Voi taivas mikä kevätlukukausi.

Olin aika lailla poikki jo maaliskuun alussa, enkä oikein osaa edes sanoa, miksi. Tuntui vain siltä, että kaikki aika meni velvollisuuksien hoitamiseen, eikä ikinä ehtinyt olla mitään kivaa. – Hah, miten väärässä olinkaan!

Kun koulu siirtyi etäopetukseen maaliskuun puolenvälin jälkeen, alkoi sellainen rumba, että oksat pois. Meidän koulussamme tehtiin sikäli kyllä viisas päätös pitää lukujärjestyksistä ja kellonajoista kiinni, että oppilailla säilyi koulupäivien rytmi ja kunnon meininki alusta pitäen. Jos ei ollut oppitunnin alkaessa hollilla ilmoittautumassa, sai heti kyselyjä peräänsä.

Mutta voi veljet sitä työmäärää. Ensimmäisinä etätyöviikkoina tein ihan ympäripyöreitä päiviä. Hyvä kun ehdin syödä ja vessassa käydä. Oli opettelemista siinä, miten luon Google Classroomiin eri opetusryhmät, miten ajastan ja julkaisen niille tehtävät, miten linkitän sinne tiedostoja, videoita, tehtäviä toisilta sähköisiltä alustoilta. Ja kokeiltava kaikkea itse, jotta osasi neuvoa oppilaita, joilta viestejä kilahteli Wilmaan, sähköpostiin ja Whatsappiin jatkuvalla syötöllä. Miten avaan tämän tiedoston? Miten palautan tämän? Miten liitän kuvan tähän tehtävään? Jne. jne.

Opettelin tekemään sanakokeita Socrativen avulla ja tallentamaan tiedostoista kopiot itselleni. Opettelin tekemään Kahoot-oppimispeleistä challenge-versioita, joita jokainen voisi pelata omaan tahtiinsa. Opettelin kuvaamaan kielioppivideoita keskimmäisen tyhjillään olevassa huoneessa. Opettelin avaamaan oman YouTube-kanavan ja lähettämään videot sinne. Opettelin tekemään YouTube videoita PowerPoint-esityksistä. Opettelin käyttämään Studeo-oppimisympäristöä ja värkkäämään sinne itse tehtäviä (voi kultaista, kärsivällistä teknistä tukea kyseisessä firmassa!). Opettelin käyttämään SanomaPron kökköä Kampuksen Ohjaamoa ja lähetin jokaiselle oppilaalle erikseen henkilökohtaisia tunnuksia, joita emme olleet siihen asti käyttäneet ollenkaan. Kokeilin, millä vempeleellä pitää tehdä missä muodossa äänitiedostoja ääntämisharjoituksiin, jotta ne aukeaisivat myös seiskaluokkalaisten Chromebookeilla. Opettelin tekemään aukkotehtäviä Google Slides -sovelluksella ja tuskastuneena jatkuvaan kysymystulvaan ja väärin palautettuihin / täytettyihin tehtäviin tein niidenkin avaamisesta, käyttämisestä ja palauttamisesta ohjevideon YouTube-kanavalleni.

Kaiken tämän tein siinä sivussa, kun ajastin tehtäviä, pidin huolta siitä että kaikki, joiden kuuluu olla paikalla, ovat paikalla oppitunneilla, pidin kielioppiasioista Meet-sovelluksen avulla livetunteja, ja joka ainoan oppilaille määrätyn tehtävän tarkistin, pisteytin ja korjasin henkilökohtaisella palautteella. Ja vastailin niihin oppilaiden viesteihin:

”Ohjeessa lukee, että pitäisi tehdä tämä GoogleDocsilla. En taida osata. Voinko tehdä Pagesilla?”
”Ei, älä tee sillä. Pädin applikaatioilla tehdyt tiedostot eivät aukea täällä Classroomin puolella. Laiton ohjeen siitä Docsista. Lue ohje.”
”Ok”.
Kuluu hetki.
”Voinko tehdä KeyNotella?”
”Ei, älä tee sillä. Sekin on pädin applikaatio. En saa tiedostoa auki. Lue ohje Docsista ja toimi sen mukaan.”
”Ok.”
Kuluu hetki.
”Tein vahingossa BookCreatorilla…”
Vahingossa? #€%&#

Ensimmäiset kaksi viikkoa menivät sellaisessa sumussa, etten oikein muista niistä edes mitään. Aloitin työpäiväni kahdeksalta aamulla ja lopettelin joskus yhdentoista aikaan illalla. Parin viikon päästä helpotti sikäli, että oppilaiden kysymystulva alkoi laantua, kun teknologia alkoi olla tutumpaa. Saatoin joskus lopettaa hommani jo iltaseitsemältäkin. Ja kun pikkuhiljaa alkoi oma osaaminen olla sekin parempaa ja jouheampaa, aloin vähitellen viikkojen myötä päästä sellaisiin työpäiviin, että pystyin pitämään LÄHES normaalia työrytmiä, eli pystyin oppituntien päätyttyä pitämään parin tunnin tauon ennen kuin aloin värkätä seuraavan päivän hommia ja tarkastaa viimeiseksi jääneitä oppilaiden tehtäviä.

Ja juuri, kun jokin kauhun tasapaino tähän kaikkeen oli saatu, ilmoittaa hallitus, että edessä on paluu kouluun runsaaksi kahdeksi viikoksi. Oppimisen kannalta kahdeksi lukuvuoden turhimmaksi viikoksi, jolloin kaikki ovat jo aivan piipussa, numerot on annettu ja vuoden hommat on oikeastaan jo hoidettu. Nämä nimenomaiset kaksi viikkoa olivat nyt niin elintärkeitä, että koronasta huolimatta kaikkien piti palata kouluun. Mikä merkitsi taas järjetöntä lisätyötä rehtoreille, jotka joutuivat suunnittelemaan koulukäytäntöjen kannalta kaiken uusiksi. Ja me opettajat sitä minuuttiaikataululla toteuttamaan.

Palasimme siis kouluun pesemään käsiä. Pitämään oppitunteja, joiden pituus vaihteli kaikesta 20 ja 80 minuutin väliltä porrastettujen välituntien ja ruokailujen takia. Vetämään läpi aikataulutusta, jossa piti liipottaa aika lailla lukujärjestys kourassa ja peukalo seuraavan kohteen paikalla, jotta ei myöhästynyt mistään ja saanut aikaan kaikenkaatavaa lumipalloefektiä. Kyttäämään turvavälejä, joista teinit tietenkin laistivat jokaisen mahdollisuuden tullen. Desinfioimaan tietokoneiden näppiksiä, hiiriä, dokukameroita ja pöytiä jäljiltämme. Oppilaille oli annettu kaikille jokin kotiluokka, missä he olivat koko päivän, me opettajat liipotimme paikasta toiseen.

Urani pisimmät kaksi viikkoa. Jos olin ollut väsynyt jo maaliskuussa ja uupunut etäopetuksesta, niin viimeiset kaksi viikkoa kruunasivat homman. Se pariviikkoinen mentiin kyllä jollakin maitohapoilla läpi.

Tervetuloa vaihtamaan hommia kuukaudeksi kanssani ihan jokainen, joka on sitä mieltä, että opettaja pääsee duunissaan helpolla. Ja kyllä, aion nyt nauttia ansaitusta kesälomasta.