Uusimpaan blogiin Valikkosivulle Lisää minusta Uskoni Kirja-arvosteluja Linkit
perjantai 25.2.2011

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Miesväki lähti aamulla Merikarvialle, ja koska toi neiti on siellä Lapin reissulla, niin meitsi on ollut täällä i-h-a-n(-a-n) yksinään. Kulkenut koko hela päivän yöpaidassa ja villatakissa. Kylvettänyt ja raspannut ja rasvannut räpylät pitkän kaavan mukaan ja etsinyt kirkkaimmanpunaisen kynsilakkansa. Syönyt jos on ollut nälkä. Ollut syömättä jos ei oo nälkä. Juonut kahvia. Lukenut yhtä Amazonin lähettämistä kirjoista. Katsonut netistä tv7:n ohjelma-arkistosta kaks jaksoa Danilo Vallan opetusjuttuja (ukko on tarttuvan innostunut ja mä pidän siitä italiankielen vuodatuksesta). Löhönnyt. Katsonut telkusta huonon leffan ("Kuka sanoo tahdon"). Kutonut. Siivonnut jääkaapin ja silittänyt ja mankeloinut pyykit. Surffaillut netissä. Ollut.
   Jokainen äiti tarvii tällasia päiviä. Näitten pitäis olla lakisääteisiä jokaiselle naiselle jolla on lapsia.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


tiistai 22.2.2011
Luin Voskampin kirjan tänään loppuun, mutta tiedän jo nyt, että mun pitää lukea se vielä uudelleen, hitaasti, moneen kertaan. Käsittämättömän upeaa tekstiä kiitollisuudesta ja elämän perimmäisistä kysymyksistä, niin painavaa juttua ettei kaikkea pysty kerralla sulattamaankaan. Kaikkein kovimmin minuun kolahtivat Voskampin ajatukset ajasta ja ajankäytöstä: yhdestä ainoasta luvusta löytyi enemmän järkeä ja viisautta kuin kaikista ajanhallintaa käsittelevistä kirjoista ja artikkeleista mitä olen ikänäni lukenut. Ei ihme, että kirja on noussut raketin lailla myyntilistojen kärkeen. Tämän sairaan ajan ihmiset kyllä tunnistavat terveet ajatukset silloin kun niitä jostain löytyy. Ann Voskampilla on muuten oma nettisivustonsa, josta löytyy näköjään myös kaikkea mielenkiintoista. Voskamp kuuluu mennoniittoihin, mutta ilmeisesti liberaaleimpaan haaraan, ja voin kyllä täydestä sydämestäni suositella tätä kirjaa kenelle tahansa.
   Päivä ei ole ollut mikään ruhtinaallisen hauska muutoin, sillä Ylläksellä lomaileva Julia on onnistunut kolhimaan itseänsä vähän yhdellä jos toisellakin tavalla, ja meikä puolestaan on saanut jonkin hämäräperäisen lomataudin. Pientä karheutta kurkussa, vähän kuumetta, ei mitään kauheaa räkätautia tai selkeää sairautta. Hirvittävä väsymys kuuluu taudinkuvaan, ja olenkin ollut suurimman osan päivästä vatupassina sängyssä. Päivän iloinen ylläri oli se, että Amazon toimitti loput tilaamani kirjat aivan roimasti etuajassa (jälleen kerran todiste siitä, että jenkkilän Amazon toimii ripeämmin kuin brittilän vastaava!), ja kuvassa komeilee nyt kasa kirjoja, joihin aion tässä uppoutua. Tällä hetkellä kyllä tuntuu siltä, että voiko kukaan arvon kirjailijoista Hummel/Klein/Barnes sanoa ajankäytöstä enää mitään sen järjellisempää kuin Voskamp omassa teoksessaan, mutta toisaalta tiedän senkin, että yhdestä kirjasta voi löytää yhden helmen, toisesta toisen. Eikö jo vanha tuttu Jörn "valun-tuolistani-alas-lattialle" Donner hehkuttanut, että lukeminen kannattaa aina!
   No, tosin tässä mieltäni on hykerryttänyt toinenkin asia, johon tosin on vielä jonkin verran aikaa: Varasin eilen Julialle ja mulle lennot ja hotellin Lontooseen! Viikko heinäkuussa! Ihanaa! Ryanair oli vielä armollisesti muuttanut lentoaikataulujaan niin, että tällä kertaa meidän ei tarvitse saapua lentokentälle keskellä yötä ja matkata unisina bussilla kaupunkiin intialaisten huijaritaksikuskien kynittäväksi, vaan pääsemme perille ihan ihmisten aikoihin. Voih, tää on niin jänskää, aiomme tällä kertaa mennä teatteriin katsomaan jotain musikaalia ja käydä muutenkin paikoissa, joihin emme viimeksi ehtineet tai tajunneet mennä. Hihhei! The London Eye ja Peggy Porscenin kakkupuoti odottavat juuri meitä!
   Ai niin, meinas unohtua Päivän Onni (tää oli oikeestaan eilisiltana jo):
Onni: "Äiti, miksi sä olet kipeä?"
Minä: "No, katsos, joskus vaan käy niin että kun noita pöpöjä on aina liikkeellä niin sitten sellanen tarttuu ihmiseen."
Hetken hiljaisuus.
Onni: "Niin... Ja naiseenkin."
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


lauantai 19.2.2011
Luvian ikioma Bridget Jones ilmoittautuu:
Eilen oli viimeinen työpäivä ennen LOMAA (jee-jee-jeeee!) ja kauhea kiire, sillä koulussa oli vanhojenpäivä ja koulukinopäivä ja hurja viimetipan kiirus saada Comenius-hakemus lähtemään Helsinkiin postitse ja sähköteitse, ja tuntui siltä, että pää hajoo vanhempainiltalappujen keräämiseen ja koulukinolippuihin ja jos vaikka mihin. Koulun jälkeen oli puolestaan kiire pakata teinineidin kamat kapsäkkeihin, sillä neiti oli lähdössä ystävänsä perheen kanssa hiihtolomaksi Ylläkselle, ja siinä rytäkässä sitten etsittiin ns. kakkostoppapuvun housuja aivan tuloksetta, kunnes oli todettava, että aika loppuu käsiin ja toiset housut on oltava, joten eikun auton keula Poria kohti! Eikä ollut muuten mikään helppo nakki löytää kunnon toppahousuja, sillä 25 asteen pakkasesta huolimatta tässä maassa kaupat ovat myyneet talvivaatteet jo loppuun, eikä urheiluosastoilta tahtonut löytyä kuin verkka- ja tuulipukuja. Yhdet isohkoa kokoa olevat housut löysimme, ja koska muuta ei ollut tarjolla, palasimme niiden kanssa kotiin ja mä lyhensin niistä henkselit. Saatiin sitten lopulta pimu matkaan kaiken ruljanssin jälkeen.
   Siinä sitä sitten iltasella vielä istahdin koneelleni katsomaan työsähköpostin, että onko mitään ihmeitä enää, vai joko voisi ihan oikeesti heittää lomavaihteelle. Vaan siellähän olikin CIMOn työntekijältä sähköpostia mulle, että ei hän saanut mun lähettämääni liitetiedostoa (siis hakemuksen pdf-versiota) auki, mutta että riittää kyllä sitten, jos heille tulee hakemus paperiversiona kahtena allekirjoitettuna kappaleena. - - - Kahtena? Miten niin kahtena??? Arvatkaa kaksi kertaa, olinko päivällä postittanut tasan yhden kappaleen? *perinnesanastoa!!!* Teki mieli lyödä päätä pöytälevyyn, mutta eihän siinä muu auttanut kuin kilauttaa rehtorille, että josko se olisi vielä tänään maisemissa vetämässä nimensä ja leimansa toiseenkin paperiin. Sovittiin siis varhaiset aamutreffit koululle, ja meikä nousi tänään ekana loma-aamunaan seitsemän jälkeen ylös ja hankkiutui koululle kahdeksaksi. Säntäsin atk-luokkaan avaamaan konetta ja herättelemään väriprintteriä (mulla on kotona vain mustavalkoinen tsydeemi), sillä hakemuksessa sattuu olemaan tekstikenttiä kaikissa sateenkaaren väreissä, lieneekö sitten helpottamassa jotenkin käsittelijöiden työtä, mene ja tiedä. Tulostettuani hakemuksen satuin jotenkin vilkaisemaan sivua, jossa pitäisi olla laatikoita ja niissä rukseja, mutta mun kädessä olevissa papereissa oli niiden kohdalla teksti "none". Moneen kertaan, "none". Otsa rypyssä aloin tutkia papereita, että miten niin meidän tulevassa projektissa ei muka ole tätä-ja-tätä aspektia ja kontekstiä ollenkaan. Sitten aloin sydän tykyttäen kaivaa käsilaukustani muistitikkua, josta hakemuksen pdf-tiedosto myös löytyy. Tulostin sen, ja siinä kaikki oli niin kuin pitääkin. Sitten aloin miettiä, että mitä helkuttia. Miksi sähköpostissani oleva tiedosto on erilainen kuin tikulla oleva? Ja sitten keksin vastauksen: tikullani on Saksan koordinaattorikoulun täyttämä hakemus. Sähköpostissani on italialaiskoulun lähettämä korjaus, sillä he säätivät vielä viime hetkellä jonkun sähköpostiosoitteen korjaamisen kanssa, mutta hepä eivät olleetkaan tehneet korjausta lopulliseen hakemusversioon vaan lähettäneet sähköpostiin pyörimään vanhan, vaillinaisen luonnosversion!!! ARVATKAA KUMMAN MINÄ OLIN PRINTANNUT ULOS JA LÄHETTÄNYT CIMON TOIMISTOON HELSINKIIN???
Voi nyt yhden kerran että mä olin kuin salamanlyömänä siinä tuolillani, purskahdin jo puoliksi itkemään ja kirosin sekä saapasmaan kumppanin että oman itseni alimpaan helvettiin. MITEN se tauno oli lähettänyt tällaisen puolivalmiin version sinne meidän sähköposteihin enää tässä vaiheessa, ja MITEN MINÄ ÄÄLIÖ en ollut eilen kiireessäni havainnut mitään? Kelasin CIMOn sivuja aivan paniikissa, kunnes yhtäkkiä kuin taivaan lahjana katseeni osui tekstiin, jossa selvällä suomen kielellä sanottiin, että hakemukset pitää postittaa viimeistään 21.2. Niiden ei tarvitse olla perillä siihen mennessä. Taivaalle kiitos! Eikun printtaamaan toista kappaletta ulos, sitten reksi tulikin jo paikalle, ja kaiken tarkastettuani suljin paperit kuoreen, kiikutin postitoimistoon (kyllä, käpykylän ehdoton etu on siinä että postissa voi asioida lauantaisinkin) ja laitoin menemään pikana, jotta mulle jäisi mahdollisuus seurata toimituksen etenemistä ja ennen kaikkea tosite siitä, että hakemus oli postitettu jo 19. päivänä. HUH-HUH. Meinas pukata jo sydäriä päälle!
    Mä olen tänään lisäks vähän siivonnut ja käynyt Porissa kirjastossa ja kaupassa, pyykännyt vähän ja katsonut oudon mutta kivan ranskalaisleffan Micmacs, jonka on ohjannut Jean-Pierre Jeunet, sama heppu joka teki Amélien. Samalle tasolle tää ei ihan yltänyt, mutta Jeunet'n käsittämätön kyky tehdä komediaa pienillä yksityiskohdilla pääsi kyllä tässäkin elokuvassa oikeuksiinsa.
   Huomenna en herää aikaisin enkä huristele järjettömässä pakkasessa koululle. Nukun pitkään ja kun herään, lueskelen ja lillun yöpuvussa. Amazonista tilaamani Voskampin kirja tuli tällä viikolla perille, mutten ole ehtinyt siinä juuri alkua pitemmälle. Jenkeissä tämä on saanut suurta huomiota ja noussut nopeasti kristillisten bestsellereiden joukkoon. Pakkohan siitä siis on ottaa selvää.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


lauantai 5.2.2011
klo 6.50 Onni on jo jonkin aikaa kutitellut minua sängyssä. "Äiti, nousetko sä mun kanssa ylös?" - Joo. Noustaan, noustaan... Ällistyn, kun näen, miten vähän kello on. Näin aikaisin ei pikkupersuli tavallisesti viikonloppuisin vielä hingu ylös. Lastenohjelmatkaan eivät ole telkusta alkaneet, mutta laitan sitten dvd-levyltä Touhulan arvoituksia pyörimään. Itse suuntaan keittiöön tyhjentämään tiskikonetta ja laittamaan aamupalaa. *haukotus*
7.20 Istahdan kahvimuki kourassa ja Harry Potter toisessa Onnin viereen sohvalle. Pikku-ukkelin vieressä on mukava kyhjöttää ja lueskella. Pienet, märät pusut poskellani täydentävät onnellista fiilistä. Sukellan taikamaailmaan ja Feeniksin killan kiemuroihin.
8.30 Pikku Kakkosen ohjelmat ovat alkaneet ja siirryn itse silityshommiin keittiöön. Olin kuvitellut jaksavani tehdä tämän jo eilen, mutta toisin kävi. Mankelikaappi tulvii ruttuisia pyykkejä, ja saunassa on kuivumassa muutama lakana lisää. Nyt olisi Tylypahkan kotitontuille käyttöä. Pari Dobbya tänne, kiitos!
9.20 Pyykit silitetty ja mankeloitu. Pyykkikone täytetty jauhamaan lisää silitettävää. Avaan tietsikan, lueskelen Feissarin päivityksiä ja siirryn sitten Hellapoliisin blogiin etsimään jotain helppoa reseptiä viikonloppuna kokeiltavaksi. Löydänkin tacomaustettujen kanankoipien ohjeen, joka vaikuttaa simppeliltä, ja printtaan sen. Tässä vaiheessa muukin perhe on jo ryöminyt ylös koloistaan ja normaali aamurähinä on jo menossa lasten kesken. Miten ne voivatkin niin helposti ärsyyntyä toisistaan? Ja miten voikin olla niin vastustamatonta ärsyttää toista tahallaan kun huomaa, miten toisen oikein saakaan kiukustumaan? Pienillä jutuilla ne saavat toisensa kiihtymään nollasta sataan. Minimivaivalla maksimikiusa.
13.30 Istun kahvikuppi kourassa Feissarin ääressä. Olen käynyt Julian kanssa kaupungilla ostamassa kirjontalankoja sen käsityötä varten ja hoitamassa viikonlopun ruoka- ym. ostokset Prismassa. Toin tämän päivän lounaaksi valmiiksi grillattua broileria, melonisalaattia ja yrttivoipatonkeja, sillä kello oli jo yli puolenpäivän ja etenkin mulla oli järjetön nälkä noustuani niin aikaisin ylös Onnin kanssa. Viikonloppukarkit on jaettu perheelle, ja minäkin mussutan muutaman lakutoukan, mutta menen kyllä pesemään hampaat tän jälkeen. Olin torstai-iltana tunnin hammaslääkärissä, joka jyysti hammaskiveä irti purukalustostani ensin ultraäänen ja sitten perinteisen koukun kanssa, ja mä totesin maksettuani tästä ilosta ja riemusta 90e, että tästä lähtien tämä täti pesee hampaansa neljä kertaa päivässä ja jauhaa xylitolipurkkaa minkä ehtii. Mulla on aina ollut tää hammaskiviongelma, sillä syljen laadustahan se johtuu, mutta neljänkympin rajapyykin ohitettuani probleema on moninkertaistunut. Varasin seuraavan puhdistusajan jo puolen vuoden päähän, ja olen aloittanut täysmittaisen sodan hammaskiveä vastaan viemällä työpaikallekin mukin, harjan ja hammaslankaa. Kotiin ostin vielä arsenaalin hammasväliharjoja, jotka näyttävät nukkekodin pulloharjoilta. Toista tollasta tunnin kidutussessiota en todellakaan enää aio kokea!
14.00 Siirryn toimintavaihteelle ja isken keittiön kimppuun. Onneksi raivasin suurimman osan sotkuista jo eilisiltana! Viisihenkinen perheemme saa kiireisen kouluviikon aikana keittiön sellaiseen kuntoon, että lauantaiaamuisin köökin tila on vähintään kriittinen. Tänne kun taluttaisi muinaisen Spic&Span -mainoksen naisen, niin eukon hohtava hymy jähmettyisi tuskan irvistykseksi. Täytän pesukoneen ja käyn täyttämässä pyykkikoneenkin ennen kuin alan hinkata roskiskaappia Swifferin Magic Eraserin kanssa.
14.30 Isäntä lähtee Onnin kanssa ulos lumitöihin ja minä siirryn valkotornadon lailla makuuhuoneen puolelle. Sängyn alla lymyää sellainen villakoirapesue, etten tiedä, pitäiskö ne imuroida vai viedä kenties trimmattavaksi. Mistä näitä pölymoukareita oikein tulee? Ja olemmeko me jotenkin tavallista pölyävämpi perhe, kun tässä(kään) huoneessa ei ole ainuttakaan pintaa, joka ei suorastaan hönkisi pölyä? Entä miksei kukaan ole ymmärtänyt valjastaa tätä ehtymätöntä luonnonvaraa jonkinlaiseen hyötykäyttöön? Pölyllä kulkeva auto olisi loistovehje. Ei tarttis enää käydä St1:llä tankkaamassa, vaan voisi heittää imurista pölypussin suoraan auton tankkiin.
15.50 Olen jo ehtinyt saada makkarin valmiiksi ja järjestellä vähän alustavasti olkkariakin, mutta nyt on vietävä Julia Tasalaan valmistautumaan musikaalin toiseksi viimeiseen näytökseen. Käyn samalla reissulla hakemassa kaupasta unohtuneen juustoraasteen ja persikkapurkin (en ikinä kirjoita itselleni kauppalistaa ja näin tässä sitten käy!). Kotipihaan päästyäni lähden saman tien kävelylle. Ehdin eilen ensimmäistä kertaa joululoman jälkeen kävelylenkille ja nyt olen vannonut, että tilanne muuttuu. En kyllä tiedä, mistä arkisin revin sen ajan, mutta alku sekin, jos ehdin ulkoilla edes viikonloppuna.
17.05 Kotona jälleen. Ja viime hetkellä kävinkin tekemässä lenkkini, mikäli päivänvaloa mielin nähdä, sillä ilta alkaa hämärtyä kovaa vauhtia. Tosin on ihanaa huomata päivän pidentyminen joulukuuhun verrattuna: neljän jälkeen oli vielä ihan VALOISAA lähteä kävelylle! Kyl se kevät sieltä vielä tulee, saattepa hanget ja lumiukot nähdä! Kevättä odotellessa vaihdan pyykit koneeseen, sytytän tulen takkaan ja siivoan olkkarin kondikseen. Isäntä on jo aiemmin siivonnut vessan ja koska se ryhtyy nyt putsaamaan eteiskäytäviä, minä siirryn keittiön puolelle kinkkupizzan värkkäämiseen.
18.10 Pizza valmis ja perhe siirtyy murkinalle. Jostain käsittämättömästä syystä Onni saa päähänsä paukutella just NYT, ruokapöydässä! Torumme pikkupersulia, joka vain hekottelee omille kaasupäästöilleen ja nauraa lopulta niin, että purskauttaa suun täydeltä maitoa minun ja ruokani päälle. Silloin tulee lähtö keittiön nurkkaan miettimään ruokapöytäkäytöstä! Ja voi sitä porua! En saisi itse noin kovaa meteliä aikaiseksi vaikka kuinka yrittäisin. Anteeksipyytäminen ottaa pikkumieheltä luonnon päälle, mutta lopulta saadaan taas rauha maahan ja nenä niistettyä ja ruokailu jatkumaan. Keitän kahvit ja otan Harry Potterin käteeni. Tällä välin takka on mokoma kuitenkin pelkkää ilkeyttään sammunut, eli mun sytykekasani on palanut tuhkaksi, mutta mustuneet halot irvistelevät takassa kylmiksi jäähtyneinä. Sytytän ilkiöt uudelleen ja tällä kertaa tuli lähtee räiskymään kunnolla.
20.10 Erehdyn astumaan teinityttären huoneeseen. Nimenomaan erehdyn. Olisi pitänyt tietää miltä täällä näyttää! Teen suurpiirteisen raivauksen, jotta saan edes likapyykit kerätyksi pois ja hiukan tyhjää jalansijaa lattialle. Kiikutan kasan roinaa pois ja käyn vaihtamassa pyykit koneeseen. Takkaan saa lisätä puita ja tiskikone pitää tyhjentää. Kerään Onnin leluja ja pelejä myös makkarin lattialta ja kiikutan ne hänen hyllyynsä. Katseeni osuu lattialla komeilevaan legolinnoitukseen, jota olen rakentanut Onnin kanssa jo kolme päivää. Jostain syystä saan päähäni tehdä ritarilinnan hevostalliin monikerroksisen tornin, enkä voi olla naureskelematta itselleni, kun istahdan lattialle legojen sekaan ihan inspiraation vallassa. Eipä aikaakaan, kun pikku apulainen on seuranani ja Juhokin on tullut ihmettelemään touhujani. Selitän, että legojen rakentelu on äärettömän rentouttavaa, ja niin se kyllä tottavie onkin! Jokaisella työpaikalla pitäisi olla hervoton kasa legoja, jotta työntekijät voisivat ruoka- ja kahvitauoilla rakentaa kattoahipovia inspiraatiorakennelmia. Heti tulisivat onnellisemmiksi ja työteho kasvaisi!
21.10 Tornikyhäelmäni on valmis ja on pikku-ukon nukkumaanmenoaika. Isäntä on vastikään hakenut perheen näyttelijättären kotiin ja siirtyy nyt nukuttamaan pikkupersulia. Mä siirryn kaveeraamaan Savenvalajan Harrin kanssa.
Tasan kymmeneltä käyn vielä vaihtamassa pyykit koneeseen ja sitten alan hankkiutua petiä kohti. Yhtä ainutta tuntia en ole suunnitellut, vaikka niin kaavailin tekeväni. Kouluhommat odottavat minua siis huomenna. Good night.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


sunnuntai 23.1.2011

Viikko on mennyt yhtä haipakkaa vaan. Maanantai-iltana yritin hoitaa kaikkia kasautuneita asioita kaupungilla ja ryhdyin toden teolla selvittämään sekalaisten opetusmatskujeni mappeja. Tätä en tietenkään yhdessä illassa saanut valmiiksi, mutta NYT mulla on suurin osa kaikista "Sekalaista"-, "Sitä sun tätä"- ja "Diverse"-mapeista inventoituna, uudelleen nimettyinä ja sisältö aakkostettuna. Wohooo, tänään tarvitsin prepositioharjoituksia, ja sit vaan muina naisina kävelin mun enkkumapeille ja nappasin parit tehtävät prepositiot-välilehden alta P-kirjaimen kohdalta. *nirvanaa*
   Tiistai-iltana pidin vanhempainvartteja koululla ja keskiviikkona olin katsomassa Tasalan nuorisoseurantalolla kuluvan talven musikaalia, "Kiss Me Kate", jossa tää meidän esikoinenkin esiintyy. Kyllä oli taas kiva katsella innostuneiden näyttelijöiden esiintymistä. Näytelmä itsessään ei kässäriltään kuulu parhaiden näkemieni joukkoon, mutta esiintyjissä ei ollut moittimista. Ihanat gangsterit veivät sydämeni ihan kokonaan! Isännällä ja mulla oli Onni mukana, ja hän viihtyi karkkipussin douppaamana ekan näytöksen vallan hyvin, mutta tokan näytöksen aikana tuli sitten jo vähän aika pitkäksi ja väsymyskin vaivasi. Kaiken kaikkiaan hän pärjäsi kyllä vallan hyvin, ja näytelmästä tuntui jääneen mieleen ainakin se, että "siltä yhdeltä katkesi luu, tarvitaan röntgenkuva!" (No, ei kyllä katkennut, tämä oli vain yks repliikki sopan seassa.)
   Torstaina menin pitkästä aikaa Pilates-tunnilleni, joka tekikin to-del-la hyvää, sillä olin jotenkin viikon riennoista ihan rassaantunut. Tuskin maltoin perjantaina odottaa, että viimeinen tunti kilahtaisi ohi, ja sitten olisi edessä viikonlopun mittainen vapaus.
   Käytiin eilen kaupungilla, kun piti viedä keskimmäinen parturiin, ja hoitaa ruokaostokset. Isäntä yllätti mut hankkimalla meille uuden lieden! Se oli lukenut jonkin järjettömän edullisen Mustan Pörssin mainoksen, ja nyt meille odotetaan ens viikolla tuotavaksi keraamista liettä. Ei paha! Olin kyllä ihan ällikällä tämän yllättävän käänteen ansiosta, mutta hulluhan minä olisin, jos olisin kieltäytynyt. Itse käväisin pikaisesti katsastamassa KappAhlin alen jämäeriä, joista tarttui mukaani kirjava huivi. Kukalliset korvikset taisivat olla normihintaiset, mutta niin edulliset etten voinut niitä vastustaa.
   Viikon aikana posti ehti tuoda parit lehdet, joita en ehtinyt vilkaistakaan erityishoukuttavista kansista huolimatta, ja Susanna Hietalan soolo-cd:n, jonka senkin ehdin kuunnella vasta tänään. Hietala on nyt sitten Club for Fiven ex-jäsen, sillä ryhmän kokoonpano uudistui peräti kahden laulajan osalta vuodenvaihteessa. Tää levy oli just sellaista norahjonesmaista laiskan sunnuntain taustamusiikkia kuin olin odottanutkin. Nappiin mennyt ostos.
   Maanantain lankaostoksista pääsin niin ikään nauttimaan vasta viikonloppuna. Ostin kaksi kerää Step-lankaa ja ensimmäistä kertaa varmaan 20 vuoteen kudon sukkia itselleni.
   Huomenna jälleen kouluun ja arkirumbasambahössötys päälle. Toivottavasti tulossa on hiukan vähemmän lennokas viikko.
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


sunnuntai 16.1.2011
No voi veikkoset! Viikon takaista päivitystä kirjoittaessani olin ihan niissä fiiliksissä, että tästä tää arki alkaa ja vieläpä oikein hyvin. Olin suunnitellut tunnit vimpan päälle ja pakannut kaiken valmiiksi odottamaan aamua ja laittanut aamupalankin silleen oikeen hollille, että murot odotti kipossa ja kahvinkeitin piti vain painaa napista päälle. Että niissä tunnelmissa sitten aamulla koulua kohti.
   Vaan kuinkas sitten kävikään? - Ihan vaan silleen, että surullisenkuuluisa Mr Murphy katsoi parhaaksi pistää omat näppinsä peliin. Ajaessamme kohti koulua muistin yhtäkkiä, että ai pahus, unohdin laittaa itelleni sisäkengät mukaan. Vähän nyrpeänä katselin jaloissani olevia jokasäännilkkureita, jotka ovat matalakantaiset klopot, varsinaiset mummomallit, ja ajattelin, että ainut lohtu tässä on, että mulla on lyhyt päivä. Ei tarvitsisi kuutta tuntia hiota samoissa kengissä. Vaan koululle päästyäni tajusin ekan tunnin alussa, että jostain käsittämättömästä syystä olin unohtanut pakata kasseihin myös jokapäivänkansioni, jossa mulla on lukujärjestys ja kaikki mahdolliset Oleellisimmat asiat, tärkeimmät jutut mitä ollenkaan mukanani koulussa kanniskelen. Tsuidaduida. Jotenkin olisi pärjättävä yksi päivä ilman sitä. Joo, kaipa siitä selviäisin. Lyhyt päivä sentään edessä.
   Kolmannen tunnin alussa juteltiin luokan kanssa joulukuulumisista ja -lahjoista, ja olin varautunut soittamaan heille yhden biisin omasta lempparijoululahjastani, Club for Fiven viimeisimmästä levystä. Sanat olivat valmiina paperilla että voisin heijastaa ne dokukameralla kankaalle, ja eikun musiikit soimaan. Paitsi että avasin tyhjän cd-kotelon, olin pösilö unohtanut cd-levyn oman tietsikkani sisään kotiin! Salamannopeasti suunnitelmien muutos, ja kuuntelemaan tekstikirjan kappaletta. Teettäisin siitä suullisen kertausharjoituksen, jonka olin tarkistanut kotona moneen kertaan että se toimii eikä siellä ole virheitä... ja... ja... jonka olin perskeles näköjään unohtanut monistaa luokalle. (Tässä vaiheessa mun teki mieli jo iskeä vähän päätä seinään.)
   Ajattelin, että tunnin kuitenkin pelastaa se, että ollaan kielistudiossa, voidaan nauhoittaa omaa puhetta ja kuunnella ja korjata ääntämistä. Nauhoitimmekin hienosti koko tekstin, ja sitten piti ruveta kuuntelemaan, mutta koska Mr Murphy oli päässyt jo hyvään vauhtiin, kielistudion koneisto teki täydellisen toimintalakon. Oppilailta ei lähtenyt lukitus paneeleista pois millään, vaikka mun monitori näytti, että lukko on poistettu. Saman tien lakkasi toimimasta se, että open ääni kuuluis luureista oppilaille. Ja sitten jumitti parikeskustelutoiminnot. Manasin sen koneiston mielessäni jonnekin ihan alimpaan paikkaan mitä universumista ja sen ulkopuolelta löytyy, sammutin virrat, käynnistin uudelleen ja toivoin, että vekotin heräisi kiltisti henkiin. Vaan vielä mitä! Nyt en päässyt tietsikalta kielistudio-ohjelman käynnistämistä pidemmälle, sillä ohjelman aloitusruutu jumittui näytölle, eikä enää toiminut hiiri eikä mikään muukaan. Arvatkaa, olivatko oppilaat tässä vaiheessa enemmän kuin lentoon lähdössä?
   Mulla oli seuraavakin tunti studiossa, ja ajattelin, että koska koneet näköjään piiputtavat täydellisesti, vien seuraavan ryhmän omaan normiluokkaani, joka ainakin on vapaana. Kunnes haalaripukuinen opiskelijapoika, entisiä oppilaitamme, asteli käytävällä vastaan ja pyysi mua käynnistämään luokkani tietokoneen, hänelle kun on varattu sinne seuraavaksi tunniksi abi-info! Eikun seuraavan porukan kanssa takaisin sinne prakaavaan studioon... Siinä välissä sitten ehdin soittaa vielä hammaslääkärillekin, sillä mun omituinen leukakipuni oli vain pahentunut, ja työkamut enteilivät, että kuulostaa pahasti viisaudenhampailta. Joten viimeiseltä tunniltani ajoin tukka suorana kohti Luvian hammaslääkäriä, aivan satavarmana siitä, että tässä nyt vielä samaan syssyyn leikattais pari hammasta irti leukaluusta ja litkisin loppuviikon nestemäistä ruokaa pillin avulla.
   Viisaudenhampaista ei kuitenkaan ollut kysymys, eikä mistään hampaista, vaan mulla oli, uskokaa tai älkää, leukanivelen tulehdus, johon neuvottiin ottamaan viiden päivän säännöllinen Burana-kuuri. Palasin kotiin aika ihmeissäni, koska en ollut tällaista vaivaa voinut kuvitella olevan olemassakaan, mutta aloin kiltisti napsia Buranaa kitaani. Suun aukeaminen oli aika rajoitettua ja poskeni oli ihan kosketusarka, joten vaiva oli kyllä aika keljunlainen.
   Ja sitten sairastui Onni. Kaksi isompaa tenavaa olivat käyneet jo läpi kurkkukipu-kuumetaudin, ja yöllä tää onneton pieni mies parkui "Äitiiii...yyyyääää... mää nielen huonosti...yyhyyyy...". Joten jäin tiistaina hoitamaan pikkupotilasta ja ihmettelin, että tälleenkö tää lukukausi nyt lähtikin liikkeelle. Ja sitten päivän mittaan alkoi omakin kita tuntua vähän keljulta. Keskiviikkona mulla oli jo varsin kipeä kurkku ja torstaina en pystynyt enää nielemään juurikaan mitään ilman kyyneleitä. Samalla pukkasi sitten mullekin jo kuume, mutta pikkumies alkoi olla hyvässä kondiksessa ja pyyhälsi maantiekiitäjän lailla pitkin huushollia. Perjantain makasin räpylä ja mieli paassa sängyssä ja mietin, voiko aivastamisen aiheuttamaan kipuun kuolla. - Todellakin, mun nielu oli ihan tulessa ja aivastaminen toi jotenkin ihan mieleen sen, kun synnytin keskimmäistä, ja kätilö päätti avittaa kohdunsuun aukeamista sormin painamalla. En enää muista tarkalleen, mitä sille sanoin, mutta mitään järin painokelpoista se ei ollut, taisin jopa uhata potkaista jos vielä uusisi temppunsa.
   Nyt tää nielukipu on ikään kuin kivunnut tuolta alhaalta kurkunperältä joka päivä hiukan ylöspäin, ja eilen ja tänään se on ollut lähinnä nenässä. Naamakirjan puolella funtsinkin, että onkohan tää nyt tulossa ulos nenästä vai onko se kipuamassa vielä ylöspäin kohti päälakea. Tuttavani kommentoi, että se tekee varmaan sarvet päähän. Se tästä nyt taivas paratkoon vielä puuttuukin! Mutta mun leukanivel on jo oikeestaan ihan ok, joten jotain hyvää sentään. Ja syöminen ja puhuminenkin jo sujuu. Aion huomenna pärjätä koulussa. Mä olen pakannut nyt Jokapäivänkansioni ja cd-levyn ja kengätkin mukaan. Näytän huomenna Mr Murphylle, missä kaappi seisoo!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


sunnuntai 9.1.2011
OMG. Se on ohi ny! Joululoma. Tuolta se tuli - - - ja tonne se meni. Viuuuuuuh.
   Olen tänään suunnitellut huomisen oppitunteja ja vähän tiistaitakin yritin katsoa, mutta tiistaihin asti mun aivokapasiteetti ei oikein enää riittänyt. Huomisessa on jo kerta-annosta tarpeeksi, kun palaan vielä illalla koululle pitämään vanhempainvartteja. Huh-huh. Miten taivaan nimessä mä pääsen huomenna ennen kuutta ylös??? En käsitä yhtään.
   Muksuille kyllä koulun ja päivähoidon alkaminen on selkeästi tervetullut tapahtuma, sillä yleinen natina&kitinätaso on noussut meillä jo katonrajaan asti. Pienin huutaa meikäläistä 10 sekunnin välein, mikä tunnista ja päivästä toiseen kestettyään alkaa muistuttaa jo kiinalaista vesikidutusta. Kumma juttu, kun meillä vanhemmilla ja isoimmallakin tenavalla aika kuluisi lukemattomin eri tavoin, mutta nuo pojat... Huhhuijakkaa.
   Mutta lomaa voi pitää kertakaikkisen onnistuneena, sillä olen syönyt runsaasti suklaata ja taatelikakkua, kutonut sukkia, lukenut kirjoja, katsonut telkkua, shoppaillut alessa, lojunut kosmetologin rentouttavassa hemmottelukäsittelyssä (multa puhdistettiin ekaa kertaa elämässäni iho ultraäänellä, voitteko käsittää? Minä en.), käynyt pakollisessa ajokortti-45vee-näöntarkastuksessa, varannut itelleni hammaslääkärin, siivonnut työhyllykköni, ulkoillut, lojunut, koonnut palapelejä, hassuttanut Onnia ja nukkunut kylliksi. Arki alkakoon!
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


tiistai 4.1.2011
Olen hengissä, olen, olen! Koko joulukuu oli vain sellaista rumbaa ensin töiden ja sitten jouluvalmistelujen parissa, että vasta nyt, kunnolla koulusta ja joulusta levättyäni, tunnen oloni niin täyspäiseksi kuin minä nyt ikinä voin tuntea. Ystävättäreni vietti tämän joulun perheineen Egyptissä, ja minusta tuntuu, että se olisi oikea osoite minullekin. Ainakin aatonaattona jo vinguin lapsille ja isännälle, että ens jouluna minä makaan biitsillä drinkkilasi kourassa ja lähettelen sieltä vaan tekstareita että joko kinkku on uunissa. Ei hyvääpäivää! Eihän tässä nykyjoulumeiningissä ole mitään järkeä! Meitsikin rajoitti siivoukset siihen, että tehtiin oikeastaan vaan tavallinen viikonloppusiivous, mutta kun se kaikki muu härdelli! Mulla ei ole varmaan vielä ikinä jäänyt lahjojen hankkiminen näin viime tippaan, vielä aatonaattona harhailin epätoivoisena tekemässä viimeisiä lahjahankintoja. Plus se ruuanlaitto ja leipominen. Ja yleinen hässäkkä ja hössötys. Markettien tungos ja joululaulujen renkutus kassajonojen yllä. Ei apua. Ajattelin sen kaiken keskellä kulkiessani, että jos synttärisankari saapuisi bileittensä keskelle, niin siinä saattaisi kaatua taas muutamakin markkinapöytä.
   No niin. Mutta nyt on siis rauha maassa ja ollut jo jonkin aikaa. Koulu alkaa vasta ensi maanantaina, joten tässä on oikeesti saanut olla reporankana ja elää silleen mukavasti ihan täysin pellossa kuin vain lomalla voi. Nousta sängystä, kun silmät porukalla aukeaa. Laittaa ruokaa silloin, kun porukalla vatsa kurnii. Lukea Harry Pottereita (olen hurahtanut niihin vasta nyt, in English). Syödä suklaata. Käydä kävelyllä silloin kun pakkanen sallii. Juoda glögiä ja piparkakkukahvia. Siivota rauhassa laatikoita ja paikkoja joulun jälkeen.
   Tänään kävin kaupungissa, sillä mun oli ihan pakko saada käsiini seuraava Potter ("Harry Potter and the Goblet of Fire"). Samalla reissulla kävin katsastamassa vielä Cittarikompeksin liikkeiden alennusmyyntejä, mutta en löytänyt mitään järjellistä. Ekana alepäivänä kävin keskustassa ja löysin lämpimät pakkassaappaat, yhdet kivat housut ja neuleen, mutta olisin kaivannut vielä pari lämmintä neuletta lisää. Tämä talvi näyttää olevan ihan samanlainen siperiatalvi kuin viime talvikin.
   Oijoi, ja nyt on niiiiin paljon kivoja vaihtoehtoja, etten tiedä, mitä valita! Kutoisko sukkia, katsoisko dvd:ltä leffaa, lukisko Potteria vai askartelisko ens joulun joulukortteja?
Jos haluat kommentoida (ja toivottavasti haluat!), tee se tästä.
Jos haluat lukea muiden jättämiä kommentteja, tee se tästä.


Site Meter
Bannerin kuvat www.weheartit.com
Tällä hetkellä luen:
Ruth Kleinin kirjaa "Time Management Secrets for Working Women".
Seuraamiani blogeja:
Karkkipäivä
Tavallista arkea
Onni arjessa
Ostolakossa
Periferialife, maalla
Turun Tilda
Vihreän talon väki
Vilukissi
Yarnstorm
Merkitse Kutrin blogi suosikiksesi Blogilistalla
Blogiarkisto

2010 loka-joulukuu
2010 elo-syyskuu
2010 kesä-heinäkuu
2010 maalis-toukokuu
2010 tammi-helmikuu
2009 marras-joulukuu
2009 syys-lokakuu
2009 elokuu
2009 heinäkuu
2009 kesäkuu
2009 toukokuu
2009 huhtikuu
2009 maaliskuu
2009 helmikuu
2009 tammikuu
2008 joulukuu
2008 marraskuu
2008 lokakuu
2008 syyskuu
2008 elokuu
2008 heinäkuu
2008 kesäkuu
2008 toukokuu
2008 maalis-huhtikuu
2008 tammi-helmikuu
2007 joulukuu
2007 marraskuu
2007 syys-lokakuu
2007 heinä-elokuu
2007 huhti-kesäkuu
2007 tammi-maaliskuu
2006 heinä-joulukuu
2006 tammi-kesäkuu