Syksyllä jatkuvasti minua vaivaava väsymys sai viimein selityksensä; minulla todettiin anemia ja varastoraudan puute. Hemoglobiini oli 105 ja varastorauta surkea 6. Aloitin rautatankkauksen saman tien ja joulukuun alussa kävin thermoablaatiossa eli kohdun lämpökäsittelyssä, jotta pääsin eroon monsterimenkoista. Viime kuussa olo oli kohentunut sen verran, etten potenut enää 24/7 vaivannutta päänsärkyä, mutta vaikka hemppa oli noussut niukasti anemiarajan yli, 123:een, varastorauta oli edelleen aivan luokaton 11.

Mietin, että mitäs nyt sitten. Aika rassaavaa elää nämä päivänsä niin, että töiden jälkeen ei oikein muuta jaksa kuin nukkua. Vaihdoin Maltofer-tabletit nestemäisiin tippoihin, lisäsin aamusmoothieen pinaattia, ryhdyin kiskomaan jälkiruuaksi persiljaa ja appelsiinimehua ja tilasin netin kautta kuukauden satsin rautapidolaattivalmistetta.

Sitten istuin käsi poskella, kun luin artikkelin toisensa jälkeen siitä, miten kahvi ja tee estävät varsin tehokkaasti raudan imeytymistä. Ja minä kun olen nimenomaan vetänyt aina mukillisen joka aterian päälle, aamulla, päivällä ja illalla! Nelisen viikkoa sitten jätin iltakahvin pois, ja siitä puolentoista viikon jälkeen jätin päiväkahvin. Iltakahvista luopuminen sujui yhden illan päänsäryllä, mutta päiväkahvia jäin kaipaamaan. Töissä alkoi iltapäivällä olla jokseenkin nuutunut olo.

Homman on kruunannut se, että viime viikonlopuna luovuin myös aamukahvista. Tätä voisi hyvällä syyllä jo kutsua masokismiksi, ellen niin epätoivoisesti haluaisi veriarvojeni kohentuvan.

Ihan kauheaahan tämä on. Tällä hetkellä minussa kulminoituu kouluvuoden kevätväsymys, raudanpuuteväsymys ja kofeiinin puutteen aiheuttama väsymys. Selviän nipin napin vetämällä tunnin tai puolentoista päikkärit aina koulupäivän jälkeen. – Huomenna tätä mahdollisuutta ei ole, joten jänskättää nähdä, nukahdanko istualleni OAY:n kokoukseen.

Selasin Facebookin Raudanpuuteryhmän tiedostoja, enkä juuri ilahtunut löytäessäni tietoa siitä, miten myös rooibos ja macha sisältävät niitä samoja aineita kuin kahvi ja tee, ettei niitäkään parane aterian päälle sisuksiinsa kaataa. Kaakaota en ala litkiä kaloreiden takia. Voi tämän elämän näköjään itselleen suhteellisen hankalaksi tehdä. Buranasta muuten luin myös, että se kävisi lähes verenohennuslääkkeestä, ja sitähän minä nappailin kitaani alvariinsa syksyllä, kun vaivasi se päänsärky.

Tässä kärvistelen enkä muuta voi. Sen vain sanon, että toukokuun kontrollissa arvojen olisi syytä olla jonniin verran paremmat, etten koe kärsineeni turhaan. Sydänhän tässä särkyy kun ajattelen kaikkia ihania kahviloita, mitä tämä maailma on pullollaan. Mikä muka helpottaa harmaata oloa yhtä hyvin kuin kupillinen jotain ihanaa kahvia ja pala juustokakkua kyytipojaksi? – Ei mikään.

Life sucks.