Uusimpaan blogiin Valikkosivulle Lisää minusta Uskoni Kirja-arvosteluja Linkit
keskiviikko 29.6.2011

Sain tänä aamuna suurieleisesti viimeisen tarran tarratauluuni, ja Onni ilmoitti minulle juhlallisesti hymyillen, että yllätykseni olisi se, että äiti ja Onni lähtisivät yhdessä kylpylään! Hiukanko mulla on ovela tenava? Ikävä kyllä mulla ei ollut nyt oikein mahista lähteä, eikä oikein sydäntä jättää muita rannalle ruikuttamaan, sillä olemme suunnitelleet koko perheen yhteistä kylpyläreissua. Mutta isäntä keksi sitten, että olisko hyvä korvike, jos lähdettäis yhdessä onkimaan. Ja sehän sai pikkumiehen ihan innosta pomppimaan! Ei kun matoja kaivamaan ja sitten Laitsuun!


Saaliista ei ihan kalasoppaa keitelty, mutta hauskanpitäminen tässä olikin se number one. Pääasia, että se kala saatiin. Toinen pyydystettiinkin sitten kahlaten vedestä käsin. Ja pakollinen pyllähtäminen veteen tietenkin tapahtui, mutta hellesäällä ei sekään haitannut.


Tukkakoskelon poikuetta piti tyytyä kuvaamaan kaukaa, arkoja kun olivat. Kaljaasi Ihana oli purjehtimassa, joten siitä en saanut napattua kuvaa, mutta rannassa on aina lukuisa määrä muita, kauniita veneitä. Tällaisina päivinä toivon aina, että olisin reipas, valkoisin hampain hymyilevä suomenruotsalainen, joka kiipeilisi purjeveneen kannella köysien seassa kuin kotonaan ja pitäisi sillistä uusien perunoiden kanssa.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


tiistai 28.6.2011

Kävin kaupungissa katsastelemassa alennusmyyntejä. Mulla oli oikeastaan missiona etsiä perusteepaitoja, eikä mitään sen kummempaa, mutta jotain muutakin sovittelin, shortseja ja paitapuseroita. Löysin H&M:ltä t-paitoja, mutta VeroModassa sitten haksahdin hörhelöihin, tuohon kukalliseen hellemekkoon ja rannerenkaisiin. Kaikkea muutakin kivaa kyllä oli tarjolla, ei siinä mitään, mutta kun tässä nyt on tavoitteena taas kutistua jonkin verran, niin tällä pötsillä en kyllä nyt suostu itelleni esmex uusia housuja ostamaan. Mutta toi mekko on kiva ja viileä, ja ostin sen tavallaan palkinnoksi itselleni siitä, että tänään uskaltauduin ensimmäistä kertaa juoksemaan purtsin ulkopuolelle pois metsän pimennosta. Hölkkäsin aamulla reitin, jota yleensä talvisaikaan kuljen kävelylenkkinä, JA jaksoin juosta koko matkan! Hiukanko oli voittajafiilis kun pääsin kotiin! - Ehei, kyse ei ole mistään 10 tai edes 5 kilsasta, ehkä kolmesta, mutta kun minusta on niin käsittämätöntä, että minä, rapakuntoinen kääkkä, jaksan juosta yhtään mitään! Tralla-la!
   Onni on myös ylittänyt itsensä kekseliäisyydessään. Mä laitoin sille kesäloman alussa tyhjän taulukon sen kaapin oveen, jotta se sai kiinnittää sinne tarran aina kun oli nukahtanut kiltisti omaan sänkyyn. Ensin oli vaan seitsemän ruutua ja viimeisenä aamuna seurasi yllätys, vesipyssy. Sitten tehtiin kymmenen tarran taulukko, ja sekin meni hienosti, hankin ylläriksi tehtävä- ja värityskirjan. Me todettiin sitten yhdessä, että tämä homma jo sujuu, joten tehtiin taulukko ruokailuja varten. Onnia kun saa aina kannustaa ja maanitella syömään ruokansa. No, eikö vain pikkumies taluttanut mut tässä pari iltaa sitten yöpöytäni luokse, ja kas kummaa, sen yläpuolella seinässä oli sinitarralla kiinnitetty käsin tuherrettu kolmen ruudun taulukko! Onni ilmoitti, että äiti saa tarran aina kun on nukkunut kiltisti isän vieressä, ja viimeisenä aamuna saa sitten yllätyksen. Voi vitsit, että me isännän kanssa naurettiin tätä ihan kippurassa! Tuolla seinässä se mun tarrataulu nyt komeilee kahden tarran kanssa, ja tuskin maltan odottaa, että mikähän loistava yllätys mua huomenna nyt sitten kohtaakaan!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


maanantai 27.6.2011
Siskoni joutui eilen sairaalaan (ei mitään kauhean vakavaa, mutta hoitoa vaatii), ja kävin häntä tänään illalla siellä moikkaamassa. Tallustelin ensin etsiskelemään systerin huonetta, ja sitten kun löysin hänet, kävin hakemassa hänelle kahviosta Fantaa ja suklaata, kun en ollut ensin arvannut viedä mitään syötävää. Joka kerta näin käytävällä rollaattorin kanssa pienen mummelin, joka toi mieleeni aivan Tyttökullat-sarjan Sophia Petrillon (oik. Estelle Getty) harmaanvalkoisine kiharoineen ja aamutakkeineen. Lähtiessäni systerin luota mummo köpötteli edelleen siellä käytävällä, ja kun olin jo melkein hissin luona, kuulin takaani äänen: "Kuule! Minun täytyy sanoa..." Käännyin katsomaan ja siellähän se mummo puhui minulle: "Kyllä! Minä puhun sinulle! Sanon positiivista! Tule tännepäin, en halua huutaa." Menin aika ihmeissäni lähemmäs mummelia, joka tuntui hetki hetkeltä enemmän TV-Sophian ruumiillistumalta ja kumarruin hiukan kuullakseni, mitä hän halusi sanoa. "Kuule, sinä olet jotenkin niin... niin... niin ULJAAN ja kauniin ja MUKAVAN näköinen... Minä olen ihan ihastunut sinuun!" Awwwwwww, voi hyvänen aika, pakkohan minun oli pientä mummoa halata ja kiittää ja toivottaa pikaista paranemista. Hiukanko oli suloinen, hassu mummo!
   Olen viettänyt aika täydellisen epäjuhannuksen, eli juhannusviikonlopun, jolloin en ole huomioinut juhannusta millään tavalla. Paitsi isäni olin kutsunut meille kahvittelemaan, sen verran sukulointia liittyi juhannukseeni. Mutta ei merta eikä järveä, ei saunaa eikä uimista, ei vihtaa eikä kokkoa, ei hyttysten syöttinä palelemista savuavan nuotion äärellä, ei viinaksia eikä puukotuksia, ei tanssilavaa eikä yhden yön juhannusheilaa. Sen sijaan hyviä kirjoja, juoksulenkkejä, Scrabblen pelaamista, tapetin repimistä pois vessasta. - Jep. Meillä alkoi vessaremontti. Olen suunnattoman iloinen, että tuo rähjääntyneen näköiseksi käynyt saniteettitila pääsee viimein uusimaan ilmeensä, mutta elin kyllä täydellistä déjà vu -ilmiötä tuon nyhtämisen kanssa, sillä kummasti tuli viime kesä mieleen. Tapetti ei ole vieläkään kokonaan irti, mutta ainakin lattianraja ja tulevien kaakelilaattojen kohta on klaarattu, jäljelle jääneisiin tapetinraatoihin käymme käsiksi vähän myöhemmin. Meillä on kyllä se onni tässä huushollissa, että saunaosastolta löytyy toinen wc, joten emme joudu tekemään mitään ihme järjestelyjä tämän remontin ajaksi. Yksi tutuistani jo oli huolehtinut, että seisommeko kenties jonossa raparperipuskan juurella, mutta ei, siihen ei ole tarvetta, vaikka tämän kuultuani mua kutkuttikin kovasti mennä ripustamaan meidän kahteen raparperipuskaan kyltit "Miehet" ja "Naiset".
   Isännän tuoma hajuvesi osoittautui Yves Saint-Laurentiksi. Arvuuttelimme tätä nimeä jo heti ensi alkuun, mutta isäntä pudisteli sille vain päätään. Sitten älysin ehdottaa samaa "YSL"-asussa, ja silloin lamppu syttyi isännän pään päällä. "Joo! SE se oli!" Ilmankos se tuoksui tutulta! Tulimme tyttären kanssa siihen analyysitulokseen, että tuoksu on parfyymipohjaöljy Paris-tuoksulle, jota käytin opiskeluaikoina jatkuvasti ja niin monta vuotta, että kyllästyin siihen totaalisesti. Kun isäntä muutama vuosi sitten toi mulle joltain leirikoulumatkalta tuliaisiksi Paris-pullon, en jotenkaan vaan saanut sitä enää käytettyä. Ja nyt se oli tuonut mulle melkein saman tuoksun! TOSIN täytyy myöntää, että tää tuoksuu jonkin verran raikkaammalta, joten IHAN tismalleen sama kuin lopullinen Paris se ei ole. Pääsee siis täten kunnolla käyttöön! Mutta eiksoo hellyyttävää, että kaikista nuuhkimistaan parfyymeistä tää isäntä päätyy tuoksuun, joka oli mun vakimerkkini niihin aikoihin kun tapasimme ja aloimme seurustella? Ihan niin lutusta ettei oo tosi!
   Ai niin, meillä on perheessä nyt kirjailijakin. Onni halusi eilen kirjoittaa mun tietsikallani Word-ohjelmalla, eikä oikein meinannut ehtiä syömäänkään. Huuteli vaan, että "en mä nyt kun mä kirjoitan tätä mun kirjaa!". Välillä se sitten hihkui koneelta että "Äiti, miten kirjoitetaan KUN?" ja mun piti tavata se sille. Tallensin keskeneräisen teoksen omaksi tiedostokseen, enkä tietenkään voinut olla hieman vilkaisematta tätä tulevaa suurteosta. Se oli kuitenkin sen verran taiteellinen juttu, että ymmärsin oikeastaan vain, että jostakin cd:stä ja Anna Puusta siellä on kysymys. Muuten teksti meni sen verran dadan puolelle, että pyyhki minulta yli hilseen, mutta minähän nyt en tunnetusti olekaan mikään umpitaiteellisten kirjojen ymmärtäjä. Jään odottamaan teokselle jatkoa ja jännittämään, kuka kustantajista mahtaa sen julkaista.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


tiistai 21.6.2011

Käsittämätöntä kyllä, mä osasin ajaa lentokentälle Fonectan ohjeiden avulla ihan helposti. Vasta viimeisillä metreillä iski paniikki, kun en tiennyt, olenko menossa terminaali ykköseen vai kakkoseen ja mihin helkuttiin ajaisin autoni, ja väkeä oli kuin pipoa ja autoja muutamankin Volvon tehtaallisen verran, ja hurautin autoni kokovartalotärinässä ensimmäiseen parkkihalliin, jossa luki "Vapaata". Tietenkin olin ihan terminaali ykkösen sisäänkäynnin vieressä, ja tietenkin Egyptin prinssit saapuivat kakkoseen, mutta onhan siellä se yhdyskäytävä ja meillä kaikilla jalat alla. Niinpä löysin kuin löysinkin noi mun mussukkani ja sain heidät kotiin ihan kaikella kunnialla.
   Matka oli ollut Juhon mielestä ihan huippuhieno, ja isäntä piti kohokohtina snorklaamista (luonnonystävä kun on niin tykästi kirjavien kalojen bongailusta) ja pyramideja. Me naiset saatiin tuliaisiksi parfyymia ja huivi, joita sitten lainaillaan toisillemme, sillä emme oikein osanneet päättää, kumpi olisi kumman. Toi parfyymin tarina on kyllä taas niin hauska, oikein on ollut taas Mies Asialla. Parfyymikauppa oli hajuvesitehtaan yhteydessä, josta myydään raaka-aineet maailman suurille muotitaloille. Nämä lisäävät niihin alkoholia ja mitä lie, niin että syntyy sitten se tuote, jonka me ostamme kempparin hyllyltä. Eli käytännössä heillä on kaikki nämä samat tuoksut myynnissä, ja myyjä oli sanonut, että hän etsii minkä tahansa tuoksun minkä asiakas sitten haluaakin, tai pelkkä pullonkin kuvailu riittää, niin hän tietää, mistä on kyse, ja löytää sen heiltä. No, isäntä ei ollut osannut esittää mitään tiettyä toivetta, oli vain etsinyt mielestään hyvän tuoksun ja toi sen tuliaisiksi. Kysyin sitten, että millä nimellä tätä Euroopassa sitten mahdetaan myydä. "Öööö... siinä oli kolme kirjainta... se myyjä sanoi että se on vihreä pullo..." Just joo. Arvuuttelimme tyttären kanssa kaikenlaista, ja hetken isäntä oli jo varma, että se olisi DKN, mutta kun sekin on oikeesti DKNY (neljä kirjainta), eikä tuo kyllä ole Be Delicious. Hyvä tuoksu, ei siinä mitään, olisi vaan kiva tietää, mikähän se on. Kaiken lisäksi se tosiaankin tuoksuu häiritsevän tutulta! - Ne miehet...
   Itselleen isäntä oli ostanut tuon kuvassa olevan sarkofagin. Siis, en tarkoita "itselleen" siinä mielessä, että hän olisi ryömimässä sinne, sillä kapistuksen mitta lienee parikymmentä senttiä. Hän aikoo viedä sen luokkaansa kyniä varten. Ennen kuin olin nähnyt sitä, isäntä sanoi autossa paluumatkalla, että hän osti luokkaansa sarkofagin. "Laitan sinne sitten..." Lause katkesi kun hän seurasi liikennettä tai jotain, ja minä ehdotin: "Häiriköt?" Isäntä purskahti nauramaan, ja sanoi, että ei kun kyniä. Mä jo hetken kuvittelin mielessäni, miten jostain laivan kontista tulis perässä hervottoman kokoinen arkku, jonne häiriköt suljettais tekemään hommia kynttilänvalossa.


   Minä puolestani sorruin tossa toissaviikonloppuna klikkailemaan taas Amazonin sivuilta kirjoja itselleni saapuvaksi - on se niin petollisen halpaa se, ettei niitä postikuluja mene jos tilaus ylittää 25 puntaa! Klik-klik-klik-klik-klik-ja-klik. Paketti saapui tänään ja sisältö sai mut aivan kuolaamaan. Klassikko "Tuulen viemääkin" oli ihan pakko saada itelle, olen lukenut sen suomeksi joskus vuonna a ja b. Mutta tässä on nyt muutama muukin opus ennen kuin saan iskeä näppini tuohon kasaan. Luin eilen loppuun sen Maggie O'Farrellin "The hand that first held mine", ja oli kyllä niin jäätävän hyvä kirja, että ihan leuka loksahti auki. Alussa ajattelin, että no voi surku, ei tästä mitään tule, mutta mitä pitemmälle stoori edistyi, sen taitavammin kirjailija kutoi lankoja yhteen ja huhhuh, että olin ihan mennyttä naista. Suomennettuna sitä ei vielä ilmeisesti ole saatavilla, mutta heti kun tulee, iskekää siskot kyntenne kiinni! Nyt luen vähän niin kuin velvollisuudentunnosta Gregory Maguiren fantasiaromskua "Noita - Lännen Ilkeän Noidan elämä ja teot", sillä tämä on nyt osa Lontoon reissulle valmistautumista. Julia ihastui tohon kirjaan niin että suositteli sitä mulle ja halusi ehdottomasti, että menemme katsomaan kirjan pohjalta tehdyn "Wicked" -musikaalin. Joten nyt äiti tekee työtä käskettyä ja tutustuu kirjaan, jotta tietää mistä on kysymys. Musikaaliliput yritämme saada sitten jonotuspohjalta paikan päältä, sain hyvät vinkit ns. day ticketien hankkimiseen eräältä kääntäjältä, joka omien sanojensa mukaan "tietää Lontoon teattereista enemmän kuin ihmiselle on terveellistä".
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


sunnuntai 19.6.2011
Meitsi on tänään ollut apulaisena tuttavieni Jaanan ja Kimmon esikoisen rippijuhlissa. Jaana oli meillä viime vuonna keittiöhengettärenä, kun meillä oli rippijuhlat, ja nyt oli mun huki mennä niille. Sovimme myös jatkavamme tätä keskinäisen avun diiliä, sillä ei ole aina helppoa löytää apulaista näihin hommiin, ja on kyllä hiivatin helpottavaa, kun on joku, joka hoitelee kestitystä, niin ettei itseltä mene kaikki aika keittiössä. Niiden vieraidenkin kanssa kun ois kiva vähän seurustella. Ilmeisesti keittämäni kahvi ei edes tappanut ketään (kuten siskoni aina väittää - "Kahvin pitäisi virkistää, mutta sun kahvi tappaa."), joten jatkamme ensi kesänä taas meillä, kun on Juhon huki olla juhlakaluna.
   Huomenna pitäisi hoitaa huomattavasti kinkkisempi tehtävä: hakea Egyptin prinssit Helsinki-Vantaan lentokentältä kotiin. Tulostin äsken ajo-ohjeet Fonectan sivuilta, mutta harkitsen edelleen vaihtoehtoa B, eli että suuntaan huomenna Giganttiin ostamaan navigaattoria. Toisaalta, mitä ihmettä teen navigaattorilla ellen osaa käyttää sitä, niin kuin todennäköisesti kuitenkin tulee tapahtumaan minun kohdallani? Ehkä on viisaampaa luottaa Fonectan ohjeisiin, ja sitten kun olen ajanut loppukilometreillä jonnekin ihan väärälle kehäviitoselle, niin pysäyttää ekalle huoltsikalle ja kysyä neuvoa. - Niinniin, on siellä kyltit ja hyvät opasteet lentokentälle, mutta hei, ratissa olenkin nyt MINÄ. Jos ihmisen suuntavaiston puuttumista voisi mitata jollain mittarilla, räjäyttäisin vempeleen kättelyssä. Kuinka moni on onnistunut eksymään ystävänsä kesämökin pihalle? - Minä olen! Tunnen olevani turvassa vain kaupungissa, jossa on metro. Siellä ei kertakaikkiaan onnistu eksymään vaikka yrittäisi. Vaikka minne kävelisit, voit aina mennä katsomaan lähimmälle metroasemalle, mihin oikein olet vaeltanut.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


perjantai 17.6.2011

Kävin tässä yks ilta Julian ja Onnin kanssa kaupungilla pyörimässä, ihan vaan vaatteita hypistelemässä ja kaikkea katselemassa. Ja kuinka ollakaan, Sokoksen meikkiosasto sai mut jälleen kerran sortumaan. Laitoin ton Goshin paletin varmaan kolme kertaa pois käsistäni ja vakuuttelin itselleni, että vaikka sävyt ovatkin aivan presiis omiaan ruskettuneelle iholle, voisin Lontoosta takuulla löytää samat sävyt vaikka Inglotilta tai Maciltä tai Bobby Brownilta tai vaikka mistä. Mutta ei auttanut, joka kerta kun sivelin testeristä tuota keskimmäistä sävyä kämmenselkääni, olin täysin myyty. Väri on luonnossa punaisempi kuin tuossa kuvassa, selkeästi oranssi. Toi harmaakin on aika jännä, se näyttää iholla paljon sinisemmältä. Oivoi, tää on jotain mitä miehet ei takuulla kykene ymmärtämään. Että meikit ja värit nyt vaan on niin syötävän ihania.
   Tänään olen ollut Urhea Amatsoninainen ja tehnyt jotain, mitä en ole koskaan aiemmin muuten tehnyt; leikannut tämän hehtaaritontin nurmikon! Joka olikin jo niin korkea (ja etenkin ne miljoonat voikukat siellä), että alkoi käydä jo melkein heinikosta. Meillä isäntä on hoitanut nurmikonleikkuun aina ja joka kerta, enkä mä saanut meidän edellistä ruohonleikkuria edes käyntiin, mutta jahka olin löytänyt oikean tekniikan ja leikkurin punaisen ryyppynappulan, tämä malli käynnistyi kiltisti. Ja voi apua, että oli muuten koukuttavaa puuhaa! Vielä toi nurkka tosta ennen kuin laitan ruuan... vielä toi kohta... ja sit vielä toi... oho, tohon jäi yks raita, leikataas se pois... ja sitten tonne... yks läntti enää niin SIT meen laittaan sen ruuan... ei kai tossakaan kauaa mene... Se oli mun mielestä samanlaista kuin hapankorppujen syöminen tai kutominen. Vielä yks korppu, vielä yks kerros. Mutta uskoisin, että nurtsin on oltava selkeen pitkä, jotta se olis näin tyydytystä tuovaa. Kun työnsä jäljen näkee niin selkeesti, tulee ihan nirvanafiilis. Sama homma kuin huushollin siivoamisen kanssa. Jos on suht siistiä, ei tee mieli imuroida eikä mitään, mutta oikeen karmeeta kaaosta on mahtava siivoilla.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


torstai 16.6.2011

Luvialla on torstaisin toripäivä, mutta poikkean siellä oikeastaan vain ja ainoastaan muutaman kerran kesällä. Tänään käytiin Onnin kanssa ostamassa rasia mansikoita, pussi kirsikoita ja nuo kaksi markettaa, jotka istutin ruukkuihin ja laitoin ulko-oven molemmin puolin. Ne ovat oikein söpöjä, mutta eivät kovinkaan kauas ovelta näy, sillä villiviini kiemurtelee taas niin rehevänä joka puolella, että peittää kaiken muun näkyvistä. Kuvan otettuani huomasin hämmästyksekseni senkin, ettei ovessa roiku minkäänlaista tervetulokylttiä niin kuin yleensä. Unohdin kai pääsiäiskranssin pois otettuani laittaa sinne Welcome-sydämen takaisin roikkumaan, mutta mikä ihme tuo nyt on, sillä taisin muistaa ottaa kranssin pois vasta tuossa viikko tai pari ennen koulun loppumista, ja tällä hetkellä se on vielä keittiön työpöydällä radion päällä. Plus että tuulikaapissa on vieläkin joululyhdyt odottamassa loppusijoitustaan. Että ehkä tässä sitten jo ensi jouluksi saankin jonkin uuden kranssin siihen oveen (toivottavasti en kuitenkaan ripusta takaisin tuota pääsiäiskranssia, siinä kun on keltaisia muniakin niin voisi tonttujakin hieman hämmentää).
   Tänään on taas nautittu ihanasta auringonpaisteesta parin rankkasateisen päivän jälkeen, ja kävin jo kasvimaallanikin kurkkimassa ja ilahtumassa, sillä ainakin pienet rucolasalaatin alut olivat jo nostaneet pieniä päitään mullan seasta. Kivakiva! Intouduin siivoamaan talon takaosaa reunustavan terassin ja pesemään olkkarin ikkunatkin ulkoa. Onnin kanssa pelattiin taas Kimbleä ja ihmeteltiin ötököitä - kun minä harjasin terassia puhtaaksi, niin Suuri Hämyrinmetsästäjä kulki haavin ja purkin kanssa ympäri pihaa.
   Päivän Ilonaihe löytyi Pilates-tunnin jälkeen PSYLlin ovesta: Julian nimi luki luonnontieteelliselle linjalle hyväksyttyjen opiskelijoiden joukosta. Kyllä oli neiti iloinen, jos oli äitikin! 16 hyväksytyn joukossa oli neljä luvialaista, joten tuttujakin porukasta siis löytyy, ja myös yksi Julian parhaista kavereista. Splendid!


Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


tiistai 14.6.2011
Onni on ollut tänään lievästi rasittava tapaus, varsinainen herra Vinkuvänky. Osasyyllisiä ovat varmasti kelju sää, joka ei ole suosinut ulkoilua, ja ikävä iskää. Kun Julia oli tullut töistä kotiin, olimme tekemässä lähtöä kaupungille, ja hätistelin Onnia pukemaan lisää vaatteitä ylleen, sillä ulkolämpötila ei oikein suosi t-paita & lyhyet kalsarit -yhdistelmää. Onnimanni istui lattialla sanomalehden äärellä kuulakärkikynä kädessään, sillä tämän hetken suosituimpia harrastuksia on piirrellä lehtien sivuille kaikenlaisia omia kirjaimistoja, matemaattisia kaavoja ja geometrisiä arvoituksia. Ikävä kyllä kiusaus piirrellä omaan ihoon on myös huomattavan suuri, ja olen jo monesti kieltänyt Onnia piirtämästä omiin sääriinsä / reisiinsä / käsiinsä / polviinsa. Nyt näin, että kaveri oli vetämässä taas sinistä kuulakärkikynäviivaa suoraan käsivarteensa ja kiljaisin epätoivoisena: "Onni! Älä nyt TAAS vedä käteen!!!" Kului hetki, katselin Juliaa joka kiemurteli sohvalla kaksinkerroin naurusta ja tajusin sitten, mitä olin sanonut. Istahdin itsekin sohvalle naurusta kippurassa ja totesin Julialle, että tää oli kyllä yksi niistä lauseista, joita en olisi ennen äidiksi tuloa uskonut suustani päästäväni. Ei tässä roolissa ainakaan tylsyys pääse iskemään.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


maanantai 13.6.2011

Minä kuskasin puoli yhden aikaan yöllä meidän huushollin isommat miehet bussiasemalle, josta alkoi heidän matkansa kohti Egyptiä. Juho on ollut nokka rutussa, kun Julia pääsee mun kanssa Lontooseen jo toistamiseen, ja niinpä miehet otti yhteisen äkkilähdön. Hmmh, kai tässä pitää sitten seuraavan kerran reissu tehdä ton keskimmäisen kanssa, senkin uhalla, että museoissa, second-hand shopeissa ja teatterissa kuuluu jatkuva tyytymättömyyden ääni viereltäni. Mutta nyt Egyptin prinssit saavat nauttia helteestä toden teolla, tulihan tässä sitä jo viikko harjoiteltuakin.
   Meitä on täällä nyt kaksi naista hemmottelemassa tota pikku-ukkoa, ja voi veljet, että se oli jo eilisiltana onnesta piukeena, kun sai nukkua yhden yön isonsiskon sängyssä sen vieressä! Tänään nukutin Pörriäisen omaan sänkyynsä, joten me voidaan Julian kanssa vielä viettää yhteinen iltalukemishetki sängyssä. Mun romskuni ei ole tänään edistynyt oikein yhtään mihinkään, kun sää on äkkiä viilennyt ja tänään saatiin sadettakin, niin että on ollut hyvä päivä kaikenlaisten rästiinjääneiden sisähommien tekemiseen. Imuroin sängyn alta sellaiset villakoirat pois, että oli oikeastaan sääli antaa niiden mennä pölypussiin. Olisin voinut viedä trimmattaviksi ja sitten näyttelyyn.
   Pauliina kävi kahvilla Lauran kanssa, joka kovin ujosti uskalsi leikkiä Onnin kanssa. Meillä isommilla kahvi maistui ja juttu kulki, ja voi veljet, miten olikin virkistävää jutskata yhdessä pitkästä aikaa! On jotenkin ihan älyttömän keventävää huomata, ettei itse ole ainut, joka painii erilaisten kysymysten kanssa ja jolla olisi unelmia jostain suuremmasta. Nyt vain kännyt ristiin parinkin unelman puolesta, eiköhän tästä sentään eteenpäin mennä niin kuin se entinenkin mummo lumessa!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


sunnuntai 12.6.2011

Kuva peräisin täältä.
Tätä viikonloppua ovat leimanneet helle ja Porissa pidetyt Lähetysjuhlat. Olin perjantai-iltana Hannan kanssa katsomassa ja kuuntelemassa Lasse Heikkilän Ristinkantaja-gospelpassiota, ja eilisiltana ensin Löytyn & Simojoen Onandjokwe-konsertissa ja sen jälkeen vielä Hiljaisuuden messussa (joka ei kylläkään ollut se messu, joka ihan virallisesti tunnetaan tällä nimellä). Ristinkantajasta ajattelin ensin, että no eipä nappaa, mutta kyllä nappasi sitten kuitenkin. Pidin siitä, miten jokaisella hahmolla oli samalla tavalla pukeutunut toinen "minä", joka tulkitsi repliikit ja laulut viittomakielelle. Lopullisesti lämpenin huikaisevassa Getsemane-kohtauksessa, jossa Jeesuksen rukous oli tehty sanattomaksi, niin että vain eleet, musiikki ja Jeesuksen "kakkosminän" viittomakielinen tulkinta kertoivat siitä, mitä rukous piti sisällään. Oli niin riipivä kohtaus, että olin ihan kananlihalla. Ylösnousemuslaulun riemukas scat ja mustan gospelin meininki tartuttivat ilon tehokkaasti yleisöön. Kaiken kaikkiaan tykkäsin kovasti, vaikka heikotkin kohtansa esityksellä oli (kuten Ahvenjärven liian ohut ääni Juudas Iskariotin lauluihin).
   Eilisillan konsertti tuppasi olemaan silkkaa nostalgiaa, sillä Jaakko Löytty ja Pekka Simojoki ovat niitä miehiä, joiden musiikin myötä minä olen nuoruuteni elänyt. Löytty on sikäli jännä tapaus, että välillä pidän hänen äänestään ja välillä en. Kai ääntä pitäisi sitten luonnehtia adjektiivilla mielenkiintoinen? Pidän esimerkiksi ihan hurjasti hänen tekemästään pitkälti hautajaisvirtenä tunnetun "Oi Herra, jos mä matkamies maan" -virren neworleansmaisesta jazzmarssitulkinnasta, mutta sitten on taas biisejä, joissa miehen ääni tuntuu tunkeutuvan häiritsevästi suoraan ohimoitteni läpi päänsärkyä liippaavana kokemuksena. Pekkaa kävin konsertin jälkeen lyhyesti entisenä kuorolaisena moikkaamassa, vaikka kyllähän se nyt on selvää, että ei kaikkia kasvoja parinkymmenen vuoden takaa voi mitenkään muistaa. Ilahtuneelta tuo kuitenkin vaikutti ja totesi, että aina välillä näitä entisiä Stemmalaisia tulee häntä ympäri Suomen tervehtimään. Kysyi, olinko ollut mukana Leningradin keikalla. No, enpä ollut, olin muistaakseni kuoron riveissä vain parisen vuotta. Olisi pitänyt todeta, että kuoron surkeimmalla keikalla sen sijaan olin mukana. Stemmahan oli opiskelijakuoro, joka toimi sillä periaatteella, että mitään suurta sitoutumista ei ollut, ja että keikoille lähtivät ne jotka ehtivät. Kävi sitten kerran niin, että meitä ilmestyi eräälle iltakeikalle ihan harvinaisen pieni määrä, mikä tietysti merkitsi myös sitä, että kun meitä oli niin kytyinen joukkio ja taisi bassot puuttua kelkasta kokonaan, niin lauloimme varmasti surkeimmin mitä ikinä. Huvittavaa oli vain se, että tämä keikka tapahtui Turun Huonokuuloiset ry:n tiloissa ja heidän jossain vuosittaisessa tilaisuudessaan, niin että meitä vaan jälkikäteen nauratti koko juttu. Tuskin yleisö oli kuullut, miten heikoissa kantimissa esityksemme oli!
   Luin Stocketin romskun loppuun, joka olikin ihan jäätävän hyvä ("The Help", suomennettu nimellä "Piiat"). Oli jotenkin ällistyttävää tajuta, että syntymäni aikoihin jenkeissä on ollut vielä osavaltioita (kuten kirjan Missisippi), joissa rotuerottelu oli osana osavaltion virallista lainsäädäntöä. Ja kuinkahan paljon tätä ajattelua on vielä jäljellä siellä paikan päällä, vaikka erottelupolitiikasta on luovuttu 50 vuotta sitten? Käsittämätöntä. Ja puistattavaa. Mutta kirja oli upea, kertakaikkisen hieno lukuelämys. Ahmaisin tänään samaan syssyyn Jeff Kinneyn puoliksi sarjakuvateoksen "Diary of a Wimpy Kid", josta ajattelin pyytää tilata kaikki jatko-osatkin koululle. Kirjat ovat just presiis sopivia kasi- ja etenkin ysiluokkalaisille, jotka etenevät englannissa niin nopeasti, että heille on vaikea tarjota tarpeeksi paljon ja tarpeeksi haastavia juttuja. "Diaryn" jälkeenkin olen jo ahmaissut yli 100 sivua Sara Gruenin romskusta "Vettä elefanteille", josta on tehty leffakin (en tosin ole - ainakaan vielä - nähnyt sitä). Kyllä kirjat on ihania, lukeminen on ehdottomasti yksi kesäloman parhaista jutuista.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


torstai 9.6.2011

Upea keli jatkuu, mikä tarkoittaa sitä, että me eletään ulkosalla aamusta iltaan ja sisällä käydään vain kääntymässä pakollisten juttujen, kuten ruuan hakemisen, takia. Mikä puolestaan johtaa siihen, että talossa jo kaksi viikkoa ennen kevätjuhlaa vallinnut kaaos alkaa saada megalomaaniset mittasuhteet. Mutta ilahdutanko teitä räpsimällä kuvia seinien sisäpuolella vallitsevasta katastrofialueesta? - Ehei, te saatte ihailla Onnin peliin keskittynyttä nassua (Kimble on tämän päivän sana!) sekä välähdystä upouudelta kasvimaaltani, johon kylvin siemenet eilen. Joo, ja arvatkaa, oliko tänä aamuna tilanne se, että naapurin katti on käynyt siellä asioimassa! Auuuuuugh! En ole koskaan ennen saanut hepnaadia naapuruston vaeltelevista kissoista, mutta nyt jokin raja ylittyi! Mä olen omakätisesti ja eritoten omaselkäkipuisesti raatanut ton penkin parissa tunnin jos toisenkin, ja nyt kun se on valmis, niin mikään kissanretale ei mun työtäni pilaa. Tänä iltana kastelun jälkeen ripottelin ympärille aimo annoksen kanelia. Noin niinkun ensi hätään. Huomenna ostamaan kissakarkotetta apoteekista! (Kyllä tää om mun piha, tänne on minkään luantokappaleen turha tulla kukkoileen! Määhän sem myrkytän!)
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


tiistai 7.6.2011
Tämä jos mikä on ihanaa. Että saimme vielä näin mahtavat kelit loman alkuun, niin että heti tuntee pääsevänsä pois arjesta ja työstä ja rutiineista. Auringon ja helteen mukana siirryn ihan toiselle planeetalle, jossa on runsaasti aikaa, hymyileviä ihmisiä, rentoa fiilistä. Olen uskollisesti kykkinyt kasvimaantekeleelläni nakkelemassa maatumattomia käpyjä ja oksia pois, kiviä ja turhauttavan paksua ja voimakasta koivun juuristoa (tämä epäilyttää minua, kasvaako maassa mikään kun vieressä on kaksi koivua?) sekä niitä valkoisia toukkamöykkyjä, jotka saavat minut kananlihalle kun edes kirjoitan niistä tähän. Sanoin eilen Julialle, että varmaan kuolen ennen kuin se kaikki multa on käyty läpi, ja tänään melkein aloin jo uskoakin näin käyvän. Ainakin selkäni on katkeamispisteessä.
   Kuten kuvasta näkyy, Onnimannikin on ottanut kaiken irti tästä loman aloituksesta. Trampoliini on jälleen ahkerassa käytössä, ja oikeastaan koko jälkikasvumme rakastaa sitä yhtä lailla. Keskimmäinen polki tänään Porin maauimalaan (n. 17 kilsan matka), polski ja riehui siellä päivän, polki takaisin (siis toiset 17 kilsaa), ja jaksoi vielä illalla pomppia voltteja tramppiksella. Voin sanoa, että jos olisin tehnyt saman maauimalareissun, minussa ei pomppisi sen jälkeen enää mikään, tuskin sydänkään. Taitaisin maata jossain ojanpohjalla kasitien varressa. Poljin itse tänään 16 km, ja voimakkaan tuulen ansiosta paluumatka tuntui lähinnä siltä kuin olisi kuntopyörää polkenut - siis jatkuvasti samassa paikassa, paikoillaan.
   Jep, tässä pitää taas kesällä tsempata tämän painohomman kanssa, sillä jos en kesäisin löisi jarruja päälle, paisuisin muutamassa vuodessa varmaan muodottomaksi möykyksi. MTV3:n ylläpitämä Keventäjät-palvelu sai minusta taas kesän mittaisen asiakkaan. Eilen kävin juoksemassa ja tänään polkemassa. Syömiset on nyt syynissä, mutta kevytjätskiä ja kaurakeksejä ja jotain muuta itselleni sallin päivittäisen kalorisuosituksen rajoissa, sillä totaalinen kieltäytyminen herkuista ei ole miltään kantilta ajateltuna järkevää. Ensinnäkään kukaan ei pysty elämään loputtomasti ilman mitään namiskaa, ja toisekseen jos edes yrittää olla totaalisesti ilman, tulee vain helpommin ratkettua täysin ja mätettyä sitten kaduttava määrä makeaa itseensä repsahduksen tullen.
   Tää Blogistania on kyllä ihmeellinen paikka, sillä tätä kautta törmäsin luvialaiset sukujuuret omaavaan Kikkaan, tai pikemminkin Kikka törmäsi minuun, ja hyvin äkkiä kohtsiltään tiesimme, kuka kumpainenkin on, sillä meidän mummolamme sijaitsevat vajaan sadan metrin päässä toisistaan. Viime sunnuntaina salolaistunut rouva otti ja lähti tyttärineen ajelemaan tänne lapsuusmaisemiinsa, ja poikkesi ilokseni luonani kahvilla. Voi taivas, miten oli hauska muistella, millainen tämä paikkakunta ja millaista elämä oli silloin, kun me ja sisaruksemme olimme vielä kakaroita! Kikka on isonsiskoni ikäluokkaa, joten hän muistaa vielä sellaisiakin asioita, joista minä en tiennyt mitään. Kuten sen, miten isoisäni oli jostain (isäni tiesi että kunnan tarpeistoista) raahannut kotiin magnetofonin, avokelanauhurin, joka oli siihen aikaan ihan maailman seitsemäs ihme. Siihen oli sitten nauhoiteltu yhtä ja toista, kuka oli lausunut runon ja kuka laulanut laulun, ja oli ihan äärettömän käsittämätöntä kuulla oma ja tuttujen ääni sitten nauhalta. Hehee, mun hillittömimmät muistot vaarista liittyvät kyllä ehdottomasti autoihin. Vaari oli kova suhailemaan ympäri maakuntaa, mutta osti aina jostain maailman surkeimmat ja halvimmat itäautot. Kyllä, olen istunut sekä Wartburgin että Trabantin kyydissä lukemattomat kerrat. Ja ne mokomat aina tuppasivat sammumaan Porin liikennevaloissa. Itse asiassa sammuminen oli niin toistuva ja tavallinen asia, että olin kerran ihmetellyt ääneen perheelle, että miksi muut eivät nouse liikennevaloissa pois autoistaan työntämään niitä liikkeelle. - Luulin tätä normaaliksi proseduuriksi.
   Nyt vielä hetkinen kirja kourassa ja sitten unten maille. Toivottavasti (ja luultavasti) heräämme huomenna samanmoiseen upeaan hellepäivään. God natt!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


lauantai 4.6.2011

L - O - M - A !!! It's here! Aamun parituntinen juhla kirkossa (koulun sali on remontissa) päättyi useaan onnelliseen naamaan, joista neljä kuului meidän perheelle. Nuoriso oli onnessaan hyvistä todistuksistaan, me vanhemmat ylpeitä ja onnellisia heidän menestyksestään, ja kaikki me neljä olimme halkeamaisillamme siitä, että nyt on kesäloma. Ei oppitunteja, ei kokeita, ei verbikuulusteluja, ei projekti&työryhmä a:ta, f:ää ja ö:tä. Sen sijaan aurinkoa, oleilua, ulkoilmaa, kukkia, pörriäisiä, paljasvarpaskelejä, romaaneita, jätskiä, liikuntaa, raparperia, mansikoita, merivettä, vastaleikatun nurmikon tuoksua. Jeeeeee!
0 työaamua kesälomaan!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


perjantai 3.6.2011

Omenapuu on puhjennut täyteen kukkaan, ja mitä lähemmäs omppupuuta menee, sitä voimakkaammaksi käy surina. Pörriäiset hyrisevät tyytyväisinä kulkiessaan omenankukasta toiseen, voin melkein nähdä hymyn kimalaisten pikku kasvoilla. Istuin koulupäivän jälkeen parin tunnin rupeaman seulomassa kompostimultakasaani, sillä haluaisin jo viimein saada tuon kasvimaan kuntoon ja siemenet maahan. Tosin kyllä laskeskelin, että siinä vierähtää vielä pari, kolme päivää ennen kuin niin pitkälle päästään. Ja kyllä, olen edelleenkin löytänyt sieltä niitä superällöttäviä koppistoukkia. Kastematojen annan jatkaa mullanmöyhennysmatkojaan, mutta ne valkoiset ällötoukat otan istutuslapion nirkkoon ja nakkaan niin kauas takametsikköön kuin kykenen. Isäntä totesi, että linnut varmasti nauravat silkasta onnesta touhuilleni. Vastasin, että erittäin hyvä, että saavat jotain syödäkseen, kun nuo takapihan harakatkin ovat tuollaisia säälittävän kitukasvuisia. (Muistanette ehkä, että meillä pomppii niitä dobermannin kokoisia hormoniharakoita, jotka pystyvät suoristamaan aaltopeltikatonkin pienellä kattotassahtelulla?)
   Todistukset on allekirjoitettu, luokka on siivottu kesäkondikseen, opettajat ovat perinteisesti hävinneet jokakeväisen Ysit vs. Opet -pesisottelun, ja minä olen niin valmis kesälaitumille, että ruovin kuoppia laminaattilattiaan jalkojeni alle!
1 työaamu kesälomaan!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


keskiviikko 1.6.2011

Hiukanko on fiilikset samanlaiset kuin kuvan nuorella miehellä. Jahka suvivirren viimeisten sointujen kaiku on lauantaina vaiennut, en suostu loppupäivänä tekemään mitään. En yhtään mitään. Kunpa jokin ihme toisi tänne juuri päättäjäispäiväksi aurinkoa ja lämpöä, niin lojuisin puutarhatuolissa romsku kourassa, nenä kohti aurinkoa ja korkeintaan komentaisin muksuja tuomaan mulle säännöllisin väliajoin lisää jäätelöä.
   Nytkin on kyllä loistohomma, että huomenna on vielä vapaapäivä! Ihanaa! Aion lukea, pyykätä, möyriä mullassa ja ajatella mukavia. Ehkä toimeentuisin viimein hoitamaan noita lohkeilleita ja surkeasti katkeilleita kynsiänikin, sillä ostin Skanssista luokkaretkeltä uutta lakkaa. Itse asiassa kahta eri väriä, joista söpömpi vaaleanpunainen puteli HAJOSI ostospussiini aiheuttaen jokseenkin riemukkaan sotkun. Kotiin palattuani sain puunata kaikki muut Kicks-ostokseni puhtaaksi vaaleanpunaisesta tahmamönjälakasta: huulikiillon, silmänympärysvoiteen, kasvonaamiopussit, toisen kynsilakkapullon ja jopa kynsilakanpoistoainepullon (Niin, vähän oli mustan huumorin fiilikset, kun putsasin Dependin kynsilakanpoistoainepulloa Maybellinen poistoaineella!). Tsuidaduida. Lisäksi olin tunkenut Kicksin pussukkaan kaulassani olleen huivin, jonka yksi kulma oli sekin imenyt osuutensa lakasta. En ole toistaiseksi yrittänytkään tehdä sille mitään, mutta sanoin kyllä työkavereille, että miten ihmeessä voikin olla, että kun huivi on vaaleansininen ja kynsilakat oli vaaleansinistä ja -punaista, niin just se punainen pullo on sitten poksahtanut rikki. - Sininen lakka ei olis näkynyt huivissa just ollenkaan. No, onneksi olin käynyt myös kirjakaupassa hankkimassa Marian Keyesin romskun ("The Brightest Star in the Sky"), joten en ollut änkenyt kaikkia ostoksiani samaan pussiin. Onnille tuliaiseksi ostamani puuhakirja ja Glitterin korut olivat turvassa Suomalaisen Kirjakaupan kassissa.
   Eilen menin hoitamaan asioita kaupungille ja kävin DNA-kaupassakin, koska olin päättänyt hankkia kännykkääni järjellisen hintaisen mahdollisuuden käydä netissä (lähinnä sähköpostin yms. hoitamiseen). Tietysti mulle alettiin kaupitella myös uutta kännykkää, ja lopulta, kun myyjä oli kehunut suu vaahdossa kosketusnäytöllisten kännyjen hienouksia ja esitellyt sen seitsemänsataa eri mallia, taivuin hankkimaan hieman päivitetymmän version vanhasta Nokiastani. En halunnut pelkkää kosketusnäyttöä, koska olen tuota Julian kännykkää muutaman kerran käsitellyt ja melkein menettänyt hermoni jo siinä, mutta löysin edullisen kuukausitarjouksen mallista, jossa on isohko kosketusnäyttö, mutta myös reilunkokoiset tavalliset näppäimet, niin ettei tekstareita näpytellessä tartte ihan seota kiukusta. En oikein jaksa uskoa, että kosketusnäyttö ja minä olemme toisiamme varten, mutta ehkä tässä nyt on sopiva mahdollisuus kokeilla, että voisiko siihen kenties tottua. Tää känny on just oivallinen välimuoto mulle. Isäntä sai heti uuden soittoäänen (mulla on aina tietyille henkilöille omat soittoäänet, niin että tiedän jo äänestä, kuka siellä on), kun etsi netistä Les Humphries Singersin ikivanhan Mexico-renkutuksen. Oli ihan pakko etsiä siitä ladattava mp3-versio ja nakata se isännän uudeksi tunnariksi. Mieltäni jäi vain vaivaamaan, että kuka kumma teki tästä cover-version suomeksi? Harhailin kauan netissä etsimässä asiasta tietoa, mutten löytänyt kertakaikkiaan mitään. Silti olen melkoisen varma, että tämä levytettiin myös suomeksi. Muistaako kukaan, mikä oli biisin suomenkielinen nimi ja kuka sen levytti?
2 työaamua kesälomaan!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


Site Meter
Bannerin kuvat www.weheartit.com
Tällä hetkellä luen:
David Nichollsin romaania "One Day".
Seuraamiani blogeja:
Karkkipäivä
Tavallista arkea
Onni arjessa
Ostolakossa
Periferialife, maalla
Turun Tilda
Vihreän talon väki
Vilukissi
Yarnstorm
Merkitse Kutrin blogi suosikiksesi Blogilistalla
Blogiarkisto

2011 toukokuu
2011 maalis-huhtikuu
2011 tammi-helmikuu
2010 loka-joulukuu
2010 elo-syyskuu
2010 kesä-heinäkuu
2010 maalis-toukokuu
2010 tammi-helmikuu
2009 marras-joulukuu
2009 syys-lokakuu
2009 elokuu
2009 heinäkuu
2009 kesäkuu
2009 toukokuu
2009 huhtikuu
2009 maaliskuu
2009 helmikuu
2009 tammikuu
2008 joulukuu
2008 marraskuu
2008 lokakuu
2008 syyskuu
2008 elokuu
2008 heinäkuu
2008 kesäkuu
2008 toukokuu
2008 maalis-huhtikuu
2008 tammi-helmikuu
2007 joulukuu
2007 marraskuu
2007 syys-lokakuu
2007 heinä-elokuu
2007 huhti-kesäkuu
2007 tammi-maaliskuu
2006 heinä-joulukuu
2006 tammi-kesäkuu