2 x Pohjois-Irlannin levottomuudet

Tässä kaksi kirjaa, jotka olen lukenut nyt peräkkäin. Kaksi teosta, jotka molemmat käsittelevät Pohjois-Irlannin the Troubles -aikakautta, mutta jotka ovat täysin erilaisia.

Anna Burnsin palkittu Milkman on levottomuuksien ajan keskellä elämistä 18-vuotiaan tytön silmin. On oikea ja väärä uskonto, oikeanlaiset ja vääränlaiset ihmiset, oikeat ja väärät paikat kaupungissa. Keheenkään ei oikein voi luottaa, kaikkia vakoillaan, kaikkia kuvataan salaa kaupungilla. Mitä, missä, kenen seurassa. Huhut leviävät kulovalkean tavoin naapurustoverkostossa, eikä kukaan ole edes järin kiinnostunut tietämään, missä totuuden raja kulkee. Niinpä päähenkilökin joutuu juorujen kurimukseen, kun häntä ahdistelee nelikymppinen, naimisissa oleva mies, joka omalta osaltaan hoitaa ahdistelun niin taitavasti, että siihen on lähes mahdotonta tarttua.

Burnsin kirjan kieli on rikasta, ja teoksen kirjalliset ansiot ovatkin aivan kiistattomat. Kirjassa ei mainita erisnimiä, ei edes päähenkilön nimeä, vaan henkilöihin ja paikkoihin viitataan eräänlaisilla selitysnimillä: first sister, second brother-in-law, the real milkman, land-over-there… Suuri osa tekstistä on päähenkilön sisäisiä ajatuksia, ahdistunutta pohdintaa sekä omasta että oman maan tilanteesta. Oma jälkikasvuni (jonka suosituksesta tämän hankin) sanoikin, että aikakauden ja levottomuuksien luoman ahdistuksen kuvaus kirjassa on loistavaa. Aivan varmasti, joskin se sitten taas minun mielestäni toi kirjaan sanoinkuvaamattoman raskauden.

Huumoriakin kirjasta toki löytyy, sekä erinäisistä tilanteista että liudasta kaupungin omia kylähulluja, ja erikoismainintansa ansaitsevat myös päähenkilön kolme lapsinero-pikkusiskoa. Loppuratkaisuista osa yllättää, tärkein kuitenkin paljastetaan heti kirjan alussa.  Jos on valmis sukeltamaan kirjallisuuden syvään päähän, tässä on oikea teos siihen.

Aivan toisenlaista kirjallisuuden lajia edustaa Emer McCourtin Elvis, Jeesus ja minä. Päähenkilöinä on teini-iän partaalla oleva Seany ja hänen pikkusiskonsa Ger, joka haluaa olla poika hinnalla millä hyvänsä. Vaikka sitten keksimällä mielettömän tarinan alkuperästään ja kulkemalla Cookstownin takuuvarma nakki housuissa, jotta pääsee pelaamaan futista poikien joukkueessa.

Brittiläiset tarkk’ampujat ja IRA:n miehet ovat väistämätön osa sisarusten lapsuuden maailmaa, mutta yhtä lailla ihmettelemistä on monessa muussa ilmiössä, ja kestämistä etenkin tuurijuopossa isässä. Verho aikuisten maailmaan alkaa raottua, mikä on omiaan hämmentämään ja ahdistamaan nuorten mieliä. Lopulta myös kaukainen perhetragedia astuu selittämään perheen nykyistä dynamiikkaa.

Emer McCourtin kirjan kerronta on mutkatonta ja täynnä sen lajin huumoria, joka saa lukijan tyrskimään ääneen. (Kyllä, olen taas hekottanut ääneen tuolla puutarhassa, tuntien itseni jälleen kerran ääliöksi tai kylähulluksi tai molemmiksi.) Jos haluat tutustua the Troubles -kauteen köykäisemmin, tässä on valintasi siinä tapauksessa.

Itse pidin Milkmania liian raskaana, mutta osittain se johtui varmasti siitä, että luin harvinaisen vaikean kirjan englanniksi. Ei järin usein osu kohdalle kirjaa, jossa uusia sanoja tulisi vastaan roppakaupalla. Itse asiassa mieleen tuli vain yksi toinen vastaava kirja, Emma Clinen The Girls, joka kevyen naamioinnin takana kertoo Charles Mansonia ympäröineestä kultista. – Ei järin leppoisa aihe sekään.

Elvis, Jeesus ja minä osui kuitenkin nauruhermooni niin täpöllä, että kallistun tässä nyt suosittelemaan sitä, ainakin lomalukemiseksi. Voi olla, että tulee päivä, jolloin muutan mieleni Milkmanista. Se on kuitenkin viime kädessä sellainen teos, josta ei läheskään kaikkea oivalla ensilukemalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

12 + 7 =