Pimeänä ja lumisateisena iltana pysähdyin ottamaan kännykällä kuvaa paikallisesta Pullin kartanosta, kun kuljin taas tapani mukaan Hellin kanssa sen ohi. Jouluvalaistuksessaan kartanon päärakennus on upea näky, joskin minun huomioni on kiinnittänyt jo aiemmin ja useasti kirjasto-/työhuone, joka näkyy tielle päin toisesta suunnasta, ja on niin kutsuvan näköinen, että itkettää.
Vuosikymmeniä sitten, ollessani pikkutyttö, pääsin aina joskus harvoin käymään kartanossa. Jostain syystä, ehkä siksi, että hänen vanhempansa olivat käsittääkseni olleet kartanon torppareita, isoisäni oli johkaantunut jotenkin hoitamaan joitakin kartanon asioita. Isäntäväen ollessa poissa hän kävi huolehtimassa jostakin, joka ei koskaan oikein valjennut minulle, mutta meidän vierailumme ajoittuivat aina sellaisiin ajankohtiin, jossa kartanossa väki oli paikalla.
Muistan tavanneeni kartanon vanhan emännän jonakin aurinkoisena kesäpäivänä, kun tämä istui rottinkisessa puutarhatuolissa viltillä peiteltynä kartanon sisäpihalla. Hän kysyi nimeäni, ja totesi sitten, että Katriina on kaunis nimi. Muuta en hänestä muistakaan, enkä tänä päivänä tiedä, oliko kyseessä kenties Carolus Lassilan, Suomen suurlähettilään, äiti, isoäiti vai isoisoäiti.
Muistan päärakennuksen ison olohuoneen ja siitä avautuvan lasikuistin, joka on tuo pyöreä osuus valaistun parvekkeen alla. Olohuoneessa, tai ehkä se oli salonki, oli vanhoja tyylihuonekaluja, valtava ruukkupalmu tai ehkä peikonlehti, ja suuri flyygeli, jota mielelläni kävin kokeilemassa, vaikken osannut soittaa mitään Ukko Nooa ja muutamaa sointua kummempaa. Jossakin yläkerran huoneessa sain myös käydä, jossa oli vanhoja lastenkirjoja. Muistan tarinan kissaneidin leipomosta, jossa valmistettiin sokerihiiriä ja hiekkahentusia.
En tiedä, kuka suvun jäsenistä asuttaa nykyään päärakennusta. Kirjasto-/työhuoneessa istuu välillä lukemassa joku, ja näky lumoaa minut joka kerta. Eräänä iltana joku tuli ovesta ulos juuri, kun kuljin Hellin kanssa ohi, mutta etäisyyttä ja pimeyttä oli liikaa nähdäkseni mitään sen tarkempaa.
Kartano kiehtoo minua näiden muistipätkieni takia. Olisi sykähdyttävää nähdä, millaista siellä nyt on. Onko olohuone yhtä valtava kuin muistin? Vieläkö flyygeli on samassa kohtaa ovensuusta vasemmalla? Mitä on tapahtunut niille vanhoille tyylihuonekaluille? Onko kaikki ennallaan melkein kuin Dickensin Satis Housessa, vai onko vanha saanut väistyä modernin tieltä? Toiveeni päästä käymään paikassa tuskin koskaan tulee toteutumaan, mutta sitä kutkuttavampaa sitä on ajatella.