| Etusivulleni | Valikkosivulle | Lisää minusta | Uskoni | Kirja-arvosteluja | Linkit |
|
Että sellaiset vaahtokarkit 14.11.2012  Katselimme Julian kanssa eilisiltana taas ihan nirvanassa Downton Abbeyn uusinta jaksoa. Meitsi oli keittänyt itselleen Sokoksesta ostamaansa jouluteetä, ja Julia puolestaan herkutteli kaakaolla, johon hän oli ripotellut pieniä vaahtokarkkeja. Minun piti päästä maistamaan Juliankin herkkujuomaa, ja mmm, voi veljet, kaakaolla kyllästetty vaahtokarkki on kertakaikkisen hyvää! Itse asiassa niin hyvää, että näin siitä unta. Minulla oli oikein mojovan kokoinen kaakaomuki, jonka pinnalta kalastelin suuhuni meheviä vaahtokarkkeja. Unessa ne eivät vain maistuneetkaan sitten niin hyvältä. Sitkeitäkin olivat. Ja oikeastaan... mitä kauemmin maistelin... oikeastaan aika HIRVEÄN makuisia. Voitteko yhtään arvata, mihin tämä tarina johtaa? Heräsin nimittäin siihen todellisuuteen, että jauhoin suussani erittäin voimaperäisesti, istu ja pala, omia korvatulppiani!!! Sellaisia keltaisia, joita myydään apteekeissa. Voi hyvät pyssyt, että mulle tuli kiire sylkäistä ne ulos suustani! Istuin hetken pimeydessä aivan pöllämystyneenä, ennen kuin hieman huvittuneena ajattelin, että jo on huippu, ei ihme jos olivat vähän sitkeitä eikä aromikaan ollut parhaasta päästä. Aamulla tapahtuneen muistaessani sain ihan hervottoman naurukohtauksen. Toisaalta kyllä vähän kauhistuttikin. Onneksi en sentään ehtinyt unissani niellä niitä! Minähän nukun AINA korvatulppien kanssa, kotona kuorsaavan miehen ja vieraissa paikoissa outojen ei-koti-äänten takia. Nyt olin ilmeisesti ollut niin väsynyt, että olin nukahtanut ne kourassa, niin kuin joskus käy. Olen tähän asti pitänyt yöseikkailuistani pöljimpänä sitä, kun näin unta miljoonista vuoteemme valtaavista koppakuoriaisista ja ryntäsin unissani tyyny sylissäni räppäämään valot päälle ja huusin miehelle: "TAPA NE KAIKKI!" Siinä oli isännällä vähän ihmettelemistä, että mitä hiivattia täällä keskellä yötä oikein tapahtuu. Itsekin heräsin vasta siinä seisoessani tyyny sylissä keskellä lattiaa. Vuosikaudet tämä on ollut perheen klassikko. - Taisimme juuri viime yönä saada uuden. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Kutri kollaasina 12.11.2012  And that's who I am -kollaasivillitys valtasi minutkin. Kuvat täältä. Kokoa omasi! Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Isänpäivää! 11.11.2012  Meidän isäntää on tänään hemmoteltu vuoteeseen kannetulla aamiaisella, lempparikarkeilla, lahjakortilla, kiinalaisen ravintolan lounaalla, porkkanakakulla ja Doctor Who -sarjan nelostuottiksen viimeisellä jaksolla. Kolme viimeisintä hemmottelivat kyllä koko perhettä. Ja telkkarisarjan jakso sai kaikki niin epätoivon partaalle, että meitsin oli laitettava saman tien Amazoniin tilaus vitoskaudesta. Jossa ei kylläkään enää päärooleile David Tennant, mutta *huoh*, kaikkeahan ei voi saada. Luvian seurakunta järjesti illalla kirkossa afrikkalaisen gospelmessun. Ihan sen alkuperäisen. Kaverini Hanna ja minä palattiin varmaan molemmat muistoissamme aika kauas menneisyyteen, jonnekin lähes 30 vuoden taakse. Ällistyttävää oli, että messun bändin rumpalina kapuloi niihin aikoihin seurakunnan nuorisotyöntekijänä ollut Pertti Pakeri Hannus. Joka muuten myös vihki isännän ja minut. Ja jota en ollut nähnyt kertaakaan niiden häiden jälkeen eli 20 vuoteen. Elämä on merkillistä. Yllätyksiä täynnä. Huominen työpäivänkin on tällä valmistautumisella varmaan aika merkillinen ja yllätyksellinen. Kukaan ei voi ainakaan syyttää liian jäykistä tuntisuunnitelmista ja joustamattomuudesta. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Nenäpäivää! 9.11.2012 
Meillä oli koulussa tänään harvinaisen paljon sijaisia. Siellä oli oikeastaan vain muutamia vakituisia työkavereitani, sillä lähes
kaikki paikat kuhisivat mitä oudointa väkeä. Itse asiassa tämänkin tiedän vain kuulopuheiden perusteella, sillä jäin aamulla itse kotiin
nukkumaan. Minäkin lähetin hommiani hoitamaan sijaisen, Svetlanan. Kuuden tunnin päivä valvontoineen kaikkineen on rankka
pala sijaiselle, mutta Svetlana oli pärjännyt koulussa ilmeisesti ihan hyvin. En tiedä, mistä naisparka vaatteensa hankkii, mutta eihän se
ole minun asianikaan. Näppäisin hänestä kuvan iltapäivällä koulun jälkeen, ennen kuin hän katosi jonnekin, mutta voin vakuuttaa, ettei
kuvani todellakaan tee oikeutta hänen turkoosille silmämeikilleen ja pinkeille huulilleen. Miten tyypillistä noille venäläisnaisille! Mitä
enemmän meikkiä naamassa, mitä lyhyempi hame ja korkeammat korot, sitä fiinimpiä sitä sitten ollaan. Huh-huh. Onneksi lähti jonnekin
omille teilleen, minun hermojani raateli jo se, että tuo kuvatus kulki isännän kyydissä kouluun ja takaisin.Tietsikkaani on GoogleCromen lataamisen mukana pesiytynyt malware nimeltä SweetPacks. Vietin keskiviikkoillan yrittäen häätää sitä pois, mutta siihen ei pystynyt edes CCleaner. Eilisen illan ja osan yötä koneeni tiedostoja skannasi vihulaisen hävittämiseen vartavasten räätälöity ohjelma, mutta arvatkaapa, vaatiko se MAKSUA ennen kuin olisi suostunut tekemään jotain saastuneille tiedostoille! Luulenpa, että tässä on nyt käännyttävä alan insinöörin alias kummipoikani puoleen. Ja minä kun olen aina ollut niin tarkka latauksieni kanssa! Hohhoijaa, näin sitä saa tämäkin eukko nyt nenilleen. Poistin Cromen ja poistin Mozillan, mutta jossakin koneen syövereissä se riiviö vielä piileksii. Netti on pullollaan epätoivoisia viestejä tyyliin "vietin-viisi-tuntia-poistaen-SweetPacksia-mutta-kun-avaan-selaimen-siellä-se-taas-on!". Hip-hei. Tämän viikon ehdottomasti kivoin ja aktiivisin päivä oli tiistai. Mulla on myöhäisempi aamu, ja siinä vaiheessa, kun muut suuntasivat autoon ja kohti koulua, meitsi lähti hölkkälenkille. Teki kuulkaa jokseenkin eetvarttia! Huristeltuani bussilla koululle mulla oli pidettävänä vain yksi ainut oppitunti, ennen kuin lähdin ysien mukaan Raumalle WinNovan messuille, jossa heille esiteltiin ammattioppilaitoksen eri aloja ja niissä opiskelua. Näin monia entisiä oppilaitamme ja sain päivittää heidän kuulumisiaan. Töiden jälkeen kuljetin Juhon treeneihinsä ja menin itse Rossoon treffeille ystäväni Lauran kanssa. Söin ihan järisyttävän hyvää broileripastaa ja sitten sorruimme ottamaan vielä jälkkäriä, amarettoliköörillä maustettua juustokakkua, jossa oli kanelia ja mantelilastuja ja kaikkea ihanaa. Jos lounaaksi syöty kalakeitto oli ollut vähän köykäisenlaista ja ruokailusta oli jo melkein 7 tuntia aikaa, niin otin kyllä kalorimäärän tuplana takaisin tuolla annoksella. Illemmalla palattuani Juhon kanssa kotiin mua ilahdutti vielä postissa tullut dvd-lähetys Amazonista: Mirandan toinen tuottis, ja kaksi ekaa tuottista jenkkisarjasta "How I met your mother". Katsottiin sitten kylläkin kauan odotettua päivän kruunausta: Downton Abbeyn kolmas tuotantokausi starttasi TV1:llä. Voi autuutta! Tästä lähtien tiistait ovat taas yhtä juhlaa, kun saa koko päivän odottaa uusinta jaksoa ja sitten romahtaa illalla nautiskelemaan sen ääreen! Long live the BBC! Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Pyhäinpäivänä 3.11.2012  Tämä lauantai alkoi minun osaltani pyhäinpäivän messulla Luvian kirkossa. Oli oikeastaan hyvä messu, kirkkoherran saarnakaan ei ollut hullumpi. Virret vain olivat mulle kovin vieraita valintoja, mutta ei se toisaalta mikään ihme ole, sillä en todellakaan tunne kovin suurta valikoimaa virsiä. Luvian kanttori vain... no, oli taas melkoisessa vedossa. Tauko- ja nuottimerkintöjen pituus voisi olla taas hyvä kerrata... Mutta mikäpä minä olen puhumaan, enhän minä osaa soittaa urkuja ollenkaan. Toisaalta en ole kyllä hakeutunut kanttoriksikaan. Iltapäivällä ahersin pari tuntia taistelemassa vaahteranlehtiä vastaan. Tämänpäiväinen matsi minun hyväkseni 2-0. Mutta melkoisen määrän lehteä se puu tuottaa, sillä laskin kärränneeni nyt tähän mennessä 27 kärryllistä lehtiä tuosta etupihalta pois, eikä se vieläkään siisti ole. Tosin talon julkisivun tehokkaasti verhoava villiviini on osasyyllinen tähän saldoon sekin. Varmaankin haravan varressa heiluminen väsyttää sen verran, että olen taas ihan tööt, vaikkei kello ole vielä iltakymmentäkään. Eilisiltana vasta sippi olinkin, sillä onnistuin taas sekoilemaan oikein kiitettävästi. En löytänyt nimittäin torstai-iltana omaa kännykkääni mistään sen vakipaikoista, enkä oikein viitsinyt ryhtyä mihinkään suuretsintään, sillä olin jo valvonut ihan liian myöhään Doctor Whota katsellen. Laitoin sitten herätyksen työkännyyni. Eilisaamuna ryömin unenpöpperössä suihkuun, söin aamupalani, herättelin itseäni kirkasvalolla ja kahvilla, hiuksetkin föönasin. Vasta ripsaria laittaessani aloin katsoa keittiön kelloa, että mitä ihmettä tuo näyttää. - No, niinhän siinä sitten oli käynyt, että työkännyni ei ollutkaan viime viikonloppuna päivittynyt talviaikaan, ja meitsi oli liikkeellä tunnin etuajassa. Hetken mietin kynnet päässä, että ryöminkö takaisin sänkyyn ja vedän torkut, mutta olo ei kirkasvalolampun ja kahvimukillisen jälkeen ollut mitenkään Höyhensaarille kallellaan. Silitin sitten kasan pyykkiä ja kiillotin koko keittiön ja funtsin, että miten tässä näin kävi. Töissä kyllä sai heti vertaistukea: yksi työkavereista oli päässyt jo melkein autoon asti, ennen kuin puoliso oli huomauttanut, että hän on tunnin etuajassa. On siis muitakin hömelöitä etten vain minä! Töiden jälkeen suuntasin auton keulan kohti Porin Sokosta, missä puolestaan marssin ensi töikseni kodinosastolle ostamaan marraskuun jäsenetutarjouksesta Philipsin vedenkeittimen, 19 egeä. Minä olen aina tähän asti sisimmässäni naureskellut vedenkeittimiä, että mitä turhuutta, kuka sellaisella mitään tekee, kun liedet ja vesipannut on olemassa. - En naureskele enää. Laitoin nimittäin toissailtana teevettä kiehumaan liedelle, ja ryhdyin sitten puuhaamaan jotain muuta odotellessani veden kuumenemista. Ja sitten puuhasinkin sitä muuta oikein sydämen kyllyydestä. Niin kauan, että Onni tuli kysymään: "Mikä täällä haisee oudolta?" Silloin tuli tälle tädille kiire! Juoksin pää kolmantena jalkana keittiöön, missä pelastin tulikuuman ja tyhjäksi kiehuneen vesipannun liedeltä varmaankin viime hetkellä. Ihme, ettei sulanut tinaksi liesitasolle, Ikean halpispannu kun on (se on jo ajat sitten lakannut vislaamasta). Sain siinä sydän tykyttäen odotella lieden jäähtymistä ja pelätä, että olin pilannut koko keraamisen tason, mutta kas vain, olin onnistunut pilaamaan ainoastaan sen vesipannun pohjan. Päätin saman tien, että nyt sai tämä loppua, sillä ei ollut ihan eka kerta, että unohdin veden kiehumaan. Koskaan ennen ei vain ole ollut näin pahaa Läheltä piti -tilannetta. Työkännynsä kellon päivittänyt vedenkeittimen omistaja on tänään nauttinut inkivääriteetä ja käynyt vaihtamassa uuden kynttilän vanhempiensa haudalle. Koko hautausmaa tuikkii sadoista valoista, ja synkeästä paikasta oli näin tullut lämmin ja kaunis näky. Ihan niin kuin pitääkin. Huomasin myös kuvaa ottaessani sen, miten hautakivet ovat kallellaan. Ihan joka ikinen. Yksi tuohon suuntaan ja toinen tähän suuntaan. Ja sekin lämmitti mieltäni jostain käsittämättömästä syystä. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. |
