ruotsitikkua, että olisiko vahingossa siellä, mutta nope. Yritän kirjautua iCloudille, koska yleensä tallennan työt sinne. AppleID:ni salasana menee koko ajan väärin. Muka. Miksi?
Miksi koko universumi on nyt minua vastaan? Aika käy vähiin, kokeesta saattaa olla yksi printtiversio kassissani. Kiireellä takaisin luokkaan etsimään!
Pengon, pengon ja lopulta löytyy. Nyt kopiohuoneeseen!
Aika hupenee… Kopiokoneelta luokkaan!
Kun koepaperit ovat oppilailla, lysähdän tuoliini.
Tarkistan tikun. Tällä kertaa tiedosto löytyy. Vahingoittuneena, eli sitä ei voi avata. Kannattaako kiskoa muistitikkua irti koneesta odottamatta koneen virallista lupaa? – EI KANNATA. Kaksi Powerpointtia on myös muusina.
Sitten mietin, mitä ihmettä AppleID:lleni on tapahtunut, ja muistan, että vaihdoin salasanan aivan äskettäin varmuuden vuoksi, koska keskimmäiseni joutui juuri vastikään tietomurron kohteeksi. Mutta mikä on uusi salasanani?
Helpotus on suuri, kun muistan sen. Mutta iCloudilla mun koettani ei ole, joten joudun vain toivomaan, että tiedosto on tallessa myös kotikoneellani.
Annan oppilaille välkän lisäaikaa tehdä koetta, eikä kenellekään tunnu tulevan liian kiire. Luokasta lähtiessäni tajuan, että minulla ei ole avaimia. Olen jättänyt ne jonnekin akselille työhuone-kopiohuone. Suljen oven takanani, lähden syömään ja toivon, että kesäloma alkaa ruokatunnin jälkeen.
Matkalla ruokalaan muistan vastaavanlaisen tilanteen keväältä, jolloin olin joutunut Comenius-reissulla mottiin oppilaiden kanssa Saksaan tulivuorenpurkauksen takia ja palannut kouluun enemmän kuin puolikuolleena, koska paluumatka kesti lähes kaksi vuorokautta neljää junaa, muutamaa bussia ja yhtä laivaa käyttäen. Olin unohtanut siirtäneeni ysien ruotsin koetta, ja sillä kertaa en saanut sitä mistään, en mistään taiottua esille. Lopulta en voinut muuta kuin mennä romahtaneena takaisin luokkaan ja todeta, että koetta on pakko siirtää edelleen.
Vedän itseni vessasta alas -fiilikseni kirkastui, kun yksi luokan oppilaista huokasi ilmeisen helpottuneena siitä, että koetta ei ollutkaan sinä päivänä: ”Kyl Jumal meit ny tänäp niim pali siuna!”
