Tiedättehän Peter Sellersin tähdittämät, maanmainiot Pink Panther -leffat? (Enkä nyt todellakaan puhu siitä surkeasta uusversiosta, jossa Steve Martin yrittää kiskoa yleisöstä väkisin irti naurua.) Clouseau koheltaa vauhkona katastrofitilanteesta toiseen, ja lopulta tämän pomo Dreyfus on niin hermorauniona alaisensa kanssa, että pelkästään Clouseaun nimen kuuleminen saa tämän silmän nykimään hermostuneena. Mitä jos Dreyfus ja Clouseau laitettaisiin samoihin nahkoihin?

Siltä minusta itsestäni on ainakin tänään tuntunut. Ja koska molemmat asustavat minussa, en pääse eroon kummastakaan. Clouseau koheltaa ja Dreyfus sätkii. Työpäivä sisälsi jo tarpeeksi unohtelua, etsiskelyä, sanaisen arkun avaamista, sotkua ja väsymystä, ja sen päätyttyä ajattelin, että huoh, nyt voin hengähtää. Mutta enhän minä itsestäni mihinkään pääse. Tytär oli ajellut Golfilla aamulla Eurajoelle Onnibussin kyytiin ja minä jäin K-kaupan pihaan sitä sateessa etsiskelemään. Päätin samalla käydä kaupassa, ja kun olin rahdannut kaikki ostokset kassan liukuhihnalle ja ryhdyin pakkaamaan, tajusin äkkiä, että lompakkoni oli kotona kirjahyllyn päällä. En yleensä ikinä edes ota sitä pois laukustani, mutta hah, nytpä tietenkin olin ottanut. Ja jättänyt.

Ei kun selittämään kassalle, joka ystävällisesti lupaa mitätöidä ostokset ja kysyy, tulenko niitä vielä uudelleen hakemaan. No, en tule. Matkaa kotiin 15 km, enkä halua ajaa sitä väliä päivän mittaan neljään kertaan. Tekevälle sattuu, ja olisin voinut suoda itselleni anteeksi, ellen olisi säätänyt töissä jo tarpeeksi, ja just lauantaina nalkuttanut jälkikasvulle kun käytiin molemmat lääkärissä (joo, sain uuden myrkkykuurin), että muista nyt ottaa sairasvakuutuskortti mukaan. Ja pojallahan oli. Mutta minulla ei. – En ikinä poista sitä lompakosta, mutta nythän alkoi muisti pätkittäin palautua, että taisin sujauttaa sen syyslomalla apteekissa käydessäni takin taskuun. Tietenkin eri takin kuin mihin nyt olin pukeutunut.

Mietin vielä farmaseutin kitkerää ilmettä tämän antaessa mulle lääkkeet henkkareitani vastaan, kun ajelin täällä kotopuolessa uudelle kauppareissulle. Lähdin niin kuin ensi sijassa ostamaan nakkeja ja ranskiksia, kun oli saatava safka pöytään pikavauhdilla. Kassalla muistin, että ai niin, levitteetkin on loppu, ja säntäsin viime tingassa hakemaan niitä, kun muut ostokset jo liukuivat kassahihnalla. Äärettömän tyytyväisenä itseeni ajelin kotiin levitteineni, kunnes viimeisestä mutkasta kaartaessani muistin, että olin ostanut ranskikset mutta unohtanut nakit.

En edes tiedä, montako eri esinettä olen tänään pudottanut lattialle. Tätä läppäriäni en uskalla tästä pöydältä tänään siirtää minnekään. Ja kynnet kuvassa lakkasin eilen. Tänään jos olisin moiseen hommaan ryhtynyt, olisi kahvinkeitinkin ollut enemmän lakan peitossa kuin minun kynteni.

Hyvä sisäinen Jacques Clouseauni, minun sisäisen Dreyfusini hyvinvointi on vaakalaudalla, ellei hän saa sinusta hermolomaa. Voisitko mitenkään ottaa muutaman viikon loman ja lähteä sättäämään vaikka Azoreille?