The Cambridge Experience #2

 

Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja sellaista lämpöä hohkaavana, joka lupaa kunnon hellepäivää. Eipä ollut yllätys, säätiedotus oli viikonlopun, ja nimenomaan lauantain, kohdalle luvannut Cambridgeen kunnon hellepiikkiä, jonka jälkeen sää viilenisi. Jesus Green -puistoon (saanut ilmeisesti nimensä Jesus Collegesta) johtava kuja oli aamulla vielä armeliaan varjoisa ja viileä. Meidän nuorimies halusi viedä lahjansa siskolle jo aamulla, kun sen vielä saisi pois juhlallisuuksien tieltä systerin huoneeseen.

Aamupäivä kuluikin kaupungilla yhä lisääntyvässä lämmössä. Sisko ja veli katosivat omille teilleen, me miehen ja Onnin kanssa menimme paikalliseen Mappin and Webb-liikkeeseen, jonne olin varannut meidän lahjamme noudettavaksi: Montblancin mustetäytekynän. Kuinka ollakaan, aivan vieressä oli myös Paperchasen liike, joten eihän sitäkään voinut ohittaa. Löysinkin pari settiä kivoja Reward Stickers -vihkosia töihin (joo kuulkaa, vielä ysiluokkalaiset on onnessaan kun ne pääsee sanarista läpi, ja ne saavat tarran).

Julia kierrätti meitä hiukan katselemassa lähimpien collegeiden tiloja. Olimme käyneet näissä viime kesänä yhdessä, mutta yhtä huikeaa niitä oli katsella nytkin, ja perheen miesväelle ne kaikki olivat tietenkin uusia. St John Collegen kappeli oli ihanan viileä.

Myös supersiistit nurmikot ikivanhojen rakennusten pihoilla ihastuttivat. (Arvatkaapa, näimmekö YHTÄÄN voikukkaa!)

Kovin paljoa aikaa ei ollut, sillä yhdeltätoista meidän kaikkien piti olla jo valmistautumassa juhlallisuuksia varten. Me palasimme hotellille käymään pikasuihkussa, silittämään vaatteita ja pöökäämään, ja Julia meni omalle taholleen laittautumaan. Valmistujille oli tiukat asuohjeistukset kenkiä, meikkiä ja kampausta myöten: vain vähän meikkiä, yksinkertainen kampaus, kengissä ei saa olla korkoja, solkia tai muita koristuksia jne.jne. Katsokaas, jos tapaa on vaalittu jostain 1400-luvulta lähtien, niin pitäähän sitä kunnon nykybritin jatkaa. Pitkät housut tai hameen kanssa sukkahousut, pitkähihainen paita, musta kaapu, jopa 30 asteen helteessä. Joku roti! Ei tänne nakuilemaan ole tultu.

Kuvassa taksia odottelemassa. Miesväkeä kävi sääliksi, mutta lopulta meikä uusine korkkareineen ja unohtuneine avokassukkineen oli se kaikkein säälittävin, ja juhlallisuuksien jälkeen piti poiketa Nextiin ostamaan edulliset nudet baltsut ennen kuin matka jatkui. – Mutta oikeesti, kauheetahan tolla miesväellä oli kuumissa puvuissa ja paidoissa ja ruseteissa.

Menimme kahdeksitoista Julian collegelle (Lucy Cavendish College) lounaalle, jossa tapasin ilokseni myös yhden Julian parhaista kavereista, Aimeen, ja istuimmekin lounaalla samassa pöydässä hänen ja hänen perheensä kanssa. Lounas oli iloksemme kylmä buffetlounas, enkä pannut pahakseni myöskään seljankukkalimsaa ja jälkiruokamansikoita pienten marenkien ja kermavaahdon kera.

Lounaan lopuksi valmistujat ja osa collegen väestä (presidentti sinisessä puvussa ja punaisessa kaavussa) asettuivat ulos nurmikolle ammattikuvaajan ikuistettaviksi. Näissä kuvissa asetelmaa vielä haetaan, joten ilmeet ja asennot ovat mitä sattuu. Ylemmässä kuvassa valokuvaaja näyttää osoittavan suoraan ruskeatukkaisen tytön korvaa; Julia on hänen vieressään vasemmalla. 

Nuo turkishuput ovat muuten huvittava juttu. Ne vuokrataan peruskaavun lisukkeiksi nimenomaan näitä valmistujaisia varten, ja niitä käytetään vain ja ainoastaan tämän yhden kerran. Myöhemmin, jos valmistuu jatkotutkinnosta, vuokrataan sitten eri tavalla somistettu huppu kaavun kaveriksi.

Me käpyttelimme jalkaisin ja hissuksiin senaattitalolle, sillä lounaan ja itse valmistujaistilaisuuden välissä oli runsaasti aikaa. Kuumuus kaupungilla tuntui lyövän kasvoille, ja vaikka matka ei ollut pitkä, pysähdyimme mm. Heffersin ihanassa kirjakaupassa. Ei niinkään kirjoja katselemassa, vaan päästäksemme jonnekin, missä on tehokas ilmastointi. Minäkin jumitin alennusdekkareiden vieressä muka niitä tutkien, vaikken välittänyt niistä pätkääkään, mutta niiden vieressä oli yksi ilmastointilaitteista. 

Senaattitalolla meidät istutettiin ensin pihalle telttakatokseen odottamaan järjestelyjen viimeistelyä, ja jokainen halukas sai ohjelmalehden. Lucy Cavendishin lisäksi samassa tilaisuudessa oli kahden muun collegen valmistuvat oppilaat, ja aamupäivällä oli jo järjestetty yksi vastaava tilaisuus toisille collegeille. Plus että näitä oli ollut sitten jo pitkin viikkoa, en edes muista, kuinka monesta eri collegesta Cambridgen yliopisto koostuu. Huvittava yksityiskohta on sekin, että lähes joka collegea ympäröi muuri. Sitä tarvittiin aikanaan, kun kaupunkilaiset olivat vihamielisiä akateemista väkeä kohtaan, joka a) osasi lukea ja kirjoittaa ja b) ansaitsi paremmin kuin tavallinen kansa. Eikä vihamielisyys ole edelleenkään täysin kadonnut; viime vuonna annettiin ohje välttää kaavussa kulkemista kaupungilla (hieman vaikeaa, jos on menossa vaikka Formal Dinneriin, jossa se on pakollinen asuste), kun yksi yliopiston oppilaista oli joutunut kaupungilla vihamielisen hyökkäyksen kohteeksi.

Itse juhlatilaisuudessa valokuvaaminen oli kielletty. Oppilaat kulkivat neljän ryhmissä dekaanin kanssa akatemian edustajien eteen, ja dekaani vakuutti heidän olevan hyväkäytöksisiä ja kelvollisia kansalaisia ja pyysi, että heidät hyväksytään akateemisen yhteisön jäseniksi. Tämän jälkeen jokainen oppilas vuorollaan polvistui collegensa presidentin tuolin eteen ja sai tältä siunauksen. Kaikki tapahtui latinaksi, joten voitte kuvitella, miten hilpeä hetki meillä oli hirvittävässä kuumuudessa (iankaikkisen vanhassa senaattitalossa ei ilmastointia ollut), ihmiset oli survottu penkeille aivan vieri viereen lämmittämään toinen toisiaan, ja sitten kaikki tämä ällistyttävä kummallisuus toisilleen lakkia nostavine akateemikkoineen, kulkueineen, hopeasauvoineen ja kultakäätyisine kirjoineen. Kieltämättä tuli mieleen Harry Potter. 

Mutta tietenkin se oli myös äärettömän juhlallista ja herkistävää, ja olemme suunnattoman ylpeitä upean suorituksen tehneestä tyttärestämme, joka kaiken lisäksi sai alumniyhdistyksen stipendin taiteen hyväksi tekemästään työstä (teatteriprojekteja on riittänyt ja syksylläkin on vielä tiedossa yksi ohjaustyö, jokin muinaiskreikaksi esitettävä näytelmä ammattiteatterissa). 

Kyllähän minä siellä yleisön joukossa poru kurkussa katselin, miten oma tyttäreni polvistui vastaanottamaan siunauksensa collegen presidentiltä (tästä hetkestä saa onneksi tilata valokuvan, ne olivat heti nähtävillä telttakatoksessa tilaisuuden jälkeen). Julia halusi vielä erikseen kuvan tässä kaaripylväikössä, joka on hänen lempipaikkojaan. Ehkä sen takia, että Stephen Hawkingin elämästä kertovan leffan Kaiken teoria alkukohtaus on kuvattu tässä. Tai ehkä vain sen takia, että se nyt on vaikuttavan näköinen paikka. Kaunis.

Taustalla tuleva setä onnitteli Juliaa ja totesi minulle: ”That was me. Sixty years ago.” Awwww, vähänkö suloista. Vanhuksia käpytteli viikonloppuna joka puolella yliopistoa, sillä siellä oli jokin alumnien iso tapaaminen.

Me vietimme iltaa perheen kesken Millworks-ravintolassa, jossa skoolasimme kuohuvat vastavalmistuneen kunniaksi, ja söimme ja nautimme ilmastoinnista. Tarjoilija hokasi, että meillä on tuore BA joukossamme, ja toi tyttärelle lopuksi vielä extrakuoharin. Äitimamma puolestaan ei koe Brittilän kesämatkaa täydelliseksi, ellei saa Pimms-drinkkiään.

Olimme aivan naatteja, kun pääsimme hotellille. Juho hilpaisi jonnekin uimaan ja juhlimaan Julian kanssa, mutta minun päähän mahtui vain se, että pääsin äkkiä eroon juhlatamineista ja suihkuun. Onnin kanssa kävin vielä läheisessä kaupassa hankkimassa vettä ja karkkeja, sitten jaksoinkin enää huohottaa helteestä ja katsella telkkarikanavia, ennen kuin simahdin.

Ikimuistoinen päivä!

4 thoughts on “The Cambridge Experience #2

    • Kiitos! Jos pojasta polvi paranee niin myös tyttärestä. Ei meikäläisestä olisi tuohon ollut.

  1. Huikea tilaisuus ja niin spesiaali! Olisipa ollut sää suotuisampi, ettei teidän olisi tarvinnut paahdetta paeta.
    Aivan älyttömän hienot rakennukset ja koko kampus, oh dear, että oikeasti tuolla opiskellaan ja ehkä pala nykyaikaakin jossain kolossa nähtävissä.
    Onnittelut Tyttärelle saavutuksesta!

    • Kiitos onnitteluista, välitän kaikki Facestakin Julialle.
      Noi vanhat colleget on kyllä upeita! Mutta kuten Julia sanoi, joka kampuksella on myös yksi ruma rakennus, ja niin totisesti on. Jopa St Johnilla, joille suurin osa kuvissa näkyvistä rakennuksista kuuluu. Eli kaiken vanhan keskellä on yleensä myös yksi uusi rakennus. Julian oma college perustettiin vasta 1960-luvulla, joten voit kuvitella, millaisia NE rakennukset ovat 😀 No, tosin heidän opetuksensa, kuten monen muunkin, hajautuu laajalle alueelle, eli luentoja sun muita on ollut milloin missäkin, eri collegeiden tiloissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

two × 3 =