Puuhaa, sukkia ja kuninkaallisia

Mun joulupukilta (lue: tyttäreltä) saamani lukuteline on ihana. Sen saa säädettyä useaan eri kaltevuusasentoon, ja pienet vipuset pitävät sivut paikoillaan, niin että voin löhötä vaikka kädet niskan takana. Ja kynsiä lakatessa tää on ihan ehdoton, sen totesin eilen. Ennen asettelin sormet harallaan märkiä lakkauksia varoen jotain painavaa esineistöä ensin aukeaman yläosaan ja sitten alaosaan sitä mukaa kun lukeminen eteni, mutta a vot, nytpä kirja pysyy auki, ja sivun kääntäminenkin on helpompaa kynsiä tuhraamatta.

Tein eilen selvää jälkeä meidän pienemmässä vaatehuoneessamme. Tyhjensin jopa viimein, vuosien jälkeen, äidiltäni perimäni ompelulipaston ja siirsin sen isompaan vaatehuoneeseen odottamaan kesää, hiontaa ja maalausta. Kantokahvakin kaipaa korjausta, yksi vetonappuloista on irti ja jalkaosastakin toisen puoliskon liimaus irtoilee. Siinä on mulle projektia yllin kyllin, jos vaan tulee kuivia päiviä hiontahommille. Sitä en sisätiloissa ala tehdä, huhhuh.

Tänään silitin kolmisenkymmentä vaatekappaletta, mankeloin viisi lakanaa, siistin keskimmäisen huoneen ja siivosin vanhimman huoneen, koska molemmat ovat nyt poissa marisemasta siitä, miten mihinkään ei saa koskea (kjäh-kjäh). Edellinen majailee tyttöystävänsä luona Rauman Voiluodossa ja jälkimmäinen lähti vastaanottamaan uutta vuotta Turkuun. Pikkumiehelle tulee tänään kaveri yökylään. Saavat nukkua isoveljen huoneessa, koska siellä on tarpeeksi leveä sänky molemmille.

Eka sukka tuli valmiiksi katsellessani Netflixistä The Crown -sarjan ekan jakson. Jösses, miten olen voinutkin olla katsomatta tätä aiemmin! Brittikuninkaallisia, taattua brittiläistä epookkisarjalaatua ja Matt Smith prinssi Philipin roolissa! Luulenpa, että puuhakkaat lomapäiväni ovat ohi; jaksoja on katsottavana vielä yhdeksän lisää.

Tapania!

Hillosin 20 vuotta tuota mehiläisvahakynttilää, ennen kuin raaskin polttaa sen. Oli jo aika.

Monta päivää vastustin hiipivää flunssaa juomalla kuumaa Pukka-teetä (Lemon, ginger and Manuka honey), johon olin raastanut tuoretta inkivääriä ja antanut hautua kunnolla, mutta nyt sai pöpö ylivallan. Justiinsa samoin kävi muutama vuosi sitten, kun menin sanomaan viimeisenä koulupäivänä ääneen, etten ole ollut koko syksynä yhtään päivää saikulla enkä potenut edes mitään pientä nuhaa. Sitten sairastuin joululomalla ja sairastelin koko kevätkauden. – Nyt menin pöljä tekemään saman dramaattisen virheen. Toivon hartaasti, että tämä kostautuu nyt vain tässä lomalla. Alkaa nuppi kaivata jo hölkkälenkkiä viikon tauon jälkeen.

Mä olen ollut tänä vuonna ilmeisesti superkiltti, sillä sain aivan ihania lahjoja. Puisen lukutelineen, OPIn Tiffany-kokoelman kynsilakkaa, enkunkielisen Fingerpori-kirjan, Jessie Burtonin The Muse-romaanin, Kalevalan korvikset, Mauri Kunnaksen suomi-ruotsi -kuvasanakirjan, villasukat, Finnkinon lippuvihon, Cesarsshopin lahjakortin (Itke kateudesta, Sissi!) ja Whittardin makusiirappeja kahviin. Olen AIVAN lapsellisen täpinöissäni tästä kaikesta. Ehkä mä olen nyt viidenkympin rajapyykin ohitettuani muuttumassa lapseksi jälleen? Ensi vuonna kenties jo kirjoitan kirjettä joulupukille ja odotan, että tontut vievät sen ulkoportailta kynnysmaton alta?

Vähemmän täpinöissäni olen tosta blenderistäni, jonka jo kerran takuuaikana kävin vaihtamassa uuteen sen alettua vuotaa ja pahasti. Jälleen sama juttu. Toivon hartaasti, että löydän kuitin käsiini vielä tänä iltana, sillä haluan marssia pikimmiten Prismaan ja vaatia rahani takaisin. Jo on huippu, että kapine toistaa saman tempun muutaman kuukauden käytön jälkeen. Oli hurjan kiva aloittaa päivä pyyhkimällä mustikkasmoothieta keittiön pinnoilta. Onneksi ei mennyt vaatteille kuten viimeksi.

Peugeot meni peurakolarin jäljiltä lunastukseen, joten noi meidän miehet googlailevat nyt vaihtoautoja. Julia ja minä töllätään HBO:lta Parks and Recreation -sarjan vitoskautta. Hörpitään Blossa-glögiä ja syödään pipareita. Mä keskeytin 272 päivää kestäneen karkkilakkoni aatonaattona vuoden loppuun asti. Kummallista kyllä, mulla ei ole mikään hirveä himo nytkään syödä karkkia. Mon Chéri -konvehti maistui just sellaiselta kuin muistin, mutta nyt en ole syönyt niitä silleen tauotta rasiakaupalla kuten muina jouluina. Sokeri ei vain kauheasti niin kuin maistu. Olettaisin, että on helppo aloittaa uusi lakko uudenvuodenpäivänä.

Huomisaamuna mua ei saa sängystä edes villi virtahepolauma. Odotin Suurta Löhöaamua tänään, mutta isännän serkku, joka oli jo aiemmin sanonut poikkeavansa tässä perheineen, viestitti aamukymmeneltä, että he ovat tässä yhden-, kahdentoista maissa. Auuugh! Piti sännätä suihkuun ja siistimään olkkaria, ihan liian aikaisin tapaninpäivän aamuksi. Tosin, kuten Julia sanoi, se oli sen arvoista, sillä isäntä on serkkunsa kanssa melkein kuin veljekset, ovat viettäneet lapsuutensa yhdessä ja touhunneet toinen toistaan päättömämpiä juttuja. Aika hellyyttäviä ovat vieläkin, kun pääsevät tapaamaan toisensa.

Nyt lisää teetä ja inkivääriä. Koko nenä kutisee sisältä. Mitähän toi mein neiti sanoo, jos otan sen joululahjaksi saamista metallipilleistä sellaisen niille tarkoitetun pienen puhdistusrassin ja raavin sillä kuonoani? Sisältäpäin.

Uusiksi, kiitos!

lehti

Tämän syysloman ottaisin kovin mielelläni uusiksi. Mä olen ehtinyt messuilla (kuten tiedättekin), haravoida lähes koko etupihan putsiksi (Vaahtera on nyt lehdetön, hahaa! – Ei puhuta takapihasta mitään, jooko?), korjata kolme pinkkaa kokeita, lukea 2 ja puoli kirjaa, shoppailla yhden päivän Turussa systerin kanssa (tietenkin päivään kuului ruokatreffit keskimmäisen kera), käydä loistavassa stand up -illassa (Kummisedät: André Wickström, Riku Suokas ja Ilari Johansson, voin suositella lämpimästi), laittaa pari kertaa ystävättären kynnet, katsoa pienimmän kanssa Tatu ja Patu -leffan, siivota huushollin ja ennen kaikkea: nukkua tarpeeksi.

Paitsi viime yönä. Pienin heräsi keskellä yötä vatsakipuun. Ja niin heräsi sitten koko muukin huusholli. Epäilen, että koko kujan asukkaat heräsivät. Ei ole nimittäin ihan pientä ääntä, mikä tuosta tenavasta silloin lähtee. Kaiken muun se kestää urheasti kuin spartalainen sotilas, luunmurtumat ja koiranpuremat ja putoamiset ja kolhimiset, mutta annas olla, kun tulee vatsakipu, niin jo on maailmanloppu. Pari tuntia valvottiin, jostain puoli kahdesta puoli neljään, sitten helpotti.

Onneksi oli toi talviaikaan palaaminen justiinsa tässä saumassa, että sai nukkua luvan kanssa tunnin kauemmin. Silti olen ollut koko tän päivän kuin perseeseen ammuttu karhu. Tosin ehkä saattaa olla niin, että huomisella työelämään paluulla on silläkin asiassa oma panoksensa. Että nyt niin kuin loppuu rento ja kiva ja aikaansaava ja alkaa taas se kiireinen ja stressaantunut ja väsynyt.

Splendid.

Mutaa ja vaahteranlehtiä

Tänään piti haravointirupeaman ja suihkun jälkeen kokeilla messuostoksia. Mutanaamiota! Jösses, on nimittäin kyllä sitten mutaistakin mutaisempaa. Pelkästään purkin aukaiseminen sai kulmakarvat vetäytymään takaraivolle. Haju. Ei tuoksu, vaan haju. Paketissa oli käyttöohjeiden lisäksi erillinen lappu, jossa käyttäjää rauhoiteltiin siitä, että haju on ok ja kuuluu asiaan, ja haihtuu lievemmäksi, jos antaa purkin olla vähän aikaa auki. Ja minähän annoin. Tiedättekö, purkin sisällys vähän pulppusi silleen kuin jokin kunnon mutalätäkkö.

sosarmudmask

Käyttöohjeessa hajusta mainittiin vielä edelleen: ”Mudalle ominaisen tuoksun antavat täysin luonnolliset rikkiyhdisteet.” Jep. Iholle jäi möhnästä hyvä fiilis, mutta kamala haju. Muutaman tunnin kuluttua piti käydä kirjastossa, ja vaikka vedin nassulle Vichyn kosteusvoidetta, tunsin nenässäni rikin katkun. Olen varma, että kirjastonhoitaja ihmetteli poistuttuani, miksi hän yhtäkkiä alkoi ajatella keitettyjä kananmunia.

cuckoo

Toinen testaukseen päässyt messuostos oli OPIn Cuckoo For This Color. Täydellinen. Tästä ei vihreänsävyinen kynsilakka parane.

Kahdelta arkipäivältä saldo on nyt 15 puutarhakärryllistä haravoituja lehtiä, yksi puunattu lastenhuone, neljä koneellista pyykkiä, yksi leffa kotikatsomossa (”The Hours”), monta kupillista Pukka-teetä ja vajaa sata sivua Brysonin ”A Walk In The Woods” -kirjaa, joka on jo kirvoittanut musta useammat röhönaurut. Tänään pitää varmaan katsoa HBO:lta vielä Westworldin uusin jakso.

I Love syyslom… ei kun Me!

ilovemessuta

Mä korkkasin syyslomani ensin puolentoista tunnin päikkäreillä perjantaina ja lauantaiaamuna olinkin sitten tikkana jo ennen kahdeksaa astumassa I Love Me -messuille suuntaavaan bussiin. Koska bestis ei päässyt lähtemään ja työkamuilla oli muuta menoa, päätin lähteä reissuun ihan yksikseni ja nauttia siitä, että saisin kulkea tismalleen omaan tahtiini. Katsoa mitä huvittaa, syödä milloin huvittaa, levätä kun huvittaa.

ilovemessutb

Messukeskus oli kyllä niin täynnä väkeä, että vaikka mä en ihan pientä tungosta hätkähdä (ei voi hätkähtää jos tykkää Lontoossa käydä), niin en voinut olla toivomatta vähän pienempää kävijämäärää, jotta päivästä olisi voinut nauttia. Mitä tahansa kojua pysähtyikin katsomaan, niin kylkiluissa oli kymmenen kyynärpäätä kiinni. Mua jo alkoi yhdessä vaiheessa naurattaa, kun ajattelin mein isäntää siihen ruuhkaan! Se olisi kestänyt ehkä max. 10 minuuttia ennen kuin siltä olis verisuoni poksahtanut päästä.

ilovemessutc

Otin sitten vaan sen asenteen, että en edes yritä katsoa koko messualuetta, vaan tungeksin niissä kaikkein kiinnostavimmissa hyperkärsivällisenä. Eli suurimmaksi osaksi kynsijuttujen parissa. Mä kyllä hillitsin itseni ihailtavasti, sillä mukaan lähti vain kaksi pulloa lakkaa (OPIt oli messutarjouksessa 9e puteli!), uusi sivellin putsausta varten, yksi uusi leimauslaatta (aivan tuntematon merkki, Moyra) ja kolmet decalit, joita en raaskinut ostaa enempää himotuksesta huolimatta, sillä tämäkin merkki oli mulle entuudestaan vieras, enkä tiedä miten mahtaa käyttäytyä. Mutanaamioon, aktiivihiileen ja Pukka-teehen hassasin vielä rahani, mutta juurikin sen kauhean tungoksen takia ei edes jaksanut kaikkeen näkemäänsä perehtyä. Informaation ja visuaalisten ärsykkeiden ähky lamautti.

Ehkä kivointa koko päivässä oli käydä kaffetreffeillä ihanan Sissin kanssa, jutella niitänäitä, lepuuttaa jalkoja, vertailla messuostoksia, nähdä ihminen kommenttien ja postausten takana ihan livenä. Hän vietti messuilla jo toista päivää (!), kun taas meikä alkoi jo hyytyä jo muutaman tunnin jälkeen. Sissin innoittamana kävinkin etsimässä käsiini sen kojun, joka myi tuota mutanaamiota.

ilovemessutdMutta hyvä tavaton, katsokaa nyt näitä OPIn lakkoja! Vasemmalla on metallisen taivaansinisenä hohtava Teal The Cows Come Home ja oikealla vielä sitäkin kutkuttavampi vihreään taittava Cuckoo For This Color. Iiiiiiiiihh!!! Cuckoo pääsee tämän kukkuun kynsille tuota pikaa.

Lähes meedio

riippukeinu

Se minä olen, sillä kuka muu bloggaaja olisi muka pystynyt aavistamaan, että juuri tänään lukijani haluavat nähdä hyvin hoidettujen sormenkynsieni sijasta ihan älyttömän huonosti hoidetut varpaani? Mutta minäpä niinkun tunsin sen sisimmässäni, että tätä te nimenomaan nyt kaipaatte. (Mä tiedän, että olisin ansainnut miljoonia laittamalla nämä ajatustenlukijan kykyni kaupalliseen käyttöön, mutta kun mä olen tällainen reilu ja vaatimaton ihminen, niin en mä sellaiseen ala.) Huomaa kynsilakanrippeet muistaakseni toukokuussa tapahtuneesta lakkauksesta.

Meidän isäntä ei ole tyhmä mies. Se osti Julialle etukäteissynttärilahjaksi älyn kätevän, laskuvarjokankaasta valmistetun riippumaton, jonka lahjan saaja halusi heti virittää takapihalle. Ja koska hänellä ei Turussa ole paikkaa kyseiselle vempeleelle, se jäi nyt edelleenkin killumaan tuonne meidän terassin pilarien väliin. Hihhei! On muuten sairaan rentouttava kapine. Siinä kun keinuu ja lueskelee, niin johan arkihuolet tippuvat kyydistä.

Huolia on ollut tänään muutenkin harvinaisen vähän, sillä ilahduin ihan sikana aamun hyvistä uutisista: nuorimies sai tiedon Turun yliopistosta, että oli päässyt lukemaan sinne kemiaa. Voi että tämän äitimuorin sydämeltä putosi isohko kivenmurikka, niin että aurinko tuntui lämmittävämmältä kuin hetki sitten ja linnut sirkuttivat hieman iloisempina ja koko tuttu kotikuja näytti postinhakureissulla aivan erityisen kauniilta.

Mitään tuottavaa en tänään sitten olekaan tehnyt. Olen lojunut ulkona, lukenut Brysonia ja pyrskähdellyt välillä hervottomaan nauruun. Voiko aurinkoisena päivänä enää parempaa lukemista olla kuin kirja, jonka terävä huumori iskee asiatekstin keskeltä aina yhtä yllättävänä? Pikkumies lähti isännän kanssa kyytsimään fröken Julien takaisin Turkuun ja käymään samalla Zoolandiassa, joten mulla on ollut täällä suloinen lukurauha.

Mutta oikeesti, lukekaa nyt tämäkin:
I was surprised to learn that there is a system to British road numbering, but then I remembered that it is a British system, which means it is not like systems elsewhere. The first principle of British system is that it should only appear systematic. That is the nub of it really. It is what sets British systems apart from those created by less idiosyncratic peoples.
Seuraa selostus teiden numerointisysteemistä, joka todellakin on täysin järjetön. Ja Bryson jatkaa:
It is often suggested that the British do these things for the pleasure of confusing foreigners, but that is quite wrong. The British don’t give a shit about foreigners. They do it to confuse themselves. I can’t say why that is because the British won’t tell me. It is not something you can talk to them about because frankly they are in a bit of a state of denial over it. If you suggest to any British person that there is anything odd or irregular about any part of a British system – let’s say, just for the sake of argument, about weights and measures – they get instantly iffy and say, ’I don’t know what you are talking about.’
’But it’s full of meaningless units like bushels and firkins and kilderkins,’ you point out. ’They make no sense.’
’Of course they make sense,’ the British person will sniff. ’Half a firkin is a jug, half a jug is a tot, half a tot is a titter, half a titter is a cock-droplet. What’s not logical about
that?’

Ja heti pahoittelut ei-anglofiileille, teistä varmaan tuntuu käsittämättömältä, että joku hekottelee tällaiselle takapihallaan, mutta tää niin on brittimeininki pähkinänkuoressa ettei sille voi muuta kuin nauraa.

Joten taidankin ryömiä tästä takaisin sinne riippumattoon.

 

Fiilaan ja höylään

melonikynnet

Tai ehken sentään höylää. Viilaan ja hion. Kynnet tuli hoidetuksi ensiksi mainitulla(kin) puuhalla, ja hiomakone sai tänään taas uusia hommia. Vanhasta keittiön pöydästä tulee terraario Valpurille ja Kuplalle, ja koska jalat ja reunat pitää maalata uudelleen, piti niistä ensin poistaa vanhat maalit. Mä olen taas vauhkona päristellyt tuolla pihalla kuulosuojaimet päässä.

Ihanaisen aurinkoinen päivä! Istuin lukemassa Bill Brysonin uutta kirjaa ja hankkimassa lisää hullunmainetta naapurien silmissä pyrskähtelemällä tuon tuostakin nauruun. Että mä rakastan Brysonia! Ja kauhea Lontoo-ikävä iski, kun luin hänen kuvauksensa Leighton Housesta – kotimuseosta jossa en ole vielä käynyt!!! Piti oikein selvittämällä selvittää että oliko tää nyt se paikka, missä mä kävin, mutta ei, ei ollut. Se oli Sir John Sloane’s House, joka on myöskin suositeltava kohde, mutta Leighton Housea kuvattiin netissä Lontoon ”salaisimmaksi museoksi”. Ts. kaikki paikallisetkaan eivät ole kuulleet siitä. Sinne ensi kerralla!

Fröken Julie totesi, että mulla on pulsurusketus. Shortsit ja t-paita ovat jättäneet huikeat rajat reisiin, käsivarsiin ja kaulaan. Mä en ole oikein varma, olenko tästä termistä kovin imarreltu.

 

Eläimellistä menoa

kakuppi

Kuppi kahvia, kiitos. Vein juuri olkkarin maton pesulaan. Juurikin sen valkoisen, hypersuuren ja painavan, jota ei voi edes kuvitella pesevänsä itse. Ja miksi? Siksi, että kilpparimme Kuplan uusi vaimo, Valpuri, on rubensilaisen rehevä nainen, joka päästää myös rubensilaisen reheviä kakkoja.

Kuplan kaksivuotinen leskeys päättyi viikko sitten. Valpuri-rouva valloitti miehensä sydämen heti paikalla. Jos joku kuvittelee, että kilpparit ovat hitaita, tylsiä otuksia, joiden elämässä ei ole mitään seurattavaa, niin tervetuloa meille. Täällä on nyt viikon verran pyörinyt sellainen kilppariporno, ettei paremmasta väliä. Ja Valpurin saapumisen myötä kävi myös selväksi, että kyllä, tarvitsemme isomman terraarion. Sellainen on jo tekeillä vanhasta keittiön pöydästä. Julia puolestaan rakensi isännän kanssa pihalle entistä isomman ja paikallaan pysyvän ulkoaitauksen, johon alkoi jo maisema-arkkitehtinä rakentaa saviruukusta tehtyä piilopaikkaa ja sen päälle kivistä ja mullasta taiteiltua mäkeä. Mäki kylvettiin täyteen apilansiementä. Lisäsuunnitelmia kaavaillaan.

Nella oli Julian ja mun kanssa mustikkametsässä tiistaina. Karvakuono houni mustikoita kitaansa ja loikoili mättäiden keskellä. Yhtenä iltana mä ihmisparka alennuin iltalenkillä kantamaan sitä hölmöä koiraa sylissäni, kun se ei kertakaikkiaan suostunut tulemaan yhden talon ohi. Siellä kun pihassa oleilevat koirat haukkuvat tervehdyksensä neidin takia liian kovaäänisesti ja pelottavasti. Neljä jarrua iski maahan jo hyvän matkaa ennen koirataloa. Ei auttanut maanittelu, ei komentelu, ei uhkailu. Lopulta otin koiruuden kainalooni ja kannoin sen talon ohi. Sen jälkeen kyllä vauhtia sitten piisasikin, ja mä olin jo valmiiksi puhki ja hengästynyt siitä kantamisesta! Että olin hikinen kun päästiin kotiin asti. Kaikkeen määkin rupean.

Minähän olen syntynyt tähän maailmaan ilman suuntavaistoa, enkä siksi ole mikään metsien ystävä. Julia-partiolaisen kanssa oli turvallista mennä mustikkaan, ja koska olin poimimisesta innostunut, keksi isäntä, että mähän voin ottaa mukaani ton Nellan GPS:n. Sehän olikin loistojuttu! Merkkasin kartalle autolta lähtiessäni, missä auto on, ja sitten vaan pusikkoon! Ajattelin, että tulen viihtymään mustikkametsällä vaikka joka päivä.

Suunnistaminen ei ollutkaan se ongelma. Eikä mustikoiden puute. Eikä hyttysten paljous. Mä vaan innoissani kykin siellä metsällä neljä tuntia putkeen, mikä sai aikaan sen, että mun selkäni oli aivan kaputt ja vasemman jalan varpaista oli tunto poissa, kun vihdoin iltayhdeksältä palasin kotiin. Vietin marjat perattuani ja pakastettuani vielä Pilates-session ennen nukkumaanmenoa, mutta herätessäni aamulla yksi varpaistani oli vieläkin puutuneen tunnoton. Ja on sitä muuten edelleen. Mä en oikein usko, että tohdin uuteen mustikkasessioon, ennen kuin olen edellisestä toipunut. Kahdeksan litraa sain pakkaseen niiltä kahdelta kerralta. Minimaalista. Jos vedän 200g marjoja joka aamusmoothiella, niin tuolla määrällä ei pitkälle pötkitä.

Kahvi-/teekuppi oli muuten Fröken Julien tuliainen mulle Turun keskiaikamarkkinoilta.

Kesäpäivä meren äärellä

mantyluoto

Tänään lähdettiin onkimaan Mäntyluotoon Kallon aallonmurtajalle.
mantyluoto3Kala ei oikein syönyt, mutta maisemat olivat upeat.

Kivenlohkareihin on ilmeisesti niiden siirto/kuljetusvaiheessa lyöty syvälle isot metallilenkit. Ne olivat myös avuksi lohkareilla kiipeillessä, vaikka minun kiipeilyni nyt on tunnetusti sitä, että minua alkaa huimata jo paksulla karvalankamatolla. Nyt oli vielä kantamuksia mukana ja crocksit jalassa. Vähän heikohko suoritus meitsiltä.

mantyluoto2

purjevene

Toisen puoliskon Aulisko kuvaa aina innokkaasti (ja taitavasti) lokkeja. Yritin räpsiä siivekkäistä kuvia, kun ne vaanivat kalamiesten saaliita, mutta osoittautui mokoma tehtävä aika vaativaksi. Nopeita siipiveikkoja!

lokki1

lokki3

lokki2

Näimme myös joutsenäidin pienokaistensa kanssa.

joutsenemo

aallot1

poijut

Kummasti sitä oli tähänkin kalkkihaamunassuun tarttunut onkiretken päätteeksi vähän väriä. Aurinkoisena kesänä ihoni alkaa olla lähes terveen värinen.

Kutri ja teknologia

”Näitä tulee meille aniharvoin huoltoon, ovat niin huippuvehkeitä”, sanoi Gigantin kaveri kun vein tämän MacBookini sinne ja kerroin, että se kaatuu lähes joka päivä. – Kiitos, tiedän kyllä, että vain minulle voi käydä Applen kanssa näin, ei tarvitse mitenkään erikseen korostaa, ajattelin.

Sain hakea koneen jo parin päivän kuluttua, ja tämä oli nollattu tehdasasetuksille, ja nyt tämä pelittää kuin ihmisen mieli. Mulla on takaraivossa erittäin synkeä aavistus siitä, että mun ongelmat lähti liikkeelle heti Office-paketin lataamisesta. Siihen oli tulossa heti asentamisen jälkeen kolme päivitystä, joista yhtä se ei suostunut tekemään kymmenenkään yrityksen kautta, ei sitten millään. Nyt kun latasin Office-paketin uudelleen, probleemeita ei tullut. Yksi päivitys oli tälläkin kertaa, mutta se meni nätisti. Ei vaan mene jakeluun se, että jos lataan Microsoftin omilta sivuilta heidän oman tuotteensa, niin miksi pirussa siihen pitää heti ladata myös päivitys!

060716a

Tässä on mun tänpäiväinen lenkkikaverini, Nella. Anoppi viillettää taas kesätapahtumissa, ja Nelluska on meillä nyt runsaan viikon hoidossa. Meillä molemmilla oli järjetön jano kävelyn jälkeen. Vaikka tuuli on voimakas ja viileä, aurinko on silti pilvien lomasta kurkistaessaan yllättävän pistävä ja hiostava.

Mitä muuta olen duunannut?

1. Vienyt Onnin mummolareissulta lääkäriin. Mummon tuttavan koira (joka ei ole kuulemma luonteeltaan järin lempeä, arvaamaton sekarotuinen kun on) oli puraissut äkkiarvaamatta Onnia ranteeseen ennen kuin tenava oli ehtinyt kissaa sanoa. Nyt vaihdetaan siteitä ja syödään antibiootteja. Käsipuolipotilas jatkaa siis vasemman kätensä sairastamista.

2. Hionut vanhat petsilakat pois kirjoituspöydästäni uudella koneella (mähän tapoin sen ekan, pienen; kts. edellisen postauksen kommentit) ja lakannut koko hoidon uudelleen. Nyt kiiltää niinkuin leikkaussali!

3. Lukenut 10 kirjaa, 11. menossa. Ja siunakkoon, tuolla odottaa kirjaston kirjoja pino ja kahta edellisen Amazon-tilauksen kirjaa en ole vielä ees lukenut ja silti tilasin uusia, joitten sähköpostin mukaan pitäis saapua ylihuomenna. – Sssshhh, mä en ole isännälle sanonut mitään…

4. Istunut katsomassa maailmankaikkeuden suurinta patrioottista kliseekokoelmaa nimeltä Independence Day 2. Päätettiin mennä isännän kanssa leffaan, kun Onni oli mummolassa, mutta siellä oli vähän heikohko valikoima, josta näköjään valitsimme vielä sen kaikkein heikoimman lenkin. Mutta kuten Facessa totesin, on se hyvä, että voi turvallisin mielin mennä nukkumaan: Jos alienit hyökkäävät, niin kyllä Juu, Es änd Ei tulee ja pelastaa.

5. Nauranut kovaan ääneen Pilates-tunnilla, kun käsiteltiin vähän triggeripisteitä ja hierottiin käsivarresta allipuolta Pilates-rullalla. Sattui niin penteleesti ja ohjaaja siinä totesi, että näkyy  ilmeistä päätellen olevan yhdellä jos toisellakin siellä jotain kireyttä. Siihen yksi takarivin naisista sanoi niin aidon hämmästyneesti: ”Ei uskois, että näin löysässä paikassa voi olla mitään kireetä!”

6. Perannut ja pakastanut mummolasta saatuja mansikoita. Nykyisellä marjankulutuksella (syön edelleen aamuisin sen proteiinipitoisen aamiaisen, useimmiten marjasmoothien) pitää vielä hankkia torilta lisää, mutta oli mukava saada ekat marjat pakkaseen. Onni mulle intona näytti yhtä päällimmäisistä: ”Kato äiti, tästä kun kattoo niin toi yks on ihan sydämenmuotoinen mansikka! Tuore ja terve!” Ja viimeisten sanojensa painoksi taputti mua vielä takalistolle.

7. Käynyt ukkosenpainostavien päivien päätyttyä jälleen hölkällä. Kyllä kai tässä joku iän tuoma muutos on tapahtunut, kun ennen ei helle tuntunut juostessa missään. Nyt ei tulis mieleenkään lähteä edes yrittämään hölkkää, jos elohopea on jossain 23-24 asteessa. Olinkin viime viikolla sen sijaan fillaroimassa, mutta kyllä olin raato senkin jälkeen. Polkiessa vielä menee, mutta jahka pysähtyy, niin sitten on kuin tsunamin alle jäisi.

8. Tavannut Raisioon muuttaneen ystäväni Pauliinan, joka sunnuntaisen Laitakarin kesäjuhlien jälkeen ehti poiketa jätskillä. Että voi joskus ystävän tapaaminen tulla tarpeeseen!

9. Katsonut HBO:lta Game of Thronesin ekaa tuottista. Ja leffateatterin aulassa huomasin, että ”Kerro minulle jotain hyvää” -nyyhkyleffan mainosjulisteessa oli sarjan Daenerys eli Emilia Clarke. Tekisi ihan näyttelijän itsensä takia mennä katsomaan, mutta en tiedä, kestänkö mä sellaista sokerikuorrutettua yleisön itketysleffaa. Kirjan (Jojo Moyes / Me Before You) lahjoitin paikalliseen kirjastoon, kun se paikka paikoin sortui just siihen kyyneleiden kosiskeluun.

10. Pohtinut, että mikähän tässä olisi seuraava projekti puutarhakalusteiden ja kirjoituspöydän jälkeen. Alkaisko tuunata tota äidin vanhaa ompelulipastoa (lisää hiontaa ja maalausta) vai saisko vihdoin taas yhden askeleen eteenpäin tota tilkkupeittoa, joka on ollut työn alla jo X vuotta ja lojuu tällä hetkellä harsintavaiheessa. Vai pitäiskö ottaa ensiksi tuolta toi sukankudin, kun Onnin sukkaparista on kesken enää se toinen. Mahdollisuuksia riittää.

060716c