| Etusivulleni | Valikkosivulle | Lisää minusta | Uskoni | Kirja-arvosteluja | Linkit |
|
Muuttohommia 30.8.2015  Tänään Fröken Julie muutti virallisesti Turkuun. Kuljetin typykän ja viimeisen muuttokuorman YO-kylään, jossa olen viimeksi käynyt noin neljännesvuosisata sitten. Sikäli aika himmeetä todeta, että eihän paikka ollut juurikaan muuttunut. Huhhuh. Onneksi sentään sisäremppaa oli tehty juuri äskettäin, ja tytärkin sai muuttaa pintaremontoituun kämppään. Merkillistä tämä elämä. Vasta oli kevät ja kesäloma alkanut, ja vasta oli kesä -95 ja pitelin pientä esikoistylleröä sylissäni. Nyt tyllerö on omillaan ja kesälomakin tuntuu muutaman työviikon jälkeen muistolta vain. Työhönpaluu tapahtui tosin ihan mieluisissa merkeissä, kesälomasäät olivat niin kurjia että jotenkin oli ihan ok palata duuniin. Arkeen astuminen on tuonut taas mukanaan vanhan viholliseni, kellon. Olen yrittänyt saada jonkinlaista ajanhallintaa aikaiseksi siinä, että hyppytunnit olen istunut tiiviisti tuntien suunnittelun parissa, samoin lauantait, ja sunnuntait olen pitänyt vapaapäivinä. Saa nähdä, miten tämän homman kanssa pitemmässä juoksussa käy, mutta ainakin ensi alkuun se on pelittänyt. Todellinen haaste tulee vastaan heti ensi lauantaina, kun meillä on työpäivä. Voi, miten mä riemuitsin lukion loputtua, että ei enää ikinä liikuntapäiviä, ja tässä sitä taas ollaan (ja on oltu viimeiset 20 vuotta). Lämpimät säät tulivat liian myöhään loman kannalta, mutteivät minkään muun. Luokassa on kuuma, mutta hellemekko ja runsas vedenjuonti ovat auttaneet asiaa. Iltapäivän auringossa voi tehdä tuntisuunnitelmia ja illan viilettyä on hyvä juosta. Tosin olen aika monena iltana ollut jokseenkin väsähtänyt tapaus, sen verran tämä lomarytmistä luopuminen on käynyt voimien päälle. Mutta nyt tämä haukotteleva muuttokuorman kuljettaja ja onnellinen Akateemisen Kirjakaupan asiakas ("Us" by David Nicholls ja "Wolf Hall" by Hilary Mantel) laittaa huomisaamun tarpeiston hollille ja ryömii sänkyyn. Kohti uutta viikkoa ja syyskuuta! Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Horror Park 23.7.2015  Alkuviikosta oli vuosittaisen huvipuistoreissun aika. Kohteena Alahärmän Powerpark, kuten viimekin vuonna. Ystäväni Hannan kanssa tässä sitä pohdittiin, että miksi näiden paikkojen nimi on huvipuisto, kun ne oikeasti ovat vain asteittain pahenevaa kauhujen sarjaa. Kun yhdestä vekottimesta olet selvinnyt hengissä, huokaissut helpotuksesta ja suudellut tukevaa maata jalkojesi alla, on jo seuraavan kiduttimen vuoro. Muistatte ehkä, miten viime vuonna mulla otti tämä reissu todella lujilta, koska olin poikien kanssa yksin liikkeellä. Tänä vuonna jouduin heti kättelyssä Onnin seuralaiseksi, kun isommat miehet katosivat omia menojaan, kunnes sitten lopulta olivat menneet maailmanpyörään löytääkseen meidät. "Kyllä mä hiukan säälin sua," hymähti isäntä meidät löydettyään, "kun näin sut siellä vuoristoradassa silmät kiinni ja pää polvissa." No hitto! Ja se oli koko paikan kesyin vuoristorata! Uutuuteen minua ei olisi saanut edes konekiväärillä uhaten, sillä pelkästään sen katseleminen sai minut vakuuttuneeksi siitä, että meitsi raijattaisiin kyydin loputtua pyörtyneenä ensiapuun. Minkä takia haluaisin kokea sen, että kipuan ensin pystysuoraa seinää ylöspäin ja sitten minut rysäytetään sieltä alas niin että peräaukkoni tulee suusta ulos? Kenen sairaan yksilön mielestä se on huvia??? Onnekseni kävi tänä vuonna niin, että kun Onni mitattiin taas 10 cm viimevuotista pidemmäksi, hän pääsi ilman huoltajaa jo moneen laitteeseen ja halusikin mennä yksin, koska se oli niin paljon coolimpaa kuin mennä äidin kanssa! Ja onneksi isäntä meni tenavan kanssa moneen vempaimeen. Tosin minä maksoin siitä sitten kalliin hinnan joutumalla Juhon kanssa tismalleen siihen viikinkilaivan ja tehosekoittimen risteytykseen, josta olin viime vuonna tiukasti kieltäytynyt. - Aivan, olin yksi noista kuvan minisistä muurahaisista, joiden jalat sätkivät kauhusta jättimäisen keinulaitteen kyydissä. "Tää ei ole paha, äiti, ei ole," hoki Juho jonossa. En ollut järin vakuuttunut. Jengi hymyili vimpaimen kyytiin istuessaan autuaan tietämättöminä siitä, mikä heitä kohtaa. Laitteen pysähdyttyä en nähnyt yhtään hymyä. En ainuttakaan. "No, ne on onnettomia, kun lysti loppui," selitti jälkikasvu, mutta näki heti selityksensä hataruuden kun turvavaljaista vapautunut lähin kaveri lysähti suorastaan kasaan helpotuksesta. Mun kommenttini "huvin" jälkeen Juholle oli: "Heti kun vapaudutaan näistä turvajutuista, niin ota kiireesti sun kengät ja lähde juoksemaan, etten tapa sua." Oikeastaan koko reissun hauskin osuus oli Karvian kunnan läpi ajaminen. Mä toimin kuskina mennen tullen, ja menomatkalla ihmettelimme Karvian kylänraitilla näkyviä aikuisen ihmisen kokoisia räsynukkeja, joita oli jos jonkinlaisissa paikoissa ja asusteissa. Isäntä etsi asiasta tietoa iPadiltaan ja päätyi Karvian omaan Suomi24-keskusteluun, jossa tätä ilmeisesti työttömien taideprojektia ruodittiin jokseenkin huvittavilla puheenvuoroilla. Tuskin olin lakannut hörähtelemästä, kun ihmettelin, miten pitkälle tienvarteen niitä nukkeja oikein oli rustattu. "Täällä asti!" ihmettelin morsiusparia, jossa morsiamen puku istui sen verran surkeasti että se näytti kuudennella kuulla raskaana olevalta. "Ja VIELÄ!" hihkuin kahdesta valkopaitaisesta ukosta, mutta ne mokomat lähtivätkin siitä liikkeelle fillareineen, ja siinä kohtaa oli isäntä ratketa riemusta. (Voin vakuuttaa, että morsiuspari oli nukkeja, siinä ne paluumatkallakin vielä törröttivät.) Kuusi tuntia autonratissa ja kaikki se kauhukidutus siinä välissä sai oman sängynkin keinumaan, kun illalla laitoin silmät kiinni. Ei tätä kyllä useammin kestäisi kuin kerran vuodessa. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Hunningolla 15.7.2015  Loma on siinä onnellisessa vaiheessa, että elän huoletta viikkovillissä. Toisin sanoen, en läheskään aina ole selvillä siitä, mikä viikonpäivä on meneillään. Tänäänkin olen elänyt ensin keskiviikkoa, sitten maanantaita ja tiistaissakin käväisin välillä. TÄMÄ on irtiottoa! Postityttö toi eilen Amazonin paketin ovelle asti, kun ei mahtunut postilaatikkoon (Paketti, ei tyttö. - Vaikka ei se tyttökään sinne kyllä olisi mahtunut). Syynä oli kuvassa alimpana näkyvä tiiliskivi. Mä kun innostuin ajatuksesta, että koko Raamatun kommentaari olis yksissä ja samoissa kansissa, ja koska kyseinen teos oli saanut hyvät arvostelut, klikkasin opuksen ostoskoriin tajuamatta ollenkaan, millainen möhkösaurus sieltä olisi tulossa. Heh, mutta mitäpä painosta jos sisältö on yhtä painavaa. Steinbeckin "East of Eden" kuuluu kirjoihin, joihin olen rakastunut aikanaan suomeksi, mutta jotka haluan lukea vielä englanniksi. Mulla on vielä jotenkin hatarassa muistissa siitä tehty tv-sarja, jossa Jane Seymour oli Katen roolissa, mutta kukaan muu ei tunnu muistavan sitä, kaikki vaan hehkuttavat James Deanin tähdittämää leffaversiota. Pinossa keskimmäisenä oleva Sarah Winmanin kirja "A Year of Marvellous Ways" on uutuus, mutta mulla on hyllyssä Winmanin esikoisteos "When God Was a Rabbit", joka oli aivan totaalisen hurmaava. Toivon, että tämä kirja yltäisi edes jonnekin lähimaastoon. Nyt on "työn alla" viikon pikalaina Porin kirjastosta, Mamen Sanchezin "On ilo juoda teetä kanssasi", jonka olen lukenut nyt puoliväliin. Todellinen hyväntuulenkirja. Ei liian höttöä, mutta englantilaisen liikemiehen yritys lopettaa lehden toimitus Espanjan haaraliikkeessä on aika hyvä lähtöasetelma. Kun kuvioihin lisätään engelsmannin katoaminen ja espanjalaisen poliisin saamattomuus, lukijan viihtyvyys on jokseenkin taattu. Mä olen myös käynyt katsomassa minionleffan "Kätyrit", testannut eilen Rauman nepalilaisen ravintolan, kaffetellut bestikseni kanssa ja tänään muuten syötiin kahvin kanssa joulutorttuja, koska pakastimesta ei löytynyt enää jäätelön hiventäkään (kiitos, lapset), eikä kaapeista enää keksin keksiä (kiitos, isäntä ja lapset). Mutta sinne nyt sitten hupenivat nekin. Söimme niitä hivenen huvittuneina ja totesin siinä kyllä, että olen minä kerran heinäkuussa syönyt piparitaikinaakin. Julialle ja mulle tuli jonakin kesänä ihan hirveä makean himo, isäntä oli jossain auton kanssa ja ulkona satoi vettä kuin aisaa. Kolusimme kaikki mahdolliset ja mahdottomat piilojemmapaikat, mutta MISSÄÄN ei ollut mitään hyvää. Kunnes lopulta löysin pakastimesta paketin Sunnuntai-piparitaikinaa, ja olimme niin epätoivoisia, että sulatimme sitä mikrossa. Mutta hyväähän se oli, ja makeanhimomme tuli tyydytetyksi. Eikä edes tullut mitenkään jouluinen olo, pikemminkin hölmö ja hämmentynyt. Vielä on kesää jäljellä! Hitot säästä. Ainakin on LOMA. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Kesäkesäkesä!!! 2.7.2015  Mahtista! Kunnon kesäsää on saapunut, voi kulkea paljain jaloin, lukea auringossa tai vaikka varjossa (nii-in, sielläkään ei tartte enää toppatakkia), linnut laulavat, jäätelö maistuu, pyykit kuivuvat niin että humisee ja kaikki tuoksuu aurinkovoiteelta. Tää on niin parhautta! Niin parhautta, että on kiva lakkailla kynsiäkin kesäisillä lakoilla. Mä varmaan nääntyisin tänne periferiaan ilman Cesars Shopin valikoimia ja pikaisia lähetyksiä ja ystävällistä palvelua. Keskimmäinen on Kokemäen Pitkis-leirillä ohjaajana, pienimmäinen vietti pari päivää mummulassa, ja esikoinen sai eilen tiedon Turun yliopiston opiskelupaikasta ja tänään Ylioppilaskylän asunnosta. Tiedän, että minun kuuluisi olla nyt itkuinen ja surkea, kun ensimmäinen lintu lentää pesästä pois, mutta koska olen opiskellut itse Turussa ja tiedän, miten kiva kaupunki se (etenkin Luvian kaltaisen käpykylän jälkeen) on, olen vain iloinen Julian puolesta. Olisi kiva olla itsekin taas nuori ja huoleton ja istua Kirjakahvilassa kahvikupin äärellä (vieläköhän se on olemassa?). Puurran "The Rosie Project" -romskun jatko-osan parissa: se ei ole (yllätys!) ollenkaan niin hyvä kuin ensimmäinen ja alkuperäinen kirja. Olen nukkunut kaksi viikkoa patjalla, josta olen saanut selkäni kipeäksi. Hyvä uutinen on se, että patja on Askosta ja sen saa vaihtaa kuukauden sisällä ostopäivästä. Olen ostanut myös täysin sietämättömän kelvottomat juoksuhousut, mutta eilen kävin korjaamassa tilanteen Puuvillan BudgetSportin kautta. Niin, olen myös hankkinut aivan helkkarin hienon kosketusnäyttöisen keittiövaa'an, mutten ole vielä onnistunut dieetin starttauksessa. Sen sijaan olen maistanut tyttären tekemää kasvispapurisottoruokaa, joka vei kielen mennessään. Nyt tuntuu siltä, että on KESÄ. Siitä ei paljon fiilis parane. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. |
