En tiedä, asuuko täällä vielä arkkitehti-kuvanveistäjä -pariskunta, joka paikan ostettuaan piti sitä pari kertaa viikossa auki vierailijoille, mutta olettaisin niin. Olen itse kiikuttanut sinne sveitsiläiskaverini visiitille silloin vuonna kivi ja käpy, enkä enää kuolemaksenikaan muista, mitä kautta Petrellien suku oli yhteydessä porilaiseen Juseliukseen (just siihen mausoleumimieheen), mutta jokin kytkös siellä oli. Jossain vaiheessa Villa Petrell oli pankin omistuksessa, jossain vaiheessa sen osti jokin Israelin ystävät -yhdistys, joka piti pompöösit avajaiset, mutta joiden toiminta haiskahti niin pahasti huijaukselta, että olin suunnattoman tyytyväinen kun yhdistys teki vararikon. Nykyisten omistajien aikana paikassa on kuvattu jokin Risto Räppääjä -leffoista.

Juuri ennen Kravinsuun pienvenesatamaa, veneveistämön paikkeilla, on tällainen sympaattinen portti, joka suorastaan houkuttelee avaamaan ja kulkemaan kärrytietä pitkin eteenpäin. Oletan, että tie vie aika äkisti perille jonkin merenrannan mökin pihaan, mutten tiedä. Veneveistämö muuten on Scylla-veneiden suunnittelijan Björn Nybergin paikka. Mies on ollut myös suunnittelemassa Kaljaasi Ihanaa.

Pienvenesatamassa oli varsin tyhjää. En tiedä, paljonko täällä nykyään edes veneitä säilytetään, tuntuu että Laitakari on vetänyt kaikki paatit puoleensa. Ainakin täältä ajelee m/s Sympaatti Säpin saareen.

Tämä on seuraava maamerkkini venesataman jälkeen. En tiedä, montako vuotta tämä on ollut tienhaarassa, mutta minulle se oli tänä kesänä uusi tuttavuus. Mua sekä naurattaa että jollakin tapaa viehättää tämä keksintö.

Ehkä kilometrin päässä postilaatikosta on tämä maitolaituri, toisella puolella tietä. Aina en muista nuken olemassaoloa, ja paluumatkalla hätkähdän, että taivas, kuka siellä oli, kun porhallan ohi. – Ei mitään hajua siitä, kuka tämän installaation on väkertänyt.

Tänään oli sellainen fiilis, että kyllä, perille merenrantaan asti, kiitos. Piti vain oikein asfaltoinnin loppumisen kohdalla pysähtyä pähkäilemään, että kumpaa tienhaaraa sinne mentiinkään. Tienviitta ratkaisi pähkäilyni aika nopeasti, joskin kalasataman kyltistä oli jäljellä enää puolikas a-kirjain.

Mietin soratietä polkiessani, että onkohan rannassa enää minkäänlaista toimintaa, mutta kyllä sieltä muutama vene löytyi, pari vesillä ja pari maalla. Plus jäätävä määrä halkoja, jotka oli pakattu suuriin muovikasseihin, ajattelisin, että motti yhdessä paketissa.

Veneiden laskupaikalta olisi voinut fillaroida suoraan mereen. – En sitten kumminkaan ajanut, vaikka hiki kyllä pukkasi kun oli 14 km takana.

Kaunista on meren äärellä, aina. Pilvipoudallakin.

Onhan tämä toki aika korvessa. Paluumatkalla silti oli jo vastaantulevaa liikennettäkin, kesämökkiläiset palaamassa töistä ja valmistautumassa juhannuksen viettoon.

Selkä vähän osoitti väsymystään kotona perillä 28 kilsan rupeaman jälkeen, muuten olo oli suihkun jälkeen mitä parhain. Jaksoin vielä viimeistellä puutarhakalusteiden homepesunkin, josta suurimman työn olin tehnyt aamupäivällä. Illalla otin rennosti systerin luona, avasimme viimeinkin Fresita-pullon, jonka olin ostanut sen kunniaksi, että hänen leikkauksensa meni syksyllä nappiin. Nyt iloitsimme myös mun rauta-arvojen kohoamista. Kävin viime perjantaina kontrollilabrassa. Hb oli jo huikea 132 ja ferritiinikin kohonnut 29:een, joka ei vielä ole järin huikea, mutta paljon parempi kuin tammikuun lopun 11 saati lokakuun 6. Ehkä kahvista luopuminen ja muu säätäminen on tosiaan kannattanut.

Iltapäivällä poljin uudemmalla menopelilläni 23 km. Olin jokseenkin hikinen sen reissun jälkeen, vaikka tuuli olikin yltynyt taas päivän mittaan, ja oli kyllä paikoin jopa kalsea. Käännyin kotiin siitä kohdasta, missä tien päällyste loppuu. Ehkä jo ensi kerralla jaksan polkea vielä ne viimeiset kilometrit soratietä kalasatamaan asti.

Ja ne voikukat! Laskin eilen, että voikukkarautani teki selvää noin 300 yksilöstä, ja tänään pääsin laskuissani 430:en asti. Koska piha-alueemme on iso, ja noita pieniä pirulaisia on siinnyt sinne kymmenen sentin välein, minulla riittää projektia vähän pidemmäksi aikaa. Tuo työkalu on kyllä mainio keksintö. Harvemmin sen kanssa käy niin, että juuri pääsee katkeamaan, vaan voikukan saa kiskottua maasta, vaikka juuret tuntuisivat kasvavan Kiinaan asti.

Juuri, kun olin ehtinyt aloittaa Andrew Mortonin kirjan Meghan Marklesta, minulle tuli kirjastosta palautuspyyntö: kirja oli muutaman päivän myöhässä ja sitä jonotettiin. Ei auttanut muu kuin sulkea kansi ja palauttaa kirjastoon. Siellä törmäsin systeriini, joka suositteli minulle Clare Mackintoshin dekkaria ”Annoin sinun mennä”. Se kourassa onkin sitten kulunut loppupäivä. Niin paljon kuin juonen äkkikäännettä hehkutettiinkin, olen sitä mieltä, että sekä taannoin lukemani ”Sitten hän oli poissa” ja joululahjaksi saamani ”Nainen ikkunassa” olivat koukuttavampia. Muttamutta, minulla on vielä 140 sivua jäljellä, joten ehkä olen langettamassa liian pikaista tuomiota.

Kuvat ovat Hellin ja mun iltakävelyreitiltä. Maisemissa ei ole valittamista.

Lämmin ja aurinkoinen päivä sai mut eilen päättämään, että nyt on hölkästä ollut enemmän kuin liikaa taukoa, ja eikun lenkkarit jalkaan ja puuskuttamaan pitkin kylän raittia. Eipä ollut hurraamista. Jaksoin hiukan pyrähdellä juoksuun kävelemisen lomassa, ja vajaan viiden kilsan matkalla (käytin Sportstrackeriä, tähän asti olen luullut tota reittiä kolmeksi kilsaksi) onnistuin jo niksauttamaan selkänikin. Se rangan piste, josta ylävartalo kiertyy luonnostaan askelten ja käsien liikeen tahdissa, muljahti ja vihlaisi ikävästi, ja vaikka venyttelin illan kaikkia mahdollisia Pilates-liikkeitä, jotka vaikuttavat ylärankaan, menin silti hieman tuskaisena nukkumaan. ÄRGH. Liikaa taukoa hölkästä. Liian vähän säännöllistä Pilatesta. Persuli sentään, tähän on tultava muutos.

Aamulla lihakset olivat yöunien aikana rentoutuneet, joten nikamajumi ei voinut olla paha. Niinpä, vaikka tänään tuntui tältä, 

TallennaTallenna

TallennaTallenna

niin pelkällä pahalla sisulla lähdin uudelle lenksulle iltapäivätorkkujeni jälkeen, ja hyväähän tuo vain teki. Voi olla, etten huomisaamuna pääse sängystä ylös, mutta koska suurin osa Suomen kansasta kokee saman tiistaiaamuna, mä olen vain vuorokauden etuajassa.