| Etusivulleni | Valikkosivulle | Lisää minusta | Uskoni | Kirja-arvosteluja | Linkit |
|
Alive and kicking 28.1.2012 
Joo, olen vielä hengissä. Niukasti. Kaiken työn, kiireen ja itseinhon jäljiltä. Mulla on ollut sellainen viikko, että olen pohtinut mm.
näitä ammatin- ja perheenvaihto-ohjelmia telkussa. Että josko joku järjestäisi persoonanvaihto-ohjelman. Saisi viikon elää jonkun
toisen ihmisen nahoissa. Nehän aina valkkaavat ne perheetkin jostain ihan toistensa äärivastakohdista, niin että persoonanvaihto-ohjelmassa
meikänaisen persoona korvattaisiin jonkun hirmu organisoidun, järjestelmällisen ja huolellisen ihmisen vastaavalla. Kuka kehittää ohjelmaformaatin
ja persoonanvaihtovempeleen? Minä pidän huolta jonkun jakoavaimen kanssa siitä, että mun kohdalla masiina jumittuu niin, että entistä hajamielistä
hössöpersoonaani ei saadakaan enää vaihdetuksi takaisin. On vaikea kuvitella riemuani, kun kaikki asiat hoituvat jouheasti ja näppärästi ja löydän
kaikki paperini justiinsa sieltä mistä pitääkin, mutta melkein vielä herkullisempaa on ajatella sen Ennen Täsmällisen Henkilön kauhua siitä, millainen
sotkupetteri hänestä on tullut, ja miksi tavarat katoavat heti näkyvistä kun niille selkänsä on kääntänyt.Kuvassa on tämän viikon Hyvä Ostos. Kevyttoppapuku Rauman Pyörä-Nurmelta. Ja ostin muuten teknisen alusasunkin. Ja tänään Prismasta villapohjaiset urheilusukat. Ja sitten lähdin lenkille yhdeksän asteen pakkaseen varmana siitä, että joutuisin kutistamaan lenkin tavallista lyhyemmäksi, koska ainakin varpaani olisivat lenkkareissa umpijäässä, mutta tiiättekö mitä? Meikä hölökynkölökytti ihan normiviiskilsaisen lenkin, eikä palellut pätkääkään! - Siis, joo, tämä ei olisi mitään tavatonta kenenkään muun kohdalla, mutta koska minä vihaan pakkasta ja palelen aina järjettömästi, enkä tämän takia yleensä nokkaani ulos pistä, jos elohopea laskee alle viiden pakkasasteen, tämä on aivan täydellinen IHME. Ei yhtään enempää eikä vähempää. Ihme. Olen niin ällistynyt, että pohdin jo lehdistön hälyyttämistä paikalle. Tein illalla ruokaa pitkän kaavan mukaan. Kaikki mitä rakastin -blogin Eeva julkaisi Hesarissa reseptin tomaattikastikkeessa keitettäviin lihapulliin, jota työkaverini oli jo ehtinyt kokeilla ja hehkuttaa hyväksi. Kastike muhii hellalla jopa pari tuntia, joten pikaruokaa se ei todellakaan ole, mutta voitte kuvitella, että kun haudutusaika on kaksi tuntia ja aineksiin kuuluu mm. oliiviöljyä, valkosipulia, tuoretta basilikaa ja persiljaa, parmesanjuustoa ja mustapippuria, tulos ei yksinkertaisesti voi olla huono. Ei edes minunkaltaiseni Rouva Hornankattilan käsissä. Gustoso! Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Sunday, Sunday lauletaan samalla nuotilla kuin The Mamas And The Papas -yhtyeen "Monday, Monday" 22.1.2012 
Miten ihmeessä kuvittelen aina viikonlopun alkaessa, että tästä tulee Loistoviikonloppu? Tänä viikonloppuna ehdin hoitaa
huushollintyöt, saada kouluhommat kondikseen ja säästää sunnuntain mukavasti levolle ja rentoutumiselle? - Katin kontit.Tai, no joo. Olin aamulla hölkkäämässä. Ja luin Cunninghamin kirjan loppuun. Mutta lopun päivää olen pessyt pyykkiä, siivoillut sotkuja huushollista, korjannut sanakokeita, etsinyt monisteita ja mapittanut toisia, laittanut ruokaa, käynyt äänestämässä, haahuillut sinne sun tänne ja roikkunut naamakirjassa ja potenut samalla loppumattoman huonoa omaatuntoa siitä, että huomiset tunnit on kasattu päässäni kokoon mitenkuten. Kaipasin jälleen kolmipäiväistä viikonloppua: yksi päivä kotitöille, toinen koulutöille, kolmas lepoon ja rentoutumiseen. Siitä ei vain tule todellisuutta, joten on keksittävä jokin vaihtoehto. Vika piilee loppujen lopuksi pitkälti siinä, että perjantai-iltaisin mä Romahdan palattuani kotiin, eikä mistään tule mitään. Lauantaisin perheen intressit on niin ristiriitaisia, että yleensä meitsi vetää vesiperän, ja päivä kuluu johonkin muuhun kuin mihin haluaisin. Hmmm. Tosin eilen kuvio kaatui ensinnäkin siihen, että mä hyydyin jo keskipäivän aikaan. Olin helkutin varhain liikenteessä, kiitos Onnin, joka herätti mut ottamalla kaksin käsin poskistani kiinni. "Äiti, joko sinä heräät? Heräsitkö sinä jo? Mennäänkö sohvalle? Heräätkö? ÄITI??!" Kävin ostoksilla ja duunailin yhtä ja toista, ja sitten - - - ZIP. Off. Totally OFF. Syy on kyllä sekä näissä ihmisen kirotuissa hormoneissa että tässä vieläkin kirotummassa vatsapöpössä, joka ei hellitä otettaan kunnolla. Pyörii ja vaanii. Kalvaa ja kiertää. Tunnin tai pari luulet olevasi jo kunnossa, ja sitten, hah, pöpönpeijooni raapii kynsillään vatsaasi. Mielenkiintoista käydä lenkilläkin silleen, että suolistossa ikään kuin muhii koko ajan mannertenvälinen ohjus. No niin, eihän tässä voi muuta kuin toivoa, että edessä oleva uusi viikko on Tyystin Erilainen ja Tasapainoinen. Kauneus & Terveys -lehden uusin numero, jonka nappasin kaupan lehtihyllyltä mukaani, julistaa kannessa: "Näin onnistut! Päätä luopua kiireestä!" Loistavaa. Mitenkähän luovutaan vielä huonosta omastatunnosta? Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Uudistus ei aina ole parannusta entiseen 18.1.2012  Mitä näette kuvassa? Kaksi päivän lehteä. Toinen on Aku Ankka, jonka kuuluukin olla tuon kokoinen, ja joka on kuvassa sen takia, että pystytte vertaamaan siihen alueen sanomalehteä, Satakunnan Kansaa, joka eilen julkaisi ensimmäisen tabloidikokoisen numeronsa, ja jonka kaikki julkaistavat numerot tulevat jatkossa olemaan tätä tabloidikokoa. - Hei, oikeesti. Mielestäni maksan sanomalehdestä enkä mistään hemmetin wannabe-iltiksestä. Eilinen lehti vielä mainosti iloisena uudistustaan etusivun täydeltä: "Tässä se nyt on!", ja sisäsivuilla onnellisena hymyilevä toimitus julisti minikokoinen lehti kourassa: "Me teimme sen! Ensimmäisen tabloidin!" Ihan kuin tästä alkaisi nyt jokin suunnaton tabloidikokoisten lehtien buumi maailman johtavien sanomalehtien keskuudessa. Menkää nyt hyvät ihmiset ostamaan The Times tai The New York Times tai Frankfurter Allgemeine, niin ovatko ne tabloidikokoisia tai aikovatko edes muuttua tabloidikokoisiksi? - Eivät. Kuka tykkää lukea Iltiksen kokoista "sanomalehteä"? Tänään ne mokovat kehtasivat vielä rehvastella, että ovat saaneet runsaasti myönteistä palautetta uudistuneesta koosta. Just joo. Lehdessä oli taatusti julkaistu ne kuusi neutraalia tai kiittävää palautetta, jotka kaiken negatiivisen palautteen seasta löytyivät. Minä en viitsi tässä yhteydessä edes mainita, miten uusi paperilaatu ottaa myös päähän. Sillä ei paljon takkaa sytytellä. Tai ikkunoita kiillotella. Jotka ovat tärkeitä sanomalehden sekundäärikäyttötapoja. - Haistakaa, Satakunnan Kansa, kukkanen. Minun silmissäni olette siirtyneet Porin Sanomien ja Uuden Porin kaltaisten kaupunkijulkaisujen kastiin. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Splendid 17.1.2012  Kuvassa Neunkirchenistä ostamani talvinilkkurit ja kaulakoru, jotka olivat tuliaisten lisäksi ainoat shoppailuni, ja järisyttävää kyllä, kengät olivat myös tuikitarpeelliset, sillä edelliset ruskeat nilkkurini tuhoutuivat koulun remonttitalven aikana räävittömään kuntoon, ja nyt reissun päällä huomasin, että mustatkin nilkkurini olivat saaneet pahasti nokkaansa jostakin terävästä, ja että pinnassa oli paikoin lisäksi selviä murtumia. Minkä lisäksi niitä oli muuten tosi epämiellyttävä käyttää, sillä ne ovat aivan littalättänätasapohjaiset, ja mä olen jo sen verran tottunut korkoon, että tuntuu paremmalta kävellä sellaisten kenkien kanssa, joissa on vähän korkoa. Louboutinien käyttämiseen on silti vielä reilusti matkaa. Jättäessäni pikkuisen oksutautipotilaan tänne Suomeen ja startatessani Saksaan jännäsin koko ajan, milloin tauti iskisi minuun. Reissussa kuitenkin kaikki meni hyvin, ja vähäisetkin vatsaoireeni katosivat viikon aikana. Kunnes eilen kaaduin sitten sängyn pohjalle. Olin koko päivän huonovointinen koulussa, oudon väsynyt ja suolistoni pulputti kuin vanhanajan ponupannu. Kotiin päästyäni kaaduin suorinta tietä sänkyyn, nukahdin siihen, ja sen vähän, mitä olin hereillä, en pysynyt edes kunnolla istuma-asennossa. Lojuin reporankana sängyssä, enkä pystynyt syömään mitään, nakkelin välillä vain hiilitabletteja cokiksen kanssa huiviin. Tärisin kuumehorkassa peiton alla ja kiitin taivasta siitä, ettei tämä iskenyt reissun aikana. Tänään heräsin puoliltapäivin nukuttuani vaatimattomat 14 tuntia putkeen. Ruoka ei mene vieläkään alas, mutta pysyn jo istumassa. Seisominen tuntuu vielä jokseenkin hataralta, ryömin kummallisessa kumarassa, sillä tuntuu, että mua huippaa heti ihan sairaasti jos nostan pääni normikorkeudelle. Ihan pöljää. Sopisin johonkin ikivanhan talon keskelle, kaoottiseen sekasotkuun joka olisi kertynyt noin viiden vuosikymmenen aikana, ja dokumenttiryhmän saapuessa paikalle hiiviskelisin ympäriinsä yhdessä taloon asettuneen rottapopulaation kanssa. Tämänhetkinen kampauksenikin täsmää ihan prikulleen. Onni oli taas aivan huippuihana eilen ryömiessään jossain vaiheessa iltaa viereeni silittelemään minua. - Äiti, minulla on vähän surullinen olo, kun sinä olet kipeä. - Älä sure, kyllä äiti tästä paranee. Paranithan sinäkin! Nyt olet jo ihan terve. - Niin, minä kyllä hoidan sinut terveeksi! Aaaaawwww. Jollei tällaisella hoidolla parane, niin ei sitten millään! Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Nach der Reise 15.1.2012  Olen selvinnyt takaisin kotiin työlään ja kiireisen ja hauskan viikon jälkeen. - Kyllä, viikkoni oli kaikkea tuota kolmea, sillä voin vakuuttaa, että sen helkutin Comenius-hakemuksen täyttäminen mahdollisimman vakuuttavalla englannin kapulakielellä oli välillä työn ja tuskan takana. Emme todellakaan ehtineet katsella mitään nähtävyyksiä, mutta iltaisin käytiin yhdessä syömässä, ja torstai-iltana kiirehdimme Susannen autolla vielä Neunkirchenin hyperihanaan ostariin, jossa meillä ei kyllä ollut ollenkaan tarpeeksi aikaa käyskennellä, sillä hakemuksen viimeisten kohtien täyttäminen oli vienyt aivan kohtuuttomasti aikaa, ja mulla oli kiire ravata paikasta toiseen, että sain lapsille tuliaiset hankittua ennen kuin liikkeet sulkivat ovensa. Hotellini oli oikein jees, pikkuinen perhehotelli keskellä vanhaa kaupunkia, josta kaikkialle oli juuri passeli kävelymatka. Voin lämpimästi suositella Domhotelia, ja siellä jopa tarkeni yöpyä, kunhan ensin sääti hieman termostaattia. Kaikki oli siistiä, kotoisaa, aamiainen runsas ja hyvä, sijainti loistava, hinta edullinen. Wifi-yhteyttä olisin iltaisin huoneessani kaivannut, mutta sen vähän mitä jaksoin jotain lukea tai katsoa, vietin sitten huvittelemalla saksankielisten tv-ohjelmien kanssa. Star Trek saksankielisenä on kuulkaa aika kuumaa kamaa! - Tarkkasilmäisimmät saattavat huomata kuvassa vasemmalla hotellin, mutta ei, se ei ole Domhotel. Nappasin kuvan tuomiokirkkoa ympäröivästä toriaukiosta kauniisti valaistuine taloineen, joista yksi on myös hotelli. Keskimmäiset lukaalit kuuluvat baarille ja ravintolalle, jossa ekalla St.Wendel-vierailullani onnistuin sytyttämään ranskanperunani liekkeihin (Vain yhden. Se pirulainen lensi haarukastani suoraan tuikkukynttilään). Viikon ehdoton huippukohta oli se, että Susanne oli varannut meille kahdelle Golfhotelin (trendikäs hotelli- ja vapaa-aikakeskus hieman keskustan ulkopuolella) Wellness Centeristä ajan selkähierontaan ja manikyyriin! Olimme molemmat aivan puhki hakemuksen laatimisesta ja astuimme suoraan seitsemänteen taivaaseen, kun avasimme Wellness-keskuksen oven. Kaksi nuorta, hymyilevää, kohteliasta nuorta naista otti meidät vastaan, tarjoili ensin hämmästyttävän hyvänmakuista teetä, ja ohjasi meidät sitten sulavan kohteliaasti kahden hierontapedin tilaan, jossa vaivuimme lämpimän hierontaöljyn saattelemana aivan täydelliseen nirvanaan. Kun tämän täydensi vielä täydellinen manikyyri ja lisäkupilliset teetä, hymyilimme molemmat älytöntä, raukeaa hymyä, joka sai meidät molemmat ihmettelemään, mitä hiivattia siihen teehen oli oikein laitettu. Joka tapauksessa purjehdimme illalliselle koulun muiden Comenius-aktivistien ja rehtorin seuraan niin rentoutuneina ja hyvää oloa uhkuen, että teimme kaikki muut kateellisiksi. Perjantaina ei kyllä hymyilyttänyt, sillä minun piti nousta kolmelta yöllä laittamaan itseni kondikseen, ja Susanne tuli hakemaan mua hotellilta neljän aikaan. Lennon piti lähteä 6.40 Frankfurt-Hahnista, mutta se viivästyi puolisen tuntia, sillä koneita jouduttiin putsaamaan jäästä, ja kentällä oli vain yksi härpäke joka sitä teki, joten kaikki koneet jonottivat käsittelyyn vuorollaan. Nukuin koneessa aika kiitettävän sikeästi siitäkin huolimatta, että jossain vaiheessa tilasin sieltä kahvia ja join koko mukillisen. Tai, no, kahvia ja kahvia. Ryanair tarjoilee ruskeaa ja kuumaa nestettä, jota ne väittävät kahviksi, mutta joka ei kyllä maistu siltä ollenkaan. Viikonloppu on mennyt reissusta palautuessa, ja viime yö piti huolen siitä, että olen tänään taas ollut ihan silmät ristissä: Kun lähdin, Onni oli oksennustaudissa, joka jatkui monta päivää lähtöni jälkeen, ja vaikka hän oli perjantaina ollut taas kunnossa ja päiväkodissakin, viime yönä puoli kolmen aikaan sälli heräsi pahoinvointiin ja yrjösi koko sänkymme, itsensä, minut ja lattian täyteen. Makuuhuoneemme löyhkäsi pahemmalta kuin intialaisen slummin huussikortteli. Great success. Pesukoneen täyttäminen oksun kuorruttamilla vaatteilla ja makkarin lattian moppaaminen kolmelta yöllä vastaa siis niin täysin mun käsitystäni hauskanpidosta... Onni on kuitenkin tänään ollut taas nälkäinen, iloinen, terve oma itsensä, joten epäilen vahvasti, että yöllinen akuutti kohtaus johtui liiasta karkkimätöstä ja liian vähästä oikeasta ruuasta. Laitoin pikkusällin täydelliseen herkkukieltoon, jotta sama ei pääsisi uusimaan. Nyt tarvii ruokahalu ja ruokailurytmit saada kohdilleen! Ja huomenna sitten taas duuniin. Kävin hakemassa mapit ja paperit ja kirjat koululta ja silmäilin vähän, mistä jatketaan. Kunnon tuntisuunnitteluun minusta ei ole ollut, jotenkin on ollut koko päivän ihan kauhea väsy ja lapamatofiilis. Kaipa tää tästä sitten taas. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Sorvin ääressä jälleen 4.1.2012  Jep. Koulussa jälleen. Kopiokoneen hurinaa. Käytävämelua. Välkkävalvontaa. Kiirettä. Mulla oli oikeastaan muuten ihan kiva päivä, mutta yksi kommentti onnistui mustaamaan taivaanrantani, onneksi vain hetkeksi. Ruokalan eteiseen oli kokoontunut poikalauma pakoilemaan ulkoilmaa, ja merkitsevän katseeni ansiosta suurin osa porukasta alkoi hipsiä vähin äänin ulos. Yksi jäi ovensuuhun ylenkatseellisen näköisenä ja ilmoitti olevansa menossa syömään, johon minä tietenkin, että sitten mennään syömään eikä jäädä eteiseen seisomaan. Parin harkintasekunnin jälkeen tyyppi lähti hipsimään hänkin ulos, mutta totesi vielä mennessään: "No, en viitti mennä syömään paskaa." Aivan. Juu. Sitähän koulumme ruokala tarjoilee päivittäin. Minua ei kovin moni asia saa hiiltymään, mutta ruuasta valittaminen ja sen kanssa pelleileminen kyllä saa. Nämä tampiot eivät tajua ollenkaan, miten onnellisessa asemassa ovat, kun heillä ylipäänsä ON ruokaa. Pieni opintomatka itärajan taakse voisi tehdä hyvää muutamille, ei tässä sen kauemmas tarvitsisi lähteä. Koulun jälkeen oli kiire ehtiä nappaamaan Onni päiväkodista mukaan ja sitten kaupunkiin, sillä isäntä meni tyttären kanssa lääkärireissulle kuulemaan jalan magneettikuvauksen tuloksia ja minä puolestani kiiruhdin kampaajalle, jonka olin varannut jo edellisen käyntini yhteydessä, ja koska olin vielä viime vuoden puolella holtiton ja toheloiva yksilö (mitä en siis enää ollenkaan ole!), niin olin onnistunut varaamaan tän lääkäriajan tismalleen samalle kellonlyömälle kampaajan kanssa, ja viimeksimainitun asian olin unohtanut siinä vaiheessa, kun sovittiin luokanvalvojatiimin kanssa seuraavaa palaveria. Ihan loistavaa. Mutta tällaistahan ei siis enää tule koskaan tapahtumaan, kiitos vuodenvaihteessa tapahtuneen ihmeen. (Augh!) No, nyt on tyttärellä kepit rasitusmurtuman takia (sitä ei siis näkynyt tavallisissa röntgenkuvissa, en tiennyt, että näinkin voi olla) ja meitsillä hiukset kuosissa. Kelpaa lähteä Saksanmaalle edustamaan. Tänne onkin luvattu kylmenevää ja kurjaa pakkasta (sori, mielipide pakkasesta on hyvin subjektiivinen juttu, minusta se nyt vain on kurjaa) viikonloppuna ja alkuviikkoon. Katsoin juuri tyytyväisenä, että Sankt Wendelissä näyttää kymmenen päivän ennuste olevan sellaista +4 ja +8 asteen välimaastoa. Das passt mir sehr gut! Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Loman loppu 3.1.2012  Oheinen kuva mottoineen tarvittiin tänään mua lohduttamaan, kun lähdin lenkille tuonne loskaan ja sohjoon. Muistin tässä päivänä muutamana, että mulla on jossakin sellaset kenkiin pingoitettavat nastoitustsydeemit olemassa, ja niinpä kaivoin ne esille (siis löysin ne itse asiassa huomattavan vaivattomasti, käsittämätöntä!) ja vetäisin lenksuihin kiinni. Ne pelittivät oikein upeasti, en liukastellut enää yhtään! Mutta sen verran raskasta toi sohjon kyntäminen juosten on, että ei minun kunnollani sitä vielä oikein tahdo jaksaa, ja niinpä joko köpöttelin hiturivauhtia tai sitten kävelin. Meni vähän niin kuin intervalliharjoittelun puolelle toi lenkki. Mutta silti se teki niin uskoMATtoman hyvää! Olin aivan kuin eri ihminen taas sieltä palattuani. Hypertehokas Uusi Minäni on tänään aloittanut joulusiivouksen. - Ehei, en ensi joulua varten, vaan tätä mennyttä. Voihan sitä olla tehokas jälkikäteenkin, eikö? Mä en nimittäin joulun alla enää jaksanut enkä ehtinyt käydä ton meidän pesu- ja saunaosaston kimppuun. Ja voi sitä pinttymien määrää etenkin niissä helkutin laatansaumoissa! Hinkkasin kylppärin lopulta Power Creme Cifin, Laatan ja Kaakelin Voimapesun, kloriitin, ruokasoodan, hammasharjan, juuriharjan ja saumaharjan voimalla. Saunan puolelle riitti pelkkä Tolu. Mutta kyllä nyt kuulkaa kiiltää niin että täytyy laittaa aurinkolasit päähän kun kylppäriin astuu. Että tapa se on elää tämäkin. Seisoa suihkussa feikit RayBanit päässä. Huomiset tunnit pakersin erityishuolellisesti, ja nyt pitää vielä pakata koululaukku kimpsuineen ja kampsuineen, jotta en aamulla säntäile paniikissa sinne sun tänne. Mulla on viemisinäni luokkahuoneeseen kiva "How to be British" -kalenteri, jonka ostin kesällä Lontoosta, ja väkersin muutamat harjoitukset älytauluakin varten. As you can see, I'm a completely new person! Krhm. (*lifting her nose a bit higher*) Tämähän on hyvin pehmeä aloitus kevätlukukaudelle, sillä perjantain loppiaisen takia tässä ollaan vain kaksi päivää duunissa, kunnes onkin edessä kolmipäiväinen viikonloppu. Ja maanantaina minä puolestaan suuntaan Saksaan, St.Wendeliin, Comenius-juttujen parissa. Tällä kertaa valmistelevaan kokoukseen, joten huolta oppilaista ei ole, kunhan vain pidän huolta itsestäni. Hotelli on muuten eri paikka kuin ekalla reissulla, joskin kummallinen Posthof hotellitonttuineen ja toisen maailmansodan aikaisine kalusteineen on kuulemma kokenut täydellisen kasvojenkohotuksen uuden omistajan myötä. Tämä jää nyt tällä kertaa näkemättä, ja mikäli uusi hotellituttavuuteni on kelpo paikka, luulenpa, etten Posthofiin enää jalallani astu. Taivas, että me paleltiin siellä työkaverin kanssa se eka yö! En ole ikinä ennen nukkunut missään takki päällä. Enkä kyllä sen jälkeenkään. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. Eläinlääkärinä 2.1.2012  Tänään toimeennuin vihdoin ja viimein hoitamaan kaksi kauan sairastanutta potilasta (kiitos Uuden, Hyperorganisoidun Minäni, tietenkin). Onnin rakas Syräinkoira ja pieni Paavo-pupu ovat poteneet hyvin kauan vaarallisia avohaavoja saumakohdissaan, mutta onneksi pitkä oleskelu ompelukaapissa ei ollut aiheuttanut infektioita, ja täten tänään tapahtuneet korjausompeleet saivat pikkupotilaiden voinnin kohenemaan aivan ällistyttävän lyhyessä ajassa. Heidät on kotiutettu saman tien Onnin sängylle lepäilemään, mikä kertonee omaa karua kieltään eläinsairaalankin henkilöstöpulasta ja siitä johtuvista nopeista kotiuttamisajoista. Paavo ja Syräinkoira tosin vakuuttivat voivansa oikein hyvin. Paavo on ollut meillä jo siitä lähtien, kun Juho oli vasta 1½-vuotias. Muistan oikein hyvin, miten toin Paavon meille Särkänniemestä luokkaretken tuliaisena tismalleen päivä Suuren Öljykatastrofin jälkeen. Enkä puhu nyt Exxon Valdezista. Oli nimittäin sellainen tilanne, että isäntä oli maailmalla jossakin leirikoulussa, ja mulla oli ikään kuin kädet täynnä työtä kahden pikkuihmisen ja keväisten koehommien kanssa. Yhdeksi minuutiksi sitten erehdyin istahtamaan olkkarin sohvalle ja hengähtämään hetkeksi, ja katselin siinä sivusilmällä, että jaa-a, Juho koheltaa olkkarin kynnyksellä jonkun tyhjän pullon kanssa. Paria sekuntia myöhemmin hälytyskellot alkoivat soida päässäni. TYHJÄ PULLO? Mistä helkkarista se oli saanut tyhjän pullon? Vastaus oli surullisen ilmiselvä heti sen jälkeen, kun olin noussut tarkistamaan tilannetta: Pikkusälli oli avannut jääkaapin ihan itsekseen, löytänyt sieltä litran vetoisen ruokaöljypullon, jonka isäntä oli ostanut taannoin kauppareissullaan, ja VALUTTANUT KOKO SEN HALVATUN LITRAN SITÄ ÖLJYÄ itsensä päälle ja eteiskäytävään!!! Haloo, hei - LITRAN! Kun desikin tuntuu jo lattialle kaadettuna valuvan ihan joka puolelle. Sietämättömintä oli, että se pieni lurjus oli riisunut kaikki vaatteensa (no, toisaalta onni onnettomuudessa) ennen kuin oli valellut itsensä öljyllä, joten oli hiivatin vaikeaa saada se pieni rasvattu porsas kiinni, sillä se luikahteli käsistä kuin liukas saippuapala. Lopulta kuitenkin sain kiinni pojan, jonka hinkkasin kylppärissä puhtaaksi, ja sitten kävin kiinni eteisen tuhoihin, jotka lopulta johtivat käytävämattojen hävittämiseen, sillä juuttipohjaisia käytävämattoja ei edes yksikään ammattipesula luvannut puhdistaa öljystä. Olin aika voipunut nainen, kun seuraavana aamuna lähdin seiskojen kanssa luokkaretkelle Särkänniemeen. Päivän aikana tietenkin kuitenkin hellyin ja lepyin, ja toin tenaville tuliaisiksi Särkänniemen myymälästä pupujussit, jotka suorastaan kuiskivat korvaani: "Osta meidät!" Julia sai isomman pupun ja risti sen Paavoksi, jolloin Juho risti pienemmän pupujussikan Pikku-Paavoksi. Ja vaikka molemmat Paavot olivat kovasti rakastettuja, Pikku-Paavosta tuli myös Onnin suosikki. Kulkee nykyään vain nimellä Paavo. Ja on iloinen toivuttuaan jalkansa lähes-irtoamisesta ja päästessään jälleen Onnin unikaveriksi. Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. A Fresh Beginning 1.1.2012  Vuosi on vaihtunut! Hyvää alkanutta vuotta kaikille, hyvät immeiset! Meillä uusivuosi sujui kivoissa merkeissä, sillä sain kuin sainkin napattua kiireisen kummityttöni tänne viikonlopuksi. Lisa viettää vaihtarivuottaan Forssassa ja kävi meillä viimeksi kesällä ennen isäntäperheeseensä asettumista, ja nyt saimme pitkästä aikaa rupatella ja kikatella yhdessä. No, minun edesottamuksissani sitä tietysti naureskeltavaa riittääkin, mm. episodi piipittävistä avaimenperistä Julian kertomana taisi olla melkoinen naurupommi. Me vastaanotimme uuttavuotta varsin rauhallisissa merkeissä katsellen videolta Black Swan -leffan, pelaillen lautapelejä ja pelleillen vähän takapihalla tähtisadetikkujen kanssa samalla, kun isäntä hoiti ilotulituksen virallisempaa puolta. Valvominen ei silti todellakaan enää sovi minulle, sillä olen tänään ollut aivan naatti, ja jotenkin palelinkin ihan tolkuttomasti saattaessani Julian kanssa Lisaa bussille. Kuvassa komeilee Amazonista saapunut Potter-lähetys, jonka kimppuun aion käydä heti, jahka olen tehnyt Ingemarssonista selvää jälkeä. En minä tajua, mikä minut sai yleensä lainaamaan Ingemarssonia, sillä edelliset kirjat ovat olleet minusta varsin löysää viihdehöttöä, mutta nyt olen lukenut kuutisenkymmentä sivua ja uteliaisuuteni on jo sen verran koukutettu, että pakkohan minun on saada tietää, miksi päähenkilö heti ensimmäisillä sivuilla hyppäsi alas kallionkielekkeeltä. Aihepiiri ei siis ainakaan ole yhtä lälly kuin aiemmissa romaaneissa.  Ja oi, tässä näettä Belkinin iPad-suojan, joka on loistokapistus, sillä se sekä suojaa Pädiä laukussa kuljetettaessa, toimii hyvänä jalustana jonka saa asetettua eri kulmiin, että on vielä äärettömän businesslike, joten voin tuntea itseni totaalisen proksi tämä kourassa. Mikä tietenkin sopii erinomaisen hyvin tähän vuoden alkuun, koska minusta tulee nyt kadehdittavan järjestelmällinen, siisti ja huolellinen henkilö, jonka pettämätöntä organisointikykyä voitte vain vihreänä ällistellä. Downton Abbeyn Violetia lainatakseni: Now, put that in your pipe and smoke it! Kommentoi ja lue muiden kommentteja täältä. |
