Kävin eilen hakemassa muutamat matot paikallisesta pesulasta takaisin kotiin, ja olen jopa saanut lattiat pestyksi ja ne matot plus muutamat muutkin paikoilleen. Elettiin puolitoista viikkoa lähes matotonta elämää, kun meillä kävi nuohooja, jonka ansiosta käärin mattoja rullalle, ja sitten hinasinkin niistä osan pesulaan asti. Nyt tuntuu suorastaan oudon kaiuttomalta, kun tekstiilimäärä on taas entisellään.

Nuohoojan saapuminen sai Nellan peräytymään puskaan. Lenkillä kun näkee, että vastaan on tulossa toinen koira taluttajansa kanssa, ei ikinä tiedä, kuinka pahan paniikkireaktion se saa aikaan. Tuo koira on hassu. Ollaan oikein porukalla pohdittu sitä, että onko se tosiaan niin traumatisoitunut siitä kun kerran jäi auton kolhaisemaksi, vai mikä sillä on. Luonteeltaan vaan arkajalka? Toisaalta se osaa olla ihan äärettömän itsepäinen, siis oikein to-del-la. Ja jösses kun se saa päähänsä kävelyllä, että nyt mennään, niin sittenhän mennään! Jos jossain kylän raitilla näkyy irrallinen käsivarsi, niin se on mun oikea käsivarteni, jonka Nella on kiskonut irti.

On varmaan ihan ääretön yllätys, että mä olen tänään istunut puutarhatuolissa nauttimassa auringosta ja lukemassa romskua. Elohopea kipusi huikeaan +20 asteeseen, mikä on siis jo ihan ylenpalttista näillä leveysasteilla tänä kesänä. Kaikki on kyllä ihan älyttömästi myöhässä, pihan kielotkin kukkivat vasta nyt. Villiviini roikkui niin pitkään surullisen harmaana kasana terassin katon päällä ja pitkin talon jukisivua, että luulimme sen jo kuolleen. Vasta nyt se on alkanut osoittaa virkoamisen merkkejä.

Iltaisin isäntä ja minä olemme viettäneet aikaa Netflixin täysin järjettömän Rick ja Morty -sarjan parissa. Aikuisille suunnattu animaatiosarja on kuin South Parkin ja Doctor Whon risteytys. Pitää siis olla oikeassa mielentilassa, että jutuille nauraa, mutta tälleen työstressistä vielä toipumattomana alkukesän lomalaisena sitä on oikein otollista kauraa tämän tyylin huumorille.

Olen lähes joka yö nähnyt jotain kouluun liittyvää (yleensä täysin järjetöntä, kuten urheilupäivä jonka ainoana lajina oli mäkihyppy) unta, ja ellen ole seikkaillut koulumaailmassa, aivoni ovat tuottaneet jotain muuta överiksi vedettyä juttua. Viime yönä meidän lattialla liikuskeli moottorilla kulkeva, läpinäkyvä mato, joka luikahteli jalkalistojen alle. Olenkohan katsonut sitä animaatiota ehkä pari jaksoa liikaa?

Huomenna luottokampaajalle! Ennen päättäjäispäivää iski hiustuska tismalleen samaan aikaan, kun kampaaja lähetteli Instgramiin kuvia etelän reissultaan. Jouduin pakon sanelemana pakenemaan sinne, mistä tiesin leikkuuajan varmasti löytyvän, eli Mikkolan Cittarikompleksin Hiustaloon, mutta oivoi. Vaikka lilluin nirvanassa, kun hiukset saivat tehohoitoa ja lojuin hierovassa tuolissa pesupaikalla, ja vaikka mulle tehtiin ilmaiseksi kiva pikakampaus lopuksi, oli työn jälki silti loppujen lopuksi toista kuin mun vakkarilla. Huomenna suuntana Sis & Bro Hairdesign ja juurikasvulle kyytiä.

Ravasin tänä syksynä Julian kanssa miljoonassa eri Turun kenkäkaupassa löytämättä mieleisiäni syyskenkiä, ja tänään tämä pari suorastaan hyppäsi syliini Porin Andiamossa. Huvittavinta on, että poikkesin kyseiseen liikkeeseen vain tappaakseni aikaa sillä välin, kun pikasuutari laittoi mustiin kiiltonahkakorkkareihini uusia kantalappuja. Kiertelin hyllyjen välissä katselemassa sitä sun tätä, kunnes hokasin nämä, joissa ei ole sitä tänä-syksynä-aivan-totaalisen-pakollista-nilkkurivartta, ja katselin pää kallellaan koron korkeutta. Mutta kun kokeilin jalkaan, tuntui siltä kuin taivas olisi avautunut. Ihanat. Sitten katsoin valmistajaa: Tamaris. Se selittikin kaiken, sillä kyseisen merkin lesti on kuin tehty minun iinesankkaräpylälleni. Palasin hakemaan korkkareitani suutarilta uuden kenkäkassin kanssa.

Niin, ja siistien hiusten. En tiedä, mitä mustaa magiaa se Tomi harjoittaa, mutta joka kerta se saa tästä mun höyhenkasastani hiusten näköiset. Ajoin kampaajalle töistä hirvittävällä kiireellä, jumituin muutamaa kilometriä ennen Poria jonkun seitsemääkymppiä köröttävän Helka-Elviiran taakse enkä päässyt vastaantulijoilta ohittamaan, kaarsin parkkikselle viime minuutilla ja sormenikin olivat niin kohmeessa, etten ollut saada EasyParkia tottelemaan kännykälläni. Mutta. Puolitoista tuntia myöhemmin kampaamosta astuu esiin vallan Uusi Nainen. Rentoutunut, tyytyväinen, onnellinen, valmiina valloittamaan kupillisen kahvia ja kirjakaupan.

Toisin kuitenkin siis kävi. Valloitinkin ne kengät.

Kotona yritin vetää alkuillasta päikkärit, sillä eilisilta oli sattuneesta syystä hieman venähtänyt parannettuani maailmaa ystävättären kanssa teekupin äärellä. Isäntä oli just lähtenyt kuskaamaan Onnimannia teoriatunnille, rauha oli laskeutunut ja meitsi nukahtanut, kun meidän tylypahkalainen soittaa Facetime-puhelua. No, onneksi olin ehtinyt vetäistä edes jonkun kymmenen minsan powernapit. Kuuntelin kippurassa nauraen brittien järjettömistä systeemeistä, luin tyttärelle ääneen Bill Brysonin kommentin brittijärjestelmistä (löytyy tästä postauksesta), ja sitten käkätimme molemmat sille, miten heidän opiskeluviikkonsa alkaa aina torstaista (älkää hei kysykö, ei VOI ymmärtää!) ja miten yliopiston pääkirjasto ei järjestä kirjoja aakkosjärjestyksen mukaan vaan kirjan koon mukaan, mikä tekee jonkin tietyn teoksen etsimisestä täysin mahdotonta, sillä johan nyt on aivan infernaalisen vaikeaa tietää, minkä kokoista kirjaa etsii, jos ei ole sitä elämässään ikinä nähnyt! – Britit! Ne on niin hulluja että mä rakastan niitä.

Nättien hiusten ja kenkien voimin mä taidan jaksaa jopa raivata tuon meidän keittiön lyhyiksi jääneistä päikkäreistä huolimatta. Toimeentuisikohan sitä peräti asentamaan tauluhyllyä isännän kanssa olkkarin seinälle? Vastahan se on kymmenen kuukautta nojaillut tuossa makkarin nurkassa. Ei tässä huushollissa jäniksen selässä olla.

Tummaa edusti tänään Musta Barbaari, joka kävi koulussamme puhumassa oppilaille. Alun perin oli tarkoitus saada puhujaksi Arman Alizad, mutta tämän manageri ilmoitti heti yhteyttä otettaessa, ettei Arman lähde rankan vuotensa takia Kehä III:n ulkopuolelle (!). Tämän jälkeen otettiin yhteyttä Mustaan Barbaariin, jonka kanssa keikka saatiin sovittua. Mulla ei ollut miehestä oikein minkään sortin ennakkokuvaa, olin jonkun biisin joskus kuullut, mutta pitänyt tyyppiä lähinnä pellenä. Onneksi hämärät ennakkokuvantynkäni osoittautuivat täysin vääriksi, sillä kaveri oli harvinaisen fiksu nuori mies, jolla oli nuorille paljon hyvää sanottavaa. Alun perin oppitunnin kestäväksi aiottu tilaisuus venyi reippaasti puolitoistatuntiseksi, ja oppilaskuntien edustajat vetivät hekin haastattelijan roolinsa hyvin.

Vaaleaa edusti puolestaan meikäläisen hiuskuontalo, joka tänään laitettiin taas kuosiin pituuden ja värin puolesta. Mulla oli koulun jälkeen aivan täytinen kiire ehtiä Poriin vakkarikampaajalleni, ja tottakai silloin osuu eteen kaikki maailman hitaimmat rekat, varovaisimmat Helka-tädit ja punaiset liikennevalot. Pääsin perille hitusen myöhästyneenä, mutta koska mun kampaaja on ihmemies MacGyver, väri ja leikkaus tehtiin ennätysajassa. Ja voi, miten on mahtista olla taas ihan ihmisen näköinen!

Onnellisena skandinaavisten höyhenteni uudelleenjärjestyneestä kuosista poikkesin Kicksin kautta, josta halusin etsiä ihan tietyn OPI-lakan (She’s a Bad Muffuletta), koska siellä oli OPIn tuotteet alennuksessa. Alennuskupongin syytä oli se, että sorruin hankkimaan myös Maybellinen uuden The Blushed Nudes -väripaletin, jota olin jo katsellut sillä silmällä Prismassa. Kevät… Sitä ei todellakaan ole ollut tänään ilmassa tuon säätilan puolesta, mutta jokin pastelliväreissä alkaa houkutella aina valon lisääntyessä.

Juuri nyt mua houkuttelee Baileys-kahvi (voi Irlanti! miten se ikävä sinne iskeekin juuri keväällä!) ja Parks and Recreation.

Jaksoin tämän päivän mänteimmät tunnit sen ajatuksen voimalla, että pääsen työpäivän jälkeen istumaan luottokampaajani käsittelyyn. Poissa risaiset latvat, poissa tumma juurikasvu, tilalla siisti ja vaalea polkkamitta. Yes! Ja parituntisen hemmottelun päälle Sokoksen Ilo-ravintolan kautta kotiin takeaway-wokkiannoksen kanssa. Kahvimukillisen jälkeen lojuin nirvanassa sängyllä aloittelemassa Hilary Mantelin romskua ja antamassa piutpaut sanareiden korjaamiselle. Erittäin terveellistä pääkopan kannalta.

No, enhän minä olisi minä, ellen Sokoksen halki kävellessäni olisi käynyt kemppariosaston kautta katsastamassa kynsilakkatarjontaa, ja kun hyllyssä nökötti enää yksi ainut OPIn Venice-kokoelman Gelato on My Mind -lakkapullo, niin sopiko sitä nyt muka siihen jättää yksinäisyyttään itkeskelemään? Ei sopinut. Ja kotiin päästyäni ilahduin huomatessani, että Urban Decayn tilaukseni oli tullut kreivin aikaan, sillä edellinen pikku Primer Potion -tuubi vetää todella viimeisiään noin vuoden kovan käytön jälkeen. Ei luulisi, että 11 ml mitään tuotetta riittää yhtikäs mihinkään, mutta lähes vuoden silmämeikit olen sillä pohjustanut. Nyt tuubi oli pienentynyt 10 ml:aan, mikä johtunee siitä, että tilaa putelista vie uusi aplikaattori. Mä olisin ihan tyytynyt vanhaan kunnon tapaani ottaa voidetta tippa pikkusormenkärkeen ja sillä töpötellyt kuten ennenkin, mutta hoh, kehitys kehittyy, kuten tiedämme.

Opiskelijaneiti soitti eilen ilon kyyneleet silmissä ilmoittaakseen, että oli saanut haastattelukutsun Cambridgen yliopistosta. Haastattelu on jo ennen joulukuun puoltaväliä, joten hän lähtee Brittein saarille hetikohta kun isäntä ja minä olemme palanneet sieltä. Haastattelu on Tiukka Paikka isoilla kirjaimilla, hän kävi siellä viime vuonnakin vain todetakseen, että oli suurin piirtein ainut, jota ei jokin yksityiskoulu ollut kasvattanut ja prepannut viimeisen vuoden verran ihan vain h-hetkeä varten. Nyt hän ainakin tietää, mitä on tulossa.

Kynsikoristeluissa hyppäsin kertaheitolla barokista rokokoohon, kun laitoin kokeiluun isännältä saadun syyslomatuliaisen. OPIn Green On The Runway on kertakaikkisen erikoinen lakka, sillä toki se on vihreä, mutta se shiftaa voimakkaasti myös ruskeaan ja jopa kupariin. Mä heitin päälle hopeiset kuviot Konadilla,  ja tytär tuumasi Facetime-puhelussa lopputuloksesta, että ”aika Luihuiset”.

Ai niin! Käykää nyt osallistumassa arvontaan kun vielä voitte! Lauantaina on viimeinen osallistumispäivä.

Porin uudesta Kicksistä löysin nämä Marc Anthonyn putelit, joista ensin ostin vain tuon shampoon. (Tosin tiirailin sitä epäluuloisesti moneen otteeseen ennen ostopäätöstä, sillä värikäs tönttö toi jotenkin mieleen Larry Freemanin hölönpölötuotteet.) Siitä tunsin kyllä heti ekalla käyttökerralla, että tässä on nyt erilainen tuote. Ja shampooseen ihastuttuani kävin noutamassa kotiin nuo kaksi muutakin, hoitoaineen ja föönaustuotteen, koska sattuivat olemaan aika hyvässä tarjouksessa. Shampoo on näistä kolmesta silti se paras. Seuraavaksi korkeimmat pisteet antaisin hoitoaineelle, ja jos joku pitää rankata huonoimmaksi, niin sen sijan vie föönauskreemi. Shampoo pelitti oikein hyvin yhdessä KMS:n Add Volume -suihkeen kanssa, mutta kieltämättä hoitoaine antaa hiuksille hiukan enemmän jonkinlaista kimmoisuutta, bouncea.

Voi, jospa nuo tuolla Amerikan mantereella olisivat syntyneet tällaisen hiuslaadun kanssa, niin johan tuotekehittelyyn olisi satsattu miljoonia enemmän, ja meillä untuvikoilla voisi olla ihan eri luokan oltavat!

Proteiiniaamiaiseni jatkuivat tänään kolmen kookoslettuaamun jälkeen mustikkasmoothiella. Tuoretta pinaattia, mustikoita, rahkaa, vihreää teetä. Vähän kylmä aamiainen, brrr, mutta hyvänmakuista ja piti myös nälkää hyvin. Minulla vain sattuu olemaan vanhempieni perua oleva yleiskone, johon blenderi kuuluu lisävarusteena, eikä kapine ole ihan moderneimmasta päästä. Moulinex vuodelta sammal ja jäkälä. Etenkin blenderi pitää sellaista ääntä kuin jos joku polkaisisi 1600-kuutioisen moottoripyörän käyntiin meidän keittiössämme. Laitoin väliovia kiinni ja toivoin parasta, mutta kohta Onnimanni jo käpytteli unisena sängystä ihmettelemään touhujani, eikä suostunut enää menemään takaisin nukkumaan. Varttia yli kuusi aamulla! Voihan nokka, tänään teen illalla huomisen smoothien valmiiksi, ettei tarvitse koko korttelia herättää.