Kutri ja joulu – siedätyshoitoa

Tänään syntyivät ensimmäiset joulutortut. Luumuhillolla. Mulla on myös purkki omena-kanelimarmeladia odottamassa toista torttusatsia. Se muuten on ihan järkyttävän hyvää paahtoleivän päällä. Voisin syödä itseni tajuttomaksi paahtoleivillä, jotka on sivelty ensin voilla ja sitten omena-kanelimarmeladilla.

Eka lahja valmistui myös. (Ei hätää, lahjan saaja ei käy blogissani, ei myöskään Instassa.) Mun huono kuvani ei vain tee oikeutta lopputulokselle. Oli terapeuttista askarrella kokeiden korjaamisen välissä. Kun oikein järjettömiä lauseita oli lukenut tarpeeksi, oli hyvä mennä välillä liimailemaan, ja palata sitten koepinkan ääreen. Kaiken kaikkiaan kyseinen koe meni onneksi kuitenkin suhteellisen hyvin, mulla oli siellä vaan vähän totutusta poikkeava lauseenmuodostustehtävä, joka ei todellakaan mennyt nappiin.

Illalla jäähallilta palasi kolme murheellista miestä, kun Ässät oli mennyt häviämään TEPSille 7-2. Minuahan ei jäähallille saisi istumaan edes palkan edestä, saati että itse maksaisin lipusta. Duunissa jääkiekkokeskustelu käy kyllä kovana, meiltä löytyy aikamoisia fanaatikkoja eri joukkueiden kannattajista. Luulenpa, että pari työkamua riemuitsee tämän illan tuloksesta enemmän kuin laki sallii.

Isänmaanpetturi

Sellaiseksi tässä lähinnä itseni tunnen, kun en juhlistanut eilistä itsenäisyyspäivää mitenkään. Lähdin aamupäivällä ajamaan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää, jonne saavuin hyvissä ajoin todetakseni, että Lontoon lento saapuu perille myöhässä.

Siispä aikaa tappamaan teputtelemalla hiukan sinne sun tänne pitkän istumissession jälkeen, kunnes rojahdin portin viereiseen Starbucksiin litkimään piparilattea. Ja kun lento viimein oli laskeutunut ja tytär onnellisesti halattu, oli aika lähteä pitkälle ajolle kotia kohti.

Olin yhdeksän tunnin reissun jälkeen puoli kasilta kotona ja muistin, että ai niin, koekin pitää laatia vielä torstain toiselle tunnille. Jos mulla olisi ollut käytettävissä vanha koe, olisin epäilemättä käyttänyt sitä, mutta kun kyseessä on upouusi kirjasarja, niin eihän mulla ollut siitä laadittuna vielä ainuttakaan aiempaa koetta.

Tytär sai käsimatkatavaroissa tuoduksi ehjänä perille valikoiman John Lewisin lasisia joulupalloja ja kaikille pienet mince piet, jotka säästämme odottamaan jouluaattoa. Mä tykästyin noihin läpinäkyviin kovasti, kun Julia laittoi mulle kuvia Whatsappiin, että mitä haluisin, mutta koska niitä ei ollut saatavilla tuollaisessa paketissa kuin noita värillisiä, oli tyytyminen pariin. Ehkä sitten ensi vuonna lisää.

Mä olin tänä aamuna kyllä niin poikki, että kyhjötin suihkuhuoneen lattialla kyykyssä ja mietin, pystynkö menemään suihkuun ja lähtemään töihin, vai kaadunko sikiöasentoon ja jään siihen. Väsyn nykyään pitkistä ajomatkoista ihan tolkuttomasti, ja varsinkin pimeällä ajaminen ja keskittyminen saa mut ihan sippaamaan.

Ihmeellistä kyllä mä siitä sitten tokenin, kun pääsin suihkusta kirkasvalolampun, havupuujuoman ja kahvimukin ääreen. Ei tehnyt ees tiukkaa lähteä viemään naperoa soittotunnille työpäivän jälkeen. Käytiin Julian kanssa sinä aikana Gigantissa, sillä fröken tarvitsi Suomessa toimivan sim-kortin (oli unohtanut sen Brittilään) ja meikä puolestaan suojakuoren ihka uuteen kännyyni, jonka isäntä oli taikonut mulle synttärilahjaksi tiistaiaamuksi. (Mikä kamera siinä kännyssä! Nyt jopa MINUN kännykuvani onnistuvat!)

Noin 1,5 viikon havupuu-uutejuoman käytön jälkeen väittäisin, että litkulla on ainakin pientä vaikutusta. En tiedä, pitäisikö annostusta lisätä. Olen ottanut 1 dl aamuisin, kun juomaa saisi ottaa neljäkin desiä päivässä, ja toisen kerran noin tuntia ennen ruokailua päiväsaikaan. Voi olla, että ensi viikolla kokeilen toista desiä, katsomme miten tilanne kehittyy.

TallennaTallenna

TallennaTallenna

Ompelukone ulos naftaliinista

Ompelukoneella voi taitava ompelija saada aikaiseksi ruskean möykyn.

Josta nuppineulalla varovasti nostelemalla voi saada esille muotoja.

Ja vanulla täyttämällä 2D muuttuu 3D:ksi.

Napituksen voi kirjoa vähän huolettomasti, ei se sokerikuorrutuskaan aina niin millintarkasti ole pursotettu. Ainakaan meillä.

Rusetti kaulaan ja tekstiilitussilla silmät päähän. Piparipoika on syntynyt.

P.S. Ostin tänään joulukinkun.

Ennen kuin ehdit kissaa sanoa…

…niin joulu on jo täällä. Huomenna alkaa joulukuu, eikä aikaakaan niin voi kauhistus, jos saan lainata Agatha Christien murharomaanin nimeä.

Onnettomuudekseni en ole löytänyt ystävyyssuhdetta joulun kanssa. Yritän kyllä joka vuosi kovasti ja viime vuosina olen vaihtanut vähän taktiikkaakin, mutta joka vuosi olen silti kauhusta jäykkänä heti, kun ensimmäiset joulusuklaat ilmestyvät kauppoihin marraskuussa. Silloin tajuan myös sen, että minunhan piti tänäkin vuonna hoitaa kaikki lahjat ja kortit hyvissä ajoin ja stressittä kuntoon jo kauan ennen marraskuuta, jolloin voisin vain keskittyä oleskeluun ja hyvän mielen ja tahdon levittämiseen. PITI. Koska, kuten hyvin kaikki tiedämme, joka vuosi siinä käy silleen, että tämä pieni jouluenkeli istuu pää riipuksissa räntäsateessa ja miettii, miten ihmeessä tästä pinteestä taaskin selvitään, kun mitään valmistelua ei ole edes aloitettu.

Olisi mahtavan kivaa antaa vaikka kaikille itse tehdyt joululahjat! Ja olisi mahtavan kivaa syödä jotain hyviä jouluruokia, jotain uusia, joiden reseptin olisi löytänyt ja hyvissä ajoin ennen joulua jo kokeillut. Ja olisi mukavaa soitella joulumusiikkia kivasti koristellussa kodissa.

Mutta kun lahjojen raaka-aineet ja tarvikkeet (ne harvat jotka on hankkinut) lojuvat koskemattomina käsityökaapissa. Ja kokkailu ottaa päähän. Ja koko joulu ottaa niin paljon päähän, ettei halua edes joulumusiikkia kuunnella. Koristelun lykkää aaton aattoon, ettei joutuisi niitä kauaa katselemaan.

Miksi minä olen jouluvammainen? Tai, ennen kaikkea, miksi ennakkoasenteeni joka vuosi on sama, vaikka itse joulunpyhät sujuisivatkin suht leppoisasti? Suhtaudun jouluun kuin hammaslääkärillä käyntiin. Pakko sinne on mennä, ja helpottunut olen, kun tulen sieltä ulos, ja loppujen lopuksi ajattelen, että ei siellä nyt niin kauheaa ollutkaan.

 

TallennaTallenna

Tapania!

Hillosin 20 vuotta tuota mehiläisvahakynttilää, ennen kuin raaskin polttaa sen. Oli jo aika.

Monta päivää vastustin hiipivää flunssaa juomalla kuumaa Pukka-teetä (Lemon, ginger and Manuka honey), johon olin raastanut tuoretta inkivääriä ja antanut hautua kunnolla, mutta nyt sai pöpö ylivallan. Justiinsa samoin kävi muutama vuosi sitten, kun menin sanomaan viimeisenä koulupäivänä ääneen, etten ole ollut koko syksynä yhtään päivää saikulla enkä potenut edes mitään pientä nuhaa. Sitten sairastuin joululomalla ja sairastelin koko kevätkauden. – Nyt menin pöljä tekemään saman dramaattisen virheen. Toivon hartaasti, että tämä kostautuu nyt vain tässä lomalla. Alkaa nuppi kaivata jo hölkkälenkkiä viikon tauon jälkeen.

Mä olen ollut tänä vuonna ilmeisesti superkiltti, sillä sain aivan ihania lahjoja. Puisen lukutelineen, OPIn Tiffany-kokoelman kynsilakkaa, enkunkielisen Fingerpori-kirjan, Jessie Burtonin The Muse-romaanin, Kalevalan korvikset, Mauri Kunnaksen suomi-ruotsi -kuvasanakirjan, villasukat, Finnkinon lippuvihon, Cesarsshopin lahjakortin (Itke kateudesta, Sissi!) ja Whittardin makusiirappeja kahviin. Olen AIVAN lapsellisen täpinöissäni tästä kaikesta. Ehkä mä olen nyt viidenkympin rajapyykin ohitettuani muuttumassa lapseksi jälleen? Ensi vuonna kenties jo kirjoitan kirjettä joulupukille ja odotan, että tontut vievät sen ulkoportailta kynnysmaton alta?

Vähemmän täpinöissäni olen tosta blenderistäni, jonka jo kerran takuuaikana kävin vaihtamassa uuteen sen alettua vuotaa ja pahasti. Jälleen sama juttu. Toivon hartaasti, että löydän kuitin käsiini vielä tänä iltana, sillä haluan marssia pikimmiten Prismaan ja vaatia rahani takaisin. Jo on huippu, että kapine toistaa saman tempun muutaman kuukauden käytön jälkeen. Oli hurjan kiva aloittaa päivä pyyhkimällä mustikkasmoothieta keittiön pinnoilta. Onneksi ei mennyt vaatteille kuten viimeksi.

Peugeot meni peurakolarin jäljiltä lunastukseen, joten noi meidän miehet googlailevat nyt vaihtoautoja. Julia ja minä töllätään HBO:lta Parks and Recreation -sarjan vitoskautta. Hörpitään Blossa-glögiä ja syödään pipareita. Mä keskeytin 272 päivää kestäneen karkkilakkoni aatonaattona vuoden loppuun asti. Kummallista kyllä, mulla ei ole mikään hirveä himo nytkään syödä karkkia. Mon Chéri -konvehti maistui just sellaiselta kuin muistin, mutta nyt en ole syönyt niitä silleen tauotta rasiakaupalla kuten muina jouluina. Sokeri ei vain kauheasti niin kuin maistu. Olettaisin, että on helppo aloittaa uusi lakko uudenvuodenpäivänä.

Huomisaamuna mua ei saa sängystä edes villi virtahepolauma. Odotin Suurta Löhöaamua tänään, mutta isännän serkku, joka oli jo aiemmin sanonut poikkeavansa tässä perheineen, viestitti aamukymmeneltä, että he ovat tässä yhden-, kahdentoista maissa. Auuugh! Piti sännätä suihkuun ja siistimään olkkaria, ihan liian aikaisin tapaninpäivän aamuksi. Tosin, kuten Julia sanoi, se oli sen arvoista, sillä isäntä on serkkunsa kanssa melkein kuin veljekset, ovat viettäneet lapsuutensa yhdessä ja touhunneet toinen toistaan päättömämpiä juttuja. Aika hellyyttäviä ovat vieläkin, kun pääsevät tapaamaan toisensa.

Nyt lisää teetä ja inkivääriä. Koko nenä kutisee sisältä. Mitähän toi mein neiti sanoo, jos otan sen joululahjaksi saamista metallipilleistä sellaisen niille tarkoitetun pienen puhdistusrassin ja raavin sillä kuonoani? Sisältäpäin.

Vain elämää

Ei sen enempää. Sitä yritän tässä itselleni vakuuttaa. Korjasin viime viikolla 11 pinkkaa kokeita ja kalkuleerasin arvosanat joulutorkkaan. Perjantaina brittineiti saapui kipeänä viikon vierailureissulta Turusta, ja keskimmäinen ajoi peuran kanssa yhteen (poika on ok, auto ei, peura katosi). Eilen kiikutin brittineidin lääkäriin, josta tämä sai niin ankaran hevoskuurin 2 kk kestäneeseen yskätautiinsa, että yrjösi loppuillan otettuaan yhden ainoan kapselin. Tänään vaihtamaan lääkettä. Minä sotkin ensin koko keittiön pikeeriin (kuten joka vuosi, kuvittelen tekeväni hienoja koristeluja ja päädyn onnettomana samoihin vitseihin kuin aina ennenkin), sitten kaadoin lihamakaronilaatikon munamaidosta puolet lattialle ja lopulta tiputin lattialle Duralex-juomalasin, joka tunnetusti hajoaa neljään miljoonaan osaan silloin kun hajoaa.

En ole tehnyt vielä joululahjaostoksia. En ole leiponut joulutorttuja. En ole ripustanut jouluvaloja ulos. Enkä ole hankkinut vielä edes joulukinkkua. Joulukortteja lähetin satsin, mutta ulkomaan postit ovat osittain rempallaan.

Edessä on hektinen viikko. Loma olisi totisesti saanut alkaa nyt jo perjantaista, jotta tässä kaikessa olisi edes jotain toivoa. On jokseenkin ahdistavaa ajatella, että huomenna joulukalenterista aukeaa jo luukku nro 19.

Thank you, Marks & Spencer!

lampopeitto

Selailin netistä kosmetiikkajoulukalentereita, koskapa LookFantasticin ihanuus oli jo myyty loppuun. No, se oli kyllä aika huikean kalliskin, joten ehkä sinänsä hyvä, että tänä vuonna on jotain muuta. Päädyin Marks & Spencerin sivuille (tämä tapahtui keskiviikkona), jotka olivat laittamassa myyntiin omaa kalenteriaan seuraavasta päivästä alkaen. Markkinointikikkana oli myydä 250 punnan arvoinen kalenteri (mitä sisältö ehkä onkin, ainakin LookFantasticin kalenterin sisältö oli huikeasti arvokkaampi kuin myyntihinta, moninkertaisesti) 35 punnalla, jos hankit nettikaupasta samalla summalla jotain muuta. Mä löysin ihanaisen lämpöisen torkkupeiton, joka suorastaan kutsuu mussuttamaan suklaakonvehteja ja lukemaan kirjoja siihen kääriytyneenä.

Torstaiaamuna naputin tilaukseni M&S:n nettikauppaan ja ajattelin, että joulukalenteri ehtii varmaan tulla sopivasti joulukuun alkuun.

Perjantaina aioin töiden jälkeen ottaa päikkärit, kun ovikello soi. Oven takana seisoi DHL:n lähetti kaksi järjettömän isoa pakettia sylissään. Oli ihan hoomoilasena siinä, että ei voi olla totta. Mutta totta se oli. Maksoin lähetyskuluista 7 ja puoli puntaa. Suomen posti, haloo! Te veloititte multa 30 euroa kun lähetin 700g karkkeja Brittilään!!! Ja menikö runsaassa vuorokaudessa perille, menikö, MITÄ? Tasan ei mene nallekarkit tässäkään. Ja tytär just sanoi, että siellä kannetaan posti lauantaisinkin. – Täällä taas suunnitellaan, että kaupungeissa posti jaettaisiin enää kolmesti viikossa. Suomen posti on mennyt viimeiset 20 vuotta silkkaa alamäkeä.

joulukalenteri16

Anyway, tää kalenteri on ihana. Ja erittäin hykerryttävää, että siinä on brittimeiningin mukaisesti 25 luukkua. Kyllä tämä iso lapsi tässä on nyt onnellinen!

Tapahtumarikas tapaninpäivä

kuusienkeli15Yllä oleva kuva oikeastaan kiteyttää koko meidän tapaninpäivämme. Huhheijaa. Voin onnekseni kertoa, että olemme kaikki hengissä ja hyvissä voimissa, mutta päivä kului lähinnä aineellisten vahinkojen parissa.

Aamulla löysin ensin ison lasilyhtyni pihalta myrskyn murskaamana. No big deal, mutta otti päähän, kun se oli loppusyksystä lähtien seissyt tuulikaapissa suttuisena ja täynnä jälkiä ruohonleikkurin silppusateesta, ja olin juuri jouluksi saanut vihdoin sen puhtaaksi, irrottanut lasit ja kiillottanut ja kuurannut ja koonnut taas kasaan.

Systeri siinä poikkesikin päivälenkillään, mutta viipyi kovin lyhyen tovin, sillä halusi jatkaa ulkoiluaan, ja isännän serkku oli perheineen tulossa meille piipahtamaan. Kohta vierailun jälkeen touhusinkin keittiössä, kun kuului yhtäkkiä ihan valtaisa ryminä ja heti päälle Onnin parkuminen. Säntäsimme tohkeissamme katsomaan, mitä oli tapahtunut, ja eikö tämä pieni Karate-Kid ollut isosiskonsa kurinpidollisia toimia vastustaessaan potkaissut oveaan, mutta osunut vahingossa oven huurrelasi-ikkunaan, joka nyt oli osittain sirpaleina lattialla ja loput oli säpäleinä karmeissa tipahtamalla hetkellä minä hyvänsä.

Nyt oli onni onnettomuudessa sanonnan kaikissa merkityksissä, sillä pikkukaveri oli saanut kantapäähänsä aivan mini-minisen haavan, josta juuri ja juuri tuli sen verran verta, että potilas halusi siihen laastarin. Ja sitten siivoamaan sotkua! Isäntä avasi vasaralla pokat kunnolla, että saatiin viimeisetkin lasinrippeet pois ikkuna-aukosta, meitsi keräsi isompia lasinpaloja sankoon ja Julia imuroi. Onni oli aivan pois tolaltaan tapahtuneesta, ja vaikka hän sai toruja hölmöilystään, lohduttelimme häntä myös kovasti toteamalla, että vahinkoja tietysti aina joskus tapahtuu. Mä olin lähinnä helpottunut siitä, ettei jouduttu lähtemään sairaalaan tikkaamaan ketään!

Alkuillan Julle, isäntä ja minä vietimme leffassa katsomassa uutta Star Warsia, sillä aikaa kun pojat oleskelivat yhdessä kotona uuden pleikkarinsa lumoissa. Juho oli jo nähnyt leffan, ja Onnia pidimme liian pienenä katsomaan moista räiskintää. Tykkäsimmekin elokuvasta koko lailla, tuntui jotenkin tosi symppikseltä nähdä Harrison Ford ja Carrie Fisher valkokankaalla, ja tykästin myös Daisy Ridleyn roolisuorituksesta, joskin totesimme Julian kanssa aivan yhteen ääneen sen, että hänessä häiritsi ilmiselvä samankaltaisuus Keira Knightleyn kanssa  –  suu ja koko kasvojen alaosa, tapa puhua, erittäin posh brittiläinen aksentti, jopa tapa liikehtiä.

Palasimme leffasta tyytyväisinä ja nälkäisinä, ja tuskin olin päässyt keittiöön värkkäämään jouluruokaan kyllästyneelle perheelle paistinperunoita ja nakkeja, kun kuului taas hirveä rymähdys. Mä olin ihan että ei voi olla totta, mitä NYT, ja kun säntäsin ulos keittiöstä, porukka oli pystyttämässä joulukuusta, joka oli kaatunut.

!!!

Siitä kuusesta on ollut nyt niin paljon riesaa, etten KOSKAAN enää osta yksin ja omin päin tähän talouteen joulukuusta. Mä kun luulin tekeväni hyvän teon raahaamalla se ajoissa Eurajoelta, mutta perhe on virnistellyt sen rungon vinoudelle niin paljon, että hyvä on, tästä lähtien tyydyn siihen, mitä isäntä tänne tuo. Mä kun vaan katsoin, että se on tuuhea, mutten juuri kiinnittänyt muuhun huomiota. Anyway, painopiste on sen verran keskikohdan ulkopuolella, että kun sitä oltiin aiemmin päivällä tönitty muutaman kerran, kevyt kosketus katkaisi kamelin selän eli kuusen tasapainon.

Ja jälleen onni onnettomuudessa: se EI kaatunut olkkarin lasipöydän päälle, eikä YKSIKÄÄN kuusen lasipalloista tai -sydämistä särkynyt. Ainut rikki mennyt koriste on tuo kuvassa näkyvä muovinen jouluenkeli, joka kuuluu aina kuusen latvan lähelle ripustettavaan enkelitrioon. Tänään korjasin enkeliparan pikaliimalla ja siellä se taas killuu.

joulukynttilat15Että tällaista tänne. Siskoni vastasi tekstiviestiini tapahtuneista, että ei teillä ainakaan tylsää ole. – Ei, ei ole. Menihän tossa jo aatto ja joulupäivä varsin rauhaisissa merkeissä, niin että olikin jo aika vähän tapahtua jotain raflaavaa.

Yksi yö jouluun <3

puhxmasTämä touhutäti toivottelee kaikille lukijoilleen oikein hyvää joulua ja kaatuu nyt suorin vartaloin kerimättä sänkyyn. Kinkku paistettu, juurekset keitetty, lahjat paketoitu, keittiön ikkunat pesty ja jouluvalot viritetty. Nyt ystävät glögiä kehiin ja piparipossu suuhun!

Kohti joulua

kamelipipariJoka vuosi mä investoin yhteen uuteen piparimuottiin. Tänä vuonna uutuus on kameli. Kamelimuotti toimii oikein hyvin, kaikista muottiostoksistani ei voi sanoa samaa (hevosen jalat kärtsäävät ja katkeavat aina, mökkimuotti on muuten tylsä, enkeliprofiili on jotenkin kömpelö). Leivoin kilon taikinaa pipareiksi, mutta pitää kyllä tälle suursyömäritaloudelle leipoa vielä lisää. Taikina on Sunnuntai-piparitaikinaa, joka on hyvänmakuista ja josta syntyvät kätsysti myös piparitalot (siihen ei joka valmistaikina kykene).

Mun ei pitänyt juurikaan siivota, mutta mä en tiedä, miten kävi silleen, että yksi asia johti toiseen. Loppujen lopuksi olen tehnyt tänään varsin perusteellisen siivouksen meidän makkarissa, ja olkkaristakin siivosin kaikki kirjahyllyt. Siis oikeen silleen imuroi-kirja-kirjalta -systeemillä. Mutta kyllä sitä pölyä olikin taas kertynyt, taivas paratkoon. Tarttis ostaa vitriinikaapit noille kirjoille, mutta ei sellaiseen ole varaa, huhhuh.