The Cambridge Experience #3

Sunnuntai alkoi sekä omien matkatavaroidemme että Julian kamojen raahaamisella collegen Porters’ Lodgeen, josta haimme ne myöhemmin iltapäivällä. Juho auttoi systeriään tavaroiden kantamisessa, ja me muu perhe syöttelimme tuoretta ruohoa collegen marsuille, joiden asuintilat ovat kirjastorakennusta vastapäätä. Marsujen hoitaminen ja silittely helpottavat opiskelijoiden stressiä, ja tästäkö The Daily Mail jo repi ivaavia otsikoita tyyliin Cambridgen yliopisto antaa kermaperseopiskelijoille marsuja stressitason alentamiseksi. Ja kommenttiosastollahan vasta kura lensi. No, Daily Mailin lukijakunta ei yleisesti ottaen ole pahemmin opiskellut, joten jätettäköön omaan arvoonsa. Söpöstä marsunelikosta kolme on nimetty feministi-ikonien mukaan: Virguinea Woolf, Ruth Bader Guineasburg ja Emmeline Squeekhurst. Neljäntenä mukana vikeltelee Oreo-niminen marsu.

Pidän myös paljon tästä kirjaston pihalla olevasta taideteoksesta.

Kun tavarat oli saatu Lodgeen, lähdimme porukalla punttaamaan Cam-joelle. Tai, no, punttaaminen ei kyllä taida olla mikään oikea suomen kielen sana, on vain meidän väännös englannin punting-sanasta. Pitäisi kai oikeasti puhua ruuhella sauvomisesta. Vuokrasimme ruuhen samasta paikasta kuin viime kesänäkin, ja Julia ohjasi meitä ensin, Juho kokeili vuorollaan (ja inhosi veneen ohjaamista), ja lopulta mies sauvoi meidät takaisin rantaan.

Vesilinnut tulevat ihan veneiden lähelle, syövät leivänmuruja vaikka sormista, mutta tämä emo purjehti majesteetillisesti kaikkien veneiden ohi pitäen sellaista varoitusmöykkää mennessään, että varmasti jokainen elollinen olento ymmärsi väistää. Punttaajia on liikkeellä kauniilla säällä aina paljon, ja etenkin aasialaisia, kokonaisia venekuntia täynnä kouluryhmiä, liikkui ammattipunttaajien kuljettamina. Aasialaiset arvostavat koulutusta suuresti, ja Cambridge on heille eräänlainen Mekka. Asukkaille tilanteen tekee raivostuttavaksi se, että aasialaisryhmät saattavat tukkia valokuvaussessioillaan liikenteen kaduilta tai muilta kulkukäytäviltä, koska keskittyvät vain kuvaamiseen, eivätkä katso esim. sitä, astuvatko vahingossa henkilöautojen tai bussin tai pyöräilijän eteen.

King’s College on aina yhtä vaikuttava näky. Sen kohdalla käännyimme takaisinpäin, ja paluumatka sujuukin nopeammin joen virtauksen takia.

Veneen palauttamisen jälkeen käpyttelimme keskustaan, ja söimme kuvan ravintolassa, joka on suosittu paikka, mutta josta muistin jo viime kesältä, kun tilasimme sieltä safkaa Julian asunnolle, että nope, ei ole minun makuuni. Tämänkertainen ateria vahvisti mielikuvaani, eikä oikeastaan kukaan ollut tyytyväinen annokseensa. Ainut kiva oli Boba-juoma, jota otimme lähtiessämme mukaamme.

Minun Bobani oli Green Apple Burst. Kannen läpi isketään pilli, jolla juomaa siemaillaan, ja pohjalla lilluu tapiokatärkkelyksestä tehtyjä pieniä, liukkaita pallukoita, jotka ovat ensin hämmentävä, mutta sitten ihan ilahduttava kokemus. Ainut juttu, mitä voin Hong Kong Fusionista suositella.

Matkalla kasvitieteelliseen puutarhaan törmäsimme tähän trubaduuriin, joka kuulemma on vakionäky pääkadulla. Katusoittajia kaupungilla on muutenkin paljon, varsinkin iltaisin, ja monet aivan ällistyttävän hyviä. Ei tämäkään heppu huonosti vetänyt. Ehkä jonakin tosi tympeänraskaan koulupäivän jälkeen voin miettiä, jatkanko opettajana vai lähdenkö roskissoittajaksi Brittilään. Jos päädyn jälkimmäiseen vaihtoehtoon, olen tosi kypsynyt duuniini.

Tällä kertaa menimme kasvitieteelliseen ikään kuin takaovesta. Pääsisäänkäynti on puutarhan toisella puolella.

Mulla ei ollut järkkäriä reissussa mukanani, joten kuvat nyt ovat mitä ovat, ja monet kukat, jotka kuvissa ovat suuria, ovat oikeasti pienenpieniä – kokeilin vähän, mihin kännykkäkamera pystyy.

Ja pienenpienten kukkien vastapainoksi löytyi myös kaikkea jättikokoista, Sequoia-puita ja muita jännittäviä hypersuuria, kiemurajuurisia puita.

Sir Isaac Newtonia inspiroineesta omenapuusta kasvaa Cambridgessa ainakin kaksi jälkeläistä, toinen täällä kasvitieteellisessä ja toinen Trinity Collegen mailla.

Koska sunnuntaikaan ei ollut viileydellä pilattu, olimme jokseenkin puhki kierreltyämme puutarhassa pari tuntia. Taksikyydillä kävimme noutamassa matkatavaramme ja jatkoimme rautatieasemalle. 

Julia oli hankkinut meille edulliset junaliput Lontooseen, ja me kaikki nuokuimme väsähtäneinä junan viileydessä. Perillä Juho lähti taas raijaamaan siskonsa kamoja tämän väliaikaiseen asumukseen ystäviensä luokse, ja me muut lähdimme kirjautumaan hotelliimme, joka sijaitsi aivan Tate Modernin takana, ja etsimään ruokapaikkaa South Bankilta. Unta ei illalla pahemmin tarvinnut odotella, jahka rahtaajammekin oli päässyt perille asti. 

The Cambridge Experience #2

 

Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja sellaista lämpöä hohkaavana, joka lupaa kunnon hellepäivää. Eipä ollut yllätys, säätiedotus oli viikonlopun, ja nimenomaan lauantain, kohdalle luvannut Cambridgeen kunnon hellepiikkiä, jonka jälkeen sää viilenisi. Jesus Green -puistoon (saanut ilmeisesti nimensä Jesus Collegesta) johtava kuja oli aamulla vielä armeliaan varjoisa ja viileä. Meidän nuorimies halusi viedä lahjansa siskolle jo aamulla, kun sen vielä saisi pois juhlallisuuksien tieltä systerin huoneeseen.

Aamupäivä kuluikin kaupungilla yhä lisääntyvässä lämmössä. Sisko ja veli katosivat omille teilleen, me miehen ja Onnin kanssa menimme paikalliseen Mappin and Webb-liikkeeseen, jonne olin varannut meidän lahjamme noudettavaksi: Montblancin mustetäytekynän. Kuinka ollakaan, aivan vieressä oli myös Paperchasen liike, joten eihän sitäkään voinut ohittaa. Löysinkin pari settiä kivoja Reward Stickers -vihkosia töihin (joo kuulkaa, vielä ysiluokkalaiset on onnessaan kun ne pääsee sanarista läpi, ja ne saavat tarran).

Julia kierrätti meitä hiukan katselemassa lähimpien collegeiden tiloja. Olimme käyneet näissä viime kesänä yhdessä, mutta yhtä huikeaa niitä oli katsella nytkin, ja perheen miesväelle ne kaikki olivat tietenkin uusia. St John Collegen kappeli oli ihanan viileä.

Myös supersiistit nurmikot ikivanhojen rakennusten pihoilla ihastuttivat. (Arvatkaapa, näimmekö YHTÄÄN voikukkaa!)

Kovin paljoa aikaa ei ollut, sillä yhdeltätoista meidän kaikkien piti olla jo valmistautumassa juhlallisuuksia varten. Me palasimme hotellille käymään pikasuihkussa, silittämään vaatteita ja pöökäämään, ja Julia meni omalle taholleen laittautumaan. Valmistujille oli tiukat asuohjeistukset kenkiä, meikkiä ja kampausta myöten: vain vähän meikkiä, yksinkertainen kampaus, kengissä ei saa olla korkoja, solkia tai muita koristuksia jne.jne. Katsokaas, jos tapaa on vaalittu jostain 1400-luvulta lähtien, niin pitäähän sitä kunnon nykybritin jatkaa. Pitkät housut tai hameen kanssa sukkahousut, pitkähihainen paita, musta kaapu, jopa 30 asteen helteessä. Joku roti! Ei tänne nakuilemaan ole tultu.

Kuvassa taksia odottelemassa. Miesväkeä kävi sääliksi, mutta lopulta meikä uusine korkkareineen ja unohtuneine avokassukkineen oli se kaikkein säälittävin, ja juhlallisuuksien jälkeen piti poiketa Nextiin ostamaan edulliset nudet baltsut ennen kuin matka jatkui. – Mutta oikeesti, kauheetahan tolla miesväellä oli kuumissa puvuissa ja paidoissa ja ruseteissa.

Menimme kahdeksitoista Julian collegelle (Lucy Cavendish College) lounaalle, jossa tapasin ilokseni myös yhden Julian parhaista kavereista, Aimeen, ja istuimmekin lounaalla samassa pöydässä hänen ja hänen perheensä kanssa. Lounas oli iloksemme kylmä buffetlounas, enkä pannut pahakseni myöskään seljankukkalimsaa ja jälkiruokamansikoita pienten marenkien ja kermavaahdon kera.

Lounaan lopuksi valmistujat ja osa collegen väestä (presidentti sinisessä puvussa ja punaisessa kaavussa) asettuivat ulos nurmikolle ammattikuvaajan ikuistettaviksi. Näissä kuvissa asetelmaa vielä haetaan, joten ilmeet ja asennot ovat mitä sattuu. Ylemmässä kuvassa valokuvaaja näyttää osoittavan suoraan ruskeatukkaisen tytön korvaa; Julia on hänen vieressään vasemmalla. 

Nuo turkishuput ovat muuten huvittava juttu. Ne vuokrataan peruskaavun lisukkeiksi nimenomaan näitä valmistujaisia varten, ja niitä käytetään vain ja ainoastaan tämän yhden kerran. Myöhemmin, jos valmistuu jatkotutkinnosta, vuokrataan sitten eri tavalla somistettu huppu kaavun kaveriksi.

Me käpyttelimme jalkaisin ja hissuksiin senaattitalolle, sillä lounaan ja itse valmistujaistilaisuuden välissä oli runsaasti aikaa. Kuumuus kaupungilla tuntui lyövän kasvoille, ja vaikka matka ei ollut pitkä, pysähdyimme mm. Heffersin ihanassa kirjakaupassa. Ei niinkään kirjoja katselemassa, vaan päästäksemme jonnekin, missä on tehokas ilmastointi. Minäkin jumitin alennusdekkareiden vieressä muka niitä tutkien, vaikken välittänyt niistä pätkääkään, mutta niiden vieressä oli yksi ilmastointilaitteista. 

Senaattitalolla meidät istutettiin ensin pihalle telttakatokseen odottamaan järjestelyjen viimeistelyä, ja jokainen halukas sai ohjelmalehden. Lucy Cavendishin lisäksi samassa tilaisuudessa oli kahden muun collegen valmistuvat oppilaat, ja aamupäivällä oli jo järjestetty yksi vastaava tilaisuus toisille collegeille. Plus että näitä oli ollut sitten jo pitkin viikkoa, en edes muista, kuinka monesta eri collegesta Cambridgen yliopisto koostuu. Huvittava yksityiskohta on sekin, että lähes joka collegea ympäröi muuri. Sitä tarvittiin aikanaan, kun kaupunkilaiset olivat vihamielisiä akateemista väkeä kohtaan, joka a) osasi lukea ja kirjoittaa ja b) ansaitsi paremmin kuin tavallinen kansa. Eikä vihamielisyys ole edelleenkään täysin kadonnut; viime vuonna annettiin ohje välttää kaavussa kulkemista kaupungilla (hieman vaikeaa, jos on menossa vaikka Formal Dinneriin, jossa se on pakollinen asuste), kun yksi yliopiston oppilaista oli joutunut kaupungilla vihamielisen hyökkäyksen kohteeksi.

Itse juhlatilaisuudessa valokuvaaminen oli kielletty. Oppilaat kulkivat neljän ryhmissä dekaanin kanssa akatemian edustajien eteen, ja dekaani vakuutti heidän olevan hyväkäytöksisiä ja kelvollisia kansalaisia ja pyysi, että heidät hyväksytään akateemisen yhteisön jäseniksi. Tämän jälkeen jokainen oppilas vuorollaan polvistui collegensa presidentin tuolin eteen ja sai tältä siunauksen. Kaikki tapahtui latinaksi, joten voitte kuvitella, miten hilpeä hetki meillä oli hirvittävässä kuumuudessa (iankaikkisen vanhassa senaattitalossa ei ilmastointia ollut), ihmiset oli survottu penkeille aivan vieri viereen lämmittämään toinen toisiaan, ja sitten kaikki tämä ällistyttävä kummallisuus toisilleen lakkia nostavine akateemikkoineen, kulkueineen, hopeasauvoineen ja kultakäätyisine kirjoineen. Kieltämättä tuli mieleen Harry Potter. 

Mutta tietenkin se oli myös äärettömän juhlallista ja herkistävää, ja olemme suunnattoman ylpeitä upean suorituksen tehneestä tyttärestämme, joka kaiken lisäksi sai alumniyhdistyksen stipendin taiteen hyväksi tekemästään työstä (teatteriprojekteja on riittänyt ja syksylläkin on vielä tiedossa yksi ohjaustyö, jokin muinaiskreikaksi esitettävä näytelmä ammattiteatterissa). 

Kyllähän minä siellä yleisön joukossa poru kurkussa katselin, miten oma tyttäreni polvistui vastaanottamaan siunauksensa collegen presidentiltä (tästä hetkestä saa onneksi tilata valokuvan, ne olivat heti nähtävillä telttakatoksessa tilaisuuden jälkeen). Julia halusi vielä erikseen kuvan tässä kaaripylväikössä, joka on hänen lempipaikkojaan. Ehkä sen takia, että Stephen Hawkingin elämästä kertovan leffan Kaiken teoria alkukohtaus on kuvattu tässä. Tai ehkä vain sen takia, että se nyt on vaikuttavan näköinen paikka. Kaunis.

Taustalla tuleva setä onnitteli Juliaa ja totesi minulle: ”That was me. Sixty years ago.” Awwww, vähänkö suloista. Vanhuksia käpytteli viikonloppuna joka puolella yliopistoa, sillä siellä oli jokin alumnien iso tapaaminen.

Me vietimme iltaa perheen kesken Watermills-ravintolassa, jossa skoolasimme kuohuvat vastavalmistuneen kunniaksi, ja söimme ja nautimme ilmastoinnista. Tarjoilija hokasi, että meillä on tuore BA joukossamme, ja toi tyttärelle lopuksi vielä extrakuoharin. Äitimamma puolestaan ei koe Brittilän kesämatkaa täydelliseksi, ellei saa Pimms-drinkkiään.

Olimme aivan naatteja, kun pääsimme hotellille. Juho hilpaisi jonnekin uimaan ja juhlimaan Julian kanssa, mutta minun päähän mahtui vain se, että pääsin äkkiä eroon juhlatamineista ja suihkuun. Onnin kanssa kävin vielä läheisessä kaupassa hankkimassa vettä ja karkkeja, sitten jaksoinkin enää huohottaa helteestä ja katsella telkkarikanavia, ennen kuin simahdin.

Ikimuistoinen päivä!