Helli on ollut meillä tänään kaksi kuukautta. Toistaiseksi kaikki on mennyt paremmin kuin uskalsin odottaa. Oireilu on ollut niin minimaalista, etten oikeastaan osaa sanoa, onko se ollut jotain oikeaa, vai pelkästään psyykkistä, tavallaan niin kovaa oireilun pelkoa, että sitten on jo vähän kuvitellut oireilevansa.

No joo, kun nukuin sen kanssa kaksi yötä keittiössä siinä vaiheessa, kun yritimme saada sitä sopeutumaan petiinsä, niin joo, kyllä uloshengitys seuraavana päivänä jossain vaiheessa aavistuksen pihisi. Mutta sekin meni ohi ilman lääkkeitä. Jotain pientä yskähtelyä on ollut, mutta taas niin vähäistä, että samanlaista oli ennen koiran saapumistakin. Mutta mä olen kyllä ihan hölmön neuroottinen. Kun sain jälkikasvun flunssasta tosi lievän version, eli korva oirehti ja oli muutama päivä lämpöilyä, niin heti olin googlettamassa, että voiko johtua allergiasta. Vaikka eihän ne nyt ole yhtään sellaisia oireita, mitä mulla tavallisesti allergiasta tulee!

Ne, jotka ovat oman allergiansa takia pohtimassa, sopisiko espanjanvesikoira itselle, saavat minulta toistaiseksi iloiset peukut pystyyn. Sanon toistaiseksi, koska tiedän, että oireita voi ilmaantua myöhemminkin, mutta kuten sanoin, tähän mennessä on mennyt paljon, paljon paremmin kuin ikinä uskalsin odottaa. Olin ajatellut, että pentuaikana astmapiippu olisi lähes vakituinen seuralaiseni.

Helli osaa pyydettäessä istua, odottaa, mennä maahan, antaa tassua, hakea palloa, hypätä penkille tai autoon. Helli osaa myös tosi hienosti ihan itse ilmoittaa, jos hänellä on hätä, eli tää sisäsiisteys on mennyt paljon helpommin kuin olin luullut. Vahinkoja vielä sattuu, eihän pentu ole vielä neljää kuukauttakaan, mutta pääsääntöisesti hän ilmoittaa hädästä kuin hädästä. Ja välillä komentaa antamaan ruokaa nopeammin, jos ei tarjoilija ymmärrä olla ripeä.

Muutaman kaverin kanssa ollaan käyty leikkimässä, joista Raumalla asuva Nemi on ihan best. Nemi on saman kennelin kasvatteja, kuukauden Helliä vanhempi, ja pennuilla on joka kerta riehakkaat menot yhdessä, mutta osaavat myös ihanasti sitten rauhoittua. Ja mikä tietty on tärkeää myös, on se, että meillä omistajilla löytyi yhteinen sävel heti ensi iskusta, on aina ilo tavata.

Kuvassa näkyy meidän karmea turkkitilanne, eli Nemi on jo asianmukaisesti käynyt ekassa pentutrimmissä, ja Helli taas ei. Meillä oli loppukuuhun varaus kasvattajalle, mutta tää tilanne on nyt kulminoitunut aivan kauheaksi, ja kun onnistuin saamaan perjantaiksi ajan ihan kiitetylle trimmaajalle, niin mehän kiidetään sinne tukka putkella. Varmasti ois ollut parasta antaa kasvattajan hoitaa tämä ekalla kerralla, mutta nyt on lähes jo hätätilanne, ja kasvattajalla on vakituinen työpari lomalla. Helli tuntuu kärsivän turkin paksuudesta kuumuutena ja kutinana, ja hento, lähes pumpulimainen pentukarva katkeilee ja irtoaa pyöreiksi hahtuviksi, jotka vierivät pitkin kämppää kuin preeriapallot. Pitkän karvan mukana tulee myös sellainen määrää roskaa (kiitos kuivan kesän), että huhhuh. Ei oikein voi käyttää sanontaa että pois alta risut ja männynkävyt, kun just ne kaikki tuohon kiinni tarraavat.

Mikä sitten on ollut negatiivista tai vaikeaa? Ehkä ainut oikeasti negatiivinen asia oli se karmea väsymys, mikä meillä oli koulun loppuessa, kun pentu oli valvottanut aika paljon, ja meillä alkoi muutenkin olla takki tyhjänä lukuvuoden loppuessa. Ärsyttävää oli myös jatkuva pureskelu, josta pentu piti opettaa eroon, ja pitää opettaa vieläkin, mutta ainakin nyt (kun hampaat eivät ole vielä vaihtuneet) on pahin piraijakausi ohi. Kyllähän tuossa työmaata riittää, mutta se on aika lailla kiva työmaa. Mun onneni on se, että isäntä on niin aamuvirkku, että on nyt loman aikana vienyt tuon aamutuimaan käymään ulkona, ja sitten ollaan voitu kaikki vielä nukkua muutama tunti lisää.

Päällimmäisenä on rakkaus pentua kohtaan. Ilo, ihmetys ja kiitollisuus siitä, että me ollaan voitu aloittaa tällainen yhteinen taival. Helppohan tässä on hymyillä kesän lämmössä, ja olen hyvin tietoinen siitä, että pimeät loska-aamut ovat nekin edessä, mutta kuten Facessa juhannuksena totesin, en olisi ikinä voinut kuvitella lähteväni juhannusaattona yhdeksän asteen lämpötilassa ja karmeassa myrskyssä vapaaehtoisesti ja ihan tyytyväisenä koiran kanssa lenkille. Mut siellä me vaan mentiin, me naiset.

enna

TallennaTallenna

TallennaTallenna