Kas, tässä uusi paras ystäväni, voikukkarauta. Joko meidän pihan voikukat a) eivät käy lukemassa blogiani tai b) eivät ymmärtäneet minun olevan tosissani, sillä siellähän ne jäpittivät vielä aamulla, ja kaiken kukkuraksi muutama on jo ehtinyt nostaa jostakin uumenista ihan uuden varren uusine nuppuineen. Kiskoin eilisiltana kokeiluluontoisesti parikymmentä juurineen ylös maasta. Huomenna isken uudelleen, mutta maltti täytyy säilyttää, ettei selkäni ala tykätä huonoa. Katsotaan, miten saan urakan jaettua. Ehkä käyn kaupunkireissulla hakemassa pari rautaa lisää ja lykkään ne perheen kouraan.
Eilen kävin korkkaamassa omalta osaltani tuon uuden pyörätien Luvian ST1:n ja Viidantien välillä. Nyt voi viillettää fillarilla polkupyörätietä aina Poriin asti ja takaisin, minkä tarmokas naapurini olikin tänään jo tehnyt. Mä ajoin eilen vain runsaat 11 kilsaa Porin suuntaan, ja olin toden totta heittämässä jo henkeni Lattomeren mäen kohdalla. Onnistuin myös menomatkalla hetkeksi eksymään pyörätieltä Lattomeren risteyksen kohdalla. – Saavutus, joka jopa itseni mielestä oikeuttaa minut blondikerhon kunniajäseneksi loppuiäkseni. Jotenkin luulin, että ylöspäin kapeampana jatkuva osuus veisi vain bussipysäkille, ja satuin sitten kiertämään vähän pitemmän kautta. (Olisittepa nähneet isännän ilmeen, kun sanoin sille eksyneeni hetkeksi pyörätieltä! – Priceless!!!)
Tänään palasin tutulle Niemenkylän reitilleni, josta nautin monin verroin enemmän kuin tylsästä kasitien reitistä. On kiva katsella taloja ja pihoja ja merenrantaa ja ällistyä kaikesta uudesta, mitä reitin varrelle ilmestyy. Kuten erään talon luovasta postilaatikkoratkaisusta, jossa postilaatikko on teipattu jesarilla vanhan puutarhatuolin runkoon. Se on kyllä näky, joka pitäisi teille ikuistaa.
Kävimme eilisen helteessä myös viemässä Hellin uimaan Laitakariin, jossa oli meneillään jokin Selkämeri-tapahtuma. Emme olleet järin kiinnostuneita kulkemaan kojuja katselemassa, sillä Helli tiesi, että helpotus kuumuudesta on vedessä, ja kiskoi sitä kohti aivan vauhkona. Voi riemua, kun heitimme sille keppiä veteen! Perään paineli onnellinen perro, joka viilensi joka kerta rannalle astuessaan myös meitä ravistelemalla vettä päällemme roppakaupalla. Siinä lämpötilassa se tuntui kyllä vain hyvältä.
Ihana teki lähtöä juuri, kun saavuimme rantaan.
Laitakarissa on aina kiva katsella purjeveneitä, näky on niin täyttä kesää. Systerin kanssa just Ihanalla pohdittiin sitä, että meidän perheessä ei koskaan ole ollut venettä, eikä minkäänlaista perinnettä vesillä liikkumisesta. Ei ihme, että meistäkin on tullut tällaisia maakrapuja. Ihailen silti kauniita veneitä ihan sydämeni pohjasta, monet Laitakarin vakiokalustosta ovat tosi symppiksiä.
Olisin ihan hyvin voinut pitää eilisen säätilan vielä tänäänkin, vaikka niin monet puhisivat helteen kamaluutta. Not me! Kova ja kylmä tuuli piti tänään huolta siitä, että fillarointi kävi työstä, ja pitkähihaistakin tarvitsi taas yllensä.
Mutta hei, tajusin just, että vaikka nyt on sunnuntai-ilta, enkä ole tehnyt puoliakaan kaikesta siitä, mitä ajattelin että tarttis tehdä, niin so what. Yhtään ei stressaa, kun huomenna ei ole työpäivä, eikä tarvii ajatella, mitä jäikään tekemättä ja miten senkin taas ehtii. Huomenna on päivä uus, ehdin nitistää voikukkia, pestä puutarhakalusteita ja imuroida keittiön huomennakin. Ellen sitten satu keksimään jotain muuta tekemistä.
Peukut fillaroinnille! Mulla raksuttaataas typöä osoitteiston suhteen, pitänee etsiä kylän kartta ja sieltäViidantie. ei sellaista minun lapsuudessani ollut, eikä kyllä ST1kään.
Just hiljan muisteltiin lapsuudenystävän kanssa, kun poljettiin aikuisten pyörillä Laitakariin, siis sillai seisten. Teidän talo Luodonkylässä oli sellainen puolimatkanmerkki. Oli se hiekkatie melko pöllyävä ja soukka.
Seuraan innolla taistelua voikukkia vastaan, toivottavasti raportoit.
Viidantie on se pikkutie joka kääntyy kasitieltä Viidan torpalle, isoisäni synnyinkodille, joka on nykyään partiolaisten käytössä. Ja ST1 on entinen Luvian Esso. Eli tämä väli sai nyt viimein pyörätieosuutensa.
Joo kuule, eilen kitkin noin 300 pienehköä pirulaista, eikä läpikäyty pinta-ala ollut vasta kuin ehkä neliömetrin! Mission Impossible, mutta suomalaisella sisulla ja Leinon suvun jääräpäisyydellä!