Sekalaista

Tytär lennähti maanantaina takaisin Brittilään. Koulussa tuntuu siltä, kuin joululomasta olisi kulunut jo kuukausia. Kotiutimme isännän kanssa eilen Satakunnan Autotalosta Volvon, joka katkaisi pitkän Peugeotien sarjan.

Minulla on järkyttävä pino kirjoja, jotka odottavat lukemista, ja haluaisin viettää uuden loman kaivautuneena peiton alle kirjoja lukien. Silleen, ettei täällä hääräisi ketään muuta. Tänään yritin ottaa koulun jälkeen torkut, mutta ensin isäntä vasaroi linnunruokintapönikän uutta kantta paikoilleen, ja sitten saapui pikkutirppa kirjastosta pomppimaan ympäri huushollia.

Keskimmäisen sukat ovat vaiheessa, koska tuo ensimmäinen kappale kaipaa sovittamista. Aloin jo joutotöiksi kutoa itselleni keväisiä puuvillasukkia Mexiko Cotton Stretch -langasta. Suunnittelen myös kirjoneulesukkien tekemistä, mutta tässä on nyt jo kahdet sukat tekeillä, ja kaapissa odottaa vielä yksi iskemätön kerä Step-lankaa.

Linnunpöntössämme on talvivieras. Pönttökamera osoittaa, että pimeän tullen sinne ryömii yksi ja sama sinitiainen nukkumaan. Pakkasella ja tuulella se on aivan pörheä pallo, se tunkee päänsä siiven alle höyhenien sekaan ja nukahtaa silleen, että se vain vähän tärisee välillä. Aamuvalon saapuessa se lennähtää pöntöstä ulos ruuan etsintään. Aika hellyyttävä tapaus.

Käytin joululahjaksi saamani CesarsShopin lahjakortin, jonka satoa on mm. kuvassa näkyvä Picture Polishin Holo Berries ja Rocknailstarin vinyylit, joilla tuo koristekuvio on tehty.

Hyvinvointini on ollut tänään vaakalaudalla, koska en tiedä, mikä vatsaparkaani vaivaa. Jokin kuitenkin kiertää, särkee ja kummallistelee. Aamulla jo sanoin istahtaessamme uuteen autoomme, että sepä vasta olisikin loistosuoritus, että heti laatoittaisin tämän auton sisustuksen.

Olen sortunut (jälleen) tilaamaan kirjoja sekä Amazonista että nettiantikvariaatista.

Eilen yläkoululle esiintyi lukiolaisten bändi, josta kolme tyttöä suoritti lukion musiikkidiplomia. Upeita esityksiä, niin hyviä kuin oppilaskonsertti ikinä voi olla. Vilman tulkinta Elton Johnin Your Songista sai mut kyyneliin.

Odotan viikonloppua erittäin hartaasti. Viime lauantain mä vain siivosin ja siivosin ja lopulta saunoin, ja sunnuntai meni Julian ja mun kiriessä Parks & Recin kutoskauden loppuun asti. Nyt haluaisin saada nuo työtkin tosta johonkin tasapainoon. Vaikka ovathan ne sitä nytkin. Kauhun tasapainossa nimittäin.

Satakuntalaista menoa

Olin unohtanut, miten rentouttavaa ja ennen kaikkea koukuttavaa sukkien kutominen on. Uudenvuoden jälkeen olen saanut valmiiksi vielä kaksi paria, ja nyt on tulossa neljäs sukkapari. Kuvan sinisävyiset ovat Onnille, etualan kanervat minulle, ja puikoilla pyörii nyt taas sinisen sävyjä meidän kemian opiskelijaamme varten. Tytär hullaantui touhuun myös, joten olemme kutoneet yhdessä ja tuijottaneet Parks and Recreation -sarjaa HBO:lta. The Crownin kymmenennenkin jakson vetäisin jo itsekseni loppiaisviikonloppuna, mistä muuten sivumennen sanoen tuli hirveä hinku lukea jokin Churchillin elämänkertateos.

Viime viikon kaksi työpäivää kuluivat kokonaisuudessaan kuin unessa. Siis todellisuudessa jotakuinkin unenpöpperössä. Oli täysin järkyttävää kiskoa itsensä hereille jo vähän ennen kuutta ja yrittää olla jotenkin täyspäisen näköisenä töissä. Lohdukseni muillakin oli samoja ongelmia, eikä todellakaan vähiten oppilailla. Muutama vakioväsynyt pilkki aivan erityisen paljon.

Vuodenvaihde merkitsi mulle myös sitä, että muutin paikkakunnalta toiselle. Elämäni helpoin muutto nimittäin. Kauhea vähti oli muuttaa aikanaan Eurajoelta Luvialle. Nyt vain heräsin aamulla, avasin silmäni ja totesin, että jahah, nyt asun sitten taas Eurajoella. Sanoinkin koulussa jollekin porukalle, että oli niin helppo muutto mulla joululomalla, että voin lämpimästi suositella tätä muuttofirmaa, mutta osa ei vitsiäni heti hiffannut. Kysyivät, että mikä se sellainen firma sitten oikein on, johon minä vastasin, että Kuntien Yhdistyminen Oy.

Yhdistymisen kunniaksi koulumme väki kuskattiin Luvian uusiin yläasteen tiloihin jazzkonserttiin kesken torstaipäivän. Bianca Moralesin bändinä olivat soittamassa taideyliopiston rehtori Jari Perkiömäki saksofonissa, Severi Koivusalo rummuissa, ällistyttävä pianisti Marian Petrescu, sekä itse Pori Jazzin isä Jyrki Kangas basistina. Ihan huippuluokan jazzmuusikkoja siis. Mutta ymmärsikö yläasteikäinen yleisö, mitä näkivät ja kuulivat? Eivät ymmärtäneet. Bianca Morales yritti kaikkensa, jotta porukan olisi saanut jotenkin mukaan, ja jotenkin siinä jäyhän murkkuikäisen konserttiyleisön keskellä seisoessani mua alkoi hirveästi hymyilyttää ensinnäkin koko tilanne ja toisekseen se, että miten on Jyrki Kankaan päähän aikoinaan pälkähtänyt perustaa jazzfestarit kaikista Suomen paikoista Satakuntaan ja Poriin? Ei niinkun vaikeampaa yleisöä mistään voisi löytää.

Pekka Simojoki joskus kertoi tarinaa Satakunnassa konsertoineesta Jaakko Löytystä, joka oli jonkin kirkkokeikkansa jälkeen istunut murtuneena miehenä sakastissa. Kaikki takuuvarmat biisit oli soitettu ja kaikki parhaimmat jutut kerrottu, mutta yleisö ei lämminnyt, ei sitten millään. Löytty oli funtsannut, että nyt myyn kitarani ja lopetan koko homman. Kunnes joku poikkeuksellinen yksilö kurkisti sakastiin, kiitti hienosta konsertista ja totesi lopuksi: ”Sinä Löytty se olet sitten hauska mies. Monta kertaa piti purra huulta, etten alkanut nauraa.”

Welcome to Satakunta.

 

Viimeistä viedään

Päivää nämligen, ei konvehtia. Ajattelin, etten ole oma itseni, ellen pysty yhtä rasiaa noita mun lempikonvehteja joulukautena tuhoamaan, mutta pahalta näyttää. Päätin jo aiemmin, että uusi karkkilakko alkaa 1.1.2017, ja kellon ollessa kymmenen, sekä meitsin ollessa täynnä ruokaa ja väsy, näyttää todellakin siltä, että kaksi konvehtia ekasta rasiasta plus kaksi täyttä rasiaa jää jäljelle. Ihan himmeetä. – Etenkin, kun veikkaan, että huomenna lounaan jälkeen kahvin kanssa alan todennäköisesti himoita niitä. Siinäpä sitten saan nenilleni, kun olen tässä brassaillut, että uuden lakon aloittaminen on varmasti mulle helppoa.

Onnin sukat tulivat valmiiksi, ja aloin kutoa itselleni sukkaparia Nalle Luontopolku -langasta.  Netflixissä olen puolivälissä The Crown -sarjan viidettä osaa.

Kuten kaikesta voitte päätellä, täällä on menossa mitä mielettömimmät uudenvuoden kreisibailauspirskeet. Netflixiä,sukkalankaa ja vaikeuksia ahmia suklaata. Naapurit varmaankin kutsuvat poliisit tämän metelin takia.

Toivotankin (ennen kuin löydän itseni kaltereiden takaa) kaikille lukijoilleni onnellista, menestyksekästä, entistä parempaa uutta vuotta 2017!!! 

Puuhaa, sukkia ja kuninkaallisia

Mun joulupukilta (lue: tyttäreltä) saamani lukuteline on ihana. Sen saa säädettyä useaan eri kaltevuusasentoon, ja pienet vipuset pitävät sivut paikoillaan, niin että voin löhötä vaikka kädet niskan takana. Ja kynsiä lakatessa tää on ihan ehdoton, sen totesin eilen. Ennen asettelin sormet harallaan märkiä lakkauksia varoen jotain painavaa esineistöä ensin aukeaman yläosaan ja sitten alaosaan sitä mukaa kun lukeminen eteni, mutta a vot, nytpä kirja pysyy auki, ja sivun kääntäminenkin on helpompaa kynsiä tuhraamatta.

Tein eilen selvää jälkeä meidän pienemmässä vaatehuoneessamme. Tyhjensin jopa viimein, vuosien jälkeen, äidiltäni perimäni ompelulipaston ja siirsin sen isompaan vaatehuoneeseen odottamaan kesää, hiontaa ja maalausta. Kantokahvakin kaipaa korjausta, yksi vetonappuloista on irti ja jalkaosastakin toisen puoliskon liimaus irtoilee. Siinä on mulle projektia yllin kyllin, jos vaan tulee kuivia päiviä hiontahommille. Sitä en sisätiloissa ala tehdä, huhhuh.

Tänään silitin kolmisenkymmentä vaatekappaletta, mankeloin viisi lakanaa, siistin keskimmäisen huoneen ja siivosin vanhimman huoneen, koska molemmat ovat nyt poissa marisemasta siitä, miten mihinkään ei saa koskea (kjäh-kjäh). Edellinen majailee tyttöystävänsä luona Rauman Voiluodossa ja jälkimmäinen lähti vastaanottamaan uutta vuotta Turkuun. Pikkumiehelle tulee tänään kaveri yökylään. Saavat nukkua isoveljen huoneessa, koska siellä on tarpeeksi leveä sänky molemmille.

Eka sukka tuli valmiiksi katsellessani Netflixistä The Crown -sarjan ekan jakson. Jösses, miten olen voinutkin olla katsomatta tätä aiemmin! Brittikuninkaallisia, taattua brittiläistä epookkisarjalaatua ja Matt Smith prinssi Philipin roolissa! Luulenpa, että puuhakkaat lomapäiväni ovat ohi; jaksoja on katsottavana vielä yhdeksän lisää.

Touho Ankkana

Muutaman päivän toimettomuus iskee takaisin. Olen käyttänyt kaksi päivää siihen, että siivosin ja järkkäsin makuuhuoneen kaikki Billy-kirjahyllyt (oi, mitä villakoirakenneleitä tuhosinkaan niiden takaa!), mapitin ja järjestin kaikki mun työpaperit (joita on MUUTAMA mapillinen), heitin pois tarpeettomat ja vanhentuneet opetusmatskut (joita kertyi lähes Ikea-kassillinen), kävin läpi kaikki kirjoituspöydän laatikot ja tein tip-top-jälkeä, ja lopuksi siistin vielä kaikki mun kosmetiikkakamat. Korjasin repsottavan Hemnes-lipastonlaatikon pikaliimalla ja ryhdyin kutomaan Onnille sukkia. Tällä hetkellä olen ihan fiiliksissä tästä jumalaisen kauniista järjestyksestä.

Blenderitilanne on se, että sain Prismasta rahani takaisin ja maksoin summan tyttärelle, jonka Wilfa-blenderin omistajaksi täten siirryin. Sitä kun on keljumpi rehata Brittilään. On muuten miljoona kertaa tehokkaampi kuin se mun Boschini. Sillä jäi mansikkasmoothieen joka kerta melkoisia sattumia, mutta tämä jauhaa kaiken silkinsileäksi muutamassa sekunnissa. Säästin sitä paitsi kolmekymppiä  –  uusi, vastaava Wilfa-malli maksoi Prisman hyllyllä 99 egeä.

Huomenna keskimmäinen saa jättää jäähyväiset Varissuolle ja intialaiselle kämppikselle. Se on vuokrannut kurssikaverinsa kanssa keskustasta kaksion, ja isäntä menee pakun kanssa auttamaan muutossa. On muuten ollut sen verran veikkuli tapaus tämä intialainen, että hattua nostan Juholle, että se on jaksanut sitä näinkin kauan sietää. Hygienia ei to-del-la-kaan kuulu miehen hyveisiin. Vai mitä itse tuumaisitte, kun kämppäkaveri hoippuisi känni-iltansa päätteeksi suihkuun, ja aamulla löytäisitte sieltä ihmisjätöksiä? – Cool.

Olen syönyt Mon Chéri -konvehdeista neljä kappaletta. Eikä edes tee mieli lisää.

Tapania!

Hillosin 20 vuotta tuota mehiläisvahakynttilää, ennen kuin raaskin polttaa sen. Oli jo aika.

Monta päivää vastustin hiipivää flunssaa juomalla kuumaa Pukka-teetä (Lemon, ginger and Manuka honey), johon olin raastanut tuoretta inkivääriä ja antanut hautua kunnolla, mutta nyt sai pöpö ylivallan. Justiinsa samoin kävi muutama vuosi sitten, kun menin sanomaan viimeisenä koulupäivänä ääneen, etten ole ollut koko syksynä yhtään päivää saikulla enkä potenut edes mitään pientä nuhaa. Sitten sairastuin joululomalla ja sairastelin koko kevätkauden. – Nyt menin pöljä tekemään saman dramaattisen virheen. Toivon hartaasti, että tämä kostautuu nyt vain tässä lomalla. Alkaa nuppi kaivata jo hölkkälenkkiä viikon tauon jälkeen.

Mä olen ollut tänä vuonna ilmeisesti superkiltti, sillä sain aivan ihania lahjoja. Puisen lukutelineen, OPIn Tiffany-kokoelman kynsilakkaa, enkunkielisen Fingerpori-kirjan, Jessie Burtonin The Muse-romaanin, Kalevalan korvikset, Mauri Kunnaksen suomi-ruotsi -kuvasanakirjan, villasukat, Finnkinon lippuvihon, Cesarsshopin lahjakortin (Itke kateudesta, Sissi!) ja Whittardin makusiirappeja kahviin. Olen AIVAN lapsellisen täpinöissäni tästä kaikesta. Ehkä mä olen nyt viidenkympin rajapyykin ohitettuani muuttumassa lapseksi jälleen? Ensi vuonna kenties jo kirjoitan kirjettä joulupukille ja odotan, että tontut vievät sen ulkoportailta kynnysmaton alta?

Vähemmän täpinöissäni olen tosta blenderistäni, jonka jo kerran takuuaikana kävin vaihtamassa uuteen sen alettua vuotaa ja pahasti. Jälleen sama juttu. Toivon hartaasti, että löydän kuitin käsiini vielä tänä iltana, sillä haluan marssia pikimmiten Prismaan ja vaatia rahani takaisin. Jo on huippu, että kapine toistaa saman tempun muutaman kuukauden käytön jälkeen. Oli hurjan kiva aloittaa päivä pyyhkimällä mustikkasmoothieta keittiön pinnoilta. Onneksi ei mennyt vaatteille kuten viimeksi.

Peugeot meni peurakolarin jäljiltä lunastukseen, joten noi meidän miehet googlailevat nyt vaihtoautoja. Julia ja minä töllätään HBO:lta Parks and Recreation -sarjan vitoskautta. Hörpitään Blossa-glögiä ja syödään pipareita. Mä keskeytin 272 päivää kestäneen karkkilakkoni aatonaattona vuoden loppuun asti. Kummallista kyllä, mulla ei ole mikään hirveä himo nytkään syödä karkkia. Mon Chéri -konvehti maistui just sellaiselta kuin muistin, mutta nyt en ole syönyt niitä silleen tauotta rasiakaupalla kuten muina jouluina. Sokeri ei vain kauheasti niin kuin maistu. Olettaisin, että on helppo aloittaa uusi lakko uudenvuodenpäivänä.

Huomisaamuna mua ei saa sängystä edes villi virtahepolauma. Odotin Suurta Löhöaamua tänään, mutta isännän serkku, joka oli jo aiemmin sanonut poikkeavansa tässä perheineen, viestitti aamukymmeneltä, että he ovat tässä yhden-, kahdentoista maissa. Auuugh! Piti sännätä suihkuun ja siistimään olkkaria, ihan liian aikaisin tapaninpäivän aamuksi. Tosin, kuten Julia sanoi, se oli sen arvoista, sillä isäntä on serkkunsa kanssa melkein kuin veljekset, ovat viettäneet lapsuutensa yhdessä ja touhunneet toinen toistaan päättömämpiä juttuja. Aika hellyyttäviä ovat vieläkin, kun pääsevät tapaamaan toisensa.

Nyt lisää teetä ja inkivääriä. Koko nenä kutisee sisältä. Mitähän toi mein neiti sanoo, jos otan sen joululahjaksi saamista metallipilleistä sellaisen niille tarkoitetun pienen puhdistusrassin ja raavin sillä kuonoani? Sisältäpäin.

Vain elämää

Ei sen enempää. Sitä yritän tässä itselleni vakuuttaa. Korjasin viime viikolla 11 pinkkaa kokeita ja kalkuleerasin arvosanat joulutorkkaan. Perjantaina brittineiti saapui kipeänä viikon vierailureissulta Turusta, ja keskimmäinen ajoi peuran kanssa yhteen (poika on ok, auto ei, peura katosi). Eilen kiikutin brittineidin lääkäriin, josta tämä sai niin ankaran hevoskuurin 2 kk kestäneeseen yskätautiinsa, että yrjösi loppuillan otettuaan yhden ainoan kapselin. Tänään vaihtamaan lääkettä. Minä sotkin ensin koko keittiön pikeeriin (kuten joka vuosi, kuvittelen tekeväni hienoja koristeluja ja päädyn onnettomana samoihin vitseihin kuin aina ennenkin), sitten kaadoin lihamakaronilaatikon munamaidosta puolet lattialle ja lopulta tiputin lattialle Duralex-juomalasin, joka tunnetusti hajoaa neljään miljoonaan osaan silloin kun hajoaa.

En ole tehnyt vielä joululahjaostoksia. En ole leiponut joulutorttuja. En ole ripustanut jouluvaloja ulos. Enkä ole hankkinut vielä edes joulukinkkua. Joulukortteja lähetin satsin, mutta ulkomaan postit ovat osittain rempallaan.

Edessä on hektinen viikko. Loma olisi totisesti saanut alkaa nyt jo perjantaista, jotta tässä kaikessa olisi edes jotain toivoa. On jokseenkin ahdistavaa ajatella, että huomenna joulukalenterista aukeaa jo luukku nro 19.

Veckans meny

måndag:

tumblr_inline_mkclwxp60l1qz4rgp

Viikonloppu painaa takana. Nuokun koulussa ja saavutan ehkä maailmanennätyksen omien tuntieni tylsyydessä. Pääsen onneksi kotiin tuntia normipäivää aikaisemmin ja kaadun perillä sänkyyn. Puolentoista tunnin päikkärien jälkeen jaksan juuri ja juuri laittaa safkaa ja lähteä Poriin Pilatekseen. Yllätyksekseni tunti sujuu osaltani ihan hyvin. Olin etukäteen varma, että minusta ei olisi yhtikäs mihinkään.

tisdag: 

tumblr_n7lnz9cyyu1qz581wo2_500

Yritän vimmaisesti ehtiä kaiken ja kaikkialle. Suurin osa illasta kuluu siinä, että kiikutan Onnin Palmgrenille teoriatunnille, tunnin aikana kiidän Clas Ohlssonille vaihtamaan vääränkokoisen valokuvakehyksen ja vastapäiseen Cittariin tekemään tarpeelliset ostokset, ja koska tänä tiistaina on mun hukini kuskata myös Onnin kaverit koteihinsa, ajamme Porista palauttamaan tenavat Eurajoelle ja sitten takaisin kotiin. Olen kasilta kotona, pakkaan matkalaukkua, teen sijaiselle ohjeita, järkkään ja touhuan ja kaiken keskellä isäntä haluaa ehdottomasti, että katsomme Westworldin uusimman jakson, koska hän ei jaksa odottaa perjantaihin asti. Nukkumaan päästyäni ryntään muutaman kerran ylös nukahtamisen rajamailta, kun olen juuri muistanut jotain oleellista, mikä pitää hoitaa huomenna koulussa tai pakata vielä mukaan.

onsdag:

tumblr_inline_npzkdihxtd1rf8so2_500

tumblr_inline_nr352ohyli1r2c05t_500

Täysi päivä koulussa. Viimeistelen oppituntien ohessa ohjeitani sijaiselle. Muistan viime tingassa kirjoittaa yhden jälkkärilapun, joka pitää toimittaa pikapalkintonsa ansainneelle henkilölle vielä tämän päivän aikana. Koulun jälkeen hyppään enkkukollegani kyytiin, ajamme Rauman linja-autoasemalle ja ihmettelemme, missä Onnibussi viipyy ja miltä laiturilta se oikeasti lähtee.

Matka Helsinkiin kestää kolme ja puoli tuntia. Kuljettaja vaihtuu kahteen kertaan. Perillä päätämme jäädä ensin kaupungille etsimään ruokapaikkaa, ennen kuin lähdemme patikoimaan Siltasaareen hotellille. Jotenkin onnistumme kuluttamaan niin kauan aikaa kahdessa korupuodissa, että meille molemmille alkaa tulla jo huono olo. Kello on yli kahdeksan, koululounaan olemme syöneet puoli yhdeltätoista. Lopulta päädymme Memphisiin, jossa syön järjettömän ison pihviannoksen, ja jälkkäriksi viskilatten juustokakun kera. Enkä ole edes järjettömän täynnä. Järjettömän väsynyt kyllä. Unta ei tarvitse kauaa odotella, kun sammutan hotellilla valon puoli yhdentoista kieppeissä.

torsdag:

tumblr_npvuiucbak1s5qhodo1_500

Puoli seitsemältä ylös. Syömme aamiaista pitkän kaavan mukaan aivan kuin edellisen illan mättöä ei olisi ollutkaan. Lähdemme tuuleen ja sateeseen etsimään koulutuspaikkaamme, ja olemme hemmetin ylpeitä itsestämme tajuttuamme, että olimme kiertäneet siinä säässä kokonaisen korttelin aivan turhaan. Paasitorni löytyy niin läheltä että itkettää.

OPH:n koulutus on suunnattu kieltenopettajille uutta opetussuunnitelmaa koskien, ja vaikka puhujat olisivat totisesti voineet vähän paremmin keskenään koordinoida sitä mistä puhuvat (eli kaikki puhuvat nyt samasta asiasta, arvioinnista), koen silti päivän mittaan jonkinlaisen valaistumisen. Alan saada ideoita. Tiedän kyllä, että arjessa tulee vastaan kysymys siitä, mistä aika ideoiden toteuttamiselle, mutten jaksa pohtia sitä nyt. Ensimmäistä kertaa minusta kun tuntuu siltä, että formatiivisella arvioinnilla voisi oikeasti saada jotain hyvää aikaan.

Koulutuksen päätyttyä kiireesti Akateemiseen kirjakauppaan. Oh, books, books and books! Selaan enkunkielisiä niin kauan, etten oikeastaan enää edes ehdi katsella ruotsinkielisiä (sääli, tiedän). Onnille lähtee tuliaisiksi uusin Tatu ja Patu. Alakerran podiumilla haastatellaan tv-kameroiden äärellä uusia Finlandia-voittajia. Päätän laittaa Viikilän teoksen kirjaston varausjonoon.

Onnibussi lähtee klo 19.15 ja vasta puoli kahdeltatoista olen Luvian kohdalla. En ole nukkunut bussissa ollenkaan. Sen sijaan olen seuraannut kiinnostuksella Turusta kyytiin nousseen suomenruotsalaisen pikkupojan ja hänen (ilmeisesti) tätinsä touhuja. Pikkupojalla on maailman suloisin, vähän käheä ääni. Voisin ripotella tenavan päälle sokeria ja kanelia ja syödä suihini. Isäntä tulee mua pysäkille vastaan ja möngin kotona sänkyyn, jossa nukkuu yksi lämpöä huokuva pikkupoika jo valmiiksi. Oli kuulemma ollut huono olo ja tarvinnut vanhempien sänkyä. Kääriydyn peiton alle superlämpimään ja ajattelen, että ei paha.

fredag:

tumblr_n1wx1frnwt1sfxmouo1_500

Herätyskello soi 5.50. Kiroan sen alimpaan maanrakoon. Edessä täysi koulupäivä, ja haluaisin vain ja ainoastaan nukkua.

Koulun päätyttyä lähden suoraan ajamaan pakullamme kohti Turkua. Tyttären sänky ja viimeiset kamat pitää siirtää Kaivokadun kämpästä Luvialle. Tylypahkalainen kun saapuu tasan viikon kuluttua. Haen Juhon Varissuolta ja ajamme yhdessä kantamaan sänkyä ja tavaroita. Tunnen itseni varsinaiseksi Batmaniksi, kun painamme vihdoin pakun ovet kiinni ja lähdemme kotimatkalle. Hampurilaista Laitilan Hesellä. Tyttöystävän nouto ”matkan varrelta” Raumalta (lue: Voiluodon metsästä, syvimmästä korvesta, surkeasti päällystettyjen tieosuuksien takaa). Kotona kasin kieppeissä. Kukaan ei ole saanut tiskikonetta päälle. Lastaan likaiset tiskit koneeseen, käynnistän vempaimen ja siirryn lataamaan pyykkejä pesukoneeseen. Kympiltä olen kanttuvei.

lördag:

tumblr_n9ukj00nuz1s2wio8o1_500

Onni herättää tökkimällä ja kutittelemalla varttia vaille yhdeksän. Raahaudun tekemään aamusmoothieta ja keittämään kahvia. Ennen kuin huomaankaan, olen jo samalla tyhjentämässä tiskaria, puunaamassa likaisia pintoja ja järjestämässä tavaroita. Pesen keittiön ikkunat sisältä ja viritän joulukyntteliköt paikoilleen.

Siivoan koko huushollin, laitan kahdesti ruokaa, pyykkään. Käyn Porissa etsimässä Satakunnan kieltenopettajien vinkki-illassa tapaamaani ruotsinmaikan kotia, sillä palauttaisin hänelle lainaamani ristikkokirjan kiitoskahvipaketin kera. En vain löydä paikkaa. Tai ehkä löydänkin, mutta ovessa ei ole nimeä, eikä postilaatikossa liioin, ketään ei ole kotona eikä puhelimeen vastata. Rämmin sateessa takaisin autoon. Puuvillasta ostan joulukortit, Prismasta ruokaa. Kotona jatkan siivousoperaatiota ja olen niin äkäinen, että epäilen PMS-oireiden taas iskevän. Murisen kaikille, enkä halua, että kukaan puhuu minulle.

Nyt kello on puoli kymmenen kieppeillä, nuoripari on lukkiutunut Julian huoneeseen, isäntä ja Onni katsovat Hobitti-trilogian ekaa osaa. Minä olen tiivistänyt olkkarin kirjahyllyjä niin paljon, että sain tilaa jokavuotiselle jouluvalotvaasissa-keinuhevonen-männynkäpysuomujoulukuusi -installaatiolleni. Olen saanut kirjoittaa blogikirjoitukseni rauhassa kenenkään keskeyttämättä. Tämän kunniaksi taidan siirtyä nukkumaan.

Bileviikonloppu

En ole pikkujoulujen ystävä. En ole jouluruuan, valvomisen tai ryyppäämisen kaveri. Tänä vuonna ilmoittauduin kuitenkin esiintyjien vuoksi isännän kanssa kaksiinkin pikkujouluihin tajuamatta ja huomaamatta ollenkaan, että ne ajoittuvat peräkkäisiin iltoihin. Heh, juu, ja hohhoijaa, siinä oli nyt hiukan tämän tädin jaksut koetuksella, mutta hengissä olen vielä.

jeans

Perjantai alkoi Porin Yyterin kylpylähotellissa OAJ:n Satakunnan alueen kokouksella, ja jatkui järjestön pikkujoulujen merkeissä ravintolan puolella. Hyvää ruokaa, paljon tuttuja, ja illan kruunasi bilebändien kunkku Jean S, jota olisin jaksanut kuunnella loputtomiin. Äijien show on aivan pistämätön!

Lauantaiaamuna tanssikenkää ei vipattanut. Mua ei kyllä taivas paratkoon ole luotu valvomaan. Tai ehkä sitten nuorena nukuin sen verran vähän (olin varsinainen yökyöpeli), että se ottaa nyt vanhempana kaiken takaisin. Joka tapauksessa heräsin kymmeneltä syömään aamupalaa ja nukahdin uudelleen kahteentoista asti. Sitten oli pakko ryhtyä toimiin, koska samana päivänä opeporukan meiningit oli tarkoitus aloittaa syömingeillä jo viideltä Eurassa. Oliko järkeä meikäläisen osalta? – Ei.

Koko illan järkkäämisen lähtökohtana oli Eppu Normaalin konsertti Euran urheilutalolla, jossa lämppärinä toimi telkun Talent-ohjelmastakin tuttu ”Miss Divet” eli Marko Vainio. Olen kerran aiemminkin ollut katsomassa tyypin esiintymistä, ja täytyy sanoa, että kaveri on ihan äärettömän hyvä viihdyttäjä. Hahmoja riittää loputtomasti alkaen Kaija Koosta ja päättyen Cheekiin. Mun kännykuvista nyt tuli mitä tuli, ehkä noi Maaritin, Celine Dionin ja Tina Turnerin kuvat nyt olivat jotakuinkin siedettävimmästä päästä.

missdivet

Divetshow alkoi kasin kieppeissä, mutta Eput saapuivat lavalle vasta kympiltä. Olimme notkuneet eturivissä koko illan, emmekä aikoneet luovuttaa paikkojamme mistään hinnasta, mutta täytyy myöntää, että eturivin paikoilla olisi korvatulpat olleet ihan asiaa, kun Suomirock jyrähti käyntiin. Vieressäni seisoi tuntematon miesjärkäle, jolla tulpat olivatkin, mutta en tiedä, olivatko vähän liiankin tehokkaat, koska järkäle ei kertaakaan hymyillyt, ei jammannut, ei taputtanut käsiä tahdissa, ei laulanut mukana, eikä edes naputtanut jalkaa tahdissa.

eput1

Jossain puolenvälin kieppeillä luovutin paikkani takanani olevalle työkamulle, jotta pääsin ja mahduin vähän jammailemaan. Ja kaikki vanhat kunnon hitit sieltä tulivatkin. Mun lemppari taitaa olla edelleen Kitara, taivas ja tähdet. Sen tahdissa on tullut aikanaan tanssahdeltua kerta jos toinenkin. eput2

Se täyttää välin korvien, siellä soittaa Juha Torvinen!

eput3

Jos eilen olin väsynyt, tänään olen ollut puolikuollut. Pystyin pukeutumaan tossa yhden aikaan iltapäivällä. Isäntä ei ole ollut valvomisista moinaankaan, mutta se onkin aikanaan pystynyt kesäduunissakin vetämään kolmivuorotyötä, mihin en olisi edes nuorempana kyennyt. Mä olen sekaisin kuin seinäkello, ellen saa kunnollisia, pitkiä ja säännöllisiä yöunia. Ei hurjasti tee mieli ajatella, miten mahdan päästä huomisaamuna ylös sängystä duuniin.

Valoa! – edes kasvoille

171116

Kävin Sokoksessa ostamassa uuden putelin Lumenen CC-voidetta, josta on tullut ihan luottotuotteeni. Kysyin samalla peitevoidetta, sillä Diorin tuubini on ollut jälleen kauan häviksissä, enkä enää edes muista, mahdoinko lahjoittaa sen mein tylypahkalaiselle vai onko se ominut sen muuten vaan. No, anyway, Lumene oli lanseerannut markkinoille juuri uuden Invisible illumination -tuotesarjan, josta löytyi sopivan kevyt peitevoide, ja kun myyjä oikein intoutui näitä mulle esittelemään, mukaan lähti myös valoa tuova kuultovoiteen vastine, joka Lumenella kulkee überrunollisella hohdepisaroiden nimellä. Oikeesti; hohdepisarat. Mä en tiedä, kuka näitä nimityksiä keksii, mutta Lumenella on kyllä muutenkin kiitettävä arsenaali esim. idiootteja huulipunien nimiä. Saisivat jotenkin nykyaikaistaa tätä firman imagoa tälläkin saralla.

Joka tapauksessa Lumenen nestemäinen kuultovoide alias hohdepisarat toimii oikein hyvin, sillä se tuo valoa kasvoille olematta liian korostava. Tässäkin kun voi mennä helposti överiksi, mikä näyttää pöljältä etenkin silloin kun ikää on mittarissa jo rutkasti enemmän kuin se 20 vee.

Mutta MIKSI sekä peite- että kuultovoide oli pakattu lähes tuplasti suurempiin pahvipakkauksiin kuin mitä olisi ollut tarvis? Molemmissa pakkauksissa oli leveyttä 1/3 liikaa, ja niinpä pakkauksen sisäosa olikin jaettu pahvisella seinällä kahteen osaan, jotta puteli ei siellä turhia heiluisi ja hölskyisi? Siis täh? En tajua yhtään.

Sade on sulattanut kaiken lumen pois, ja vettä tulee tälläkin hetkellä reippaaseen tahtiin, joten ulkona valoa ei juurikaan enää ole. Märkää, pimeää ja surkeaa vain. En tunnetusti ole mikään pakkasten ystävä, mutta en minä vesisadettakaan kaipaa. Parin asteen pakkanen ja pieni lumikerros olisi vallan jees.

Tänä viikonloppuna mennään musiikin valovoimalla. Näköpiirissä Jean S. ja Eppu Normaali.