Etusivulleni | Valikkosivulle | Lisää minusta | Uskoni | Kirja-arvosteluja | Linkit |
Ratkaisu kaikkeen 7.3.2015 Rakkaat lukijat, te jos ketkä tiedätte, että olen kamppaillut vuosikaudet ajanhallintaongelmien kanssa. Aikaa on liian vähän, tekemistä liian paljon, touhuan itseni tuon tuostakin aivan rättiväsyneeksi, mutta työ ei lopu tekemällä, ei koulussa eikä kotona. Olen lukenut ajanhallintaa käsitteleviä kirjoja paljon enemmän kuin mitä minulla olisi aikaa lukemiseen, ja kokeillut jos jonkinlaista kalenterijärjestelmää ja filosofiaa ja ajatusmallia tämän ongelman ratkaisemiseksi. Mutta kun mikään ei auta. KUNNES. Ratkaisu pälkähti päähäni keskiviikkoiltana kuin salama kirkkaalta taivaalta, ja sen jälkeen kaikki on tuntunut aivan kristallinkirkkaalta: Menen sukupuolenvaihdosleikkaukseen ja ryhdyn mieheksi! Sen jälkeen saan hoitaa rauhassa työni, ja kaiken ylijäävän ajan voin käyttää ihan mikä itseäni sattuu miellyttämään. Ei tiskejä, ei pyykkejä, ei ainaista ruuanlaittoa, ei kauppakäyntejä, ei siivousta. Loputon ajanvirta käytettäväksi telkkarisarjoihin, nettisurffailuun, kuntoiluun, lukemiseen ja lepäämiseen. Tämän hoksattuani en voi muuta kuin ihmetellä, miten en keksinyt tätä aiemmin! I. Am. So. Excited! ![]() ![]() ![]() Olen nyt muutaman päivän ajan miettinyt kaikkia etuja, joita uusi olemukseni tulee tuomaan mukanaan, ja mahdollisuudet näyttävät lähes loputtomilta. Paitsi, että tämä ratkaisee ajanhallinnan ongelmat, minun ei myöskään enää tarvitse ajatella sitä, että voisin tulla raskaaksi. ![]() Olen kärsinyt vuosi vuodelta pahenevista PMS-oireista, ![]() ![]() mutta nythän nekin ovat sitten mennyttä maailmaa! ![]() Myös koko dieettiongelma ratkeaa tässä samassa rytäkässä, sillä miehen kroppaa ei ole samalla tavalla luotu varastoimaan rasvaa kuin naisen. Hyvästi huono omatunto herkkujen syömisestä! ![]() ![]() Kaiken muun hyvän lisäksi turhat huolet kaikkoavat, sillä ajatteluni muuttuu miehisen yksinkertaiseksi ja maanläheiseksi. Koko tunne-elämä tasoittuu ja ilmaisukin yksinkertaistuu. ![]() ![]() Kaikkein fantastisinta, ettei ympäristö edes odota minulta mitään! Naisenhan pitää työnsä, kodin- ja lastenhoidon lisäksi ehtiä harrastaa, juosta puolimaraton ja pitää kroppansa timminä, mutta mieheltä kukaan ei odota Faceen "pakastin juuri 50 litraa mansikoita ja nyt nostamaan salille rautaa" -päivityksiä. ![]() Tiedän, että moni, joka tuntee esim. hillittömän kosmetiikkaintohimoni, saattaa nyt ajatella, että miten ikinä viihtyisin tai selviäisin miehenä. Mutta juuri nyt tulee kirsikka koko kuorrutuksen päälle: Kun sukupuolenvaihdoksesta on selvitty, ryhdyn transuksi. Näin voin täysin hyvällä omallatunnolla räplätä rakkaiden kynsilakkojeni ja muun kosmetiikan parissa, ja kulkea mekoissa ja koroissa. Näettekö nyt, että mun suunnitelmani on aivan täydellinen ja pettämätön? Tässä ei mikään VOI mennä vikaan. ![]() ![]() Pallejani en tosin sitten kyllä rapsuttaisi, sillä mullahan olisi rakennekynnet. ![]() Olen ilmoittanut tulevasta muutoksestani jo Facebookin puolella, minkä johdosta osa työkavereistani oli ilmaissut huolensa isännälle, mutta tämä oli vastannut diplomaattisesti, että sitähän ei vielä tiedä, miten paljon hän mahtaa uudesta olemuksestani innostua. Tässä kohtaa voin todeta puolisostani vain seuraavaa: ![]() Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Ei mitään uutta länsirintamalta 3.3.2015 ![]() Kylläpä olisi nyt mukava naputella tänne, että olen blogihiljaisuuteni taustalla touhunnut kovasti ja tehnyt sitä ja ehtinyt tätä ja käynyt vielä tuollakin. Mutta kun ei. Olen edelleen suurimman osan ajasta jonkinlaisessa koomassa, ja joulualesta ostamastani Pentikin villapeitosta on tullut paras kaverini. Viikonloppuna en herännyt edes lauantain torkkujen ja hölkän jälkeen. Vasta sunnuntain vastaava paketti sai mut vihdoin tajuihini, ja sunnuntai-ilta olikin mulle ihan ihmisen parasta aikaa. Olin VIRKEÄ! Ihan jopa tais mennä kuusi tuntia silleen mukavissa merkeissä, että olin hengissä ja tajuissani ja kaikkea. Loman vietin sellaisissa mukavissa massankeräysmerkeissä, että homejuustoa ja sokeria kului kiitettävä määrä, enkä ollut ennen tiennyt, että pystyisin yksin vetämään kitaani sellaisen määrän pavlovaa, mutta on se hienoa huomata, että jokainen on lahjakas jossain. Ikeaan ajelin yhtenä päivänä, kun olin saanut tarpeekseni Onnin lego- ja lelukaaoksesta, ja ajelin Raisioon ostamaan Trofast-rungon ja -muovilaatikkoja, jotka ruuvailin kasaan seuraavana päivänä ja sain kuin sainkin legoviidakon kesytettyä. Muuten aikani kului kirjojen ja etenkin BBC:n iPlayerin seurassa. Katsoin kaksi tuottista Rev.-sarjaa ja ekan tuottiksen Jam & Jerusalem -sarjaa, josta tulikin tämänhetkinen lempparini (French & Saunders -tuotantoa, juusii). Lomanjälkeinen kouluviikko kului kiireessä, sillä pidin kokeet kahdeksalle eri opetusryhmälle, ja opekokous plus jälki-istuntovalvonta osuivat vielä peräkkäisille päiville. Viime viikon ehdoton kohokohta oli tiistaiaamun Sibelius-konsertti, joka liittyi Sibben 150-vuotisjuhlateemaan. Olin ihan myyty, kertakaikkiaan, ja jopa isäntä totesi tästä, että ei sitä ihan joka päivä pääse kuuntelemaan maailmanluokan tähtiä ilmaiseksi, arkikuteissa ja omalla paikkakunnalla. En voi muuta todeta kuin että käsitykseni sellosta soittimena sai hieman uuden ulottuvuuden, ja ehkä selloakin hurmaantuneempi olin konsertin pianistin taidoista (ja sivumennen sanoen myös kengistä, helskutti, mitkä korot!). Parasta oli, että jutusta oli tehty varsin kompakti tietoisku Sibeliuksesta ja kuultavien sävellysten taustoista, ja mä inspiroiduin jopa taapertamaan kirjastoon asti lainaamaan Vesa Sirénin toimittaman kirjan "Aina poltti sikaria - Jean Sibelius aikalaisten silmin". Muistan edelleen monen kymmenen vuoden takaisen käyntini Ainolassa, joka oli mielestäni aivan huippu paikka, enkä koskaan unohda Ainolan kirjastohuonetta, jollaisen edelleen haluaisin omaan kotiini. Sen verran on kevään lupausta jo ilmassa, että olen saanut irrottaa nastasysteemit lenkkareista. Kunnossani ei kovin katkonaisen lenkkeilyn takia ole paljon kehumista, mutta viikonlopun lenksuilla muistin taas, että aijuu, juokseminen voi olla kivaakin, kun saa juosta ilman nastoituksia, ja vielä mukavammaksi se tulee, kun kevättä kohti saa vähentää vaatetusta. Ehkä mä tästäkin kuntoilunotkosta vielä nousen. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. |