| Etusivulleni | Valikkosivulle | Lisää minusta | Uskoni | Kirja-arvosteluja | Linkit |
|
Mehukkaita päiviä 28.8.2012  Joka vuosi iskee sama syksyinen ilmiö. Vaihe 1: Poimin onnellisena marjoja pensaista, syksyinen aurinko lämmittelee ihoa, mieli on kepeä. Vaihe 2: (kohokohta) Täytän ensimmäisen mehumaijallisen ja tunnen itseni sadonkorjuun kuningattareksi. Martha Stewart kalpenee kaltaiseni omavaraisen emännän rinnalla. Vaihe 3: Pullotan ensimmäisen maijallisen tuotosta pakaste- ja lasipulloihin. Tahmea mehu alkaa sotkea paikkoja ja rypistelen otsaani, mutta ovathan nuo ensimmäisen täydet pullot niiiiiiin soman näköisiä. Ah, syksy! Siivotessani tahmaisia mehutahroja muistelen Keatsin runoa Syksylle: "Season of mists and mellow fruitfulness..." Vaihe 3: Mehumaija täyttyy toisen kerran marjoista... sokeroin ja säilön... ja kolmannenkin kerran... ja sokeroin ja säilön. Voisiko tämä jo loppua? Vaihe 4: En halua nähdä enää marjan marjaa. Hampaat irvessä mehustan viimeistä maijallista. Hikoilen keittiössä tahmeiden pullojen, kauhojen ja suuttimien keskellä. Ikkunat ovat vetäneet huuruun. Vaihe 5: Isäntä muistaa karviaiset. Voi yhden kerran! Eivätkö nämä herukkalitrat jo muka ole tarpeeksi??? Onko taas pakko mennä raapimaan kätensä verille sinne karviaispuskaan? Vaihe 6: Karviaiset mehustuvat maijassa. Mehua on nyt niin paljon, että sillä juottaisi koko Suomen armeijan ensi talven ajan. Vannon, että ensi syksynä pidän välivuoden mehustamisesta. Joku roti. Kuluu 10 kuukautta. Vaihe 7: On kesä, ja marjapensaat kukkivat. Tiirailen tilannetta uteliaana. Paljonkohan marjoja ja mehua tänä vuonna saadaan? Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Kaikkea kivaa 24.8.2012  Toisinaan elämä ei ole pöljempää. Kuten vaikka perjantai-iltana, jolloin viikonloppu on alkanut. Ja kun on jaksanut ekaa kertaa koko kesänä juosta sen viiden kilsan lenkkinsä kokolailla kevyen oloisesti läpi. Ja kun posti on pari päivää sitten tuonut sekä Olivian että uuden Costume-lehden, jota on ollut luomassa mm. yksi tämän koko maan fiksuimmista naisista, Jenna.  Puhumattakaan siitä, että postilaatikkoon kolahti myös toimitus Amazonista. Neljä tilaamaani herkkupalaa, joista "Miss Peregrine's Home for Peculiar Children" oli alkuperäinen inspiraatio lähteä ylipäätään kokoamaan jälleen tilausta. Odotan itse asiassa paljon kaikilta noilta neljältä romaanilta.  Meikkifriikkinä iloitsen myös uudesta, sinisestä kynsilakastani, joka mätsää aivan tismalleen sinikukallisen puseroni kanssa. - Kyllä, näette oikein, se on Chanel, ja kynsilakaksi tietenkin pirun kallis. Mutta kun se sävy! Jos jotakuta kiinnostaa, niin voin tässä sanoa, että laadullisesti Chanel ei ole juuri esim. OPIa kummoisempi. Kuivuu tosin nopeasti, melkein yhtä pikaisesti kuin IsaDoran nopeasti kuivuvat lakat, levittyy mukavasti, peittää hyvin, mutta kulumisaste tuntuu olevan aivan samanlainen kuin kaikilla muillakin kokeilemillani lakoilla: toisena päivänä alkaa jo olla kulumaa kynsien kärjissä. Mutta se sävy... *huokaus*  Ja sokerina pohjalla Vilukissin blogilleni ojentama tunnustus, josta kiitän, kumarran ja niiaan kauniisti, ja ojennan sääntöjen mukaisesti eteenpäin seuraaville seuraamilleni blogeille: Turun Tilda ja Run o' the Mill. Laistan säännöistä nyt sen verran, että ojennan tämän eteenpäin vain kahdelle blogille viiden sijasta. Tunnustus kun on ehtinyt kiertää jo näköjään yllättävän monta blogia. Mutta kiitos, Vilukissi-kulta, ilman sinua jäisi monet naurut nauramatta ja luulisin itseäni maailman ainoaksi kohnottajaksi! Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Veckoslut 19.8.2012 
Ensimmäinen työviikko lensi siivillä, enkä ehtinyt kissaakaan sanoa kun oli jo perjantai-iltapäivä. Jolloin olin kyllä kieltämättä
melkoisen raatopoikki. Koko ilta meni puutarhatuolissa lojuessa ja kirjaa lukiessa - Alexander McCall
Smithin "The No.1 Ladies' Detective Agency", joka on ensimmäinen osa yhteen suosituimmista McCall Smithin kirjasarjoista, ja jota
olen yrittänyt monesti aloittaa suomeksi, mutta joka teki saman tempun kuin Harry Potteritkin, eli avautui mulle vasta enkuksi. Oikein
sopivaa luettavaa laiskan perjantai-illan aurinkoon.Eilen sai vielä nauttia aivan ihanan kesäisestä päivästä, mutta tänään on vietetty sadepäivää. Mä olen tämän viikonlopun aikana lukenut 500-sivuisen dekkarin (John Verdonin "Numeropeli", suosittelen), siivonnut huushollin, pyykännyt, silittänyt ja mankeloinut, suunnitellut koulutunteja, rakentanut legolinnaa, katsonut nauhalta Doctor Whon jaksoja, tehnyt ruokaostokset, käynyt läpi vanhojen "aarteiden" laatikon, jonka rehasin lapsuudenkodista tänne, manannut sottapyttyperheeni alimpaan maanrakoon, kokannut, syönyt liikaa jäätelöä ja vohveleita, siirtänyt laihdutuskuurin aloittamista edelleen, inhonnut läskejäni ja tahdonlujuuden puutetta, hinkannut ruokasoodalla kylppärin kaakelinsaumoja puhtaiksi ja saanut auringossa istumisesta lisää kesakoita. Onhan siinä nyt jo saavutuksia yhdelle viikonlopulle. Käytiin muuten passikuvassa koko konkkaronkka perjantaina, sillä meidän passimme menevät lähikuukausina vanhoiksi, ja ainakin Julia tarvitsee omaansa koulun Italian reissuun ja minä omaani tulevaan Comenius-matkaan. Ajateltiin uusia niitä pikkuhiljaa, ettei koko summa mene kertarysäyksellä. Kuvatkin maksoivat jäätävät 85 euroa. - Ja millaiset kuvat! Ainut, joka on oman itsensä näköinen ja ihan onnistunut, on tietenkin Onni. Me kaikki muut olemme enemmän tai vähemmän kauhukabinettisarjalaisia, ja oma kuvani voisi esittää poliisin etsintäkuuluttamaa kirvesmurhaajaa. MIKSI kuvan epäonnistuminen on ihan satavarmaa, kun siitä tehdään passikuva? Aivan maaginen juttu. Näpsäisepä jostakin tutustasi valokuva, ja todennäköisesti saat ihan kivan normikuvan. Viepä sama tuttu passikuvaan, ja saat kuvan, jossa tuttusi sirrittää kameraan kalpeana, mustat pussit silmien alla, Kakolasta karanneen näköisenä. Se toimii kuin luonnonlaki. Seuraavalla kerralla, kun joku luokka pullikkoi ja metelöi, heitän uuden passikuvani suurennettuna dokukameraan. Jahka se lärvi lävähtää valkokankaalle, porukka vaikenee ja pissii hädissään housuunsa. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Surkeiden sattumusten sarja, osa 472 14.8.2012 Mitenkähän monella tapaa sitä ihminen pystyy kolhimaan itseään? Ja miten usein voi yksi ihminen törmäillä, kaatuilla, putoilla ja kompastella? Eihän tässä ole mennyt vielä kauaakaan siitä, kun ensin tipahdin tikasjakkaralta maalitela kourassa ja heti parin päivän kuluttua siitä poltin käsivarteni uudessa, tehokkaassa silitysraudassani, jonka välittömässä läheisyydessä taittelin pyykkejä. Viime yönä lähdin käymään vessassa, ja yön pimeydessä onnistuin kiskaisemaan wc:n oven auki niin voimallisesti, että oikean jalan pikkuvarvas jäi ikään kuin liikkuvan oven alle. KRUNTS.   Ei siinä voinut ääneen ryhtyä huutamaankaan, kun sitten olisi koko huushollin väki herännyt. Hyppelin yhdellä jalalla käytävällä ja voihkin tukahdutettuja manauksia. Kesti aika pitkän aikaa, ennen kuin sain edes unta, sillä varpaanpentelettä särki aika mojovasti. Aamulla heräsin musta pallo varpaan tilalla. Jotenkin sinne oli ihon alle päässyt purkautumaan verta niin että varvas muistutti nyt mustaa oliivia. Sitä olikin riemukasta ruveta tunkemaan kengän sisään! Varvas kylläkin turtui päivän mittaan, niin että iltapäivällä se tuntui enää vain oudolta. Sanoinkin isännälle, että se tuntuu niin kummallisen kurjalta tuossa jalkaterän syrjässä, että tekisi mieli ottaa sivuleikkurit ja napsaista koko varvas pois vaivaamasta. (Joo, olen tietoinen siitä, että kyseinen toimenpide tuottaisi tod.näk. entistä enemmän kipua ja särkyä, ENKÄ ryhtynyt tuumasta toimeen.) Mietin vaan, että onko missään muualla ketään yhtä toivotonta kömmelperiä kuin minä. Onko kukaan muu koskaan onnistunut tyrmäämään itseään omalla autonovellaan? (Mun saldo: 3 kertaa) Tai minkä takia se olin just minä silloin yks kesä, joka kantoi mukelon pissapottaa, kaatui käytävällä lojuvaan vatsalihaspyörään ja täräytti päänsä tiiliseinään niin että taju katosi hetkeksi? (En viitti kertoa, mihin se pissa katosi.) Tai että onko kellään muulla käden ja käsivarsien ihossa valkoisia arpia siitä, kun on sihauttanut ihonsa päin silitysrautaa? Onko kömpelyydellä jokin maksimiraja, jonka täytyttyä kohnaaminen loppuu? Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Eka duunipäivä 13.8.2012 Se on sitten eka päivä duunissa takana. Suunnittelupäivä. Alias kokoustamispäivä. Joskus vanhoina, hyvinä aikoina me hoidimme opekokouksen aamupäivällä, ja iltapäivällä oltiin aineryhmittäin tekemässä suunnittelutyötä tai kanniskelemassa kirjoja tai tekemässä omia tunteja, mitä milloinkin. Joskus vietettiin jopa iltapäivä Lahdenperässä kunnan saunalla uiden ja syöden ja saunoen ja tekemällä aineryhmän omia hommia siinä sivussa. Joka tapauksessa yhteinen kokoustaminen loppui puolenpäivän kieppeillä. Nyt olemme jo vuosikaudet kokoustaneet koko päivän, aamusta iltapäivään asti. Jotenkin siitä on tullut väsyttävää jahnaamista, jossa ei läheskään joka asian kohdalla oikein tulosta tunnu syntyvän. Olin tänään jotenkin ihan harvinaisen väsynyt tähän meidän kokoustamiseemme, ja olo alkoi iltapäivän kuluessa olla lähinnä hyytynyt.     Aioin kotiin päästyäni syödä välipalan, istuskella vähän puutarhassa ja lähteä sitten lenkille, mutta jotenkin päädyinkin välipalan jälkeen päivätorkuille. Olin ihan kokovartalopuutunut. Puolen tunnin torkut kyllä tekivät terää, ja sen jälkeen jaksoinkin lähteä hölkkäämään. Meitsin unelma juoksulenkkien pidentämisestä tänä kesänä on ollut jokseenkin jäissä sen jälkeen, kun jouduin pitämään touko-kesäkuussa hiukan yli kuukauden tauon juoksemisesta. Nyt on kuitenkin ollut jonkin aikaa jo oikeasti taas kiva juosta, ettei se ole ihan sellaista epätoivoista puuskutan-joudunkävelemään -intervallivuorottelua, mitä se oli pitkän tauon jälkeen. Julian balettijutskat ja Onnin painitreenitkin pyörähtivät taas käyntiin, joten ihanhan tässä jo ollaan täydessä pyörityksessä. Yhden illan aikana ei ehdi mitään, ei yhtikäs mitään. Taivaan kiitos mulla on tän viikon tunnit jo tehtynä ja kasassa. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Back to school! 12.8.2012 Voi taivaan talikynttilät. Tämä loma on nyt lusittu. Ihan vastikään pidin laskuria yllä siitä, montako työpäivää on lomaan jäljellä, ja nyt... Kun minusta ei tunnu siltä että mitään kesää olis ollutkaan! Vääryys. Voiko huonosta kesästä valittaa kuluttaja-asiamiehelle? Mä olen pyykännyt, silittänyt, mankeloinut, imuroinut, suunnitellut oppitunteja, väkertänyt yhtä joululahjaprojektia, hölkännyt ja kokannut. Ja pakannut yhden laukun huomiseksi. Mutta toinen on vielä pakattava. Aika siirtää peruskamat känny-kukkaro-avaimet-yms kesäkassista takaisin mun olkalaukkuuni. Varma syksyn saapumisen merkki. - Niin! Ja kaivaa rannekello naftaliinista! Voihan nokka, SE se vasta syksyn saapumisen merkki onkin. Teinit saapuvat kouluun vasta tiistaina, eli meillä on huomenna perinteinen kokoustamispäivä. Me ollaan kyllä isännän kanssa duunattu kouluhommia jo lähes koko taaksejäänyt viikko, ihan kuten muinakin vuosina. *huoh* Dorkaa tässä on se, että koululaisten ja varmaan aika suuren muunkin kansanosan mielestä opettajat ovat teroitetut lyijykynät tanassa ruopimassa maata jalkojen alla, että pääsevät taas kouluun. Aivan kuin me olisimme ekstaasissa siitä, että pääsemme taas töihin:  Kun todellisuus on kuitenkin sitä, että loma on loppu ja paluu arkeen odottaa:   Minua myös kovasti huvitti erään sisustuslehden esittely kolmesta opettajan työpisteestä heidän kotonaan. Oli siis niin PERIN siistiä ja somaa, ei yhtään mappia tai paperiakaan näkyvissä! Yhdellä opettajista oli jopa kaunis vesikarahvi keskellä työpöytäänsä koko komeutta somistamassa. Välitön kysymys kuuluikin, että tekevätkö nämä opettajat ollenkaan töitä, vai ovatko he käyttäneet noin kolme kuukautta työpisteensä puunaamiseen ja viilaamiseen kuvauskuntoon. (Veikkaan jälkimmäistä: oikeasti kamat on piilotettu kellariin, jonne sisustuslehden toimittajaa ja kuvaajaa ei olisi suin surminkaan päästetty.) Minun todellisuuteni kun on tänään näyttänyt tältä:  Että repikää siitä. Mutta huomenna siis sorvin ääreen! Viikon kuluttua tuntuu siltä kuin muuta ei olisi koskaan ollutkaan. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Puhinaa ilman puhtia 6.8.2012 
Että voikin juhlarupeaman jälkeen väsyttää! Meitsi nukkui tänään Onnin kanssa suht pitkään ja vetäisin päikkäritkin,
mutta suurimman osan päivästä pystyin vain lojumaan kirja kourassa puutarhatuolissa - ilman että olisin jaksanut oikein
edes lukea. Hiukan heräsin eloon tossa iltapäivällä, kun kävin ensin hölkkälenksulla ja sitten Julian kanssa kaupungissa,
mutta kaupunkireissun jälkeen olin taas entistäkin räjähtäneemmässä jamassa.Julia osti koulukirjoja ja -tarvikkeita, ja meikä palautti pitopalvelun astiat ja systeemit, mutta sehän on selvää, ettei me kaksi naista pystytä oikein yhtään keskikaupungin keikkaa tekemään eksymättä samalla myös vaatekauppoihin. Julia löysi Andiamosta 30% alennuksella omaa kokoaan Vagabondin herrainkengät, joissa oli jokin mininen värivirhe. Just se malli ja väri, jota minäkin olen kuolannut itselleni. Auuuugh! Tästä toipuminen vie kuulkaa jonkin aikaa... Mä kokeilin Lindexillä ihania viininpunaisia housuja, joihin olen vaan armottoman liian tuhdissa kunnossa, joten sinne jäivät. Henkan ja Maukan jakku näytti peilistä kaventavan mua, joten burgundipöksyjen sijaan ostin sitten sen. Mistäköhän nyt löytäisi tarpeeksi tahdonvoimaa ton keskivartalon kutistamiseen? Koko kesän olen ollut AIKEISSA tehdä asian hyväksi jotain, tai aloittanut laihdutuksen ja väsähtänyt muutaman päivän jälkeen. Olis kauhian kiva mahtua vielä joskus taas vaatteisiinsa. Keventäjien jäsenyyskin on vielä voimassa, mutta ei, en vain saa aikaiseksi. Puh-huh. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Juhlapäivä 5.8.2012  Viime päivien puurtaminen johtui tämän päivän rippijuhlista; keskimmäiseni Juhon konfirmaatiota juhlittiin tänään. Päivänsankari oli jokseenkin aurinkoinen koko päivän, mutta äidin kanssa kuvassa piti vähän yrittää ottaa yrmistelyilmettä, joka ei sekään oikein onnistunut. Konfirmaatiokirkko sujui todella jouhevasti, vaikka rippilapsia olikin hurjat 39 kappaletta, ja taisivat istumapaikat kirkossa olla jo vähän kortilla, eli kaikki oli aivan tupaten täynnä ja muutama seisomapaikkakin taisi olla käytössä. Tunnelma oli silti hyvä ja lämminhenkinen, eikä tilaisuus kestänyt kuin sen normi pari tuntia, mitä konfirmaatiokirkossa nyt yleensäkin menee. Jatkuvan pöydän käytäntö ehtoollisella toi kaivattua joustoa ja nopeutusta tilaisuuteen. Isosten ryhmä kävi vielä meillä kotonakin laulamassa, ja heillä oli aikamoinen urakka kiertää kaikki ne paikat, joihin heidät oli kutsuttu, sillä niitä oli parikymmentä. Iloisella mielellä silti kulkivat ja laulu raikui. Tykkään tästä traditiosta, että rippilapsen kotiin tullaan vielä tervehdyskäynnillä laulamisen merkeissä. Jos jokin asia Luvian seurakunnassa pelittää, niin se on rippileirit, joissa kaikilla on ihan oikeasti kivaa, ja tämä koko konfirmaatiojuttu. Olin alunperin aikeissa lähteä huomenna käymään koululla isännän kanssa, mutta Onni tuli illalla kuumeeseen, joten lepään itsekin huomisen täällä vielä laakereillani. Onhan tuota viikkoa tuossa sitten vielä kuitenkin jäljellä, että ehdin ottaa perinteisen förskotin työrupeaman kanssa, ennen kuin h-hetki viikon päästä maanantaina iskee. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Ahkeruus on ilomme 3.8.2012  Huhhuh. Aloitin päiväni puunaamalla homepesulla puutarhapöydän ja viimeisen niistä tuoleista, ja jatkoin poikien huoneiden ikkunoiden ja verhojen pesulla. Ja muulla pyykkäyksellä. Ja silittämisellä. Ja pikkuleipien leipomisella. Ja tottaKAI juuri nyt oli yksi kananmunista posahtanut pitkin poikin jääkaappia ja jättänyt jälkeensä melkoisen sotkun plus kiitettävän hajun. Eikun puunaamaan jääkaappia. Ja hankkimaan leikkikaveria Onnille, joka kitisi koko ajan kintuissa. Hip-hei. Jotenkin tämä päivä meni kaikessa touhussa ja kiireessä niin, että ehdin pysähtyä vasta illalla puoli seitsemän aikaan. Eilisen aherruspäivän jälkeen alkaa jo tuntua luissa ja ytimissä. Eilen leivoin pullaa, pesin keittiön ikkunat, kävin parturissa ja Pilateksessa. Viimeksi mainitusta oli tullut taukoa sen verran, että tänään on ikään kuin tuntenut lihaksissaan tehneensä eilen jotakin muutakin kuin hyötyliikuntaa. Mutta kummallista ja ihmeellistä kyllä, onnistuin eilen tekemään yhden sikavaikean liikkeen, jossa en ikinä ennen ollut onnistunut. Ehkä tauko on tehnyt kuitenkin jotain hyvääkin, ja jokin tuolla päänupissa on loksahtanut kohdalleen. Siitä nimittäin monessa Pilates-jutussa on kysymys, oivaltamisesta. Eilisen riemumomentti oli Doctor Whon kakkostuottiksen saapuminen postissa. Ja yhtäkkiä myös äkkäsin, että alkuviikosta ostamani huivi on varsin tarkalleen samaa sävyä kuin taannoin hankkimani Essien lakka. Vielä kun olisi kynnet! Kaiken remppaamisen ja maalaamisen ja puunaamisen jälkeen sormissani on pelkästään riekaleiset kynnenjäänteet, joita katsoessa tekisi mieli itkeä. Mutta ehkä tää tästä taas kun tää kotitouhuaminen vähän rauhoittuu. - Kunnes saapuvat pakkaset ja kaikki kynnet sanovat taas nips-naps... Huomenna on vielä miljoona hommaa edessä, mutta iltojeni rentoutumisen takaa nyt toi DVD-boksi. Oltiin tänään jo Julian kanssa tikahtumassa naurusta "New Earth" -jakson parissa. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Pyöreät 20 vuotta 1.8.2012  Uskomatonta, mutta totta, että me olemme isännän kanssa olleet naimisissa jo 20 vuotta. Sain hääpäivän kunniaksi ison kimpun syvänpunaisia ruusuja. Itse olin askarrellut isännälle pienen kirjasen jokaisesta vuodestamme. Emme tehneet sen kummempaa kuin kävimme illalla yhdessä ravintolassa syömässä, mutta sekin on jo mukavaa vaihtelua tähän arkeen. Vähän meitä nakottaa myös ajatus yhteisestä viikonlopusta Lontoossa, mutta ans kattoo nyt, saammeko haaveen toteutetuksi. Se ei ole vielä kovin ajankohtainen asia missään tapauksessa. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. |
