Uusimpaan blogiin Valikkosivulle Lisää minusta Uskoni Kirja-arvosteluja Linkit
sunnuntai 31.7.2011


Julia saapui rippileiriltä, joka oli ollut antoisa ja onnistunut, ja vihdoinkin hän ja Lisa tapasivat toisensa. Aivan kuten olin arvellutkin, tytöt tulivat mainiosti juttuun keskenään. Välillä vähän autoin Juliaa ilmaisemaan asioita englanniksi, sillä hän oli kyllä tosi väsynyt öisistä vahtivuoroistaan leirillä, mutta ihan hyvin tuo pärjäsi omillaankin. Istuimme kolmistaan terassilla, kun huomasin, että suihkulähteemme korisee siihen malliin, että sinne pitää lisätä vettä. Hain sangollisen vettä, jonka kaadoin sinne lähteen altaaseen, ja saman tien kiljahdin pelästyneenä: sammakko loikkasi aivan jalkani vierestä ja pulahti uimaan lähteeseen! No, siitäpä riemu syntyi. Julia alkoi kalastella sammakkoa, jonka hän saikin jo hetkeksi käsiinsä, mutta kurnuttajanmokoma pongahti Julian käsistä suoraan Onnin päähän! Onni riemastui aivan suunnattomasti (siis oikeesti riemastui, minä kun olisin kiljunut kauhusta) ja kikatti aivan holtittomasti. Lopulta pikkumies sai sammakon kiinni, ja leikitteli sillä kyllä niin kauan että sain suostutella oikein tosissani päästämään eläinparan vapaaksi, sillä se oli varmasti pelännyt koko hommassa henkensä edestä. Kurnuttajan annettiin mennä takaisin uimaan suihkulähteeseemme. Ehkä se polskii siellä tälläkin hetkellä, ellei sitten ole tullut siihen tulokseen, että tästä huushollista on viisainta pysyä niin kaukana kuin voi.



Saatoimme Lisan Helsingin bussille kuudeksi, ja äskettäin sainkin jo tekstiviestin, että kaikki on okei ja hän on nyt siellä tätinsä hoivissa. Parin päivän kuluttua alkaa vaihto-oppilaille tarkoitettu perehdyttämiskurssi, ja sitten onkin aika asettua isäntäperheeseen asumaan. Haluamme Lisan sitten viikonloppuvierailulle takaisin tänne, jahka hän on ensin muutaman viikon ajan saanut kotiutua isäntäperheensä elämänmenoon.
   Huomenna alkaa jo, voi veljet, elokuu! Käsitättekö sitä? Meitsin tajuntaan ei tahdo oikein mahtua, että tästä jumalaisesta vapaudesta tulee parin viikon sisällä totaalinen loppu. Sitten elämä on taas yhtä kilpajuoksua kellon kanssa ja loputonta huonoa omaatuntoa oppitunneista, joita olisi aina voinut valmistella ja viilata vielä hiukan enemmän... Good grief, Jaska Jokusta lainatakseni. Mutta ei auta itku markkinoilla, nyt on nautittava viimeisistä vapaista ja jokaisesta auringonsäteestä, joka kutittaa nenää ja lämmittää kroppaa ja sielua.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.



lauantai 30.7.2011


Lisa ja minä kävimme illalla katsomassa "Bridesmaids" -leffan, josta Lontoossa oli joka puolella isot mainokset. Voin suositella lämpimästi, sillä olin odottanut jotain jenkkihuumoria teinikomediatyyliin, mutta yllätyin positiivisesti. No, välillä huumori oli aika ronskiakin, mutta tämä oli silti jotenkin niin tehty niin täydestä sydämestä, että nauroin sillekin aivan kyyneleet silmissä. Käykää hankkimassa leffan verran nauruterapiaa ja loppuillaksi hyvä mieli!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.



perjantai 29.7.2011


Oltiin Lisan kanssa eilen Porissa. Kävimme torilla, mutta ikävä kyllä vasta siinä vaiheessa, kun suurin osa myyjistä oli jo korjailemassa tavaroitaan pois. Torin pärekori piti tietenkin ikuistaa, ja sitten hetken mielijohteesta pätkähdimme istumaan kaupunkijuna Porittareen, joka puksuttelee pitkin kaupunkia oppaan esitellessä paikallisia "nähtävyyksiä". Lisa on ollut junassa aikaisemminkin, mutta niin pienenä, ettei muista siitä enää mitään. Jätskiä kävimme syömässä Eetunaukion Ice Cream Housessa, ja sitten kuljeksimme vähän Isonkarhun liikkeissä koruja ja vaatteita hypistelemässä, Sokoksessa ja vielä Suomalaisessa Kirjakaupassa, sillä ilokseni saimme nyt Julian kanssa kolmannen jäsenen kirjakauppa-fan-clubiimme. On niiiiin suuri sääli, että Julia on nyt siellä riparilla, noi tytöt on kuin luotuja toistensa seuraan.



Tänään olimme urheilullisia ja pyöräilimme ensin aamulla kirjastoon ja kauppaan, ja iltapäivällä Niemenkylään aina Kravinsuuhun asti, jossa istuimme aikamme ihailemassa merimaisemaa, ja sitten paluumatkalla poikkesimme Hannan kautta, sillä halusin näyttää Lisalle sekä Hannan itsensä että hänen heppansa. Saatiinkin vähän taputella Hektoria, jota Hanna valmisteli ajamista varten. Mä sitten tykästän siitä hassusta fiiliksestä, kun hevosen hengitys tuntuu omalla kädellä, se tulee sieltä sieraimista jotenkin niin lämpöisenä ja voimalla, hih!
   Iltaruuaksi ostimme pizzaa ja kebabia Luvian pizzeriasta, joka ihan oikeasti myy maailman parhaat kebabit. Lisa ei ollut koskaan aikaisemmin syönyt kebabia, joten hän sai aloittaa aivan parhaista mahdollisista kebabeista. Jopa minä sallin itselleni pizzaa fillarilenkin kunniaksi, olen tässä niin monta iltaa syödä mutustanut pelkkää salaattia.
   Iltapäivän varjossa luimme pitkään puutarhatuoleilla, minä Diana-kirjaani ja Lisa kirjastosta löytyneitä englanninkielisiä Asterixeja. Lainasin Diana-matskua vielä lisääkin, sillä Brownin kirjassa ei ole kuvan kuvaa, joten Peter Donellyn lähinnä isoja kuvia sisältävä kirja "Diana - kunnianosoitus sydänten kuningattarelle" täydentää Brownia sopivasti.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.



keskiviikko 27.7.2011


Hihhei! Saatiin kuin saatiinkin Lisa takaisin tänne, hain hänet iltapäivällä Rauman bussiasemalta, ja voi veljet, I'm thrilled! Niin on kyllä Onnikin thrilled. Vähän liikaakin. On meinaan pikku-ukolla sellainen meno päällä, että toi Lisa ei varmaan ikänänsä uskalla hankkia omia lapsia, jos sama vauhti jatkuu vielä huomenna. Huh-huh. Jätkänpätkä istui ensin autossa mummolasta tänne, ja sitten vielä mun kanssa Eurajoen Luodon (vietiin Julialle täydennystä vaatevarastoon) kautta Raumalle hakemaan Lisaa ja sieltä takas. Että ikäänkuin loppuehtoo meni tätä istumista kompensoidessa, jos ymmärrätte...
   Oltiin illalla onkimassa Laitsussa, kun sää oli niin kiva ja lämmin, ja meren rannalla oli tuulen takia just sopivan lämmintä, ei tippaakaan liian kuumaa tai kylmää. Lisa nappasi kalan, kuten teki myös isäntä hetken päästä, mutta siihen kalaonni sitten jäikin tällä kertaa. Perinnekaljaasi Ihana purjehti satamaan matkustajineen, kun olimme aallonmurtajalla.



Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.



tiistai 26.7.2011


Tänään oli ihana rauha maassa! Esikoinen on leirillään, keskimmäinen huiteli päivän omien kavereidensa kanssa, ja isoin ja pienin mies suuntasivat aamulla parturin kautta mummulaan. Minä olen istunut auringossa puutarhassa kirja kourassa ja testannut Lushin Happy Feet -pakettia.



Kun räpyläni olivat ensin lionneet aikansa lämpimässä vedessä, avasin paperipakkauksen, jonka sisältä löytyi jalan malliseksi muovattu jalkaraspin korvike. Taitoin pienen palan, joka kostuessaan suli ja levisi jalalle kuorinnan tavoin. Jos jaloissa on jotain hankalia kovettumia, tarvitset kyllä kunnon raspin tämän lisäksi, mutta kuorintana tämä toimi oikein hyvin. Ihana sitruunainen tuoksu, ei ollenkaan tekoesanssisitruuna, joka toisi mieleen tiski- ja siivousaineet, vaan tässä on samanlainen raikas sitruunan tuoksu kuin sitruunapuun lehdissä. Kasvatin joskus sitruunaa purkissa ihan tavallisen kaupasta ostetun sitruunan siemenestä, eikä siitä koskaan tullut kovin kaunis, eikä se koskaan tehnyt hedelmää, mutta jos siitä otti lehden ja hieroi sitä sormiensa välissä, tuoksun mukana saattoi leijailla jonnekin kaukaisille, eksoottisille maille.



Sitten oli Volcano Maskin aika, ja täytyy sanoa, että vaikka aina silloin tällöin käytän ja kokeilen jaloille tarkoitettuja tuotteita, niin naamiota en ole vielä ikinä ennen jaloilleni laittanut! Tämä ei tuoksunut hyvältä (vähän yskänlääkemäiseltä), mutta eipä sitä kauaa nuuskia tarvinnutkaan. Jalat peitettiin mönjällä ja sitten laitoin tassut muovipusseihin (ohjeen mukaan myös tuorekelmu olisi ok). Tunsin itseni idiootiksi syödessäni jätskiä jalat kipsausaineen tai betonin näköisellä töhnällä peitettyinä ja vieläpä pakastepusseihin tungettuna. Toivoin, ettei keskimmäinen kaartaisi juuri silloin pihaan fillareineen ja kavereineen. Olisi voinut porukalla olla ihmettelemistä kaverin mutsissa. - Ihmettelin, miksi tuotteen nimi on Volcano Mask, mutta kieltämättä tämä jotenkin kihelmöi... ei kirvellyt, mutta tuntui selkeästi joltakin, en osaa vain sanoa... Ehkä pitää turvautua samoihin sanoihin kuin Onni taannoin kulkiessaan metrimitta kourassa: "Iskä! Metalli tuntuu suussa ihan - vaikuttavalta!"



Kipsibetoni pestiin pois ja viimeiseksi jalat voideltiin silkkisen pehmeällä, pinkillä voiteella, joka voimakkaan piparmintun tuoksun takia toi lähinnä mieleen hammastahnan. Jahka vielä olin lakannut varpaankynnet OPIn "Oui, a bit of red" -värillä, olo oli kuin ballerinalla. Tämän kunniaksi siirryinkin prinsessalukemiseen saatuani Quinnin Lontoo-teoksen loppuun.



Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.



maanantai 25.7.2011
Saimme tänään paljon odotettuja vieraita, kun Sveitsin tuttavamme viettivät meillä muutaman ihanan ja valitettavan lyhyen tunnin, mutta olipa hauskaa nähdä pitkästä aikaa, ja nyt jännäämme, saammeko kummityttömme Lisan tänne vielä pikapuoliin uudelleen pitemmälle visiitille - asia riippuu mistä roikkuu, kai monestakin asiasta, joten jäämme odottelemaan kuulumisia ja pitämään peukkuja pystyssä. Lisa jää joka tapauksessa vuodeksi Suomeen vaihtariksi, joten tapaamisemme eivät jää tähän! Ensi kesänä meidän on kyllä pakko saada itsemme Sveitsiin vastavierailulle, siitä on nyt jauhettu jo varmaan viimeiset kymmenen vuotta, joten nyt on pistettävä töpinäksi. Lontooseen ei kuitenkaan ole mitään asiaa ensi kesänä, koska koko kaupunki on sekaisin ja täynnä väkeä olympialaisten takia.
   Vessaan ostamieni pyyhekoukkujen kanssa kävi ihan kuten uumoilinkin: isäntä tuomitsi ne täysin, koska niissä on ripustussysteemi, niitä ei siis ruuvata tiukasti kiinni seinään, jolloin ne voivat päästä liikkumaan edestakaisin ja raapimaan tapettia. Hmph. Mä NIIIIIN tykkäsin niistä, ne on shabby chic -tyyliset vanhannäköisiksi kulutetut ranskanliljatsydeemit, mutta olin kaukaa viisas, ja ostin ne Päivänpaisteesta sillä diilillä, että saan mennä vaihtamaan ne toiseen tuotteeseen, jos Politbyro antaa kieltotuomion. *huoh* Mä kävin illalla vielä Porissa kiertämässä neljä eri paikkaa ja loppuillan vietin surffailemassa erilaisissa sisustusnettipuodeissa, mutta sopivaa naulakkoa ei tahdo löytyä. Aina liikaa leveyttä tai liian vähän koukkuja tai jotain muuta vikaa. Grrrr. En anna periksi. Etsintä jatkuu. Uusintareissu Poriin, ja jos sekään ei auta, sitten siirrytään Rauman puoleen, sillä Vanhassa Raumassa on parikin aika muikeaa sisustuspuotia.
   Päivän kuvissa yksi edullisimmista Lontoon ostoksistani, johon kuitenkin tykästyin yllättävän paljon: Westminster Abbeyn lahjamyymälästä hankittu kaulariipus. Saatte samalla ihailla auringon kärventämää dekoltee-aluettani.



Joskus yksinkertainen on kaikkein kauneinta. Pidän silti kovasti myös siitä krumeluurisesta metalliriipuksesta, jonka ostin Portobello Roadilta, ja lisäksi ostin vielä yhden kaulakorun naurettavalla kahden punnan hinnalla kosmetiikkaliikkeen alehyllystä, eikä sekään ole ollenkaan pöllömmän näköinen. Kuvaa siitä tulossa joskus myöhemmin.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.



sunnuntai 24.7.2011


Mikäli muistatte, meillä alkoi vessaremontti ennen Lontoon reissua, ja matkan aikana isäntä oli asentanut kalusteita ja muita vempeleitä paikoilleen. Harmi, kun en ottanut "ennen"-kuvia wc:stä vanhassa kuosissaan, niin näkisitte, miten huikea muutos on! Vieläkin paikka on keskeneräinen, sillä sieltä puuttuu esim. pyyhekoukut (ostin ne jo, mutta ruuvit puuttuu!) ja vessapaperiteline, samoin kunnon lamppu. Kaappitilaa on myös suunnitteilla lisää. Pidän tähän mennessä aivan kaikesta; tapetista (bongasin sen jo vuosi sitten), puolipaneelista (alunperin isännän idea), mosaiikkilattiasta. Ihanaa, että siellä on valoisaa ja siistiä, eikä enää tarvitse hävetä, jos joku kyläilijä haluaa käydä meillä hotelli helpotuksessa!





Kävimme täydentämässä tänään ruokavarastoja Prismassa, sillä saamme huomenna erittäin toivottuja vieraita Sveitsistä (kummityttö + perhe), ja halusin ostaa jotain hyvää grillattavaa. Isäntä oli ruokaosastolla harhaillessani bongannut hassun puutarhalampun, joka on jo niin kitschiä että se on suorastaan loistava. Minähän en tunnetusti ole mikään puutarhatonttujen ja muiden koristusten ystävä, mutta tämä sai minut hymyilemään. Sammakossa on aurinkokennot, joten päivän aikana kurnuttaja varastoi itseensä valoa, ja sytyttää sitten massunsa hämärän tullen. Heh, tuskin maltan odottaa ensimmäistä iltahämärää!
   Meillä esikoinen pakkaa paniikissa kamppeitaan, koska on lähdössä viikoksi isoseksi riparille, keskimmäinen kärrää puita vajaan ja kiroaa kurjaa kohtaloaan, ja kuopus juoksee vauhkona pitkin pihaa palkiten itseänsä talonympärijuoksusta jokaisella kierroksella muutamalla sipsillä ja äidin pusuilla. Life is good.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.



perjantai 22.7.2011


Muutoksen säässä aisti jo perjantai-iltana mennessämme teatteriin. Puuskainen tuuli kaateli kaduille sijoitettuja mainostelineitä, ja lauantai-aamuna heräsimmekin sateeseen, joka välillä otti taukoa aloittaakseen hetken päästä uudella raivolla. Menimme aamaisen jälkeen ostamaan Julialle asemalta sateenvarjon ja lähdimme sitten etsimään London Dungeonia, johon olin ostanut lipun London Eyen tiskiltä (yhdistelmälippuja on monenlaisia ja niissä kyllä säästää jonkin verran rahaa). Jonotimmekin sitten kauhukokemukseen runsaan tunnin sateessa, mikä oli tietysti mälsää, mutta onneksi jonossa saattoi taas rupatella ihmisten kanssa, ja kun lainasimme toista sateenvarjoamme takana seisovalle naiselle ja kahdelle lapselle, kävi ilmi, että vanhempi lapsista puhui suomea, koska toinen hänen vanhemmistaan oli suomalainen. Itse Dungeon oli kyllä oikeastaan jonottamisen arvoinen, sillä kauhukokemus kesti kokonaiset 1½ tuntia, ja se oli hyvin kekseliäästi tehty. Sen verran kekseliäästi, että huusin kyllä ääneen sydämeni pohjasta muutamankin kerran. Heti alussa olevassa labyrintissa harhailimme niin kauan, että joku näyttelijöistä tuli hätiin johdattamaan meitä eteenpäin, mutta pelästyin sitä miestäkin ihan sairaasti. Miesparka pelästyi melkein itsekin ja selitti hädissään: "Lady, I'm here to help you out!" Hauskimpia momentteja oli hullu tuomari, joka syyttäjineen tempasi muutaman turistiparan syytettyjen aitioon ja hommasta pääsi tulemaan oikein kunnolla interaktiivinen, sillä tuomarin oli improvisoitava aika lailla aina sen mukaan, mitä syytetty itsestään kertoi. Koko komeus päättyi siihen, että porukka nostettiin huvipuistolaitteen kaltaisessa vempeleessä ylös hirttolavalle ja tiputettiin sitten vapaalla pudotuksella alas.





Dungeonissa meni jonotuksineen päivineen sen verran kauan, että kaipasimme sen jälkeen rauhallisempaa menoa. Kävimme ensin National Galleryn vieressä olevassa National Portrait Galleryssä, jonka erikoisnäyttelystä sai äänestää omaa suosikkiaan ja osallistua maalaustarvikkeiden arvontaan. Sitten kipitimme kadun toisella puolella olevan St.Martin in the Fields -kirkkoon, joka on tunnettu konserteistaan ja konserttitaltioinneistaan, ja jossa nytkin sai mennä kuuntelemaan orkesterin harjoituksia. Olikin tosi rentouttavaa katsella kaunista kirkkoa ja kuunnella rauhallista, klassista musiikkia. Kuvassa näkyy kirkon alttari-ikkuna, joka ei ole mikään kuvavääristymä, vaan se on oikeasti tehty tuollaiseksi erikoisen vänkyräksi. En tiedä miksi - orkesteriharjoitusten takia emme voineet kierrellä kirkossa tai kysellä keltään kirkon rakentamisesta.



Soho Brasserie -nimisen pienen kahvilan antimet Greek Streetillä maistuivat kaikkien kokemustemme jälkeen erinomaisilta. Voin muuten sydämellisesti suositella tätä paikkaa, hinta ei ole pöytiintarjoilusta huolimatta pöyristyttävä, kakut ovat herkullisia, kahvi hyvää, ja jos tilaat teetä (kuten Julia teki), eteesi kiikutetaan sitä kokonainen pieni kannullinen. Sitruunateessä oli oikeaa sitruunaa, eikä mitään tekoesanssia. Oma amarettokakkuni upposi kitusiini onnellisten hyminöiden säestämänä.





Sunnuntai olikin sitten viimeinen päivämme kaupungissa. Aloitimme sen osallistumalla aamun jumalanpalvelukseen Westminster Abbeyssä. Viime kerralla istuimme keskikäytävän molemmin puolin sijoitetuilla tuoleilla, mutta tällä kertaa yksi vahtimestareista kysyi, haluaisimmeko istua kuoron vieressä, ja tottaKAI me halusimme! Katen ja Williamin häissä kaikki tärkeät pamput istuivat kuoropenkeillä, ja minusta oli hauskaa mennä istumaan sinne. Abbey on valtavan kaunis kirkko - sisäkuvat olen poiminut netistä, sillä sunnuntaisin kirkko on tarkoitettu vain hartaustilaisuuksiin, ja valokuvaaminen on silloin kokonaan kielletty. Ensi kerralla mun pitää osallistua opastetulle kierrokselle ja nähdä paikka kokonaan ja kuulla historiaa. Nämä seinät jos osaisivat puhua, niin tarinoista ei tulisi loppua! Olin kyllä aika fiiliksissä, olin ihan älyttömän onnellinen siitä, että olimme molemmat toipuneet taudistamme (joo, sairastuimme ennen reissua ja mä olin vielä kaksi ekaa matkapäivää pienessä kuumeessa) ja nauttineet matkasta ja nähneet vaikka mitä. Kun kuoro aloitti jumalanpalveluksen lempirunoilijani George Herbertin runoon tehdyllä virrellä, se oli kuin piste iin päällä.



Lopun päivää vietimmekin sitten huomattavasti maallisemmissa puuhissa kiertelemällä Covent Gardenin ja Oxford Streetin kauppoja. Sää oli tosi oikullinen, sillä yhtenä hetkenä paistoi aurinko, sitten jo taivas pimeni saman tien ja vettä tuli niin paljon kuin taivaan ja maan väliin mahtui. Olin edellisenä päivänä ostanut kivat citykumpparit, Melit, ja ne pääsivät nyt hyvään käyttöön.





Shoppailu kävikin taas työstä, sillä meillä oli kaksi missiota: 1) löytää Juholle tuliainen (halusimme paidan tai hupparin mutta tarpeeksi pienen koon löytäminen olikin työn takana) ja 2) minulle laukku. Molemmat lopulta löytyivät, ja vaikka laukkuni ei nyt olekaan ihan sellainen muotisatchel remmeineen kuin olin alunperin ajatellut, sen sisäpuoli korvaa nämä puutteet. Mä en vaan yksinkertaisesti tule toimeen sellaisen laukun kanssa, jossa kaikki tavarat pyörivät yhdessä ja samassa tilassa. Tässä on lokeroita ja vetskaritaskuja yllin kyllin, laukku on korkealaatuista, pehmeää nahkaa, ja sain sen hyvällä alennuksella (sunnuntai oli siellä alennusmyyntien viimeinen päivä). Yhden hameenkin löysin ja pari korua, jotka kaikki löytyivät ihan vain sen ansiosta, että pakenimme rankkasadepuuskia eri kauppojen sisään, mutta laukku oli mulle se ykkösjuttu.





Lyhyen yön jälkeen seisoimmekin sitten jo neljältä aamulla bussiasemalla kapsäkit pakattuina, valmiina istumaan 1½ tuntia linja-autossa Stanstedin lentokentälle. Goodbye, London! It was so good to see you and believe me, we'll meet again!

Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.



torstai 21.7.2011

Perjantai valkeni Lontoossa lämpimänä ja aurinkoisena, joten otimme suunnaksi Portobello Roadin. Notting Hill -leffan suurena fanina mä olin aivan fiiliksissä jo paikan päälle pääsemisestä, mutta voin sanoa, että vaikkei ihmisellä olisi kyseisestä elokuvasta mitään hajua, tämä paikka hurmaa joka tapauksessa. Katutori ja -kirppis jatkuu loputtomiin, eikä maan päällä ole varmaan mitään sellaista vanhaa tavaraa, mitä täältä ei voisi löytää. - Varoitus Vilukissi, jos tänne lähdet niin ota purkki rauhoittavia mukaan, muuten joudut vuokraamaan ensin rekan ja sitten laivan kontin! Antiikkiliikkeet ja vintagevaatteiden myymälät tietävät tarkkaan tavaransa arvon (ja vähän ylikin), mutta katukojuista voi tehdä edullisempia löytöjä. Etsitpä sitten nauhoja, nappeja, tinasotilaita, kirjoja, astioita, vanhoja kirjapainolaattoja - kaikkea löytyy.



Ostin katukojusta pronssisen riipuksen, kaksi kukallista huivia ja Cath Kidstonilta söpöt pilkulliset lautaset, ja Julia puolestaan löysi aivan maailman ihanimman laukun liikkeestä, jossa nuori brittinainen esitteli itse suunnittelemiaan nahkalaukkuja. Olisin ilman muuta ottanut samanlaisen, mutta onnekas Julia nappasi vihoviimeisen kappaleen kyseisestä mallista, eivätkä muut mallit olleet minusta ihan yhtä hyviä, vaikka nättejä olivatkin. Hiukan minua jäi nakottamaan takaraivoon Burberryn trenssi, jota kokeilin kirpparikojusta päälleni, ja joka olisi maksanut 65 puntaa (siitä olisi tod.näk. voinut vielä tingata), mutta kun se oli vanhempaa mallia jossa oli piilonapitus, ja halusin kaksirivinapituksen. Hmmm. Ehkä ensi kerralla? Parasta paikan päällä oli rento fiilis ja ystävällisesti rupattelevat ihmiset.



Covent Garden ja sen piazza on toinen paikka, jossa oli ihanaa viipyillä kauniin sään vallitessa. Jäimme katselemaan eri katutaiteilijoiden esityksiä, joista Chaplin-imitaatio oli hauskimpia. Bongasimme kauppahallin sisältä Lushin myymälän, josta mukaani lähti Happy Feet -pakkaus. Kassan poitsu sanoi niiden menneen kuin kuumille kiville, enkä kyllä yhtään ihmetellyt, sillä olin itse kulkenut heti ensimmäisen päivän jälkeen molemmat pikkuvarpaat isoihin rakkolaastareihin käärittyinä! "My Fair Ladyn" tuntevat tietävät, että Covent Garden on musikaalin ensimmäisen näytöksen tapahtumapaikka, ja Elizan roolissa vuonna kivi ja käpy tepastelleena minusta oli kiva nähdä oopperatalo, tori ja kaikki muut jutut. Ja tottakai Elizan mukaan oli nimetty myös yhtä ja toista, kuten kuvan herkkukoju.


Illalla oli Criterion Theatren ja "The 39 Steps" -komedian vuoro, ja voi taivas, että esitys oli hauska! Olimme ennen reissua katsoneet dvd:ltä (mitäpä Suomen kirjastoista ei löytyisi!) alkuperäisen Hitchcock-leffan, mistä oli tietysti hyötyä, mutta vieressäni istunut australialaisnainen sanoi, ettei hän tiennyt alkuperäisleffasta mitään mutta nautti silti esityksestä ihan sata lasissa. Neljä näyttelijää esitti kaikki roolit, parhaimmillaan kahta henkilöä yhtä aikaa, ja mä olin kyllä välillä ihan tukehtumassa naurusta. Esitys oli yksi kekseliäimmistä mitä olen ikinä nähnyt. Tykkäsimme teatterista niin paljon, että menimme vielä seuraavana aamupäivänä Leicester Squaren tkts-kojulle katsomaan, olisiko lauantai-illalle mitään kiinnostavaa edullisesti tarjolla, mutta taisimme mennä sen verran myöhään, että parhaat jutut oli jo viety. "Wicked" jäi myöskin näkemättä, mutta ensi kerralla sitten!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


keskiviikko 20.7.2011

Matkasimme torstaiaamuna ajoissa Natural History Museumin porteille ja saavuimme kreivin aikaan, sillä kymmenen minuutin kuluttua museon eteen ajoi jo monta turistibussia täynnä väkeä. Museo (tämäkin!) on upea jo arkkitehtuurisesti, ihmettelemistä riittäisi jo rakennuksessa itsessään.



Sisääntuloaulassa kävijää tervehtii jättimäinen dinosauruksen luuranko, jonka useimmat kävijät (ehhe-he-he) haluavat kuvata. Museon dinosaurusnäyttely on yksi suosituimpia kohteita, varmaan etenkin lapset tykkäävät siitä, mutta nyt museon ulkopuolella oli kyltti, että dinosaurukset ovat on holiday. Meitä se ei haitannut, nähtävää riitti muutenkin!







Metrotunneleissa ja muuallakin kaupungilla näki paljon mainontaa museon tämän kesän erikoisnäyttelystä "Sexual Nature", joka esitteli kaikin tavoin eläinkunnan parittelusysteemejä. Pidin näyttelystä paljon, se oli hyvä sekoitus huumoria, tietoa ja kauneutta. Isabella Rosselinin pienet videopätkät monitoreissa saivat meidät nauramaan niin paljon, että kun näimme museon shopissa hänen kirjansa "Green Porno", jonka takakannessa on DVD kaikkine videoineen, mun oli pakko tuoda se isännälle tuliaisiksi. Kovin mieluusti olisin tuonut myös kokonaisen kokoelman alla näkyviä pehmoleluja, jotka esittävät eri pöpöjä ja bakteereja, mutta kun hintaa oli viisi puntaa kappaleelta, niin annoin olla. Naurettiin kyllä Julian kanssa taas ihan kippurassa, että aika mainio idea viedä kotiin klamydia tuliaisiksi! (Toi ruskea, josta roikkuu naruja, on muuten kolibakteeri.) Tai miten olisi elefantin siitä-ihtestään tehty muistikirja?





Myöhemmin samana päivänä jonotimme London Eyehin vaatimattomat 1½ tuntia. Koska sää oli kahden sateisen ja kylmän päivän jälkeen lämmin ja melko aurinkoinen, paikka oli tietenkin aivan turvoksissa. Mikäpä siinä silti oli jonottaessa, kun kaikkialla pyöri mielenkiintoisen näköisiä ihmisiä, jonossa saattoi rupatella muiden odottajien kanssa, ja aurinko lämmitti nenänpäätä. Ja minun mielestäni itse London Eye oli kaiken odottamisen arvoinen, maisemat olivat aivan huikeat!







Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


tiistai 19.7.2011

Kuninkaallinen häähumu ei ollut vieläkään laantunut, ainakaan matkamuistomarkkinoiden osalta, ja Kensingtonin palatsi on tietenkin yksi hulinan keskuksista, sillä sitä on remontoitu miljoonien puntien edestä Katen ja Williamin uudeksi kodiksi. Siksi yllätyin totaalisesti päästyämme portin eteen pystytetyn turva-aitauksen luokse, sillä aita oli täynnä kortteja ja kukkia, mutta yhtäkään niistä ei oltu osoitettu tuoreelle avioparille, vaan kaikki oli osoitettu edesmenneelle prinsessa Dianalle. Lähinnä ne olivat synttärikortteja, sillä Diana olisi tänä vuonna täyttänyt 50 vuotta. Sydänten kuningatar on siis todella lempinimensä veroinen, sillä hän elää yhä ihmisten mielissä.


Osa palatsista on aina auki yleisölle, mutta tänä kesänä tavallista pienempi osa, sillä remontti palatsissa jatkuu. Avoinna oleviin tiloihin on kuitenkin pystytetty aivan totaalisen ihana näyttely, joka ei edes ole perinteinen näyttely, vaan kokemus ja seikkailu. "Enchanted Palace" kertoo seitsemän palatsissa asuneen prinsessan tarinan, mutta sadun, mielikuvituksen ja taiteen keinoin. Vierailija saa opaskirjasen, johon sisältyy kartta, ja kynän, ja tehtävänä on löytää kaikki seitsemän prinsessaa. Museon vartijat kertovat tarinoita, ja lisäksi matkalla vilahtelee mitä oudoimpia näyttelijöitä, jotka kaikki ovat halukkaita juttelemaan vierailijoiden kanssa, ja kertomaan tarinoita palatsista ja prinsessoista. Olin ensin vähän että häh, miten tää homma nyt toimii, mutta se ei kyllä toimikaan, ellei heittäydy juttelemaan henkilökunnan kanssa ja kuuntelemaan heitä. Sen jälkeen olinkin myytyä naista. Prinsessa Victorian (kyllä, juuri se samainen, josta tuli kuningatar Victoria, ja jonka mukaan nimetyssä museossa olimme aamupäivän tallustaneet) makuuhuoneeseen rakennettu installaatio sai minulta erityisesti täyden kympin ja vielä plussan päälle. Ylistävää kommenttia palatsin satukokemuksesta voitte lukea vaikkapa täältä.


Matkamuistomyymälät olivat vielä hääkamaa pullollaan, mutta kirjakaupankin hyllyltä bongasin käsityöoppaan "Knit Your Own Royal Wedding". Haloo? Kuinka hää- JA käsityöhurahtanut ihmisen täytyy olla, että se alkaa värkätä itselleen kudottua hääseuruetta? - Itse olin muuten ennen matkaa vannonut, että kirjoja en tällä kertaa osta ainuttakaan, koska niitä saa niin edulliseen hintaan Amazonista, mutta voi veljet, arvaatteko jo, miten kävi?



Keskiviikkoaamumme alkoi sillä, että menimme seisomaan Victoria Apollo -teatterin eteen jonottamaan alennuslippuja Wicked-musikaaliin. MUTTA. Vaikka olimme paikalla jo tuntia ennen lippumyymälän avaamista, edessämme oli jo yli 20 hengen jono, JA edessämme seisova opiskelijapoika kertoi, että esityksiin on näitä Day tickettejä saatavina vain 10 kpl per esitys. Lisäksi sää oli aivan järkyttävän kylmä, Julialla ei ollut edes takkia, ja me molemmat olimme vielä jokseenkin sairaita (saimme jonkun pöpön juuri ennen lähtöä ja napsimme antibiootteja), joten luovutimme aika äkkiä ja suuntasimme sen sijaan Tate Britain -taidemuseoon, joka oli jo rakennuksena taideteos, ja josta pidin huomattavasti paljon enemmän kuin suuremman suosion saaneesta Tate Modernista.







Tennysonin runon inspiroima Waterhousen maalaus "The Lady of Shalott" oli käyntini kohokohtia. Otin ovelta kolmen ja puolen punnan hintaan iPod-opastuksen museon highlight-teoksista, ja täytyy sanoa, että nykytekniikalla saadaan kyllä ihmeitä aikaan. Lukijoiden äänet, ääni- ja musiikkitehosteet, sekä kosketusnäytön mahdollisuudet tekivät omasta opastetusta kiertokäynnistäni tosi miellyttävän kokemuksen.



Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


maanantai 18.7.2011

Kotona ollaan! Takana on viikko niin täpötäynnä kivoja kokemuksia, että tulen varmaankin jakamaan niitä ripotellen tässä tulevien päivien aikana. Kuvat ovat ensimmäiseltä päivältämme, jolloin kävimme Victoria & Albert Museumissa. Oikeanpuoleisessa kuvassa on yksi niistä veistoksista, joihin tykästyin eniten. Olimme ensin aikeissa mennä heti Natural History Museumiin, joka sijaitsee tismalleen kadun toisella puolella, mutta koska se on lapsiperheiden suosiossa ja koska on heinäkuu (= Lontoo TUPATEN täynnä turisteja), luovuimme ideasta nähtyämme jonon. Palasimmekin sinne sitten parin päivän päästä hyvissä ajoin ennen avaamisaikaa, niin emme joutuneet jonottamaan vaan pääsimme heti sisään, kun museo avattiin.
  Victora & Albert oli ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, ja kuten niin monet muutkin Lontoon museot, vieläpä ilmainen. Museon kokoelmiin kuuluu taidetta laidasta laitaan ja se on järisyttävän suuri paikka, joten opaslehtinen kannattaa siepata eteisestä mukaan ja vähän katsoa sieltä, että mikä kiinnostaisi ja mikä ei, sillä kaikkea ei voi mitenkään nähdä yhdellä vierailulla. Vaikka jätimme suosiolla erinäisiä osastoja väliin, onnistuin silti kävelemään heti ensimmäisenä päivänä jalkani rakoille.
  Meidän viime visiittimme aamiaispaikka oli muuttunut tylsän trendikkääksi sandwitch-paikaksi, joten meidän oli etsittävä uusi aamiaistukikohta. Se löytyi Victoria Stationin SportsBar&Grill -nimisestä paikasta, jossa puitteet oli lähinnä rakennettu kiihkeiden urheilufanien töllötys- ja tuopinkallistuspaikaksi, mutta josta sai loistavan englantilaisen aamiaisen ja ystävällisen palvelun. Minä, tunnettu antipenkkiurheilija, en ehkä tuntenut oloani ensin kovin kotoisaksi siellä, mutta hei, kuinka moni voi kehua syöneensä aamiaista samassa paikassa, missä Mike Tysonin boxerit roikkuvat seinältä? Eikö olekin todella ruokahalua herättävä ajatus?
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


maanantai 11.7.2011

Hello, Camden Town and Trafalgar Square! Have a nice week, everyone!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


perjantai 8.7.2011

Ensimmäistä kertaa elämässäni mä olen toimeentunut sulattamaan pakastimen JA hankkimaan pakastettavat mansikat parhaaseen mansikka-aikaan. Joka ainut vuosi tätä ennen mä olen ollut torilla ihmettelemässä, että eikö täällä enää ole yhtään mansikanmyyjää, tai ostanut viimeiset rupuiset ja niljaantuneet (ja pienikokoiset) mansikat joltain marketin edessä seisovalta myyjältä. Eilen sulatin pakastimen ja tänään porhalsin torille ja saavuin kotiin kymmenkiloisen mansikkasaaliin kanssa. SUURIA, kauniita ja makeita mansikoita, jotka ovat täydellisiä pakastamiseen. Tämä osoittaa, että olen sentään mitä kehityskelpoisin yksilö, sillä jotain edistystä tapahtuu, olkoonkin että hitaasti ja vähäistä.
   Erittäin väsynyt, nälkäinen ja likainen Pitkis-leiriläinen saapui iltapäivällä kotiin. Olin just perannut viimeiset mansikat rasiaan, mutten ollut ehtinyt vielä ripotella niihin sokeria, joten työnsin leiriläiselle mansikkarasian toiseen kouraan syötäväksi ja toiseen kouraan iskin pyyhkeen kehoituksella: "Välittömästi suihkuun mansikoiden syönnin jälkeen." Harmi, etten älynnyt napata kuvaa niistä jaloista ENNEN suihkua! Pitkäjärven maastohan on siitä kelju, että se on kummallista, pöllyävää hietaa, ja jos sää on kuiva, kaikki leiriläiset ovat mustanruskean hiekkapölyn peitossa, ja jos sää on märkä, kaikki leiriläiset ovat mutavellin peitossa. Kaiken mukana olleen saa pestä joka ikinen kerta. Ipodin ja kännykän säästin sentään pesukoneelta.
   Sää on ollut tukahduttavan kuuma, ja täytyy sanoa, että kun lähdin aamulla juoksulenkille, multa meinas usko loppua kesken. Vielä viimeisillä metreillä ajattelin, että ei hitsi, kaadun kuoliaana tähän nyt just eikä melkein. Kun pääsin kotiin, lysähdin eteisen lattialle, mistä en päässyt ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin ylös millään. Yleensä tiputtelen vaatteet päältäni samalla kun ryntään keittiöön juomaan ja siitä edelleen suihkuun, mutta nyt ei eväkään liikahtanut vähään aikaan. Olis pitänyt lähteä joko roimasti aikaisemmin tai sitten yömyöhällä, mutta kun molemmissa ajankohdissa on se pienoinen ongelma, että meikäläisestä lähtee silloin rivi z-kirjaimia. Vai voisko kehittää itellensä niin pahan unissakävelyongelman, että siitä olis jo hyötyä? Kävisin tietämättäni yöhölkällä! Aamuisin väsyttäis vähän tavallista enemmän, mutta kunto kohenisi ja läski sulaisi ihan huomaamatta. Se se vasta oliskin jotain!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


keskiviikko 6.7.2011

Tämän päivän kovin juttu oli Julian ja mun yhteinen ostos: Canonin digijärkkäri. Olemme molemmat haaveilleet siitä jo kauan, mutta kun kummallakaan ei yksinään ole moiseen ylellisyyteen varaa, kunnes keksimme yhdistää rahavaramme ja ostaa kameran puokkiin. Olemme koko päivän napsineet vauhkona kuvia ja ihailleet niiden terävyyttä, syvyyttä ja ah-sitä-valoa, ja täytyy sanoa, että talossa on kaksi täysin erilaista miesmallia. Isompi murisee kuullessaan sulkimen räpseen, pienempi alkaa poseerata mitä pöljimmillä ilmeillä ja hihkuu: "Äiti! Ota kuva!"


Vessan tapetti on irti ja poissa ja muistoa vain, ja isäntä vetää sinne täyttä häkää uutta. Tapetointihommat tosin vähän keskeytyivät tässä, kun piti lähteä moikkaamaan tota keskimmäistä valokuvamälliä Pitkis-leirille. Hyvinhän tuo siellä näytti pärjäävän, vaikka valittikin, että nälkä vaivaa - mikään ruokamäärä kun ei riitä tyydyttämään tuon ikäisen sällin ruokahalua. Olen tämän todennut täällä kotona useammin kuin kerran ja ihmetellyt sitä, miten kukaan voi syödä kaiken mikä ei liiku. Tässä täytyy katsokaas itekin pitää liikettä yllä, ellei halua hampaankuvia johonkin kohtaan kroppaa.
   Sää selkiytyi illalla, joten usean pilvisen ja sateisen päivän jälkeen luvassa lienee huomiseksi aurinkoa. Loistavaa! Tässä oli nimittäin jo niin monta harmaata päivää, että ehdin SIIVOTA, mikä tarkoittaa sitä, että aurinkoiset lojumispäivät ovat ehdottomasti tarpeen!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


tiistai 5.7.2011
Tiedättekö sen fiiliksen, kun on ensin käsitellyt vanhat tapetit paksulla kerroksella tapetinpoistoliisteriä, antanut vettyä kunnolla ja vetelee sitten tapetit veks lähes kokonainen vuota kerrallaan? Se on NIIIIIIIN ihanaa! Valitettavasti en ole päässyt tänään sitä fiilistä kokemaan. Paksu kerros liisteriä on laitettu ja annettu vaikuttaa, mutta siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Metallisen lastan kanssa olen nyhtänyt neliösentin paloja vessan vanhasta tapetista irti. Ja tiedättekö mikä on kaikkein hupaisinta? Vessassa on ollut kahta eri tapettia, alaosassa yksiväristä ja yläosassa kukallista, välissä boordi. Alaosan tapettia ei tarvinnut poistaa kuin yhdestä kohdasta, johon tuli kaakelit, sillä muuten sen tulee peittämään puolipanelointi, mutta juuri sitä tapettia olis ollut ilo poistaa. Se lähti ihan kevyesti. Vaan tää yläosa, joka täytyy nyhtää irti, koska siihen tulee vallan toisentyyppinen tapetti, istuukin seinässä kuin korvat päässä. Irrottaminen tekee hemmetin kipeää. On se hyvä ettei käy elämä liian helpoksi.
   Onni tepasteli keskelle tapetinpoistopuuhiani, kun koko pieni vessakoppero haisi märältä paperilta sen liisteröinnin takia. Hän näki asian huomattavasti positiivisemmin, sillä kommentti oli: "Täällä haisee ihan jäätelötikulta!"
   Pikku-ukko on jostain syystä saanut päähänsä rakentaa huushollin täyteen mitä mielikuvituksellisempia kärpäsansoja. Keskeltä lattiaa löytyy vähän väliä jokin erikoinen viritelmä, joka on kehitetty kärpästen päänmenoksi. Pienin mutta tehokkain näistä nerokkaista keksinnöistä oli ruutupaperi, johon Onni oli ensin piirtänyt violetteja suttusotkuja ja päälle oli vedetty muutama kerta liimapuikosta liimaa. Mun ikioma pellepeloton kertoi sitten, että violetit sutut ovat kärpäsiä, jotka hän on piirtänyt. Oikea kärpänen luulee täten löytävänsä kavereita, mutta ha-haa, juuttuukin sitten kiinni liimaan! - Voitteko kuvitella pikkupersulin ällistystä ja onnea, kun isosisko oli salaa pyydystänyt kärpäsen ja lätkäissyt sen kiinni ansan liimapintaan? Vähältä piti, ettei tarvinnut lähteä patenttihakemusta tekemään.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


sunnuntai 3.7.2011

Suunnittelua. Funtsimista. Minne kaikkialle haluttais? Mitä kaikkea ehdittäis? Mitkä kohteet olisi helppo löytää läheltä toisiaan? Kaiken kaikkiaan aiotaan ottaa kyllä rennommin kuin viime reissulla, jolloin käytiin tuhat ja yksi kohdetta muutamassa päivässä läpi. Aikamoista menoa! Nyt on sitä paitsi heinäkuu, mikä tarkoittaa sitä, että jonoihin saa varautua. Oivoi, kaikkea tarjontaa katsellessa tulee sellainen olo, että reissuun tarvittaiskin kaks viikkoa yhden sijasta, mutta hmmmm, se mitä ei tällä reissulla ehditä, säästetään jälleen seuraavaan, eiks joo?
   Isäntä on saumannut tänään vessan lattian ja illalla se pyllisteli siellä kiillottamassa laattoja. Minä siivosin olkkarin kirjahyllyt, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että kävin läpi 35 hyllymetriä kirjoineen päivineen pölyrättien ja imurin kanssa ja putsasin pölystä joka ainoan opuksen ja cd-levyn ja esineen. Joista viimeksi mainittuja on harvinaisen vähän ja ensiksi mainittuja harvinaisen paljon (laitan taas muutaman kirjastoon lahjoitukseen, ei tästä muuten tuu mitään) ja keskimmäisiä kohtalaisesti. Että voikin kirjat koota pölyä! Juku, heti kun lottovoitto tärähtää, kävelen huonekalukauppaan ja tilaan reteästi puolella miljoonalla Boknäsin vitriinejä. - JOPA ennen kuin menen tilaamaan sen uuden keittiön!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


lauantai 2.7.2011

Kirjurinluodossa järkättyä Farmari-maatalousnäyttelyä vietettiin jokseenkin tuskaisenkuumassa säässä. Kuvasin kaihoisana Kirvatsin edustan suihkulähdettä mennen tullen, sillä olisin mieluusti seissyt jossain veneessä sen alla. Tai ehkä kellunut joessa.


Julia ja minä jämähdimme lähes kättelyssä sisäänkäynnin lähettyvillä olevalle brittikojulle, jossa manchasteriläinen kauppias myi englantilaisia hilloja, marmeladeja ja posliinia. Julia osti aivan älyttömän kauniin teekuppiparin, jollaisen minäkin olisin halunnut, mutta neiti oli bongannut kaiken seasta ainoan ja vihoviimeisen parin kyseistä mallia. Päätimme metsästää Lontoosta lisää samaa mallia, sillä kyseessä oli Mayfairin tehtaan posliini.
   Eläimet olivat kuumissaan nekin, vaikka niitä suihkuteltiin letkuilla ja tämäkin Ylämaan sonni oli parta märkänä jatkuvasta juomisesta. Useimmat eläimet vain makasivat ja läähättivät ukkosenpainostavan kuumuuden nujertamina.


Kävimme paluumatkalla ruokaostoksilla, jossa minä puolestani sorruin ostamaan hyllystä vihoviimeisen Milk-sarjan mukin, jollaista olin jo aiemmin hymyillen katsellut. Muistan, että viimeksi en raatsinut ostaa sitä, koska se maksoi lähemmäs kympin, mutta nyt tämä seisoi alennettujen hyllyssä ilman minkäänlaista hintaa tai koodia, ja yritettyään turhaan saada puhelinyhteyttä osaston myyjään kassaneiti lopulta myi sen minulle yhdellä eurolla. Not bad!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


perjantai 1.7.2011
Luontoäiti on pitänyt ukkosherran kanssa tänään huolta puutarhan kastelusta. Olen odottanut, että painostava ja tunkkainen ilma raikastuisi ukkosen myötä, mutta jostain syystä tää on nyt näitä säitä, jolloin ukkonenkaan ei saa painostavanhiostavaa säätä raikastumaan. Nahkeaa meininkiä. Pidän lämmöstä ja auringosta ja helteestä, mutta sitten kun ilma seisahtuu tukahtuneeksi muuriksi, kaipaan minäkin viileämpää ja kevyempää ilmaa.
   Tehtiin aamupäivällä isännän kanssa pitkänpuoleinen rautakauppakierros wc-kalusteita tsekkaillen. Yksi kaupungin isoimmista puljuista jäi vielä käymättä, joten lopullista päätöstä ei syntynyt. Ja voi, kunpa saisikin taas valita hinnasta välittämättä ihan mitä haluaa! Päätökset helpottuisi kuulkaa huomattavan paljon. Seinäpaneelia meidän mukaan lähti, sillä laitamme tuonne vessaan puolipaneelin, plus muuta sälää, jolla ei ole mitään tekemistä remontin kanssa, kuten kahluuallas Onnille, kokoontaitettava retkituoli Juholle (Pitkis lähestyy!) ja uudet tikat tikkatauluun.
   Iltapäivällä tein vielä toisen kaupunkireissun, sillä halusimme Julian kanssa mennä katsastamaan yhtä tiettyä kameraa Rajalan liikkeeseen, mutta kuinka ollakaan, niillä ei tällä hetkellä ollut sitä yhtä ainoaa kappaletta, ja jollakin merkillisellä tavalla me eksyimme sieltä ensin lahjatavaraliikkeeseen ja sitten alennusmyynteihin... Eikö olekin tosi hämmästyttävää? Julia osti mekon, jollaista olin itsekin viime alereissullani sovittanut ja josta pursuin ulos kuin ylikeitetty nakki kuoresta, mutta joka istui nuorelle, hoikalle naiselle täydellisesti. Tasan ei käy onnen lahjat!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


Site Meter
Bannerin kuvat www.weheartit.com
Tällä hetkellä luen:
Tina Brownin kirjaa "Dianan tarina"
Seuraamiani blogeja:
Kahvia ja kaaosta
Karkkipäivä
Nettimartan pihapiiri
Onni arjessa
Ostolakossa
Periferialife, maalla
Tavallista arkea
Turun Tilda
Vihreän talon väki
Vilukissi
Yarnstorm
Merkitse Kutrin blogi suosikiksesi Blogilistalla
Blogiarkisto

2011 kesäkuu
2011 toukokuu
2011 maalis-huhtikuu
2011 tammi-helmikuu
2010 loka-joulukuu
2010 elo-syyskuu
2010 kesä-heinäkuu
2010 maalis-toukokuu
2010 tammi-helmikuu
2009 marras-joulukuu
2009 syys-lokakuu
2009 elokuu
2009 heinäkuu
2009 kesäkuu
2009 toukokuu
2009 huhtikuu
2009 maaliskuu
2009 helmikuu
2009 tammikuu
2008 joulukuu
2008 marraskuu
2008 lokakuu
2008 syyskuu
2008 elokuu
2008 heinäkuu
2008 kesäkuu
2008 toukokuu
2008 maalis-huhtikuu
2008 tammi-helmikuu
2007 joulukuu
2007 marraskuu
2007 syys-lokakuu
2007 heinä-elokuu
2007 huhti-kesäkuu
2007 tammi-maaliskuu
2006 heinä-joulukuu
2006 tammi-kesäkuu