Valikkosivulle
Etusivulleni
Lisää minusta
Uskoni
Valokuvia
Linkkejä

Site Meter
Tällä hetkellä luen:
Sophie Kinsellan romskua "Remember Me?".
Lukemani kirjat

Merkitse Kutrin blogi suosikiksesi Blogilistalla



Seuraamiani blogeja:
Blue Nun
Oma napa, paras napa
Onni arjessa
Pellavasydän
Periferialife - elämää maalla
Picture Mission
Torpan verannalla
White Country
Vihreän talon väki
Vilukissi
Yarnstorm



















maanantai 30.3.09
Niin että arvatkaa kuka oli unohtanut siirtää herätyskellonsa kesäaikaan!!! Voitteko yhtään edes aavistaa? - Voi pyhä Sylvi ja kaikki kirkonmiehet! Että ihan tasan tunnin heräsin myöhässä, ja siinä saikin sitten pistää vähän vipinää aamutoimiin, että ehti ajoissa kuitenkin töihin. Mutta nyt ainakin tiedän, että tiukan paikan tullen osaan tehdä pikakampauksen, pikameikin ja pika-aamiaisen. Viimeisin noista tosin meni kertaalleen uusiksikin, sillä minun piti kaataa All Bran Plus -murojen sekaan rasvatonta jugurttia, mutta kaasinkin rasvatonta piimää. Maistoin kerran ja pistin annoksen uusiksi. Heheh. Oikein loistava maanantaiaamu mulla!
   Ekalla välkällä seistä törötin tyyriinä aulavalvonnassa, ja pyörähtihän toi isäntäkin siinä, muttei kommentoinut vahtiolemustani millään tavalla. Kunnes kello soi, palasin opehuoneeseen ja tajusin seisseeni siinä isännän vuorolla. Olin ihan että kiits-kiits, mihin tämä päivä tässä vielä johtaakaan.
   Ei mulle kyllä (onneksi!!!) mitään tämän dramaattisempaa tapahtunut. Oli vaan käynnistysvaikeuksia aamulla. Sitten alkoikin jo meno aika haipakkaa, kun oli niitä OIKEITA valvontavuoroja, tukkaria hyppytunnilla ja Comenius-palaveria koulun jälkeen. Iltainen tanssitunti teki jok-seen-kin hyvää, että sai taas unohtaa kaikki kiirekuviot hetkeksi. Minä en esimerkiksi ymmärrä, kuka nuo kokeet tuolta kassista korjaisi. Minun mielestäni jokaisella opella tarttis olla sihteeri tuollaisia tylsiä rutiinihommia varten. Me maikat ehkä joskus saatais loihdittuakin tunneistamme jotain erinomaista oppimiskokemusta ja kokeilluksi uusia menetelmiä, jos joku muu hoitas typerät paperikasat ja me saatais uppoutua didaktiikan ihmeelliseen maailmaan.
71 päivää karkkilakkoa takana.
KOMMENTOI. Tai jos haluat vain lukea muiden kommentteja, tee se TÄSTÄ.

sunnuntai 29.3.09
Voi hyvät pyssyt mikä viikko! Kokeita on ollut laadittavana ja korjattavana ja taas laadittavana pilvin pimein, karppiruokaa on laitettu niin maamperusteellisesti, naamakirjassa roikuttu ja kaiken, kaiken ajankäytön supertuhoksi osoittautui se Stieg Larsssonin jännäri. Siis miten voi joku kirja koukuttaa ihmisen niin pahasti, että hyvä kun se muistaa syödä ja hiukan ehtii jossain välissä nukkua??? Keskiviikkoehtoona annoin palaa oikein kunnolla kun tiesin, että torstaiaamu on mulla pitkästi vapaa, ja voi hyvä tavaton että piti ihmisen lukea ittensä aivan romuksi! Kirja oli hyvä, annan sille arvosteluissani viidestä tähdestä neljä, mutta vaikka luen ruotsia sujuvasti, en kuitenkaan yhtä nopeasti kuin omaa äidinkieltäni, joten siksi en päässyt ahmaisemaan sitä aivan hetkessä. Kakkososan laitoin ensin varaukseen Porin kirjastosta, mutta sitten kun näin olevani vasta tokana jonossa, menin Akateemisen nettikauppaan ja tilasin sen itelleni. "Flickan som lekte med elden". Hmmm. Taidoin laittaa tilauksen torstaina. Alkuviikosta pitäis postiluukun kolahtaa. Mutta millai mää voin avata koko pakettia, kun sitten on taas tää alkavakin viikko pilalla ja tuhottu? Mistään ei tuu mitään. Lapset parkuu ruokaa, oppilaat vinkuu kokeitaan, pyykki- ja tiskivuoret kohoavat katon tasalle,mutta äitee senkun lukee silmät soikeena mitä Lisbeth Salanderin päässä välähtää. Oonko ihan täyspäinen, mitä?
   Ja nyt kun olen muutaman viikon päivittänyt tosi harvoin tätä blogiani, niin kultaa ja kunniaa ja prenikoita suorastaan satelee virtuaalitaivaalta. Viimeisin on Vilukissin mulle myöntämä kunniamerkki. Funtsailin, että tässä on niinkun nyt tasan kolme mahdollisuutta: 1) Lukijat ovat pottuuntuneet harvakseltaan tapahtuviin päivitykseen ja kasaavat tulisia hiiliä pääni päälle lähettämällä kunniamerkkejä pienenä vihjeenä siitä, että voisin joskus niinkun käydä päivittämässä kuulumisiani. 2) Lukijat ovat iloisia siitä, että blogini ei päivity enää niin usein, eikä turhia jorinoitani tarvitse käydä huokailemassa päivittäin. 3) Blogiini on osunut jokin Murphyn lain tapainen käänteislaki: mitä vähemmän kirjoitan, sitä enemmän satelee kunniaa. Jos lopetan blogin pitämisen kokonaan, linjat tukkiintuvat uusista prenikoista. En vain osaa päättää, mikä vaihtoehdoista on se oikea.
   Kehuinko Porin Kuntotornin viime postauksessani ihan maasta taivaaseen? Ja sanoinko kenties, että ohjaajat ovat toista maata kuin erinäisten nimeltä mainitsemattomien firmojen jenkkityyliä matkivat hihkujat? - Nyt on kuulkaa sitten poikkeuskin nähty, mutta toivoakseni VAIN poikkeus. Oltiin eilen fröken Julien kanssa jumpassa yhdessä, ja koska vakkariohjaaja on matkoilla, paikalla oli sijainen. Sijaisia ollaan kyllä nähty ennenkin, koska vakkari on kova käymään koulutuksissa, jotka usein osuvat viikonlopuiksi, mutta kaikki sijaiset ovat olleet ihan ok. Kunnes. Tapasimme. Miss Jenkkihymyn.
   Okei, ehkä vika on minussa, mutta kun en voi sille mitään että tietty jumppavetäjätyyppi (tähän astinen urheilu-urani on osoittanut sen ikävä kyllä vielä kaikkein yleisimmäksi tyypiksi) saa minulta karvat nousemaan pystyyn ja halun heittää hanskat tiskiin ihan kokonaan. Jos ohjaajan täytyy kauheasti teeskennellä ja esittää, että jihuu, tää on kivaa naiset, me tehdään tätä yhdessä, ou-jee, tää tuntuu lihaksissa, auts, mutta wow me jaksetaan!!! niin jotain on pahasti pielessä. Ja tää ilmestys kyllä veti sitten sellaisen show'n etten ole niin raskaan sarjan tavaraa ennen nähnytkään. Määhän kiihdyin nollasta sataan heti muutamassa sekunnissa (tiedän, urheiluautona olisin ihme, lainatakseni J.Tervon ilmausta) ja olin aivan raivona. En pysynyt askelkuvioissa ollenkaan kärryillä ja koska ohjaajan persoona ei todellakaan houkuttanut pistämään itteäni kunnolla likoon, olin ihan valmis huutamaan niin kuin Kummelin sketsissä että pitäkää tunkkinne perkele. Julia kuiskasi mulle että "toi on IHAN outo", ja kun kaiken tämän jenkkimeininki jiihaa-tää-on-niiiin-makeeta -ilmeilyn ja esityksen lisäksi alkoi kajareista soida "Ollaan lähekkäin" (Markku Aro!!!) ja "Tahdon sulle olla hyvin hellä" ja muija veti vielä hurjaa karaokea siinä jumpan ohessa, niin minä olin valmista kamaa. Olisin ollut valmis vaikka tunnustamaan Olof Palmen murhan kunhan vain olisin päässyt ulos. Vaikka niinhän me sitten Julian kanssa päästiinkin. Kun loppuvenyttelyt olivat alkamassa, hilpaisimme välineiden palauttelun yleisessä hässäkässä ulos salista ja annoin kyllä palautetta vastaanottotiskin ihmiselle. Siinä en kylläkään ryhtynyt ruotimaan ohjaajan persoonaa vaan sitä, että tää ei ollut oikeeta kiinteytysjumppaa, siellä tanssittiin jos mitä aerobic-koreografiaa. Mutta ETTÄ otti aivoon että siitä lystistä piti maksaa! Sen sain rykäistyä ulos itsestäni, että eka kerta tässä talossa kun tekisi mieli vaatia rahoja takaisin. Luojan lykky että tää ei ollut eka kerta kun olin lähtenyt siihen taloon! Olis nimittäin taatusti ollut tämän kokemuksen jälkeen myös viimeinen kerta.
   Ja sitten karppauksen ihmeelliset kuulumiset: Kolme viikkoa niuhoakin niuhompaa karppimeininkiä. Ei hiilareita. Kroppa tod.näk. ketoosissa, koska näläntunne katosi ja muksut alkoi valittaa äidin hengityksen hajusta. Eikä sentin senttiä tai grammaakaan poies vaan päinvastoin 100g lisää painoa alkutilanteeseen nähden. Tiiättekö, perstaina aloin tunkea ruisleipää taas naamariin ja karsia rasvoja. Nyt palataan vanhanaikaisiin konsteihin. Sanokaa mitä sanotte.
   Kommentteihin palaan huomenissa, ihanaa että ootte niin paljon jättäneet viestejä mulle, vaikka olen laiminlyönyt teidätkin ja muhinut vaan Stieg-pojun kanssa sohvannurkassa!
70 päivää karkkilakkoa takana.
KOMMENTOI. Tai jos haluat vain lukea muiden kommentteja, tee se TÄSTÄ.

sunnuntai 22.3.09
Taas on yks viikonloppu muistoa vain. Positiivinen puoli tässä on se, että kesä lähestyy vääjäämättä. Negatiivinen puoli on se, että huomenna on kuitenkin maanantai. Hmph.
   Mulla on ollut viime aikoina kirjojen kanssa taas sellainen kausi, että aloitan yhtä ja toista, mutta mikään ei oikein nappaa. Tai, no, Kinsellan kanssa en päässyt iltaväsymysten takia puusta pitkään, ja sitten kirjasto jo ilmoittikin, että tilaamani "Män som hatar kvinnor" oli saapunut. Iskin kiinni siihen eilen. Ja nyt olen sivulla 179 ja niin korviani myöten koukussa, että mietin, miten voisin yhtä aikaa huomenna sekä opettaa että lukea romskua. (Kuten ehkä arvaatte, yhtälö on mahdoton. Ja arvaatte ehkä senkin, että minun pitää valita se epämieluisampi vaihtoehto.)
   Eilen ja tänään on ollut niin loistavan huikaiseva auringonpaiste, että olen käynyt kävelylenksuilla hakemassa luonnon valohoitoa. Eilen oli myös jumppa, josta palasin hyvällä tuulella kuten yleensä. Olen iloinen siitä, että löysin tuon Porin Kuntotornin. Kokeilin syksyllä jumppaa muissakin paikoissa, mutta ohjaajat ärsyttivät minua teennäisellä amerikkalaisinnostuksellaan, ilmastointi oli surkeaa tai muut kanssajumppaajat tosi ikäviä käytökseltään. Tuolla ei ole ollut mitään näistä ongelmista. Kaikkein positiivisinta on, että asiakkaat moikkailevat toisiaan, juttelevat pukuhuoneissa ja jumpan venyttelyn aikana, ja yleensäkin siellä vallitsee kiva ilmapiiri. (Voisin mainita pari kuntoilukeskusta joissa aerobic-robotit katselevat ja kohtelevat uusia kävijöitä kuin tunkion alinta saastaa.)
   Tiiättekö muuten mitä ostin perjantaina ostoksilla käydessä? - Uuden vaa'an! Joka näyttää samaa tulosta kun siihen astuu lyhyin välein!!! Eikä niin, että ekalla kerralla paino on sama kuin viikkoja sitten, tokalla kerralla puoli kiloa vähemmän ja kolmanella taas kaks kiloa enemmän. Tämä vaaka on minun kaveri! Entinen vaaka möllöttää vielä sängyn alla myrtsinä, mutta mitäs hoiti hommansa kelvottomasti. Katukoon huolimattomuuttan siellä villakoirien seassa.
63 päivää karkkilakkoa takana.
KOMMENTOI. Tai jos haluat vain lukea muiden kommentteja, tee se TÄSTÄ.

torstai 19.3.09
Kyllä on taas tämä täti tyrinyt ihan tarpeeksi yhden päivän osalle. Hohhoijakkaa. Mullahan on torstaisin vapaa aamu, tunnit alkavat koululla vasta 11.50, mikä on aivan käsittämättömän ruhtinaallista (ja kuin unennäköä vain jahka seuraava jakso alkaa). Tänä aamuna se oli ihan erityisen suuri onni, sillä Julia on sairastunut, ja neiti oli onnessaan, että äidillä on pitkä aamu, eikä hänen tarvitse olla niin mahdottoman kauaa yksin. Ja niinhän me naiset täällä sitten vietettiin yhteistä aamua, meikä hoivaillen tuota potilaspoloista muiden hommieni lomassa. Kunnes meikä lähti kymmenen jälkeen hipsimään bussipysäkille. Tsuidaduidaa...
   Oon monena torstaina mennyt 11.20 bussilla, joka on perillä koulun edessä jokseenkin tarkkaan 11.45, jolloin on viis minuuttia aikaa kipittää sisälle kouluun, heittää takki naulakkoon ja kaapata oppitunnilla tarvittavat kamat mukaansa. Joskus aiemminkin mulla on ollut pitkiä aamuja, joskaan ei näin pitkiä, ja silloin oon kulkenut tuntia aikaisemmalla bussilla. Nyt olin päättänyt mennä just sillä aiemmalla, sillä mulla oli tänään seiskoille enkun koe, joka oli osaksi mulla paperimuotoisena, osaksi muistitikulla, ja mun piti vielä ehtiä printtailla ja leikata&liimata ja kopioida ennen 11.50 tunnin alkua.
   Siellä mä seistä törötin bussipysäkillä ja odotin aikani, kunnes aattelin, että outoa, Satakunnan Liikenteen autot on aina niin säntillisiä ja nyt ei näy eikä kuulu. Sitten samaisen firman bussi ajoi toiseen suuntaan, ja ajattelin, että hmmm, ennen kun tässä seisoin niin aina kulki Sookarin liikenteen bussi tohon suuntaan. Sitten mietin, että miten hiivatissa mä muka olen ehtinyt ekaan ruokailuvuoroon kulkiessani aikoinaan tällä vuorolla. Ja sitten ajattelin, että voi nyt helkkarin kuustoista, en sunkaan minä oo muistanut aikataulua väärin. Ja kun käännyin katsomaan pysäkin katoksen kylkeen painettua aikataulua, olin vähällä parkua ääneen: se mun "tuntia aiemmin" bussini olikin oikeestaan ollut "1½ tuntia aiemmin" bussi, ja siinä mä odotin nyt linjamobiilia jota ei ikänänsä tulisi! AUUUUGH!
   Lähdin raivon ja paniikin vallassa käpyttämään takaisin kotia kohti, ja soitin matkalla opehuoneeseen tavoittaakseni Isännän, mutta sieltä vastasi meidän tämänhetkinen lukion enkun sijainen, joka on a native English speaker, eikä ole ollut talossa kauaa, eikä ees tunne Isäntää ulkonäöltä! Selitin sille, että sano nyt niille muille siellä opehuoneessa, että eivät päästä Isäntää lounaalle ruokalaan, ennen kuin se on soittanut mulle. This is urgent!
   Erinäisten puhelinselkkauksien jälkeen sain Isännän langan päähän, ja koska oli ruokiksen aika, se lähti Ritari Urheana mua pelastamaan. Tosin siltä kesti tajuta pitkän aikaa, miksi en voinut pistää koetta sähköpostilla kouluun kopioitavaksi, jos se kerran oli muistitikulla. - Ei ollut, ei. Tikulla oli vain ne tehtävät tai tehtävien osiot, jotka olin päättänyt vanhasta paperiversiosta vaihtaa uusiin. Aikamoisen riemun vallitessa ajoimme koululle, jossa partiohenkinen ainavalmis-erityisopemme oli jo aloittanut tämän tuntia. Minä riensin tietsikalle ja kopiohuoneeseen, ja koe oli pelastettu. Voi hyvä tavaton, että otti aivoon koko hiivatin selkkaus! Ja eniten Isännän ripitys, niin kuin ei muutenkin tilanne olisi jo ollut sitä luokkaa että olin valmis vetämään itseni vessanpöntöstä alas!
   No, aikansa kutakin, iltapäivällä hekotimme jo molemmat koko jutulle. Mä jopa koin ekaa kertaa moneen viikkoon illalla jotain onnistumisen iloa Pilates-tunnillakin, mikä pelasti minun päiväni lopullisesti. Mutta voitte uskoa, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun jätin kokeen kopioimisen viime hetkeen!
Ja kuin korvaukseksi aamupäivän harmituksista, tällä kertaa Inkivääri on muistanut mua kullalla ja kunnialla! Tämä menee päivän onnellisten loppukäänteiden kunniaksi minun käsistäni Vihreän talon TeeKolle, Vilukissille ja Nunnalle.
   Ja kattokaa hei meikäläisen karkkilakkolaskuria: kuuskytä päivää! Ja NYT olen muuten päässyt siihen jamaan, ettei enää tee mieli karkkia. Viime viikonloppuna ostin ison pussin irtareita muiden perheenjäsenten lauantaiherkuksi, enkä edes kuolannut niitä nameja siinä kauhoessani. Ei tuntunut missään! Ou jee!
60 päivää karkkilakkoa takana.
KOMMENTOI. Tai jos haluat vain lukea muiden kommentteja, tee se TÄSTÄ.

keskiviikko 18.3.09
Vihreän talon TeeKoo on muistanut mua tolla kunniaprenikalla. Tuntuu ihan ylenpalttiselta, etenkin kun olen viime aikoina niin hitaaseen tahtiin ehtinyt päivittää tätä sivustoa. Mutta kiva tietää, että täällä silti viihdytään.
   Tässä on nyt leikitty karppaajaa puolitoista viikkoa, mutta koska mun digitaalivaakani on surkeaakin surkeampi kapistus, en oikeastaan tiedä, onko tässä jotain painoa päässyt putoamaan vai ei. Mä inhoan tota vaakaa. Siihen kun nousee kolmesti peräkkäin niin että antaa sen sammua välillä ihan asianmukaisesti, niin eikö se pirulainen anna joka kerralla eri tuloksen. Ota siitä sitten selvää! Jos jollakulla lukijalla on hyvä ja toimiva vaaka, niin kertokaa millainen - mä menen hankkimaan samanmoisen! Olisi huomattavasti motivoivampaa pysytellä dieetillä, jos tietäisi, missä mennään. Mutta kun ensimmäisellä punnituksella vaaka näyttää 700g vähemmän kuin edellisenä iltana (jolloin intoilee ihan sikana), ja heti perään se näyttää kilon verran enemmän kuin edellisenä iltana (tai, no, mihinkä niistä edellisen illan tuloksista sitten vertaakaan...), niin siinä tekis mieli potkaista koko vaakaa. (Ei kannata, se on huomattavan kovaa materiaalia, nimim. kokeiltu on.)
   Eilen ja tänään oli pakko lähteä kävelylle heti koulun jälkeen. Ihana sää! Ihan on kevättä jo ilmassa! Lumet ovat sulamassa kohisten, tiet ovat monin paikoin jo ihan kuivia, linnut laulelevat, aurinko paistaa, sitä tuntee itsekin olevansa pitkästä aikaa hereillä! Mä olin jo lähes luopunut toivosta, että ikinä enää tuntisin oloani energiseksi, mutta ehkä tässä vielä sittenkin on jotain toivoa.
   JUKRAT! Tätä kirjoittaessani huomasin, että seinässä ei pörrää mikään muu kuin KÄRPÄNEN! Jiihaa! Kesä tulee!!!
59 päivää karkkilakkoa takana.
KOMMENTOI. Tai jos haluat vain lukea muiden kommentteja, tee se TÄSTÄ.

sunnuntai 15.3.09
Näin sitä on hyvät immeiset viikko vierähtänyt ihan jonnekin tiesminne. Jos aikavarkaat pysyivät jonkin aikaa loitolla, niin viime viikolla ne tekivät täydellisen yllätyshyökkäyksen oikein joukolla, ja meikäläinen vaan ihmetteli, että kun aamulla heräsi ja räpytteli silmiään, niin enkö kohta jo ollut peittelemässä muksuja uudelleen petiin. Ihme touhua tää nykyaika! Koneita on keksitty vaikka minkämoisia ihmisen hommien helpottamiseen, mutta silti käytettävissä oleva aika vaan tuntuu vähenevän ja vähenevän. Ei tämmöinen ole mistään kotoisin!
   Pienen suuren ihmeen näin sentään menneen viikon aikana: viiden päivän ikäisen pienen miehen! Käytiin Onnin ja Julian kanssa ihmettelemässä Maikun vastasyntynyttä vauvaa, ja voi, miten olin jo unohtanut kuinka pieniä vastasyntyneet ovat! Ja lämpöisiä! Ja tuoksuvia! Ja hassuja! Oli mukavaa ihmetellä nukkemaisia sormia ja pientä söpöä nassua, mutta ihmeellistä kyllä, mulle ei iskenyt hinkuvaa halua saada vielä omaa vauvaa, vaikka olin etukäteen aatellut, että multa menee takuulla heti pää sekaisin. Ehkä toi Onni on sen verran liikkuvaisessa iässä, että ei tässä totisesti enää kaipaa vastasyntynyttä huollettavakseen. Onni halusi heti nähdä vauvan kun päästiin ovesta sisään, mutta sitten tilanne oli kuitenkin jotenkin niin hämmentävä, että kesti todella kauan, ennen kuin hän suostui tulemaan katsomaan vauvaa ihan läheltä tai koskettamaan sitä. Saattoi tietenkin olla ällistyttävää, että molemmat hänen Elämänsä Naiset ihastelivat uutta tulokasta eivätkä jaksaneet hassuttaa häntä!
   Mulla on nyt viikko karppaamista takana, mutta tuloksia ei kyllä ole vielä minkäänlaisia. Kolmena päivänä istuin koulussakin oman lunchboxin kanssa, kun ruokala tarjoili puuroa, palapaistia ja lohikiusausta. Eilen kävin Liddlistä hakemassa kaks tönttöä kreikkalaisjugurttia - työkamu oli bongannut sieltä pönikän, jonka sisällöstä löytyy vain vaivaiset 2,8g hiilareita per 100g. Yritän pysyä ruodussa ja dieetissä ja kärsivällisenä, mutta minä hätähousu haluaisin tietenkin tuloksia heti ja välittömästi. Ehkä mun kärsivällisyyteni kasvaa sitä mukaa kuin laardikerros kutistuu? - Elämme toivossa.
   Toivoa keväästä ainakin on, vaikka ulkona vielä hanget hohtavat: hokasin että SaintPauliani ovat taas täynnä nuppuja, ja tänään ensimmäinen niistä on jo yrittänyt avautuakin! Kyl se kevät sieltä on tulossa, saattepa nähdä!
56 päivää karkkilakkoa takana.
KOMMENTOI. Tai jos haluat vain lukea muiden kommentteja, tee se TÄSTÄ.

lauantai 7.3.09
Jeskamandeeras, nyt oli Saanel heittänyt mua haasteella, johon kyllä vastaan, mutta joka lienee kiertänyt jo niin monella, etten henk.koht. haasta tähän ketään erikseen, mutta jokainen halukas saa kernaasti napata meemin tästä itselleen. Tehtävänä on kertoa kuusi sattumanvaraista asiaa itsestään. Huh! Mun täytyy istua hetki mietintämyssy päässä...
Uno: Kaupungilla kierrellessäni en tykkää katsastaa vaatteita enkä kenkiä. Minä suuntaan kirjakauppohin, leffa- ja musiikkihyllyille tai kosmetiikkaosastoille, joista etenkin viimeksi mainituissa pystyn tekemään loppumattoman määrän epäonnistuneita meikkiostoksia. Olen vääränväristen huulipunien kuningatar.
Due: Harvoin pystyn nousemaan herätyskellon ensimmäisellä soitolla ylös. Torkkutoiminto on usein käytössä, vielä useammin rukkaan kellon soittamaan 10-15 minuuttia myöhemmin. Tämä saa isännän raivoihinsa. "Eikö sitä kelloa voi laittaa soittamaan silloin kun oikeesti jaksaa nousta ylös!?!" - No ei voi, kun ei sitä nyt taivas paratkoon voi millään etukäteen ennustaa seuraavan aamun vireystilaansa, että milloin sitten lopulta jaksaa nousta. Ääliökin sen ymmärtää.
Tre: Nukun yleensä työmatkan täältä Eurajoelle, koska isäntä ajaa. Näen työmatkan aikana usein untakin. Herääminen koulun pihassa on aika infernaalista, mutta iso mukillinen kahvia auttaa. Oppilaiden on tosin viisainta pitää päänsä kiinni aamunavauksen aikana. Se aika täytyy saada olla vielä rauhassa.
Quattro: Inhoan talviurheilulajeja. Olen viimeksi ollut suksien päällä viimeisenä lukiovuonna 1984. Luistimet jalassa alkaa vetää suonta. Muutenkin pakkanen on paholaisen keksintöä. Kiitos vaan sille viikinkiesi-isälle joka keksi asettautua asumaan tänne keskelle lunta ja jäätä. Et sitten Malediiveille viittinyt purjehtia?
Cinque: En ole koskaan elämässäni nukkunut yhtä ainutta yötä teltassa. Mikäli minusta riippuu, en aiokaan nukkua. Voisin muutenkin kuvitella, että jos lähtisin mukaan jollekin vaellus- ja reippailuretkelle keskelle metsää, muu porukka syöttäisi minut ensimmäiselle vastaantulevalle karhulle koska kitisisin ja vinkuisin ja valittaisin joka asiasta. Toisaalta voin kyllä reissuilla nukkua hyvinkin vaatimattomissa hotelleissa. Kunhan on jonkinlainen SÄNKY. Vaikka sitten vain ekan maailmansodan ajalta, kuten yhdessä zürichiläisessä kesähostellissa.
Sei: Syksyisin on kiva aloittaa uutta lukuvuotta. Kaikki tulvii uutuutta ja puhtautta, kirjat ja vihot ja kiiltävät kynät ja puhtaat pyyhekumit ja värikkäät mapit. Omat aurinkokennot ovat täynnä energiaa, oppilaat ovat ruskettuneita ja koulupäivien jälkeen ehtii vielä puutarhaan aurinkoon suunnittelemaan tunteja. Silloin voi uskoa siihen illuusioon, että tänä vuonna opetan tehokkaammin, tänä vuonna kaikki on hanskassa, tänä vuonna saan oppilaat innostumaan ja oppimaan, tänä vuonna suollan uusia ideoita kuin popcornkone. Kunnes viimeistään syysloman kohdalla tajuaa, että ei hitto, tässä sitä rämmitään siinä samassa suossa kuin aina ennenkin.
   Epätoivon vimmassa päätin ryhtyä koklaamaan karppaamista oikein tosissani. Viimeisen sysäyksen tähän antoi Pilates-ohjaajani, joka kertoi karpanneensa nyt muutaman vuoden, ja tulokset ovat olleet hämmästyttäviä. Joten aloitin tämän aamuni munakkaalla ja pekonilla ja tomaatilla. Kuulostaa ihan ääliön hommalta, mutta katotaan nyt, mitä syntyy. Lisää läskiä kenties? Huomisaamuna mua odottaa maustamaton jugurtti ja jokin Femisoija-jauhe, jota kävin ostamassa luontaistuotekaupasta. Kaikkeen sitä ryhtyy! - Tämä ajatus muuten pyöri päässäni tänään jumppatunnillakin. Että millai ihminen voi mennä semmoseen kidutukseen vapaaehtoisesti ja vielä maksaa siitä! Ei tässä maailmassa hullulta ihmettelemisen aiheet lopu.
   Onnin kummitäti on eilen synnyttänyt poikavauvan, ja siitäkös meidän Onnimanni riemastui aivan täydellisesti. Heti olisi pitänyt lähteä vauvaa katsomaan! Jostain syystä Onni oli myös vakuuttunut siitä, että vauva antaa hänelle lelun. Piti oikein hartaasti selittää, että vauva ei kyllä anna kellekään yhtikäs mitään kun on vielä niin pieni ja avuton. Mutta nyt osasi sitten äiti kertoa, missä iso viisari oli silloin kun vauva tuli ulos masusta. Näin sitä viisastuu ihan viikossa!
48 päivää karkkilakkoa takana.
KOMMENTOI. Tai jos haluat vain lukea muiden kommentteja, tee se TÄSTÄ.

torstai 5.3.09
Näitä pitkiä vapaita aamuja tarttis olla joka jaksossa. Heitin tänään isännän aamulla töihin, sitten palasin kotiin rauhassa suihkuttelemaan ja kahvittelemaan. Ehdin käydä kirjastossa hakemassa varauksessa olleen kirjan, ostaa uudet nahkakäsineet hajonneitten tilalle, etsiä isompaa olkalaukkua (joskaan en löytänyt mieleistäni), käydä apteekissa, ostaa herätyskellon joka ei tikitä ja käydä syömässä. Markantaloon hammasharjaostoksille en ehtinyt aamulla, sinne menin vasta illalla ennen Pilates-tuntia. Olen nimittäin niiiiiin perinjuurin sydämistynyt tähän ainaiseen hammaskiveen, että kun tilasin itelleni ens torstaiksi hammaslääkäriä, kävin saman tien nettisivuilla katselemassa sähköhammasharjojen hintoja, että mihinkä suuntaisin. Nyt on uus kapine latautumassa tuolla kylppärissä. Mulla joskus vuonna kivi ja käpy olikin sähköinen hammaspyykkäri, jonka käytin totaalisesti loppuun, mutta on näämmä nämä mallit vähän kehittyneet sitten viime huomaaman.
   Ja huomenna on perjantai! Ja mun ei tartte viikonloppuna siivota, koska pakotin koko tämän ruokakunnan eilen hommiin ja huusholli tuli puhtaaksi yhteistyönä. Ihmeiden aika ei ole ohi! Ainoastaan Onnimanni sai vapaavuoron, mutta muut ahersivat, ja ainut joka uikutti asiasta oli keskimmäiseni, joka ei varmaan viitsisi hengittääkään ellei se olisi automaattinen toiminto. Mutta siistiä tuli kuin tulikin, ja se tosiaan tietää sitä, ettei mun tarvitse yksin uhrata koko lauantaipäivääni paikkojen siistimiseen ja kuuraamiseen, JESSSS!!! - Iloani on himmentämässä ainoastaan kasa ysiluokkalaisten vihkoja, joista mun pitäisi korjata enkun kirjoitelmia. Grrrrr. Homma, jota rakastan, jos mahdollista, vielä enemmän kuin silittämistä. (Voitte ihan itse kukin tykönänne miettiä, onko rakastaa-verbiä käytetty tässä kenties ironisesti.)
46 päivää karkkilakkoa takana.
KOMMENTOI. Tai jos haluat vain lukea muiden kommentteja, tee se TÄSTÄ.

tiistai 3.3.09

Tänään odotti postilaatikossa ihanuus! Unelma-kerhon kuukaudenkirjana Tone Finnangerin uusin Tilda-kirja!!! *nirvanaa* Mä en tiedä, miten voin päästää itseäni ihailemaan sitä kunnolla ollenkaan, sillä epäilen, että mua ei sen jälkeen liikauta mikään mahti enää minnekään muualle kuin kangaskauppaan. Jää työt tekemättä ja ruoka laittamatta... Pelkästään etukannen avaaminen ja esilehden kukkakuosin näkeminen sai mut jonkinasteiseen hyperventilaatiotilaan! Auuuuuuu...
   Leivoin tykinkuulilta näyttäviä sämpylöitä. Olivat hyviä, eivät liian kovia kuten olin pelännyt. Oma äiti nimittäin leipoi sämpylöistä aina samanlaisia, taikina oli liian kiinteää, jolloin sämpylät myös tuntuivat suussa tykinkuulilta. Sämpylätaikinan ja samoin hiivaleipätaikinan pitää olla niin löllöä että hyvä kun sitä niukasti saa käsiteltyä.
   Eilen pohdin sekä Warion että omaa aineenvaihduntaani, ja tänään havahduin huomaamaan jotain: joka kerta, kun oikein lujasti päätän sanoa ei kaikelle makealle, sitä ilmaantuu suoraan eteeni sellaiset määrät ja sellaisissa tilanteissa, että sitä on ihan mahdoton ohittaa. Enkä puhu nyt karkista, sillä siitä olen ollut erossa jo (paitsi öisin, unissani, siellähän minä kahmin neekeripusuja kaksin käsin harva se yö...) käsittämättömän ajan. Tarkoitan leivonnaisia. Eilen olin pyhästi päättänyt lopettaa kaiken mässäilyn, niin eikö Julia ollut leiponut täällä kakkua, niin että kun avasin ulko-oven, jumalainen tuoksu leijaili sieraimiini, ja vaikka ensin sanoin maistavani sitä vasta jälkiruuaksi kahvin kanssa, niin eipä aikaakaan kun mätin sitä jo suuhuni niin että hyvä kun henki kulki. Tänään päätin tehdä parannuksen, ja eikö mitä, kun pääsin töihin, niin siellähän odotti ihan käsittämättömän ihana täytskäri yhden työkaverin uuden auton kunniaksi (joo, meillä kun jollekulle ilmestyy vauva/uusi auto/suosikkijoukkueen mestaruus tai jotain muuta vähänkään merkittäväksi luettavaa, niin kakkua ollaan heti tarjoilemassa - ja muut sitä vaatimassa). Taas pysyin lujana peräti yhden välkän ajan. Sitten sitä taas jo oltiin lusikka suussa. On se kumma ettei mitään itsekuria löydy! - Niin, mitenkä tämä liittyy Warioon? No, siten, että hänellä saattaa olla ihan sama tilanne! Kun peli suljetaan ja siirretään hyllylle, niin mistäs me tiedämme, mitä Wario kumppaneineen alkaa puuhata. Ehkä siellä jokainen vihollista näyttelevä öttiäinen tarjoileekin rommileivoksia hyvin päättyneen työpäivän kunniaksi. Eikä Wario-parka, vaikka roolissaan on niin äijää ja kovista, tohdi ikinä sanoa ei, vaan miettii, että tulihan tässä noi päivän kuntoilut jo tehdyksi, että jospa minä tästä yhden palan voisin syödä... ja toisen... no, tossa meni kolmaskin, aloitetaan se laihis sitten huomenna.
44 päivää karkkilakkoa takana.
KOMMENTOI. Tai jos haluat vain lukea muiden kommentteja, tee se TÄSTÄ.

maanantai 2.3.09
Että oli vaikeaa aamulla päästä ylös sängystä! Asiaa ei mitenkään auttanut se, että takana oli jokseenkin ahtaissa oloissa nukuttu yö: ensin ryömi Julia mun viekkuuni, ja jossain vaiheessa sinne ryömi myös Onni, ja jonkin merkillisen syyn takia jälkimmäinen nukkui pää kohti jalkopäätä ja jalat kohti minun nenää, ja enkös vaan tuntemattomaan kellonaikaan herännytkin siihen, että sain pienestä kantapäästä potkun suoraan silmääni! Voin kuulkaa vakuuttaa, että kivampiakin herätyksiä on koettu. Unenpöpperössä kiukusta puhisten käänsin kuorsaavan sällin toisin päin, jotten saisi enää uusia iskuja. Ei kiva!
   Olin oikeestaan superväsy ja myrtsi koko päivän, mutta pelastukseksi koitui taas tanssitunti. Yritettiin tehdä ylävartalon ympyröitä samalla kun askellettiin eteenpäin, ja voi hyvä tavaton että voi olla mahdoton tehtävä kropalle! Lantio tekee ihan väkisin ympyrää sekin ja jalatkin mielellään tekisivät jos mitenkään voisivat piirtää ympyrää lattiaan seisoma-asennosta. Mä aloin nauraa niin hervottomasti, ja vaikka kuinka yritin keskittyä, niin siihen se meni, että tärisin naurusta hiljaa itekseni, vääntelehdin lattiaa pitkin jollain ilveellä eteenpäin ja kyyneleet valui silmistä ihan väkisin. (Onneks Hannelella on pitkä pinna...)
Olen monena päivänä katsellut toisella silmällä, kun muksut on pelanneet Wii-pelivärkin kanssa Wario-peliä. Wario on jokin muunnelma Mario-pelistä (tiedättehän sen pomppivan putkimiehen). Olen havainnointini tuloksena tullut siihen johtopäätökseen, että Wario sairastaa jotakin metabolismiin liittyvää sairautta. Ukko jaksaa juosta, hyppiä ja loikkia tuntitolkulla yhteen menoon, mutta pysyy aina vain yhtä mahakkaana. Kaiken lisäksi epäilen itselläni jotain vastaavaa, koskapa tuo huvikumpu ei tuosta hälvene piirun vertaa. Pitäisikö hankkiutua lääkärille ja sanoa, että Wario ja minä kaipaamme yhteistä diagnoosia?
43 päivää karkkilakkoa takana.
KOMMENTOI. Tai jos haluat vain lukea muiden kommentteja, tee se TÄSTÄ.

sunnuntai 1.3.09
Se on kuulkaa maaliskuu ja ens kuussa on jo vapunaatto! Kohta on kesä ja kärpäset niin ettei huomatakaan!
   Joo, se tuomasmessu nyt meni miten meni. Tai siis menihän se messu ihan jees, mutta voi sitä meidän kööriä. Tai ehkä muut vielä lauloi ihan kelpoisasti, mutta minä olin kuin puusta tippunut. Hmmmm. Tarkemmin ajatellen, messussa ei prakannut juurikaan muu kuin meitsi. Mitä ihmettä mä oikein ajattelin kun lupasin niitä musikaalilaulujakin mennä vielä laulamaan, vaikka pitkän lauluttomuuden jälkeen olen tällainen Varis Vaakku!? Hulluhan mä olen!
   Voin tänä ehtoona vain ihmetellä sitä, että miten olen taas onnistunut viettämään yhden viikonlopun niin, etten ole saanut aikaiseksi mitään muuta kuin kerännyt hervottoman stressin edessä olevasta viikosta. Mä voisin pitää sellasia käänteisiä ajanhallintaluentoja ja -kursseja, "Älä ainakaan toimi tällä tavalla jos haluat saada tehdyksi jotain".
42 päivää karkkilakkoa takana.
KOMMENTOI. Tai jos haluat vain lukea muiden kommentteja, tee se TÄSTÄ.





2009 helmikuu
2009 tammikuu
2008 joulukuu
2008 marraskuu
2008 lokakuu
2008 syyskuu
2008 elokuu
2008 heinäkuu
2008 kesäkuu
2008 toukokuu
2008 maaliskuu-huhtikuu
2008 tammikuu-helmikuu
2007 joulukuu
2007 marraskuu
2007 syyskuu-lokakuu
2007 heinäkuu-elokuu
2007 huhtikuu-kesäkuu
2007 tammikuu-maaliskuu
2006 heinäkuu-joulukuu
2006 tammikuu-kesäkuu