Kesäkynnet

tuplaleimatSitä on nyt kesälomalaisella aikaa kaiken maailman hupsutuksiin, kuten tuplaleimauksien tekemiseen kynsille. Tai Myytinmurtajien katseluun Onnimannin kanssa. Tosin tässä viikolla jo Facessa totesinkin, että nyt on tenava katsonut niitä selkeästi liikaa, kun se tuli tuohon viereeni läpsyttämään reittään ja totesi asiallisella äänensävyllä, että sulla äiti on tässä kohtaa paljon sellaista niin kuin ballistinen hyytelö. Että lasten suusta jne. Voihan *sensuroitusana*.

Olen siivonnut tähän mennessä nyt olkkarin kaikki kirjahyllyt, joka metrin ja joka sentin, ja lukenut neljä kirjaa. Viides menossa. Tosin, koska kyseessä on George R.R.Martinin teos, tämä kirja vastaa kooltaan suurin piirtein niitä neljää edellistä. Yli 900 sivua. Mä huitelen jossain sivulla 250 ja risat. Tässä voi, Tikrua lainatakseni, vierähtää jokin tovi.

Yhtenä päivänä, itse asiassa viime keskiviikkona, oli kesä! Istuin pihatuolilla auringossa lukemassa, pelasin isännän kanssa nurtsilla peiton päällä Scrabblea, kuivasin pihalla pyykkiä ja hölkkäsin t-paidassa ja shortseissa. Torstaina olikin sitten jo sadekeli, että se siitä puutarhakalusteiden homepesusta. Homehtuvat mokomat nyt tällä haavaa vain lisää.

Mutta satoi tai paistoi, mä olen iloinen siitä, että saan aamuisin lojua. Juoda kahvin sängyssä, lukea päivän lehden ja jotain kirjaa. Nousta jalkeille vasta yhdentoista jälkeen. Tietysti olisi vielä ihanampaa mennä juomaan se kahvi ja lueskelemaan tuonne ulos, mutta koska kelit nyt ovat mitä ovat, pitää iloita siitä mistä voi, eli vapaasta. Aamulojuminen on yksi elämän suurista nautinnoista.

 

Ylioppilas ja sen äiti

Oli äärettömän vaikeaa valita tänne sopivaa otosta. Nuori ylioppilas on fotogeeninen tapaus ja näyttää joka otoksessa hyvältä, mutta samaa ei voi ihan kehua äitimuorista. Mutta siksipä otoksia nyt onkin monta, joten voitte itse valita mieleisenne, varsågoda!

Miten olisi tällainen makeanpuoleinen pläjäys hymyineen?

minajajuhoyo1

Tai kenties erittäin wakawahencinen tuocio, jossa kuvattavat asiaankuuluwan arwokkaasti wailla hymyncarettacaan pönöttäwät?

minajajuhoyo2

Tai sitten se ainut, jossa äiti edes vähän oli edukseen, mutta jälkikasvu veti pelleilyksi.

minajajuhoyo3

Mä olin ulkoistanut juhlat samaan ravintolaan Yyteriin kuin Juliankin yo-pirskeet, mutta vaikka olin ollut etukäteen tietoinen siitä, että paikalla on myös toinen yo-seurue, en kuitenkaan ollut ajatellut asiaa tarpeeksi tarkkaan. Tai, en ainakaan siinä mielessä ollut varautunut tilanteeseen, että meidät, kaksi juhlaseuruetta, oli sijoitettu aivan toistemme kylki kylkeen. Plus että kun meidän seurueemme osasi olla toisen juhlapuheen aikana kunnioittavasti hiljaa, toinen seurue vastasi kohteliaisuuteen juttelemalla estottomasti ja huutelemalla toisilleen salin puolelta toiselle oman ylioppilaamme isän puheen aikana. Että tässä on nyt ikään kuin kahdeksan vuotta aikaa rakentaa puutarhaan myrskyn- ja lumenkestävä ruokailukatos Onnin lakkiaisvieraille. Argh.

Mutta tiättekö mitä? Tänään en ole tehnyt MITÄÄN. Paitsi lukenut kirjaa sängyssä. Ja good grief että mä olen ollut  v ä s y n y t . Kevätlukukauden kaikki stressi lienee kapseloitunut jonnekin aivokuoreeni ja räjähtänyt kerralla auki. Luulen, että räjähdys on tehnyt samanlaista tuhoa kuin mikä tahansa paineaalto, joten loputkin harvoista aivosoluistani lienevät mennyttä kalua. Ainakin tänään olen lillunut jonkinlaisessa utuisessa puolitiedottomuuden tilassa.

Merta ja aurinkoa

IMG_1635

Tämänpäiväisiä näkymiä työpäivästä. Vietimme Eurajoen ja Luvian yläasteiden yhteistä liikuntapäivää, ja sekä isäntä että minä olimme ilmoittautuneet Laitakariin valvojiksi. Kiikuttaessani servettejä letunpaistopisteeseen pysähdyin ottamaan muutaman kuvan maisemista ja ajattelin, että miten valtava onni olla tällaisena päivänä koko päivän meren rannalla. Kuten kaikki hyvin tiedämme, olosuhteet olisivat voineet olla myös viisi astetta lämmintä ja vettä vaakasuoraan.

Yo-kuvassa on käyty ja Onnin kevätjuhla kouluparakkien pihalla sujui sekin mallikkaasti hienossa kesäsäässä. Siitepölykerros takapihan terassin puutarhapöydällä alkaa kohota ennätyspaksuksi. Terassin viereisessä kivikko-, kukka- ja lammikkotsydeemissä kurnuttelee jälleen sammakko. Todennäköisesti niitä muuttaa sinne useampikin.

Tuoksun aurinkovoiteelta ja olisin ihan valmis kuorsaamaan huomisaamuna sängyssä kymmeneen asti ja käpyttelemään sitten takapihalle aamukahvia juomaan. – Vaan ei ihan vielä.

Kesälomaan on jäljellä 3 työaamua.

 

Some serious blooming

IMG_1621

Omenapuu grillikatoksen vieressä päätti räjäyttää koko jackpotin kerralla viikonlopun sateiden jälkeen. Terassin vieressä oleva kollega ei kukoista tässä mittakaavassa, mutta koristepensas terassin toisella puolella on niin valkoisenaan kukkaa, ettei siitä oikeastaan näy juuri lehdenpuolikastakaan vihreää. Luin terassilla sen vieressä eilen ja tänään ja olo oli kuin olisi istunut lähellä Heathrow’n lentokenttää. Sellainen surina ja pörinä että hyvä kun omat ajatuksensa kuuli.

Tosin, eipä niitä ajatuksia nyt niin järin ylenpalttisesti ole. Turhauttavalta tuntuvien viimeisten koulupäivien jälkeen istun nuppi tyhjänä ja kasaan lysähtäneenä, hörpin vettä ja ajattelen, että mitähän julmaa pilaa tämäkin taas on, kun nyt on täydellinen lomakeli, ja ensi viikolle on jo luvattu kylmää ja sadetta.

Pitäisi kai olla vaan kiitollinen siitä, että saa nauttia kesäsäästä lyhyesti edes nyt.

Onni kulkee kantositeen kanssa, koska sai kaksi murtumaa olkavarteensa tippuessaan tramppikselta maahan. Meillä on suojaverkko, mutta natiainen ei ollut sulkenut oviaukkoa perässään, ja juuri siitä hän sitten onnistui tupsahtamaan olkansa päälle oikein voimalla. Ei tullut pahaa jälkeä, lohdutteli lääkäri ja vakuutti, että paranee täysin entiselleen eikä jää mitään pysyvää haittaa, mutta että oli hyvä opetus. Äidin mielestä vähän liiankin hyvä, koska tässä meni nyt alkukesän uimakoulu sivu suun ja vastikään aloitettu pesisharrastus katkolle.

Huomenna vuorossa koulun liikuntapäivä ja keskimmäisen yo-kuvaus. Viime tingassa muistin tilata itselleni kampaajan torstaiksi, että saan tätä kuontaloa vähän siistittyä ennen juhlia. Mekon kävin ostamassa lauantaina. – Oli muuten eka mekko, johon Halosella tartuin.   Kiertelin ja kaartelin etsimässä lisää sovitettavaa, mutta kun kaikki tuppasivat olemaan hihatonta mallia. Ja hihaton mekko puolestaan ei meitsiä enää ikävä kyllä pue. Tai sanotaanko, että allini pääsevät sellaisessa vähän liiankin hyvin oikeuksiinsa. Maan vetovoima jne.

Mielessä on toive, rukous, että tästä kesästä tulisi hyvä kesä. Rentouttava kesä. Voimia antava kesä. Huoleton kesä.

”Mördar-Anders och hans vänner” oli muuten just sellainen kirja kuin toivoinkin. Nyt olen siirtynyt jo Lewyckaan, jolla on aina mitä kummallisimpia nimiä romaaneilleen. Voin kyllä suositella niitä, sillä en ole häneltä lukenut vielä mitään huonoa, vaikka kirjojen nimeäminen voisi olla jotenkin vähemmän oudoksuttavaa (”Meidät kaikki on tehty liimasta” on mitä oivallisin esimerkki).

Aurinkoa ulkona ja kynsillä

sunflower

Koulussa eletään niitä päiviä, kun kaikilla on takki tyhjä. Ulkona on kesä, sisällä luokkahuoneessa tunkkaista ja kuumaa, ketään ei voisi mikään enää vähempää kiinnostaa. Aivan se ja sama, mitä teet luokan kanssa tai missä teet. Eilen talutin yhden luokan ulos aurinkoon tekemään tehtäviä (varjoakin oli tarjolla), mutta ei. Kun rutistaan joka tapauksessa niin sitten totisesti rutistaan.

Mulla on ollut koulupäivän päälle sekä maanantaina että tiistaina koulutusta. Eilen olin niin poikki, että nukuin melkein koko illan saatuani iltaruuan kupuuni.

MUTTA. Posti toi mulle eilen Jonas Jonassonin uusimman romskun, josta olen lukenut vähän alkua, eikä ole tarvinnut pettyä. Mä en oikein tiedä, miten tämän kirjan julkaiseminen on mennyt multa nenän ohi, sillä viime viikolla törmäsin kirjan suomennokseen Porin kirjastossa. Ei löytynyt ruotsinkielistä versiota Satakirjastoista, joten naputin oikopäätä nettitilauksen Bokus-firmalle. Kaipasinkin jo jotain kevyttä ja hauskaa, koskapa luin juuri sekä Tommi Kinnusen ”Neljäntienristeyksen” että Sofi Oksasen ”Puhdistuksen”, ja niin loistavia kuin molemmat olivatkin, olo oli sen jälkeen kuin olisi syönyt kaksi raskasta pääruokaa peräkkäin. Nyt on jälkkärin paikka.

Keskimmäinen sai maanantaina virallisen vahvistuksen ylioppilaskokeiden suorittamisesta ja ehti jo eilen käydä pääsykokeissa Turussa. Olen iloinnut jälkikasvun puolesta, ällistynyt siitä miten sen puku on taas liian pieni, kirjoittanut ja lähettänyt kutsukortteja ja katsellut jokseenkin onnettomana omaa pullataikinavyötäröäni, joka lähettää minut jälleen masentumaan lisää pukukoppeihin juhlakoltun hankkimiseen. Poika kasvaa pituutta ja minä leveyttä, luonnon laki.

Täytynee pitää silmät auki, jos löydän jostain auringonkukankeltaisen mekon. Mätsäisi Picture Polishin uuden lakan kanssa.

Kesälomaan on jäljellä 8 työaamua.

Huoli herää aika ajoin

image

Printtasin tämän kuvan netistä kahtena kappaleena, laminoin ja kiinnitin luokkani oveen. Sekä sisä- että ulkopuolelle. Olin nimittäin keskustellut ysiluokkien kanssa sarjakuvista ja lukemisesta, mutta myös kasiluokkien kanssa elokuvista. Välillä oikeasti alkaa huolettaa, millaisten airheadien käsissä tämän kansakunnan tulevaisuus on.

Se on jo tiedostettu tosiasia, että nykyinen nuoriso ei lue kirjoja. Siis, KIRJA, hei-daa, MIKÄ se on? Ai, sä tarkoitat niitä koulujuttujen näköisiä paperikasoja kirjaston hyllyillä. Joo, oon mä nähnyt niitä joskus kun kävin kaverien kanssa pelaamassa kirjaston tietsikalla. Mut hei, siitä on ainakin neljä vuotta.

Äidinkielen taitoihin lukemattomuus on tehnyt jo jäätävää jälkeä. Jos en aina kadehdi itseäni kielten opettajana, niin ei noita äikänmaikkojakaan ihan hirveästi kateeksi käy. Oikeinkirjoitus ja välimerkit ovat suurelle osalle oppilaista aivan ylitsepääsemättömiä hallita, kieliopista nyt puhumattakaan, ja välillä on suorastaan lamaannuttavaa tajuta, miten oman äidinkielen sanavarasto voi joillakin olla niin heikossa hapessa. ”Ivasi?” ihmetteli jo vuosia sitten yksi ysiluokkalainen tunnillani. ”Hei, tässä lukee että kettu ivasi jänistä. Onks tää joku kirjoitusvirhe?”

Äidinkielen puutteellinen hallinta puolestaan heijastuu väistämättömästi muihin kouluaineisiin. Reaaliaineiden opettajat lukevat koevastauksissa mitä käsittämättömimpiä sepustuksia, vieraiden kielten tunneilla ihmetellään, mitä eroa on sillä, että joku on tehnyt tai oli tehnyt. Tehnyt mikä tehnyt, eikse nyt oo se ja sama?

Surkeaa on ajatella, miten kaiken lukemattomuuden myötä romahtaa pikkuhiljaa myös yleissivistyksen taso. Ei mitään käsitystä kirjallisuuden klassikkoteoksista tai niiden kirjoittajista, eikä ole väliä sillä, puhutaanko nyt vanhoista vai moderneista kirjoista, kotimaisista tai ulkomaisista. Kategorian ”kirjallisuus” kohdalla on syvä, musta monttu, jota äidinkielen opettajat yrittävät epätoivoisesti paikata omien tuntiensa riittämättömissä puitteissa.

Aku Ankkaa ne ovat lukeneet. Fingerpori saatetaan jaksaa lukea jostain päivän lehdestä. Yksi tai kaksi oli lukenut joskus Asterixia. Joku oli kuullut Tintistä. Toinen oli nähnyt Tenavat-elokuvan trailerin, muttei ollut koskaan lukenut yhtään Tenavat-sarjista.

Ja miksi näin? Koska keskittymiskyky ei riitä! Parisataasivuinen kirja on ultimaattinen mahdottomuus, sarjakuvakirjan lukeminen tuskaisaa, yhden sivun sarjis ehkä vielä juuri menettelee, jos saa loppupäivän levätä. Viihteen ja hauskuuden pitää olla lyhyttä ja nopeaa, joten parasta viihdettä on selata kännykältä nettimeemejä ja 9GAG-kuvia. Vitsi yhdessä kuvassa. Sille voi vähän hymyillä ja siirtyä sekunnin kymmenesosassa jo seuraavaan kuvaan.

Kasiluokkalaisten kanssa elokuvista puhuessani tajusin, että sama ilmiö on siirtynyt television maailmaan. Elokuvat ovat liian pitkiä. Jokin harva leffa on saanut suosiota, jos se on ahdettu täyteen toimintaa, mutta enimmäkseen porukka katselee sarjoja. Sarjan yksi jakso on sopivan pitkä, etenkin, jos samalla voi näpyttää ja selata sitä älykännykkää. Jos koulussa katsotaan jotain elokuvaa, se ei yleensä ole tarpeeksi viihdyttävä, siinä pitäisi ehkä ajatella jotain tai tuntea taustatietoa jostain asiasta. Eli tylsää. Ei jaksa. Ei pysty keskittymään.

Satakunnan Kansa julkaisi 2.5. ilmestyneessä Enemmän-liitteessä Markku Saksan artikkelin nimeltä Netti mädättää aivot. Saksa oli tutustunut Nicholas Carrin kirjaan ”Pinnallista – mitä internet tekee aivoillemme”. Carr kun oli itse huomannut itsessään saman ilmiön kuin näissä nuorissa; entisestä kirjallisuuden ystävästä oli tullut keskittymiskyvytön surffailija. Tutkimuksista onkin käynyt ilmi, että aivomme muuttuvat tilanteiden mukaan ja niihin voidaan vaikuttaa. Saksan (ja ilmeisesti Carrin) tekstiä siteeratakseni, ”aivot voidaan harjoittaa älykkäämmiksi tai tyhmemmiksi”.

Kuka keksisi sen viisasten kiven, jolla nykyteknologian kehityksestä huolimatta saisimme lapset ja nuoret harjoittamaan tuota nupissa hyrräävää hernettä entistä älykkäämmäksi? Tyhmeneminen kun käy ihan itsestään.

Näpertelyä

decalmat

Hoksasin justiinsa, miksi tykkään näperrellä näitten kynsijuttujen kanssa: koska se on askartelua! Mä olen aina tykännyt askartelusta ja pienten yksityiskohtien kanssa näpertämisestä, ja mitä muuta kynsien koristelu muka on. Herkullisia värejä, erilaisia tekstuureja, leimasimia, kuvioita, pientä detaljia koko juttu. Aikuisen naisen askartelutuokio. Ja himskutti, miten kivaa!

ekadecal

Messy Mansionin decal mat pääsi tänään eka kertaa käyttöön, kun koklasin tehdä omaa decalia. Ei vaikeaa, mutta ensi kerralla olen kyllä parissakin asiassa viisaampi. Siitä tosin en viisastu, miksi multa murtuu kynnet aina keskisormesta. (En viitsi toistaa tässä miehen kannanottoa asiaan, voitte vain kuvitella.) Enkä sitä, miksi mua ei yleensäkään ole siunattu hyvillä kynsigeeneillä. Mutta kai tilanteen voi arvata jo katsomalla näitä mun hiuksiani, skandinaavisia höyheniä. On se niin väärin.

Onnimanni suoritti onnistuneesti vuosikokeensa musiikkiopistolla. Olimme molemmat vanhemmat hurraamassa katsomossa ja jännäämässä pikkumiehen puolesta, sillä hän oli esiintymispäivänä pienessä kuumeessa. Minä onnistuin jälleen kerran tekemään suotuisan vaikutuksen pojan piano-opeen sotkemalla aikataulut päässäni oikein perusteellisesti ja työntämällä tenavan viime tingassa konserttiluokan ovesta sisään.

Mikä siinä on, että kun jotain ihmistä vähän ihailee ja kunnioittaa, niin jopa tekeydyt pelleksi sen silmissä kerta toisensa jälkeen? Onnin piano-opettaja on osaava ja loistava tapaus, sellainen oikein kunnioitusta herättävä, jonka edessä haluaisi tehdä mahdollisimman hyvän vaikutuksen. Ja aivan justiinsa päinvastoin tapahtuu. Niin monet kerrat olen sotkenut luokat ja aikataulut ja kaiken mahdollisen, ja juuri, kun olin torstain pianotunnin yhteydessä pahoitellut maanantaista aikataulusotkuani, satuin tunnin jälkeen vilkaisemaan Onnimannin käpäliä jotka olivat pikimustat. Tuli vähän kiire lähteä sille tunnille, niin etten huomannut käsiä aiemmin, ja tottaKAI joka ainoassa mahdollisessa kohdassa Palmgren-opiston seinillä lukee, että pesethän kätesi ennen kuin tulet tunnille. Ja kakaran kädet olivat siinä jamassa, että saatoin vain musertuneena ajatella, millaiset jäljet niistä oli jäänyt flyygelin valkoisille koskettimille. Huolehtiva äiti jälleen… Ja mitä mahtoi piano-ope ajatella???

”MITÄ sun käsissäsi on?”
Onni vilkaisee käsiään.
”Me oltiin Milon kanssa skeittirampilla kun odottelin sua. Kai tää sieltä tuli.”
”Skeittirampilla? Miten sää skeittirampilla ehdit olla? Minähän tulen hakemaan sut aina ennen kuin koulu oikeasti edes loppuu.”
”Tänään päästiin jo puoli kolmelta. Kyllä ope lähetti siitä lapun, sen joka on jääkaapin ovessa. Mä en ymmärrä, miks mun piti odottaa sua koulun pihassa 40 minuuttia!”

Äiti räpyttelee silmiään. Olin jättänyt aamulla lapun olkkariin. ”Onni! Tulen hakemaan sut taas koulun pihasta klo 15.10.” En ollut todellakaan muistanut, että koulu loppuisi poikkeuksellisesti jo 14.30. Ja muksu oli tunnollisesti odottanut mua koulun pihassa kymmentä yli kolmeen asti. Tsuidaduida.

Mitenkähän tuota kesäloman saapumista voisi hiukan kiirehtää? Kun tuntuu nyt siltä, etten yhtenäkään päivänä pysy ihan kärryillä. Teen säännöllisiä syöksyjä ojan puolelle.

Kesäloman alkuun on jäljellä 15 työaamua.

 

Äitienpäivä on my mind

aitienpva16

Mun mies jotenkin sekoaa aina, kun se ostaa jollekulle läheiselle lahjaa. Kuten tytär asian ilmaisi, muuten säästäväinen mies tarttuu lahjaa ostaessaan neljän tonnin pakettiin ja toteaa iloisena, että tää on varmaan hyvä.

No, enhän minä valita. Miksi valittaisin? Tänä äitienpäivänä mut yllätettiin taas perin juurin, sillä en olisi ikinä osannut kuvitella, mitä lahjakääröstä löytäisin. Intuos-merkkinen kynä- ja tablettisetti, jotka saa kytkettyä tietokoneeseen. Mä olin ensin ihan haavi auki, että MITÄ, sillä enhän minä totisesti ole mikään taiteilija (paketin kyljessä on teksti ”Everything you need to create amazing digital art”), mutta tytär valisti, että vempain on erittäin kätsy myös kuvankäsittelyssä, ja sitähän minä kyllä jaksan väkertää loputtomiin.

Oikeastaan riemastuin toistaiseksi eniten siitä, että nyt saan järjettömiä kielioppipiirroksiani mukaan PowerPointteihin tosi kätevästi, ja saan jopa animoitua niitä. Harva mutsi on varmaan äitienpäivänä istunut tuntikausia piirtämässä keskenään juttelevia ruotsin adverbeja, mutta minä istuin. Kahjo mikä kahjo. (Mies katseli aikaansaannoksia kulmakarvat koholla ja totesi paljonpuhuvalla äänensävyllä ”okei…”)

Onnin korttia nauroin sydämellisesti avattuani sen. Sisältä löytyi onnentoivotusten ja sydämien lisäksi pahvista teipattu tasku, jossa lukee ”1€”. Ja kun kurkistin taskuun, niin heh, siellähän killitteli euron kolikko. Mä ilmoitin, että tätä en käytä mihkään, vaan tästä tulee mun hyvän onnen kolikkoni niin kuin Roope Ankalla.

Julia väkersi hovijälkiruokaa ja teki marengitkin itse. Jumalaisen hyvää! Se ensin ehdotti, että tekisi pavlovaa, mutta mä kielsin, kun tiesin itseni. Söisin päivän mittaan koko helkutin uunipellillisen, ja niin kaksi kevyemmän syömisen viikkoa olisi taas mitätöity yhdessä päivässä. Sain varmasti tarpeeksi sokeria ja kaloreita tästäkin jälkkäristä. Peiliin katsoessani en näe millään muotoa riutunutta naista.

Oli onnellista lojua äitienpäivänä sohvalla syömässä ihanaa jälkkäriä ja katsomassa tyttären kanssa Parks and Recreation -sarjaa. Ja koota pikkumiehen kanssa palapeliä. Ja vähän höykyttää keskimmäistä siitä, ettei se ollut saanut hinattua itseään aamuksi tänne tyttöystävänsä luota. Nämä kolme ovat mun aarteitani. Se, mitä jätän jälkeeni tähän maailmaan.

Kesälomaan on jäljellä 18 työaamua.

Pyöreitä vuosia

onni10

Kun Brittilässä Lissu täytti pyöreät 90 vuotta, meillä täytti Onni samana päivänä ensimmäiset pyöreänsä. Herra 10 vee otti kuninkaallisen meiningin myös siinä, ettei juhlinut synttäreitään pelkästään huhtikuun 21. päivä, vaan juhlallisuuksia seurasi useana päivänä jälkikäteen.

Onnin synttärit eivät kylläkään nyt jakaantuneet useammalle kuukaudelle, eikä ohjelmistossa ollut suurta paraatiakaan (Kummoinenkohan kokemus olisi matkustaa Lontooseen kesäkuun 11. päivä?), mutta lauantaina saattoi bongata kasan hikisiä pikkupoikia Porin Megazonesta. Tiesimme kokemuksesta, että on ihan turha edes uneksia siitä, että saisi tuon ikäiset duracelpuput viihtymään kotisynttäreillä ilman sitä, että kämppä pitäisi pistää jälkikäteen täysremonttiin. Lasersodan pelaaminen ja herkkujen nauttiminen päälle oli juuri sopiva actionpläjäys. Voin lämpimästi suositella Megazonea.

Eilen vietettiin sukulaissynttäreitä kakun kera. Olin joulukuussa ostanut Lontoosta Snooksin lelukaupasta sarjan synttärikynttilöitä, jotka palaisivat eri värisillä liekeillä, ja hitsiläinen, kun h-hetki koitti, kynttilät eivät syttyneet. Tulitikkuja kului, mutta liekki ei tarttunut kynttilöiden sydämeen. Lopulta sain kaksi palamaan himmeällä liekillä, mutta kun sytytin kahta seuraavaa, ne edelliset jo sammuivat. Lopulta multa meni hermo, nypin britti-ihmeet pois kakusta ja korvasin ne vuosi sitten paikallisesta Salesta ostetuilla. Ja johan syttyi.

Pikaviesti Buckinghamin palatsiin: Attention! If you have purchased the Queen’s birthday cake candles at Eric Snooks in Covent Garden, do NOT use them! They won’t work. Please, try Harrods instead.

Viikonloppu meni ihan liian nopeasti. Olin perjantai-iltana katsomassa Porin Promenadissa Niko Kivelän stand up -esitystä, lauantai meni kaverisynttäreissä, siivoamisessa ja kakun leipomisessa, ja eilen menin vielä synttärivieraiden lähdettyä raamikseen. Tänä aamuna olinkin sitten niin poikki, etten ollut saada itseäni sängystä ylös millään.

Mutta se Kivelä! Voi täytinen, että mä nauroin, ja niin nauroi myös jälkikasvu, joka pulutarinaa kuunnellessaan ulvoi niin kaksinkerroin että tiputti jo karkkinsa suusta paidalleen, mikä sai meidät nauramaan vielä kahtakin kauheammin. Mä oikeasti pidän Kivelää Suomen stand up -esiintyjien ykkösnimenä, sillä kukaan muu ei saa mua nauramaan niin hysteerisesti. Oltiin lippujen hankinnassa vähän viime tingassa ja mietin jo, että kandeeko lähteä kun tulossa on muutenkin ohjelmantäysi viikonloppu, mutta kyllä kannatti. Jos nauru pidentää ikää, musta tuli perjantaina kuolematon.

 

Tapahtumarikas tapaninpäivä

kuusienkeli15Yllä oleva kuva oikeastaan kiteyttää koko meidän tapaninpäivämme. Huhheijaa. Voin onnekseni kertoa, että olemme kaikki hengissä ja hyvissä voimissa, mutta päivä kului lähinnä aineellisten vahinkojen parissa.

Aamulla löysin ensin ison lasilyhtyni pihalta myrskyn murskaamana. No big deal, mutta otti päähän, kun se oli loppusyksystä lähtien seissyt tuulikaapissa suttuisena ja täynnä jälkiä ruohonleikkurin silppusateesta, ja olin juuri jouluksi saanut vihdoin sen puhtaaksi, irrottanut lasit ja kiillottanut ja kuurannut ja koonnut taas kasaan.

Systeri siinä poikkesikin päivälenkillään, mutta viipyi kovin lyhyen tovin, sillä halusi jatkaa ulkoiluaan, ja isännän serkku oli perheineen tulossa meille piipahtamaan. Kohta vierailun jälkeen touhusinkin keittiössä, kun kuului yhtäkkiä ihan valtaisa ryminä ja heti päälle Onnin parkuminen. Säntäsimme tohkeissamme katsomaan, mitä oli tapahtunut, ja eikö tämä pieni Karate-Kid ollut isosiskonsa kurinpidollisia toimia vastustaessaan potkaissut oveaan, mutta osunut vahingossa oven huurrelasi-ikkunaan, joka nyt oli osittain sirpaleina lattialla ja loput oli säpäleinä karmeissa tipahtamalla hetkellä minä hyvänsä.

Nyt oli onni onnettomuudessa sanonnan kaikissa merkityksissä, sillä pikkukaveri oli saanut kantapäähänsä aivan mini-minisen haavan, josta juuri ja juuri tuli sen verran verta, että potilas halusi siihen laastarin. Ja sitten siivoamaan sotkua! Isäntä avasi vasaralla pokat kunnolla, että saatiin viimeisetkin lasinrippeet pois ikkuna-aukosta, meitsi keräsi isompia lasinpaloja sankoon ja Julia imuroi. Onni oli aivan pois tolaltaan tapahtuneesta, ja vaikka hän sai toruja hölmöilystään, lohduttelimme häntä myös kovasti toteamalla, että vahinkoja tietysti aina joskus tapahtuu. Mä olin lähinnä helpottunut siitä, ettei jouduttu lähtemään sairaalaan tikkaamaan ketään!

Alkuillan Julle, isäntä ja minä vietimme leffassa katsomassa uutta Star Warsia, sillä aikaa kun pojat oleskelivat yhdessä kotona uuden pleikkarinsa lumoissa. Juho oli jo nähnyt leffan, ja Onnia pidimme liian pienenä katsomaan moista räiskintää. Tykkäsimmekin elokuvasta koko lailla, tuntui jotenkin tosi symppikseltä nähdä Harrison Ford ja Carrie Fisher valkokankaalla, ja tykästin myös Daisy Ridleyn roolisuorituksesta, joskin totesimme Julian kanssa aivan yhteen ääneen sen, että hänessä häiritsi ilmiselvä samankaltaisuus Keira Knightleyn kanssa  –  suu ja koko kasvojen alaosa, tapa puhua, erittäin posh brittiläinen aksentti, jopa tapa liikehtiä.

Palasimme leffasta tyytyväisinä ja nälkäisinä, ja tuskin olin päässyt keittiöön värkkäämään jouluruokaan kyllästyneelle perheelle paistinperunoita ja nakkeja, kun kuului taas hirveä rymähdys. Mä olin ihan että ei voi olla totta, mitä NYT, ja kun säntäsin ulos keittiöstä, porukka oli pystyttämässä joulukuusta, joka oli kaatunut.

!!!

Siitä kuusesta on ollut nyt niin paljon riesaa, etten KOSKAAN enää osta yksin ja omin päin tähän talouteen joulukuusta. Mä kun luulin tekeväni hyvän teon raahaamalla se ajoissa Eurajoelta, mutta perhe on virnistellyt sen rungon vinoudelle niin paljon, että hyvä on, tästä lähtien tyydyn siihen, mitä isäntä tänne tuo. Mä kun vaan katsoin, että se on tuuhea, mutten juuri kiinnittänyt muuhun huomiota. Anyway, painopiste on sen verran keskikohdan ulkopuolella, että kun sitä oltiin aiemmin päivällä tönitty muutaman kerran, kevyt kosketus katkaisi kamelin selän eli kuusen tasapainon.

Ja jälleen onni onnettomuudessa: se EI kaatunut olkkarin lasipöydän päälle, eikä YKSIKÄÄN kuusen lasipalloista tai -sydämistä särkynyt. Ainut rikki mennyt koriste on tuo kuvassa näkyvä muovinen jouluenkeli, joka kuuluu aina kuusen latvan lähelle ripustettavaan enkelitrioon. Tänään korjasin enkeliparan pikaliimalla ja siellä se taas killuu.

joulukynttilat15Että tällaista tänne. Siskoni vastasi tekstiviestiini tapahtuneista, että ei teillä ainakaan tylsää ole. – Ei, ei ole. Menihän tossa jo aatto ja joulupäivä varsin rauhaisissa merkeissä, niin että olikin jo aika vähän tapahtua jotain raflaavaa.