Kriisi

Tänään se nosti taas pientä, rumaa päätään. Viidenkympin kriisi. Että mitä hittoa olen tähänastisella elämälläni tehnyt? Mitä olen saanut aikaan? En mitään.

tumblr_inline_nq6zynxrqc1rf8so2_500

tumblr_inline_n7zxz3myay1r2c05t

Miksi mä olen ollut tällainen nyhverö? Tytär lähtee kohtsiltään ulkomaille opiskelemaan. Miksen minä tehnyt samaa nuorena? Jo sen runsaan vuoden aikana, jonka se on viettänyt Turussa, se on tutustunut mitä coolimpiin persooniin, viettänyt kunnon opiskelijaelämää ja matkustanut kaksi viikkoa Kazakstanissa! Minuun jälkikasvu ei ainakaan ole tullut, se on näköjään vissi ja varma.

tumblr_nz5x16f5fc1sqerubo1_500Sain lisäpotkua kriisilleni, kun tiimimme koulussa etsi täksi vuodeksi jotain hyvää ulkopuolista puhujaa oppilaille, ja päädyimme Meeri Koutaniemeen. Rahoitus on vielä auki, mutta jos saamme sen puolen kuntoon, yritämme saada hänet kevätlukukaudelle. Minulle Koutaniemi oli uusi tuttavuus, mutta pelkkä Speakersforumin esittely sai minut kiemurtelemaan kuin kastemato: ”Meeri Koutaniemi pakkasi reppunsa 19-vuotiaana ja lähti kokeilemaan onneaan kuvajournalistina Intiassa – ja jäi sille tielle. Meeri on dokumentoinut journalistina ja valokuvaajana maailmaa ja sen selviytymistarinoita yli 40 maassa ja keskittynyt työssään ihmisoikeuksiin…” AUTTAKAA JOKU! Mitä MEIKÄ on tehnyt? Takonut Jag heter ja Vad heter du kakaroiden päähän 24 vuoden ajan!

tumblr_inline_mzm9lfvwk11rrc78e

Kriisini keskeinen kysymys on: Miten ihmeessä päädyin takahikiän kieltenopeksi keskelle tämänhetkistä elämääni? Miksen opeta vaikka aikuisopiskelijoita Lontoossa? Miksen toimi tulkkina YK:ssa? Miksi olen hajuton, mauton ja väritön keskiluokan taapertaja, joka ei jätä tähän maailmaan minkäänlaista jälkeä? Auuuuugh!

Miksen ole kirjoittanut edes sitä kirjaa, josta olen aina haaveillut? – Tai, no, vastaus kyllä tiedetään.
tumblr_inline_n6m4usqeap1sbr933

Voi *perinnesana*.

tumblr_nko4j3f3xf1tp719lo1_500tumblr_inline_nc3ot2h8ci1rf8so2

Avauduin aiheesta lounatauolla ruokapöydässä, ja osa työkavereista valitteli potevansa samaa kriisiä jo neljänkympin kohdalla. Pari työkamua tosin yritti etsiä valoisia puolia ja vakuutteli, että varmasti on monia, jotka kadehtivat minunkin elämääni.

tumblr_myk8op77c11srfzgpo1_r1_500

Hyvä, ettei maito purskahtanut nenästäni ulos, ja kieltämättä pöytäseurue oli huvittunut, kun kysyin, että KUKA muka kadehtii yläasteen ruotsinopettajan elämää???

Kun saisi edes painonsa pysymään kurissa sen verran, että mahtuisi vaatteisiinsa.
tumblr_n2jjtdcfz01spep38o1_400

Entä miksei siivoaminen auta mitään? Miksi kaikesta uurastuksesta huolimatta talo on kuin kaatopaikka?tumblr_inline_myv37dfkcn1rnvwt1

Miksen kymmenien vuosien yrittämisen jälkeen ole onnistunut saamaan itsestäni järjestelmällistä opettajaa, jolla paperit pysyvät siisteinä, suorina ja järjestyksessä? Kuin veitsenä, joka kääntyy haavassa, löysin tänään työlaukustani vuotavan juomapullon, joka oli kastellut mm. arvostelukirjani ja liimannut sen sivut kiinni toisiinsa.
tumblr_m3nm03svh01qbgyx2o1_250

Olen hengissä ainoastaan kanslistimme ansiosta, jolla oli antaa mulle varakirja. Nyt pitää siirtää alkusyksyn (onneksi vähäiset!) tulokset paperimassamössökirjasta uuteen.

Enpä tiedä. Ei mene putkeen nyt. Välillä elämä on. Syvältä.

tumblr_lw5f55k2yo1qzydh2o2_250tumblr_lw5f55k2yo1qzydh2o3_250

tumblr_lw5f55k2yo1qzydh2o4_250

Kutosen sunnuntai

110916

Jotkut kynsilakat ovat suoraan paholaisesta. Kuten OPIn Sailing & Nail-ing, jolla lakkasin tänään kynnet ensin kolmella kerroksella (raidoittui niin hitokseen), sitten tärväsin ne lampunkylkeen, sitten poistin ja vedin koko homman alusta ja pääsin kahdella kerroksella, minkä jälkeen tärväsin ne jotenkin uudelleen, en edes tiedä mihin, mutta taas piti poistaa. Lähes mikä muu tahansa lakka olisi siinä ajassa kuivunut jo kosketuksen kestäväksi, mutta tämä lateksi oli läpimärkää, ja siihen syntyi aivan järistyttävät montut. Vaihdoin lakkaa ja jo alkoi pelittää. Siinä vaiheessa tosin oli jo hermo mennyt. (Kuvassa Ella + Milan Rosy Cheeks, jonka kanssa lakkaaminen onnistui.)

Miten samanlaista kuin ompelemisen kanssa! Kun homma toimii ja jälkeä syntyy, ei ole mitään sen kivampaa, mutta ans olla kun satut ostamaan kangasta, joka osaa tehdä kaikki mahdolliset temput ja vielä muutaman muun siihen päälle, niin jo olet kiroamassa koko puuhaa.

Unimaski on tyttäreltä saatu. Niin ahkerassa käytössä, että pesin sen tänään koneessa, ja ihme kyllä, se ei tykännyt siitä ollenkaan pahaa. Tytär lahjoitti tän mulle aikanaan sen takia, että olin pöllinyt hänen maskinsa, joka oli asteen hillitympi Don’t disturb -tekstillä. Olin varma, että tästä tippuisivat paljetit jo parin ekan yön jälkeen, mutta mitä vielä. Kestivätpä näköjään konepesunkin.

Sää on ollut kuin morsian, luin aamupäivällä ulkona puutarhatuolissa ja haaveilin jopa saavani itseni tänään hölkkäpolulle, mutta hormonini ovat olleet toista mieltä. Jälleen kerran se infernaalinen päänsärky ja rekan alle jäänyt olo. Koko kroppa lyijystä valettu. Tuntien valmistelu otti päähän, yhden vapaapäivän viikonloppu otti päähän. Kuin myös se, että lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli Lainsuojattomat-teatterifestarista ja luettuani arvostelun Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata -esityksestä, jossa homma hoidettiin klovnerian keinoin, ryntäsin tietsikalle etsimään näytösaikoja ja lippujen hintoja nähdäkseni vain, että festari loppui tänään. Oli ja meni. Miksi lehti puffasi esityksiä vasta nyt??? Rakastin klovneriaesitystä Juoksuhaudan tiestä, joka esitettiin koulullamme vuosi, pari sitten. Kovasti mieluusti olisin käynyt katsomassa toisen tämän genreen esityksen.

Kaiken kaikkiaan antaisin sunnuntailleni kouluarvosanan 6.

 

Lauantaiaamun huumaa

Lauantai. Kello soi aamulla kuudelta.

tumblr_inline_nho9b97cg11rf8so2

Olisin antanut aika paljon siitä, että olisin voinut jäädä sänkyyn ja vajota uudelleen uneen.

tumblr_mje9v1ogvy1rjdp66o1_500

Todellakin! Ainut lohtuni oli, että sää ulkona näytti harmaan, tihkusateisen surkealta, joten uimahalli olisi oivallinen paikka viettää tämä päivä. Eikä siinä mitään, leppoisasti päivä sujuikin, mutta sehän on selvää, että päivän päätyttyä olin aivan tillintallin univajeen takia. Kuvittelin ottavani tunnin torkut, mutta hahhah, yllättäen ne venyivät kahden tunnin torkuiksi. Ihan pikkuiset päikkärit juu.

tumblr_nx3fqbuejl1s8dr5oo1_500

Unet tulivat todella tarpeeseen, mutta sen jälkeen aloinkin taas olla toimintakunnossa. Itse asiassa vietin loppupäivän puunaamalla tätä huushollia, eikä edes ottanut päähän!

tumblr_mzwv5suyrd1rm4kajo1_400

Huomisaamuna mua ei saa ennen yhdeksää sängystä edes maanjäristys. Jossain ysin ja kympin välissä saatan herätä, heittää smoothieainekset blenderiin ja palata sitten sänkyyn tapaamaan Gilmoren tyttöjä.

Proace is here

paku

Isännän monivuotinen haave toteutui tänään. Pakettiauto. Jälkikasvujen muuttohommat (joita on edelleen tiedossa) helpottuvat, mutta älkää vaan kysykö,mitä me tuolla muuten tehdään. Mutta monta vuotta siitä on jauhettu, ja tuossa se nyt seisoo. Aamen.

Pakettiauton dieselvero on kuulemma pienempi kuin henkilöautoissa. Mä sanoin isännälle, että aijaa. Siis, mitä useammin ajan Ikeaan, sitä enemmän periaatteessa säästämme. Isäntä rypisti otsaansa, jolle oli noussut hämmästyttävän äkkiä pari hikihelmeä ja väitti, ettei hän nyt aivan tuota tarkoittanut. Minäpä tarkoitin.

Huomisaamu ryydyttää vielä pahemmin kuin eilen, koska se on vuorokauden lähempänä. Minkähän takia lauantaiset koulupäivät ovat aina urheilupäiviä? Miksei koskaan vaikka kulttuuripäiviä, niin että lähdettäisiin vaikka porukalla teatteriin? Mutta eivät kai nuo nykykakarat minnekään liiku, ellei ole joku väkisin liikuttamassa. Ainut, joka niitä hiukan potkii ulos, lienee Pokémon Go. Pelin kehittäjät ansaitsisivat mielestäni vuoden liikuntapalkinnon.

Tämä Pokémon on huomenna vesisellainen. Ruumiinrakenteesta päätellen Spheal.

Kiitos, CesarsShop!

080916

En voi kylliksi kehua CesarsShopin palveluita. En tiedä mitään muuta firmaa, joka tilausajankohdasta huolimatta saisi postipakettinsa tänne periferiaan alle vuorokaudessa. SmartPost-paketteja käyttää moni muukin liike, mutten tiedä, mitä noituutta tai hormipulveria Cesarsin tytöt käyttävät, koska heidän toimituksensa tulevat aina ennätysajassa. Tilasin Essien uudesta syyskokoelmasta kolme ihanaisen kaunista väriä, joista en edes osaa päättää, mihin iskisin kynteni (sananmukaisesti) ensimmäiseksi. Siniharmaa Udon Know Me, syvänpunainen Maki Me Happy vai tyylikkään harmaa Now And Zen? Kuolaan rinnukseni märäksi tuota pullokolmikkoa katsellessa.

Tänään on ollut loisteliaan kaunis ja aurinkoinen syyspäivä, aivan kuten eilenkin, enkä ole mitenkään saanut itseäni jaksamaan ulkoilua. Säälittävää. Eilen oli opekokous kuuden oppitunnin päätteeksi, tänään säntäsin kuljettamaan tenavaa pianotunnille. Olen hyytynyt liikunnan suhteen.

Kirotut banaanikärpäset pörräävät keittiössä. Olen virittänyt niille suppilo-lasipurkissa -ansan ja huitonut niitä sähkölätkällä (toisinaan kipinä on isompi kuin kärpänen itse), mutta ilmeisesti on vielä tehtävä viinietikka-ansa. Miten niin pieni olento voi saada multa käämit kärähtämään niin pahasti?

Olen lääkinnyt Game of Thrones -tyhjiötäni Gilmoren tytöillä, josta olen vasta ekan kauden alkutaipaleella. Telkusta katsoin aikanaan muutaman (yhden käden sormilla laskettavan) satunnaisen jakson, mutta nyt olen oikeastaan aika tykästynyt koko juttuun. GoT:n päiden katkomisen jälkeen tämä on oikein rentouttavaa ja harmitonta katseltavaa.

Olisin kovasti onnellinen, jos huomenna olisi viikon viimeinen työpäivä, mutta kun ei ole. Vietämme lauantaina taas jokasyksyistä liikuntapäivää, ja vaikka mulla on ihan kiva homma, eli uimavalvojana toimiminen Porin uimahallissa, olisin suunnattomasti ilahtuneempi, jos voisin nukkua lauantaiaamuna pitkään ja viettää rauhallisen päivän kotosalla. Yhden päivän viikonloppu on yhtä tyhjän kanssa, eli tässä tulee käytännössä vedetyksi kaksi työviikkoa putkeen, koska sunnuntaina on kuitenkin uhrattava päivä seuraavan viikon hommien suunnittelulle. Augh!

 

Intergalaktisena tähtenä

050916a

Kaadoin tänään työkassini sisällön lattialle ja ravistelin kansioitani, kun tytär katsoi mua vähän hitaasti ja kysyi: ”Mitä sä etsit” ”Kärpäsenraatoa”, vastasin. ”Okei”, sanoi tytär huolettomasti ihan kuin etsisin niitä joka päivä työpapereitteni seasta. Raatoa ei näkynyt, joten ajattelin nähneeni väärin, mutta kun avasin kasiluokan enkunkansion, niin siinä se pentele oli, ja niin iso, että säikähdin parahtamalla ääneen. Sitten parahti tytärkin. ”MITÄ?! Sä siis OIKEESTI etsit sieltä kärpäsenraatoa! Mitä hittoa?!”

Isäntä osti mulle taannoin sähköisen kärpäslätkän kahdella eurolla Clas Ohlsonilta. Se oli iloni ja apuni vattupuskissa, jotka kuhisivat kiukkuisia ampiaisia. Perjantaina sille löytyi taas käyttöä, koska töistä palattuani työpöytäni luona olevassa ikkunassa pörräsi jättimäinen kärpänen, joka yritti lymyillä ikkunalaudalla olevien koriste-esineiden takana. Sitä ei päässyt mätkäisemään perinteisin keinoin, joten turvauduin sähkölätkään. Mutta ekasta tällistä se riiviö ei vielä mennytkään tajuttomaksi, vaan surrasi vauhkona lattialla jonkinlaista breakdancea pyörien. Mulla oli kiire, ja nappasin sitä uudelleen sähköllä. (Tiedän, olen julmuri, ällötän itseänikin.) Kuului NAPS, lätkästä sinkosi sininen kipinä, kärpänen lensi kaaressa suoraan mun työkassiini, ja ilmassa tuntui lievä mutta selvä palaneen käry. Tiesin elikon heittäneen henkensä ja ajattelin kiireessäni, että mun pitää etsiä se raato sieltä jahka ehdin. Ja tänään sitten ehdin.

Kiire mulla oli sen takia, että piti ehtiä työnantajan vuotuisiin henkilöstöbileisiin. Tänä vuonna ei ollut ketään spesiaalijulkkista esiintymässä, mutta koko juttu oli toteutettu sirkuskonseptilla, joka oli varmasti maksanut aivan tarpeeksi. Ruoka oli loistavaa, kikatimme työkamujen kanssa pallomeressä lojumassa, ahmimme popparia ja jopa hattaraa (tuli lapsuusmuistot mieleen), ja kaiken kruunasi aivan mieletön bilebändi, Popkorn, jota kuunnellessa ei voinut jäädä paikoilleen istumaan. Sen varjolla sieti senkin, ettei illan ohjelmanumerona ollut taikaesitys ollut vakuuttavimmasta päästä. Meillä oli joka tapauksessa sikahauska ilta.

050916b

Eilen lojuin aamupäivän sängyssä maratoonaten Game of Thronesia, josta sainkin kuin sainkin sitten illemmalla katsottua kutoskauden vimpan jakson. Isäntä lähti Onnin ja Julian kanssa Merikarvialle äitinsä luokse, jonne Julian piti alunperin jäädä pariksi yöksi, mutta kun saavuin iltapäivän kauppareissulta Porista, koko jengi olikin palannut jo takaisin. Mä kun olin hihkunut JESSS! kun ulko-ovi oli sulkeutunut porukan perässä ja ajattelin, että saisin viettää aikaa yksin. Syödä mitä lystää, siivoilla hitaaseen tahtiin, käydä kaupassa itsekseni ja nauttia täydellisestä hiljaisuudesta.

Olin siis kaikkea muuta kuin ilahtunut, kun koko rumba oli päällä saapuessani kotiin. Väsymykseni ei myöskään ollut mitenkään parantunut kaupunkireissulla, joten mulla alkoi selvästi tuntua sarven alut otsanahan alla kiristelemässä. Tilanne olisi ollut vielä pelastettavissa, jos olisin saanut nyhvätä omiani hiljaa itsekseni, mutta koska kaikilla tuntui olevan mulle koko ajan jotain asiaa, ei kestänyt kauaakaan kun sarvet pukkasivat täyteen mittaansa. Kaikki tuntui olevan pielessä. Ruuanlaittoonkin kului ihan tolkuttomasti aikaa, ja kun illalla keskellä sitä viimeistä Game of Thrones -jaksoa kaikkein jännimmässä kohdassa ryntäsin pelastamaan uunissa ollutta omenapiirakkaa palamiselta, en meinannut siitäkään saada patalapuilla otetta, niin että olisin saanut sen nopeasti kiskaistuksi pois ja juostuksi takaisin telkun ääreen. Julia räjähti nauramaan kun mä kirota pärräsin keittiössä, että on se kumma, kun piirakatkin on niin pyöreitä, ettei niitä saa ulos uunista.

Tänään on pyyhkinyt vähän paremmin. Tosin tytär vakuutti, että jossain aika-avaruusjatkumon toisella laidalla avaruusoliot katselevat meidän huushollin tapahtumia ja mä olen tietämättäni intergalaktisen komediasarjan tähti. ”Tuus nyt kattoon, XFG6Z, nyt sillä on piirakatkin liian pyöreitä, haha!” Ajattelin hetken perjantai-iltaa, kun yritin löytää tyttären avustamana jotakin bilevaatetta johon mahtuisin. Jostain syystä ajatus siitä, että hameen vyötäröstä ulos tursuaville jenkkakahvoilleni naurettaisiin monessakin aurinkokunnassa, ei tuntunut kovin ilahduttavalta. Ei tuntunut kyllä sekään, kun heitin vaatteen toisensa syrjään ihan vain sen takia, etten pirskules MAHTUNUT niihin. Tilanne vaatii uutta sotasuunnitelmaa, vanhat eivät toimi.

Huomisaamu alkaa taas hobittien opettamisella. Käyn maanantai- ja keskiviikkoaamuisin Eurajoen keskustan koululla pitämässä ruotsin tuntia. Tiistaiaamuisin neljän pikkukoulun kutoset kärrätään meidän kouluun luokseni kaksoistunnille. Ette ikinä usko, millaisia palleroita osa kuutosista vielä on! Voisin ripotella sokeria päälle ja syödä ne. Tokalla viikolla oikein säikähdin, kun kutosten ryhmä tuli taas mun luokkaani tuonne yläasteen puolelle. Oliko ne näin pieniä viime viikollakin? Vai onko ne kutistuneet kuluneen viikon aikana? Pesty väärässä pesuohjelmassa?

Opettaminen on aika ajoin helkutin hauskaa.

Edit. klo 21.35 Tytär huomautti, että on olemassa mahdollisuus, että Zorg-planeetan alienit ovat kutistaneet vaatteeni ihan vain järkätäkseen itselleen hauskan jakson, jossa yritän epätoivoisesti mahtua alimittaiseen vaatetukseen. Ajatelkaa, miten katalaa! Tunnen olevani Truman-show’ssa.

Muutosten syksy

lemonsorbetandbooks

Kuvasta päätellen kaikki on ennallaan: kun meikä pääsee Turkuun, ensimmäinen pysäkki on Akateemisessa kirjakaupassa, ja reissu olisi perin outo, ellei jotain kosmetiikantynkää tarttuisi mukaan.

Tämä onkin ennallaan, sillä mitenkäs seepra raidoistaan pääsisi, mutta paljon uutta on tapahtumassa. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet jo työanantajani piirissä, sillä Eurajoen kunnanjohtaja on sanonut hommilleen adios. Keskustan koulun rehtori aloitti sivistystoimenjohtajan hommissa, ja meidän lukiomme rehtori ilmoitti ottaneensa viran vastaan muualta ja aloittavansa siinä syyskuun alussa. Tämän johdosta yhteiskoulun rehtori siirtyykin hoitamaan lukion rehtorin virkaa, ja apulaisreksimme puolestaan siirtyi yhteiskoulun ykkösnaiseksi. Lisäksi kotikuntani Luvia elää viimeistä syksyään Luviana, koska ensi vuoden alusta olemme osa Eurajokea.

Opetussuunnitelman uudistumisesta on vaahdottu kyllästymiseen asti, ja olin vähällä kirkua ääneen, kun joku opetushallituksen valopäistä ilmoitti lehdessä, että ruotsin opetuksen aloittaminen kuutosluokilta johtaa nyt sellaiseen uudistukseen, ettei enää niin paukuteta sitä kielioppia, vaan yritetään painottaa suullista kielitaitoa. Milloin tämä nainen on käynyt viimeksi koulun kieltentunneilla??? Vuonna 1953??? Mitä muuta kieltenopetuksessa on mahdettu viimeisen 15 vuoden aikana painottaa kuin sitä suullistamista? Oli jälleen kerran mahtavaa huomata, että päättäjätaso ei ainakaan ole muuttunut mihinkään. Ne ovat yhtä autuaan tietämättömiä koulujen todellisuudesta kuin aina ennenkin.

Kuutosluokkien opetus on yksi uusi asia lisää minun arjessani. Onneksi Eurajoella ollaan oltu fiksuja, ja ruotsin opetus on meidän aineenopettajien juttu edelleenkin. Kahdesti viikossa käyn keskustan koululla, ja kerran viikossa muutaman syrjäkylän pikkukoulun kuutoset kuskataan meidän koulullemme kaksoistunnille. Kummallista kyllä, mua vähän jänskätti kesällä tämä kuutosten opetus, vaikka tiedän kokemuksesta, etteivät ne kovin paljoa seiskoista sinänsä eroa (opetin aikanaan ruotsia ja saksaa Turussa ala-asteen 3.-6.-luokkalaisille), mutta jokin silti nakotti takaraivossa koko kesän. Näin rutkasti unia, joissa olin opettamassa kuutosille milloin mitäkin ainetta aina kotitaloutta myöten. Nyt, kun tapasin kuudesluokkalaiset viime viikolla, kaikkien kanssa oli ihan sikakivaa. En oikein vieläkään hiffaa, mikä tässä kutkutti mun alitajuntaani.

Kotirintamallakin tapahtuu. Keskimmäinen sai opiskelupaikan Turun yliopistosta, ja lähtee ensi viikolla omilleen opiskelemaan kemiaa. Huvittavaa on, että hän sai opiskelija-asunnon TYS:ltä tismalleen siitä samasta talosta, missä mä olen aikoinani asunut koko opiskeluaikani. Vähemmän huvittavaa on se, että talo on Turun Varissuolla, ja kaikkein vähiten huvittavinta on se, että intialainen kämppis oli saattanut keittiön ja muut yhteiset tilat siihen jamaan, että olemme käyttäneet kaksi lauantaita sen kuuraamiseen, ja siltikin pitää valittaa TYS:lle uunista, jota ei puhdista mikään muu kuin nitroglyseriini, plus muutamasta muusta asiasta. Metrin mittainen, osittain kalju mutta viiksekäs intialaismies kertoi olevansa töissä Biocityssä ja tekevänsä väikkäriä. Oppinut mies. Kun oppisi vielä siivoamaan jälkensä. (En ole ikinä ennen pessyt missään keittiön lattiaa Pata-Patalla kun muu ei auta, ei edes ihmesieni.)

Tyttären opiskelupaikka ja -maa muuttuu sekin. Alun perin hänen piti lähteä Lontooseen UCL:n opiskelijaksi, mutta saatuaan tiedon siitä, että Cambridgen yliopisto oli hyväksynyt hänet riveihinsä, suunnitelmiin tuli tietenkin muutos. Fröken on nähnyt aikamoisen vaivan saadakseen kaiken kondikseen, ja nyt, kun rahoitus saatiin järjestymään, asiat ovat viimein kohdillaan. Minulle tulee tietenkin nyt loistava syy lennellä Brittein saarille aina kun vain rahaa vähänkin on, eikä Cambridgeen ole Lontoosta kuin tunnin junamatka. Himmeetä!

Jokin viikko sitten näin unta, ettei maapallo ollutkaan pyöreä, vaan koostui kerroksista, ja hokasin unessa, että jos meidän ulko-oveltamme kaivaa 10 metrin tunnelin alaspäin, pääsee liukumaan suoraan Lontoon Trafalquar Squarelle National Galleryn eteen. Pettymys herätessä oli ihan sairaan kova. – Ihan kuin mä jo kovasti odottaisin lyhyitä, mukavia visiittejä Lontooseen!

Back to school!

Jepujee. Perjantaina oli suunnittelupäivä ja tänään saapuivat oppilaat.
tumblr_inline_nu4cmsXHuJ1rqfc4i_540

tumblr_inline_nk3p3cJODO1rocwym

Oikeastaan, siis ihmeellistä kyllä, tuntuu jotenkin hyvältä palata taas töihin ja arkeen, mutta sanon tämän tietenkin nyt tilassa, jossa kesäloma on vasta loppunut, olen saanut levätä, ja ennen kaikkea nukkua tarpeeksi yöunilla, niin että päikkärit ovat käyneet tarpeettomiksi.

Tänä aamuna singahdin ihan luonnottoman ripeänä ylös ja herättelin kuopustakin.
tumblr_inline_nu4clgLNUQ1rqfc4i_500

Mutta kyllähän minä sen tiedän, ettei tässä kauaakaan mene, ennen kuin näytän aamuisin tältä:
tumblr_mh66dw28iy1r5c47ko1_500

Ja kohta sitä puurtaa taas viikonloputkin sanareiden, verbitestien, kokeiden ja aineiden parissa niin ettei parempaa aikaa edes muista.tumblr_n76mwgvf2h1rkbvfno1_500

Jopa koulun laitteetkin tuntuivat tänään kehräävän onnesta saadessaan taas olla käytössä. Kokemuksesta kyllä tiedän, että tämäkin muuttuu jo ensimmäisen viikon aikana. Veikkaan, että kopiokonekorjaaja saapuu ilahduttamaan meitä läsnäolollaan ennen kuin kaksi viikkoa on mennyt umpeen.
tumblr_inline_nlshxt3p0Y1t1k0l9

Ja oppilaatkin päällystävät kirjojaan ja tekevät läksyjään, kunnes viikko, pari kuluu, ja reality bites.
tumblr_inline_n6b79oOUZw1r2c05t 2Mutta nyt pitää nauttia tästä onnellisesta innostusvaihteesta niin kauan kuin sitä riittää! Ja palauttaa teinien mieleen ykkössääntö:
tumblr_n9fv91X9A11s3979jo1_500

 

Lukuloma ja luonnottomat elukat

lukuterassi

Tämän kesän asemapaikkani. Tosin ei tänään, sillä nyt on sadepäivä, mutta muuten olen istunut jokseenkin ahkerasti puutarhatuolilla kirja kourassa, sillä tänään lopettelen mun kesälomani kahdeksattatoista kirjaa. Mä en oikein muista kesää, jolloin olisin lukenut näin älyttömästi, vaikka paljon yleensä luenkin. Mutta kun siinä jos jossakin mä rentoudun! Just eilen olin ihan kireä ja pölhötilassa, mutta kun istahdin aurinkoon kirja kourassa, niin aaaahhh, jopa alkoi elämä taas maistua ihanalta.

Elokuu on saapunut, ja mä olen alkanut suunnata katsetta varovasti jo kouluun päin. Raivasin tänään viimekeväisiä mappeja tyhjiksi tarpeettomiksi käyneistä papereista ja järjestin tarpeelliset paikoilleen. Ja päivänä muutamana värkkäsin PowerPointteja aloittavien kutosten ja seiskojen matskuihin, lähinnä kappaleiden käännösten tueksi ja läksynkyselyn avuksi. Isäntä on ollut jo parina päivänä koulullakin. Saatan liittyä seuraan huomenna. Saatan.

Löhösin eilen sängyllä tyttären kanssa naputtelemassa läppäriä, kun katseeni jostain syystä osui kattoon lampun viereen. Jossa kökötti jättimäinen hämähäkki. Mun lause katkesi kesken (en enää edes muista, mitä mahdoin olla sanomassa), kun jäin haavi auki tuijottamaan kattoa, jolloin tytärkin vilkaisi sinne ja parkaisi saman tien. Mä sanoin isännälle, että tee jotain ja äkkiä, tai mä haen imurin, ja isäntä kun meni mielenkiinto silmissään katsomaan otusta, niin tottakai sen piti tökätä sitä, jolloin se tipahti alas, ja tytär oli silmänräpäyksessä vessassa lukkojen takana ja minä kipitin etupihalle ja aina tielle asti.

Hiivin varovasti seuraamaan avoimesta ovesta, mitä tapahtuu, ja totta kai, otus pyydystettiin lasipurkkiin, jotta sen saattoi viedä ehjänä ja vahingoittumattomana ulos, mutta koska tiedän isännän hillittömän halun saada mut kunnon hepuliin, kipitin uudelleen tielle, kun tämä alkoi lähestyä ulko-ovea lasipurkki kourassa. Chanssit saada se elukka sieltä niskaani olivat hyvikin fifty-sixty. Isäntä kyllä vakuutti mulle, että hän tyhjensi purkin kukkapenkkiin, mutta minä kiljuin vielä tieltä: ”VANNO, että se purkki on tyhjä ja hämyri on ulkona, tai tää on tän avioliiton loppu, mä huudan tässä ihan virallisesti kaikkien naapurien kuullen!!!” Tosin on myönnettävä, että nauroin sen verran, ettei sitä uhkausta varmaan ottanut tosissaan kukaan, edes isäntä. Mutta Onni kiikutti mulle tyhjän purkin nähtäväksi, ja uskalsin palata sisätiloihin.

MIHIN luonnon tasapaino tarvitsee hämähäkkejä???

killaspider

 

Lähes meedio

riippukeinu

Se minä olen, sillä kuka muu bloggaaja olisi muka pystynyt aavistamaan, että juuri tänään lukijani haluavat nähdä hyvin hoidettujen sormenkynsieni sijasta ihan älyttömän huonosti hoidetut varpaani? Mutta minäpä niinkun tunsin sen sisimmässäni, että tätä te nimenomaan nyt kaipaatte. (Mä tiedän, että olisin ansainnut miljoonia laittamalla nämä ajatustenlukijan kykyni kaupalliseen käyttöön, mutta kun mä olen tällainen reilu ja vaatimaton ihminen, niin en mä sellaiseen ala.) Huomaa kynsilakanrippeet muistaakseni toukokuussa tapahtuneesta lakkauksesta.

Meidän isäntä ei ole tyhmä mies. Se osti Julialle etukäteissynttärilahjaksi älyn kätevän, laskuvarjokankaasta valmistetun riippumaton, jonka lahjan saaja halusi heti virittää takapihalle. Ja koska hänellä ei Turussa ole paikkaa kyseiselle vempeleelle, se jäi nyt edelleenkin killumaan tuonne meidän terassin pilarien väliin. Hihhei! On muuten sairaan rentouttava kapine. Siinä kun keinuu ja lueskelee, niin johan arkihuolet tippuvat kyydistä.

Huolia on ollut tänään muutenkin harvinaisen vähän, sillä ilahduin ihan sikana aamun hyvistä uutisista: nuorimies sai tiedon Turun yliopistosta, että oli päässyt lukemaan sinne kemiaa. Voi että tämän äitimuorin sydämeltä putosi isohko kivenmurikka, niin että aurinko tuntui lämmittävämmältä kuin hetki sitten ja linnut sirkuttivat hieman iloisempina ja koko tuttu kotikuja näytti postinhakureissulla aivan erityisen kauniilta.

Mitään tuottavaa en tänään sitten olekaan tehnyt. Olen lojunut ulkona, lukenut Brysonia ja pyrskähdellyt välillä hervottomaan nauruun. Voiko aurinkoisena päivänä enää parempaa lukemista olla kuin kirja, jonka terävä huumori iskee asiatekstin keskeltä aina yhtä yllättävänä? Pikkumies lähti isännän kanssa kyytsimään fröken Julien takaisin Turkuun ja käymään samalla Zoolandiassa, joten mulla on ollut täällä suloinen lukurauha.

Mutta oikeesti, lukekaa nyt tämäkin:
I was surprised to learn that there is a system to British road numbering, but then I remembered that it is a British system, which means it is not like systems elsewhere. The first principle of British system is that it should only appear systematic. That is the nub of it really. It is what sets British systems apart from those created by less idiosyncratic peoples.
Seuraa selostus teiden numerointisysteemistä, joka todellakin on täysin järjetön. Ja Bryson jatkaa:
It is often suggested that the British do these things for the pleasure of confusing foreigners, but that is quite wrong. The British don’t give a shit about foreigners. They do it to confuse themselves. I can’t say why that is because the British won’t tell me. It is not something you can talk to them about because frankly they are in a bit of a state of denial over it. If you suggest to any British person that there is anything odd or irregular about any part of a British system – let’s say, just for the sake of argument, about weights and measures – they get instantly iffy and say, ’I don’t know what you are talking about.’
’But it’s full of meaningless units like bushels and firkins and kilderkins,’ you point out. ’They make no sense.’
’Of course they make sense,’ the British person will sniff. ’Half a firkin is a jug, half a jug is a tot, half a tot is a titter, half a titter is a cock-droplet. What’s not logical about
that?’

Ja heti pahoittelut ei-anglofiileille, teistä varmaan tuntuu käsittämättömältä, että joku hekottelee tällaiselle takapihallaan, mutta tää niin on brittimeininki pähkinänkuoressa ettei sille voi muuta kuin nauraa.

Joten taidankin ryömiä tästä takaisin sinne riippumattoon.