| Etusivulleni | Valikkosivulle | Lisää minusta | Uskoni | Kirja-arvosteluja | Linkit |
|
En solig tisdag 27.8.2013  Mieletöntä päästä vielä työpäivän päätteeksi puutarhaan istumaan aurinkoon ja valoon! Kunpa näitä säitä jatkuisi loputtomiin. Pyykki kuivuu, omenat hehkuvat punaisina puussa, terassikatoksen villiviini on jo alkanut muuttua punaiseksi sekin, itse saa ladata vielä lämpöä ja valoa sisäänsä. Olen minä ladannut sisääni kyllä muutakin. Kaikista hyvistä aikeistani ja osin teoistanikin huolimatta laihdutusprojektini on vetänyt niin päin hongikkoa kuin ikinä voi. Tänäänkin sorruin illalla grillaamaan pekoniin käärittyjä herkkusieniä, kyls tiedätte, ei ole kevyimmästä päästä päivällistä se. Minkähän ihmeen takia kaikki kaloreilla kyllästetty maistuu niin tavattoman hyvältä? Miksei ihmisellä ole ihan hirveä himo sellerinvarteen ja kurkkuun? Niin että kaupassa ei millään pääsisi vihanneshyllyn ohitse, kun niitä kuola valuen lappaisi muovipusseihin ja vielä kassan lähellä törröttäisi muutamat viime hetken porkkanat ja ruusukaalit, jotta takuulla kassajonossa seisoessa heittäisi vielä muutaman ostoskärryyn. Olisiko tilanne edes jotakuinkin toinen, jos vihannes olisi keksintö ja brändi? Telkkarissa hehkutettaisiin, että uusinta uutta, PAPRIKA! Että hanki sinäkin syksyn hittituote. Ja vähäpukeinen nainen voihkisi kaalinkerä kourassa, että onpa syntisen hyvää. (Ärsyttää muuten oikeesti noi jotkut herkkumainokset, kun niistä on tehty varsinaista piilopornoa.) Niin, ja kesken työpäivän tulisi sellainen olo, että ei helkkari, nyt on PAKKO saada muutama retiisi tai muuten ei jaksa enää hetkeäkään. Napsisi niitä suuhunsa kuin suklaakonvehteja. Jaa-a. Niitä aikoja odotellessa... Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Aurinkokennojen latausta 25.8.2013  Onneksi, onneksi tuli lämmin ja aurinkoinen sunnuntai! Viikolla oli niin suunnattoman ryydyttävää värjötellä vällyjen välissä kun näki, miten ulkona aurinko paistoi ja oli vielä kesä. Tänään lojuin väsyneenä, mutta valosta onnellisena puutarhatuolilla lueskellen aina välillä. Tähän viikonloppuun on mahtunut harmejakin aina pois muuttavan ystävän hyvästelemisestä auton kolhimiseen parkkipaikalla (Joo, rouva Superdriver taas vauhdissa, tosin puolustuksekseni on todettava, että satuin kohtaamaan toisen tismalleen samanlaisen tässä törmäystilanteessa), joten aurinko lämmitteli ja lievitteli muutamaakin naarmua mieleni sopukoissa. Kävin eilen mm. suunnattoman ärsyttävän reklamaatiokohtauksen laukkuliikkeessä, josta olin ostanut Onnin koulurepun. Repun muovitettu sisäpinnoite oli murtunut kahdessa viikossa tuhannen tuusannuuskaksi niin että kankaasta paistoi päivä läpi. Sain pysyä todella lujana, että asia selvisi ja että sain rahani takaisin. Kyseisessä liikkeessä en enää tule asioimaan, sillä muutama vuosi sitten sieltä ostamani ultrakevyt matkalaukku oli muutaman reissun jälkeen tismalleen kahtena kappaleena. Kävin ostamassa uuden repun toisesta laukkuliikkeestä, ja pikkumies oli vain iloinen ruudullisesta uutuusrepustaan. Kuvassa Sokoksen House-sarjan kulhoja, jotka ostin eiliseltä kauppareissulta vähän inspiraatio-ostoksena, mutta tarpeellisena sellaisena, sillä Pentikin murokulhoista (lahja joltakin valvontaluokaltani joskus) taitaa olla enää kaksi ehjänä. Vakstuuki on myös uusi, sillä onnistuin kaatamaan edelliselle kynsilakanpoistoainetta, mistä liina ei tykästänyt yhtään tippaa. Kunnon vanhan ajan muovinen vakstuuki ei ole metrihinnaltaan kallis, mutta moderneissa kangaspohjaisissa kerniliinoissa olisi paljon enemmän valinnan varaa ja kauniimpia kuoseja. Sellainen ei kyllä arkikäytössä ainakaan meillä kestä (kokemusta on), mutta olen joskus funtsinut, että pitäisikö satsata tosi nättiin liinaan ja teettää päälle pöydän kokoinen lasilevy. Enpä tiedä. Kuinkahan pian se lasi olisi säpäleinä? Eilisiltana katsoin BBC:n iPlayerista viimeisen jakson "Wives and Daughters" -sarjasta, joka oli kerrassaan Loistava isolla ällällä. Epookkisarjoja on tarjolla muitakin, en edes osaa valita, mitä seuraavaksi aloittaisin. Puutarhan iso omppupuu notkuu punaisten omenoiden painosta, vaikka niitä on tipahtanut maahankin jo loputtomalta tuntuva määrä. Paistoin iltasella omppupiirakan, joka kylmän vaniljajäätelön kanssa maistui juuri niin sunnuntailta kuin mikään ikinä voi. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Jotakuinkin hengissä 22.8.2013  Eilen aamupäivällä vielä elin epätoivossa, että onko tästä tosiaan lähdettävä kinumaan lisää saikkua (mielestäni nöyryyttävintä ikinä, olen kerran joutunut tekemään niin ja tuntenut itseni työtä vieroksuvaksi tuurijuopoksi), mutta onneksi mun lämpö alkoi asettua normia kohti illan mittaan. Kyllähän mä yskin vieläkin ihan sikana ja lihaskipu tuntuu räjäyttävän pallean, mutta olosuhteisiin nähden selvisin duunipäivästä hemmetin hyvin.  Toin Lontoosta luokkaanikin yhtä ja toista pientä kamaa. Yhdellä ikkunalaudalla komeilee kolmiulotteinen pahvihaitaritsydeemi kuninkaallisista linnoista. Myös iso "Queens and Kings of England" -juliste pääsi seinälle. Tänään laminoin sinne jostakin naistenlehdestä ottamani sukupuun George-vauvan lähisuvusta. Ja yhden seinän jo tapetoin ennen koulun alkua Madden ja Chrisin hääkuvilla. - Heh, mä aivopesen oppilaat kuninkaallisilla. 
Amazon-lähetyksen jälkimmäinen osa saapui, ja jotenkin mä pöljä olen onnistunut klikkaamaan sitä Hubbardin kirjaa kahdesti, niin että sain
saman opuksen vielä näiden muidenkin kirjojen mukana. Voihan tahvo! No, Luvian kirjasto tulee taas onnelliseksi kun vien niille enkunkielistä
kirjallisuutta. En mä nyt kyllä seitsemän punnan kirjan takia viitsi ruveta näkemään palauttamisen ja vaihtamisen vaivaa.Me katsottiin Julian kanssa täyskeskittyneinä Midwife-sarjaa iltasella, kun Onni hipsi hiljaa Julian huoneeseen katsomaan kilppareita. Kohta pikkumies oli kädet poskilla ja silmät suurina ovella ja hihkui: "Ei voi olla totta! Kiivi on muninut munan!" Julia loikkasi siltä istumalta kuin peura terraarionsa luokse, Onni juoksi isännän luokse kiljuen "Munahälytys! Munahälytys!" ja meikä lähti jo etsimään hautomovarusteita. Munia oli terraariossa loppujen lopuksi kolme kappaletta. Totesin vain, että sillä vehtaamisella oli syytäkin jotain tulosta syntyä. Minä kun luulin ekaa kilpparipariskuntaamme hoitaessamme, että olimme saaneet planeetan ainoat seksihullut lemmikkikilpikonnat, mutta ehei, Kiivi ja Kupla ovat vähintään yhtä aktiivisia. Munat ovat nyt hautomosysteemissä lämmittimien ja mittareiden ja kosteuttajien kanssa, ja nähtäväksi jää, mahtaako hautomisprosessi tällä kertaa onnistua. Vaikeaahan se kotioloissa on, mutta ei kuitenkaan mahdotonta. Työkaverin vinkistä löysin muuten iPadiini jotakin aivan korvaamatonta. BBC:llä on olemassa sovellus nimeltä BBC iPlayer, jonka kautta voi katsella yhtiön ohjelmia pädin kautta! Sain lukion enkunmaikalta vinkin, että vuoden lisenssi irtoaa nyt normaalia halvempaan hintaan, ja meitsiä ei kahta kertaa tarvinnut kehottaa. Playerin kautta voi katsoa osan ohjelmista ilmaiseksikin, mutta hah, kyllähän te minut nyt tiedätte! Maatessani eilen vielä reporankana sängyssä katselin kolme jaksoa "Wives and Daughers" -sarjasta, joka perustuu Cranfordin tavoin Elizabeth Gaskellin romaaniin. Jahka olen lukenut mulle saapuneen "North and Southin", katson senkin BBC:ltä. Voi riemua! Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Positiivista ajattelua 21.8.2013  Tässä se on. Päivän ainut positiivinen ajatus. Enempään en kykene. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Vaakatasossa 20.8.2013  Mulla oli vuonna tulus ja taula Turun Norssissa työkaveri, joka onnistui keuhkoputkentulehduksessa yskimään itseltään kylkiluun poikki. Eikä siis ollut kyse mistään sohvapotaatista ja täti-ihmisestä, vaan nuoresta ja liikunnallisesta tyypistä. Mä en ole vielä luita saanut yskimällä itseltäni katki, mutta lihasrevähtymiä useamman kerran. Nyt on taas pallean keskipisteessä sellainen kipu kun yskin, että mun on oltava kippurassa kaksinkerroin aina yskänpuuskan tullessa. Ei ole enää niinkun sellasta pientä lihaskipua, joka helposti tulee rajussa yskässä, vaan puukoniskun terävä kipu. Alkaa ikään kuin toivoa, että mömmöt tehoaisivat. No, mutta mä olen ollut vaakatasossa jokseenkin koko päivän, nettaillut ja lueskellut. Ja Amazon-lähetyksen eka satsi saapui tänään! Tilasin kuusi kirjaa, jotka lähetetään kahdessa eri erässä. Olisin ehkä saanut molemmatkin tänään, ellei Julia olis tilannut itselleen jättikokoista Shakespeare Glossarya, joka saapui just samaan aikaan ja täytti yli puolet postilaatikosta. Mulla oli niin paljon kirjaostoksia jo matkalaukussa, etten voinut kantaa niitä enempää Raikun painorajoitusten takia, ja siksi räpsin kuvia monesta kirjasta kännykälläni, jotta tilaisin ne Amazonista myöhemmin. Tuo päällimmäinen Hubbardin kirja oli mun kädessäni jo moneen kertaan, mutta aina laskin sen kaupan kirjapöydälle takaisin. Onneksi, sillä laukkuni painoraja oli jokseenkin hilkulla.  Mä ostin eilisellä apteekkikäynnillä troppieni lisäksi Vichyn puhdistusmaidon ja kasvoveden, ja maksaessani koko satsia kassa jupisi jotain lahjasta, häipyi jonnekin ja palasi tuon pahvipakkauksen kanssa. Siinäkin on puhdistustuote ja kasvovesi. Hmmm. Täytynee kokeilla, jahka tästä piristyn. Vichyt on mun mielestäni apteekkikosmetiikan Peukku ylös -sarjaa. Acosta en voi sanoa samaa, niistä en ole tykästänyt tippaakaan. Widmer taas on ylihinnoiteltua, vaikka jotkut tuotteet sarjasta ovat hintansa väärtti, kuten silmänympärysvoide. Mun päiväni kohokohta oli postipaketin lisäksi se, että isäntä toi illalla kaupungista kiinalaista safkaa kunnon satsin, ja me Julian kanssa katsottiin jakso Midwifeja samalla kun mätettiin kanaa ja nuudeleita kitusiimme. Aikeeni "Vicky, Christina, Barcelonan" katsomisesta jäivät aikeiksi, sillä en päivän mittaan saanut itseäni sängystä ylös muualle kuin keittiöön ja vessaan. En jaksanut ees videota päälle laittaa ja siirtyä sohvalle! Heh, aikamoista. Toivottavasti huomenna alkaa olla ihmismäisempi olo, torstaiaamuna tarttis ponnistaa pääkallonpaikalle. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Mömmöjä ja leffaa 19.8.2013  Yö ei tuonut kohdalleni ihmeparantumista. Lähdin heti aamusella Lääkäritalon päivystykseen. Lääkäri kuunteli hetken keuhkojani, kirjoitti otsa rypyssä kauan tietsikallaan ja suolti sitten printteristä melkoisen kasan reseptejä. En uskaltanut kysyä, onko mulla Musta Surma. Kotona vasta kurkkasin lääkärintodistusta ja totesin, että vanha tuttavani keuhkoputkentulehdushan se siellä on jälleen tullut kyläilemään. Nyt mä syön neljän sortin mömmöjä ja tunnen itseni tuon kuvan koiraksi. - Mä kun vedän ihan normipäivänä jo aika mojovan satsin vitamiineja. En lähde edes reissuun ilman sinkkejäni ja d-vitamiinejani ja odotan vain sitä päivää, kun minut tullissa pidätetään huumediilerinä (pakkaan vitaminskut minigrippeihin...). Hain kotimatkalla kaupasta pakastepizzan, sillä minusta on yhtä paljon kokkaamaan ruokaa kuin märästä sukasta. Lojuin sohvalla ja katselin DVD:ltä Woody Allenin "Radio Days" -leffaa, jonka ostin jo kuukausia sitten Anttilan jostain halpishyllystä, mutta jota en ollut vielä ehtinyt avata edes muoveista. Näin leffan alunperin ilmestymisvuonna -87 elokuvateatterissa, joten ilmassa oli tuplanostalgiaa: Woody Allen hehkuttamassa mennyttä 40-lukua, minä fiilistelemässä kauan sitten ihastelemaani leffaa. Ihmettelin, miksen ollut aikanaan tajunnut, että leffaperheen äitiä esittänyt Julie Kavner esittää Marge Simpsonia piirrossarjassa, mutta pieni googlailu selvittikin, että Simpsoneita alettiin esittää Suomessa vasta 1991. Mulla on nyt menossa pienimuotoinen Woody Allen -putki, sillä eilen katselin Lontoosta ostamani "Annie Hallin", ja jos huomenna ajattelin katsoa "Vicky, Christina, Barcelonan". Siis, sikäli mikäli, että pysyn hereillä sen aikaa. Harvan taudin kynsissä olen nukkunut niin paljon kuin nyt. Tää alkoikin keskiviikkona silleen, että ihmettelin koulussa, miten voin olla niin sai-raan väsynyt, että hyppärillä melkein väkisin silmät painuivat kiinni ja pää vajosi työpöytään kiinni. Syy selvisi sitten illalla, kun aloin saada muita oireita. Odotin suurella hartaudella Amazon-tilaustani saapuvaksi tänään ("estimated delivery date 19.08.2013"!), mutta katin kontit. Vaan päivä se on huomennakin! Kohti ääretöntä, voittoa taudista ja sen yli! Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Syyslukukauden ja flunssakauden avaus 18.8.2013   Uusi enkkani: Kolme päivää koulun alkamisesta ja jo iskee eka flunssa. Torstain ja perjantain vedin Buranan voimalla, mutta nyt olen viikonlopun maannut sängyn pohjalla, ja etenkin tänään tilanne otti erityisesti nuppiin, sillä ystäväni Pauliinan viralliset läksiäiset olivat tänään. Olivat ja menivät. Meitsin kuorsatessa kuumeenhikisessä sängyssä. Ei mitenkään huvittais nyt heti jäädä saikulle, mulla on vielä ihan loistotunti uudelle ruotsin seiskalleni plakkarissa, sillä väkersin hyvän jutun älytaulua varten ja leikkelin ryhmissä pelattavaksi yli 300 kuva-sanakorttia. Mä laitan kaiken toivoni nyt ensi yöhön, että ainakin kuume katoaisi. Lukukausi on muuten alkanut varsin hyvissä merkeissä. Mä olen ollut yhtä hymyä, sillä olen saanut vapaavuoden luokanvalvojuudesta, ja voihan veljet, että voi olla mukavaa pitää taukoa 16 vuoden jälkeen! Mä sain silloin vapaavuoden, kun odotin Juhoa ja olin jäämässä lokakuun alussa äitiyslomalle. Silloinen reksi ajatteli (ihan oikein), ettei olis järkeä antaa mulle runsaaksi kuukaudeksi uutta seiskaa ja vaihtaa sitten luokanvalvojaa. Mutta siis, kertakaikkiaan, maanantaina luokanvalvojien paasatessa ohjeistuksia luokilleen mä sain kaikessa rauhassa suunnitella omia tuntejani. Yhtä juhlaa! Me ollaan Julian kanssa nautittu "Call the Midwife" -sarjan katsomisesta. Korkattiin tänään jo kakkoskausi. Amazonissa ois pokkaripainokset niistä kirjoista varsin edullisia, mutta pari tuttuani just totesi, että he tykästivät sarjasta enemmän kuin kirjoista. Enpä tiiä, viitsinkö siis sijoittaa niihin. Muutenkin odotan kirjapinoa Amazonista saapuvaksi huomenna. Ja Visa-laskua en odota, mutta sieltä se saapuu kumminkin, kuin verot ja kuolema. Onni on aloittanut ekaluokkansa, Juho on aloittanut lukion ja fröken Julie kulkee abipaita päällä ja on käynyt ekalla autokoulutunnillaan. Varsin hiuksianostattavaa, semminkin kun meikä ei ole itse tässä vanhentunut päivääkään. En ymmärrä, mikä otus mua katselee peilistä takaisin, sillä se ei ole ollenkaan niin nuori ja hoikka kuin pitäisi. Onkohan peileille olemassa jotain huoltoliikettä? Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Tieteellinen tutkimustulos 11.8.2013  Empiirinen kokeeni otsikolla "Johtuuko erikoisempien kynsilakkavärien surkea laatu huokeammasta merkistä vai yleisesti väriaineista" on päättynyt. Kokeen tulos on se, että halvalla ei saa hyvää. Essien sinisten ja vihreiden lakkojen kohdalla ei ole ollut mitään ongelmaa. Levittyvyys ja pysyvyys taattua laatua. IsaDora saa täten painua riiputtamaan päätään jonnekin nurkkaan häpeästä punastellen.Ylemmässä kuvassa Essien Rock the Boat, alemmassa Naughty Nautical. Herkulliset värit!  Huomenna alkaa tosirytinä. Me ollaan isännän kanssa aherrettu jo koko viime viikko koulussa etukäteishommia tekemässä, ja perjantaina oli virallinen suunnittelupäivä. Nuoriso valtaa talon huomenna, ja niin sitä sitten mennään taas tukka putkella seuraavaan suvivirteen asti. Tämä kesä hurahti taas älyttömän nopeasti. En tajua, miten kesä kesältä aika kuluu aina vain nopeammin. Joka kevät kuvittelen ehtiväni kesälomalla tehdä vaikka mitä, ja yleensä havahdun heinäkuun puolivälin jälkeen siihen, että alan kiireesti touhuta kaikkea sitä mitä ajattelin tekeväni. Nyt en herännyt silloinkaan! Mutta valittamista tässä kesässä ei todellakaan ole, sillä tämä tulee jäämään mieleeni ihanana Lontoo-kesänä. God save the Queen! And baby George! Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Ostoksia Lontoosta 7.8.2013  Minähän en kirjakaupoissa kyllästy kiertelemään. Tällä reissulla oli pakko ottaa kännykällä muutamia kuvia kirjoista, jotka haluan tilata itselleni myöhemmin, sillä kuvan opuksista kaksi alinta painoi ihan jäätävästi. Alin on J.K.Rowlingin salanimellä kirjoittama dekkari, josta on noussut kova haloo ja teos menee kuin kuumille kiville. Waterstonesin myyjä kuvaili tilannetta oikean kirjoittajan paljastumisen jälkeen: "After that it's gone crazy!" Ikävä kyllä minun mielestäni ihan turhaan. Luin dekkarin eilen loppuun, eikä siinä ollut mielestäni yhtikäs mitään vallankumouksellisen uutta. Tapahtuu murha, jonka poliisi tulkitsee itsariksi, yksityisetsivä astuu kehiin, kuulustelee kaikkia ja lopuksi paljastaa murhaajan. Booooring! J.K.Rowling ei hetkeen Harlan Cobenia tai Lars Kepleriä hätyyttele. Perhoskuosinen kirja on tyhjä muistikirja Paperchasesta. Julia toi sellaisen itselleen Skotlannista, ja olen kuolannut sitä siitä lähtien. Sen painon takia tuppasin vain olemaan kahden vaiheilla, että ostanko vai enkö osta. Punnitsin kirjaa kädessäni niin kauan Paperchasella, että myyjä jo katseli minua epäluuloisesti. Kun selitin matkustavani Raikulla, myyjä suli iloiseen naurahdukseen. Nyt ei kyllä yhtään kaduta, että raahasin sen mukanani matkalaukussa. Paperi on paksua ja sille on miellyttävä kirjoittaa. Ihkua! Liisan seikkailut ovat peräisin British Libraryn myymälästä, ja syy, miksi sen hommasin, on yksinkertaisesti siinä, että tämä nide sisältää myöskin seikkailut peilimaassa. Päällimmäinen pikku kirja on ostettu Southwark Cathedralin myymälästä, ja se taas suorastaan väkisin änki matkaani, sillä satuin avaamaan sen kohdasta, jossa luki: "Seven days without prayer makes one weak." Muuta ei tarvittu, olin ihan myyty. Itse asiassa toin vielä neljä kirjaa lisää, mutta ne olivat suhteellisen ohuita, sillä ne ovat näytelmätekstejä; tuliaisia Julialle.  HMV:llä (His Master's Voice) on jättimäinen myymälä Oxford Streetillä. Olisin ihan oikeasti voinut majoittua sinne kahdeksi päiväksi ja sijoittaa videoihin yhden lottovoiton verran rahaa. Jos sinne siis olisi voinut majoittua, ja jos minulla olisi taskussani se lottovoitto. Nyt oli pakko valita, mitä ottaa ja mitä jättää. "QI" oli minulle aivan uusi tuttavuus; Stephen Fryn vetämä leikkimielinen tietovisa, jossa varsinaisella tiedolla ei ole niin suurta merkitystä. Katselimme sitä telkusta muutaman osan, ja olin ihastunut löytäessäni ekan kauden jaksot dvd:ltä.  Näillä kiloilla ei kauheasti innostanut kierrellä vaatekaupoissa, mutta koska sää oli ennätyshelteinen ja hikoilin aivan tolkuttomasti, oli saatava jotakin puhdasta ylle. Nextin alesta Westifieldiltä ostin kaksi t-paitaa, ja kuvan mekon ja puseron löysin BHS:n myymälästä Oxford Streetiltä. Westfieldillä kävin myös Inglotin myymälässä, josta en tietenkään lähtenyt ulos ilman uutta luomiväritrioa, ja Lushilta mukaani olisi lähtenyt vaikka mitä, ellen olisi ollut jo huolissani laukkuni kilorajojen paukkumisesta. Täten tyydyin vain pariin kevyeen ja pieneen juttuun.  Marks & Spenceriltä mukaani lähti kiva huivi. Kunnon blingbling-koru on Nextistä.   En yleensä kauheasti perusta matkamuistomyymälöiden halpiskrääsästä, mutta tykästyin tuohon laukkuun, vaikka se suorastaan kirkuu olevansa sataprosenttista muovia. Julia katseli sitä silleen, että okeiiiiiii, mutta minusta se on täydellinen kesäveska. Lompakko onkin sitten laadukkaampi ja aitoa nahkaa, Viscontin tuote. Pari vuotta sittenhän ostin Viscontin ruskean olkalaukun, joka on mulla käytössä edelleen, ja josta tykkään kuin hullu puurosta. Olin kovasti tyytyväinen, että löysin hyvän lompakon, sillä vanhastani alkoi saumat ratkeilla ja kolikkotaskun vetskari veti enemmän kuin viimeisiään.  Lukutoukka sortui vielä sijoittamaan pari puntaa magneettisiin kirjanmerkkeihin. Jotenkin vitsikästä, että nämä ovat nimenomaan District Linen asemia, sillä tätä linjaa lontoolaiset yrittävät viimeiseen asti välttää sen hitauden takia. (Jos minulta kysyttäisiin, välttäisin mieluummin Circle Linea, sillä siellä junat ovat alvariinsa myöhässä.) Ehkä joskus vielä teen Lontoossa mojovat vaateostokset solakassa kunnossa? Kauhean todennäköiseltä tämä skenaario ei kyllä tällä hetkellä vaikuta, sillä juuri eilen vannoin itselleni, että tähän loppui herkkujen syöminen, ja mitä teen tänään? Mätän marenkikakkua kitusiini hyvällä halulla! Tsuidaduida... Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Shoppailua ja ruokaa 4.8.2013  Vaikka olenkin shoppailun ystävä, vaahtoan Lontooseen lähtiessä aina vain nähtävyyksistä ja teattereista. Kesän kuumimpana päivänä saimme metrossa vinkin ostoskeskuksesta tyypiltä, joka muiden tavoin yritti saada vähän ilmaa metrovaunun kytyisestä tuuletusaukosta. "A huuuuge shopping centre with NICE air-conditioned shops..." Oh yeah! Sounded like a place for us! Westfieldin ostoskeskusta mainostetaan nettisivuilla Euroopan suurimmaksi, ja sinne on Shepard's Bushin metroasemalta vain kivenheitto matkaa. Yli 70 ravintolaa, 372 kauppaa, elokuvateattereita. Suuren luokan meininkiä.   Huomio kiinnittyi sisään astuessa kattorakenteeseen, joka muistutti minun mielestäni hyvin paljon King's Crossin aseman kattoa. Yläkuvissa Westfield, alakuvassa King's Cross.  Marc Jacobsin uudella Honey-tuoksulla oli menossa valtaisat kampanjat ympäri kaupunkia, ja Westfieldin alakerran keskusaukio oli täynnä Honey-kamaa jättikokoisesta parfyymipullosta aina tähän hauskaan pakettiautoon asti, josta jaettiin lapsille ilmaisia jäätelöitä ja äideille alennuskoodikuponkeja parfyymikauppaan.  Pari tuntia teputtelimme pitkin kauppakeskusta, ja jostain syystä minun otsaani oli varmaankin tatuoitu teksti "Sivelkää iholleni näytteitä ja yrittäkää ylipuhua minut väkisin ostamaan ylihinnoiteltuja kosmetiikkatuotteita", sillä kimpussani oli jatkuvasti joku maanisesti hölöttävä tuote-esittelijä. Olin oikeasti lopulta valmis puremaan seuraavaa yrittäjää. Seuraavalla kerralla en vilkaise niitä päinkään, ja jos katseeni erehtyy eksymään, otan vihaisimman opettajailmeeni. Josko yrittäjät hyytyisivät paikoilleen.  Me olimme jokseenkin nälkäisiä ja väsähtäneitä kauppakierroksemme jälkeen, ja etsimme sopivaa ravintolaa. Päädyimme istahtamaan Cabana-nimiseen brasilialaispaikkaan, jonka soft drink -juomavalikoima sai helteen uuvuttamat asiakkaat itkemään onnesta. Ruoka kyllä kaipasikin jotain jäähdykettä kaverikseen. Oli ehkä tulisinta ruokaa, mitä olen syönyt intialaisen jälkeen. Matkakumppanilla oli todella tekemistä oman annoksensa kanssa. Paikan henkilökunta tuli useaan kertaan kyselemään, että onko kaikki hyvin, ja yksi vitsikkäämpi tapaus tuli ilmoittamaan, että ravintolasta ei pääse ulos, ennen kuin on syönyt burgerin päällä komeilevan chilin. Mulla oli edes bataatista tehtyjä ranskanperunoita vähän pehmittämässä tulisesti maustetun kanan jälkipotkua, mutta kaverilla ei sitäkään. Vesi vain pahensi poltetta suussa, joten turvauduimme söpönvärisiin ja viilentäviin juomiimme.  Lontoon Chinatown on minikokoinen, vain pari korttelia, mutta ruokapaikkoja täynnä. Söimme matkan aikana täällä kahdesti. Molemmat paikat olivat hyviä, mutta ensimmäinen aivan huippu. Palvelu oli välillä turhankin tehokasta. Samalla hetkellä, kun laskit haarukkasi/puikkosi alas, tarjoilijat kiirehtivät paikalle viemään tyhjiä kippoja pois ja tuomaan seuraavia ruokalajeja tilalle. Ruuassa ei kyllä ollut todellakaan valittamista, vierimme humptydumpteina pois Leicester Squaren metroasemalle.  Tämä reissu muutti käsitykseni pubiruuasta. Ilmeisesti keskustan pubeissa käy sijaintinsa takia niin paljon väkeä, ettei laatuun tarvitse panostaa, mutta hieman kauempana ydinkeskustasta tilanne muuttuu. Hotellimme sijaitsi Acton Townissa, ja suht lähellä sitä sijaitsi muutamakin pubhouse. Red Lion and Pineapple pääsi suosikiksemme. Jos kuudella punnalla syö loistoaterian, johon sisältyy myös juoma, on pakko perua sanansa englantilaisten pubiruuasta. Superkämäinen ja -hämyinen The George & The Dragon tarjosi epäilyttävistä puitteistaan huolimatta myös erinomaisen pihviaterian.  Voi Lontoo, toivottavasti tapaamme jälleen pian! Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Hampton Court Palace 4.8.2013  Hampton Court Palace sijaitsee puolen tunnin junamatkan päässä Lontoon keskustasta (Waterloon asemalta South West Trains), ja kävelymatka Hampton Courtin asemalta itse palatsille on vain parisataa metriä. Kuudentoista punnan pääsymaksu sisältää kaikki palatsin sisätilat ja näyttelyt, puutarhan pensaslabyrintin (puutarha muuten on ilmainen kaikille kävijöille ja piknikin viettäjille), sekä Audio Tour -laitteen, jonka saa noutaa sisäpihan infopisteestä ja palauttaa palautuspisteisiin mennessään puutarhan puolelle tai lähtiessään palatsista. Opastettuja kierroksia järjestetään myös (tämä selittää palatsin katolla seisovat turistit yhdessä kuvistani), mutta koska heinäkuussa kävijöitä riittää ja tungos on kova näillä kierroksilla, päädyimme työkamun kanssa ottamaan audiolaitteet ja kiertelemään omaan tahtiimme.  Palatsi on alkujaan kardinaali Wolseyn laajentama kompleksi kartanosta. Wolseyllä pyyhki hyvin, kunnes Henrik VIII halusi avioeron ensimmäisestä vaimostaan, eikä kardinaali sitä pystynytkään noin vaan hommaamaan. Silloin taisi Henkka herätä siihenkin tosiasiaan, että pappismiehellä oli harvinaisen komia lukaali asuttavanaan, eivätkä elintavat olleet siitä säästeliäimmästä päästä. Eikä Henkkaa miellyttänyt yhtään, että kytyisellä kardinaalilla alkoi olla yhtä mahtavaa meininkiä kuin hänellä itsellään. Palatsi siirtyi tuota pikaa kuninkaan haltuun, ja myöhemmät sukupolvet laajensivat sitä lisää.  Nykyään palatsin alueella on muutakin toimintaa kuin vain turismia. Mm. Globen Learning Centre, joka järjestää kursseja lapsille ja nuorille, sijaitsee täällä. Oikealla näkyvä sisäpihan suihkulähde on Henrikin hääpäivänä (ainakin yhtenä niistä...) suihkuttanut veden sijasta vaatimattomasti viiniä.  Palatsista löytyy toinen toisiaan kiinnostavampia ja kauniimpia näkymiä.   Vierailijat pääsevät näkemään Hampton Courtista kaksi täysin erilaista puolta: Kuninkaallisten huoneistojen ja upeiden puitteiden lisäksi kävijä tutustuu palveluskunnan elämään. Etenkin Henrik VIII:n keittiöiden toimintaan on satsattu. Turisti näkee ruuanvalmistuksen kulun alusta loppuun. On aika käsittämätöntä, että näissä köökeissä on päivittäin valmistettu ruoka noin 600 ihmiselle ja juhlapäivinä kolminkertaiselle määrälle.  Nykyään palatsissa sijaitsee useita matkamuistokauppoja, kahviloita ja ruokapaikkoja, ja mekin söimme herkullisen aterian yhdessä sisäpihojen ravintoloista. Ruoka tarjoiltiin historiallisen hengen mukaisesti puutarjottimelta.     Aivan upea, oma maailmansa on palatsin puutarha ja puistoalue, jotka kattavat yli 320 hehtaaria. Täällä voi ihailla suihkulähteitä, istutuksia, patsaita, maailman pisintä viiniköynnöstä, istua hevoskärryjen kyytiin ajelulle, kävellä monta kymmentä metriä pitkää pergolatunnelia pitkin ja tietenkin harhailla kuuluisassa pensaslabyrintissa.  Täällä minua to-del-la otti päähän se, etten ollut ottanut järkkäriä mukaani, sillä sisätilojen kuvista 90% on surkeita, rakeisia ja tärähtäneitä sotkuja, enkä saanut yhtään hyvää kuvaa puutarhan labyrintista. Kieltämättä se oli haastava kuvattava, sillä käytävät pensasseinien välillä olivat äärettömän kapeat. Heinäkuun kävijämäärällä siihen hommaan kypsyi varsin äkkiä, kun aina oli joku tunkemassa ohi tai vastaan, eikä liikkumiseen sivusuunnassa ollut tilaa tarpeeksi. - Jälleen yksi paikka, jonne haluan mennä uudelleen, mutta kesäkuussa.  Kaikkien kunnon linnojen tavoin Hampton Courtissakin kummittelee. Catherine Howard on kiireinen vainaja, sillä hän kiljuu palatsin galleriakäytävässä ja ehtii sen lisäksi riehua Towerissakin. Mielenkiintoisin on varmasti turvakameroiden kuvaama ja Skeletoriksi nimetty haamu. Mikäpä lisäisi kävijämäärää tämän paremmin? Jopa BBC oli noteerannut tämän tyypin. Lue uutinen napsauttamalla tätä lausetta. Varaa reilusti aikaa palatsissa käyntiin. Meiltä siihen upposi koko päivä aamusta iltakuuteen. Jos päätät saapua vesireittiä keskustasta (vähänkö romanttista olisi lipua tänne Thamesia pitkin kuin Henkka aikoinaan!), tarvitset aikaa vieläkin enemmän. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Nähtävyyksiä 2.8.2013  Jopa minä pystyn välillä viisastumaan jossain suhteessa. Kuten tänä kesänä siinä, että kun tiesin, millaista Lontoossa on heinäkuussa, ostin parit nähtävyysliput etukäteen netistä ja maksoin niistä hitusen enemmän, jotta pääsin Fast Track -linjalle, enkä joutunut jonottamaan esim. London Eyehin enää sitä yli kaksituntista rupeamaa minkä viimeksi siellä pönötin. Erittäin viisas ratkaisu, sillä jono Lontoon ennätyshelteissä olisi ollut aivan tappava kokemus.  Eye on minusta ihana paikka. Tietysti sää vaikuttaa tilanteeseen, mutta hyvällä kelillä Eye on loistokokemus. Näköalat Lontoon yli ovat huikeat. Westminsterin parlamenttirakennus, Big Ben ja Thames-joki siltoineen esiintyvät niin edukseen kuin ikinä voi. Kapselin kivuttua pyörän korkeimpaan pisteeseen pää ja sydän ovat täynnä Lontoota ja aurinkoa. (Ja ei, kapselissa ei ole kuuma, siellä on harvinaisen tehokas ilmastointi.)  Osallistuimme työkaverin kanssa myös noin vartin mittaiseen 4D-leffaesitykseen, jossa "huikea" fourth dimension oli savua, vesisuihkuja ja ilmakuplia. Kyllä sen nyt katseli, kun aikaa kerran oli, mutta eipä tuon takia kannata visiittiään viivyttää, jos aikataulu sattuu olemaan tiukka.  London Dungeon on muuttanut muutaman sillan päästä ihan Eyen viereen. Sitä on laajennettu ja muutettu, usein epäkuntoon menneestä kummitusajelusta pyssyineen on luovuttu. Tykästin muutoksista, sillä mielestäni kaikki hyvä oli säilynyt, ja juttuja, jotka olivat vähän "lame" (kuten Jack the Ripper), oli tehostettu parempaan suuntaan. Mun lemppari on edelleen ehdottomasti hullu tuomari avustajineen, joka nappaa turisteja syytettyjen penkille ja langettaa tuomioita mielensä mukaan.  British Library King's Crossin aseman läheisyydessä oli paikka, jossa en ennen ollut käynyt. Rakennus ja sen piha ovat jo itsessään aika vaikuttavat, mutta turisti suuntaa askeleensa Treasure Halliin, jonne on asetettu näytteille kaikki kirjaston superharvinaisuudet. Täällä ällistelin mm. Magna Cartaa, Shakespearen First Foliota, Henrik VIII:n omin kätösin kirjoittamaa kirjettä, Leonardo da Vincin peilikirjoituksella kirjoittamia muistiinpanoja, Gutenbergin Raamattua ja yhyy, minulle liikuttavinta kaikesta, Lady Jane Grey -raukan pientä rukouskirjaa. Kirjafriikkiä ilahdutti kirjaston myymälä, ja pihalta löytyi "The Last Word" -niminen kahvila.  Olin tälle reissulle ottanut mukaan isännän minikokoisen digikameran. Välillä kiittelin onneani, etten retuuttanut järkkäriä mukanani, mutta välillä kyllä sydän itki verta, kun minulla ei ollut sitä mukanani. Big Beniä olisin voinut jäädä kuvaamaan koko päiväksi, se on minusta aina yhtä kaunis ja majesteettinen näky, ja Hampton Courtin palatsissa viimeisenä sunnuntaina (siitä myöhemmin) vasta surkeana olinkin pikkukamerani kanssa.  Trafalgar Squarella on neljä komeaa pylväsjalustaa, aukion kussakin kulmassa, joista kolmessa komeilee historiallisen henkilön patsas, mutta neljäs on jäänyt tyhjäksi. Alunperin siihen piti tulla Vilhelm IV:n patsas, mutta rahat loppuivat kesken, ja iänikuiset kiistat siitä, kenen patsas pystille loppujen lopuksi pitäisi tulla, estivät projektin etenemisen silloinkin, kun rahaa lopulta olisi ollut. Homma on päätynyt siihen, että jalustalla pidetään vaihtuvaa näyttelyä. Nykytaiteilijat pääsevät täten esittelemään töitään melkoisen näkyvällä paikalla. Nyt jalustalla komeili valtava, sininen kukko. Kesäkuussa siellä keikisteli jättimäinen keinuhevonen. Etelärannalla sai ihastella St Mary Overie's Dockin komeaa purjealusta. Ihan sen läheisyydessä Thamesillä kellui myös kuningattaren laivaston sota-alus, jossa pääsee käymään, mutta minä kun en tuosta militääripuolesta niin perusta, niin ihailin mieluummin tätä historiallista alusta.   Millennium Bridge on lempisiltani. Pidän sen designista ja siitä, miten se tuo palan nykyisyyttä kaiken vanhan ja historiallisen keskelle. Näkymässä St Paulin katedraalille se luo oivan kontrastin kauniille, historialliselle kirkolle.  Saiko Bobby lopulta tarpeekseen kuvaajasta ja sulki hänet koppiin? Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Oh baby! 31.7.2013  Hellepäivien kaikkein kuumin uutinen koko reissun aikana oli tietenkin Katen ja Williamin vauva. Tiistaiaamun Daybreak-lähetys ilmoitti Katherinen synnytyksen alkaneen, ja odotin koko päivän vauvauutisia varmasti yhtä innokkaana kuin koko Britannia. Mun wifi-yhteys kännystä vain oli kiinni collegen tiloista, joten luentojen loputtua en päässyt enää tsekkaamaan BBC:n sivuja kännystäni. - Tai, no, olisinhan aina voinut ängetä johonkin ravintolaan tai kahvilaan, jossa on yhteys, mutta ajattelin, että viimeistään illalla sitten näen uutiset hotellilla. Kuten näinkin. Buckinghamin palatsin edusta ja St James Park (epäilemättä myös Green Parkin puoli) olivat täpötäynnä samppanjalaseja kilisteleviä, hihkuvia ja bailaavia ihmisiä. Olimme siinä vaiheessa iltaa työkamuni kanssa kyllä niiiiiiin raatoja kaikista omista menoistamme ja aikaisesta aamuherätyksestä, ettei meille tullut enää mieleenkään lähteä itse paikan päälle.  Seuraavana päivänä lähdimme luentojen loputtua palatsille, sillä olimme molemmat sitä mieltä, että juttu oli kuitenkin meille Once in a lifetime -sarjaa. Tuskin satumme Lontooseen seuraavan kuninkaallisen vauvan syntyessä. Jono Buckinghamilla syntymäilmoitusta katsomaan ja ikuistamaan oli jäätävän pitkä, mutta homma hoidettiin brittiläisellä tehokkuudella, emmekä seisseet jonossa varmaan edes puolta tuntia. Paikalla oli tavanomaisten poliisien lisäksi myös melkoinen remmi erikoistilaisuuksien järjestysmiehiä, joten kaikki sujui kuin rasvattu, kukaan ei päässyt etuilemaan, ja kukaan ei myöskään päässyt jumittamaan telineen luokse puolta minuuttia pitempää aikaa. Kymmenen pistettä tehokkaille järjestelyille.  Voitte uskoa, että mistään muusta kahteen päivään ei mediassa kuullut kuin vauvasta. Katen ilmestyminen sairaalan portaille Williamin seurassa ja vauva sylissä sai kansan ihan sekaisin. Pukua ihasteltiin yhtä paljon kuin vauvaa. Samoin Katen rohkeutta näyttää "baby bulge" koko maailmalle (Luuleeko joku vielä tänä päivänä, että raskausmasu kutistuu yhdessä yössä entisiin mittoihinsa?). Turistikrääsäkaupat olivat jo muutenkin valmiiksi täynnä kunikaallista beibikamaa, mutta Suuri Aalto tästä oli vasta tulossa: Buckinghamin palatsin myymälän posliininvalmistajat alkoivat heti syntymän jälkeen kiireesti värjätä asiaankuuluvia osia astiastoistaan ja muistoesineistään vaaleansinisellä värillä, ja nimen selvittyä alettiin lisätä sitä tuotteisiin. BBC:n mukaan palatsin myymälä arvioi parin seuraavan kuukauden aikana nettoavansa tuotteista kaksi miljoonaa puntaa.  Käydessäni Bootsilla hakemassa lisää rakkolaastareita (pääni ja sydämeni rakastavat Lontoota, mutta jalkani eivät) bongasin Essien kynsilakkapakkauksen "baby boy or baby girl?". Eihän sitä voinut olla ostamatta, etenkin kun tuo sininen oli niin herkullisen sininen. Nyt voin juhlistaa George-vauvan (toivottavasti hänen tulevaa hallitsijanimeään ei käännetä enää Yrjöksi!) ristiäisiä vauvansinisillä kynsillä. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Teatterielämää Lontoossa 30.7.2013  Terkut Lontoosta ja West Endiltä! Olen jälleen kotona, ja yrittelen postata jotain tältäkin reissulta. Ja mihinkä ensimmäinen postaukseni keskittyisikään ellei teatteriin. Takana kolme loistokasta esitystä, joista ensimmäinen oli heti lauantaina, kun olimme päässeet perjantaina perille. Apollo Victoriassa esitettävä "Wicked" perustuu Greogory Maguiren kirjaan, mutta tarinaa on tietenkin muokattu ensinnäkin näyttämölle sopivaksi, ja toiseksi, koska kyseessä on alunperin amerikkalainen produktio, myös yleisöä viihdyttävämmäksi. Lue: pinnallisemmaksi ja onnellisesti loppuvaksi.  Tämä on varmasti visuaalisesti loisteliain musikaali, mitä olen nähnyt. Fantasiamaailman kulissit ja puvustus ansaitsisivat oman palkintonsa (ehkä ovat saaneetkin, en edes tiedä, montako erilaista palkintoa tämä on napannut). Meidän esityksessämme vihreänä Elphabana lauloi Louise Dearman ja Glindana Gina Peck, jotka molemmat tekivät moitteetonta työtä. Pidin erityisesti Dearmanin tummempana ja käheämpänä soivasta äänestä, joskin Gina Peck blondin roolissa oli kyllä nappivalinta.   Jokin tässä kaikessa loisteliaassa siisteydessä silti nakersi. Sävellykset eivät ole sitä tasoa kuin olisin toivonut, ja juonesta on tehty kovin köykäinen. Ehkä se on se amerikkalaisuus, joka meitsiä kinnasi. Silti tässä oli tosi hyviäkin oivalluksia ja käänteitä, jotka kirjasta puuttuivat, ja Elphaban syntymä oli toteutettu aivan loistoriemukkaalla tavalla. Noin 20 sekunnin pikaraskaus ja synnytys kirvoittivat yleisöstä raikuvat naurut.  Keskiviikon vietimme suurimmaksi osaksi Shakespearen Globe-teatterissa Thamesin etelärannalla. Heti lounaan jälkeen seminaariohjelmaamme kuului monituntinen workshop teatterilla, jossa opettelimme näyttelijän johdolla erilaisia draamallisia lähestymistapoja Shakespearen teksteihin. Pidin workshopista todella, todella paljon, sillä se antoi ihan uutta ajateltavaa ja uusia työkaluja siihen, miten Shakespearea voisi käsitellä myös yläasteen oppilaiden kanssa. Ja kieltämättä oli nastaa päästä näyttelijöiden harjoitustiloihin, joskin vielä mahtavampaa olisi ollut päästä näyttämölle, mutta Globen tämän kesän ohjelmaan kuuluvat kaikki kolme Henrik VI:sta kertovaa näytelmää, ja joinakin päivinä kaikki kolme esitetään eräänlaisena maratonina. Kakkososa oli menossa näyttämöllä yleisölle workshoppimme ajan.  Me pääsimme workshopin ja tunnin tauon jälkeen katsomaan Henrik VI:n kolmatta osaa. Globe itsessään on jo aivan mieletön paikka, jossa tuntee palanneensa ajassa taaksepäin. Shakespearen teksti ei tietenkään ole helpoimmasta päästä, etenkään kun en ollut etukäteen ehtinyt kyseistä näytelmää lukea, en millään kielellä. Ensimmäiset kymmenen minuuttia olin haavi auki, että mitä tapahtuu, ja kuka on kukin, ja ehdin jo ajatella, että turha kuvitellakaan pääseväni kärryille. - Mutta sitten teatterin taika tapahtui. Upposin yhtäkkiä täysin näytelmän maailmaan ja tapahtumien kulkuun, välillä kyyneleet silmissä ja välillä naurusta hirnuen. Tragediasta kun on kysymys, niin voitte vain arvata sitä ruumiiden määrää, mitä näyttämöä pitkin illan aikana raahattiin, mutta esitystä osattiin keventää myös hyvin huumorilla. Olin lopulta aivan myyty ja taputin niin, että käteni kuumottivat vielä pitkän aikaa teatterista poistuttuani.   Kävin matkaseurani kanssa jo sunnuntai-iltana Globen myymälässä hankkimassa julisteen luokkani seinälle, uuden kahvimukin itselleni opehuoneeseen, Englannin historiaa hauskasti esittelevän Horrible Histories -sarjan tuplaosan, sekä Shakespearen teksteistä poimittuja loukkauksia, jotka on painettu rintanappeihin ("Thou smell of mountain goat", "Scratching could not make worse... such a face as yours" ja muuta kivaa). Viimeksi mainitut toin Julian toiveesta tuliaisiksi hänelle.  Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä näimme viime lauantaina Monty Pythonin Holy Grailiin perustuvan "Spamalot"-musikaalin, joka iski minuun ihan tuhannen voltin voimalla. Meidän näytöksemme kuningas Arthurina kohelsi stand up -koomikko Joe Pasquale, joka osasi vetää juuri oikeista improvisaationaruista juuri oikeilla hetkillä. Välillä repesi Arthur itse, välillä hänen ritarinsa, ja joka kerta repesi yleisö.  Odotin jännityksellä, olisiko musikaalissa mukana Black Knight -kohtaus, ja jos, niin miten se olisi toteutettu. Suureksi riemukseni Arthur tapasi Mustan Ritarin ja iski siltä molemmat käsivarret irti, mutta ritari vain hihkui "'Tis but a scratch!". Ajattelin, että jalkojen katkaiseminen taitaisikin olla liian vaikea temppu toteutettavaksi, mutta mitä vielä. Jonkin ajan kuluttua näyttämöllä hihkui pelkkä torso, ja meikä oli katkeamassa naurusta (Monty Pythonia tuntemattomille on siis korostettava, että tämä on umpijärjetöntä komediaa, silkkaa kohellusta alusta loppuun). Näytös loppui yhteislauluun "Always look on the bright side of life", johon laskeutui sanat näyttämän katosta valtavalla pahvitaululla. Voin sanoa, ettei esityksestä kukaan lähtenyt hymyilemättä iloisena. Jos minun pitäisi laittaa paremmuusjärjestykseen tänä kesänä näkemäni musikaalit, ykkössijan veisi voittamattomasti Phantom of the Opera, loistavan hauskana kakkosena koheltaisi Spamalot, ja kolmannelle sijalle sijoittaisin Wickedin. Jonkun muun järjestys voisi olla jotain vallan muuta, tämä on vain oma subjektiivinen näkemykseni. Joka tapauksessa olen nämä nähtyäni kolme upeaa kokemusta rikkaampi ihminen. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Arrivals and departures 18.7.2013  Autoilin toissayönä Helsinki-Vantaan lentokentälle noutamaan meidän Sisilian matkaajat kotiin. Mun oli otettava Onni mukaan, koska laskeskelin ajoaikoja siihen malliin, että me ei välttämättä oltais kotona ennen kuin Julia olisi jo lähtenyt töihin. Uninen poika kitivitisi tietysti ensin, kun herättelin, mutta heti, kun sanoin, että hei, nyt on se seikkailuyö kun lähdetään hakemaan iskää ja Juhoa, tenava oli kärppänä hereillä. Ekan puoli tuntia matkasta se hölisi ja ihmetteli yöperhosten määrää ja tiellä loikkivia pupuja (onneksi ei ollut kuin yksi peura, huhhuh, hirvet pelotti mua), mutta sittenhän se tietysti simahti. En ole Kehä III:sta ikinä niin tyhjänä nähnyt kuin puoli neljän aikaan aamulla. Ja siihen mennessä koko matkan aikana kohtaamani muut autot oli kyllä laskettavissa kahden käden sormilla, mikä on aikamoinen saavutus, kun ajattelee, että ajoin sentään sellaiset 250 km. Paluumatkalla isäntä onneksi asettui puikkoihin ja mä vajosin aika äkkiä onnelliseen tiedottomuuden tilaan, mitä nyt välillä havahduin joko navigaattorin tiekameravaroituksiin tai omiin kuorsauskorahduksiini (Säälittävää. Olen todellinen naisellisuuden ruumiillistuma.) Sain tuliaisiksi rantakiviä, jotka ovatkin oikeasti sokerikuorrutettuja manteleita, aika järisyttävän hellehatun ja nätissä peltipurkissa olevia makeisia, jotka sitten vaihdoinkin Julian kanssa noihin kuvassa näkyviin tönttöihin. Mieskulta kun oli kuvitellut tuovansa tyttärelle suklaaherkkuja noissa purkeissa, mutta ne sisälsivätkin kahvia. Kyllä mä vähän naureskelin, mutta olin tosi iloinen Illyn kahvista, joten erehdys meni tällä kertaa pelkästään plussan puolelle. On sitä tuttavapiirissä pahempiakin mokia nähty. Eräskin mieshenkilö toi vaimolleen hajuvettä tuliaisiksi työmatkalta, mutta oli ranskan kielen taito hieman hakusessa, ja niinpä sanat femme ja homme menivät vähän sekaisin - vaimo sai tuliaisiksi miesten tuoksun. Onni on leikkinyt sata lasissa saamillaan leluilla, joihin kuuluu mm. kauko-ohjattava auto. Oli muuten pikkukaverissa HIEMAN virtaa eilen, kun oltiin nukuttu sitten vielä tosi myöhään öisen ajomatkan jäljiltä, ja pikkusälli tuntui halkeavan siitä riemusta, että iskä oli taas kotona, ja että sillä oli tuliaisia. En ole tosin ihan varma, oliko tärkeysjärjestys kenties tämä vai toisin päin.  Kahvista muuten puheen ollen, tässä on mun uusi ykkössuosikkini. En ole koskaan ihan varauksetta tykästänyt klassisesta Löfbergin lilasta, mutta taivas, tämä kahvi vei kielen ja mielen mennessään! Magnifikassa on hitusen kaakaota ja vaniljaa, ja maku on mielestäni ihan täydellinen. Selkeästi kahvi, olematta mikään suklaakahvi tai vaniljakahvi, mutta maussa on sitä Jotakin Erityistä. Litkittyäni jo kaiken Julian tuoman Whittardin ihanan kahvin palasin uuden lempparini pariin, mutta nythän minulla on siis myös tuota Illyä nautittavana.  Postikulta toi mulle Amazon-tilaukseni, eli kaikkien aikojen ensimmäisen Doctor Who -tuottiksen, jossa tohtoroimassa häärää William Hartnell, sekä David Tennantin tähdittämän ja menestykseksi nousseen Broadchurch-sarjan. Jälkimmäistä aletaan esittää myös jenkeissä, ja toinenkin tuottis on kuulemani mukaan tulossa. Katselimme eilen koko porukalla ekan jakson Whosta, ja voihan rähmä, että nauratti! Meno ja meininki on vuonna 1963 ollut pik-kui-sen toisenlainen kuin nykypäivänä. Heh, jos ylinäyttelemisestä voisi saada palkinnon, niin antaisin sen oitis tässä jaksossa Doctorin lastenlasta esittäneelle Carole Ann Fordille. Ihan jäätävää! Huomisaamuna suuntaan työkaverini kanssa Tampereen lentokentän kautta jälleen kohti Lontoota. Kurssimme alkaa maanantaina, ja meillä on suunnitteilla jos vaikka mitä kivaa heti ensimmäiseksi viikonlopuksi. Olemme varanneet reissuun liput sekä Wickediin että Spamalotiin, minkä lisäksi kurssin tarjontaan kuuluu Henry VI:n näytös Shakespearen Globessa. Luvassa on myös backstage tour National Theatreen, ja eilen varailin meille vapaa-aikaa varten lippuja Eyehin ja Dungeoniin. Kaikennäköistä muutakin pyörii suunnitelmissamme, mutta saa nähdä, mihin aika ja jaksut riittävät. Ihanaa heinäkuuta teille, lukijat armaat! Jos kaikki menee hyvin ja suunnitelmien mukaan, blogi päivittyy seuraavan kerran vasta heinäkuun viimeisinä päivinä. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Laatuaikaa 13.7.2013  Olen saanut viettää viimeiset päivät todellista laatuaikaa Onnin kanssa, sillä perheen isommat miehet ottivat matkatoimistosta äkkilähdön Sisiliaan, ja Skotlannin vaeltaja aloitti kesäduuninsa. Olimme tänään jo toistamiseen Porin Kirjurinluodon leikkipuistossa, joka on Onnin mielestä aivan huippumesta. Ja onhan se ihan kiva paikka. Tänään vain alkoi olla jo vaikeuksia löytää parkkipaikkaa, kun jokavuotiset jazzfestarit ovat käynnistyneet ja alueella on jos jonkin sortin tapahtumaa ja väkeä kuin pipoa. Olemme vierailleet ahkerasti myös kirjastoissa, sekä paikallisessa että Porissa, ja lukeneet yhdessä etenkin Harry Pottereita. Porin kirjastosta Onni lainasi lähinnä kaikkea koirakirjallisuutta, joka onkin tosi nappivalinta sikäli, kun muistaa meikäläisen allergian. Mutta poika rakastaa anopin Nella-koiraa niin loputtoman syvällä rakkaudella, että lukee aivan sata lasissa Koiranomistajan käsikirjaa ja muuta vastaavaa. Minkä sillekään sitten voi? Pojan valinnat Luvian kirjastosta eivät olleet nekään ihan tavallisimmasta päästä. Pelkkää ihmisen anatomiaa. Kysyin moneen kertaan, että oletko nyt aivan varma, että haluat lainata juuri nämä, mutta kyllä, juuri ne piti lainata. Ehkä kasvatan täällä nyt sitten pientä kirurginalkua tai tenava on muuten vain perinyt isänsä kiinnostuksen kaikkea biologiaa kohtaan. Enpä tiedä, mutta meikä piti huolen siitä, että kirjastosta lähti minun mukanani myös pino ihan tuiki tavallisia lastenkirjoja. Keskiviikkona, kun säätila ei ollut mitenkään parhaimmillaan, yritin innostaa Onnia lähtemään kanssani Rauman taidemuseoon katsomaan Kerttu Horilan näyttelyä. Selitin, miten siellä on oikean ihmisen kokoisia ja näköisiä patsaita, jotka ovat värikkäitä ja hauskoja katsella. Tenava painoi päänsä ensin alas, sitten kallelleen ja tokaisi kantansa, josta ei perääntynyt: "Ei oikein miellytä." Tänään napero katseli telkasta hauskoja kotivideoita: "Voi ei, nainen ja kärry. Tästä ei ikinä mitään hyvää seuraa." Tässä kohdassa älähtivät kyllä sekä isosisko että äiti. Olemme myös seuranneet tiiviisti melko isokokoisen jalkapuolisiilin menoa tuolla takapihallamme. Siili, jolla ei ole toisessa takajalassaan ollenkaan varpaita, ontua töpöttelee päivittäin suoraan meidän terassiamme pitkin talon päästä päähän ja pysähtyy aina välillä rapsuttelemaan itseään takajalallaan kuin koira. Tänä iltana laitoimme sille laktoositonta maitojuomaa lautaselle. Mahtaakohan päätyä siilin vai naapurin mirrin massuun? Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Would you like to have some haggis? 10.7.2013  Mun viime sunnuntaini kului aika suurelta osalta siihen, että ajelin Helsinki-Vantaan lentokentälle noutamaan autolastillista jokseenkin väsähtäneitä mutta ilmeisen onnellisia Skotlannin vaeltajia. Julian partioporukka vietti viikon vaeltaen Skotlannin nummilla, mailla ja mannuilla, lähtö- ja paluupisteenään Glasgow. Neitonen palasi Suomen kamaralle jokseenkin kalpean väsyneenä, mutta myös monta kokemusta rikkaampana. Minäkin palasin kyllä kotiin paria kokemusta rikkaampana, sillä annoin navigaattorin neuvoa mut lentokentälle, enkä olisi kyllä kuuna päivänä itse keksinyt moista reittiä. Funtsasin jossain vaiheessa, että a) missäköhän mahdan oikein olla ja b) minne mahdan päätyä, mutta kyllähän mä itseni sitten Helsinki-Vantaalta löysin lopuksi. Paluureitti oli jotenkin paljon järkeenkäyvempi. Jotenkin vaan kelju tunne huristaa normitienhaarojensa ohi, päätyä moottoritielle huristamaan sataakahtakymppiä ja pohtia, että minneköhän oikein olen menossa. Meitsi sai Skotlannin tuliaisina kokonaisen ihanan pussukan Whittardin liikkeestä. Palkittua kahvia, vaniljateetä ja pieni pussi valkosuklaakaakaota. Kahvia olen keittänyt jo monet kerrat, ja se on todellakin erittäin hyvää. Maistuu ihan Lontoolta. Ensimmäisen kupillisen myötä siirryin saman tien suoraan Old Spitalfield's Marketille sijaitsevaan vohvelikahvilaan. De-li-cious! IrnBru maistuu vähän samalta kuin lapsuuden punainen Jaffa, mutta haggispurkkeja en ole tohtinut avata vielä ainuttakaan. Julia vakuutti sen olevan ihan syötävää, mutta olisikohan niin, että pitkä vaellus ja raitis ulkoilma ovat olleet omiaan muokkaamaan makuhermot myötämielisiksi kaikelle syötävälle ja ei-niin-syötävällekin? Huivi tuotiin tuliaisiksi isännälle, MacKenzie-klaanin oma tartaani. Tässä täytynee etsiä juutuubista säkkipillimusaa ja vetäistä jalalla koreasti parit reelit. Vai... pitäiskö sittenkin katsoa vaikka pari jaksoa Single Fatheria? David Tennantin skottiaksentti kun on paksumpaa kuin Rowanin villalanka. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Elämäni biologin vaimona osa 582 5.7.2013  Sitä luulisi, että kun on ollut yli 20 vuotta naimisissa biologin kanssa, niin olisi jo nähnyt kaiken. Että mikään ei yllättäisi enää sen jälkeen, kun on hyysännyt kodissaan banaanikärpäsviljelmää, nukkunut samassa huoneessa käärmeen kanssa, syöttänyt villiintynyttä hiiripoikuetta ja pitänyt pakastimessaan mm. vesimyyrää. Mutta ei. Aina vain jaksaa yllättää. Kas, kun lapset ovat imeneet itseensä isän opit, niin sen ison biologin lisäksi huushollissa liikkuu vielä kolme pikkusellaista. Ja tapahtui tässä taannoin, että jälkikasvu keskusteli hämähäkistä ja sen pesästä, jonka sijainti paljastui olevan meidän pesuhuoneessamme suihkun yläpuolella. Siis, jumankek, meidän suihkun yläpuolella katonrajassa! Säntäsin siltä istumalta katsomaan, ja voi yhden kerran. Siellä kökötti kattolistassa jänteväjalkainen Lukitar ja harsopussissa miljoona tulevaa pikkulukitarta. Karjuin perheelle, että miten kauan te olette tästä tienneet ja mä kyllä hävitän tämän, ja siitäkös meteli syntyi. Tenavat karjumaan kuorossa, että et kyllä hävitä. "Sä olet kolme viikkoa käynyt ihan tyytyväisenä suihkussa etkä oo huomannut mitään!" "Äiti, mä en enää koskaan, koskaan puhu sulle, jos suihkutat ne sieltä alas." Kyllä veti sanattomaksi. Perhe oli yhtenä rintamana hämyrien puolella, ja uskokaa tai älkää, mutta kävin tässä pari viikkoa suihkussa silleen että tapitin koko ajan herkeämättä katonrajaan mutisten samalla hiljaisia pyyntöjä sekä isolle että pienille hämyreille. "Älkää taivaan tähden lähtekö liikkeelle nyt, kun mä olen täällä suihkussa!" Eivät ne onneksi lähteneet. Muutama päivä sitten äitihämyri katosi maisemista. En tiedä, minne, enkä haluakaan tietää. Olivatko pienokaiset siis jo tarpeeksi isoja pärjäämään omillaan ja lähtemään kohta ulos? Ahdisti ajatuskin triljoonasta beibilukittaresta meidän kylppärissä. Pelastukseksi tuli kylppärin katon maalaus. Isäntä ryhtyi eilen rapsuttamaan vanhoja maaleja pois, eikä toki pienokaisia voinut sellaiselle pölylle ja raapimiselle altistaa. Tielläkin olivat. ONNEKSI. Kehruunysty kannettiin juhlallisen varovasti lastan kärjessä pois kylppäristä lähimpään pusikkoon. Goodbye pikkulukittaret. Nyt voin käydä jälleen suihkussa kenottamatta niskojani kipeäksi. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. |
