| Etusivulleni | Valikkosivulle | Lisää minusta | Uskoni | Kirja-arvosteluja | Linkit |
|
Kirkkoa, leffaa ja kiinalaista 23.2.2014  Mun aamuni alkoi kirkolla, kuten kahtenakin edellisenä sunnuntaina, sillä Luvialle ollaan valitsemassa uutta kirkkoherraa, ja ehdokkaat ovat nyt olleet framilla kolmena peräkkäisenä sunnuntaina. Joka kerta messun jälkeen on järjestetty vielä kirkkokahvit ja kyselytilaisuus, ja ensi sunnuntaina on illalla luvassa paneelikeskustelu, johon en alunperin aikonut edes mennä, mutta tämänpäiväisen jälkeen kai on pakko, sillä meitsin fundeeraukset ehdokkaista palasivat taas suurin piirtein lähtöasetelmiin. Sikäli kyllä hyvä tilanne, että saa valita hyvistä ehdokkaista parhaimman, eikä ole sellainen olo, että tarttis valikoida sieltä se pienin paha. Mä kun luulin tänä aamuna kirkkoon lähtiessäni, että olen oikeastaan jo valintani tehnyt, mutta hehe, ei se nyt ihan niin yksinkertaista sitten ollutkaan. Mutta voihan veljet, että mä olen hymyillyt joka söndaagi kirkonpenkissä kuin irvikissa messun päättyessä: Meillä on myös uusi kanttori. Kanttori, joka osaa soittaa. Tuntee tahtilajit, taukomerkit ja nuottien pituudet. Virretkin sujuvat oikeassa rytmissä, ja tänään kuultiin taas lopuksi ihan mielettömän upea biisi. Musiikista on tullut yhtäkkiä jumalanpalveluksien vahvuus ja hyvä pointti. Olen vakavissani pohtinut, ehtisinkö käydä kirkkokuoron harkoissa. Vielä en ole ryhtynyt tuumasta toimeen, mutta harkinnassa siis on. Olin luvannut Onnimannille, että hiihtiksellä käydään uimahallissa, joka toteutui perjantaina, ja leffassa, jonne lähdettiin sitten tänään. Ainoastaan isäntä jäi kotiin, sillä häntä ei Lego-elokuva kiinnostanut pätkän vertaa, kun me kaikki muut oltiin taas trailerin perusteella ihan fiiliksissä. Siis, minähän rakastan kaikkea miniatyyrijuttuja, minähän jumituin Piccadillyn Waterstonesillakin pitkäksi aikaa ottamaan kuvia St.Pancrasin aseman pienoismallista, joka oli kokonaan rakennettu legoista. Ja täytyy sanoa ihan rehellisesti, että tykkäsin tästä leffastakin tosi paljon, siinä oli paljon hyviä oivalluksia, huumoria ja oikeastaan aika hyvä viestikin ainakin itseni kaltaisille perfektionisteille. Tässä välissä on ehdottomasti mainostettava ällistyttävää yhden miehen saavutusta eli The Brick Testamentia, jossa on kuvattu sarjakuvamaisesti Raamatun kertomukset - legopalikoista rakennettuina! Tämä sivusto osoittaa niin suurta kekseliäisyyttä että jo pelkästään siitä tulee hyvälle tuulelle. Leffa kesti sen verran kauan, että astuimme ulos teatterista jokseenkin nälkäisinä ja kävimme kadun toisella puolella kiinalaispaikassa hakemassa takeaway-annokset. Isännälle toimme oman annoksen, tottakai, ja mies oli niin ilahtunut kuin vain nälkäinen, kiinalaista ruokaa rakastava mies voi olla (lue: hymyili kuin Hangon keksi). Eivät muuten olleet oppilaat enää kuulleet sanontaa, että joku hymyilee kuin Hangon keksi. Katoavaa kansanperinnettä sekin. Tosin lähes viikottain kuulee jonkun ihmettelevän jotakin ihan tavallista suomen kielen sanaa, sillä nuorison sanavarasto on alkanut selkeästi supistua ja kaventua sen myötä, ettei juurikaan kukaan enää lue mitään painettua tekstiä, varsinkaan kirjoja. (Tästä saisin aiheen pitkäänkin palopuheeseen, mutta säästän sunnuntai-illan kunniaksi omaa verenpainettani.) Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Pronssifiiliksissä 22.2.2014  Minähän en mikään jääkiekkofani ole, mutta olympialaisen tai MM-kisojen edetessä mitaliotteluihin alan minäkin kiinnostua, jos Suomi on kuvioissa vielä mukana. Eilen oli Ruotsin joukkue leijonia yksinkertaisesti parempi, ja päähänhän tuo otti, mutta tänään vietiin jenkkiä kuin pässiä narussa. Olympiapronssi on huikea suoritus, josta jääkiekkokansa varmasti tänään osasi iloita. Mua niin jotenkin hymyilytti, kun missään muualla suomalaisen karjun ei sovi itkeä, mutta ans olla, kun on kyse urheilusta, niin siellähän parkuivat tänään niin pelaajat, haastattelijat kuin kommentaattorit. On se hyvä, että on edes tää urheilu, jonka puitteissa ne raukat voi tunteitaan näyttää! Oma elämä on ollut hektistä pitkän aikaa, ja etenkin penkkariviikko oli yhtä tuskaa kaikkine mahdollisine kokouksineen ja menoineen. Nyt on takana hiihtolomaviikko, joka oli enemmän kuin tervetullut kaiken hulinan jälkeen. Olen käynyt hölkällä, nukkunut, kutonut sukkia ja töllännyt työkamun lainaamia dvd-leffoja ja -sarjoja, nukkunut, siivonnut huushollin huone kerrallaan, nukkunut, lukenut pinoiksi kasautuneita lehtiä ja vielä kerran nukkunut. Väsymystä on kertynyt joulun jälkeen arkirumbassa, mutta myös hiihtoloman alkajaisiksi, kun Onni sai vatsataudin. Siinä meni pari yötä to-del-la kehnoilla unilla. Omakin pötsi roplasi jotain merkillistä tuossa keskiviikkona, mutta rauhoittui, kun nielaisin kapselin maitohappobakteereita. Kuvassa ihana ystävänpäivän kukkakimppu, jonka sain opehuoneen Salaiselta Ystävältä, joka ei ollut sittenkään kovin salainen, sillä arvasin, että kyseessä täytyy olla matikisti, ja sittemmin vielä epäilykseni osuivat ihan oikeaan matikistiin. Sain kahtena eri päivänä pulmapelejä, joita en tietenkään kyennyt (minä! blondi humanisti! jonka mielestä kapine on täysin turha, ellei sen idea selviä puolessa minuutissa!) itse ratkaisemaan. Isäntä ratkaisi heti toisen ja köksänmaikka innostui kokoamaan toisen. Perjantaina olikin sitten selviö, kuka minua on muistanut, sillä yksi lukion oppilaista koputti luokkani oveen ja toi viestin, joka sisälsi legendaarisimmista legendaarisimman arvoituksen: "Tiili painaa kilon ja puoli tiiltä. Kuinka paljon painaa kaksi tiiltä?" Tästä tehtävästä nimittäin ratkesi yksillä mökkikutsuilla ihan täytinen sota, minkä jälkeen on ollut melkoinen vitsi viitata ollenkaan koko tiiliarvoitukseen. No, hih, Leena-matikisti kuitenkin osasi silloin havainnollistaa tehtävän ratkaisun niin, että jopa tyhmä blondikin sen tajusi, joten sylttytehtaallehan jäljet sitten johtivat. Aivan älyttömän kauniin kukkakimpun oli Leena mulle vielä hankkinut, ja on muuten yli viikon maljakossa oltuaan vielä ihan freesi ja hehkeä. Se kimppu siis. On Leenakin toki freesi ja hehkeä, mutta hän ei ole viettänyt (tietääkseni) viikkoa maljakossa. Aika mieletöntä, että arki pyörähtää tästä kohtapian taas käyntiin. Eilen ja tänään laadin jo yhden kokeen tulevaa viikkoa varten, joten olen hiukan palautellut itseäni arkea kohti. Olin toivonut ehtiväni ja jaksavani lomaviikon aikana tehdä hommia hiukan enemmänkin förskottia, mutta taisin todellakin olla breikin tarpeessa. Loma oli nyt otettava oikeasti lomana. Jos muuten kaipaatte jotain tosi rentouttavaa tekemistä, suosittelen sukkien kutomista mitä lämpimimmin. Mä sain tänään valmiiksi yhdeksännen sukkaparin tässä parin kuukauden aikana ja isäntä jo sanoi, että mikä ihmeen kutomakone sä oikein olet. Mutkun se on niin mukavaa puuhaa! Siihen iskee samanlainen himo kuin sipsien syömiseen. "Vielä yks sipsi...ja yks..." "Vielä yks kerros... yks puikollinen..." Sipsiaddiktioon verrattuna kutominen vaan ei ole niin lihottavaa. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Sukkia ja Sherlockia 29.1.2014  Sukkien kutominen on rentouttavaa puuhaa. Yhdestä sadan gramman Nalle-kerästä saa Onnin pikkuvarpaille kaksi paria sukkia. Kokoero on melkoinen verrattuna isännän superräpylöihin, joihin käytin Maija-lankaa. Epäilin vähän lankakaupan myyjää, joka vakuutti minulle, että koon 42 sukkiin riittää 50 gramman kerä per sukka. Ei olisi pitänyt epäillä, kyllä se mokoma tiesi ja tunsi asiansa. Yhdestä kerästä syntyi yksi sukka silleen, että jäljelle jäi puolen metrin pätkä lankaa ja that's it. Takana häämöttää vielä Nalle Joulupuu -kerä, josta ehdin jo kutoa ensimmäisen parin sukkia valmiiksi kuvan ottamisen jälkeen. Värit ovat mielestäni kauniit, mitä en oikein voi sanoa noista etualan harmaasävyisistä Nalle-sukista. Lanka näytti kerässä paljon paremmalta kuin valmiissa työssä, ja vähän samoin kävi tuon Maija-langankin, mutta isäntä on sukkiinsa tyytyväinen, joten kaipa niiden tekijänkin pitää olla. Itse olen ollut ikionnellinen näillä paukkupakkasilla viime talvena kutomistani pitkävartisista saapassukista. Sukkia kutoessa on kiva katsella telkusta jotain hyvää, enkä tällä hetkellä juuri sen parempaa tiedä kuin BBC:n uudet Sherlockit. Katselin ekan tuottiksen Netflixistä ja olin sitten ihan, että mitä hiivattia, mistä mä seuraavat jaksot näen, kunnes sitten menin taas näpyttämään Amazoniin tilausta. Nyt mulla on kolme ekaa tuottista dvd:nä ja olen katsonut tokasta vasta ekan jakson. Iiiiihhanaa! Perin kummallisen näköinen (ja suuren nettifandomin kohde) Benedict Cumberbatch yllätti mut osaamalla näytellä. En kuvien ja gifien perusteella oikein voinut asiaa uskoa, mutta ainakin Sherlockin roolissa miehen työ on lyönyt minut ällikällä. Se, että sarja on hemmetin hyvin tehty, ei yllätä, sillä kun BBC on asialla, silloin homma hoidetaan perusteellisesti. Mulla oli tänään ilo aloittaa työpäiväni käymällä moikkaamassa kolmea meidän ysiluokkalaistamme, jotka ovat tämän viikon TET-harjoittelijoina TVO:lla Olkiluodossa. Oli kyllä meitsin kaltaiselle blondille hieman haastava homma saada itsensä kunnialla paikan päälle kaikkien turvaproseduurien läpi, ja tottakai jätin autoni valtavan parkkipaikan väärään päähän ja tarvoin ensi töikseni väärälle pyöröportille, mutta pidän suurena voittona sitä, ettei mua sentään tultu pidättämään vakoojana tai terroristina. Tytöt löytyivät pääkonttorilta entisen oppilaani Annen ja kahden muun vakityöntekijän hoivista, ja vietimme jokseenkin leppoisan kahvihetken kaikki yhdessä. Hyvän TET-paikan olivat neidit itselleen löytäneet, ei voi muuta sanoa. Mä aina superhuonojen työpäivien jälkeen vingun isännälle, että mä niiiiiiiiiin haen TVO:lta duunia ja annan piupaut imperfektin päätteiden tahkoamiselle. Viikonloppuna pääsi juoksemaan pakkasen hellitettyä, mutta nyt tää on taas tätä yhtä ja samaa Siperiaa. Mulle kymmenen asteen pakkanen on sellainen kipuraja, että sen alemmassa lämpötilassa en hölkälle lähde kun ei henki kulje. Mielestäni se, että ensin koko loppuvuoden oli harmaata, pimeää ja sateista, ja että sen jälkeen lämpötila putosi parillakymmenellä asteella osoittaa vain yhden asian: tämä maa ei ole tarkoitettu ihmisten asuttavaksi. Mä en ymmärrä, mikä meidän esi-isämme on tänne ajanut, mutta mitä ilmeisimmin jonkinlainen haaksirikko ja pakkotilanne. Ja sitten eivät ole päässeet enää kaiken kurjuuden keskeltä pois. Mikään muu ei tämän kansan historiaa voi selittää. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Marimekkobag ja sen Ihmeitä Tekevä Vaikutus 12.1.2014  Minun Erittäin Tehokkaalla Kollegallani on jo kauan ollut Marimekon olkapussukka (itse asiassa monta, aina sopiva kuosi eri asuihin). Hokasin joulun alla, että tuollaisen minäkin tarvitsen, jotta voin kantaa aina kännykkää kätevästi mukanani (en ikinä muuten muista tarkistaa puheluja ja viestejä) ja jotta voin laittaa sinne kynän ja pienen muistilehtiön To do -listaani varten. Eikun Marimekon myymälään sopivaa kuosia valitsemaan! Ihanan, uuden punaisen pussukkani kanssa ilmoitin työkavereille, miten odotan siitä imeytyvän minuun tehokkuutta ja järjestelmällisyyttä, koskapa lukion maikka toimii niin elävänä esimerkkinä bagin voimasta. Ensimmäisenä työpäivänäni mulla piti olla kaksi hyppäriä, mutta lupauduin toisella niistä sijaistamaan sairastunutta kuvismaikkaa. Ja mitä teen sijaistuntini jälkeen? Istahdan opettajien työtilaan suunnittelemaan seuraavan päivän tunteja, eli pitämään sitä hyppäriä joka just oli palanut sijaistamiseen. Runsaan vartin päästä isäntä, jonka luokka on omaani vastapäätä, tulee virne naamalla työhuoneeseen kysymään, että tiedätkös, on sellainen luokka kuin 8B ja luokkahuone 12 jossa on o-v-i... Tajusin saman tien oman mokani ja säntäsin tuli hännän alla pitämään tuntia, manaten omaa typeryyttäni ja sitä, että nyt en ehtisi käydä koko tuntisuunnitelmaani läpi. Mutta arvatkaapa, oliko luokka pahoillaan? Porukan suurin murhe ja keskittymisen kohde sillä hetkellä oli Sotshin olympialaisten jääkiekkojoukkueen kokoonpano. Hoh-hoijaa. Seuraavana päivänä tajusin unohtaneeni myös toisen aulavalvontani, joten olin valmis potkimaan itseäni persauksille nappulakenkien kanssa. Samana aamuna unohdin muuten kotiin kansion, johon olin suurella vaivalla edellisenä iltana vääntänyt seiskoille substantiiviharjoituksia, ja sitä oli palattava hakemaan sen jälkeen, kun olimme ensin vieneet Onnin koululle. Tiistaina ja keskiviikkona tehdyt merkinnät Wilmaan katosivat kuin tuhka tuuleen jonkin päivityksen myötä, mikä johti siihen, että olin ihan hukassa läksyjen kanssa, sillä pidän nykyään tuntipäiväkirjaa ja läksyjä vain Wilmassa. Perjantaina naputin vauhkona harjoitusmonistetta seiskoille välitunnin aikana, kävin sitten kellon soitua avaamassa oven, jotta oppilaat tulisivat sisään, ja jatkoin naputteluani ihmetellen, miksei ketään kuulu. Lopulta menin katsomaan ovelle, jossa 9A:n sijaan seisoi 9C, jotka sanoivat, että joo, on meillä siellä sun luokassa tunti, mutta Sinin enkun tunti. Äääks! Eli mun olisi JO pitänyt olla kielistudiossa! Harjoitusmoniste tallentamatta! Pöytä sikin sokin mun tavaroita ja kansioita! Kiireellä etsimään muistitikkua, tallentamaan työtä ja kirjautumaan ulos koneelta, kaappaamaan matskut kainaloon ja juoksemaan kieli vyön alla studioon, joka tietenkin sijaitsee tismalleen rakennuskompleksin toisessa päässä. Mä en nyt oikeestaan tiedä, että pitäiskö mun mennä tekemään reklamaatio tosta bagistä Marimekolle? Että ei tää nyt säteile meitsiin yhtään tehokkuutta ja organisoitumista. Myyvät viallisia olkapussukoita. Ketkut. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Vesikelit 6.1.2014  Tämän talven rapakelien pelastukseksi ja valopilkuksi ovat koituneet Sorelin vedenpitävät nilkkurit, jotka tilasin firman omilta nettisivuilta Secret Wardroben Anna-Marian inspiroimana. Malli on nimeltään Medina Rain Ankle, ja olen tykästynyt näihin todella paljon. Korko ei ole niin hurja kuin miltä näyttää, sillä nilkkurissa on platform-pohja, ja punainen väri puolestaan ilahduttaa pirteydellään. Jokin selaamistani nettisivuista suositteli tilaamaan hieman omaa normikokoa pienemmän koon näistä kengistä, mutta sanon siihen, että ei missään nimessä. Mulla on normisti 38:n jalka ja tilasin näistäkin sen saman koon, eikä hitustakaan pienempi olisi saanut olla. Päinvastoin pohdin ensin, että onko jalkine liiankin tiukka, ja pitäisikö tilata puolta numeroa isompi koko, mutta kyllähän nämä käytössä mukautuvat sen verran jalkaan, ettei ole tarvinnut katua sitä, etten sitten vaihtanut isompaan. Just perfect! Muuten tässä nyt ollaankin sitten siinä jamassa, että arki pyörähtää huomenna jälleen käyntiin. Vähän suoraan sanoen kauhistuttaa. Olisin hel-pos-ti voinut jatkaa lomailua vielä viikon verran, sillä minusta on aivan überihanaa oleskella rauhassa kotosalla oman perheen parissa. Nukkua pitkään. Lukea sängyssä aamusella miljoonan tyynyn keskellä. Pelata lautapelejä, kutoa sukkia, käydä hölkkäämässä, polttaa kynttilöitä ja ennen kaikkea olla onnellisen tietoinen siitä, että minkään valtakunnan aikataulu ei ole hätyyttämässä minua nyt johonkin suuntaan. Huomenna juostaan taas kellon kanssa kilpaa, huhhuh. Päästimme Suomen rumimman joulukuusen tänään kärsimyksistään ja lisäsin joululistaani kolme asiaa: 1) Ensi vuonna pihtakuusi. 2) Uusi latvatähti. 3) Uusi joululiina keittiön pöydälle (nykyinen puolimuovitettu versio ei kestänyt tacokastiketta). Kaikki tuntuvat voihkivan sitä, ettei ole lunta eikä pakkasta, mutta minä en moisia kaipaa. Tänään hölkätessäni kylän raittia pitkin ajattelin just, miten mahtista on, että nyt on tammikuun alku, enkä ole kertaakaan joutunut pingottamaan nastoja lenkkareihini! Yhtään kertaa en ole joutunut kyntämään sohjoa, joten minun mielestäni tästä ei talvikelit enää paljon parane. (Kunhan aina sen verran tulee sateen väliä, että sinne lenkille on kivampi mennä.) Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Tylliä ja tyyliä 2.1.2014  Vietin tämän päivän suurimmaksi osaksi Turun suunnalla, kun autoilin Julian kanssa Kaarinan puolella sijaitsevaan morsius- ja juhlapukuliikkeeseen. PSYLlin abitanssipäivä lähestyy (muissa kouluissa yleensä vanhojentanssit), eikä tyttären pukuasia ole edistynyt oikein mihinkään. Ajatuksia ja suunnitelmia on, anoppi on ammattiompelija, mutta kankaita tai mitään ei ole käyty edes katsastamassa, aika vähenee, anopin menot rajoittavat sitäkin vähää mitä vielä olisi jäljellä, ja kaiken kaikkiaan tunsimme ajautuvamme koko homman kanssa umpikujaan. Päätimme nettiputiikin kuvien perusteella käydä katsastamassa kaarinalaisen Zazabellan tarjontaa. Meille ilmoitettiin jo liikkeen ovella, että olemme hieman myöhässä etsimässä pukua, mutta että jäljellä olevat oman malliston puvut myydään 50%:n alennuksella. Ja onneksemme valikoimasta löytyi juuri oikean värinen mekko, jonka yläosassa on laskostusta, vyötäröllä blingiä ja helmaosa yksinkertainen. Kuva on tarkoituksella vain sneak peek, eihän tässä nyt koko eleganssia sovi ennen h-hetkeä paljastaa. Mielestäni ihan hyvä löytö, etenkin kun sekä vedenvihreä väri että suhteellisen yksinkertainen tyyli olivat juuri sitä mitä haettiinkin. Niin, minähän sitten varsinaisena superautoilijana kuvittelin jotenkin kiertäväni koko Turun keskustan matkalla Piispanristiin, mutta katin kontit, siellä huomasin menomatkalla huristelevani pitkin Hämeenkatua navigaattorin ohjaamana. Ja minä kun olin juuri isännälle todennut, että ei, emme käy Turun keskustassa (olisi pitänyt hoitaa yhden viallisen kapistuksen vaihtojuttu). Siinä sitten paluumatkaa varten autoon istahtaessamme heitin Julialle, että eiköhän käydä samalla vaivalla Akateemisessa kirjakaupassa, eikä tytärtä tarvinnut kahta kertaa mukaan houkutella. Joten siellä me syylliset sitten nuuskimme vieraskielisen kirjallisuuden hyllyjä samalla, kun isännän mainitsema putiikki olisi ollut vain muutaman askeleen päässä... Mutta mehän emme virallisesti nyt ole käyneet Hansa-korttelissa, ehei. Taisimme eksyä Skanssin Akateemiseen... Tai, siis, siellähän on Suomalainen kirjakauppa, mutta... sinnehän OLISI voitu periaatteessa justiinsa avata Akateeminen, eikö vain? (Ihan vaan sivuhuomautuksena, että voi taivas varjele jos asuisin jossain Akateemisen läheisyydessä, niin eihän tällä perheparalla ois ikinä rahaa ruokaan.)  Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Uudenvuoden päätöksiä 1.1.2014 En ole tehnyt ainuttakaan uudenvuoden lupausta. Sen sijaan olen tehnyt lukuisia uudenvuoden päätöksiä kuten englantilaiset. New Year's resolutions kuulostaa paljon, paljon vakuuttavammalta kuin meikäläisten uudenvuoden lupaukset, joista kuitenkin lipsutaan heti kahden viikon kuluttua. Kas, kun minä en aio lipsua näistä päätöksistäni yhtikäs mihinkään. (Kuvamateriaalin saatte jättää omaan arvoonsa, sisäisen minäni ääni yrittää siellä jotain piipertää, mutta mehän emme anna sen lannistaa itseämme.) Päätös nro 1: Laihdun vihdoinkin ne kuusi kiloa, joita olen yrittänyt karistaa viimeiset kaksi vuotta.   Päätös nro 2: Hankin ällistyttävät vatsalihakset, joilla voisi vaikka puristaa tyhjät säilyketölkit litteiksi.  Päätös nro 3: Herään aamuisin virkeänä uuteen päivään, täynnä positiivisia ajatuksia.   Päätös nro 4: Olen järjestelmällinen ja huolellinen, kaikki työpaperini ovat kansioissa muovitaskuihin järjesteltyinä. Vielä työpäivän jälkeenkin.   Päätös nro 5: Lopetan kurjien tehtävien lykkäämisen. Kun töitä on paljon, isken kiinni kuin sika limppuun ja klaaraan koko hoidon.   Päätös nro 6: Pidän tehtävälistaa, johon kirjoitan, mitä minun pitää muistaa tehdä ja hoitaa.  Päätös nro 7: Kokeilen joka kuukausi vähintään yhtä uutta ruokareseptiä. Ellei ihminen vuodessa pysty 12 uutta ruokalajia kokeilemaan niin jo on kumma.   Päätös nro 8: En enää suutu, jos (kun) häviän isännälle Scrabblessä, enkä muutenkaan ota tosissani perheen Alias-, Carcassone- tai Bang-matseja.  Päätös nro 9: Ryhdyn muutenkin kaikin puolin hyväntuuliseksi, avuliaaksi ja iloiseksi ihmiseksi.   Että oikein ihanaa alkanutta vuotta teille kaikille. Toivottavasti tekin olette tehneet rutkasti hyviä päätöksiä. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. |
