| Etusivulleni | Valikkosivulle | Lisää minusta | Uskoni | Kirja-arvosteluja | Linkit |
|
Goodbye August 31.8.2014  Uskomatonta, että huomenna alkaa jo syyskuu, ja eipä ystävöiset aikaakaan, kun jo ihmettelemme, miten olemme ehtineet jouluun asti. Olen kuluneen viikon aikana vähentänyt iltasyöminkejäni sen verran, että alkuviikosta kärsin päänsärystä, joka sittemmin kyllä haihtui matkoihinsa. Ja saanut viimein avattua kääreestä toisen jo keväällä tilaamistani Davina McCallin jumppavideoista, jonka äärellä sainkin sitten hankittua itseni niin kipeäksi, että keskiviikon jälkeen tuskin pystyin kävelemään. No, eilen ja tänään olen ollut jo juoksemassa, joten lienee aika vetää itsekidutus uusiksi. Sen verran mojovasti tuntui reisissä ja pakaroissa, että kyllä siellä ainakin jotain tapahtui. Olen jumiutunut Alan Carrin "Chatty Man" -ohjelmaan, enkä näköjään pääse etenemään tuossa kirjassa minnekään. - Niin, ja taivas paratkoon, viikon suurin järkytys oli, kun olin luottanut Juhon antamaan tietoon, että uusi Doctor Who -tuottis alkaisi Suomen telkussa 28.8. mutta torstaina mulle selvisi, että se oli alkanut jo sunnuntaina!!! Mä sain ihan härvelin! Kyllä katsottiin eka jakso meidän taloudessa hetioitis Yle Areenalta, ja nyt on nauhoituksen ajastukset vedetty uusiksi. Mä en ole kahden jakson jälkeen vielä osannut hyväksyä pääosavaihdosta, mutta toivottavasti sekin vielä tapahtuu. Kaipaan Matt Smithin outoa naamaa. Hetken mielijohteesta ilmoittauduin syyslomalla työkavereiden kanssa matkalle Gdanskiin. Selailin kyllä vielä viime hetkillä, miten kahden hengen matka Lontooseen onnistuisi, mutta voi tavaton niitä hintoja. Ja nyt pitäisi satsata vielä parempaan hotelliin, sillä vakkaripaikassa tarkenee kyllä kesäisin, mutta voin sanoa, että paikan ikkunat ovat sen verran viktoriaanista tekoa, etten sinne talvella majoittuisi. Muutaman päivän reissu olisi kustantanut lentoineen ja hotelleineen yli tonnin, sitten vielä syömingit, huvitukset ja ostokset päälle. Joten ei, suuntaan siis lokakuussa matkani ensimmäisen kerran elämässäni entisen itäblokin maahan. Toivottavasti kokemuksesta tulee positiivinen - olen hävettävän täynnä ennakkoluuloja. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. One Ginger Morning 24.8.2014  Kaksi viikkoa duunia takana. Noin vain, VIUH. On ollut kivampaa kuin naismuistiin. 1) En ole luokanvalvoja. 2) Comenius-projekti on ohi. 1+2 = Saan ihan oikeasti keskittyä opetukseeni ja suunnitella tuntejani, eikä kaikki energia valu johonkin muuhun. Käsittämätöntä ylellisyyttä! Mä olen ihan onnessani näpytellyt nettitehtäviä ja älytaulujuttuja ja näperrellyt sanapelikortteja tunneille. Kunpa tämä onnellinen olotila jatkuisi pitkälle tähän kouluvuoteen! Kuvassa Susannen yllärilahja mulle, joka odotti postilaatikossa jo ekalla kouluviikolla. Sain joskus aiemmin häneltä matkakoon suihkusaippuan tuosta "One Ginger Morning" -tuoksusta, ja puhuimme näistä TreacleMoonin tuotteista ja siitä, mistä niitä saa. Ja sitten mua odotti yksi kaunis päivä superylläri postissa! Ihanaa! Pelkkä näiden nuuhkiminen saa mut ihan nirvanaan. Onni on aloittanut pianotunnit Porin Palmgrenilla ja meitsi on aloittanut tänä viikonloppuna laihdutuskuurin noin triljoonannen kerran. Syyn kertoo yksinkertaisimmin Julian ja mun käymä keskustelu: Julia: "Sä ET ole lihava! Määrittele lihava!" Meikä: "Liian paksu omiin vaatteisiinsa." Julia: *syvä hiljaisuus* Ehkä on väärin puhua laihiksesta. Ehkä pitäisi puhua elämäntaparemontista. Mä en montaa niin herkuille persoa ihmistä tiedä kuin itseni. Mä olen parin viikon aikana vähän kypsynyt tuohon jatkuvaan kuurosateeseen. Tuntuu, että mustat pilvet partioivat taivaalla ikään kuin lenkkeilijöitä tiiraillen. Että lähde sinä lenkille, niin minä suihkautan päällesi kun olet päässyt mukavasti kilometrin päähän kotoa. Tosin lupasivat nyt jatkuvaa sadetta alkavalle viikolle. Mutta sekin on reilumpi peli kuin tuo jatkuva paistaa-eipäspaistakunsataa-paistaapas-noeipäskunsataa. Olen katsonut BBC:n iPlayerilta kaksi kautta Alan Carrin talkshow'ta ja perhe on jo tulossa hulluksi, kun mä hihittelen itsekseni luurit päässä ja pädi sylissä. Ja oi-oi-OI, tällä viikolla oli tärkeä hetki, kun BBC alkoi lähettää uutta tuottista Doctor Who:sta!!! Eka jakso nähdään JO torstaina Suomessa, mikä on aika hiivatin hyvin, sillä brittilässä se nähtiin eilen. Julia katsoi koko hoidon BBC Livestä, mutta mä odotan torstaihin. Peter Capaldi sai ainakin tyttären siunauksen uutena Doctorina. Mulla lienee sulatteluvaikeuksia, mutta niinhän mulla oli David Tennantinkin lähdettyä, ja kuitenkin Matt Smith veti homman to-del-la tyylillä kotiin. Tänään olen ottanut tuon George R.R.Martinin tiiliskiven käsiini pitkän tauon jälkeen, ja heti kahden lukemani luvun aikana kuoli yksi pää- ja lempparihahmoistani. ARGH. Kävin myös perheen miesten kanssa katsomassa Ruohonjuuritasolla-sarjan tekijöiden leffan "Minisankarit", joka oli virkistävä poikkeus lastenleffojen vauhtirytinöistä. Olen viettänyt itse asiassa täysin työstä vapaan päivän, mikä on harvainaista meikäläiselle. Ihan oikea vapaapäivä! Ilman että on loma-aika. Mieletöntä! Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Ei ollenkaan Ihanaa 10.8.2014  Luvialla on upea perinnelaiva Ihana. Kaljaasi, jota rakennettiin pitkään ja hartaasti perinteisiä työmenetelmiä käyttäen, ja joka laskettiin vesille silloisen presidentin sanojen ja tykinlaukausten saattelemana. Nykyään sillä voi purjehtia kuka hyvänsä, purjehduksen varaaminen käy kätevästi netissä osoitteessa www.ihana.fi. Kun Susanne oli tulossa Suomeen, funtsasin kovasti, mitä spesiaalia mutta paikallista voisin hänelle näyttää, ja pitkään säätiedotuksia tutkailtuani päätin varata meille risteilyn Ihanalla. Varasin neljän tunnin reissun, jonka kohteena pidin erheellisesti Uuttakaupunkia. Luulin hölmö vielä klikatessani varausta, että lähtöpaikka olisi Luvia, koska laivahan on nimenomaan tämän paikkakunnan "nähtävyys". Kun sitten sain varausvahvistuksen, jossa lähtö- ja paluusatamaksi ilmoitettiin Syväraumanlahti Raumalla, olin vähän aikaa hoomoilasena. Että kun asuu laivasta parin kilometrin päässä ja sitten pitääkin ajaa Raumalle päästäkseen kyytiin. Hieman sieppasi, mutta sitten ajattelin, että mikäpä siinä, eipä tuo Rauma nyt niin kovin kaukana ole. Kuvittelin siis, että risteily olisikin Rauma-Uusikaupunki-Rauma. Kun torstaiaamu koitti synkeän ukkospilvisenä, ja olimme Susannen kanssa löytäneet muutaman paikallisen avustuksella tiemme Rauman Merijakamolle, laivaa ei näkynyt missään. Istuimme kotvan ihmettelemässä, kunnes päätin soittaa laivan toimistoon. Ja silloin kävi ilmi, että nettisivuilla on mainittuna aina laivan kulloinenkin lähtösatama, ei siis risteilykohde, ja että a) Ihana oli juuri sillä nimenomaisella hetkellä lähdössä Uudenkaupungin satamasta, ja b) minulle oli tullut väärä varausvahvistus. Sillä hetkellä sieppasi oikein tosissaan. Ilmoitin kaikkea muuta kuin ystävällisesti, että vaadin saada rahani takaisin. Minuun suhtauduttiin kyllä äärimmäisen kohteliaasti ja fiksusti, rahani luvattiin palauttaa ja toimistopuolta pyörittävä nainen halusi korvata vahinkoni uudella, ilmaisella risteilyllä. En oikein sillä hetkellä kyennyt ajattelemaan niin pitkälle, koska Susanne ei enää uudelle reissulle sen viikon puitteissa ehtisi, sillä Ihana oli lähdössä Uudenkaupungin reissunsa jälkeen Viroon. Tsuidaduida. Ajoimme Susannen kohti Vanhaa Raumaa, jolloin taivas päätti avata ikkunansa, ja meille kävi harvinaisen selväksi, että meidän oli tarkoitus palata kotiin. Matelimme surkeaa kuudenkympin vauhtia suurimman osan matkasta, sillä päivä oli kertakaikkiaan pimennyt, vettä tuli enemmän kuin Nooan aikana, ja osa autoista joutui pysähtymäänkin tien varteen, koska ajamisesta ei vain tullut mitään. Palasin asiaan Ihanan toimiston kanssa sähköpostitse, jolloin minulle tarjottiin uudelleen korvaukseksi uutta, ilmaista risteilyä, ja koska olimme Susannen vierailuviikon takia unohtaneet hääpäivämmekin, päätimme isännän kanssa tarttua tarjoukseen. Olisimme olleet valmiit maksamaan Onnin osuuden itse, mutta Ihanan väki oli niin überfiksua että ilmoittivat lapsenkin pääsevän ilmaiseksi mukaan. Tänä aamuna heräsimme pilviseen sunnuntaihin valmistautumaan reissuun. Kun olimme ajaneet autolla ensimmäiset metrit kohti Laitakarin venesatamaa, alkoi sadepisaroita putoilla harvaan tahtiin taivaalta. Laitakariin päästyämme sade oli yltynyt jo oikeaksi sateeksi. Istuimme autossa odottelemassa, josko sade menisi ohi, ja pohtimassa, olisiko laivalla sisätiloja riittävästi kaikille matkustajille. Lopulta juoksin sateen läpi kysymään asiaa miehistöltä, joka vakuutti, että kaikki mahtuisivat joko kajuuttaan tai kansihyttiin. Huidoin merkkiä autossa odottavalle isännälle ja Onnille, että tännepäin, tulkaa, tulkaa. Jolloin taivas repesi. Ja jolloin isä ja poika juoksivat. Ja jolloin porukka mateli hitaasti kajuuttaan ja me kaikki kastuimme niin täytisen läpimäriksi, etten itse asiassa muista vastaavaa tapahtuneen, sillä kengät lotisivat jaloissani ja tunsin, miten alusvaatteet liimaantuivat litimärkinä kiinni ihoon. Onni näytti uitetulta rotalta. Isäntä yritti hymyillä urheasti, mutta näin hänen kasvonsa vain hetken, sillä sadevesi tulvi kasvoilleni niin että maskarani alkoivat valua kahtena sokeuttavana norona silmiin ja siitä poskille. Edessä olisi neljän tunnin reissu merellä näissä vetimissä. Vilkaisimme toisiimme, loikkasimme kannelta laiturille ja juoksimme myrskypuuskan läpi autoon (joka ei ole jäljiltämme vieläkään kuiva). Vaihdoimme risteilyseikkailun ja flunssan kodin tylsyyteen ja kuiviin vaatteisiin. - Ihanaa tästä ei voi syyttää, he todella yrittivät parhaansa. On vain näköjään niin, että sitä laivareissua nyt ei vain ole tarkoitettu meikäläiselle. Kun olimme heittäneet kotona märät vaatteemme pyykkiin (ne siis olivat niin märkiä, ettei kuivaaminen ilman linkoamista tullut kyseeseen), päätin askarrella valmiiksi sanapelikortit, jotka olin monistanut perjantaina. Väkersin leikkaamassa, taittelemassa ja laminoimassa kaksi tuntia, kunnes huomasin, että kopiokone oli tehnyt minulle vain yhden kunnollisen sarjan, johon oli monistunut kaksi erilaista sivua kuten pitkin, ja lopuissa kahdeksassa sarjassa oli samat sanat kahteen kertaan - jolloin puolet sanoista siis puuttui. Mökötin hiljaa koko ruokailun ajan ja ajattelin, etten tee tänään enää MITÄÄN. Väsyttikin ihan hemmetisti. Sitten isäntä sanoi, että kuule, lähdetäänpä kahdestaan leffaan niin piristyt. Olin ensin, että joo, mutta siirryin epäilevälle kannalle, kun kuulin, mitä tämä halusi mennä katsomaan: "Apinoiden planeettaa"! Lopulta suostuin, ja ajattelin mielessäni, että eipä tuo ota jos ei annakaan, yhtä hyvin voin katsoa huuhaaleffan kuin möllöttää kotona. Kunnes kuulin, että leffa kestää 2 tuntia ja 11 minuuttia, ja että alunperin sopimani kahvittelutreffit erään tutun kanssa eivät onnistuisikaan, ainakaan alkuperäisellä aikataululla. Tekstarirumban jälkeen (tarvitseeko edes mainita, että viesti lähti ensin väärälle henkilölle?) olin vihdoin valmis leffaan, mutta sain vielä yhden kylmän suihkun niskaani, kun perillä minulle lyötiin 3D-lasit kouraan. Kukaan ei ollut puhunut 3D:stä mitään! ARGH. Lopulta istuin siis kakkulat nenällä yli kaksituntisessa leffassa, jossa ei ensimmäisen tunnin aikana edes puhuttu sanaakaan, öhkittiin vain jotain. Otin homman silleen levon kannalta, että kun mua edelleen väsytti, torkahtelin aina välillä leffan puoliväliin asti. Sitten aloin piristyä, vaikka edelleenkin ihmettelin sitä, miten saatoin tuhlata vapaapäiväni siihen, että nenäni edessä kaksi apinaa mätki toisiaan turpaan jossain rakennustelineillä. Minkä järjensumennuksen olin kokenut luvatessani lähteä tänne? Pelkäsin tosissani sitä, että isäntä hehkuttaisi leffaa suu korvissa, mutta taivaan kiitos sekin piti sitä floppina. Kun olin kotona leikellyt sanapelikortit toisistaan irti ja merkinnyt, mistä pakasta puuttui ensimmäinen sivu ja mistä toinen sivu, alkoi tuntua siltä, että ehkä tästä vielä joskus toivun. Tosin ruuanlaittosuunnitelmat menivät uusiksi leffan pituuden takia ja päädyimme lämmittämään Jalostajan hernekeittoa (yäk), mutta, että, joo. Huomenna on uusi päivä. Mitähän yllätyksiä Mr Murphy on sille varannut? Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Biitsikelit 5.8.2014  Kun tällainen helle osuu kohdalle, Porin Yyteri ei ole ollenkaan pöljempi paikka. Rannalla tuulee vilvoittavasti ja matala rantavesi on niin lämmintä, että tällainenkin vilukissa tarkenee polskimassa pikkumiehen seurana lähes loputtomasti. Juotavaa ja sipsejä kuluu, mutta se kuuluu asiaan, ja Onni oli tänään superonnellinen saadessaan käydä ostamassa meille jätskit hiekkaa pitkin ajelevasta rantakirpusta. (On siellä oikeitakin rantakirppuja, mutta ne eivät ajele, vaan hyppelevät. Penteleet.) Se on harvinaisen selvää, että näillä keleillä siellä on muutama muukin ihminen. Tolleen varovasti arvioisin, että jos Porissa on 80 000 asukasta, niin Yyterissä oli ehkä 160 000 henkilöä. Eilen. Tänään saattoi olla 20 vähemmän, sillä emme joutuneet eiliseen tapaan ajamaan parkkialueen toiseksi viimeiseen riviin, vaan pääsimme jo KOLMANNEKSI viimeiseen! Tosin minua ei kyllä Yyterissä väenpaljous häiritse tippaakaan, sillä sinne jotenkin kuuluu se, että rannalla on paljon väkeä, ja vaikka siellä kävi sekä tällä että viime viikolla melkoinen vilske, niin ranta-alue on niin suuri, että sinne kyllä populaa mahtuu. Minusta on eräänlaista viihdettä seurata lähimpien pyyhenaapureiden tapahtumia ja sanailua. Sitä jotenkin huomaa ilokseen, ettei muitten ihmisten elämä ole sen ihmeellisempää kuin omakaan. - Tai, jos on, niin senkin yleensä pistää merkille ilokseen. Kuten tänään v-sanaa ahkerasti viljelevän nuorisoporukan, joka aikansa itseään kypsennettyään päätti lähteä toisenlaiselle viihteelle. "Lähetäänkö ryyppään?" "Joo. Vedetään kännit!" Ja sitten käärimään pyyhkeitä pois hiekalta. (Mä en jotenkaan voinut mitään sille, että mussa herätti hilpeyttä niitten touhut.)  Minähän en mitenkään perso kirjoille ole. Sen takia minulle ei viime viikolla saapunut Amazonista kolmen kirjan pakettia, enkä vienyt saksalaisvierastani Susannea käymään Turun reissullamme Akateemisessa. Koska Susannehan inhoaa siis kirjoja yhtä paljon kuin minäkin. Joten onneksi en ostanut sieltä vielä kahta kirjaa lisää. Kun niitä lukiessahan aika tulisi tosi pitkäksi.  Kohtalokas virhe Turussa oli astua sisään Hansakorttelissa sijaitsevaan Sauna ja Sisustus Ajnoon. Pieni puoti, mutta niin täynnä kaikkea ihanaa krääsää (mm. aitoja Anne Taintor -tuotteita), etten tiennyt miten päin olisin ollut. Tosin lopulta sanoinkin Susannelle, että maksa sinä vain ostoksesi, minä jään tänne. For good. Mukaani lähti kuvan ihana peltitaulu sekä niin ikään peltinen säästölipas, jonka kyljessä komeilee sopivan kuvan kanssa teksti "swearbox", ja jonka aion viedä luokkaani. Jos joku luokassa kiroilee, maksakoon sakot. Kertyneet tulot lahjoitetaan opettajan varhaiseläkerahastoon. Oli nimittäin tosi vaikea päättää, otanko mukaani Swearboxin vai vaihtoehdon, jonka kyljessä luki "Early Retiremend Fund". Iso peltitaulu nojaa vielä kirjahyllyn päätyyn ja mietin sille sopivinta paikkaa. Ja kyllä, kiitos kysymästä, Susannen vierailu sujui muutenkin oikein hyvin. Luostarinmäellä oli niin painostava ukkosta enteilevä ilma, että vierasparkani voi pahoin ja oli pyörtyä. Kävelimme pitkän matkan Trattoria Romanaan, jonka herkkuja olin etukäteen mainostanut moneen otteeseen, ja ravintola olikin lomalla. Torstaina lähdimme Ihana-purjelaivan risteilylle, jota ei lopulta ollutkaan, koska olin saanut väärää informaatiota sisältävän varausvahvistuksen (ei pistänyt vihaksi, ei!), mutta lohduksemme saimme ajaa Raumalta kotiin aivan infernaalisessa ukkosmyrskyssä ja Susanne sai polveensa jonkin öttiäisenpistoksen, jonka ansiosta polvi turposi vesikelloiseksi limpuksi ja ajoin hänet lauantaiaamuna ensi töikseni lääkäriin. No, oli meillä toki hyviäkin hetkiä. Toivottavasti edes sen verran vastapainoksi, että ystävättäreni uskaltautuisi tämän maan kesään vielä toistamiseenkin joskus tulevaisuudessa. Kylmästä keväästä se raukkaparka on Comenius-vierailujen yhteydessä nähnyt varmasti jo ihan tarpeeksi. Ja tiiättekö mitä? PERJANTAINA SORVIN ÄÄREEN. Voi apua, kyllä! Kävin jo eilisaamuna laittamassa luokittain oppi- ja työkirjat ja vihot valmiiksi pinoiksi. Yritän kovasti orientoitua siihen, että suunnittelisin huomenna muutaman oppitunnin... Auuuugh! (puree nyrkkiään ja itkee) Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Ja lämpöä riittää 26.7.2014  Koska vihaan talvipakkasia ja kaikkea sitä riesaa, mitä kylmyys tuo tullessaan, kieltäydyn valittamasta helteestä. Kyllä, olen nuutunut. Kyllä, juon koko ajan jotakin. Kyllä, yöllä on vaikeaa nukkua. Mutta jahka talvella krapaan auton tuulilasia kahdenkymmenen asteen pakkasessa ja mietin, miten aina voi olla pimeää, niin tällainen hellejakso on siihen verrattuna yhtä juhlaa.  Kuvavalintani saattavat hieman hämmästyttää, mutta kyseessä on yksinkertaisesti isännän tuomat tuliaiset Etelä-Amerikan reissultaan. Julian ja minun piti jotenkin jakaa tuliaissaalis, ja alpakkavillaisten sukkien ja huivin kohdalla teimme sopimuksen, että Julia säilyttää huivia, minä sukkia, mutta saamme lainata niitä toinen toisiltamme. Tuo huivi on kyllä niin kaunis, että olisin ollut valmis antamaan siitä vasemman käteni, mutta tiedän myös sen, että todellisuudessa en ehkä kuitenkaan tulisi käyttäneeksi sitä niin paljon.  Hopeinen rannerengas mätsäävine korviksineen on upea, ja hopeaa ovat myös taustalla häämöttävät kaula- ja ranneketju. Onni sai upean alpakkavillaisen puseron ja mitä mainioimman Minion-pipon. Niillä ei näillä keleillä ole käyttöä, mutta epäilemättä myöhemmin kyllä. Aloitin viime postauksen kieppeillä Eleanor Cattonin palkitun "The Luminaries" -romaanin lukemista, ja luin siitä urheasti 150 sivua, kunnes vielä niidenkin jälkeen totesin, että ei, nyt ei kertakaikkiaan nappaa. Jätän aniharvoin kirjan kesken, mutta täytyy sanoa, että kun takana oli 150 puuduttavaa sivua ja 650 lisää edessä, en nähnyt mitään järkeä lukea teosta loppuun asti edes pahalla sisulla. Tartuin siis hyllyssäni odottavaan Game of Thrones -sarjan kolmannen osan jälkipuoliskoon (kyllä, teos on niin pitkä että se on jaettu kahdeksi eri kirjaksi). Loma lienee kyllä nyt tehnyt tehtävänsä siltä osin, että en oikein ole kunnolla jaksanut keskittyä siihenkään, eli lukemiskiintiöni alkaa siis toisin sanoen olla tältä kesältä täyttymässä. Luen sen ilman muuta vielä loppuun, mutta tänään lukaisin myös ensimmäisen luvun Nicolas Barreaun romaanista "Das Lächeln der Frauen", jonka sain Irlannin reissulta saksalaiselta opekaveriltani Susannelta. Jonka muuten noudan huomenna Tampereen lentokentältä viikon vierailulle! Olen niin innoissani tästä, että tuskin nahoissani pysyn! Erinomaista, että on ollut jotain tosi kivaa ja positiivista ajateltavaa, sillä tässä on parina päivänä fiilikset vähän horjuneet. Toinen kilppareistamme (tai tarkemmin sanottuna ne ovat kyllä Julian kilppareita, mutta ovat asuneet koko perheen ilona olkkarissa jo pitemmän aikaa) löytyi kuolleena ulkoaitauksesta. - Ei mitään tietoa, mikä konnaparkaan oli iskenyt. Tukehtumista vähän epäilemme, mutta arvauksemme voi olla myös aivan pielessä. Hautasimme pienen lemmikin jasmikkeen juurelle puutarhaan, ja vähän pelkäsimme, miten käy yön aikana toiselle kilpparille, kun kävi mielessä sekin, että jos ne ovat pihalta järsineet jotain myrkyllistä kasvia kuten pihaleinikkiä. Onneksi Kupla heräsi tänä aamuna yhtä pirteänä kuin ennenkin, joskin se on pitkin päivää kiertänyt terraariossa ihmettelemässä, missä kumppani on. - Surullista, ei voi muuta sanoa. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Varsinainen huvipuisto 20.7.2014 Kaikkea sitä ihminen menee tekemään jälkikasvunsa onnen eteen. Kuten että lähtee kahden pojan kanssa huvipuistoon. Lähdin nimittäin torstaiaamuna huristelemaan Juhon ja Onnin kanssa jo kahdeksalta aamulla kohti Alahärmän Powerparkia, koska olimme kaikki sitä mieltä, että Särkkis on jo niin sataan kertaan nähty. Sikäli hyvä päätös, että olen ollut Powerparkissa kerran aiemminkin, ja siellä ei ole laitteisiin yhtä kauheita jonoja, kaikki on paljon siistimpää kuin Särkkiksessä, ja tekemistä kyllä riittää. Hmmmm. Jos nimittäin pää ja vatsa kestää niitä vemputtimia. Mulla oli jotenkin sellainen autuas mielikuva edellisestä huvipuistoreissusta, että Juho juoksee ilolla kauheimmissa vempeleissä, ja minä puolestani saan hymyillä ja vilkutella iloisesti maankamaralta Onnille, jonka naama loistaa Naantalin aurinkona sällin hytkyessä jossakin kesyssä taaperoviikinkilaivassa. Väärin. Tenava mitattiin portilla 120-senttiseksi, sille lyötiin oranssi ranneke käteen ja sanottiin, että hienoa, nyt pääsetkin vähän useampiin laitteisiin. Jolloin meikä oivalsi tilanteen aika äkkiä:  Sillä 100-senttisten laitteet olivat nyt ihan lällyjä, ja piti päästä isommille sallituihin juttuihin, jotka eivät ainakaan äidin mielestä olleet ollenkaan lällyjä, mutta joihin napero joko halusi ehdottomasti seuraa mukaan tai joihin hän tarvitsi huoltajan, jotta pääsi ollenkaan kyytiin. Että meno oli sitten sen mukaista.  Koska Onni pääsi vain yhteen kolmesta vuoristoradasta, sinne oli sitten mentävä mukaan. Joyride. - Yep, exactly. Such joy! Luulin olevani urhea, mutta heti, kun vaunu nytkähti liikkeelle ja aloitti hitaan kipuamisensa ylös korkeimmalle kohdalle, luuloni karisivat.   Tajusin varsin äkkiä (ja syytä olikin, sillä sekuntiakaan ei ollut hukattavissa), etten selviä hommasta ellen a) purista rystyset valkoisena turvakaidetta, b) nipistä silmät lujasti kiinni ja c) rukoile taivasta pitämään minut ja lapseni hengissä. Olin varmasti suunnattoman riemukas näky niille, jotka jonottivat laitteeseen omaa vuoroaan - kiskot kulkivat aivan jonon vierestä.  Kyydin loputtua kapusin vaunusta ulos jalat täristen kuin terrierillä.  Mutta eihän ilo tähän päättynyt, jouduin siihen helkutin laitteeseen vielä toiseen kertaan, ja kesyltä näyttänyt vuoristoradan tapainen NeoTwister ei osoittautunut kesyksi sekään. Kuvittelin (idiootti!) siinäkin vielä jonotusvaiheessa, että tämä olisi helppo nakki, ja että pyörivät vaunut näyttävät oikein hauskoilta. Vaan sitten kun istuimme kyydissä ja vaunu nytkähti äkillisesti ympäri niin että tuntui siltä kuin olisi äkillisesti täysin tyhjän päällä, minulta oli hauskuus taas kaukana. Meno oli kummallisen nykivää ja äkkiliikkeistä ja meikä ei tiennyt miten päin olisi ollut.  Jotenkin kaikkia vekottimia ja menoa niissä kuvaa erittäin hyvin se, että joka kerta, kun oltiin jossain sellaisessa pyörityksessä, missä minun aivoni raksuttivat kuumeisesti että kumpi tapahtuu ensin, lentääkö meikäläiseltä laatta vai paskonko housuuni, Onni nauraa käkätti onnellisena sellaista syvältä vatsanpohjasta kumpuavaa naurua. Juho kävi muutamassakin vempaimessa, joihin minua ei olisi saanut mis-tään hin-nas-ta. Vierestä katsominenkin teki häijyä. Loistavin kommentti teinin suusta oli: "Kuule, äiti, ennen kuin me lähdetään kotiin, niin sun on tultava mun kanssa tuohon", jolloin tämä nyökkäsi samanaikaisesti jonkinlaisen viikinkilaivan ja tehosekoittimen risteytyksen suuntaan. Hah! Minun reaktioni ehdotukseen oli jokseenkin yksiselitteinen:  Voin vakuuttaa teille koko sydämestäni, että kun olin ensin kolme tuntia istunut ratissa, pyörinyt vekottimissa runsaat kuusi tuntia (ruokailuihin meni vajaat pari tuntia) ja ajanut toiset kolme tuntia takaisin, eli tehnyt 14 tunnin reissun, olin jokseenkin raato kaatuessani illalla kotisänkyyn. Ajattelin vain viimeiseksi ennen nukahtamistani, että jess, mä TEIN sen, ja olen vielä HENGISSÄ.  Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Lukuelämyksiä 13.7.2014   Tässähän nämä päivät liitävät. Pieni vinkuvänky vietti viime viikon mummulassa ja palasi perjantaina. Edellisenä iltana kuljetin Julian Hesan bussille: neiti on nyt Italiassa. Yksi tulee ja toinen menee. Isännän kanssa käymme päivittäin keskustelua WhatsAppin ja FaceTimen kautta (jälkimmäisen silloin kun yhteys suostuu toimimaan), koska, ylläriylläri, dna:n liittymät eivät siellä toimi! Neljällä viidestä matkalaisesta on dna, viidennellä onnekkaalla on Saunalahti - joka toimii. Jep, vietin tovin jos toisenkin matkan alkuvaiheessa yhteydessä dna:n asiakaspalveluun, mutta muuta eivät osanneet kuin levitellä käsiään ja pahoitella tilannetta. Argghh! Hellettä on riittänyt ja mä olen nauttinut kaikista muista päivistä, mutten tästä, sillä tänään sää oli aivan tappavan painostava aamusta alkaen. Ja minulla päänsärky aamusta alkaen. Jossakin kuitenkin nyt illalla taisi ukkostaa, sillä täälläkin satoi, ja ilma vähän raikastui. Mutta että olen lukenut viime aikoina! George R.R.Martinin kolmoskirjan ekaa osaa (tiiliskivi jo sinänsä, siitä on vielä toinen samanlainen tuolla hyllyssä) seurasi Fredrik Backmanin "Min mormor hälsar och säger förlåt", jota voin Suositella isolla ässällä. Backmanilta on suomennettu ilmeisesti vasta eka teos, "En man som heter Ove", nimellä "Mies joka rakasti järjestystä", joten ruotsin kieltä karttavat joutuvat odottamaan suomennosta vielä hetken. Mutta voi veljet, se kannattaa! Tykkäsin tosta Ove-kirjastakin, mutta tämä toka stoori oli vielä mehevämpi. Nyt ahmin kolmatta Turun ostostani, Jenny Lawsonin "Let's Pretend This Never Happened", jota olen hekottanut ääneen toisinaan niin voimaperäisesti, että hävettää. Kas, kun luen tuolla puutarhassa, ja tänäänkin kuulin, että naapurit liikkuivat ja jutustelivat pihalla... Hiukan noloa hirnua tuolla yksinään niin että jäävesi purskahtelee ulos nenästä. Kuvat Laitakarista. Käytiin Julian kanssa ostamassa sen Italian tutuille tuliaisia kaljaasi Ihanan puodista. Käytiin me uimassakin yhtenä päivänä, mutta 19-asteinen vesi oli meille molemmille liian kylmää oikeaan uimiseen, se oli enempi vain kastautumista ja sitten kipikipi saunaan. Mä palelin illallakin vielä niin että oli pakko lähteä hölkälle, vaikka siihen keli oli kyllä liian kuuma! Nauratti oma olemiseni, meressä liian kylmä ja lenkillä liian kuuma. Kyllä on parempi, että mä pysyn vaan tuolla puutarhatuolilla ja hirnun itteni naapureitten silmissä hullun kirjoihin. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Kesäleskenä 4.7.2014 Kun isäntä lähti alkuviikosta muutaman työkaverin kanssa Etelä-Amerikan reissulle, minusta tuli kesäleski suurimmaksi osaksi heinäkuuta. Minulle termi "kesäleski" tuo mieleen yhden ainoan asian, joka on Marilyn Monroen tähdittämä leffa "The Seven Year Itch". Tässähän periaatteessa siis voisi tekeytyä Marilynin rooliin.   Tai niin sitä luulisi. Helteistä ei vielä ole ollut tietoakaan, joten pakastimessa on vain ruokaa (ja isännän säilömä punatulkku, menossa täytettäväksi. Toivottavasti.) ja minulla puolestani on kuvioissa tekijä, jota Marilynillä ei ollut: kahdeksanvuotias pikkupoika. Kun noin viidentoista sekunnin välein pyydetään, anotaan, kinutaan ja tarvitaan jotain, ja minuutin välein halutaan laittaa iskälle viestiä WhatsAppiin, ja pojan valikoiva kuulo on kehittänyt sataprosenttisen kuurouden sanan "EI" kohdalla, olen jo nyt äärirajoillani. Jokaista minun suustani tullutta ei-sanaa seuraa sekunnin murto-osan hiljaisuus, jota taas seuraa välittömästi uusi yritys naperon suusta. "MUTTA voinko..." "MUTTA saanko..." "MUTTA voisiko..." "MUTTA äiti..." Kun tätä meidän keskinäistä verbaalileikkiämme on kestänyt nyt nelisen vuorokautta, tästä on Marilyn-fiilikset kaukana.   Liikkistä on ollut nähdä, miten pieni mies yrittää täyttää tehtäväänsä perheen isäntänä. Toissa-aamuna vakioaamiainen ei kelvannut, vaan piti saada kaurapuuroa ja keitetty kananmuna kuten iskällä. "Banaania minä en kyllä jaksa syödä", totesi Onnimanni iskän normiaamiaisen kolmannesta osatekijästä. Jo ensimmäisenä iltana Onni tuli viereeni nukkumaan ja otti iskän tyynyn itselleen. Sitten napero asetti toisen tyynyn vatsansa päälle, taputteli sitä tyytyväisenä ja kysyi sitten hieman hämmentyneenä: "Äiti, minkä takia iskä aina ottaa tyynyn vatsansa päälle?" Tyyny siis piti ottaa vatsalle, koska se kuuluu kuvioihin, ilman että tajuaisi minkä takia se siihen otetaan. No, mukavuuden vuoksi vain, kaikilla meillä on omat nukahtamisjuttumme. Meitsi nukkuu näköjään tänä kesänä Julian hylkäämän unimaskin kanssa, koska en saa valolta nukuttua. Niin, tänään pikkumies siivosi trampoliinia roskista lehtipuhaltimen kanssa, aivan kuten isällään on tapana tehdä. Kuorsaaminen selällään nukkuen käykin tenavalta jo luonnostaan. Tästä voi hyvinkin tulla elämäni pisin heinäkuu. - Onneksi on olemassa yksi aivan maaginen sana:  Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. A nice cup of tea 2.7.2014  Kun ystäväni muutaman viikon takaisella Turku-Raisio -reissullani kertoi, että hänen työpaikkaansa vastapäätä sijaitsee "Little Britannia" -niminen puoti, olin ihan että mitämitä, miten mä en ole tästä ennen tiennyt ja voi taivas, miksi olen juuri Turusta jo tulossa. Eihän siinä silloin ollut mitään enää tehtävissä, mutta eilen tein uuden reissun Julian kanssa. Tähtäsimme kyseisen puodin lisäksi Akateemiseen kirjakauppaan, sekä Ikeaan, josta meidän oli määrä tuoda Onnin kummitädille lapsenhoitopalkkioksi yksi tietty vaateteline, mutta kummasti niitä tarpeita sitten löytyi itseltäkin, kun oltiin päätetty, että juu, Ikeaan poiketaan... Pysyttiin kyllä kaikesta huolimatta ihan äärettömän maltillisina. Brittishopista ostin vain teetä, Irn Bru -limsaa ja Catherine Tate Show -kakkostuottiksen, vaikka kuolasin kyllä hieman Doctor Who -mukien ja etenkin yhden aivan übersuloisen teekannun äärellä. Suurimmat kicksit sain ilman muuta siitä, että pääsin puhumaan omistajan kanssa englantia. Yllätyksekseni hän ei ollutkaan britti vaan irlantilainen! Doctor Who -fanius kyllä yhdisti meitä ja juttua riitti. Julia-parka kiemurteli taas vaivautuneena, kun mutsi oli ihan tulessa päästessään puhumaan englantia jonkun natiivin kanssa. Näin ilmeestä, että oltiin samassa pisteessä kuin London Eyen jonossa aikoinaan: "Äiti, onksun ihan PAKKO ruveta puhumaan KAIKKIEN kanssa?" - No, on! Kun kerran Hämeenkadulla olimme, kävimme tietenkin myös syömässä pienessä mutta loistavassa Trattoria Romanassa. Söin kanttarellipastaa, josta voisi väittää saavansa ruokaorgasmin. Mä en tiedä, mikä sen paikan salaisuus on, mutta ruoka siellä on jotain ihan käsittämättömän hyvää. Mutta eipä kai kyllä aineksissakaan oltu säästelty, voita ja kermaa taitaa kokki käyttää siellä runsain mitoin. Paikan pizzoja en ole koskaan maistanut, kun en ole mikään suuri pizzan ystävä, mutta pastaruokia voin suositella sydämeni pohjasta. Akateemisessa yritin nyt pysyä todella järjellismaltillisena, sillä ostin sieltä viime reissullani kolme kirjaa, joista olen vasta yhden ehtinyt lukea ("En man som heter Ove" - loistava!). Jostain syystä mun kirjojani tuppaa tänä kesänä vaivaamaan tiiliskivimäisyys, sillä Game of Thrones -kirjojen massiivisuuteen sopi näköjään kaveriksi nyt sitten tuo Eleanor Cattonin "The Luminaries", jossa siinäkin näyttää olevan yli 800 sivua. Kansiot ostin jo syksyä ja duunia ajatellen, joka onkin kyllä tavalla tai toisella mielessä lähes joka päivä, kun nämä säät ovat niin surkeat. Ei synny kesäfiilistä näillä keleillä sitten niin millään.  Teeostos kirvoitti mut poimimaan Ikeasta kärryyni somat kupposet. En yleensä osta astioita kyseiseltä firmalta, kun se on aika itsestäänselvää, ettei parin euron kuppien laatu vastaa suomalaisvalmistajia kuten Iittalaa. Mutta nyt tarvitsin lasisen sokeripurkin sarjasta, jota mulla on ennestäänkin, lasisen peruskannun, ja samaan syssyyn menivät sitten nuo kupitkin. Kassalla yllätyin positiivisesti, kun Ikeasta Hei-korttihankintani myötä saamani lahjakortti olikin vielä voimassa, ja sain sillä katettua kaikki ostokset. Joten nyt on tee- ja kirja-asiat kunnossa, ja tytär ilmoitti, ettei ihminen muuta tarvitsekaan elääkseen. Mikäs tässä siis on ollessa, vaikka olenkin jäänyt kesäleskeksi. - Mutta se onkin sitten jo eri stoori. Jos kiinnostuit brittikaupasta, sen kotisivu ja nettimyynti löytyy TÄÄLTÄ ja Face-sivu puolestaan TÄÄLTÄ. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. |
