| Etusivulleni | Valikkosivulle | Lisää minusta | Uskoni | Kirja-arvosteluja | Linkit |
|
Yli ymmärryksen 30.6.2015  Vietin tänään päivää lähes-sukulaisen mökillä, josta napsaisin kyseisen kuvan sen ainoan aurinkoisen hetken aikana. Olen tämän kesäkuun aikana pohtinut jälleen kerran sitä, MIKSI kukaan esi-isistämme tuli eksyneeksi tällaiseen paikkaan, ja MIKSI hän ei tajunnut lähteä täältä kiireen vilkkaa pois. MITEN on mahdollista, että esi-isämme eivät kuolla kupsahtaneet tänne heti ensimmäisen talven tullen? Tänään pohdin myös tätä meidän mökkikulttuuriamme. Että kun suomalainen ei tarpeeksi saa palella talven aikana, hän menee ja hankkii kesämökin, jotta pääsee kesälläkin palelemaan. Ja ellei muuten palele tarpeeksi, voi lämmittää saunan, jotta sieltä ainakin pääsee pulahtamaan jäähileiden sekaan veteen tai seisomaan tukka märkänä hytisemässä rannassa. Mietin yleensäkin suomalaisten suhdetta kylmyyteen, ja tulin siihen tulokseen, että suomalainen rakastaa sitä. Jollain masokistisella tavalla suomalaisesta on mahtavaa järjestää itselleen tilaisuuksia palella. Talvella mennään pilkkimään ja juostaan saunasta lumihankeen tai hypätään avantoon. Kesällä voi seistä mökin pihassa grillaamassa makkaraa infernaalisessa vesisateessa ja tuulessa. Ja pois se, että kylmyydestä saisi valittaa! Jos joku, kuten hyvin epäsuomalainen minä, sen erehtyy tekemään, paikalle ryntää viisi suomalaista, jotka vakuuttavat, että ei VOI olla kylmä. Ja jos siitä huolimatta valittelee palelevansa, paikalle tipahtaa jostain viisi suomalaista lisää, jotka aloittavat kerskuntakilpailun. "Minä pääsin talviturkistani jo kesäkuun alussa, vaikka vesi oli vasta kaksiasteista. Ei ollut yhtään kylmä!" "No, minä menin jo ahtojäitten sekaan, vaikka olinkin sitten puristua kuoliaaksi. Mutta kylmä ei ollut!" "Minä olen uinut läpi talven avannossa, eikä kertaakaan ole tullut vilu." "Minä se uinkin hiilihappojäässä ja sukatkin puen jalkaani vain joulun kunniaksi." Jostain minulle täysin käsittämättömästä syystä suomalaisten suhtautuminen kylmyyteen on puolusteleva: Siitä ei saa kärsiä, siitä kuuluu pitää, ja itse asiassa sitä ei koskaan pidä edes tuntea (tai ainakaan tunnustaa tuntevansa). Suomalainen pitää hyveenä ja kunniana sitä, että pystyy kävelemään paljain jaloin vapusta asti, vaikka lunta olisi vielä maassa, ja hirvittävänä luonnevikana ja heikkouden osoituksena, jos joku kehtaa pukea vaatteita ylleen JA valitella kylmyyttä. Sellainen ei ole kelvollinen lajitoveri, ja jotta tämä oman huonoutensa ymmärtäisi, ympäristö aloittaa uuden kerskuntakilpailun sillä, miten vähissä pukimissa kukin on missäkin tilanteessa kulkenut. Mutta antakaas, kun saapuu lämpöaalto. Elohopea kipuaa vaikka kolmena päivänä vähän 20 asteen yläpuolelle. Ilta-Sanomien lööpit hehkuttavat vuosisadan hellettä, ja silloin kuuluu suomalaisen alkaa valittaa. Kun on NIIN kuuma! Eikö tämä jo lopu! Kun ei jaksa eikä pysty tekemään mitään! Varjossa vain läähättää. Että tulisi jo talvi ja pakkanen. - Ja siinä vaiheessa meikäläinen vasta herää talvihorroksesta elämään. Voi olla, että joku syntyy väärään sukupuoleen. Minä olen syntynyt varmaankin väärään kansallisuuteen. Mutta hyvät ihmiset, minä annan teidän kärsiä kuumuudesta ihan rauhassa. Pyydän vain saada pukeutua ja palella ihan rauhassa. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Tinttien Big Brother 9.6.2015 Kuten olen varmasti aiemminkin todennut (mm. vesimyyrää pakastaessani), elämä biologin vaimona ei käy tylsäksi. Tänä keväänä isäntä keksi ripustaa makuuhuoneen ikkunoiden väliin linnunpöntön, johon hän asensi kameran, ja sieltä taas piuhan tuuletusluukun kautta tietokoneeseensa. Kuka muu keksisi järkätä kotiinsa talitinttien Big Brotherin ihan 24/7? Ensin odoteltiin muutama viikko, että pönttöön uskaltaisi muuttaa joku. Sekään ei ollut itsestäänselvyys, sillä kuten sanottu, pönttö sijaitsee makuuhuoneen kahden ikkunan välissä, ja koska meidän työpöytämme sijaitsevat ikkunoiden edessä, tässä on suurimman osan päivästä jonkinlaista liikettä, aina on joku menossa tai tulossa. Yhtenä kauniina päivänä ahkera talitiaisrouva oli katsastanut asunnon kuitenkin sopivaksi, koska siitä hetkestä alkoi pöntön tiivistäminen. Joka ainut pieni rakonen, mistä päivä hiukankin pilkotti sisään, tiivistettiin korrenpätkillä ja sammaleella ja mitä tuolta ulkoa nyt sitten löytyy. Tiivistystyötä seurasi itse pesän rakentaminen, jossa käytettiin jos jonkinmoista kortta ja karvaa. Osa materiaalista näytti kissan- tai koirankarvoilta, mutta varmoja emme voi olla. Pohdimme sitä mahdollisuutta, että olemme asuttaneet hirviötinttilajin, joka iskee kyntensä kissan niskaan, kiskoo nokallaan karvoja, ja jossain tuolla puskien alla ryömii puolialaston kissaparka.  Riemumme oli suuri, kun valmiiseen pesään alkoi lopulta ilmestyä munia. Isäntä printtasi innoissaan kuvan pesässä komeilevista seitsemästä munasta ja keksi niille nimetkin. Kunnes pesään ilmestyi vielä yksi muna, jonka Julia risti Valpuriksi. Tinttirouva hautoi munia äärettömän sinnikkäästi, ja tinttiherra piti hänet ruuissa. Kyllä ovat rouvan rintahöyheneet kuluneet ja liiskaantuneet hautomisprojektin aikana. Isäntä kun tämän totesi, niin vastasin vain, että niinhän meidän kaikkien naisten rintavarustus kärsii poikasten saannista. Oman lisäjännityksensä kuvioihin toi röyhkeä ja kavala kirjosieppo, joka havitteli tinttipariskunnan kotia itselleen. Mä en ollut aiemmin tiennyt, että sieppoveikko on katala pesänvaltaaja, joka jopa osaa mielessään lajitella pesäpaikat hyviksi ja valtaamisen arvoisiksi tai huonoiksi ja hylättäviksi sen mukaan, miten paljon munia pesässä on. Ketku menee juonittelussaan niin pitkälle, että saattaa peittää tintin pesässä olevat munat kaarnanpalasilla, jolloin pesälle saapuva tinttinen ei enää tunnistakaan omaa pesäänsä, hämmentyy, ja niin on kirjosiepolla apajat valmiina. Kyl on katalaa!  Talitinttipariskuntamme oli kuitenkin sinnikästä lajia, ja perhekin vähän puolusti tinttejä kirjosiepon yrityksiä vastaan hätyyttelemällä pesänvaltaajaa pois. Pari viikkoa sitten kaikki munat kuoriutuivat Valpuria myöten, ja sen jälkeen vanhemmilla pitikin totisesti kiirettä, että ehtivät ruokkia poikuettaan. Pienet kidat aukenivat kuin taikaiskusta, kun ne kuulivat pienenkin äänen, joka olisi voinut viitata siihen, että isä tai äiti on tuomassa sapuskaa. Kaikki kahdeksan poikasta eivät kuitenkaan ole selvinneet hengissä loppumetreille asti.  Kaksi viikkoa tässä nyt on lennetty viuh-vauh edestakaisin, ja ajattelisin, että tinttivanhemmat ovat aivan näännyksissä. Toukat, koppakuoriaiset, koiperhoset, madot... Kaikki kelpaa ruuaksi ja katoaa nopeasti ahnaisiin pikku kitoihin, joita on tässä vaiheessa jäljellä enää viisi. Joka kerta vanhemmat istahtavat ensin kytikselle pöntön päälle tai koristevadelman oksille tarkkailemaan tilannetta ja sujahtavat sitten vauhdilla pesäaukosta sisälle.   Tänään iltapäivällä kolme poikasta oli lähtenyt pesästä ja kökötti puutarhapensaan oksalla tekemässä lentoharjoituspyrähdyksiä. Kaksi poikasta oli vielä pesässä, mutta nekin jo hyppivät innokkaina kohti pesäaukon suuta. Mielenkiintoista nähdä, tekeekö tinttipari vielä toisen poikueen, vai saapuuko pönttöön ehkä joku uusi asukas. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. 43 vuotta sitten 7.6.2015  Kolme ikäluokkani touhunaista sai keväällä idean järjestää kesäisen tapaamisen kaikille meille -65 syntyneille luvialaisille. Vietimme eilen hauskan ja mielenkiintoisen iltapäivän (osa epäilemättä vielä illankin) Laitakarin tanssilavalla, missä tapasin sekä arkipäivän tuttuja kasvoja että sellaisia, joita en ollut vuosikymmeniin nähnyt. Jotenkin ihan älyttömän koskettavaa tavata vanhoja koulukavereita ja kuulla heidän elämästään ja tekemisistään. Olin vielä myöhään illalla jotenkin niin pois itsestäni, etten unta meinannut saada. Kuvassa on oma ekaluokkani Kirkonkylältä (minä eturivissä kolmas oikealta), mutta myös Niemenkylässä ja Peränkylässä oli omat ala-asteen koulunsa, joten muitakin kasvoja pulpahti eilen eteeni menneisyydestä. Kuvan kokoonpanosta meitä oli koolla ehkä puolet. Aina on niitä, jotka eivät päällekkäisten menojen takia pääse, ja tietysti varmaan myös niitä, joita ei edes kiinnosta tulla. - Itse jätin aikanaan yläasteen luokkakokouksen väliin, sillä ei minulla ollut mitään suurempia intressejä tavata sitä kokoonpanoa ollenkaan. Mutta voi meitä vuoden -72 ekaluokkalaisia! Kävimme koulua tasan yhden luokkahuoneen Hanninkylän koulussa, joka toimii nykyään Luvian nuokkarina. Kuvasta vasemmalle oli opettajan pöytä ja ikivanha urkuharmoni, jolla opettaja soitti usein aamunavauksissa ja jolla säestettiin kaikki meidän musiikin tuntimme. Sateisina päivinä saimme viettää välitunteja sisällä koulun eteisessä, jossa istuimme piirissä leikkimässä pullonpyöritystä. Eteisen kaapissa säilytettiin näkkileipää, sinappia ja ketsuppia, ja juuri ketsuppipullo oli pullonpyörityksemme keskipisteessä. Yhtenä kertana kuvan Kansakoulu-kylttiä pitelevä poika ketsuppipullon kaapista haettuaan napautti minua sillä leikillään päähän, ja jostain käsittämättömästä pullo sattui halkeamaan ja ketsuppi pursuamaan minun päähäni. Muistan, miten yritin epätoivoisesti pestä hiuksiani sadesäässä vesirännin alla, ja miten takanani seisova vihreäpuseroinen tyttö lainasi minulle kampaansa, joka sekin oli lopulta aivan tahmainen ketsupista. Jalavan setä toi meille ruuat keskustan koululta hevoskyydillä Leena-tammansa kanssa. Joka päivä ruokatunnille kouluun pyöräili myös yksi keskustan keittäjistä. Toinen oli hoikka ja hymyilevä, joka laittoi lautaselle juuri niin vähän ruokaa kuin toivoi, toinen tiukkailmeinen ja tuikea, joka annosteli ruokaa lautasille sillä mielellä, että me syömme ihan liian vähän. Luokan heppatytöt jättivät omasta näkkileivästään aina osan syömättä, jotta saivat mennä sitten antamaan sen hevoselle. Me kirjoitimme omia näytelmiämme, joita saimme harjoitella välitunneilla ja esittää oppitunneilla. Piirustustuntien aikana opettaja luki meille ääneen Vaahteramäen Eemeli -kirjoja. Luokan seinällä oli pari päihdevalistusaiheista julistetta, joissa toisessa oli jonkinlainen pisteistä muodostuva hämähäkiseitti. Kun välitunti oli lopussa, opettaja tuli koulun ulko-ovelle ravistamaan varrellista kilikelloa. Joskus harvoin järjestäjät saivat tämän kunnian. Ja joskus järjestäjät myös opettajan käskystä siivosivat minun pulpettini, sillä en totisesti osannut pitää tavaroitani siististi ja järjestyksessä. Muistan sateisten iltapäivien raukean tunnelman, kun lauloimme Ystävä sä lapsien -virttä sen harmonin säestyksellä. Ja muistan Koululainen-lehden numerot, jotka opettaja jakoi meille kouluun tulleesta paketista, ja miten lehden takasivulla oli aina osittain kuva-arvoituksiin perustuva pieni tarina. Muistan askartelutyön, jossa virkkasimme ensin ketjusilmukoista narua ja liimasimme ne sitten spiraaleiksi pahville, niin että niistä muodostui kissan siluetti. Ja muistan sen, miten olin surkea virkkaamaan, lankani meni aina solmuun, jouduin purkamaan työni moneen kertaan niin että lanka vallan kärsi ja rispaantui, ja opettaja totesi, että Katriinan kissasta taitaakin tulla angorakissa. Me opettelimme matematiikassa joukko-oppia ja meillä oli kansalaistaidon tunteja. Leikimme välitunneilla hippaa ja pelasimme Kapteeni käskee -leikkiä ja rakentelimme jonkinlaisia majoja koulun kuusiaidan suojiin. Ja talvella me, jotka asuimme Luodonkylässä, kävelimme yhdessä koulusta kotiin ja saatoimme hukata tolkuttomasti aikaa siihen, että hyppelimme pehmeään lumeen, jolla lumiaura oli teitä auratessaan täyttänyt ojat. Tämä kaikki ja paljon, paljon muuta palautui eilen mieleeni, kuin olisin astunut Tardikseen ja lähtenyt aikamatkalle 70-luvun alkuun. En tiedä, onko olemassa mitään muuta instituutiota, joka näyttelee niin vahvaa roolia lapsen kodin ulkopuolisessa elämässä kuin koulu. En muista ala-asteen oppitunneista tai -sisällöistä yhtikäs mitään, mutta se kaikki muu olikin tärkeämpää. Aivan samaa totesimme kevään viimeisenä koulupäivänä, kun Eurajoen yhteiskoulussa kävi vierailemassa vanhuksia, jotka olivat aloittaneet koulunkäyntinsä siellä aivan ihka ensimmäisenä luokkana 70 vuotta sitten. Harmaahapsiset mummot ja papat kertoivat monia juttuja omista kouluajoistaan, mutta kukaan ei oikeastaan kertonut paljoakaan itse koulunkäynnistä. Sen sijaan kolttoset, kepposet, hassut sattumat ja yhteiset salaseurat olivat päällimmäisinä muistoissa. En tiedä, käyvätkö oman tapaamisemme järjestäjät tätä lukemassa, mutta Facen puolella heitä jo kiittelin ja haluan kiittää vielä tässäkin: Kiitos! Eilinen päivä oli harvinaisen täynnä tunteita ja muistoja. Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Kysymys ja vastaus 30.5.2015 Suvivirsi on jälleen soinut suloiset sävelensä, ja kauan odotettu LOMA on täällä. Päätin vastata nyt julkisesti ja kertaheitolla siihen yleisimpään kysymykseen, jonka mulle heittävät ne tuttavistani, jotka eivät itse ole opettajia: Mitäs aiot nyt tehdä lomalla? Siis, tätä voi ensin ihan vain muodon vuoksi olla hetken miettivinään:  Ja kertoa sitten yksinkertaisen totuuden:  Mikä käytännössä tarkoittaa suurin piirtein tätä:  Tack för intervjun.  0 TYÖAAMUA KESÄLOMAAN!!! Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Hyvä palotarkastaja, 20.5.2015  En normaalisti tule avaamaan ovea kuola poskella ja ripsivärit toisella, mutta satuit tulemaan juuri onnettomasti siihen aikaan, kun olin työpäivän jälkeen nokosilla. Olin kyllä vakaissa aikeissa lähteä hölkälle, mutta jotenkin siinä sängyllä levähtäessäni satuin laittamaan silmät kiinni, ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo vaipunut tajuttomuuden tilaan. Meillä ei normaalitilassa ole eteiskäytävien matot epämääräisillä rullilla ja olkkarin matto puoliksi pois rullattuna, mutta nyt on niin, että meillä kävi toissapäivänä nuohooja, ja koska olen äkillisen leirikoululeskeyden ja kevätarvostelujen takia ollut hieman kiireinen, en ollut saanut vielä mattoja takaisin paikoilleen. Paperilennokeista, yksinäisistä sukista ja farkuista, jotka lojuivat hujan hajan kyseisillä käytävätiloilla, saat syyttää pienintä poikaani. Olohuoneen sohva ei sekään ole normaalisti täynnä tyttären vaatteita, mutta kun tässä kävi taannoin siellä pieni äksidentti, ja meikä tänä aamuna asetteli siellä pitkänlaisen tuuletuksen jälkeen sijauspatjaa sun muita paikoilleen, niin olin sitten kiireissäni nostanut tyttären sängylle heittämät vaatteet siihen sohvalle. Samainen onnettomuustapaus selittää myös sen järjettömän pyykkivuoren pesukonehuoneessa (ei, se ei enää todellakaan mahtunut pyykkikoriin, lattia oli ainut mahdollinen paikka, ja kuten ehkä havaitsit, kasa nousi siltikin noin metrin korkeuteen). Täysi jätesäkki on kyllä lähiaikoina siirtymässä energiajätekeräykseen, kunhan vain muistan ja ehdin. Nuohoojan jäljiltä takan eteen oli unohtunut myös kasa vanhoja sanomalehtiä, ja makuuhuoneen lattiaa (olen pahoillani, että sinun piti nähdä tämäKIN huone mitä räävittömimmässä kunnossa) koristi tuo meidän vanha imurimme ihan vain sen takia, ettemme ole saaneet vielä roudattua sitä varastohuoneeseen autoimuriksi. Sen imuvarsi kun hajosi vasta tuossa sunnuntaina. Mutta iloitsit varmasti siitä uudesta imurista, joka seisoi kiiltävänä toisessa eteiskäytävässä kaikkien mahdollisten pakkausmuoviensa ja -laatikkonsa kanssa. Kai huomasit, miten kätevä parkettisuutin siinä on? Voisin nyt valehdella ja sanoa, että takan päällä ei yleensä ole mitään, mutta aika usein siellä on jotain pientä pyykkiä kuivumassa. Keskimmäiseni oli nyt vain sitten heittänyt sinne myös kylpytakkinsa ja -pyyhkeensä, ilmeisesti sen takia, että ilmalämpöpumpun alla olevalla keinutuolilla oli jo tyttären virkattu päiväpeitto kuivumassa pesun jäljiltä (sekin kun kärsi taannoisesta vahingosta). Pikkuautoilla oli leikitty ruuhkaa, ja ymmärrät varmasti, että ruuhkaa ei synny ilman useita kymmeniä autoja. Vai oletko kuullut joskus kahden auton ruuhkasta? Olen yrittänyt kyllä sanoa perheen nuorisolle, että fleecepeitot pitäisi käytön jälkeen taitella siististi takaisin sohvan käsinojalle koristetyynyjen viereen, mutta meillä oli tänä aamuna hieman kiire, eikä kukaan taitellut juurikaan mitään. Samasta syystä nuorimmaiseni pyjama lojui keskellä olohuoneen pöytää. Se on minulle hieman arvoitus, mistä se rasvainen leivänkannikka siihen oli ilmestynyt. Ja usko tai älä, mutta keittiön olin siivonnut aamulla. Mistä minä tiesin, että tyttäreni innostuisi juuri tänään kylvämään tomaatinsiemeniä miljoonaan muovipurkkiin. Sen tosin olisin voinut ennustaa, että hän jättää ruokailunsa jälkiä ja muuta tavaraa ympäriinsä. Mutta panit varmasti riemuksesi merkille, ettei meillä kaikki vaatteet loju likaisina pyykkihuoneessa, vaan että keittiössä oli kokonainen ylitsepursuava korillinen ihan puhtaita vaatteita odottamassa silittämistä. Olin asettanut sen kauniisti pakastimen päälle, mutta ilmeisesti tytär oli etsinyt pakastimesta jotain, ja unohtanut nostaa korin siihen takaisin. Lattialla lojuneita likaisia sukkia voit pitää vaikka sisustuksellisena yksityiskohtana. (Jos lohduttaa, vein ne pyykkiin lähdettyäsi.) Poikien huoneiden tilaa en pysty edes pahoittelemaan. Mutta koska sanoit, että sinullakin on lukion toista luokkaa käyvä poika, tietänet, että koko lattiatason peittävä vaate-, astia- ja hedelmäjätekerros kuuluu asiaan. Saatat muistaa myös sen ajan, kun poikasi yhdeksänvuotiaana kuorrutti kaiken legoilla. En jaksa tältä erää pureutua kaikkiin tämänpäiväisiin yksityiskohtiin, mutta arvostaisin kovasti, jos voisin saada jonkinlaisen ennakkovaroituksen ennen seuraavaa mahdollista vierailuasi. Ehtisin vaikka sijata sängyn tai viedä nuorimmaisen likaiset kalsarit pois näkyvistä. Ystävällisin terveisin, Kutri 8 TYÖAAMUA KESÄLOMAAN Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Sähköisiä ongelmia 14.5.2015  Kun tulee myrsky, Luvialta lähtee jostain päin sähköt. Se on luonnonlaki, johon ei ole olemassa poikkeusta, olipa kyseessä sitten syys-, talvi-, kevät- tai ukkosmyrsky. Mietin eilisiltaisen tuulen voimistuessa voimistumistaan, että mitenköhän kauan menee, ennen kuin sähköt katkeavat, mutta eihän siihen mennyt tästä ajatuksestani edes tuntia. Tällä kertaa sähkölinjoille kaatui läheisestä metsiköstä puu, joka onnistui katkaisemaan tämän kulmakunnan valot sun muut. Vietimme siis jälleen kerran Luvian ikiomaa Earth Houria, eikä siinä nyt ollut hätä juuri minkäänmoinen, sillä sapuskakin oli jo syöty, pesukoneita en ollut ehtinyt vielä laittaa päälle, eikä pakastimen sulamisesta toistaiseksi ollut pelkoa. Suurin piirtein tunnin verran hämärähyssyä vietettyämme sähköt palasivat. Tämänaamuinen tilanne oli astetta vakavampi. Julia oli nukahtanut sänkyynsä yövalo päällä, mutta yövalo kun oli kytyinen ja pieni nipistinlamppu, jonka hän oli kiinnittänyt tuolinselkämykseen, niin oli mokoma pudonnut jossain vaiheessa yötä karvalankamatolle. Ja kuumentunut aivan holtittomasti. Kunnes oli polttanut reiän koko mattoon (voin sanoa, että se matto on helkkarin paksu ja painava) ja alkanut kärventää laminaattia. Julia oli herännyt uneensa tulvivaan auton pakokaasukäryyn ja tajunnut hieman virottuaan, että kyse on jostain muusta kuin unen pakokaasuista. Aivan kauhea käry! Julian huonetta on vielä kaikkein keljuinta tuulettaa, koska se on rakennettu osasta olohuonetta, eikä siellä ole varsinaista tuuletusikkunaa, vaan vain pieni räppänä. Olemme molemmat siivonneet huonetta puhtaaksi ja tuulettaneet milloin mitäkin kautta, ja mä olen pyykännyt sieltä kaikki tekstiilit. Krääsä tuntuu silti huoneessa yhä, eikä siellä kyllä voi ensi yönä nukkua, vaikka kannoimme sängynkin aamulla tuulettumaan. Karvalankamatto on mennyttä, kuvassa kasailee pari uutta vaihtoehtoa. Pinnat on käyty höyrypesurilla läpi, mutta tulos on silti vielä keskentekoinen. Ehkä lainaamme työkaverilta otsonaattoria, ellei haju ala tässä lähipäivien sisällä hälvetä. Jos tämä päivä onkin mennyt siivoukseen ja pyykkäykseen, niin on tuolla esikoisella sentään vielä henkiriepu tallella, eikä isompaa aineellistakaan vahinkoa päässyt tulemaan, joten kaiken kaikkiaan voi siis kuitenkin sanoa selvinneensä lähes säikähdyksellä. - Toivottavasti teillä on ollut rennompi vapaapäivä! 11 TYÖAAMUA KESÄLOMAAN Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. KonMari 11.5.2015  Voi olla, että tätä kirjaa ja kirjan tekijää on hypetetty netissä jo enemmänkin kuin tarpeeksi, mutten voi tällä hetkellä muuta kuin maltillisesti yhtyä tähän kehujen kuoroon. Sillä jos kirja saa minut luopumaan mm. 30 vuoden ajan hilloamistani yliopiston luentomuistiinpanoista, niin kyllähän siinä jotain ihmeellistä täytyy olla. Marie Kondo on japanilainen siivous- ja järjestämisekspertti, joka on ilmeisesti synnynnäinen lahjakkuus/luonnonoikku tällä alueella. Hän mainostaa kehittämäänsä Konmari-menetelmää kodin kertaalleen järjestämisenä, jonka jälkeen mitään ei enää tarvitse järjestää uudelleen. - No, se, kuten jokainen tietää, on kyllä takuulla pötypuhetta, mutta lasta ei pidä heittää pesuveden mukana pois. Menetelmän mukaan huushollista selvitetään yksi tavaralaji kerrallaan, aloituskohteina vaatteet, kirjat ja paperit. Ideana on miettiä, mitkä tavarat tai esineet oikeasti ovat hyödyllisiä tai tuottavat iloa, ja tarkoituksena on raivata kaikki turha pois. Kirjan eduksi on ainakin luettava se, että lukija lähtee viskaamaan hyvällä omallatunnolla pois sellaista tavaraa, josta ei ole koskaan oikeastaan pitänyt, tai josta on vuosikausia ajatellut "ehkä tarvitsen tätä vielä jonain päivänä". Itse viskasin pois mm. ne viimeisetkin yliopiston luentomuistiinpanot, yhdeksän vuotta säilömäni maalauspohjat joista piti tehdä taulut Onnin vauvahuoneen seinälle, ja runsaat 80 kirjaa, joista olen kymmeniä vuosia ajatellut, että EHKÄ joskus vielä jonain päivänä luen ne uudelleen. Voin vakuuttaa, että jos tällainen kirjahamsteri pystyy luopumaan noin monesta opuksesta (joista, myönnettäköön, osa oli vanhentuneita oppikirjoja), niin jotain merkillistä on tekeillä. - Ehei, EN ole viskannut niitä kaikkia MENEMÄÄN, vaan olen lahjoittanut osan kirjastolle ja osan työkavereille. En ole noudattanut kirjan metodia turhan tarkasti, vaan itselleni sopivasti soveltaen, mutta viikossa olen tuon kirjamäärän lisäksi vienyt kaksi jätesäkillistä tavaraa energiajätekeräykseen, yhden muovikassillisen lasitavaraa lasinkeräykseen ja viisi sinistä Ikea-kassillista paperia paperinkeräykseen. Ja olen siis siivonnut kirjat, suurimman osan papereista ja kolme keittiön kaappia. Kirjahyllyymme voi pitkästä aikaa laittaa uusiakin kirjoja. Makuuhuoneen hyllyni on siisti ensimmäistä kertaa joulun 2012 jälkeen. Hymähtelin vähän alentuvasti kirjailijan paasaukselle siitä, miten hän säilyttää suurinta osaa vaatteistaan rullalla niin että näkee koko valikoiman kertaheitolla avatessaan vetolaatikon, mutta viikonloppuna kokeilin systeemiä huivieni suhteen, ja voihan pentele, niin vain on, että rullasin ne kaikki, ja sain aikaan järjestyksen, josta näen kaikki huivit yhdellä silmäyksellä ja löydän etsimäni heti. En todellakaan väitä, että jaksaisin jatkossa rullata ne sinne takaisin, enkä tiedä, laajennanko kokeilua esim. t-paitoihin, mutta kieltämättä ajatus kovasti houkuttaa. (Miten pahassa jamassa kouluväsymykseni mahtaa itse asiassa olla, jos koen suurta tyydytystä huivien rullailusta???) Sen ainakin tiedän, että jos alan kirjailijan esimerkin mukaisesti tyhjentää käsilaukkuni sisältöä joka päivä kotiin tultuani riviin ja kiitellä laukkua hyvin tehdystä työstä, minut on parasta viedä piipaa-autolla lepäämään jonnekin vahdittuun tilaan. No, Marie Kondo on japanilainen ja minkäs hän kulttuuri- ja uskomustaustoilleen mahtaa, mutta olettaisin, että tässä menevät minun rajani. Olen joka tapauksessa vakuuttunut siitä, että kirja saa aikaiseksi jotain hyvää lukijan elämässä ja huushollissa. Ainakin, jos on yhtä järjestelmällisen epäjärjestelmällinen ihminen kuin minä, ja säilöö tavaroita siinä uskossa, että "jonain päivänä", tai sen takia, että omatunto ei anna lupaa luopua. - Nyt antaa. Niin, ja ostin muuten teoksen e-kirjana. Eipä vie tilaa hyllystäni. 13 TYÖAAMUA KESÄLOMAAN Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Äitienpäivää 10.5.2015  Takana on überkiireinen viikko, joten oli tosi autuasta saada nukkua tänä aamuna pitkään, lueskella sängyssä, juoda kahvia ja nauttia haleista. Onnin kortti oli jälleen ihan älyttömän hellyttävä, ja sellaista Daisy-tuoksua en ole vielä tavannut, josta en pitäisi. Viikon aikana olen käynyt kuuntelemassa Onnin piano-opettajan oppilaineen järkkäämää konserttia, jossa meidänkin pikkupörriäinen soitti oman tutkintokappaleensa muunnelmineen. Olen kuljettanut Onnin painiharkkoihin ja jättänyt oman Pilatekseni väliin, koska isännällä oli Lontoon leirikoulua koskeva vanhempainilta. Olen ollut katsomassa Porin Teatterinuorten "Oivaa hoivaa" -näytelmän viimeisen näytöksen, koska en aiemmin toimeentunut sinne (Julia oli produktiossa mukana). Ja olen eilen ollut viettämässä bestikseni viisikymppisiä ja nöyryyttänyt itseni jälleen kerran julkisesti esiintymällä irvikuvana Maarit Hurmerinnasta. Pirskeet pidettiin Verkkorannan kesäkodilla, jonka paikalliset tuntevat Krikutilli-nimisenä, ja jossa ei ole minkään valtakunnan lämmitysjärjestelmää. Talven jäljiltä kylmänkostea talo, jonka ovia ja ikkunoita ei juuri tiivistetyiksi voi sanoa, hohkasi sellaista kylmyyttä, että palelin vielä yönkin luita ja ytimiä myöten, vaikka nukuin neuletakki yöpaidan päällä ja Pentikin täysvillainen torkkupeitto villatakin ja pussilakanapeiton välissä. Brrrrrr! Tämän päivän olen torjunut hiipivää flunssaa juomalla aika ällistyttävän määrän inkivääriteetä ja hunajaa.  14 TYÖAAMUA KESÄLOMAAN Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. Kiireen kurimuksessa 4.5.2015  Ei tässä ehdi mitään blogeja päivittää, kun TV-kalenteri on ihan täysi. Minähän en ole vuosikausiin mikään telkuntöllöttäjä ollut, mutta pääsiäisenä aloin katsoa Netflixistä Ricky Gervaisin ideoimaa, ohjaamaa ja tähdittämää Derek-sarjaa, joka vei mut aivan mennessään. Oikeasti voin suositella sarjaa mitä lämpimimmin. Ensimmäinen jakso ei vielä vakuuta, eikä ehkä toinenkaan vielä, mutta tämä onkin sitä hitaasti lämpenevää brittilaatua, josta sitten itkien lopettelee viimeistä jaksoa. Käsittämätön ohjelma! Jokaisen jakson jälkeen rakastin jokaista vastaantulevaa ihmistä ja olin valmis auttamaan koko maailmaa, plus että olisin kovasti halunnut tavata Derekin, joka sentään (taivas paratkoon!) on vain fiktiivinen hahmo!  No, eipä aikaakaan kun olin jo katsonut kaikki mahdolliset sarjan outtaket ja haastattelut YouTuben puolelta, ja vakuuttunut siitä, että olen menettänyt Ricky Gervaisissa Elämäni Miehen, siitäkin huolimatta että kaveri on erittäin ärhäkkä ateisti ja saattaa kyllä muutenkin olla sen verran hullu adhd-tapaus, ettei sen kanssa järjissään selviäisi edes viikkoa. Mulle oli ehkä vähän yllätys, että tämä mies osaa oikeasti näytellä ja vielä hemmetin hyvin, sillä en ollut Office-sarjan tiimoilta noteerannut hänen osuuttaan mitenkään erityisen korkealle. Nyt oli pakko todeta, että tyyppihän on nero.  No, mutta neronkin takaa löytyvät vielä toiset aivot, joten hyvin pian olin jo jumittanut itseni "An Idiot Abroad" -sarjaan, jossa Gervais parivaljakkonsa Steve Merchantin kanssa lähettää Karl Pilkington -raukkaa valittamaan ja jurputtamaan aina milloin minnekin puolelle maapalloa. Idiot-sarjaa ei Netflixistä löydy, joten olen joutunut käyttämään muita reittejä sen katselemiseen, eikä nettiyhteys aina pelitä järin hyvin, joten mulla on edelleen eka tuottis vielä paria jaksoa vaille kesken. Pilkington näytteli Derekin ekassa tuottiksessa myös talkkari Dougia, ja valittaminen taitaa todellakin käydä häneltä ihan luonnostaan, niin ettei siinä juurikaan tarvitse edes näytellä.  Viimeisimmäksi katsoin nyt vappuviikonloppuna Gervaisin ja Merchantin luomasta Extras-sarjasta molemmat tuottikset plus jouluspesiaalin. Eka tuottis oli yhtä helmeä, joskin kakkosessakin oli Hetkensä. Derekiä nämä sarjat eivät silti pysty ylittämään, mutta loistokatseltavaa kaikki tyynni. Ja nyt mä jo olen raukka Twitterissä seuraamassa sekä Gervaisia että Hannahia näyttelevää Kerry Godlimania. Niin että miten tässä nyt vielä ehtii lukea blogeja ja päivittää omaansa? Tässähän pitäisi tänäänkin vielä lähteä Pilkingtonin matkassa Brasiliaan asti. (Hävettävintä on, että olen bongannut nämä sarjat rankasti jälkijunassa. Miten anglofiililtä on voinut tällaiset brittihelmet mennä tähän asti kokonaan ohi???) 19 TYÖAAMUA KESÄLOMAAN Kommentoi ja lue muiden kommentteja / Comment or read other people's comments täältä / here. |
