Muutosten syksy

lemonsorbetandbooks

Kuvasta päätellen kaikki on ennallaan: kun meikä pääsee Turkuun, ensimmäinen pysäkki on Akateemisessa kirjakaupassa, ja reissu olisi perin outo, ellei jotain kosmetiikantynkää tarttuisi mukaan.

Tämä onkin ennallaan, sillä mitenkäs seepra raidoistaan pääsisi, mutta paljon uutta on tapahtumassa. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet jo työanantajani piirissä, sillä Eurajoen kunnanjohtaja on sanonut hommilleen adios. Keskustan koulun rehtori aloitti sivistystoimenjohtajan hommissa, ja meidän lukiomme rehtori ilmoitti ottaneensa viran vastaan muualta ja aloittavansa siinä syyskuun alussa. Tämän johdosta yhteiskoulun rehtori siirtyykin hoitamaan lukion rehtorin virkaa, ja apulaisreksimme puolestaan siirtyi yhteiskoulun ykkösnaiseksi. Lisäksi kotikuntani Luvia elää viimeistä syksyään Luviana, koska ensi vuoden alusta olemme osa Eurajokea.

Opetussuunnitelman uudistumisesta on vaahdottu kyllästymiseen asti, ja olin vähällä kirkua ääneen, kun joku opetushallituksen valopäistä ilmoitti lehdessä, että ruotsin opetuksen aloittaminen kuutosluokilta johtaa nyt sellaiseen uudistukseen, ettei enää niin paukuteta sitä kielioppia, vaan yritetään painottaa suullista kielitaitoa. Milloin tämä nainen on käynyt viimeksi koulun kieltentunneilla??? Vuonna 1953??? Mitä muuta kieltenopetuksessa on mahdettu viimeisen 15 vuoden aikana painottaa kuin sitä suullistamista? Oli jälleen kerran mahtavaa huomata, että päättäjätaso ei ainakaan ole muuttunut mihinkään. Ne ovat yhtä autuaan tietämättömiä koulujen todellisuudesta kuin aina ennenkin.

Kuutosluokkien opetus on yksi uusi asia lisää minun arjessani. Onneksi Eurajoella ollaan oltu fiksuja, ja ruotsin opetus on meidän aineenopettajien juttu edelleenkin. Kahdesti viikossa käyn keskustan koululla, ja kerran viikossa muutaman syrjäkylän pikkukoulun kuutoset kuskataan meidän koulullemme kaksoistunnille. Kummallista kyllä, mua vähän jänskätti kesällä tämä kuutosten opetus, vaikka tiedän kokemuksesta, etteivät ne kovin paljoa seiskoista sinänsä eroa (opetin aikanaan ruotsia ja saksaa Turussa ala-asteen 3.-6.-luokkalaisille), mutta jokin silti nakotti takaraivossa koko kesän. Näin rutkasti unia, joissa olin opettamassa kuutosille milloin mitäkin ainetta aina kotitaloutta myöten. Nyt, kun tapasin kuudesluokkalaiset viime viikolla, kaikkien kanssa oli ihan sikakivaa. En oikein vieläkään hiffaa, mikä tässä kutkutti mun alitajuntaani.

Kotirintamallakin tapahtuu. Keskimmäinen sai opiskelupaikan Turun yliopistosta, ja lähtee ensi viikolla omilleen opiskelemaan kemiaa. Huvittavaa on, että hän sai opiskelija-asunnon TYS:ltä tismalleen siitä samasta talosta, missä mä olen aikoinani asunut koko opiskeluaikani. Vähemmän huvittavaa on se, että talo on Turun Varissuolla, ja kaikkein vähiten huvittavinta on se, että intialainen kämppis oli saattanut keittiön ja muut yhteiset tilat siihen jamaan, että olemme käyttäneet kaksi lauantaita sen kuuraamiseen, ja siltikin pitää valittaa TYS:lle uunista, jota ei puhdista mikään muu kuin nitroglyseriini, plus muutamasta muusta asiasta. Metrin mittainen, osittain kalju mutta viiksekäs intialaismies kertoi olevansa töissä Biocityssä ja tekevänsä väikkäriä. Oppinut mies. Kun oppisi vielä siivoamaan jälkensä. (En ole ikinä ennen pessyt missään keittiön lattiaa Pata-Patalla kun muu ei auta, ei edes ihmesieni.)

Tyttären opiskelupaikka ja -maa muuttuu sekin. Alun perin hänen piti lähteä Lontooseen UCL:n opiskelijaksi, mutta saatuaan tiedon siitä, että Cambridgen yliopisto oli hyväksynyt hänet riveihinsä, suunnitelmiin tuli tietenkin muutos. Fröken on nähnyt aikamoisen vaivan saadakseen kaiken kondikseen, ja nyt, kun rahoitus saatiin järjestymään, asiat ovat viimein kohdillaan. Minulle tulee tietenkin nyt loistava syy lennellä Brittein saarille aina kun vain rahaa vähänkin on, eikä Cambridgeen ole Lontoosta kuin tunnin junamatka. Himmeetä!

Jokin viikko sitten näin unta, ettei maapallo ollutkaan pyöreä, vaan koostui kerroksista, ja hokasin unessa, että jos meidän ulko-oveltamme kaivaa 10 metrin tunnelin alaspäin, pääsee liukumaan suoraan Lontoon Trafalquar Squarelle National Galleryn eteen. Pettymys herätessä oli ihan sairaan kova. – Ihan kuin mä jo kovasti odottaisin lyhyitä, mukavia visiittejä Lontooseen!

Back to school!

Jepujee. Perjantaina oli suunnittelupäivä ja tänään saapuivat oppilaat.
tumblr_inline_nu4cmsXHuJ1rqfc4i_540

tumblr_inline_nk3p3cJODO1rocwym

Oikeastaan, siis ihmeellistä kyllä, tuntuu jotenkin hyvältä palata taas töihin ja arkeen, mutta sanon tämän tietenkin nyt tilassa, jossa kesäloma on vasta loppunut, olen saanut levätä, ja ennen kaikkea nukkua tarpeeksi yöunilla, niin että päikkärit ovat käyneet tarpeettomiksi.

Tänä aamuna singahdin ihan luonnottoman ripeänä ylös ja herättelin kuopustakin.
tumblr_inline_nu4clgLNUQ1rqfc4i_500

Mutta kyllähän minä sen tiedän, ettei tässä kauaakaan mene, ennen kuin näytän aamuisin tältä:
tumblr_mh66dw28iy1r5c47ko1_500

Ja kohta sitä puurtaa taas viikonloputkin sanareiden, verbitestien, kokeiden ja aineiden parissa niin ettei parempaa aikaa edes muista.tumblr_n76mwgvf2h1rkbvfno1_500

Jopa koulun laitteetkin tuntuivat tänään kehräävän onnesta saadessaan taas olla käytössä. Kokemuksesta kyllä tiedän, että tämäkin muuttuu jo ensimmäisen viikon aikana. Veikkaan, että kopiokonekorjaaja saapuu ilahduttamaan meitä läsnäolollaan ennen kuin kaksi viikkoa on mennyt umpeen.
tumblr_inline_nlshxt3p0Y1t1k0l9

Ja oppilaatkin päällystävät kirjojaan ja tekevät läksyjään, kunnes viikko, pari kuluu, ja reality bites.
tumblr_inline_n6b79oOUZw1r2c05t 2Mutta nyt pitää nauttia tästä onnellisesta innostusvaihteesta niin kauan kuin sitä riittää! Ja palauttaa teinien mieleen ykkössääntö:
tumblr_n9fv91X9A11s3979jo1_500

 

Lukuloma ja luonnottomat elukat

lukuterassi

Tämän kesän asemapaikkani. Tosin ei tänään, sillä nyt on sadepäivä, mutta muuten olen istunut jokseenkin ahkerasti puutarhatuolilla kirja kourassa, sillä tänään lopettelen mun kesälomani kahdeksattatoista kirjaa. Mä en oikein muista kesää, jolloin olisin lukenut näin älyttömästi, vaikka paljon yleensä luenkin. Mutta kun siinä jos jossakin mä rentoudun! Just eilen olin ihan kireä ja pölhötilassa, mutta kun istahdin aurinkoon kirja kourassa, niin aaaahhh, jopa alkoi elämä taas maistua ihanalta.

Elokuu on saapunut, ja mä olen alkanut suunnata katsetta varovasti jo kouluun päin. Raivasin tänään viimekeväisiä mappeja tyhjiksi tarpeettomiksi käyneistä papereista ja järjestin tarpeelliset paikoilleen. Ja päivänä muutamana värkkäsin PowerPointteja aloittavien kutosten ja seiskojen matskuihin, lähinnä kappaleiden käännösten tueksi ja läksynkyselyn avuksi. Isäntä on ollut jo parina päivänä koulullakin. Saatan liittyä seuraan huomenna. Saatan.

Löhösin eilen sängyllä tyttären kanssa naputtelemassa läppäriä, kun katseeni jostain syystä osui kattoon lampun viereen. Jossa kökötti jättimäinen hämähäkki. Mun lause katkesi kesken (en enää edes muista, mitä mahdoin olla sanomassa), kun jäin haavi auki tuijottamaan kattoa, jolloin tytärkin vilkaisi sinne ja parkaisi saman tien. Mä sanoin isännälle, että tee jotain ja äkkiä, tai mä haen imurin, ja isäntä kun meni mielenkiinto silmissään katsomaan otusta, niin tottakai sen piti tökätä sitä, jolloin se tipahti alas, ja tytär oli silmänräpäyksessä vessassa lukkojen takana ja minä kipitin etupihalle ja aina tielle asti.

Hiivin varovasti seuraamaan avoimesta ovesta, mitä tapahtuu, ja totta kai, otus pyydystettiin lasipurkkiin, jotta sen saattoi viedä ehjänä ja vahingoittumattomana ulos, mutta koska tiedän isännän hillittömän halun saada mut kunnon hepuliin, kipitin uudelleen tielle, kun tämä alkoi lähestyä ulko-ovea lasipurkki kourassa. Chanssit saada se elukka sieltä niskaani olivat hyvikin fifty-sixty. Isäntä kyllä vakuutti mulle, että hän tyhjensi purkin kukkapenkkiin, mutta minä kiljuin vielä tieltä: ”VANNO, että se purkki on tyhjä ja hämyri on ulkona, tai tää on tän avioliiton loppu, mä huudan tässä ihan virallisesti kaikkien naapurien kuullen!!!” Tosin on myönnettävä, että nauroin sen verran, ettei sitä uhkausta varmaan ottanut tosissaan kukaan, edes isäntä. Mutta Onni kiikutti mulle tyhjän purkin nähtäväksi, ja uskalsin palata sisätiloihin.

MIHIN luonnon tasapaino tarvitsee hämähäkkejä???

killaspider

 

Lähes meedio

riippukeinu

Se minä olen, sillä kuka muu bloggaaja olisi muka pystynyt aavistamaan, että juuri tänään lukijani haluavat nähdä hyvin hoidettujen sormenkynsieni sijasta ihan älyttömän huonosti hoidetut varpaani? Mutta minäpä niinkun tunsin sen sisimmässäni, että tätä te nimenomaan nyt kaipaatte. (Mä tiedän, että olisin ansainnut miljoonia laittamalla nämä ajatustenlukijan kykyni kaupalliseen käyttöön, mutta kun mä olen tällainen reilu ja vaatimaton ihminen, niin en mä sellaiseen ala.) Huomaa kynsilakanrippeet muistaakseni toukokuussa tapahtuneesta lakkauksesta.

Meidän isäntä ei ole tyhmä mies. Se osti Julialle etukäteissynttärilahjaksi älyn kätevän, laskuvarjokankaasta valmistetun riippumaton, jonka lahjan saaja halusi heti virittää takapihalle. Ja koska hänellä ei Turussa ole paikkaa kyseiselle vempeleelle, se jäi nyt edelleenkin killumaan tuonne meidän terassin pilarien väliin. Hihhei! On muuten sairaan rentouttava kapine. Siinä kun keinuu ja lueskelee, niin johan arkihuolet tippuvat kyydistä.

Huolia on ollut tänään muutenkin harvinaisen vähän, sillä ilahduin ihan sikana aamun hyvistä uutisista: nuorimies sai tiedon Turun yliopistosta, että oli päässyt lukemaan sinne kemiaa. Voi että tämän äitimuorin sydämeltä putosi isohko kivenmurikka, niin että aurinko tuntui lämmittävämmältä kuin hetki sitten ja linnut sirkuttivat hieman iloisempina ja koko tuttu kotikuja näytti postinhakureissulla aivan erityisen kauniilta.

Mitään tuottavaa en tänään sitten olekaan tehnyt. Olen lojunut ulkona, lukenut Brysonia ja pyrskähdellyt välillä hervottomaan nauruun. Voiko aurinkoisena päivänä enää parempaa lukemista olla kuin kirja, jonka terävä huumori iskee asiatekstin keskeltä aina yhtä yllättävänä? Pikkumies lähti isännän kanssa kyytsimään fröken Julien takaisin Turkuun ja käymään samalla Zoolandiassa, joten mulla on ollut täällä suloinen lukurauha.

Mutta oikeesti, lukekaa nyt tämäkin:
I was surprised to learn that there is a system to British road numbering, but then I remembered that it is a British system, which means it is not like systems elsewhere. The first principle of British system is that it should only appear systematic. That is the nub of it really. It is what sets British systems apart from those created by less idiosyncratic peoples.
Seuraa selostus teiden numerointisysteemistä, joka todellakin on täysin järjetön. Ja Bryson jatkaa:
It is often suggested that the British do these things for the pleasure of confusing foreigners, but that is quite wrong. The British don’t give a shit about foreigners. They do it to confuse themselves. I can’t say why that is because the British won’t tell me. It is not something you can talk to them about because frankly they are in a bit of a state of denial over it. If you suggest to any British person that there is anything odd or irregular about any part of a British system – let’s say, just for the sake of argument, about weights and measures – they get instantly iffy and say, ’I don’t know what you are talking about.’
’But it’s full of meaningless units like bushels and firkins and kilderkins,’ you point out. ’They make no sense.’
’Of course they make sense,’ the British person will sniff. ’Half a firkin is a jug, half a jug is a tot, half a tot is a titter, half a titter is a cock-droplet. What’s not logical about
that?’

Ja heti pahoittelut ei-anglofiileille, teistä varmaan tuntuu käsittämättömältä, että joku hekottelee tällaiselle takapihallaan, mutta tää niin on brittimeininki pähkinänkuoressa ettei sille voi muuta kuin nauraa.

Joten taidankin ryömiä tästä takaisin sinne riippumattoon.

 

Fiilaan ja höylään

melonikynnet

Tai ehken sentään höylää. Viilaan ja hion. Kynnet tuli hoidetuksi ensiksi mainitulla(kin) puuhalla, ja hiomakone sai tänään taas uusia hommia. Vanhasta keittiön pöydästä tulee terraario Valpurille ja Kuplalle, ja koska jalat ja reunat pitää maalata uudelleen, piti niistä ensin poistaa vanhat maalit. Mä olen taas vauhkona päristellyt tuolla pihalla kuulosuojaimet päässä.

Ihanaisen aurinkoinen päivä! Istuin lukemassa Bill Brysonin uutta kirjaa ja hankkimassa lisää hullunmainetta naapurien silmissä pyrskähtelemällä tuon tuostakin nauruun. Että mä rakastan Brysonia! Ja kauhea Lontoo-ikävä iski, kun luin hänen kuvauksensa Leighton Housesta – kotimuseosta jossa en ole vielä käynyt!!! Piti oikein selvittämällä selvittää että oliko tää nyt se paikka, missä mä kävin, mutta ei, ei ollut. Se oli Sir John Sloane’s House, joka on myöskin suositeltava kohde, mutta Leighton Housea kuvattiin netissä Lontoon ”salaisimmaksi museoksi”. Ts. kaikki paikallisetkaan eivät ole kuulleet siitä. Sinne ensi kerralla!

Fröken Julie totesi, että mulla on pulsurusketus. Shortsit ja t-paita ovat jättäneet huikeat rajat reisiin, käsivarsiin ja kaulaan. Mä en ole oikein varma, olenko tästä termistä kovin imarreltu.

 

Shoppailusatoa

myllyinglot

Mä en aikonut tehdä eilisellä reissulla mitään muita ostoksia kuin kirjasellaisia Akateemisesta, mutta kuten jo eilen totesin, poikkesimme syömään Myllyssä, ja kuinka ollakaan, törmäsin heti putiikkiin, jossa toimi sekä vaatemyymälä että Inglotin myyntipiste. Ja Inglotilla oli menossa kaikista meikeistä ”Osta 3, maksa 2” -kampanja. Ei siihen kovin kauaa tarvittu, että olin valikoinut itselleni kesäisen yhdistelmätrion. Pitänee keksiä jokin järjellinen säilytysjärjestelmä ”ylimääräisille napeille”. Mulla niitä palettipohjia on muutama, mutta kaikki nappini eivät mahdu niihin. Hmmm.vaseline

Toinen hairahdus, joka ei oikeastaan ollut edes hairahdus, sattui kulkiessani Stockan kosmetiikkaosaston läpi. Olin juuri lukenut Better Naildayn Sissin hehkutuksen Vaselinen kosteuttavasta suihkeesta ja ajatellut, että pidän silmäni auki, jos satun törmäämään tähän jossain. Ja Stockallahan mä sitten törmäsin. Puolustuksekseni on sanottava, että hairahdukseni maksoivat yhteensä vain 20e, sillä luomivärinapit lähtivät matkaani 14 egellä ja Vaselinen suihke oli jotain kuutisen euroa.

leuchtturm

Etsin Akateemisesta epätoivon vimmalla sopivan paksua muistikirjaa, jossa olisi tyhjät, valkoiset sivut laadukasta paperia, ja olin jo luovuttamassa, kun paperiosaston puolelta ulos mennessäni löysin Leuchtturmin oman telineen ovenpielestä! Auuuuuu!!! Mä olin näitä kuolannut jo netistä, mutten ollut malttanut tilata. Hipelöityäni ensin sinistä, sitten turkoosia ja sen jälkeen vihreää päädyinkin lopulta sitruunankeltaiseen ilopilleriin. Sisäinen muistikirjafriikkini kehräsi tyytyväisyydestä (toivottavasti vain sisäisesti, olisi tosi noloa jos olisin hyrissyt siellä ääneen, muttei sekään mahdotonta ole).

brysonjakumppanit

Ilahduin ihan älyttömästi myös löydettyäni Bill Brysonin uusimman kirjan, sillä olin unohtanut tämän pois viimeisimmästä Amazon-tilauksestani, ja olin ehtinyt harmitella juttua jo moneen kertaan. Joél Dickerin romsku lähti mukaani ihan vain takakansia tutkimalla, ja non-fictionista löysin Helen Russellin tanskalaiskokemukset.

Nyt luen ihan vauhkona ”He eivät tiedä mitä tekevät” -romaania, sillä kutkuttaa ihan sikana päästä Brysonin kimppuun. Tosin on myönnettävä, että Valtosen teksti on koukuttavaa jo sinänsä, ja etten olisi uskonut (tämänkään) Finlandia-palkitun kirjan oikeasti olevan hyvä. Siis tälleen maalaisjärjellä katsottuna hyvä. Että on niin kuin mielenkiintoinen ja että tekstissä on kunnon imua. Käsitykseni siitä, että Finlandia-palkitut ovat übertaiteellisia ja raskaita älykköpläjäyksiä, sai jälleen kolhun.

111 päivää

887d0f2655525a9d004698d9e9842cb5_by-color_1

Nimittäin karkkilakkoa meitsillä tänään takana. Eikä oikeastaan edes enää tee mieli karkkia, vaikka joku mässäisi sitä suoraan nenän alla. Niin kuin tänään toi Onnimanni, joka sai valita Myllyn karkkikaupasta itselleen mojovan satsin irtareita.

Käytiin hakemassa opiskelijaneiti Turusta vapaapäivilleen ja yhdistettiin siihen polskintareissu YO-kylän viereiseen Caribiaan (mietin hetken, laitanko postauksen kuvaksi otoksen Posankan pehvasta, mutta jätin sitten laittamatta). Onni pääsi vihdoin uimaan koiranpuremien parannuttua. Ei ollut kyllä järin kummoinen paikka, ei isännän eikä minun mielestä. Olimme molemmat sitä mieltä, että a) Nokian Eeden on isompi ja kivampi ja b) Porin uusi uimahalli on niin lähellä ja niin hieno, että Nokiallekaan ei enää juuri kannata lähteä.

Myöskään emme suosittele kiinalaista ruokapaikkaa Raision Myllyssä. China City. Nou-nou.

Mulle reissun kohokohta oli päästä Akateemiseen kirjakauppaan, jonka ostokset kuvaan ja esittelen vasta myöhemmin. Akateemisessa oli aina yhtä ihanaa kuin ennenkin. Hyllymetreittäin uusia, ihania, siistejä kirjoja. In English och på svenska. Ja lehtiä. Ja muistikirjoja. Ja kyniä. – Sairaus se on varmaan tämäkin.

Eläimellistä menoa

kakuppi

Kuppi kahvia, kiitos. Vein juuri olkkarin maton pesulaan. Juurikin sen valkoisen, hypersuuren ja painavan, jota ei voi edes kuvitella pesevänsä itse. Ja miksi? Siksi, että kilpparimme Kuplan uusi vaimo, Valpuri, on rubensilaisen rehevä nainen, joka päästää myös rubensilaisen reheviä kakkoja.

Kuplan kaksivuotinen leskeys päättyi viikko sitten. Valpuri-rouva valloitti miehensä sydämen heti paikalla. Jos joku kuvittelee, että kilpparit ovat hitaita, tylsiä otuksia, joiden elämässä ei ole mitään seurattavaa, niin tervetuloa meille. Täällä on nyt viikon verran pyörinyt sellainen kilppariporno, ettei paremmasta väliä. Ja Valpurin saapumisen myötä kävi myös selväksi, että kyllä, tarvitsemme isomman terraarion. Sellainen on jo tekeillä vanhasta keittiön pöydästä. Julia puolestaan rakensi isännän kanssa pihalle entistä isomman ja paikallaan pysyvän ulkoaitauksen, johon alkoi jo maisema-arkkitehtinä rakentaa saviruukusta tehtyä piilopaikkaa ja sen päälle kivistä ja mullasta taiteiltua mäkeä. Mäki kylvettiin täyteen apilansiementä. Lisäsuunnitelmia kaavaillaan.

Nella oli Julian ja mun kanssa mustikkametsässä tiistaina. Karvakuono houni mustikoita kitaansa ja loikoili mättäiden keskellä. Yhtenä iltana mä ihmisparka alennuin iltalenkillä kantamaan sitä hölmöä koiraa sylissäni, kun se ei kertakaikkiaan suostunut tulemaan yhden talon ohi. Siellä kun pihassa oleilevat koirat haukkuvat tervehdyksensä neidin takia liian kovaäänisesti ja pelottavasti. Neljä jarrua iski maahan jo hyvän matkaa ennen koirataloa. Ei auttanut maanittelu, ei komentelu, ei uhkailu. Lopulta otin koiruuden kainalooni ja kannoin sen talon ohi. Sen jälkeen kyllä vauhtia sitten piisasikin, ja mä olin jo valmiiksi puhki ja hengästynyt siitä kantamisesta! Että olin hikinen kun päästiin kotiin asti. Kaikkeen määkin rupean.

Minähän olen syntynyt tähän maailmaan ilman suuntavaistoa, enkä siksi ole mikään metsien ystävä. Julia-partiolaisen kanssa oli turvallista mennä mustikkaan, ja koska olin poimimisesta innostunut, keksi isäntä, että mähän voin ottaa mukaani ton Nellan GPS:n. Sehän olikin loistojuttu! Merkkasin kartalle autolta lähtiessäni, missä auto on, ja sitten vaan pusikkoon! Ajattelin, että tulen viihtymään mustikkametsällä vaikka joka päivä.

Suunnistaminen ei ollutkaan se ongelma. Eikä mustikoiden puute. Eikä hyttysten paljous. Mä vaan innoissani kykin siellä metsällä neljä tuntia putkeen, mikä sai aikaan sen, että mun selkäni oli aivan kaputt ja vasemman jalan varpaista oli tunto poissa, kun vihdoin iltayhdeksältä palasin kotiin. Vietin marjat perattuani ja pakastettuani vielä Pilates-session ennen nukkumaanmenoa, mutta herätessäni aamulla yksi varpaistani oli vieläkin puutuneen tunnoton. Ja on sitä muuten edelleen. Mä en oikein usko, että tohdin uuteen mustikkasessioon, ennen kuin olen edellisestä toipunut. Kahdeksan litraa sain pakkaseen niiltä kahdelta kerralta. Minimaalista. Jos vedän 200g marjoja joka aamusmoothiella, niin tuolla määrällä ei pitkälle pötkitä.

Kahvi-/teekuppi oli muuten Fröken Julien tuliainen mulle Turun keskiaikamarkkinoilta.

Kesäpäivä meren äärellä

mantyluoto

Tänään lähdettiin onkimaan Mäntyluotoon Kallon aallonmurtajalle.
mantyluoto3Kala ei oikein syönyt, mutta maisemat olivat upeat.

Kivenlohkareihin on ilmeisesti niiden siirto/kuljetusvaiheessa lyöty syvälle isot metallilenkit. Ne olivat myös avuksi lohkareilla kiipeillessä, vaikka minun kiipeilyni nyt on tunnetusti sitä, että minua alkaa huimata jo paksulla karvalankamatolla. Nyt oli vielä kantamuksia mukana ja crocksit jalassa. Vähän heikohko suoritus meitsiltä.

mantyluoto2

purjevene

Toisen puoliskon Aulisko kuvaa aina innokkaasti (ja taitavasti) lokkeja. Yritin räpsiä siivekkäistä kuvia, kun ne vaanivat kalamiesten saaliita, mutta osoittautui mokoma tehtävä aika vaativaksi. Nopeita siipiveikkoja!

lokki1

lokki3

lokki2

Näimme myös joutsenäidin pienokaistensa kanssa.

joutsenemo

aallot1

poijut

Kummasti sitä oli tähänkin kalkkihaamunassuun tarttunut onkiretken päätteeksi vähän väriä. Aurinkoisena kesänä ihoni alkaa olla lähes terveen värinen.

Kutri ja teknologia

”Näitä tulee meille aniharvoin huoltoon, ovat niin huippuvehkeitä”, sanoi Gigantin kaveri kun vein tämän MacBookini sinne ja kerroin, että se kaatuu lähes joka päivä. – Kiitos, tiedän kyllä, että vain minulle voi käydä Applen kanssa näin, ei tarvitse mitenkään erikseen korostaa, ajattelin.

Sain hakea koneen jo parin päivän kuluttua, ja tämä oli nollattu tehdasasetuksille, ja nyt tämä pelittää kuin ihmisen mieli. Mulla on takaraivossa erittäin synkeä aavistus siitä, että mun ongelmat lähti liikkeelle heti Office-paketin lataamisesta. Siihen oli tulossa heti asentamisen jälkeen kolme päivitystä, joista yhtä se ei suostunut tekemään kymmenenkään yrityksen kautta, ei sitten millään. Nyt kun latasin Office-paketin uudelleen, probleemeita ei tullut. Yksi päivitys oli tälläkin kertaa, mutta se meni nätisti. Ei vaan mene jakeluun se, että jos lataan Microsoftin omilta sivuilta heidän oman tuotteensa, niin miksi pirussa siihen pitää heti ladata myös päivitys!

060716a

Tässä on mun tänpäiväinen lenkkikaverini, Nella. Anoppi viillettää taas kesätapahtumissa, ja Nelluska on meillä nyt runsaan viikon hoidossa. Meillä molemmilla oli järjetön jano kävelyn jälkeen. Vaikka tuuli on voimakas ja viileä, aurinko on silti pilvien lomasta kurkistaessaan yllättävän pistävä ja hiostava.

Mitä muuta olen duunannut?

1. Vienyt Onnin mummolareissulta lääkäriin. Mummon tuttavan koira (joka ei ole kuulemma luonteeltaan järin lempeä, arvaamaton sekarotuinen kun on) oli puraissut äkkiarvaamatta Onnia ranteeseen ennen kuin tenava oli ehtinyt kissaa sanoa. Nyt vaihdetaan siteitä ja syödään antibiootteja. Käsipuolipotilas jatkaa siis vasemman kätensä sairastamista.

2. Hionut vanhat petsilakat pois kirjoituspöydästäni uudella koneella (mähän tapoin sen ekan, pienen; kts. edellisen postauksen kommentit) ja lakannut koko hoidon uudelleen. Nyt kiiltää niinkuin leikkaussali!

3. Lukenut 10 kirjaa, 11. menossa. Ja siunakkoon, tuolla odottaa kirjaston kirjoja pino ja kahta edellisen Amazon-tilauksen kirjaa en ole vielä ees lukenut ja silti tilasin uusia, joitten sähköpostin mukaan pitäis saapua ylihuomenna. – Sssshhh, mä en ole isännälle sanonut mitään…

4. Istunut katsomassa maailmankaikkeuden suurinta patrioottista kliseekokoelmaa nimeltä Independence Day 2. Päätettiin mennä isännän kanssa leffaan, kun Onni oli mummolassa, mutta siellä oli vähän heikohko valikoima, josta näköjään valitsimme vielä sen kaikkein heikoimman lenkin. Mutta kuten Facessa totesin, on se hyvä, että voi turvallisin mielin mennä nukkumaan: Jos alienit hyökkäävät, niin kyllä Juu, Es änd Ei tulee ja pelastaa.

5. Nauranut kovaan ääneen Pilates-tunnilla, kun käsiteltiin vähän triggeripisteitä ja hierottiin käsivarresta allipuolta Pilates-rullalla. Sattui niin penteleesti ja ohjaaja siinä totesi, että näkyy  ilmeistä päätellen olevan yhdellä jos toisellakin siellä jotain kireyttä. Siihen yksi takarivin naisista sanoi niin aidon hämmästyneesti: ”Ei uskois, että näin löysässä paikassa voi olla mitään kireetä!”

6. Perannut ja pakastanut mummolasta saatuja mansikoita. Nykyisellä marjankulutuksella (syön edelleen aamuisin sen proteiinipitoisen aamiaisen, useimmiten marjasmoothien) pitää vielä hankkia torilta lisää, mutta oli mukava saada ekat marjat pakkaseen. Onni mulle intona näytti yhtä päällimmäisistä: ”Kato äiti, tästä kun kattoo niin toi yks on ihan sydämenmuotoinen mansikka! Tuore ja terve!” Ja viimeisten sanojensa painoksi taputti mua vielä takalistolle.

7. Käynyt ukkosenpainostavien päivien päätyttyä jälleen hölkällä. Kyllä kai tässä joku iän tuoma muutos on tapahtunut, kun ennen ei helle tuntunut juostessa missään. Nyt ei tulis mieleenkään lähteä edes yrittämään hölkkää, jos elohopea on jossain 23-24 asteessa. Olinkin viime viikolla sen sijaan fillaroimassa, mutta kyllä olin raato senkin jälkeen. Polkiessa vielä menee, mutta jahka pysähtyy, niin sitten on kuin tsunamin alle jäisi.

8. Tavannut Raisioon muuttaneen ystäväni Pauliinan, joka sunnuntaisen Laitakarin kesäjuhlien jälkeen ehti poiketa jätskillä. Että voi joskus ystävän tapaaminen tulla tarpeeseen!

9. Katsonut HBO:lta Game of Thronesin ekaa tuottista. Ja leffateatterin aulassa huomasin, että ”Kerro minulle jotain hyvää” -nyyhkyleffan mainosjulisteessa oli sarjan Daenerys eli Emilia Clarke. Tekisi ihan näyttelijän itsensä takia mennä katsomaan, mutta en tiedä, kestänkö mä sellaista sokerikuorrutettua yleisön itketysleffaa. Kirjan (Jojo Moyes / Me Before You) lahjoitin paikalliseen kirjastoon, kun se paikka paikoin sortui just siihen kyyneleiden kosiskeluun.

10. Pohtinut, että mikähän tässä olisi seuraava projekti puutarhakalusteiden ja kirjoituspöydän jälkeen. Alkaisko tuunata tota äidin vanhaa ompelulipastoa (lisää hiontaa ja maalausta) vai saisko vihdoin taas yhden askeleen eteenpäin tota tilkkupeittoa, joka on ollut työn alla jo X vuotta ja lojuu tällä hetkellä harsintavaiheessa. Vai pitäiskö ottaa ensiksi tuolta toi sukankudin, kun Onnin sukkaparista on kesken enää se toinen. Mahdollisuuksia riittää.

060716c