Kymmenen blogivuoden kunniaksi

tildarvontaEdit. Arvontaan voit osallistua ilman Google-, WP- tai muita tunnuksia anonyymina, kunhan keksit itsellesi nimimerkin. Arvonnan ratkettua ilmoitan voittajan nimimerkin ja postaan tänne meiliosoitteeni, johon voittaja saa ottaa yhteyttä.

Tuli tässä mieleen, että kymmenen vuotta blogosfääreissä ja uudenlaiseen sivustoon vaihtaminen voisi olla vaikka juhla-arvonnan paikka. Kuvan jouluinen Tilda-enkeli on nyt henkisesti valmistautunut siihen, että löytää uuden kodin vielä ennen joulua. Enkelineito syntyi käsissäni alkusyksystä, kun ostin kesällä uuden ompelukoneen ja suristelin sillä intona kaikkea mahdollista.

Aloitin bloggaamisen oikeastaan vähän kuin sivutuotteena, sillä päätavoitteenani oli oppia ymmärtämään html-kieltä ja luoda omat kotisivut. Vietin yhden kesän nenä kiinni asiaa käsittelevissä kirjoissa, selvitin yli vaalean hilseeni meneviä kohtia atk-opemme avustuksella ja sain kuin sainkin (yllättävän nopeasti) luoduksi sivuston, josta blogi oli yksi osa.  Varsin pian kuitenkin blogistani tuli sivujen tärkein ja itselleni hauskin osa. Olen aina rakastanut kirjoittamista, ja nyt sain näpytellä ensinnäkin niin paljon ja mitä vain halusin, ja kaiken kukkuraksi minulla oli lukijakunta, jonka kanssa oli vielä kommentointisysteemin kehittyessä mahdollista olla vuorovaikutuksessa.

Vuoden 2005 syksyn ensimmäiset blogikirjoitukset olen poistanut täältä jo kauan sitten ja tulostanut itselleni kansioon talteen, ja täytyy sanoa, että hieman on sekä blogini että muiden sivujeni ulkonäkö muuttunut kymmenen vuoden aikana! Jos käytte vanhoissa blogiarkistoissa vilkaisemassa vuoden 2006 postauksia, näette huonoa sommittelua, räikeitä värejä ja mauttomia taustakuvia. Kas, kun silloin oli niin kivaa luoda nettisivustoon väriä ja vauhtia!

Ulkoisesti täällä on meno muuttunut hillitymmäksi, mutta hörhöilyn määrä IRL on päinvastoin lisääntymässä koko ajan. Sikäli tietysti lukijoiden kannalta mukavaa, että on aina jotain, jolle naureskella. Tylsäähän se olisi lukea, miten olen syönyt antibioottikuurini ohjeistuksen mukaan, onnistunut keittiön maalaamisessa ja kasvattanut hillitynhallitut lapset. Ja sitten vain raportoisin täällä, että ei mennyt tälläkään viikolla mitään hukkaan. Kaikki tallessa ja homma hanskassa.

Mutta jotta enkelineitoni löytäisi sen uuden kotinsa, tässä teille arvonnan säännöt: Osallistumisaikaa on marraskuun 21. päivään, eli Hilman päivään asti. Kyseinen lauantai siis mukaan lukien. Arvon voittajan sunnuntaina 22. päivä, tai pikemminkin Onni jo nimensäkin takia saa toimia onnettarena. (Miespuolinen onnetar? hmmm) Osallistujiksi ovat tervetulleita kaikki blogini uudet ja vanhat lukijat, ja osallistuminen tapahtuu jättämällä tähän postaukseen kommentin, jossa kerrot: 1. minkä ikäinen olet 2. mitä teet päivätyöksesi ja 3. miten kauan olet seuraillut blogiani. Olisi jotenkin niin kiva tietää jotain teistä siellä ruudun toisella puolella.

Hyvää arpaonnea kaikille! Sen ainakin voin luvata, että koska lukijakuntani ei ole blogosfäärin laajimpia, voittomahdollisuudet ovat huomattavasti suuremmat kuin lottoarvonnassa!  😉

 

 

 

 

 

 

14 thoughts on “Kymmenen blogivuoden kunniaksi

  1. Onnea 10 vuodesta! On ollut mielenkiintoista pysyä kelkassasi ja vauhdissasi mukana. Tykkään jutuistasi, kuvistasi ja ihan kaikesta.

    Ikä: 60 (pirteää vuotta)
    Ammatti: tietotekniikan kouluttaja (ja ylpeänä pitää lisätä, että tuore insinööri, kun valmistuin vuosi sitten eli kaiken ikäisenä voi oppia)
    Olen seurannut blogiasi KAUAN.

  2. Jessus, mää eilä ehtost lui sun plokias ja pit kommentoima, mut sil hetkel rupes telefoonin helisemä (siin o soittoäänen helinä) ja jäi kommentoimat valla.
    Mää ole luken ain innokkaste ja kaik, ja ai orota, et kosk taas teil tai sul o sattun jottai elämä suuremppa. Et kiitost vaa. Ja sää elvytä mun kiälen taitamist vaik emmää taitamisest mittä san, ko ny jottai sinpäi.

    Mul kelppais tekemäs Tiltu oikke hyvi, mää olen täyttän 64, mut ei tair näkky ko naamast ja hiuksist, ikinuar.

    Koton ole viimitte vuaskymmene ”ollu vaa”, hoitan miähe ja mukula ja koira. Harrastan aikanas melkkei tyäksen, mut ny ei jaks eikä viit enä.
    Lopu sää tieräkki, vissi.

    Lait mun klappun sin Onnil arvottavaks.

  3. Ihana enkeli!

    1. Ikää pyöreät 30
    2. Kotiäiteily on ollut reilut kaksi vuotta täyspäivätyöni
    3. Blogisi seuraajana ole aika uusi, mutta mielenkiinnolla lueskelen niitä vanhempiakin tekstejä 🙂

    Ps. Mä oon puhunut onnenpojasta, jos onnettarena on toiminut miespuolinen henkilö 😀

  4. Moikka, aina joskus olen käynyt, nyt en vähään aikaan, ikäni taidat tietääkin 51 🙂
    Mukava lukea, kun sinulle sattuu ja tapahtuu 😀
    Kivoja juttuja 🙂

  5. 1. Ikää kohta 26
    2. Tällähetkellä täysipäiväisesti opiskelen laitoshuoltajan ammattitutkintoa
    3. Parisen vuotta suunnilleen on tullut säännöllisen epäsäännöllisesti (kuten kaikki muukin tuntuu tapahtuvan tässä elämässä) seurailtua.

    Ja oishan se nyt varmaan omastakin mielestä elämä kauheen ykstoikkosta jos kaikki menis aina niinkuin suunnittelee.. 😀

  6. Onnea sulla – ja mulle, kun Onnitar tekee taikojaan :).
    1. Höh, mä oon joka toinen vuosi 25 ja joka toinen vuosi 26. Nyt mä oon 26, kun tunnen itseni vähän uupuneeksi. Oikeesti vähän, noin tuplasti, vanhempi.
    2. Yritän.
    3. Mikä se kysymys oli? Olisko 10 vuotta? Ei ehkä ihan niin kauaa, mutta siitä lähtien, kun asuin Hikkoritiellä :).

  7. 1. Ikä 35.
    2. Päiviini kuuluu tänä vuonna 47 maailman ihaninta mukulaa töissä, kolme vieläkin heitäkin ihanamman raivostuttavampaa mukulaa kotona ja tuo ukkokulta.
    3. Aina kun facessa merkkaat, muistan tulla lukemaan. Muulloin tämä hartoillani oleva tupajumien pesä imaisee hyvin syvälle sisuksiinsa taas yhden muistettavan asian.

  8. Ikä 32
    Olen kotiäiteillyt kohta neljä vuotta, mutta sitä ennen viimeisimmässä päivätyössäni olin työkaverisi melkein vuoden 🙂
    Ja sieltä asti olen blogiasi seurannut, ihailen sinun ja Julian äiti-tytär -suhdetta, kunpa itse pystyisin samaan!

  9. 10 blogivuotta on huima saavutus! Perässä tullaan ja toivotan kovasti kirjoitusintoa jatkossakin.

    1) 43v
    2) kotiäitinä tällä hetkellä
    3) löysin sut vasta hiljattain mutta parempi myöhään jne eikö vaan:)

  10. Moi!

    Ikä: 38v.
    Töissä metsä- ja puutarhakoneita myyvässä liikkeessä.
    Seurannut blogiasi n. 7-8 vuotta.

  11. Vastailen vaikka arvonta onkin jo mennyt 🙂

    1. 29, kolmenkympin kriisi lähenee uhkaavasti. Tai ko kriisi lienee ollut jo monen monta vuotta, mut nyt se on ihan oikeasti edessä noin puolen vuoden päästä! *pureskelee kauhuissaan viimeisetkin kynsien rippeet*
    2. Tylsästi työttömänä… Mutta kuntouttavassa työtoiminnassa kuitenkin ollut nyt parisen kuukautta. Nyt kun fyysinen ja henkinen kunto antaa periksi edes vähän, niin ensi viikosta lähtien lisätään päiviä, 2 päivänä viikossa, 4 tuntia per päivä 🙂
    3. Onhan sitä tullu on/offina seurattua jo useita vuosia! Joskus sattumalta tupsahti eteeni surffaillessani netin ihmeellisessä maailmassa ja siitä lähtien seurannut. Alkuun tosin vain äärimmäisen hiljaisena lukijana, koska ei uskaltanut mihinkään kommentoida mitään.. :O

    Ja onnittelut täältäkin pyöreitten – sekä tämän, että tulevan 100sen – johdosta! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

17 − fourteen =