| Etusivulleni | Valikkosivulle | Lisää minusta | Uskoni | Kirja-arvosteluja | Linkit |
|
Dancing again 26.3.2012  Töissä jälleen! Aikamoista nuorallatanssia tai amok-juoksua tämä päivä kyllä on ollut, sillä vaikka kuinka sijaiset tekevät parhaansa ja raportoivat tekemisistään, sitä tuntee silti putoavansa jokseenkin tyhjän päälle muutamankin päivän poissaolon jälkeen. Ja tällä kertaa verenpaineeni kohosi useampaan otteeseen, sillä osa luokista, tai no, pikemminkin osa luokkien oppilaista, oli jälleen kerran tulkinnut homman niin, että kun paikalla on sijainen, saa valita mitä tekee ja tehdä mitä huvittaa. Oikeasti fiksun luokan tai oikeasti fiksut oppilaat tunnistaa siitä, että silloinkin kun on itse poissa, homma pelittää silti. Ikävä kyllä näitä ei-niin-fiksuja oli tällä kertaa vähän tavallista enemmän, ja sain räyhätä parillekin luokalle otsa kurtussa. Ei kivaa. Ei ole kiva olla itse sairaana ja yrittää hoitaa sairaita tenaviaan ja laittaa epätoivoisesti sijaisparalle jotain suurpiirteisiä tuntisuunnitelmaohjeita, ja palata sitten duuniin, jossa saa lukea pitkät kirjelmät oppilaiden huonosta käytöksestä ja siitä, mitä kaikkea ei saatu tehdyksi, kun homma levisi käsistä porukan lapsellisimpien tyyppien takia. Murrr. Silti mikään ei himmennä iloani siitä, että olin jälleen duunissa ja ihmisten ilmoilla, ja että mulla on ollut koko päivän ihan ihmismäinen olo! Vähän toi kuuri vielä väsyttää, joten vedin tunnin päikkärit tossa illansuussa, mutta mä olen jaksanut touhuta ja silittää ja mankeloida ja iloita siitäkin, että posti toi mulle CDon.comista tilaamani "Tuulen viemää" -leffan. En ole vielä ehtinyt edes aloittaa tätä lähes nelituntista mammuttirupeamaa, mutta eiköhän sillekin vielä tässä oma hetkensä tule. - Tuskin yhtenä rupeamana, mutta kuitenkin. Voi, miten kaipaan jo kirmaamaan hölkkälenkilleni! Vielä täytyy malttaa mieli, jotta toivun kunnolla. Mutta jahka toi kuuri loppuu, niin sitten, sitten... Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Kahdenlaista leipää 25.3.2012  Sain eilen tarpeekseni lojumisesta ja sairastamisesta. Ajattelin, että ei tämä olo tästä enää lepäämällä kohene, nyt saa riittää. Leivoin kostoksi hiivaleipää, satakuntalaisittain sanottuna kakkoa. Hyvältä maistui, hiilareineen päivineen. Ja runsaasti voita kuuman leivän päällä. Siitäs saitte, pöpöt ja Keventäjät! Tänään oli kirkossa Marianpäivän messu, jonne olin jo ajat sitten lupautunut toiseksi esirukouksen lukijaksi, ja sen jälkeen Naisten kahvila srk-keskuksessa. Olin laittanut kellon soittamaan kahdeksalta, jotta ehtisin viettää rauhallisen sunnuntaiaamun ja lukea lehden ja lähteä liikkeelle rauhassa, ja olinkin suunnattoman tyytyväinen itseeni venytellessäni sängynlaidalla jo vähän ennen kahdeksaa. Kunnes päähäni putosi varmaan suoraan taivaasta pommina tietoisuus: Kesäaika! Kelloja olisi pitänyt siirtää tunnilla eteenpäin! Aaaaaargh! Joten mulla ei ollutkaan ruhtinaallisesti aikaa, vaan suoranainen kiire, sillä meikäläisen suihkussakäynti ja hiustenkuivaus vie aina rutkasti aikaa. Eikun vipinää kinttuun! Ehdin paikalle jo lähes kymmentä vaille kymmenen, ja minua hymyilytti kovasti evankeliumitekstin lukijamme, joka oli muistanut kesäajan vähän myöhemmin kuin minä, ja hiipi paikalle myöhästyneenä. Itse asiassa sen verran myöhästyneenä, että evankeliumiteksti oli jo luettu. Errare humanum est, ja näin oli to-del-la vähällä käydä minullekin! Jostain oli kuin taivaan lahjana saatu kanttorille sijainen, nuori porilaiskaveri, joka oikeasti osasi soittaa, tunnisti tahti- ja taukomerkinnät ja teki kirkossa soitetusta musiikista kertakaikkisen nautittavaa. Kuuntelin päivän tekstien välissä soitettua Ave Mariaa pää kallellani ja ajattelin, että voi, tällaista tämän pitäisi olla aina. Ehtoollisen aikana tämä urkurimies siirtyi pianon koskettimiin ja säesti duettona laulettua Simojoen "Rakkaus on lahja Jumalan" -laulua, joka oli niin kaunis ja niin upeasti esitetty, että kerrankin omat muistoni kuoroaikojen "Mitä muuta olisin kuin tyhmä Julkunen" -vitsistä (kuorossamme laulovat veljekset nimeltä Julkunen...) jäivät lyhyeksi välähdykseksi taka-alalle, ja minä vain kertakaikkisesti tulin niin iloiseksi, että virnistelin alttarilla kuin irvikissa itsekseni, vaikka kuinka yritin näyttää hillitytä ja hartaalta. Pisteenä iin päälle lauloimme vielä Naisten kahvilassa yhteislauluja, joita kanttorin sijainen oli säestämässä. Voi hyvänen aika, tätä lajia lisää, kiitos! Jonakin tavallisena sunnuntaina olisin varmaan kiemurrellut tuolissani jo tuskaisen kiireiskuumeisena ja pohtinut, mitä kaikkea tämän takia jää nyt tekemättä, mutta tänään tunsin olevani tismalleen oikeassa paikassa, vaikka Naisten kahvila venyikin kestoltaan aina kahteen iltapäivällä. Oli äärettömän virkistävää tavata muita ihmisiä ja nauttia kahvilan pienistä ohjelmanumeroista. Kaikkein eniten me varmaankin kaikki nautimme railakkaan naiskaksikon lausuntaesityksestä, joka sisälsi runoja ja tekstejä kattaen koko naisen elämänkaaren pienestä tytöstä vanhukseksi asti. Minua kosketti ja nauratti kaikkein eniten Sinikka Nopolan tekstistä muokattu esitys kodinhoitohuoneesta. Te ette nyt kuule tätä aivan ylenpalttisen hersyvää tulkintaa siitä, mutta tekstinäkin se on riemastuttava. Olkaa hyvä!
Kun kodinhoitohuoneen omistaja menee kylään, hän ei kysele: "Missä on makuuhuone? Minne olet sijoittanut kampauspöytäsi? Onko kylpyhuonetta?" Hän kävelee huoneistossa ympäriinsä ja huutelee: Missä teillä on kodinhoitohuone? Ellei kodinhoitohuonetta löydy, hän ihmettelee: "Missä hoidat kotiasi? Onko koti täysin rempallaan?" "Meillä vaimo ei tulisi toimeen ilman kodinhoitohuonetta," naisen mies selittää. "Rakennutin sen hänelle, koska hän joutui silittämään olohuoneessa muun perheen läsnä ollessa. Mutta kodinhoito vaatii keskittymistä. Nyt vaimo viettää mielellään vapaa-aikansa talon alakertaan sijoitetussa kodinhoitohuoneessa. Vapaa-aika tarkoittaa sitä aikaa, joka vaimolta jää, kun hän on tehnyt työpaikassaan kahdeksantuntisen päivän, käynyt ruokaostoksilla, valmistanut perheen ateriat, kuunnellut miehen työhuolet, imuroinut, sauvakävellyt ja kuulustellut lasten läksyt. Vaimo laskeutuu kodinhoitohuoneeseen kello yhdeksän illalla. Vuodet kuluvat. Lapset lähtevät kotoa. Vaimo on uurastanut kodinhoitohuoneessa kolme vuosikymmentä. Hän palaa yläkertaan. "Oletpa sinä rypistynyt," mies sanoo. "Missä sinä olet ollut?" "Kodinhoitohuoneessa," vaimo vastaa. "Mitä sinä olet sillä välin tehnyt?" "Katsellut telkkaria, ottanut vähän bisseä, ei sen kummempaa." Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Sairastaminen on syvältä 19.3.2012  Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Fiddle-dee-dee! 18.3.2012  Sain eilen Mitchellin massiivisen tiiliskiviromaanin loppuun, ja nyt kutkuttaisi taas vuosien jälkeen nähdä leffaversiokin. Kävin jo kurkkimassa CDon.comin sivuilla, josta sen saisi omakseen seitsemällä ja puolella eurolla. Kai minä siihen tässä vielä sorrun, kun selailin noita Scarlett-kuvia netistä ja ajattelin taas sadannen kerran, että kukaan toinen näyttelijä ei ikimaailmassa olisi voinut onnistua siinä roolissa niin kuin Vivien Leigh onnistui. Jokainen katsekin on sillä ihmisellä aivan sataprosenttisesti kohdallaan. Meillä täällä on taas vaihteeksi jokseenkin sairasta menoa. Pysyttelin melkein kaksi viikkoa pois lenkkipoluiltani oudon polvivaivan takia, ja nyt kun sinne vihdoin taas perjantaina pääsin, niin eiköhän vain tässä jo uutta tautia pukkaa päälle. Onni on ollut sairaana jo viikon puolivälistä lähtien, ja vaikka vielä torstaiaamuna ajattelin pääseväni seuraavana päivänä töihin, niin iltaan mennessä pikkumiehen vointi oli romahtanut niin dramaattisesti, että peruin Pilates-tuntini ja lähdin sydän kurkussa viemään sitä lääkäriin, sillä yskä oli saavuttanut jo suorastaan megalomaaniset mittasuhteet. Kotiuduimme sieltä ison lääkekasan kanssa, mutta pari seuraavaa yötä meni vielä äärettömän levottomissa merkeissä, sillä pikkumies oli yskinyt vatsalihaksensakin aivan kipeiksi, ja jokaista yöllistä yskänpuuskaa seurasi onneton uikutus: "Aiai! Sattuu liikaa!" Nyt on sitten tartunta saavuttanut velipojan ja on oireista päätellen saavuttamassa minutkin. - Hei oikeesti, tää on jo KOLMAS tautikierre joulun jälkeen, joka lähtee liikkeelle Onnista ja siirtyy sitten kaikkiin muihin perheenjäseniin! Mulle ikään kuin alkais nyt riittää. Haluaisin totisesti elää pitkästä aikaa sellaisen viikon, että kukaan meistä viidestä ei ole kotona potemassa tai nuoku puolikuntoisena koulussa! Kaiken lisäksi Onni sai antibiootistaan aivan järkyn allergisen reaktion, jonka takia lääke oli käytävä tänään vaihtamassa. Lisäksi se sai kutinaan Ataraxia, joten kaikkea kivaa tässä nyt riittää. Voi, kun tulis kesä ja kärpäset ja kaikki taudit olis ikävä muisto vain! Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Hmmm 12.3.2012  En vielä ihan myhäile onnellisen hilpeänä, mutta päivä on ollut viikonloppuun verrattuna varsin lupaava. Siis, ihan muuten vaan, mitään ihmeellistä ei todellakaan ole tapahtunut. Taisin olla viikonloppuna kertakaikkisen yliväsynyt. Menin lauantaina iltaruokailun jälkeen torkuille sängylle, ja kello oli siinä vaiheessa noin seitsemän. Heräsin vähän ennen kymmentä vaihtamaan vain yöpuvun päälleni ja jatkoin onnellisen tajuttomuuden tilassa aamukahdeksaan. Vedin siis sellaiset kolmentoista tunnin sikeät, joista joka minuutti tuli tositarpeeseen. Tänään ehdin aamusella liittyä jälleen ännännen kerran Keventäjiin, jotta pääsisin eroon edes osasta ylimääräistä massaa kesään mennessä. Lopuista hankkiudutaan eroon sitten kesän aikana, jolloin on aikaa ja energiaa liikkua ja urheilla nykyistä enemmän. Nappasin kouluun välipalaeväiksi appelsiinin ja pullollisen vettä, sillä kunnon nesteytyskin vaikuttaa energiatasoon, ja minulla tuo juominen tuppaa olemaan aivan liian vähäistä (Joo-joo, irvistelkää nyt siellä! Minä puhun vedestä, mutten kieltämättä juuri Alkonkaan ovea aukaise). Niin, ja sitten join vielä kahvia hiukan tavallista vähemmän, sillä liian iso kofeiinipiikki väsyttää jälkikäteen entistä rankemmin. Ja uskomatonta mutta totta, olen tänään ollut jokseenkin virkeänä. Koulun jälkeen hoidin viikonlopulta jääneet huushollin siivoushommat, joita oli kyllä melkoinen määrä, katsoin huomisen tunnit läpi ja väänsin kasiluokan tekstiin PowerPointin läksynkyselyn tueksi. - Hidasta hommaa, animoida tekstikehyksiä toistensa sisään ja etsiä netistä asiaankuuluvia kuvia, mutta nyt kun sen on kerran tehnyt, esitystä voi käyttää uudelleen ja uudelleen niin kauan kuin tuo kirjasarja on käytössä. Jaksoin myös tälleen vähän viiveellä iloita viikonlopun ostoksistani: Trésor in Love -puteli vetelee viimeisiään ja nuuhkuttelin tuoksuja viime viikolla kahteenkin otteeseen Sokoksessa ja Emotionissa. Vietin lauantaiaamuna vielä pitkän tovin Emotionissa suihkimassa sitä sun tätä paperilapuille ja ranteisiini, ja huurujen keskellä hönkäilin välillä kahvipapuja, joita onneksi oli laitettu esille. Lopulta päädyin Hilfigerin perustommygirliin, joka on sopivan raikas tuoksu meikäläisen kevätfiiliksiin. Oli kyllä too-del-la hilkulla, etten päätynyt toistamiseen DNKY:n Be Delicious -herkkuun, sillä siinä tuoksussa on Sitä Jotakin. Häivähdys syreeniä. Sellaiset tuoksut ovat meitsille kuin hunaja kärpäselle. Kuvassa näkyy myös pilkahdus lauantain heräteostoksesta, uudesta vakstuukista. Edellinen on ollut jo aika surkeassa kunnossa, mutta kun en ole ehtinyt enkä jaksanut metsästää uutta. Nyt sellainen osui ihan sattumalta kohdalleni Kodin Terrassa, jossa olin oikeastaan ostamassa meille uutta ovikelloa. Edellinen kun otti loparit ja meillä on nyt kaksi viikkoa potkittu ja hakattu etuovea, jos on pyritty sisälle ilman avaimia. Ensin katseeni osui vaaleanturkoosiin polka dot -kuosiin, joka sai mut kertakaikkiaan hymyilemään siinä paikassa keskellä kodintekstiileitä. Mietin pää kenossa, miten voisin jättää niin herkullisen vahakankaan siihen, ja samalla sitä, miten ikimaailmassa se sopisi keittiön punasävyisten verhojen kanssa yksiin, kun vilkaisin telineessä ylemmäs, ja jes-jessss, siinä oli sama kangas puna-valkoisena! Viiskyt prossaa alennusta, ja 12 eurolla keittiön vakstuuki oli minun! Tänä aamuna Onni kyhjötti sohvannurkassa odottamassa lastenohjelmien alkamista ja kysyi: "Äiti, mikä täällä piippaa?" Pysähdyin kuuntelemaan, sillä esmex allashuoneen palovaroitin on sellainen, että jos siitä patteri on loppumassa, piippaus kuuluu vaimeana olkkariin asti. Mitään sellaista ei kuitenkaan kuulunut. "Ei täällä mikään piippaa." "Piippaapas! Kuuntele! Piu - piu - piu..." Silloin tajusin! Ulkona lauloi lintu! Piti oikein ääneen naurahtaa. Pimeiden pakkasaamujen hiljaisuuden jälkeen linnunlaulu oli äänimaisemassa uusi tulokas. Kerroin Onnille, että kevät on tulossa, linnutkin laulavat jo aamuvarhaisella, ja tämä uutinen otettiin vastaan jokseenkin iloisella hymyllä. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Njääääh 11.3.2012  Olin kuluneella viikolla kaupungilla käymässä, ja voi hyvä tavaton, että tajusin olleeni sieltä kauan poissa, kun uusia liikkeitä oli ilmestynyt paikalle ja vanhojakin oli rymsteerattu niin että melkein eksyin. Anttilan musiikki- ja leffaosastolta valitsin kolme leffaa ja pakkauksen paristoja, jotka kiikutin kassalle pitkän, nuoren ja ponnaripäisen myyjän luokse. - Ottaisin nämä leffat ja nuo patterit. Miesmyyjä myhäili onnellisen näköisenä. - Sehän sopii, mmm-hh-mm-hhhmmmm. Katsoin myyjää toisenkin kerran, sillä hän lopetti lauseensa iloiseen, suorastaan hilpeään hyminään. Skannatessaan hintalappuja myyjä heräsi uudelleen myhäilyhymisemään. - Hmm-mmm-hehe, tämä ei kuulunutkaan samaan tarjoukseen kuin nuo kaksi. Tämä oli niitä "kaksi kahdellakympillä" -leffoja. Hmmm-mmm-hi-hi. - Okei... Voinko vielä vaihtaa sen, kun mulla oli jo käsissäni yksi toinen leffa siitä samasta tarjouksesta, mutta viime hetkessä muutin mieleni... - Tottakai! Hmm-hih-tirsk-hmm-mmmm! Minä voin itse asiassa käydä vaihtamassa sen, hm-hmm-hihi-hmmm. Sanomattakin selvää, että katsoin miestä entistä tarkemmin. Vaikutti siltä, että hän oli ratkeamaisillaan hilpeydestä. - Joo, mulla oli se joku Coco Chanelista kertova leffa siinä... Audrey Tatou oli pääosassa... - Tarvitsen oikeastaan vain sen leffan nimen, hhmmmm-mmm-hihi-tirsk-hmmmm-mmmm! Minä sain leffani, ja osto- ja myyntitoimituksen loppuun asti myyjä säesti jokaista lausettaan ja kommenttiaan riemukkaan onnellisella myhäilyllä. En tajua, mitä se mies oli syönyt, mutta minä tarvitsisin totisesti nyt samoja mömmöjä. Mikään ei nappaa. Olen kurkkuani myöten täynnä omia tylsiä oppituntejani ja työrutiinejani, erityisen täynnä olen kotitöitä, jotka tuntuvat tässä huushollissa jakautuvan 95% vs. 5% (jätän teidät miettimään, että kenelle kuuluu isompi ja kenelle pienempi osa, sehän onkin varmaan tuhannen taalan arvoitus), lisäksi olen pottuuntunut alati lisääntyvään massaani, jolle on taas aika ryhtyä tekemään jotain, jos aion ikinä mahtua yhteenkään kesävaatteeseeni. Viikonloput tuntuvat sujahtavan ohi valon nopeudella, ja hädin tuskin ehdin tehdä kaikkia niitä rästihommia, jotka työviikon aikana ovat päässeet kertymään. Olen saamaton pitämään yhteyttä ystäviini ja aivan onneton keksimään mitään KIVAA. Jumankek. 46-vuotiaana minusta on tullut ruumiillistunut tylsyys. Siinäpä saavutus. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Kevättä kohti! 4.3.2012  Vaikka kuinka välillä väsyttää ja ottaa päähän, niin kevättä ja kesää kohti tässä kuljetaan, ja hei, tiesittekö että ens kuussa on jo vapunaatto! Tralla-la! Tinttiset laulavat puiden oksilla ja vesi tippuu ränneistä ja lenkkireitilläni on jo pitkät pätkät paljasta asfalttia - jos löytyy kyllä sitten sohjoa ja mössöä ja traktorinjäljissä kokkareiksi jäätynyttä sohjoakin, mutta silti! Sain sen flunssani ennen lomaa sellaiseen saumaan, että piti peruuttaa parturiaikani, enkä jaksanut siinä vaiheessa edes selata kalenteriani uutta aikaa varten. Kärvistelin koko työviikon ylipitkäksi kasvaneessa pehkossa, jonka otsatukan poiskasvatusprojektista olin jo päättänyt luopua, sillä mitä pitemmäksi se kasvoi, sitä vähemmän pidin siitä, miltä se alkoi näyttää. Vasta perjantaina sain toimeksi tarttua puhelimeen ja olin pyörtyä onnesta, sillä sain ajan vakkarikampaajalleni heti seuraavaksi päiväksi. Voi että olin onnellinen nainen lähtiessäni eilen ProfPorin parturintuolista jälleen ihmisen näköisenä, ja keväthuumassani ostin vielä uudet kengät CipCapista ja Sokokseen menin varta vasten kuolaamaan Essien lakkahyllyn eteen, sillä nämä ihanuudet ovat vii-mein-kin saapuneet periferiaan. Tosin siihen hintaan, että varmaan vastakin ostan niitä tarpeen tullen netistä, mutta nyt oli ihan pakko saada yksi kevätauringon kunniaksi. Lakan nimikin sopi fiiliksiin kuin nenä päähän, nro 23 on nimeltään "Eternal optimist". Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. |
