| Etusivulleni | Valikkosivulle | Lisää minusta | Uskoni | Kirja-arvosteluja | Linkit |
|
Ruutupökät ja kiiltonahkaa 29.10.2013  Mitäpä ei bloggaaja tekisi piristääkseen lukijoitaan ja nolatakseen itseään julkisesti? (Jälkimmäistä olen kyllä harrastanut elämässäni jo niin paljon, ettei tunnu enää missään.) Otin teille oikean pönötyskuvan keskellä aamukiireitäni, ja ilmeestä kyllä varmaan näkee, että ajatukset laukkaavat siinä, että onkohan se Onni saanut jo puettua vaatteet päälleen vai ei. No, enhän minä muutenkaan osaa kameran edessä olla. Lohdutti kyllä lukea erään suositun tyylibloggaajan blogista, että asukuvien ottaminen tuntuu vieläkin vaivauttavalta monen vuoden jälkeen. - Jos tuollainen nuori gaselli kokee olevansa vaivautunut kameran edessä, niin mitä se onkaan keski-ikäiselle tädille aamurumban keskellä! No, siis, kuvan syy on noissa ruutupöksyissä, jotka ostin Zarasta syyslomalla. Olen riemastuttanut ja kauhistuttanut niillä kouluväkeä, sekä oppilaita että työkavereita, jo pari päivää. Minä kun Zaraan astellessani ajattelin, että nyt ostan jotain ERILAISTA. Ettei aina sitä samaa, turvallista tätityyliä. Ja iskin oitis silmäni noihin housuihin, jotka eivät oikeastaan ole edes housut, vaan oikeaa termiä käyttääkseni treggingsit. Henkasta ja Maukasta lähti mukaan parikin housuihin sopivaa, löysää puseroa, joista toinen kuvassa. Isäntä katseli asuani eilisaamuna epäluuloisena ja kysyi ensimmäiseksi, onko tänään nenäpäivä (Meillä koulussa viime vuonna opet pukeutuivat naamiaisasuihin nenäpäivänä). Muutaman tovin pöksyjä silmäiltyään mies väläytti uuden kommentin: "No, ehkä noi housut vielä menee, mutta kun toi paita on tollanen pornopaita." - ?! Juu, näkyyhän verkkoneuleesta läpi, mutta siksi siellä on valkoinen kauluspaita alla! Voi elämän kevät...  Hullaannuin ostamaan vielä uudet kengätkin jälkimmäisen Vantaan reissun paluumatkalla. Humppilassa on vaarallinen paikka nimeltä Kenkämaailma samassa yhteydessä taukopaikkakahvilan kanssa. Sinne on jokseenkin turha mennä juomaan vain kupposta kahvia. Käy nimittäin yllättävän kalliiksi. Tämän päivän kohokohta oli kyllä onnistunut juoksulenkki koulupäivän jälkeen. Sopivasti yllä (ei tullut kuuma heti alkumatkasta), selkä oireili vain hyvin vähän loppumatkasta (selkä on jatkuvasti eri mieltä haravointihimoni kanssa), juoksin kevyillä kesätossuillani (lällislää GoreTexit!) ja vaikka lähtiessäni vähän väsyttikin, en ollut silleen raato kuin sunnuntaiaamuna (minusta ei ikinä tulisi aamuhölkkääjää). Työkaverit ovat reissanneet syyslomalla ympäri maailmaa, ja opehuoneessa on ollut tarjolla monta lootaa Turkish Delighteja. En olisi sitä ensimmäistä ruusunmakuista saanut ottaa, kun tiedän, miten perso niille olen. Kahdessa päivässä olen varmasti hoitanut oman osuuteni namujen tuhoamisesta. Ei muuta kuin kakkua tilaamaan tuon kakkosauton takia. Muutenkin olen parin lehtijutun takia kakkutarjoiluistani pahasti jäljessä. Että laihduta siinä sitten, kun jatkuvasti on tarjolla jotakin herkkua milloin mistäkin syystä. Mistä saa ostaa luonteenlujuutta ekstravahvana annoksena? Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Blogihiljaisuuden lopetus 27.10.2013 Tämä hiljaisuus ei ole ollut mitenkään tarkoituksellinen. Kerrottavaakin olisi ollut, mutta kun ei vain ole saanut aikaiseksi, ei millään. Tässä päällimmäiset: 1. Henkilöstöjuhla Eurajoen kunta on nyt kolmena vuonna peräkkäin järkännyt koko henkilökunnalleen loistavat virkistysbileet, joissa ruoka, juoma, ohjelma ja seura on ollut kohdallaan. Viime vuoden kohokohtana oli Aku Hirviniemen esiintyminen insinööri Harjakaisena, ja tänä vuonna saimme nauttia sekä stand up -komiikasta että mentalisti Noora Karman uskomattomasta esityksestä. - Tai, pitäisikö sanoa, että olisimme saaneet nauttia, jos yleisö olisi tajunnut olla hiljaa. Suurin osa tajusikin, mutta joukkoon mahtui valitettavan paljon niitä, jotka olivat kiinnostuneempia omista jutuistaan kuin illan esiintyjistä. Näinköhän Madonna tai Englannin kuninkaalliset ovat höpisseet omiaan Noora Karman esityksen aikana? 2. Kirjat Luin kaikki kolme Jennifer Worthin Midwife-kirjaa, ja pidin niistä kovasti. Yhtäpitävyys tv-sarjan kanssa oli yllättävän suuri. Olin kuvitellut, että sarjassa suurin osa olisi siihen keksittyä materiaalia, mutta mitä vielä. Tosielämä on usein tarua ihmeellisempää. Kaikki tv-sarjassa ei tietenkään pidä paikkaansa, ja sarjaa on ollut pakko keventää ekstrahuumorilla, mutta olin ällistynyt esim. siitä, että Sister Monica Joan oli aivan yhtä höperö kuin sarjassakin (aina koruja koskevaa oikeudenkäyntiä myöten) tai että Chummie puhui ja käyttäytyi tismalleen tv-hahmon tavoin. Luin myös John Greenin "The Fault in Our Stars", joka on nyt kuuminta hottia maailman teinien keskuudessa ja kirvoitti aikamoiset kyyneleet tuosta meidänkin neidistä, mutta joka ei kuitenkaan iskenyt minuun. Muutkin lukemani Greenin kirjat ovat mielestäni olleet "ihan ok", mutteivät mitään ihanuuksia. En kuulu kirjojen kohderyhmäikäisiin. Nyt luen Helen Fieldingin uusinta jatko-osaa Bridget Jonesin tarinalle. Julia toi mulle "Mad About The Boy" -romskun tuliaisiksi matkaltaan Dublinista.  3. Syysloma Oli tänä vuonna viikon mittainen ja olen nauttinut siitä sydämeni pohjasta, vaikkei lomaohjelmaamme mitään ihmeellistä olekaan kuulunut. Pariin otteeseen kävin pääkaupunkiseudulla shoppaamassa, kun ensin kuskasin Julian ja tämän kaverin maanantaina lentokentälle, ja jäin sitten Juhon kanssa Jumboon kiertelemään. Perjantaina otettiin uusiksi isoimman ja pienimmän miehen kanssa, kun käytiin hieromassa autokauppoja ja sukulointikahvilla. Siinä välissä ehdittiin jälleen Jumboon. Olen lukenut, haravoinut, siivonnut keittiön kaappeja ja löhönnyt. Viimeksi mainittua vähän liikaakin, sillä tämän aamun hölkkälenksu pitkästä aikaa oli ihan yhtä katastrofia. Mulla oli liikaa vaatteita päälläni, GoreTexit painoivat kesätossujen jälkeen jalassa ainakin neljä kiloa kappaleelta, mua väsytti ihan sikana ja kaiken lisäksi selkä oireili. Oli ehkä huonoin lenkki ikinä. 4. Kakkosauto Toi lukiolaisneiti saa pian ajokorttinsa suoritetuksi, joten ostimme kakkosautoksi vanhan, käytetyn Volkswagen Golfin työkaverin systeriltä. Toinen auto ja kolmas kuski toivottavasti helpottavat elämää jatkossa. Neiti Menomonoa kun on saanut kuskata noiden poikien lisäksi jok-seen-kin usein viimeisen vuoden aikana.  5. Läskitilanne on sanalla sanoen toivoton. Pari viikkoa jaksoin taas tsempata, lomalla kaikki lävähti aivan pyrstölleen. Kiinalaista, pizzaa, irtareita. Nyt viimeksi lähes pussillinen Malteser-suklaita, joita Julia toi Dublinin reissulta. Tänään systerini palautti lainaamansa matkalaukun ja toi tuliaisiksi suklaalevyn. En ole avannut, ja yritän jälleen kurinpalautusta. Shoppailu ja sovituskoppien peilit olivat taas sellaista shokkihoitoa, että oksat pois. 6. Reissu odottaa Lähden kahden viikon päästä oppilaiden ja muutaman työkaverin kanssa Comenius-reissulle Italiaan. Nämä matkat ovat yleisesti ottaen kivoja, ja etenkin oppilaat ovat niistä ihan täpinöissään, mutta projekti koettelee kyllä vetäjiään muuten, ja kieltämättä on niin, että yhteistyökumppanimme pastan, kenkien ja oliivien maasta eivät ehkä ole niitä kaikkein säntillisimpiä. Viime keväänä oli kaksi viikkoa ennen h-hetkeä vielä epäselvää, ovatko italialaiset tulossa Suomeen vai eivät, ja nyt kun matkaan on jäljellä taas kaksi viikkoa, ohjelmasta siellä ei ole vielä tietoa. Erästä Comeniuksen parissa moneenkin kertaan touhunnutta luokanopettajaa lainatakseni: Jos joku kaipaa itselleen lisää kärsivällisyyttä, suosittelen lämpimästi Comenius-projektiin ryhtymistä. Talviaikaan siirryttiin viime yönä, pimeys laskeutui tänään harvinaisen aikaisin. Kaivoin yhden valosarjan esille, tungin sen talolyhdyn sisään ja sytyttelin tuikkukynttilöitä makuuhuoneeseen. Pakko yrittää pimeänkarkoitusta eri tavoin. Huomisaamuna jälleen kirkasvalolamppu loistamaan! Onko ehdotuksia marraskuun piristämiseksi? Se mokoma kun häämöttää odottamassa jo tuolla loppuviikosta. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Blingbling 7.10.2013  Bongasin lauantaina Henkkamaukalta harmaan perusneuleen, jonka hihansuun resoreissa oli kivana yksityiskohtana rivi pieniä nappeja. Ajattelin, että pusero mätsäisi täydellisesti Lontoosta ostamani blingbling-korun kanssa, ja niinhän tuo tekikin. Setissä olleet korvikset jätin suosiolla pois ja korvasin ne harmailla helmikorviksilla. Liika kun on liikaa, etenkin blingin kanssa. Työpäivä sujui meitsiltä ikävä kyllä kuin nukkuneen rukous. Maanantait ovat meitsille näköjään nykyään ihan kuolemaksi. Viime maanantaina olisin antanut vaikka vasemman käsivarteni, jos olisin päässyt siltä istumalta Lontooseen, tänään taas kaipasin Saksan St Wendeliin ja ystäväni Susannen luokse. St Wendel on niin symppis kaupunki ja niin loistavien yhteyksien päässä, että olisin valmis muuttamaan sinne milloin tahansa. Vasta tunnin torkkujen ja juoksulenkin jälkeen aloin olla järjellisissä fiiliksissä. Miten kurjaa, että kello oli siinä vaiheessa jo kuusi. Jos olisin saanut vetää torkkuni ja lenkkini aikaisemmin, isompi osa päivästä olisi sujunut hyvin. Mitenkähän saisin nauttia torkuista ja hölkästä aina lounaan jälkeen? Olisin loistoterässä loppupäivän. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Kirjoja, laseja ja laukkuja 6.10.2013  Mä niiiiin odotin viikonloppua ja AH, tänä aamuna vietin just sellaisen söndaagiaamun kuin aina pitäiskin: lojuin sängyssä ihan tolkuttoman kauan, hörpin kahvia ja luin. Vetäisin loppuun koko Hubbardin "Serving Victoria" -kirjan, ja päivän mittaan olen jo aloittanut ekaa noista Worthin Midwife-kirjoista. Mulla oli nimittäin riemukas torstai: posti toi mulle sekä Midwife-kirjat että laukun, jonka olin tilannut Pure Luxuries -nettikaupasta. Kyseinen liike ei normisti edes toimita Suomeen, mutta pienellä sähköpostikirjeenvaihdolla asia onnistui.  Sarjassamme Täydellisen Laukun Metsästys. Tämä on sekä ulkonäöltään, sisustukseltaan että kooltaan aivan nappiostos, mutta sangat saisivat olla hitusen pidemmät, jotta sen saisi kevyesti heilautettua olalleen. Nahka on kuitenkin aivan ihanaa, väri ja tuntuma ovat juuri oikeat. Laukku on Rowallan-nimisen skottilaisfirman valmistama, laadukkaan tuntuinen. Mä olen kovasti tykännyt Viscontin laukusta, jonka ostin pari vuotta sitten Lontoosta, mutta koska mulla on melkein aina iPad mukanani, kyseinen laukku on käynyt vähän ahtaaksi. Kyllä mä kauan surffailin ja etsin ja vertailin, ja vieläkin mietityttää, että olisko pitänyt tilata Viscontilta isompi versio samasta laukusta, mutta aika saa nyt näyttää, opinko Oikeaksi Naiseksi, joka kantaa keikuttaa veskaa käsivarrellaan, vai joudunko mä raukka vielä metsästämään Sitä Oikeaa. Ihmettelin kevään ja kesän aikana sitä, miten työlääksi lempiharrastukseni eli lukeminen oli muuttunut. Voi, kyllähän minä luin kesän aikana paljonkin, mutta pari kirjaa jätin kesken, ja kaiken kaikkiaan saatoin väsyä tekstiin ällistyttävän pian. "North and Southia" lukiessani alkoi sitten blondilla raksuttaa, että kun teksti on niin kamalan pientä ja olen iltaisin niin väsy että tuntuu kuin lukisin jotain keskellä sumua, niin voisiko kenties... Päätin ostaa kokeeksi muutaman euron lukulasit ykkösvahvuudella. Ja siunatkoon, että maailma kirkastui! Olin ihan ällistynyt siitä, miten suunnaton ero lukemisessa oli ilman laseja ja taas niiden kanssa. "North and South" tuli luetuksi pikavauhtia loppuun, eikä lukeminen tuntunut enää ollenkaan rassaavalta. Kas, näin se lähestyvä viidenkympin ikä tekee tehtävänsä! Senkin tässä tajusin pyykätessäni, että mulla on tarvetta laseilleni siinäkin hommassa - jo jonkin aikaa pesumerkintöjen lukeminen on ollut ihan sietämättömän siristelyn takana. Miten en ole tätä aikaisemmin tajunnut? Tilannehan on vielä tosi yksinkertainen korjata, kun on tarve vain lukulaseille, eikä kaukonäössä ole mitään vikaa. Voihan rillirousku! Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Maanantaiuikutus 30.9.2013  Tämä on niitä päiviä, kun iskee jäätävä Lontoo-kaipuu. Oikeastaan kyse on kai siitä, että olen aina toisinaan ihan helkutin kyllästynyt olemaan tehokas, tunnollinen ja tarmokas. Haluaisin katkolle arjesta ja jotain, mikä innostaa, ja Lontoo edustaa minulle juuri kaikkea sitä. Nyt ollaan saavuttu siihen vaiheeseen syksyä, että pitänee sytyttää pian aamulla kirkasvalolamppu. En haluaisi vielä talviunille (sekin vaihe vielä tulee), mutta nyt olisi autuaallista kääriytyä vilttiin lukemaan kirjoja. Pinottain kirjoja. Ja juosta hölköttää välillä kirpeässä säässä. Haravoida lehtiä silloin kun huvittaa. Paistaa sieniä pannulla. Katsella jaksotolkulla sarjoja BBC:n iPlayerista. Tällaisina päivinä ihmettelen, miksen ole 20 vuotta nuorempi (tai noh, 30...), opiskele kirjallisuutta ja teatteria ja asu Lontoossa. Mitä ihmettä on tapahtunut? Sen sijaan, että vaeltelisin kirjaston saleissa, käväisisin kahvilla Sohossa ja katselisin teatteriesityksiä halvimmilta piippuhyllypaikoilta korjaan ruotsin kirjoitelmia, kiroan jenkkakahvojani ja pohdin, mitä tässä huushollissa huomenna syötäisiin. Mua on niin ilmiselvästi nyt huijattu! Kuvassa viikon löytö, josta on nyt tyydyttävä iloitsemaan West Endin teattereiden sijaan. Porin Sokos läpikäy mieletöntä remppaa, ja naisten vaateosaston alerekistä löytyi Jackpotin villakangastakki. Lähtöhinta 199 euroa ja rapiat päälle. Aleprosentti 70, josta sai vielä lisäalennuksen 20%. Päädyin maksamaan takista vaivaiset 48 euroa, ja tunsin itseni löytöjen kuningattareksi. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Röh-röh! 24.9.2013  Toissaviikonloppuna, kun oli vielä kesäisen lämmintä, saimme puutarhaan yllättävän vieraan. Olin puuhaamassa jotain keittiöhommia, kun isäntä ryntäsi vauhkona ulos ja huusi mennessään: "Tuu katsomaan! Takapihalla on villisika!" Olin ihan että mitä ihmettä, miten siellä muka voi olla villisika. Kasvattaako niitä muka joku täällä? Höpöhöpö. Takapihalla kuitenkin oli sika, joskin pienikokoinen ja yllättävän kesy. Isäntä sitä pyrki rapsuttelemaan ja kyseli, että kenenkäs possu sinä olet. "Onko tuo nyt muka joku villisika?" minä kysyin. Isäntä katsoi hiukan hitaasti ja ihmetteli sitten kysymystäni ääneen. "No, kun sä huusit, että pihalla on muka villisika", minä jatkoin. Vastaus vei blondilta jauhot suuhun: "Hölmö! Mä huusin, että tuu kattoon, takapihalla on MINIsika!" Jonkun minipossu oli tosiaan lähtenyt karkuteille ja hoksannut, että meidän puutarhassamme lojuu melkoinen määrä herkullisia omenoita nurmikolla. Tosin vieraallemme maistui kyllä laktoositon maito ja ruisleipäkin. Isäntä yritti kaikki mahdolliset temput, jotta saisi ujutettua narun possun kaulaan ja talutettua sen kotiinsa, mutta possumokoma oli ovela ja fiksu otus, ja huusi aina viime hetkellä KRUIIIIIIIK ja vetäytyi kauemmas. Lopulta se löysi muhevan sienen naapurin ja meidän rajalta, maiskutteli sillä ja pötki sitten matkoihinsa.  Tämä tapahtui perjantaina. Lauantaina istuin puutarhatuolissa lukemassa romskua, kun omppupuun alta kuului taas yllättäen RÖH-RÖH. Possu oli palannut herkkuapajalleen. Se antoi jo rapsuttaa itseään, ja kellahti nautinnosta joka kerta kyljelleen melkein kuin vasten tahtoaan. "Ei... mä en kaadu... en halua kaatua... aaaaaahhhhhh... voi kelju, TAAS mä kaaduin!" Lähdimme tällä kertaa selvittämään omistajaa, jonka Julia menikin sitten noutamaan pihaan. Possulainen houkuteltiin takaisin kotiin kalkkunanakkien (!) voimin, eikä sitä ole sen jälkeen näkynyt, joten aitauksen vahvistaminen kai sitten onnistui. Sikäli harmi, että yllättävä puutarhavieras oli minusta aika veikeä.  Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Vauhti päällä 4.9.2013  Tänään on menty aika haipakkaa. Mulla on keskiviikkopäivässä kaksi hyppäriä ja käytin ne kahden suuresti rakastamani hojkshopspedagoginenarvioselvitys -paperin tekemiseen. Koulun jälkeen kirmasin kotiin päästyäni heti hölkälle, sillä olin päättänyt, että nyt ei saa kulua enää päivääkään ilman lenkkiä. Olen ollut jäähyllä siitä viimeisimmästä taudistani lähtien, ja ollut kuurin loputtuakin vielä maltillisesti aloillani, koska yskää tuntui riittävän loputtomiin. Tauon jälkeen juoksemisen aloittaminen on aina pirullista, ja odotinkin vallan, että tuupertuisin köhien maahan jo ensimmäisten viidensadan metrin jälkeen, mutta yllätyksekseni jaksoin tosi hyvin. Nyt on hyvä mieli lähteä uudestaan, kun eka kerta ei ollutkaan tappava koetus. Ruuanlaiton ja syömisen jälkeen oli heitettävä tiskejä koneeseen ja pyykkejä toiseen ja kuskattava meidän pikkupianisti soittotunnilleen. Kävin sinä aikana kaupassa, sillä soittotunnit ovat näin aluksi vain puolen tunnin mittaisia, ja siinä ajassa ehtii juuri sopivasti hoitaa kauppa-asioita. Kurvattiin Onnin kanssa paluumatkalla toiselle Luvian kahdesta auringonkukkapellosta. Kunta viljelee joka vuosi kahdella pienellä peltotilkulla auringonkukkia kuntalaisten iloksi. Olin ottanut mukaani kameran ja sakset, ja räpsittyäni aikani kuvia loistavassa ja lämpimässä ilta-auringossa poimin lopuksi kotiin kimpullisen kukkia. Että mä tykästän niistä! Tuntuu siltä, kuin sylillisen auringonpaistetta olisi keittiöönsä kantanut. Vielä kun oli saanut huomisen tunnit kasaan, niin johan alkoi kello raksuttaa yhdeksää. Ei kun huomiset aamiaistarvikkeet hollille ja päätä tyynyyn. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Ahkera saunoja 3.9.2013  Tapahtui eräänä heinäkuisena perjantaina, että lähetin isännälle Lontoosta tekstarin: "Olemme lähdössä Euroopan suurimpaan ostoskeskukseen. Varaa runsaasti purkkihernekeittoa kaappiin." Ja isännältä tuli odotettu vastaus: "Apua!" Kun olin aikani kierrellyt kaverini kanssa Westfieldissä, kännykkäni piippasi viestiä: "Mäkin vähän shoppailin. Katso kuva whatsupista." Yritin ladata kuvaa näkyviin Westfieldin wifi-yhteydellä, mutten saanut sitä toimimaan kunnolla. Iltasella meillä oli vielä teatteriesitys, joten WhatsUpin käyttö jäi tosi myöhäiseen iltaan jahka olimme päässeet hotellille. Kuva oli tosin sitäkin ällistyttävämpi, kun sen vihdoin ja viimein näin. Siinä Onni istua nökötti pianon ääressä, eikä ihan missä tahansa, vaan ilmiselvästi meidän makkarin nurkassa. Että isäntä oli vähän shoppaillut! Voihan taivas, meillä oli kyllä ollut puhe pianon hankkimisesta, mutta nimenomaan sähkösellaisen, koska a) aloittelijaversioita saa edullisesti ja b) niihin saa luurit kiinni niin ettei koko perheen tarvitse kuunnella harjoittelua. Ja kuvassa kyllä oli ilmiselvästi kunnon, ruskea, vanhanaikainen peruspiano. Hoh, no, ei siinä sitten mitään. Nyt meillä on makkarin nurkassa käytettynä ostettu piano ja Onnille on löytynyt piano-ope. Kuljetan tenavan keskiviikkoisin tunnille. Viime keskiviikkona oltiin ekaa kertaa matkassa, ja kyllä tunnilta saapui intoa säihkyvä pikkupoika. Ensimmäinen pianoläksy oli "Satu meni saunaan" kolmena eri versiona, ja taivas paratkoon, että se Satu on jaksanut saunoa koko tämän viikon! Julia jo eilen tuskastuneena kysyi: "Milloin te oikein meette taas sinne pianotunnille, että tolla vaihtuu biisi?" (En pane minäkään pahakseni sitä, että keskiviikko on jälleen huo-men-na...) Olen itsekin toiveikas sen suhteen, että jospa jaksaisin itse opetella jotain sen pianon kanssa. Edes perussäestyksen soinnuilla tai jotain. Kitarasta on ollut sen verran hyötyä, että osaan nuotit ja tiedän perusjutut teoriasta. Tosin ajan ja jaksujen puute on alituinen seuralaiseni, mutta nyt on edes mahdollisuus opettelemiseen. Vieläköhän näin vanha koira oppii uusia temppuja? Saattaa olla, että vasen käteni ja minä emme ole samaa mieltä siitä, mitä sen pitäisi tehdä. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Voihan tuen kolmiportaisuus 1.9.2013 Jokunen vuosi sitten joku valopää koulumaailman johtoportaassa sai päähänsä, että erityisopetusta annetaan Suomen kouluissa aivan liikaa, ja on ryhdyttävä tehokkaisiin vastatoimiin, jotta erityisopetukseen siirtyminen tulisi vastaisuudessa mahdollisimman hankalaksi. Ja mikäpä olisikaan sen tehokkaampaa, kuin että luodaan niin veemäinen lomakejärjestelmä, ettei siitä örkkikään itkemättä selviä. Jos opettaja havaitsee, että oppilaalla on jossakin aineessa vaikeuksia, keksitään täytettäväksi monisivuinen lomake, jossa selvitetään kaikki oppilaan kengänkoosta lähtien ja vaaditaan saman, yksinkertaisen asian pyörittelyä lukuisilla sivistyssanoilla höystettynä useaan kertaan, ja mikäli joku uhkaa tehtävästä selvitä, keksitään vielä toinen lomakenivaska täytettäväksi heti perään (hähhäh, mitäs meni ääliö täyttämään sitä ensimmäistäkään!) ja siihen koko suvun allekirjoitukset. Opettajat ovat ikävä kyllä sinnikästä sakkia, joten tämä ei riittänyt erityisopetusta vielä tarpeeksi jarruttamaan. Neropattien tiimi keksi, että kyseiset paperinivaskat olisivat vain koko homman ensimmäinen aste. Mikäli joku turhan virkaintoinen opettaja tai valveilla oleva huoltaja yrittäisi saada lapselle erityisopetusta, laitettaisiin täytettäväksi vielä toiset pumaskat. Ja hienot nimet niille! Olen varma, että valopäätyöryhmän saunailta on vilissyt mitä herkullisimpia nimityksiä, kunnes oli pakko tyytyä niihin tylsimpiin, pedagoginen arvio ja pedagoginen selvitys. Ja sitten ihan helkutisti kohtia, joihin opeparka yrittäisi otsa rutussa kirjoittaa (tosissaan vielä, raukka! haha!) jotain järjellistä. Meikäläisessä nämä hopsit ja hojksit ja pedagogiset arvioselvitykset ovat saaneet tänä viikonloppuna aikaan erinäisiä reaktioita, joista ensimmäinen on tämä:  Olen aina vihannut lomakkeita, ja jos jossakin tehdään nyt yksinkertaisesta asiasta monimutkaista, niin tässä. Miten ihmeessä oppilasta auttaa se, että minä istun tunteja lomakkeen ääressä ja yritän muotoilla tusinalla eri tavalla sitä, että se englannin opiskelu ei nyt suju, ja että pienryhmää tarvitaan? Ensin kirjoitan pedagogisen arvion. Ja sitten hops-paperin. Ja kun hops ei riitä oppilasta auttamaan, kirjoitan pedagogisen selvityksen. Ja sitten hojks-paperin. Tai ainakin yritän kirjoittaa. Fiilis kun on lähinnä tämä:  Sitä yrittää ja yrittää, mutta kun ei tiedä, mitä hittoa pitäisi kirjoittaa. Lopputuloksen voi arvata.  Että tekisi vain mieleni kysyä tämän lomakesysteemin keksijältä, kuvitteliko hän oikeasti auttavansa erityistuen tarpeessa olevia lapsia, vai oliko tosiaan tarkoitus vain heittää kapuloita rattaisiin, jotta kukaan ei pääsisi erityisopetukseen. Ja mikäli hän tosiaan sittenkin kuvitteli auttavansa jotakuta, heittäisin myös jatkokysymyksen:  Tämä ope alkaa nyt olla kolmiportaisen tuen tarpeessa. Ihan ensimmäiseksi automaattinen tietokoneohjelma voisi täyttää lomakkeet niin älykkäällä tekstillä, että siinä Nietzschekin jäisi toiseksi. Sen jälkeen olisin hartiahieronnan tarpeessa. Ja kolmanneksi henkilökohtainen avustaja tuntien suunnitteluun, kiitos, sillä siinä vaiheessa, kun tietokone olisi päässyt viimeisen lomakenivaskan kimppuun, järjestelmä kuitenkin tilttaisi ja kone alkaisi savuttaa, ja erityisopetusta kaipaava tenava istuisi edelleen yleisopetuksen tunnilla. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. |
