| Etusivulleni | Valikkosivulle | Lisää minusta | Uskoni | Kirja-arvosteluja | Linkit |
|
Posti-Pate, tuo ihmisen paras ystävä 29.4.2014  Mikä voi pelastaa kaikkein ankeimmankin päivän? - Tietenkin päivän posti! Ihan mahtista tulla ryydyksissä kotiin ja tajuta, että hei, täällä on KIVAA postia! Posti-Pate toi mulle tänään videot, jotka olin tilannut Amazonista. Miranda Hartin höhläilyn kolmas tuottis on ehditty jo esittää Suomenkin telkussa ja uskokaa tai älkää, mutta mä nauroin silloin sitä ekaa jaksoa niin paljon, että sain astmakohtauksen. Nytkin hissikohtaus ja sen jälkiseuraukset sai vielä aikaan hervottoman hekotuksen, mutta henkikulta sentään vielä kulki tällä kertaa. "Burnistoun" on kahden skottikoomikon sketsihuumoria, johon tutustuin ihan sattumalta netin kautta. Meillä kun oli seiskojen kanssa aiheena Skotlanti, ja etsin netistä jotain, jossa skottiaksentti pääsisi hyvin oikeuksiinsa. Tämän kaksikon hissisketsi vei pisteet kotiin kertaheitolla. May I present you, the voice activated elevator: Klikkaa tästä itsesi YouTubeen. Kolmas ostokseni, Stella, onkin sitten ihan sika säkissä -ostos. Halusin jotain uutta, josta en ole ennen edes kuullut, mutta joka olisi saanut hyvät arvostelut katsojilta. Aika näyttää, mikä Stella on naisiaan. Ainakin tapahtumat sijoittuvat Walesiin, joten tässä Amazon-paketissa oli Brittein saarten kirjo hyvin edustettuna. 22 TYÖPÄIVÄÄ KESÄLOMAAN Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Synttärimeininkiä 28.4.2014  Olen viikonlopun jäljiltä jokseenkin rätti, mutta nyt on ainakin synttärit juhlittu perusteellisesti, joskin viikon myöhässä. Meille kirmasi lauantaina lauma Onnin kavereita lastenkutsuille, ja olen ikikiitollinen siitä, että päivän säätila suosi ulkoilmatouhuja. Tenavat saivat viipottaa pitkin takapihaa aarteenetsinnässä, pomppia trampoliinilla, potkia palloa, hihkua ja huutaa ja juosta ja pelata ilmakiekkoa ja jääkiekkopeliä, jotka olimme kantaneet terassille. Yksi lähistöllä asuvista äideistä kertoi kuulleensa oman poikansa äänen kotiin asti, joten kyllähän niillä muksuilla siellä riemua riitti.  Sunnuntaiaamuna nousin jo varhain täyttämään kakkua, johon olin leiponut pohjan lastenkutsujen jälkeen. Mulla oli alunperin vallan muut suunnitelmat koristelujen suhteen, mutta Onni kärtti minionikakkua, joten ryhdyin väkertämään keltaista pikkukaveria sokerimassoista ja marsipaaneista, joita oli kaapin pohjalla isokin määrä, mutta joista suuri osa oli ehtinyt kovettua betoniharkoiksi. Kaikista varotoimistani, kelmuista, minigripeistä ja Tupperware-astioista, huolimatta ilma oli päässyt pilaamaan jopa kaksi täysin avaamatonta massapakettia. Grrrrr. Vähän kiireeksi veti saada minionheppu valmiiksi, ja senkin oivalsin jo aika alkumetreillä, että rillien hihnan ja farkkuhaalarin olkaimen väliin olisi pitänyt jättää reilusti isompi tila, mutta en kertakaikkiaan ehtinyt enää korjata tilannetta. Olin hädin tuskin kerinnyt saada itseni suihkun jäljiltä kuivaksi, kun ovikelloa pimputti jo ensimmäinen sukulaisista. Vaikka sukulaissynttärit sujuvat aina jostain kumman syystä huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä kuin kaverisellaiset, olin illalla aivan naatti. Lojuin typertyneenä sohvalla tuijottamassa Julian kanssa "Game of Thrones" -sarjaa, enkä jaksanut edes lukea. Mulla on nyt lukuvuorossa eka kirja Dublin-pinostani ahmaistuani kaksi kappaletta Bokus-pinosta. Tänään kävin vielä Porin kirjastossa, josta mukaani lähti huikea pino luettavaa. Mä siis NIIIIIIIN odotan kesälomaa, että pääsen vapaalle ja nauttimaan auringosta ja kirjoista! Tällä haavaa olen niin väsynyt, että kaadun melkein joka päivä suoraan sänkyyn päikkäreille päästyäni kotiin. 23 TYÖPÄIVÄÄ KESÄLOMAAN Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Se pakollinen 21.4.2014  Mulla ei ole pääsiäistä ilman sitruunamarenkitorttua. Toimeennuin leipomaan tortun vasta tänään, ja sen voimalla vedin sitten ruotsin valtakunnalliset kokeet päätökseen. Eihän tässä tullutkaan tahittua niitten parissa kuin vain kaksi päivää. Huh. Huomattavasti onnellisemmissa merkeissä on viettänyt päivänsä Onnimanni, sillä pikkuheppu täytti tänään jo huikeat kahdeksan vuotta, ja oli aamulla aivan tulessa availlessaan lahjapaketteja. Meillä järkätään kekkereitä erinäisistä syistä vasta ensi viikonloppuna, joten tätä itse h-hetkeä vietettiin nyt vain leppoisasti perheen kesken. Vuosi ei ole kyllä hullummassa vaiheessa, kun lenkkeilyvarusteet, tuulipuvun ja lenkkarit, sai vaihtaa kevyimpiin mahdollisiin, ja istuin mä tuolla puutarhatuolissakin tänään jo tunnin verran kirja kourassa, joskin liian väsyneenä lukemaan. Tulin tolkkuihini jälleen vasta torkkujen ja hölkkälenkin jälkeen. Mutta eipä ollut pöljempi hölkkäillä yhdessä pörisevien kimalaisten ja vilvoittavan tuulen kanssa. Täten, aurinkoisen mutta työlään pääsiäisen myötä annan itselleni luvan alkaa virallisesti odottaa kesälomaa. Sieltä se jälleen saapuu, hitaasti mutta varmasti. 28 TYÖPÄIVÄÄ KESÄLOMAAN Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Irlantilaissieniä 19.4.2014  Mitä luulette biologin hankkivan Irlannista? Kun isäntä sanoi ostaneensa paikallisia sieniä, en odottanutkaan muuta, kuin että sillä olisi matkalaukkuun käärittävänä jokin multainen tuppu kummallisia limanuljaskoita. Tämä olisi ollut meidän perheessä se normaali tilanne. Olin suuresti yllättynyt, kun ostos osoittautuikin värikkäiksi, lasista valmistetuiksi koristesieniksi. Puutarhatonttujen syvänä inhoajana katselin kapistuksia hieman epäluuloisena, mutta sitten totesin, että ne taitavat olla okei. Niin kuin ovatkin. Sinisen scillameren laidalla veikeät lasikasvit ovat kuin muistutus keijumaailmasta. Lakit ja jalat ovat irrallisia, mutta ainakin toistaiseksi ne ovat ennakkoluuloistani huolimatta säilyneet ehjinä naapurien kissoilta.   Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Pitkäperjantaita 18.4.2014   Mun tämän päivän kuvat eivät kyllä ole mitenkään erityisen pitkäperjantaisia, sillä sain viimein aikaiseksi kuvata lisää Irlannin tuomisia. Dublinin keskustasta löytyi pieni lahjatavaraliike, jossa myytiin aivan älyttömän ihania koruja - oli tosi vaikeaa valita mieleisintään, mutta olen ollut äärettömän tyytyväinen valintaani. Sopii tosi monen vaatteen kanssa! Isäntä puolestaan yllätti mut lahjoittamalla mulle irlantilaisen Newbridgen hopeariipuksen. Ihana! Siinä on tarpeeksi pitkä ketju, juuri sopivan mittainen, mikä ei aina ole niin itsestään selvää. Tästä tulee epäilemättä yksi lempparikoruistani. Olin ikionnellinen saadessani nukkua tänä aamuna pitkään. Aamiaisen jälkeen lojuin tyynyjen keskellä kahvikuppi toisessa ja kirja toisessa kädessä ja uppouduin onnellisena lukemiseen. Sain eilen loppuun Bokuksesta tilaamani pinkan ensimmäisen kirjan, Jonas Jonassonin "Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann". Olin pidellyt sitä monesti kädessäni kirjastossa suomenkielisenä versiona ja funtsinut, että lukisiko vai eikö. Leffan ilmestyttyä teattereihin tajusin, että kyllä, kyllä se pitää lukea. Ja nyt, kun leffa tämän kuun lopussa julkaistaan DVD:nä, pitää hankkia kyllä sekin käsiini. Riemastuttava romaani! Paasilinna meets Forrest Gump. Yhtä korkealle ei yllä pisteissä tänään aloittamani Katarina Bivaldin "Läsarna i Broken Wheel rekommenderar", mutta kyllä minä senkin parissa olen viihtynyt. Jonassonin kieli oli vain jollain tavalla huomattavasti rikkaampaa, ja osittain kirjan hykerryttävä huumori kätkeytyi taitavaan kielenkäyttöön. Hölkkälenkki katkaisi sisätilanyhjäämiseni, enkä ole koko päivänä vilkaissutkaan työpapereitani päin. Laitoin Irkkulasta ostamani Lumiere-duon levyn soimaan ja vajosin nirvanaan. Vajotkaa tekin: Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. So many books! 15.4.2014  Tällä ihmispololla on aivan vähän liian aikaa lukemiseen. Suorastaan minimaalisen vähän verrattuna siihen kirjamäärään, minkä haluaisin lukea. Dublinista lähti itselle mukaan tällainen trio, Julialle toin vielä kasan näytelmiä, etupäässä Tennessee Williamsia, joista itsekin haluaisin lukea "Suddenly, Last Summer" -näytelmän. Ei ole kauaakaan siitä, kun posti toi minulle Ruotsin Bokus-kirjakaupasta pinon tilaamiani kirjoja, ja nyt olen ihan suossa, sillä Bokus-pinon ja Dublin-pinon lisäksi mulla on tuolla erinomaisen houkutteleva kirjastopino. Augh!  Irlannin tuomisiin kuului tietenkin jotain myös itse kotia varten, ja tyydyin kevyimpään ja helpoimpaan vaihtoehtoon, eli keittiöpyyhkeisiin. Yleensä en hanki mitään, missä lukee paikan nimi, mutta Trinity Collegen hillitty kuosi sai nyt armon silmissäni. Lentokentällä iskin silmäni vielä yhteen Ulster Weaversien kuosiin (nuo kaksi muuta ovat kyseiseltä firmalta), mutta sitten vakuutin itselleni, että kolme pyyhettä yhdeltä reissulta saa totisesti riittää. Olen ollut reissun jäljiltä edelleen väsynyt. Edes viikonloppu ei tuonut tarvittavaa lepoa, kun tekemistä tuntui olevan niin paljon. Olen maksanut touhuviikonlopustani tuplaantuneilla väsymyskertoimilla ja kaatunut sekä eilen että tänään suoraan kotiin päästyäni torkuille sänkyyn. Saamattomuuden olotila on ollut suorastaan käsittämätön. En ole saanut itseäni edes lenkille, mikä on jo huolestuttavaa. Ehkäpä tästä pääsiäisenä elvyn? Alunperin mun piti lähteä pääsiäiseksi Saksaan Susannen luokse, kun Raikku petti mut uutenavuotena keskeyttämällä lentonsa Frankfurt-Hahniin koko talven ajaksi. Olin ajatellut, että sitten pääsiäisenä otan revanssin, mutta eikö se helkutin lentoyhtiö veloita pitkäperjantain menolennosta yli 170 egeä, eikä lennä edes pääsiäismaanantaina takaisin, vaan paluun pitäisi tapahtua jo sunnuntaina! Että ihan lauantain ehtisin olla perillä ja siitä ilosta maksaisin pitkälti kolmattasataa. - Totesimme Susannen kanssa yhdessä, että ei ole hommassa mitään järkeä. Yritämme siis tähdätä tapaamista kesäloman puolelle, joskin siinä on haasteensa Susin Italian reissun ja systerin häiden takia. Pääsiäinen on täten rauhoitettu reissaamiselta, mutta tänään paukahti korjattavaksi kaikkien ysien ruotsin valtakunnalliset kokeet, joten tuskin tässä tekemisen puute pääsee tulemaan. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Póg mo Thóin! 7.4.2014 Eli "Kiss my ass" iirin kielellä. Kyllä matkailu avartaa ja opettaa hyödyllisiä fraaseja! Tämän toin oikein peltikylttinä luokkani oven päälle. Irlannissa kaikki kyltit ovat sekä englanniksi että iiriksi. Viikon verran tätä kaikkea tutkailtuamme tulimme isännän kanssa siihen tulokseen, että jos haluaisi opiskella hieman eksoottisempia juttuja, voisi aloittaa iirin kielestä. Seuraavaksi sitten kymri. Työhaastattelussa voisi saada kulmakarvat kohoamaan, kun kertoisi kielitaidokseen iirin, kymrin, klingonin ja haltiakielen. Työ tosin voisi jäädä saamatta.  Viikko Shamrockin ja Leprechaun-maahisten maassa on takana, ja reissu oli ehkä paras näistä kaikista Comenius-matkoistamme, kiitos sekä isäntämaan että mukana olleen oppilasjoukkomme. Saavuimme perille myöhään lauantai-iltana, ja sunnuntain oppilaat viettivät isäntäperheissään. Meidät aikuiset vietiin Dubliniin tutustumaan Guinnessin valtavaan, seitsenkerroksiseen storehouseen, joka piti sisällään kaikenkattavan näytteillepanon Guinnessin historiasta aina valmistusprosessiin asti. Ylimmässä kerroksessa pyöreä näköalabaari ja alimmassa kerroksessa myymälä täpötäynnä Guinness-tuotteita. Minähän inhoan olutta, mutta näytteillepano oli tehty sen verran taidokkaasti ja kiinnostavasti, että kyllä siellä ihan ilokseen kierteli.  Söimme Dublinissa aivan täytisen ihanassa pubissa, jossa ruokalistat oli viritelty vanhojen kirjojen sisään, varattu-kyltit oli tehty Scrabble-laatoista ja ruoka oli suorastaan jumalaista. Söin ihan oikeasti elämäni parhaan burgerin, irkkujen oman version eli boxty burgerin. Tavallisen sämpylän sijaan purilaisessa oli boxty-taikinasta paistetut korvikkeet. Boxtyn pääraaka-aine on perunaraaste, ja taidokkaissa käsissä siitä tulee oikein mehevää. Purilaisen kruunasi vielä aivan täydellinen sinappi, joka maistui ehkä hieman Dijon-sinapilta.   James Joyce oli tietenkin nähtävä. Jostain syystä kuvan tätsykkä ei tajunnut tai halunnut väistyä kuvaavien turistien tieltä. Minä intouduin ostamaan Joycen Dubliners-kirjan, sillä muistin pitäneeni kyseisen kokoelman jostakin novellista enkunopintojen aikana, ja ajattelin, että se voisi olla helppo alku tutustua Joycen tuotantoon. Ihan Ulysseksesta kun ei heti kättelyssä tehnyt mieli aloittaa...   Maanantai kului Comenius-töiden parissa koululla, mutta tiistaina lähdimme koko päivän retkelle. Ensimmäinen kohteemme oli normannien aikainen Trim Castle, jossa sää oli vielä vähän koleahko ja harmaa, mutta mitä pitemmälle päivä kului, sen upeammaksi muuttui sää. Onneksi! Kiipesimme näet valtaisan kukkulan laelle vierailemaan Loughcrewin 5000 vuotta vanhassa hautakammiossa. Kiipeäminen loppuvaiheessa hieman hengästytti, mutta kokemus oli upea ja maisemat vaikuttavat. Bussimatkan aikana näin sitä paitsi enemmän lampaita kuin koko muuna elinaikanani Suomessa.  Ennen seuraavaa kohdetta söimme piknik-henkisen grillilounaan Lougcrew Gardensin vieressä olevassa kahvi- ja lounaspaikassa. Meitä oli sen verran iso ryhmä, että jakauduimme kahteen porukkaan, joista toinen kävi laskeutumassa vaijeriradalla toisen lounastaessa, ja sitten vaihdettiin päittäin. Minua zipline hirvitti, koska pelkään kaikkia korkeita paikkoja, mutta urheasti, jalat täristen kuin terrierillä, kiipesin tikkaita lähtötelineelle ja laskeuduin lopulta alas laaksoon. Oppilaat hihkuivat ja kirkuivat ja laskeutuivat huimapäisesti X-asennossa, kun taas meitsi puristi valjasköyttä rystyset valkoisina. Mutta pääasia, että uskalsin! Vauhti oli sopivan hillitty tällaiselle vanhemmallekin tädille.   Loppupäivä kului Casey Farmilla, jossa pääsimme tekemään vaikka mitä. Leivoimme soodaleipää, jonka valmistus ensin demonstroitiin meille, ja sitten jokainen pääsi itse taikinanvalmistukseen, kunhan oli ensin napannut kopin ohjaajan heittämästä kananmunasta! Voitte uskoa, että kaikki munat eivät löytäneet kohteeseensa... Silittelimme koiranpentuja ja ihailimme muita tilan eläimiä, opimme tanssimaan irlantilaista kansantanssia, jigiä, soitimme Bodhràn-rumpua, opettelimme Hurlingin alkeita ja uskokaa tai älkää, mutta lopuksi oli mahdollisuus - - - painua suohon!  Oppilaita oli tiedotettu jo etukäteen tästä mahdollisuudesta ja halukkailla oli mukana vaatteet, jotka sai heittää suokeikan jälkeen pois. Meidät ajettiin traktorilla jonkin matkan päähän farmista, keskelle turvesuota, jonne paineli suurin osa suomalaisista oppilaista sekä joitakin saksalaisia. Italialaiset seisoivat katselemassa haavi auki, toppatakit niskassa hulluja suohirviöitä. Mutta kertakaikkiaan, tytöillä oli niin ratkiriemukasta, että harvoin olen noin iloista joukkoa nähnyt. Suossa seisova puu oli merkkinä siitä, että pidemmälle ei pidä mennä, sillä turve on vähän kuin lentohiekka, että sieltä ei pääse enää pois, jos uppoaa tarpeeksi syvälle. - Hurjimmillaan lilluvaa turvetta saattaa olla jopa yhdeksän metriä alaspäin!  Tiistai veti meistä kyllä mehut jokseenkin täysin irti, mutta olimme jo seuraavana aamuna valmiit lähtöön kohti Dublinia. Tutustuimme Trinity Collegen tiloissa säilytettävään Book of Kellsiin, 800-luvulta peräisin olevaan munkkien taitelemaan neljän evankeliumin kokoelmaan. Sanon "taiteilemaan", sillä kirja on aivan uskomaton taidonnäyte. Jokainen kirjain on ensinnäkin täydellisen kauniisti piirretty, aivan kuin koneen painamana, vaikka tosiasiassa se on käsin kirjoitettu puolipimeissä olosuhteissa kynttilänvalossa. Kuvat ja koristelu ovat runsaita ja äärettömän yksityiskohtaisia. Mitä kauemmin kuvia katseli, sitä enemmän niissä huomasi pieniä yksityiskohtia. Valokuvaaminen ei tietenkään ollut sallittua, mutta yläkerran kirjastossa, jota on käytetty mm. Harry Potter -leffojen kuvauksissa, sai fotoilla niin paljon kuin halusi. Käsittämätön paikka! Olisin halunnut juosta tikkaille penkomaan ylähyllyjen kirjoja!  Tutustuimme myös National Museumin viikingeistä kertovaan näyttelyyn ja pääsimme räpeltämään viikinkiesineistä tehtyjä jäljennöksiä. Tämän jälkeen alkoi vapaa-aikamme kaupungilla, jota hieman haittasi kunnon irlantilainen kaatosade, mutta pääsin kuin pääsinkin toteuttamaan kaksi Suurta Unelmaani. Ensimmäinen oli Mr Oscar Wilden tapaaminen. Siellä hän odotti minua kalliolla, rennosti piippuaan tuprutellen. Tartuin hänen käteensä ja yritin puhua hänelle, mutta mies ei edes päätänsä kääntänyt! Kaiken kaikkiaan hän käyttäytyi minua kohtaan niin kylmästi, että kohtaamisemme jäi varsin lyhyeksi. Laukkasin siis kiireesti kohteeseeni nro 2 eli Dawson Streetin Hodges Figgisin kirjakauppaan. I-ha-NA paikka! Hyllymetreittäin kirjoja, kirjoja ja kirjoja, jalkojen alla narahteleva ja viehättävän vino lattia, kaikkea ihanaa silmänkantamattomiin. Ostin vinon pinon kirjoja, ja kiitos Julian aloittaman asiakaskortin, joka nyt täyttyi leimoista, sain kaikesta kympin alennuksen. Mutta hei, katsokaa nyt kuinka täydellisen kynänkin sieltä löysin!   Tottahan oli saatava kuva myös kansanlaulun Molly Malonesta, jonka haamu kulkee yhä Dublinin kaduilla kaupittelemassa simpukoitaan. Mollyn takia työkaverini ja minä olimme vähällä myöhästyä paluujunasta.  Varsinainen matkakohteemme, Balbriggan, oli pieni merenrantakaupunki puolen tunnin junamatkan päässä Dublinista. Kaiken irlantilaisviihtyvyyden keskeltä löytyi kuitenkin järkyttävä pieni liike, jonka markiisissa ihan avoimesti mainostetaan, mitä siellä häärätään. Eikä siinä kyllin, sillä joka päivä lihat laitettiin ikkunaan näytille. Voi kuvotuksen kauhistus! Montakohan perhettä siellä viikottain lahdataan? Miten käy Balbrigganin asukasluvun? Miten kukaan voi koskaan MUUTTAA sinne toiselta paikkakunnalta, tietäen tästä uhasta? *kylmiä väristyksiä*  Mutta perheteurastajastakin huolimatta - voi Irlanti ja voi Dublin! Tänne haluan matkustaa vielä toistekin! Torstaipäivän viimeistelimme oppilastöitä ja illalla oli suuren Eur a Star -kilpailumme vuoro. Jokainen maa oli valmistanut oppilaiden kanssa videosketsejä, joista valittiin parhaat oikein kunnon euroviisumalliin. Mukava viikkomme oli ohi aivan liian pian, ja perjantaina ei kyyneleissä säästelty, kun porukkamme teki lähtöä kohti Dublinin lentokenttää. Hope to meet you again, Emerald Isle!   Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Oi kevät, missä lienet? 17.3.2014  Tätä samaa huhuilee tänään varmaan suurin osa Suomesta, samalla kun irlantilaismaailma viettää keväistä riehaa St.Patrickin päivän merkeissä. Kevät oli jo täällä, mutta... niin, sitten sitä ei enää olekaan. Odotan jästipäisesti, että säätiedote lupaisi jotain parempaa, sillä minua ei to-del-la-kaan enää huvittaisi pingottaa niitä helkutin nastoja lenkkareihin. Ei niin, että se operaatio itsessään olisi jotenkin hirmu hankala, vaan koska niiden nastojen kanssa on niin paljon raskaampi juosta kuin ilman.  Mä innostuin jo runsas viikko sitten pukemaan olkkariin uutta kevätilmettä. Ostin meidän Ektorp-sohville uudet päälliset jo tammikuun alussa, mutta olen odottanut oikeaa inspiraatiota ja sopivia tyynynpäällisiä, jotka löytyivät sittemmin H&M home -nettimyymälästä. Olisin kovasti halunnut ostaa sohviin samanlaiset sinivalkoraidalliset, maalaisromanttiset päälliset kuin ennenkin, mutta nykyään kun mihinkään ei voi luottaa, niin eivätkö ne ruojat olleet menneet poistamaan koko kuosin mallistostaan! Pitkin hampain tilasin beigeraidalliset päälliset, mutta eivät nuo sopivien tyynyjen kanssa ole yhtään hullumman näköiset nekään. Toivon silti, että sinivalkokuosi vielä palaa myyntiin myöhemmin. Näin viikonloppuna kaksi varsin erilaista esitystä, kun olin ensin perjantai-iltana katsomassa Ismo Leikolan stand up -show'ta, ja eilisiltana leffassa. Leikola pelitti väliaikaan asti oikein hyvin, sitten koin jonkinlaisen lätsähdyksen. Mutta hauskaa oli, sitä ei voi kieltää. Sen sijaan eilen lähdin myöhäisnäytökseen (idiootti!) Julian kanssa katsomaan leffaa "12 Years a Slave", josta Lupita Nyong'o palkittiin Oscarilla parhaasta naissivuosasta. Tarina oli niin järkyttävä ja elokuva niin vaikuttavaksi tehty, että saavuttuani puoli kahdentoista kieppeillä kotiin en todellakaan saanut hetkeen unta, ja aamullakin leffa oli ensimmäisenä mielessä. - Ei ihan paras lähtö maanantaiaamuun. Olenkin raahustanut koko päivän läpi puolikuolleena zombiena, eikä fiiliksiä parantanut se, että työpäivä jatkui oppituntien jälkeen ensin kerholla ja sitten kokouksella.  Tästä ei viikko kyllä voi juuri muuta kuin parantua, noin niin kuin periaatteessa, mutta käytännössä tämä noususuhdanne hieman epäilyttää työmäärää ajatellen. Comenius-matka Irlantiin lähestyy uhkaavasti, ja projektityöt tuntuvat olevan taas enemmän kuin vaiheessa. Minkä lisäksi yhteistyökumppanimme heittelevät taas innokkaasti viime hetken ideoita, joihin ei tuntuisi rahkeet riittävän enää millään. En voi muuta kuin onnitella itseäni siitä, etten ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Edellisen projektin viimeinen kokousmatka oli repiä mut hajalle, kun olimme ainoana maana tuottaneet tismalleen niitä töitä, joista olimme etukäteen sopineet. Kaikki muut olivat toimineet enemmänkin inspiraatiopohjalta. Ehkei siis ole niin kuolemanvakavaa, jos kaikki projektityömme eivät olekaan niin tiptop. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Anteeksi? 2.3.2014 Siis, anteeksi? Luulinko oikeasti, että jos Onni sairastuu vatsatautiin, niin meikä voisi itse välttyä siltä? Erehdyinkö ihan aikuisten oikeasti luulemaan niin?  No just näin. Eihän niin hölmölle ajatukselle voi muuta kuin nauraa! Onni poti tautinsa jo hiihtoloman aluksi, aikaa oli kulunut jo viikko pikkumiehen tervehtymisestä ja minä raukkaparka kuvittelin, että homma on tästä huushollista ohi. Luulo ei ole tiedon väärti. Tiistaina voin duunissa vielä lounaalla hyvin, mutta pian sen jälkeen olo alkoi tuntua kummallisen viluiselta.  Ja tunnin sisällä alkoi tuntua myös tältä:  Enpä muista, että olisin oman sairauden takia joutunut lähtemään duunista kesken päivän kotiin, mutta nyt jouduin. Ajoin äärettömän huonovointisena kohti kotia ja olon pahetessa rukoilin taivasta, että ehtisin perille ennen katastrofia. Pengoin epätoivoissani oikealla kädellä käsilaukkuani etsiäkseni muovipussia, mutta löysin vain työkaverilta joululahjaksi saadun muovisen ostoskassin, jonka voi taitella todella pieneen tilaan. Se tuli tarpeeseen.  Kotona kävelin pyykkihuoneen kautta suoraan sänkyyn ja kaaduin kuolleena sinne loppuillaksi. Myöhään illalla heräsin ja tuntui siltä, että voisin ehkä varovasti syödä yhden mustikkajogurtin.  Heräsin noin tunnin kuluttua, ja loppuyö oli pilalla. Täystyhjennys kesti niin kauan, että luulin kuolevani siihen paikkaan.   Ja sehän on selvä, että kun saa tämän taudin, niin perhe ei uskalla tulla lähellekään. Juuri kun olisi eniten lohdun tarpeessa!  Kaiken kruunasi kaikkien päänsärkyjen äiti, joka kesti yli kaksi vuorokautta.  Arvaatte varmaan, etten sitten kuitenkaan kuollut? Itse asiassa olin jopa jälleen töissä eilen, lauantaina, kun meillä oli veso-päivä. Muistanpahan taas vähän aikaa olla kiitollinen sellaisestakin ihmeestä kuin näläntunteesta.  Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. |
