På Svenska dagen

061116

Mulla ei ole kyllä nyt mitään ruotsalaisuuteen liittyvää mielessäni otsikosta huolimatta. En olis varmaan muistanut koko juttua, ellei työkaveri olisi soitellut vallan muissa asioissa ja toivottanut leikillään hyvää ruotsalaisuuden päivää. Olen päinvastoin lukenut sivukaupalla englanninkielistä tekstiä, koskapa ”The Watchmaker of Filigree Street” on imaissut minut mukaansa (Miten tämä kaikki päättyy ja mihin tarina johtaa??? – Tuskaa!) ja sen lisäksi olen lukenut satakunta sivua jo kesällä Amazonista tilaamastani Timothy Kellerin kirjasta ”Prayer – experiencing awe and intimacy with God”, joka on alkutylsyytensä jälkeen osoittautunut aivan loistavaksi kirjaksi. Tästä saa bestis joululahjan, jos vain löydän sen suomeksi käännettynä. (Ei hätää ystävät, ilmoitin asian jo hänelle itselleen, joten en pilaa täällä blogissani mitään yllätystä.)

I Love Me -messuilta EverShinen kojusta ostamani water decalit pääsivät tänään ensi kertaa käyttöön, ja niistä on todettava kaksi asiaa: 1) ovat aika pienikokoisia, eli nimettömän kynnelle jouduin valitsemaan toiseksi suurimman decalin (!) ja 2) ovat paljon tuhdimpaa tekoa kuin luulin, huomattavasti MILVin decaleja paksumpia. Tuskin tarvitsisi edes valkoista pohjaa alleen. Saas nähdä, miten kestävät arkea. Päälle laitoin, kuten MILVeihinkin, Konadin päällyslakkaa.

Viime viikonlopun kellojen siirron jälkeen olen voinut taas yhtyä Juicen laulun sanoihin ”käy pimeys päälle lailla pommikonelaivueen”. Toivon totisesti, että keskustelu EU:ssa saa ensi vuonna aikaan sen, että tästä pelleilystä luovutaan. Minulle sopisi vallan erinomaisesti, että keväällä siirrymme kesäaikaan ja siihen sitten jäädään. Jos kelloja on rukattava, niin rukataan sitten kerran siihen valoisampaan suuntaan ja jätetään siihen. Ei täällä Pohjolan perukoilla saada talviaikaan palaamisella muuta tehdyksi kuin väsymystä ja surkeutta.

Piti kaivaa kirkasvalolamppu esille. Ja lähteä hölkkälenkille pitkästä aikaa. Tänään raahasin itseni lenksulle kuuden asteen pakkasessa tällä viikolla jo kolmatta kertaa. Nastoja ei vielä onneksi tarvinnut alle, tienpinta ei ollut lenkkarin alla liukas. Ei mun menossani mitään kehumista ole ollut, kun kerran taukoa on enemmän kuin millään tekosyyllä pitäisi, mutta ainakin mä sain itseni ulos ja liikkumaan. Tätä pimeyttä ja kurjuutta ei kyllä muuten taas millään kestä.

Mein tylypahkalainen oli kirjoittanut ekan teatteriarvostelunsa yliopiston lehteen Varsityyn, käynyt katsomassa Guy Fawkesin päivän nuotiota ja ilotulituksia ja kehtasi vielä elvistellä sillä, että heille tulee yhdelle torstaidinnerille puhujaksi Hugh Grant. – Jukopliut, Hugh Grant! Olin niin kateellinen hetioitis että karjuin facetimeen että hajoa sinne keimpritsiis!

Pienimmän palleron kanssa on saanut otella aiheista rehellisyys ja sääntöjen noudattaminen. Yhtä juhlaa tämä äitinä oleminen toisinaan! Torstain lenksulta kun palasin kotiin niin tenava tulee tikkana pois makkarista ja kulkee sädekehä pään päällä. Kysyin, että et kai vaan ollut pelaamassa ilman lupaa iskän koneella sinä aikana kun olin poissa. Arvaatte vastauksen. Ja arvaatte myös totuuden. Augh! Isännän kanssa kyllä rehellisin mielin keskenämme pohdittiin, että mitähän meidän koulunkäynnistä olis tullut, jos olisi ollut kaikki nykyajan teknologiat ja houkutukset silloin käden ulottuvilla. Tuli suoraan sanottuna sellainen fiilis että tietokoneeton, kännykätön ja someton lapsuus oli onnellinen lapsuus.

 

Mutaa ja vaahteranlehtiä

Tänään piti haravointirupeaman ja suihkun jälkeen kokeilla messuostoksia. Mutanaamiota! Jösses, on nimittäin kyllä sitten mutaistakin mutaisempaa. Pelkästään purkin aukaiseminen sai kulmakarvat vetäytymään takaraivolle. Haju. Ei tuoksu, vaan haju. Paketissa oli käyttöohjeiden lisäksi erillinen lappu, jossa käyttäjää rauhoiteltiin siitä, että haju on ok ja kuuluu asiaan, ja haihtuu lievemmäksi, jos antaa purkin olla vähän aikaa auki. Ja minähän annoin. Tiedättekö, purkin sisällys vähän pulppusi silleen kuin jokin kunnon mutalätäkkö.

sosarmudmask

Käyttöohjeessa hajusta mainittiin vielä edelleen: ”Mudalle ominaisen tuoksun antavat täysin luonnolliset rikkiyhdisteet.” Jep. Iholle jäi möhnästä hyvä fiilis, mutta kamala haju. Muutaman tunnin kuluttua piti käydä kirjastossa, ja vaikka vedin nassulle Vichyn kosteusvoidetta, tunsin nenässäni rikin katkun. Olen varma, että kirjastonhoitaja ihmetteli poistuttuani, miksi hän yhtäkkiä alkoi ajatella keitettyjä kananmunia.

cuckoo

Toinen testaukseen päässyt messuostos oli OPIn Cuckoo For This Color. Täydellinen. Tästä ei vihreänsävyinen kynsilakka parane.

Kahdelta arkipäivältä saldo on nyt 15 puutarhakärryllistä haravoituja lehtiä, yksi puunattu lastenhuone, neljä koneellista pyykkiä, yksi leffa kotikatsomossa (”The Hours”), monta kupillista Pukka-teetä ja vajaa sata sivua Brysonin ”A Walk In The Woods” -kirjaa, joka on jo kirvoittanut musta useammat röhönaurut. Tänään pitää varmaan katsoa HBO:lta vielä Westworldin uusin jakso.

I Love syyslom… ei kun Me!

ilovemessuta

Mä korkkasin syyslomani ensin puolentoista tunnin päikkäreillä perjantaina ja lauantaiaamuna olinkin sitten tikkana jo ennen kahdeksaa astumassa I Love Me -messuille suuntaavaan bussiin. Koska bestis ei päässyt lähtemään ja työkamuilla oli muuta menoa, päätin lähteä reissuun ihan yksikseni ja nauttia siitä, että saisin kulkea tismalleen omaan tahtiini. Katsoa mitä huvittaa, syödä milloin huvittaa, levätä kun huvittaa.

ilovemessutb

Messukeskus oli kyllä niin täynnä väkeä, että vaikka mä en ihan pientä tungosta hätkähdä (ei voi hätkähtää jos tykkää Lontoossa käydä), niin en voinut olla toivomatta vähän pienempää kävijämäärää, jotta päivästä olisi voinut nauttia. Mitä tahansa kojua pysähtyikin katsomaan, niin kylkiluissa oli kymmenen kyynärpäätä kiinni. Mua jo alkoi yhdessä vaiheessa naurattaa, kun ajattelin mein isäntää siihen ruuhkaan! Se olisi kestänyt ehkä max. 10 minuuttia ennen kuin siltä olis verisuoni poksahtanut päästä.

ilovemessutc

Otin sitten vaan sen asenteen, että en edes yritä katsoa koko messualuetta, vaan tungeksin niissä kaikkein kiinnostavimmissa hyperkärsivällisenä. Eli suurimmaksi osaksi kynsijuttujen parissa. Mä kyllä hillitsin itseni ihailtavasti, sillä mukaan lähti vain kaksi pulloa lakkaa (OPIt oli messutarjouksessa 9e puteli!), uusi sivellin putsausta varten, yksi uusi leimauslaatta (aivan tuntematon merkki, Moyra) ja kolmet decalit, joita en raaskinut ostaa enempää himotuksesta huolimatta, sillä tämäkin merkki oli mulle entuudestaan vieras, enkä tiedä miten mahtaa käyttäytyä. Mutanaamioon, aktiivihiileen ja Pukka-teehen hassasin vielä rahani, mutta juurikin sen kauhean tungoksen takia ei edes jaksanut kaikkeen näkemäänsä perehtyä. Informaation ja visuaalisten ärsykkeiden ähky lamautti.

Ehkä kivointa koko päivässä oli käydä kaffetreffeillä ihanan Sissin kanssa, jutella niitänäitä, lepuuttaa jalkoja, vertailla messuostoksia, nähdä ihminen kommenttien ja postausten takana ihan livenä. Hän vietti messuilla jo toista päivää (!), kun taas meikä alkoi jo hyytyä jo muutaman tunnin jälkeen. Sissin innoittamana kävinkin etsimässä käsiini sen kojun, joka myi tuota mutanaamiota.

ilovemessutdMutta hyvä tavaton, katsokaa nyt näitä OPIn lakkoja! Vasemmalla on metallisen taivaansinisenä hohtava Teal The Cows Come Home ja oikealla vielä sitäkin kutkuttavampi vihreään taittava Cuckoo For This Color. Iiiiiiiiihh!!! Cuckoo pääsee tämän kukkuun kynsille tuota pikaa.

Kiitos, CesarsShop!

080916

En voi kylliksi kehua CesarsShopin palveluita. En tiedä mitään muuta firmaa, joka tilausajankohdasta huolimatta saisi postipakettinsa tänne periferiaan alle vuorokaudessa. SmartPost-paketteja käyttää moni muukin liike, mutten tiedä, mitä noituutta tai hormipulveria Cesarsin tytöt käyttävät, koska heidän toimituksensa tulevat aina ennätysajassa. Tilasin Essien uudesta syyskokoelmasta kolme ihanaisen kaunista väriä, joista en edes osaa päättää, mihin iskisin kynteni (sananmukaisesti) ensimmäiseksi. Siniharmaa Udon Know Me, syvänpunainen Maki Me Happy vai tyylikkään harmaa Now And Zen? Kuolaan rinnukseni märäksi tuota pullokolmikkoa katsellessa.

Tänään on ollut loisteliaan kaunis ja aurinkoinen syyspäivä, aivan kuten eilenkin, enkä ole mitenkään saanut itseäni jaksamaan ulkoilua. Säälittävää. Eilen oli opekokous kuuden oppitunnin päätteeksi, tänään säntäsin kuljettamaan tenavaa pianotunnille. Olen hyytynyt liikunnan suhteen.

Kirotut banaanikärpäset pörräävät keittiössä. Olen virittänyt niille suppilo-lasipurkissa -ansan ja huitonut niitä sähkölätkällä (toisinaan kipinä on isompi kuin kärpänen itse), mutta ilmeisesti on vielä tehtävä viinietikka-ansa. Miten niin pieni olento voi saada multa käämit kärähtämään niin pahasti?

Olen lääkinnyt Game of Thrones -tyhjiötäni Gilmoren tytöillä, josta olen vasta ekan kauden alkutaipaleella. Telkusta katsoin aikanaan muutaman (yhden käden sormilla laskettavan) satunnaisen jakson, mutta nyt olen oikeastaan aika tykästynyt koko juttuun. GoT:n päiden katkomisen jälkeen tämä on oikein rentouttavaa ja harmitonta katseltavaa.

Olisin kovasti onnellinen, jos huomenna olisi viikon viimeinen työpäivä, mutta kun ei ole. Vietämme lauantaina taas jokasyksyistä liikuntapäivää, ja vaikka mulla on ihan kiva homma, eli uimavalvojana toimiminen Porin uimahallissa, olisin suunnattomasti ilahtuneempi, jos voisin nukkua lauantaiaamuna pitkään ja viettää rauhallisen päivän kotosalla. Yhden päivän viikonloppu on yhtä tyhjän kanssa, eli tässä tulee käytännössä vedetyksi kaksi työviikkoa putkeen, koska sunnuntaina on kuitenkin uhrattava päivä seuraavan viikon hommien suunnittelulle. Augh!

 

Fiilaan ja höylään

melonikynnet

Tai ehken sentään höylää. Viilaan ja hion. Kynnet tuli hoidetuksi ensiksi mainitulla(kin) puuhalla, ja hiomakone sai tänään taas uusia hommia. Vanhasta keittiön pöydästä tulee terraario Valpurille ja Kuplalle, ja koska jalat ja reunat pitää maalata uudelleen, piti niistä ensin poistaa vanhat maalit. Mä olen taas vauhkona päristellyt tuolla pihalla kuulosuojaimet päässä.

Ihanaisen aurinkoinen päivä! Istuin lukemassa Bill Brysonin uutta kirjaa ja hankkimassa lisää hullunmainetta naapurien silmissä pyrskähtelemällä tuon tuostakin nauruun. Että mä rakastan Brysonia! Ja kauhea Lontoo-ikävä iski, kun luin hänen kuvauksensa Leighton Housesta – kotimuseosta jossa en ole vielä käynyt!!! Piti oikein selvittämällä selvittää että oliko tää nyt se paikka, missä mä kävin, mutta ei, ei ollut. Se oli Sir John Sloane’s House, joka on myöskin suositeltava kohde, mutta Leighton Housea kuvattiin netissä Lontoon ”salaisimmaksi museoksi”. Ts. kaikki paikallisetkaan eivät ole kuulleet siitä. Sinne ensi kerralla!

Fröken Julie totesi, että mulla on pulsurusketus. Shortsit ja t-paita ovat jättäneet huikeat rajat reisiin, käsivarsiin ja kaulaan. Mä en ole oikein varma, olenko tästä termistä kovin imarreltu.

 

Surrurrur!

hionta

Teen mä muutakin kuin luen kirjoja ja lakkaan kynsiäni. Mä myös katkon niitä. Kynsiä näjetsen. Tänään meni kolme. Vasen pikkusormi on jo pari viikkoa piilotellut pahaa repämän alkua kynsilakkakerrosten alla, joten ihme että se säilyi näinkin kauan, mutta lisäksi damagea ottivat myös vasen etusormi ja oikea keskari.

Sillai kai.

Viime viikolla homepesin puutarhakalusteet ja öljysin ne (katkomatta kynsiäni mutta saaden useita paarmanpuremia, joista pahiten kutiavan kankkuuni). Sitten isäntä homepesi terassin, ja mä vietin sunnuntaiaamuni sitä öljyämässä. Eilen ajoin kiitettävässä kaatosateessa Poriin ostamaan pensselin ja petsilakkaa, ja tänään ruuvasin jalat irti Ikean kirjoituspöydästäni, jotta sain sen kannettua ulos hiottavaksi. Meillä tuo hiomakone on tuollainen pieni, joten jurruttelin siinä kyllä jonniin tovin, ja kääntöpuoli ja reunat jäivät vielä huomisen hommiksi.

Mutta ainakin mä vihdoin ja viimein ryhdyin toimiin tuon pöytäni kanssa, vastahan mä olen kaksi kesää suunnitellut että se tarttis hioa ja lakata uudelleen, kun on niin likainen ja kulahtanut ja kellastunut.

En kyllä tiedä, miten mun keuhkoni suhtautuvat tohon hiomapölyyn. Voi olla, että ensi yön aikana tulen kakomaan itseni hengiltä. Toivottavasti kumminkaan en. Haluaisin kovasti vielä viettää tulevia lomapäiviä auringossa lueskellen ja kynsiäni kasvatellen.

Kesäkynnet

tuplaleimatSitä on nyt kesälomalaisella aikaa kaiken maailman hupsutuksiin, kuten tuplaleimauksien tekemiseen kynsille. Tai Myytinmurtajien katseluun Onnimannin kanssa. Tosin tässä viikolla jo Facessa totesinkin, että nyt on tenava katsonut niitä selkeästi liikaa, kun se tuli tuohon viereeni läpsyttämään reittään ja totesi asiallisella äänensävyllä, että sulla äiti on tässä kohtaa paljon sellaista niin kuin ballistinen hyytelö. Että lasten suusta jne. Voihan *sensuroitusana*.

Olen siivonnut tähän mennessä nyt olkkarin kaikki kirjahyllyt, joka metrin ja joka sentin, ja lukenut neljä kirjaa. Viides menossa. Tosin, koska kyseessä on George R.R.Martinin teos, tämä kirja vastaa kooltaan suurin piirtein niitä neljää edellistä. Yli 900 sivua. Mä huitelen jossain sivulla 250 ja risat. Tässä voi, Tikrua lainatakseni, vierähtää jokin tovi.

Yhtenä päivänä, itse asiassa viime keskiviikkona, oli kesä! Istuin pihatuolilla auringossa lukemassa, pelasin isännän kanssa nurtsilla peiton päällä Scrabblea, kuivasin pihalla pyykkiä ja hölkkäsin t-paidassa ja shortseissa. Torstaina olikin sitten jo sadekeli, että se siitä puutarhakalusteiden homepesusta. Homehtuvat mokomat nyt tällä haavaa vain lisää.

Mutta satoi tai paistoi, mä olen iloinen siitä, että saan aamuisin lojua. Juoda kahvin sängyssä, lukea päivän lehden ja jotain kirjaa. Nousta jalkeille vasta yhdentoista jälkeen. Tietysti olisi vielä ihanampaa mennä juomaan se kahvi ja lueskelemaan tuonne ulos, mutta koska kelit nyt ovat mitä ovat, pitää iloita siitä mistä voi, eli vapaasta. Aamulojuminen on yksi elämän suurista nautinnoista.

 

Aurinkoa ulkona ja kynsillä

sunflower

Koulussa eletään niitä päiviä, kun kaikilla on takki tyhjä. Ulkona on kesä, sisällä luokkahuoneessa tunkkaista ja kuumaa, ketään ei voisi mikään enää vähempää kiinnostaa. Aivan se ja sama, mitä teet luokan kanssa tai missä teet. Eilen talutin yhden luokan ulos aurinkoon tekemään tehtäviä (varjoakin oli tarjolla), mutta ei. Kun rutistaan joka tapauksessa niin sitten totisesti rutistaan.

Mulla on ollut koulupäivän päälle sekä maanantaina että tiistaina koulutusta. Eilen olin niin poikki, että nukuin melkein koko illan saatuani iltaruuan kupuuni.

MUTTA. Posti toi mulle eilen Jonas Jonassonin uusimman romskun, josta olen lukenut vähän alkua, eikä ole tarvinnut pettyä. Mä en oikein tiedä, miten tämän kirjan julkaiseminen on mennyt multa nenän ohi, sillä viime viikolla törmäsin kirjan suomennokseen Porin kirjastossa. Ei löytynyt ruotsinkielistä versiota Satakirjastoista, joten naputin oikopäätä nettitilauksen Bokus-firmalle. Kaipasinkin jo jotain kevyttä ja hauskaa, koskapa luin juuri sekä Tommi Kinnusen ”Neljäntienristeyksen” että Sofi Oksasen ”Puhdistuksen”, ja niin loistavia kuin molemmat olivatkin, olo oli sen jälkeen kuin olisi syönyt kaksi raskasta pääruokaa peräkkäin. Nyt on jälkkärin paikka.

Keskimmäinen sai maanantaina virallisen vahvistuksen ylioppilaskokeiden suorittamisesta ja ehti jo eilen käydä pääsykokeissa Turussa. Olen iloinnut jälkikasvun puolesta, ällistynyt siitä miten sen puku on taas liian pieni, kirjoittanut ja lähettänyt kutsukortteja ja katsellut jokseenkin onnettomana omaa pullataikinavyötäröäni, joka lähettää minut jälleen masentumaan lisää pukukoppeihin juhlakoltun hankkimiseen. Poika kasvaa pituutta ja minä leveyttä, luonnon laki.

Täytynee pitää silmät auki, jos löydän jostain auringonkukankeltaisen mekon. Mätsäisi Picture Polishin uuden lakan kanssa.

Kesälomaan on jäljellä 8 työaamua.

Näpertelyä

decalmat

Hoksasin justiinsa, miksi tykkään näperrellä näitten kynsijuttujen kanssa: koska se on askartelua! Mä olen aina tykännyt askartelusta ja pienten yksityiskohtien kanssa näpertämisestä, ja mitä muuta kynsien koristelu muka on. Herkullisia värejä, erilaisia tekstuureja, leimasimia, kuvioita, pientä detaljia koko juttu. Aikuisen naisen askartelutuokio. Ja himskutti, miten kivaa!

ekadecal

Messy Mansionin decal mat pääsi tänään eka kertaa käyttöön, kun koklasin tehdä omaa decalia. Ei vaikeaa, mutta ensi kerralla olen kyllä parissakin asiassa viisaampi. Siitä tosin en viisastu, miksi multa murtuu kynnet aina keskisormesta. (En viitsi toistaa tässä miehen kannanottoa asiaan, voitte vain kuvitella.) Enkä sitä, miksi mua ei yleensäkään ole siunattu hyvillä kynsigeeneillä. Mutta kai tilanteen voi arvata jo katsomalla näitä mun hiuksiani, skandinaavisia höyheniä. On se niin väärin.

Onnimanni suoritti onnistuneesti vuosikokeensa musiikkiopistolla. Olimme molemmat vanhemmat hurraamassa katsomossa ja jännäämässä pikkumiehen puolesta, sillä hän oli esiintymispäivänä pienessä kuumeessa. Minä onnistuin jälleen kerran tekemään suotuisan vaikutuksen pojan piano-opeen sotkemalla aikataulut päässäni oikein perusteellisesti ja työntämällä tenavan viime tingassa konserttiluokan ovesta sisään.

Mikä siinä on, että kun jotain ihmistä vähän ihailee ja kunnioittaa, niin jopa tekeydyt pelleksi sen silmissä kerta toisensa jälkeen? Onnin piano-opettaja on osaava ja loistava tapaus, sellainen oikein kunnioitusta herättävä, jonka edessä haluaisi tehdä mahdollisimman hyvän vaikutuksen. Ja aivan justiinsa päinvastoin tapahtuu. Niin monet kerrat olen sotkenut luokat ja aikataulut ja kaiken mahdollisen, ja juuri, kun olin torstain pianotunnin yhteydessä pahoitellut maanantaista aikataulusotkuani, satuin tunnin jälkeen vilkaisemaan Onnimannin käpäliä jotka olivat pikimustat. Tuli vähän kiire lähteä sille tunnille, niin etten huomannut käsiä aiemmin, ja tottaKAI joka ainoassa mahdollisessa kohdassa Palmgren-opiston seinillä lukee, että pesethän kätesi ennen kuin tulet tunnille. Ja kakaran kädet olivat siinä jamassa, että saatoin vain musertuneena ajatella, millaiset jäljet niistä oli jäänyt flyygelin valkoisille koskettimille. Huolehtiva äiti jälleen… Ja mitä mahtoi piano-ope ajatella???

”MITÄ sun käsissäsi on?”
Onni vilkaisee käsiään.
”Me oltiin Milon kanssa skeittirampilla kun odottelin sua. Kai tää sieltä tuli.”
”Skeittirampilla? Miten sää skeittirampilla ehdit olla? Minähän tulen hakemaan sut aina ennen kuin koulu oikeasti edes loppuu.”
”Tänään päästiin jo puoli kolmelta. Kyllä ope lähetti siitä lapun, sen joka on jääkaapin ovessa. Mä en ymmärrä, miks mun piti odottaa sua koulun pihassa 40 minuuttia!”

Äiti räpyttelee silmiään. Olin jättänyt aamulla lapun olkkariin. ”Onni! Tulen hakemaan sut taas koulun pihasta klo 15.10.” En ollut todellakaan muistanut, että koulu loppuisi poikkeuksellisesti jo 14.30. Ja muksu oli tunnollisesti odottanut mua koulun pihassa kymmentä yli kolmeen asti. Tsuidaduida.

Mitenkähän tuota kesäloman saapumista voisi hiukan kiirehtää? Kun tuntuu nyt siltä, etten yhtenäkään päivänä pysy ihan kärryillä. Teen säännöllisiä syöksyjä ojan puolelle.

Kesäloman alkuun on jäljellä 15 työaamua.

 

Ensi kuussa on vappuaatto!

uberchic1Niin se on, että kevät tulee, halusi talvi sitä tai ei. Tämän kuun lopussa vietetään pääsiäistä ja ensi kuussa jo poksautellaan kuohuvia vapunvieton merkeissä. Kohti valoa ja aurinkoa!

Mun tilaukseni ÜberChicBeautylle saapui tänään, eli kyseisen brändin eka laattasetti. Jos viimeisin lakkaukseni ei olisi säilynyt näin täydellisen hyvänä, olisin jo ollut putsaamassa näitä pois ja leimaamassa uusia juttuja ihan intona. Sokkarilta bongasin vielä 12 euron alehintaan satsin OPIn lakkoja, joista itselleni lähti mukaan tummansininen, kimalteella ryyditetty Give Me Space. Huomenna, huomenna…

Ei ole ollut helppoa päästä työvaihteelle hiihtoloman jälkeen. Mulla oli kerrankin niin tehokas koulustairtautumisviikko parin koepinkan korjauksesta huolimatta, että olen vielä ihan aivot hyllyllä. Eilen päästiin keskipäivällä äkillisesti ulkoilemaankin, kun joku onneton oli aiheuttanut palohälytyksen wc:ssä. Ollaan kyllä nyt harjoiteltu tätä poistumista sen verran usein erinäisten hälytysten, vahinkojen ja harjoitussellaisten, takia, että alkaa sujua rutiinilla. Sikäli tietysti hyvä, että mahdollisen tosipaikan tullessa ei mene sitten kellään sormi suuhun.

Mulla on toi sivupalkin kirja nyt tauolla, enkä tiedä, pystynkö jatkamaan. Tiesin toki kirjan lainatessani, että kyseessä on sairaskertomus syövästä, joka ei pääty onnellisesti, mutta että teksti on kuitenkin kirjoitettu harvinaisen valoisassa sävyssä. Siitäpä myöskin kirjan suuri menestys on syntynyt. Mutta nyt, kun olen päässyt siihen vaiheeseen, että potilaaseen tuikataan solumyrkkyjä, tunnen niin suurta fyysistä vastenmielisyyttä, että on ollut pakko pistää kirja sivuun. Vääntelehdin aivan samalla tavalla kuin silloin kun joku kertoo jotain sairaalareissuhorrorstooria, minua vihloo selkäydintä myöten ja käteni ja jalkani ovat aivan hervottomina. Vähän säälittävää yrittää lukea tekstiä viimeisillä voimillaan, pyörtymispisteessä. Niin että taidan ottaa tässä jotain muuta lukemistoa esille. Ainakin toistaiseksi. Ehkä tykkänään.

Jäi muuten kertomatta viime postauksessa se, että se MoccaMasterin vesisäiliön kansi sitten lopulta löytyi. Facessa porukka hieman repesi, kun kerroin, että mistä: meidän Golfin tavaratilasta. Syy on kylläkin yksinkertaisesti se, että olin kerännyt keittimen irtaimet osat erilliseen muovikassiin siltä varalta, että huolto niitä mukaan vaatisi. No, ei vaatinut, joten ajelin niiden kanssa takaisin kotiin, mutta yhtä risteystä ennen omaa kujaamme tajusin, että oikealta on tulossa auto, jolloin löin jarrut pohjaan. Sillä seurauksella että
a) Golfin katolla ollut jääpintainen lumilaatta liukui alas konepellille, jossa se hajosi useaksi kappaleeksi (minkä sekä minä että jälkeläinen havaitsimme) ja
b) tavaratilassa ollut muovikassi kaatui valuttaen sen vesisäiliön kannen syvälle takalootan uumeniin (mitä en sen enempää minä kuin jälkikasvukaan huomannut).

Mutta tärkeintä on, että osa oli tallessa, uusi olisi takuulla maksanut useamman kympin ja sitä olisi joutunut odottamaan aikansa.

Mulla on työkassit ja -paprut nyt jo sekaisin ja järjetön vaatekasa odottaa silittäjäänsä, mutta hihhei, huomenna mulla on myöhäisempi aamu.