Kesäreissulla #3 Ulkoilupäivä

Keskiviikkoaamu valkeni huomattavasti aurinkoisempana ja lämpimämpänä kuin tiistai. Oli mitä oivallisin sää lähteä tutustumaan yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan.

Julialla on oma fillari, ja mulle vuokrattiin keltainen Ofo kännykkäsovelluksella. Minähän en tohtisi polkea pyörällä edes keskellä Poria, mutta siellä mä sitten viipotin keskellä Cambridgea vasemmanpuoleisessa liikenteessä tyttären vanavedessä, eli mitä tytär edellä, sitä äiti perässä. Cambridge on Britannian pyöräilevin kaupunki, ja autoilijat ottavat pyöräilijät todella hienosti huomioon. Voin ihan liioittelematta sanoa, että nillä matkoilla, mitä siellä poljin, Porissa ylitseni olisi ajettu jo ainakin kymmenen kertaa.

Ofo oli ilahduttavan värinen, kevyt nostaa, mutta helkutin raskas polkea. Jälkikäteen nauroin sille, miten poljin jälkikasvun perässä tuskan irvistys naamallani, ja kauempaa katsottuna joku jalankulkija luuli ilmettäni leveäksi hymyksi ja aikoi ensin itsekin hymyillä iloisesti takaisin, mutta lähempänä huomasikin, mikä on totuus, ja silloin naisparan naama lupsahti alkaneesta hymystä ällistyneeseen venähdykseen.

Mutta se kasvitieteellinen puutarha  –  oi kauneutta! Minun kuvasilmälläni ja taidoillani sitä ei filmille vangita, mutta nättiä oli, aurinko paistoi, linnut lauloivat.

Kasvitieteellisestä matkamme jatkui toiseen puutarhaan naapurikunnan Grantchesterin puolelle. Tällä kertaa minä sain Julian fillarin ja Julia otti Ofon, joten minäkin pysyin vauhdissa mukana. Fillareilla olisi voinut päästä perillekin asti, mutta koska valitsimme joenvartta kulkevan maisemareitin, jätimme pyörät vehreän kujan päähän ja jatkoimme matkaa kävellen.

Joen rannalla oli paljon viimeisten kokeidensa jälkeen huojentuneita opiskelijoita pitämässä piknikkejään, kuten myös koirantaluttajia ja -uittajia. Paluumatkalla näppäilin kuvia maalaismaisemasta ja lehmistä, jotka olivat ensin sitä mieltä, että lähtevät porukalla meidän peräämme. Mennen tullen oli kyllä kävelyreitti täynnä kunnioitettavan kokoisia liukumiinoja.

Jos joskus elämässäni tulee tilanne, että voin muuttaa minne haluan, muutan Grantchesteriin. Voi hyvä tavaton niitä kauniita, pieniä taloja herttaisine puutarhoineen! Miksi, oi miksi Suomessa on ilmasto, jota ei ole tarkoitettu yhdellekään elävälle olennolle? Ei täällä kasva ruusuköynnökset eikä muratti, ja jos joku onnistuu jonkun ruusun pitämään kesän ajan hengissä, niin kyllä sen talvi sitten tappaa. Olisin halunnut kiivetä pensasaitojen yli tai läpi kuvaamaan ihmisten pihoja ja taloja, mutta sekä kiinteistöjen omistajilla että virkavallalla olisi saattanut olla siihen jotakin huomauttamista.

Kohteemme oli ihana The Orchard, tea garden. Suhteellisen laajalla alueella kasvavien omenapuiden varjossa oli siellä, täällä puutarhapöytiä ja -tuoleja, joissa saattoi paistatella päivää tai lukea kirjaa, ja nauttia tietenkin pienestä ravintolarakennuksesta saatavia virvokkeita ja ruokia. Seljankukkamehu maistui taivaalliselta hikisen kävelymatkan jälkeen, ja söimme ensin myös lounasta, ja kohtuullisen torkku- ja lukutuokion jälkeen myös teetä (minä petturi kahvia) ja skonsseja. Mulle opetettiin nyt tarkkaan, miten skonssi oikeaoppisesti syödään, eli se kuuluu halkaista kahtia, ja laittaa päälle hilloa ja clotted creamia ja syödä puoliskot erikseen. Siitä, kuuluuko skonssin päälle ensin hillo vai clotted cream, on kuulemma kaksi koulukuntaa. En enää edes muista, miten me teimme (varmaankin kerma ensin?), mutta taivaalliselta maistui.

Niin kauan me siellä lojuimme ja niin suloista oli auringon lämmössä torkkua, että meitsi poltti kaulansa. Se, mitä pyöreä kaula-aukkoni dekolteesta jätti auringon armoille, näytti illalla intiaaniheimon punaiselta kaulakorulta. Eikä mitään after sun -juttua ollut saatavilla. Vasta seuraavana päivänä kävin Bootsista ostamassa aloe vera -geeliä.

Tämän retkeilyn päätteeksi palasimme hikisinä ja suihkun tarpeessa takaisin opiskelijakämpälle, jossa aloimme valmistautua illan Formal Dinneriin. Niin paljon porukkaa oli liikekannalla lähdössä juhlimaan loppunutta tenttikautta, että suosituimpiin (lue: hienoimpiin rakennuksiin) collegeihin Formal-liput oli loppuunmyyty jo ennen kuin tytär ehti niitä tilata. Hän oli hankkinut liput Queen’s Collegen Formaliin, joka oli tällä haavaa aika pieni tilaisuus, eli sali ei ollut läheskään täynnä, mutta minä olin oikeastaan helpottunut. Tämä oli ainut juttu, mitä olin hieman jännännyt, että osaanko käyttäytyä ihmisiksi, mutta pienimuotoisen luonteensa takia se ei ollut pahinta mahdollista jäkitystä. Säännöt silti kerrattiin minulle ennen lähtöä: Kun opettajat saapuvat omaan pöytäänsä ja lopuksi lähtevät siitä, nouse ylös. Alkuun kumautetaan kongia ja joku lukee latinankielisen ruokarukouksen. Sen jälkeen ei saa poistua ennen latinankielistä loppurukousta, ei edes vessaan, ellei halua saada koko joukon huomiota ja yletöntä paheksuntaa osakseen, joka Brittilässä on tietenkin pahempaa kuin kuolemantuomio.

Minä pynttäydyin kevätjuhlamekkoon ja jälkikasvu kaapuunsa, joka on opiskelijoille pakollinen Formal-asu.

Mun palanut kaulani loistaa aika mojovasti tossa kuvassa ja kyllä sen ikään kuin tunsi, että kaulalla roikkui myös koru, vaikka kevyt olikin

Perillä Queen’s Collegessa en juuri kehdannut kuvia näpsiä. Tämä osa oli modernia rakennusta, vaikka kyseisellä collegella on kuulemma myös juhlava, vanhanaikainen harrypottersali. Vieressämme istui joukko taloustieteilijöitä, joiden kanssa virittelimme kohteliasta ruokapöytäkeskustelua. Kolmen ruokalajin ateria oli varsin täyttävä; alkuruuaksi kalaa, pääruuaksi kanaa ja coucousta, jälkiruuaksi suklaa-pekaanipiirakkaa kahvin kera. Minusta omituista oli se, että Formaliin vietiin omat viinit, ostimme kuvassa näkyvän pullon hetkeä ennen eventtiä collegen baarista. Virallisten sääntöjen mukaan viiniä ei saa viedä salista pois, mutta nyt oli niin pieni päivällisseurue, että tästä säännöstä lipsui aika moni.

Täytyy sanoa, että se jälkkäri oli sen verran kova pala, että ruokaa tuntui pursuavan korvistanikin ulos, kun köpöttelimme kotiinpäin korkkareissamme, ja nyt nimenomaan köpöttelimme  –  tällä kertaa minä, joka melkein aina kuljen koroissa, olin se, jonka vauhtia tytär puolestaan joutui himmaammaan.

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

4 vastausta artikkeliin ”Kesäreissulla #3 Ulkoilupäivä

  1. On sulla taas ollut ihana reissu! Se on muuten niin, että monessa paikassa ulkomailla autoilijat väistävät pyöräilijöitä että paremmin kuin Suomessa. Esimerkiksi Miamissa pyöräilijät olivat kuninkaita, ainakin paikoitellen. Hyvät pyörätiet ja siellä missä niitä ei ollut, pyöräilijöille oli varattu yksi autokaista. Ilmeisesti kovat rangaistukset satuttamisesta, koska autot kiersivät kaukaa. Hollannissa pyöräilijä on tietysti kunkku.

    • Toi on niin totta, että Suomi on tässä aivan asennevammainen. Mua ei oikeesti sais Porissa pyörän selkään mikään mahti maailmassa, satakuntalainen yrmymielisyys moninkertaistaa vielä riskit 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

9 + 13 =